Ihmiset ovat kylmiä ja kovia, ja auttajia on vain harvassa.
Luin sunnuntaina Raamattua taas ja sieltä kohdan 1. Joh. 3:17:
"Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä?"
Ehkä apua löytyykin ihmisiltä, joiden omatunto on lähimmäisille herkkä?
Sosiaalivirastossakaan ei oteta huomioon velkojen korkoja, joten apu on tiukassa. Ahdingossa olija jääkin toimeentulotuen ulottumattomiin.
Seurakunnassa taas katsotaan, kuinka paljon elämiseen jää oikeasti velkojen, korkojen ja muiden menojen jälkeen - mutta apu on hyvin rajoitettua. Tärkeimmäksi jääkin ehkä henkinen tuki, että tullaan vastaan ja kävellään rinnalla.
Jos kirkkoa ei olisi, maailma olisi paljon kylmempi paikka. Lähimmäisenrakkaus unohtuisi ja villi länsi ja kovat arvot valtaisivat yhä enemmän alaa.
Vararikko ja köyhyys koskettavat monia suomalaisia. Eero Saastamoinen menetti kaiken, miltei henkensäkin.
Jyväskyläläisellä Eero Saastamoisella, 55, meni 1980-luvun lopussa hyvin.
Hänellä oli huonekaluliike, maksettu asunto ja maksettu mökki, ja rahaa enemmän kuin velkaa. Sitten Suomeen iski 1990-luvun alussa lama, ja kaikki romahti.
- Otin liikkeen ostoa varten lainan pankinjohtajan toivomuksesta ulkomaisena valuuttana, jolloin korko oli pienempi. Sitten tuli devalvaatio, ja velkaa tuli 30 prosenttia lisää. Korot nousivat 20 prosenttiin, ja pankki muutti velkani automaattisesti kotimaiseksi lainaksi. Liikkeen myynti putosi puoleen, kuten kaikilla muillakin, ja sitten ei enää mikään ollut tasapainossa.
Saastamoinen ei ollut ongelmineen yksin.
- Jos illalla myi sohvan, ja sitten lähti aamulla tilaamaan sitä, niin ei sitä firmaa enää ollutkaan. Se oli eilen mennyt konkurssiin. Niitä huonekalutehtaita meni päivittäin nurin.
Aikansa kitkuteltuaan Saastamoinen pyysi pankilta pääsyä velkajärjestelyyn, mutta pankinjohtajalta ei herunut myötätuntoa, vaikka Saastamoisen velkojat olisivat olleet valmiita antamaan 80 prosenttia veloista anteeksi.
- Kaksi viimeistä vuotta, 1994-96, haudoin itsemurhaa, se oli aivan karmeaa aikaa. Sairastuin burn-outiin, enkä siltä ajalta esimerkiksi muista, mitä reittiä kuljin töihin ja kotiin. Olin tosi sairas silloin, niin loppu kuin ihminen voi vain olla.
- Jos en olisi lopettanut firmaani, en olisi tässä. Ne olivat vaihtoehtoni silloin: joko tappaa itseni tai lopettaa se yritys. Lopulta totesin, että ei tällä rahalla ole mitään merkitystä, menköön. Jätetään se, mikä on tärkeää, eli perhe.
Rehellistä kerrontaa. Lue koko juttu, otsikko on linkki.
Kolmen lapsen äiti yritti pelastaa perheensä talousahdingosta. Nyt hän joutuu vankilaan.
48-vuotias nainen kertoi, että vaikeudet olivat alkaneet 1990-luvun laman jälkimainingeissa. Molemmat vanhemmat olivat jääneet työttömiksi lasten ollessa vielä pieniä.
- En käyttänyt rahaa makeaan elämään. Perheemme taloudellinen tilanne oli heikko, enkä sitten pystynyt palauttamaan rahoja, nainen selitti myöhemmin kuulusteluissa.
Lapsiköyhyys on lähes kolminkertaistunut viidessätoista vuodessa, kirjoittaa Turun Sanomat. Yksinhuoltajaperheiden tilanne on vielä synkempi, sillä niissä lapsiköyhyys on nelinkertaistunut.
