Viesti 11472Ke 25 Maa 2015, 4:55 (GMT+3) Aihe: Borrelioosi ja hermopistot
Admin 21.3.2015 klo 0.28 kirjoitti:
Järkyttävä päivä takana. Otin aamusivut viereeni muistaakseni kirjoittaa kaikista tärkeistä yksityiskohdista. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä ylimalkaisemmiksi muistot muuttuvat, jos tauti kaiken lisäksi jyllää hermostossa.
Unettoman yön jälkeen kirjoitin aamusivujen ensimmäistä erää toista tuntia, jonka perään postasin vielä tämän aloituksen. Sitten menin lepäämään ja olin vielä puoli kahdentoista maissa hereillä nukahtaen perään, mutta heräten jo kahden aikaan, jonka jälkeen en saanut enää nukuttua. Sydämeni hakkasi väsymyksestä, johon otin ubikinonia, voimatta Raynaudin pahentumisen takia nauttia enää beetasalpaajia. "Sydämeni löi rasittuneena ja tiheästi takykardian kourissa ja jäin kärsivänä sänkyyn valvomaan hermopistojen iskiessä vasempaan jalkaterääni ja vasempiin sormiini, vaihtaen paikkaa. Hermopistot sattuvat ilkeästi, mihin ne pistävät, niin kuin oikeaan kirjoituskäteeni ja sormiini nyt, ja oikeaan reiteeni ja perään vasempaan reiteeni ja nilkkaani. Nämä hermopistot ovat yhtä helvettiä, kirjoitan tätä kyyneleet silmissäni", kuvasin iltapäiväisiä oireitani jatkaessani aamusivujani vain parin tunnin unien jälkeen. Kirjoitan toista tuntia muistellen lopussa vielä, kuinka ihana viikko minulla on ollut: "Syntymäpäiväviikko! On ollut vielä ihanampaa täyttää 55 vuotta kuin 50 vuotta ja olen sen näköinenkin mustine silmänalusineen ja särkyineen, joita ei näy päällepäin vasemmankin posken särkiessä taas. Ilta hämärtyy jo, on ollut tosi upea päivä kituessaan."
Sainpa itsekin kokea hermopistojen ihanuuden niin kuin edellä kerron.
Olin juuri vähän aiemmin kuullut tästä tapauksesta:
Admin 12.3.2015 klo 0.59 kirjoitti:
Puhuessani äidinkin kanssa puhelimessa hän kertoi vanhasta naapuristamme, jonka jalkapohjiin oli tullut hermopistoja ja muuttuneet tulikuumiksi. Tällä kokemuksella, mikä minulla on, olen kuunnellut äidin juttuja vähän toiselta kantilta. Kun naapuria puri edelliskesänä punkki, johon sai normi kahden viikon antibioottikuurin, seuraavana talvena hän oli niin huonossa kunnossa, että joutui sairaalaan tiputukseen, jonka jälkeen polvet alkoivat vaivata. Kun viime kesänä punkki puri taas, johon hän sai samanlaisen kahden viikon antibioottikuurin, jalkapohjiin tulee hermopistoja ja tuntohäiriöitä.
Oireiden ja punkinpuremien välillä ei ole tietenkään mitään yhteyttä...
DuckDuckGon haulla olin löytänyt myös ruotsalaisen Sisuradion jutun, jossa kerrotaan samantyyppisistä oireista:
Lainaus:
Tuula Sirjosella todettiin borreliabakteeria verikokeissa kesällä 2012. Mutta kuuri ei purrut, sillä yhä vieläkin Tuulalla on oireita, kipuja ja ongelmia, jotka vain pahenevat. Suomessa tehtyä diagnoosia ei hyväksytä Västeråsissa.
Ruotsissa Tuulaa on hyppyytetty Hallstahammarin terveyskeskuksen kotilääkärin, Västeråsin ihopoliklinikan, tulehdusklinikan, reumatologin ja neurologin luona. Kukaan ei ole pystynyt kertomaan miksi Tuulan jalkoja särkee aina vaan enemmän, ihoa ja niveliä pistelee ja polttelee, suu kuivuu, päänahkaa kihelmoi, ja ennen kaikkea miksi ennen niin pirteä ja energinen nainen ei enää jaksa juuri mitään.
"Miten musta tuli tällainen?"