55-vuotias Anthony Ciccone paljasti Michigan Messenger -lehdelle, että on elänyt kodittomana yli vuoden. Mies paljastaa asustelleensa kirjaimellisesti sillan alla siitä lähtien, kun menetti työnsä isänsä viinitilalla. Hän syyttää perhettään, etenkin supertähtisiskoaan hylkäämisestä.
- Perheeni käänsi minulle selkänsä, kun minulla meni huonosti. Luuletteko, etten ole vastannut tällaisiin kysymyksiin lukemattomia kertoja - miksi siskoni on "multitriljonääri", ja minä olen kodittomana kadulla?
Anthony varoittaa muita samalta kohtalolta. Hänen mukaansa sama voisi tapahtua kenelle tahansa.
- Minulla ei ole tuloja. Minun täytyy kerätä pulloja ja tölkkejä, tehdä pätkähommia, Anthony valittaa.
Hän kertoo myös saaneensa paleltumavamman jalkaansa kylmässä Michiganin talvisäässä.
Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan on enää kaksi mahdollisuutta: joko eduskunta antaa poliisille lisää rahaa tai poliisin tehtäviä vähennetään.
- Käytännössä poliisi rikkoo lakia joka päivä, koska resurssit eivät riitä vaadittuihin tehtäviin. Tilanne on kestämätön.
Paatero korostaa, että poliisi hoitaa parhaan kykynsä mukaan kiireelliset ja vakavat tehtävät. Muuhun ei välttämättä jää aina aikaa.
- Saan jatkuvasti viestejä eri tahoilta, esimerkiksi omaisuusrikoksia ja rattijuoppoja koskien, että poliisi ei tullut paikalle. Tilanne on nyt tämä, sille ei mahda mitään, Paatero valittelee.
Toimeentulovaikeuksia esiintyy keskimääräistä yleisemmin työttömien, opiskelijoiden ja muiden ammatissa toimimattomien kotitalouksilla, yhden huoltajan ja alle 65-vuotiaiden yhden henkilön kotitalouksilla. Työttömien kotitalouksilla toimeentulovaikeudet ovat huomattavasti yleisempiä kuin muilla väestöryhmillä.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen puuttui viimeisessä uudenvuodenpuheessaan lapsiköyhyyteen sekä nuorten syrjäytymiseen ja syrjäyttämiseen.
Presidentti Halosen mukaan tasa-arvo ja solidaarisuus ovat yhteiskuntamme keskeiset arvot. Niiden turvaaminen tekee meistä kansakunnan.
Halonen muistutti kuitenkin, että taloudellinen eriarvoisuus hivuttaa vaikutuksensa elämän kaikille alueille. Tuloerojen kasvun myötä myös terveyserot ovat kasvaneet Suomessa.
"Erot tuloryhmien välisessä elinajanodotteessa ovat lisääntyneet nopeasti. Ylimmän ja alimman tuloluokan välillä elinajanodotteen ero on nyt jo lähes 13 vuotta miehillä ja seitsemän vuotta naisilla."
"Lapsiköyhyys on lisääntynyt hälyttävästi. Nuorten syrjäytyminen ja syrjäyttäminen eivät nekään saa kuulua yhteiskuntaamme."
Halonen oli huolissaan siitä, että taloudellinen eriarvoisuus hivuttaa vaikutuksensa kaikille elämänalueille. Suurituloiset esimerkiksi elävät pitempään kuin pienituloiset.
- Tuloerojen kasvun myötä myös terveyserot ovat kasvaneet Suomessa. Erot tuloryhmien välisessä elinajanodotteessa ovat lisääntyneet nopeasti.
Ylimmän ja alimman tuloluokan miehillä on lähes kolmetoista vuotta eroa elinajanodotteessa, presidentti muistutti. Naisilla ero on seitsemän vuotta.
- Lapsiköyhyys on lisääntynyt hälyttävästi. Nuorten syrjäytyminen ja syrjäyttäminen eivät nekään saa kuulua yhteiskuntaamme.
Halonen sanoi, että hän on presidentin tehtävässään pyrkinyt noudattamaan antamiensa vakuutuksen velvoitetta laillisuudesta ja kansan parhaasta. Hän kiitti omasta ja puolisonsa puolesta lämpimästä tuesta ja lukuisista yhteydenotoista kaikkina kahtenatoista vuotena.
Viime aikoina on ahdistanut taas; puristanut ja kivistänyt rintaa.
En ole missään muotoa selvinnyt ahdingostani, yrittänyt olla ajattelematta vaan.
Tuolloin 10.9. tiesin jo sairauskuluvakuutuksen vuosimaksusta, joka pitäisi maksaa 1.10. mennessä, mikäli haluaisi vakuutuksen olevan seuraavankin vuoden voimassa. Mutta kuinka ollakaan vakuutusyhtiö on korottanut vuosimaksua yli sadalla eurolla niin, että se on yli seitsemänsataa euroa!
Pudotuspelit ovat alkaneet... Pelkäävät mitä ilmeisimmin, että delaan tähän ja joutuvat maksamaan tosi isot korvaukset.
Tiesin tulossa olevasta vakuutusmaksusta jo elokuun lopussa, jolloin vakuutusyhtiön kirje on päivätty. Ahdistustani purin aamusivuihin, mihinkäs muuten...
Peli oli selvää: jos en pystyisi vakuutusta maksamaan, yksityislääkäreillä juokseminen loppuisi siihen ja myös borrelioosin hoitaminen. En voisi myöskään mennä silmälääkärille, gynekologille tai muillekaan erikoislääkäreille. Johan terveyskeskuksen nimikin sanoo, että se on terveille ihmisille ja sairaat voivat pysyä kotonaan.
Peli oli selvää: jos en pystyisi vakuutusta maksamaan, yksityislääkäreillä juokseminen loppuisi siihen ja myös borrelioosin hoitaminen. En voisi myöskään mennä silmälääkärille, gynekologille tai muillekaan erikoislääkäreille. Johan terveyskeskuksen nimikin sanoo, että se on terveille ihmisille ja sairaat voivat pysyä kotonaan.
En todellakaan saisi terveyskeskuksesta hoitoa borrelioosiini; jo pelkkä laboratoriokokeiden tulkitseminen on siellä tahallaan valheellista, että sairaat saadaan näyttämään terveiltä. Vasta sitten kun aivot ovat menneet eikä pystyisi enää kävelemään, saisi lähetteen hoitokotiin, josta pääsisi säällisen ajan kuluttua ruumishuoneelle.
Silmälääkärillä en ole käynyt pariin vuoteen, mutta joudun käyttämään uusituin reseptein päivin ja öin silmälääkärin määräämiä kostutustippoja silmieni siipikalvoon, pterygiumiin, jota on molemmissa silmissä ja voi levitä mustuaisten päälle. Lisäksi homesairaus on heikentänyt näköä, jota spirokeettakin tuhoaa. - Toisaalta, mitä ihminen näöllä tekee; eihän sokeana edes löytäisi terveiden ihmisten terveyskeskukseen.
Gynekologit jättäisin mieluiten väliin ja ottaisin kotona vaikka istumahoitoja, kunhan saan vain tarvitsemani pillerit reseptejä uusimalla.
Kaikkein mieluiten olisin niin terve, ettei lääkärissä tarvitsisi juosta koskaan. Mikään ei ole niin rasittavaa kuin jatkuva sairastaminen.
Tuolloin 10.9. tiesin jo sairauskuluvakuutuksen vuosimaksusta, joka pitäisi maksaa 1.10. mennessä, mikäli haluaisi vakuutuksen olevan seuraavankin vuoden voimassa. Mutta kuinka ollakaan vakuutusyhtiö on korottanut vuosimaksua yli sadalla eurolla niin, että se on yli seitsemänsataa euroa!
Aika mukava korotus juuri sopivaan saumaan. Saatana se vaan kiusaa...