Tuula Sirjonen on käynyt kokeissa myös Suomessa. Saksalaisen laboratorion kanssa yhteistyötä tekevä helsinkiläinen borrelioosiin erikoistunut lääkäriasema otti kokeet, joista käy ilmi, että Tuulan tulehdus on äitynyt krooniseksi. Helsingissä annettaisiin myös suonensisäistä antibioottihoitoa, jolla olisi suuremmat mahdollisuudet purra tautiin, mutta Västerråsin ihopoliklinikka ei hyväksy tuloksia. Täällä väitetään, ettei Tuulalla voi olla borrelioosia, koska hän on jo saanut yhden antibioottikuurin.
Järkyttävä päivä takana. Otin aamusivut viereeni muistaakseni kirjoittaa kaikista tärkeistä yksityiskohdista. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä ylimalkaisemmiksi muistot muuttuvat, jos tauti kaiken lisäksi jyllää hermostossa.
Unettoman yön jälkeen kirjoitin aamusivujen ensimmäistä erää toista tuntia, jonka perään postasin vielä tämän aloituksen. Sitten menin lepäämään ja olin vielä puoli kahdentoista maissa hereillä nukahtaen perään, mutta heräten jo kahden aikaan, jonka jälkeen en saanut enää nukuttua. Sydämeni hakkasi väsymyksestä, johon otin ubikinonia, voimatta Raynaudin pahentumisen takia nauttia enää beetasalpaajia. "Sydämeni löi rasittuneena ja tiheästi takykardian kourissa ja jäin kärsivänä sänkyyn valvomaan hermopistojen iskiessä vasempaan jalkaterääni ja vasempiin sormiini, vaihtaen paikkaa. Hermopistot sattuvat ilkeästi, mihin ne pistävät, niin kuin oikeaan kirjoituskäteeni ja sormiini nyt, ja oikeaan reiteeni ja perään vasempaan reiteeni ja nilkkaani. Nämä hermopistot ovat yhtä helvettiä, kirjoitan tätä kyyneleet silmissäni", kuvasin iltapäiväisiä oireitani jatkaessani aamusivujani vain parin tunnin unien jälkeen. Kirjoitan toista tuntia muistellen lopussa vielä, kuinka ihana viikko minulla on ollut: "Syntymäpäiväviikko! On ollut vielä ihanampaa täyttää 55 vuotta kuin 50 vuotta ja olen sen näköinenkin mustine silmänalusineen ja särkyineen, joita ei näy päällepäin vasemmankin posken särkiessä taas. Ilta hämärtyy jo, on ollut tosi upea päivä kituessaan."
Sainpa itsekin kokea hermopistojen ihanuuden niin kuin edellä kerron.
Olin juuri vähän aiemmin kuullut tästä tapauksesta:
Admin 12.3.2015 klo 0.59 kirjoitti:
Puhuessani äidinkin kanssa puhelimessa hän kertoi vanhasta naapuristamme, jonka jalkapohjiin oli tullut hermopistoja ja muuttuneet tulikuumiksi. Tällä kokemuksella, mikä minulla on, olen kuunnellut äidin juttuja vähän toiselta kantilta. Kun naapuria puri edelliskesänä punkki, johon sai normi kahden viikon antibioottikuurin, seuraavana talvena hän oli niin huonossa kunnossa, että joutui sairaalaan tiputukseen, jonka jälkeen polvet alkoivat vaivata. Kun viime kesänä punkki puri taas, johon hän sai samanlaisen kahden viikon antibioottikuurin, jalkapohjiin tulee hermopistoja ja tuntohäiriöitä.
Oireiden ja punkinpuremien välillä ei ole tietenkään mitään yhteyttä...
DuckDuckGon haulla olin löytänyt myös ruotsalaisen Sisuradion jutun, jossa kerrotaan samantyyppisistä oireista:
Lainaus:
Tuula Sirjosella todettiin borreliabakteeria verikokeissa kesällä 2012. Mutta kuuri ei purrut, sillä yhä vieläkin Tuulalla on oireita, kipuja ja ongelmia, jotka vain pahenevat. Suomessa tehtyä diagnoosia ei hyväksytä Västeråsissa.
Ruotsissa Tuulaa on hyppyytetty Hallstahammarin terveyskeskuksen kotilääkärin, Västeråsin ihopoliklinikan, tulehdusklinikan, reumatologin ja neurologin luona. Kukaan ei ole pystynyt kertomaan miksi Tuulan jalkoja särkee aina vaan enemmän, ihoa ja niveliä pistelee ja polttelee, suu kuivuu, päänahkaa kihelmoi, ja ennen kaikkea miksi ennen niin pirteä ja energinen nainen ei enää jaksa juuri mitään.