Mutta vakuutus on maksettu ja voin sairastaa taas ensi vuoden. Suoritin summan aiemmista vakuutuskulukorvauksista, joilla olisi pitänyt lyhentää luottokortin velkaa.
Jos selviän tästä kaikesta hengistä, on pysäyttävää katsoa jälkikäteen, kuinka tiukoilla olen ollut tappamatta itseäni.
Viesti 8010La 29 Syy 2012, 14:35 (GMT+3) Aihe: Syksyn satoa
Eilen oli viimeinen mahdollisuus tehdä toimeentulotukihakemus ja jättää se sisään, mikäli yrittäisi saada toimeentulotukea syyskuulle. Tukea ei voi hakea edelliselle kuulle jälkikäteen.
Ajattelin, jos sosiaalivirasto korvaisi edes osan kalliista sairauskuluvakuutuksestani, joka on elintärkeä varsinkin nyt sairastuttuani kaiken muun lisäksi vielä borrelioosiin. Haluaisin kuulla edes yhdestä terveyskeskuksesta, jossa borrelioosiin sairastuneelle on määrätty pitkä antibioottikuuri. Niin kauan kuin terveyskeskuksessa keskitytään sairaiden dumppaamiseen, vakuutuksia ja omia tilisiirtoja tarvitaan.
Mutta hakemuksen tekeminen oli vastenmielistä ja raskasta. Ehkä aikani menisi vain hukkaan ja vähäiset voimavarani entisestään hupenisivat.
Kaikesta huolimatta ryhdyin hommaan. Täytin hakemusta suoraan tietokoneella ja aloin printata tarvittavia liitteitä. Printtasin myös vaadittavat tiliotteet kahdelta kuukaudelta ja aloin ihmetellä tilisiirtoa, joka näkyi tulleen kahteen kertaan. En ollut nähnyt kuin ensimmäisen elokuussa, syyskuista tilisiirtoa en ollut huomannut kuin vasta nyt. Ei edes huvita käydä katsomassa tilejään, kuinka huonosti asiat ovat, vaan ajatella jotain muuta. Tilanne ei muutu murehtimalla miksikään ja sairaudetkin ovat jättäneet syvän juovan kaikkeen.
Mutta nähtyäni tuon toisenkin tilisiirron, aloin itkeä. Kristitty lakimies oli tehnyt tässäkin kuussa parin sadan siirron tililleni. Purskahdin vähän väliä itkuun enkä tiennyt, mitä olisin ajatellut. Ei auttaminen ollut mikään itsestään selvä, pikku juttu. Kaikki eivät anna edes paljostaankaan. En voinut käsittää tekoa enkä halunnut olla taakaksi. Sydämeni oli pelkkinä murusina vaan kaikesta kokemastani. En ymmärtänyt enää mitään.
o o o
Saatuani toimeentulotukihakemuksen valmiiksi alkoi olla jo kiire. Pakkasin mukaani vielä yhden Rukousystävä-lehden ja käyttämättömäksi jääneen repun, jotka halusin antaa yhdelle vanhalle naiselle, jonka olin nähnyt kirkossa.
Silloin pianonsoittaja oli pysynyt poissa, mutta kanssani saman penkkirivin päässä oli istunut nainen, joka oli puhutellut minua. Hän oli tullut hauraana keppinsä kanssa vain kirkkoon istumaan.
Seuraavallakin kerralla pianonsoittajan ollessa paikalla ja soittaessaan kaunista musiikkia vanha nainen istui samalla paikalla. Istuin itsekin samalla paikalla kuin ensimmäisellä kerralla ja tuo nainen puhutteli minua kovin. Olin saanut sateenvarjosta haavan sormeeni, siinä oli samanlainen valkoinen laastari kuin naisenkin sormessa oli. Sitten nainen alkoi vaivalloisesti nousta ylös ja tehdä lähtöä pois. Olisin halunnut puhua hänen kanssaan ja hätäännyin, lähtisikö hän kokonaan. Käänsin päätäni ja seuraavassa hetkessä näinkin hänen menneen vain rukouslappujen äärelle; niiden samojen rukouslappujen äärelle, jossa itsekin olin ollut. Silloin tajusin jotain, joka liikutti minua. Mehän olimme naisen kanssa aivan samankaltaiset; turvauduimme hädässämme Jumalaan, hän on vain vanhempi kuin minä. Parinkymmenen vuoden kuluttua olisin samanlainen kuin hän, jos saisin elää.
Minun olisi pakko puhua naisen kanssa, en saisi päästää häntä lähtemään ilman, etten edes tervehtisi. Nainen istui aulassa ja oli hämmästynyt, että joku puhui hänelle. Vaihdoin muutaman sanan hänen kanssaan. Hän kävi joka päivä kirkossa, mutta oli ollut kesällä niin huonossa kunnossa, ettei ollut päässyt kahteen kuukauteen ulos.
Myötäelän naista kaikessa, mitä hän sanoo, ja ajattelen, kuinka hänellä on ollut rankkaa. Sitten nainen ojentaa minulle kuluneen, vanhan reppunsa, että pitäisin sitä vähän aikaa. Olisin auttanut naista, mutta hän haluaa nousta itse ylös tuolilta ja laittaa reppunsa selkään. Kävelemme yhtä matkaa kirkosta ulos ja näytän sormessani olevaa laastaria, että loukkasin sateenvarjoa avatessani. Nainen näyttää omaa valkoista laastariaan ja kertoo, että sormessa on haava, joka ei parane. Hän sanoo, ettei mene siitä lääkärille, että nippaisivat vain sormen pois. Yritän hädissäni ehdottaa jotain luonnonkonstia, ruokasoodaa tai sitruunaa, tai että nainen tulisi seuraavaan rukousiltaan, voisin tulla hakemaan. Mutta nainen sanoo, että hänen jalkansa ovat niin huonot, ettei hän pysty kävelemään enää juuri liukuportaissakaan. - Olisin saattanut naisen kotiin, mutta hän sanoo, ettei jaksa puhua enempää ja näyttää kipeitä poskiaan; kaulan alunenkin on turvonnut kokonaan. Toivotin naiselle siunausta ja lähdin kulkemaan metrolle päin.
En unohda kotona naista. Mitä jos veisin hänelle kirkkoon ylimääräisiä Rukousystävä-lehtiä? Niistä voisi olla hänelle lohtua ja iloa. Ja niin olen parin päivän kuluttua kirkossa taas, muttei naista näy missään. Istun penkissä ja ajattelen, mitä lehtien kanssa teen. Jos jättäisin ne hänelle kuitenkin, jos oppaat tuntisivat naisen ja voisivat antaa tälle lehdet. Tiedustelen oppaalta, tietääkö hän vanhan naisen, joka käy kävelykeppinsä kanssa kirkossa ja istuu siellä takana aina. Ilokseni opas tuntee naisen ja saan kynää ja paperia kirjoittaakseni lehtien mukana tälle pienen saatteen.
Sitten nousen ylös ojentaakseni lehdet oppaalle, kunnes samassa hetkessä huomaan naisen oviaukossa tulevan sisään. Hymyilen hänelle ja kerron odottaneeni juuri häntä ja kirjoittaneeni hänelle lapunkin jo. Annan naiselle lehdet, ja hän ihailee niiden kauniita kansikuvia ja sanoo lukevansa lehdet mielellään ja laittaa ne reppuunsa. Istumme vähän aikaa aulan penkeissä ja juttelemme kaikesta. Nainen sanoo, ettei ole päässyt pitkään aikaan ehtoolliselle, kun ei voi kumartua polvilleen alttarin ääreen. Minua alkaa säälittää ne kaikki käytännön esteet, joista vanhat ja fyysisesti heikot joutuvat kärsimään. Kaikkea pitäisi katsoa sairaiden näkökulmasta ja järjestää monia asioita uudestaan. Naisella olisi ollut jotain asiaa papillekin, mutta tälle on liian pitkä jono.
Nainen ei halua jäädä kirkkoon pidemmäksi aikaa ja lähdemme yhtä matkaa ulos. Lähtiessäni halaan häntä ja toivotan siunausta ja voimia. Kävellessäni poispäin jään vielä katsomaan hänen kumaraista ja haurasta olemustaan. Teen ristinmerkin hänen peräänsä, hän on todella koskettanut minua. Miten joku ventovieras voikin koskettaa niin... Hänellä oli edelleenkin ollut laastari sormessaan, haava ei parane. Päästyäni kauppakeskukseen voin oikein huonosti hänen takiaan, hukkaan itseni toisiin ihmisiin ja myötäelän heitä sydänjuuriani myöten. Olen aina ollut semmoinen, kokenut omien tuskieni lisäksi vielä toistenkin tuskat.
o o o
Nainen jää vaivaamaan minua, miten hän voi. Myös kirkkoilta lähestyy, mitä jos nainen sittenkin pääsisi mukaan. Ja niin tuli eilinen, ja pakkasin mukaan vielä yhden Rukousystävä-lehden ja pienen mustan repun. Matkalla poikkesin sosiaalivirastossa, jonne jätin toimeentulotukihakemuksen ja jatkoin sieltä kirkolle. Kävelin mäkeä ylös ja sisään kirkkoon, muttei naista näkynyt missään. Kysyin oppailta, oliko vanha nainen käynyt jo tänään. Ei ollut kuulemma, mutta edellispäivänä oli.
Menin sitten ulos istumaan, koska oli hyvä ilma. Rukoilin niin kuin viimeksikin, että vanha nainen tulisi. Muttei häntä näkynyt missään. Sen sijaan vähän ajan kuluttua katua pitkin käveli toinen vanha nainen kahden keppinsä kanssa ja tuli viereiselle penkille istumaan. Olin aivan ällikällä lyöty; minusta tuntui, että Jumala halusi puhua minulle jotain. Tällä naisella oli kaksi keppiä, eikö hänkin kelpaisi minulle ja niin aloin puhua hänenkin kanssaan. Hänellä oli ikää jo paljon, jalat olivat huonot eikä hän ollut käynyt jumalanpalveluksessa pitkään aikaan. Sitten nainen lähti sisälle kirkkoon istumaan.
Odottamaani vanhaa naista ei edelleenkään näkynyt. En tiennyt hänestä muuta kuin etunimen, joka oli ihana. Juuri sitä olin lapsena rakastanut eniten, se oli ollut niin todellista ja elävää.
Olin päättänyt jättää lehden ja repun naiselle, vaikkei häntä näkyisikään. Olin saanut toiselta oppaalta arkin ruutupaperia, johon kirjoittelin viestiäni. Aivan varmuuden vuoksi mainitsin, että mikäli nainen haluaisi lähteä kirkkoon, voisin hakea ja saattaa hänet kotiin, ettei liukuportaissa tarvitsisi edes kulkea, voisimme käyttää hissiä.
Kirjoittaessani viestiäni tunsin, ettei missään ole mitään järkeä. Toinen nainen, jolla on kaksi keppiä, istuu käytävän toisella puolella ja itse kirjoitan viestiä naiselle, jolla on yksi keppi... Se ei ollut tietenkään sattumaa niin kuin ei mikään muukaan, vaan Jumalan järjestämää opetusta niin kuin kaikki muukin tässä elämässä.
Sitten nainen, jolla on kaksi keppiä, alkaa tehdä lähtöä pois. Yritän sanoa hänelle jotain hyvästelläkseni hänet, muttei hän kuule mitään.
Lopulta olen saanut pitkän viestini valmiiksi ja lähden aulaan viedäkseni paketin oppaille. Matkalla poimin yhden rukouslapun, jonka takapuolelle kirjoitan vanhan naisen etunimen, päiväyksen ja piirrän sydämen kuvan. Laitan sen muovipussin päälle niin, että se näkyy läpi ja suljen pussin.
Lähden kirkosta pois enkä voi enempää. Minua heikottaa ja etsin jotain ruokapaikkaa. Lopulta menen Mäkkäriin, jonka jälkeen tulen metrolla takaisin. Postissa on yksi kirjattu kirje ja pari pientä pakettia, jotka haen. Kirjeen suhteen olen niin utelias, että avaan sen heti postissa. Luen kirjeestä, kuinka valitukseni sairaanhoitokuluvakuutuksen korvaamisesta ei ole mennyt hallinto-oikeudessa läpi. Asiasta voisi valittaa vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos sieltä saisi luvan.
Pettyneenä otan pyöräni ja alan polkea takaisin kotiin. Taisin tehdä aamulla toimeentulotukihakemuksen turhaan, sairauskuluvakuutuksesta ei korvattaisi välttämättä yhtään. Kristityn lakimiehen apu oli tullut juuri oikeaan hetkeen. Sitten aloin miettiä, kuinka kurjalta hänestä mahtoi tuntua kaikki ne tappiot, joita hän koki työssään ja jotka sotivat oikeustajua vastaan. Hän oli laittanut aamulla siunaavan tekstiviestinkin, että Herra olisi vahvasti kanssani tänään. Tarvitsin sitä todella. Missään ei ole mitään järkeä, mutta joku syvempi johdatus on.
Olin päättänyt jättää lehden ja repun naiselle, vaikkei häntä näkyisikään. Olin saanut toiselta oppaalta arkin ruutupaperia, johon kirjoittelin viestiäni. Aivan varmuuden vuoksi mainitsin, että mikäli nainen haluaisi lähteä kirkkoon, voisin hakea ja saattaa hänet kotiin, ettei liukuportaissa tarvitsisi edes kulkea, voisimme käyttää hissiä.
Kirjoittaessani viestiäni tunsin, ettei missään ole mitään järkeä. Toinen nainen, jolla on kaksi keppiä, istuu käytävän toisella puolella ja itse kirjoitan viestiä naiselle, jolla on yksi keppi... Se ei ollut tietenkään sattumaa niin kuin ei mikään muukaan, vaan Jumalan järjestämää opetusta niin kuin kaikki muukin tässä elämässä.
Minulla on noita Rukousystävä-lehtiä aika iso pino pahvilaatikkoon talletettuna. Annan vain ylimääräiset kappaleet pois, pidän jokaisesta saamastani numerosta itselläni yhden arkistokappaleen. En ole tilannut pitkiin aikoihin lehteä enää, mutta käydessäni kirkossa numeroita kertyy. Vaikkei arkistoni ole aukoton, se on arvokas. Samalla tavoin olen säilönyt muutakin hengellistä materiaalia samaan laatikkoon.
o o o
Olin antanut vanhalle naiselle jo kaikki ylimääräiset numerot vanhempia Rukousystävä-lehtiä. Mutta pengottuani tietokonepöydän laatikkoa löydän lehden numero 3/2010. Olen skannannut siitä jotain ja laittanut talteen vastaisuuden varalle, jos skannaisin vielä lisää. Yhdessä numerossa voi olla paljon mielenkiintoista luettavaa.
Törmättyäni lehteen käyn tarkistamassa, löytyykö arkistolaatikostani vastaava numero. Huomaan löytyvän, joten voin luopua siitä.
En jää tarkistelemaan, onko lehdessä naiselle sopivaa luettavaa. Laitan sen vain sivuun pakatakseni repun mukaan.
- Vasta tänään otan arkistokappaleeni esiin ja alan tutkia lehteä tarkemmin.
Hämmästyn huomattuani tämän jutun, sehän on juuri kuin naiselle tehty! Jos ei pääse kirkkoon, rukoilla voi kotonakin.
Koska aihe on niin tärkeä, alan skannata, oikolukea ja asetella kirjoitusta postauskuntoon. Siellä se nyt on, tämän ja tämän lisäksi, kaikki Rukousystävä-lehdestä 3/2010.
Tätä ketjua en ole päivitellyt pitkään aikaan, vaikka olenkin sivunnut aihetta toisaalla.
Tilanne on jatkunut ennallaan. Velkani ei ole kasvanut eikä pienentynyt pystyessäni suorittamaan vain korot. Sitä vaihtoehtoa en ole ajatellut, että jättäisin maksamatta velkani, jota alkoi kertyä elämisestä alaikäisen poikani kanssa. En voinut kuvitellakaan, että lapseni hyvätuloinen isä tekisi sellaisen tempun minulle, ettei ottaisi osaa kasvaneisiin kuluihin. Mutta niin hän teki ja velkaa alkoi pikku hiljaa kertyä.
Tässä sitä sitten ollaan. Törsättyäni tänään euron digilehteen tililleni jäi vain 51 senttiä. Mutta halusin lukea jutun, jota ei nettisivuilla ollut. Eipä tässä paljoa ole tuhlattu ja kauppojen tavarapaljouskin vain ahdistaa.
Mutta hyvinhän tässä on pärjätty. Vieläpä plussan puolella kristityn lakimiehen muistaessa ihmeellisesti juuri nyt toukokuussa satasella. Kuka hänelle on puhunut, ettei vaan Jumala...
Muttei Jeesuksella ja opetuslapsillakaan ollut aina edes rahaa, siitä kertoo tämä Uuden Testamentin kohta:
Lainaus:
Jeesus maksaa temppeliveron
Kun he saapuivat Kapernaumiin, tuli Pietarin luo temppeliveron kantajia, jotka sanoivat: "Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa?"
"Maksaa kyllä", hän vastasi. Kun hän meni sisälle taloon, Jeesus ehätti kysymään: "Mitä mieltä olet, Simon? Keiltä tämän maailman kuninkaat perivät tullia ja veroa, omilta lapsiltaan vai vierailta?"
"Vierailta", vastasi Pietari. Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Lapset ovat siis vapaat.
Mutta miksi suotta suututtaisimme heidät? Mene järvelle ja heitä onki veteen. Ota ensimmäinen kala, jonka vedät ylös, ja avaa sen suu. Siellä on hopearaha. Ota se ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta."
Tässä sitä sitten ollaan. Törsättyäni tänään euron digilehteen tililleni jäi vain 51 senttiä. Mutta halusin lukea jutun, jota ei nettisivuilla ollut. Eipä tässä paljoa ole tuhlattu ja kauppojen tavarapaljouskin vain ahdistaa.
Mietin tovin ja päädyin ikuistamaan hetken todisteena itselleni ja muillekin, missä sitä ollaan oikein oltu. Viestiin tuli aikaleima 2.6.2013 klo 21.10, myöhemmin samaa leimaa ei olisi enää saanut.
En ole ainoa, joka on kovilla - ja koska Jumala on minut tällaiseen tilanteeseen ajanut, tehtäväni on kirjoittaa siitä. Jos googlaa hakusanoilla Taloudellinen ahdinko, tämä ketjuni löytyy ensimmäiseltä sivulta. Ahdingossa elävät lukevat ehkä viestini ja voivat saada niistä vertaistukea ja voimaa. Sitä rukoilen. On kauheaa, jos joku hyvä äiti tai isä päätyy epätoivoiseen ratkaisuun ja lapsi menettää rakkaan vanhempansa, jota kipeästi tarvitsee. Tai vanhemmat menettävät ahdinkoon päätyneen lapsensa.
Rahan valta yhteiskunnassa on niin kova, että se voi sekoittaa ihmisten elämänarvot kokonaan. Ei huomaakaan enää, mikä on oikeasti tärkeää. Rakkaus, jota ei rahalla edes saa.
Ahdistiko Jeesustakin kulkiessaan ison remmin kanssa pitkin kylänraittia, mietin. Hän ja opetuslapset eivät saaneet palkkaa eikä heillä ollut aina yösijaakaan. Välillä tarvittava raha saatiin kalan suusta.
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
Ohje
Käyttäjälista
Käyttäjäryhmät
Rekisteröidy
Omat asetukset
Kirjaudu sisään tarkistaaksesi yksityiset viestit
Kirjaudu sisään
Uskonkirkko | Church of Faith
Viesti 4864
Muuta tekstin kokoa: - -