"Miten musta tuli tällainen?"
Tuula Sirjonen on käynyt kokeissa myös Suomessa. Saksalaisen laboratorion kanssa yhteistyötä tekevä helsinkiläinen borrelioosiin erikoistunut lääkäriasema otti kokeet, joista käy ilmi, että Tuulan tulehdus on äitynyt krooniseksi. Helsingissä annettaisiin myös suonensisäistä antibioottihoitoa, jolla olisi suuremmat mahdollisuudet purra tautiin, mutta Västerråsin ihopoliklinikka ei hyväksy tuloksia. Täällä väitetään, ettei Tuulalla voi olla borrelioosia, koska hän on jo saanut yhden antibioottikuurin.
Eikä pelkästään borrelioosin oireet vaan myös lääkäreiden yhteistyökyvyttömyys on silmiinpistävää, suorastaan törkeää piittaamattomuutta ja heitteillejättöä, josta potilaat joutuvat kärsimään. Noiltako pitäisi saada apua? Moni kituu mieluummin kotona ja yrittää hoitaa itseään niin kuin parhaiten taitaa ja jaksaa.
Olen niellyt jo kasan luontaisrohtoja, joiden tehosta ja vaikutuksesta ei ole mitään tietoa vielä, puhaltanut pulloon ja tehnyt nenähuuhtelun ottaen perään joitain hertsejä, jos jostain olisi jotain apua.
Viimeisestä doksisykliinistä ja hydroksiklorokiinistä on jo yli viikko ja spirokeetat jylläävät täysillä. Silmäongelmaa lukuun ottamatta lauantai oli paras päivä; olin nukkunut hyvin ja aivan kuin en olisi sairas ollenkaan, kunnes vointi romahti heti jo seuraavana päivänä.
Borrelioosin pahenemisen huomaa kolotusten lisäksi myös siitä, ettei hikoile vaikka laittaisi kuinka paljon vaatteita päälle paksujen vällyjen alle. Olin jo keksinyt, että fleecehousujen päälle vetämäni villaneulehame pitää kääntää nurinpäin, että lämmittävä mohairneule olisi kehoon päin ja tekokuituinen vuori poispäin. Koska vasenta jalkaa oli jo kolottanut, vedin viime yönä fleecehousujen päälle vielä säärystimet villasukkien ja untuvatossujen jatkeeksi. Teepaidan päällä oli villatakki ja vaikka päälläni oli painava peittovuori, en hikoillut yhtään herättyäni tiistaina puolen päivän jälkeen. Olen huomannut lämmön auttavan kaikkein parhaiten särkyyn - ongelmana ainoastaan polla, pää, jossa ei ole tukan lisäksi lämmittämässä mitään. Pääni oli tiistaina herättyäni aivan kylmä ja särki spirokeettojen jyllätessä siellä. Samaa ongelmaa on ollut aiemminkin ja olen suunnitellut laittavani pipon päähän yöksi, jonka etsinkin tiistaina jo valmiiksi esille.
Järkyttävä päivä takana. Otin aamusivut viereeni muistaakseni kirjoittaa kaikista tärkeistä yksityiskohdista. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä ylimalkaisemmiksi muistot muuttuvat, jos tauti kaiken lisäksi jyllää hermostossa.
Unettoman yön jälkeen kirjoitin aamusivujen ensimmäistä erää toista tuntia, jonka perään postasin vielä tämän aloituksen. Sitten menin lepäämään ja olin vielä puoli kahdentoista maissa hereillä nukahtaen perään, mutta heräten jo kahden aikaan, jonka jälkeen en saanut enää nukuttua. Sydämeni hakkasi väsymyksestä, johon otin ubikinonia, voimatta Raynaudin pahentumisen takia nauttia enää beetasalpaajia. "Sydämeni löi rasittuneena ja tiheästi takykardian kourissa ja jäin kärsivänä sänkyyn valvomaan hermopistojen iskiessä vasempaan jalkaterääni ja vasempiin sormiini, vaihtaen paikkaa. Hermopistot sattuvat ilkeästi, mihin ne pistävät, niin kuin oikeaan kirjoituskäteeni ja sormiini nyt, ja oikeaan reiteeni ja perään vasempaan reiteeni ja nilkkaani. Nämä hermopistot ovat yhtä helvettiä, kirjoitan tätä kyyneleet silmissäni", kuvasin iltapäiväisiä oireitani jatkaessani aamusivujani vain parin tunnin unien jälkeen. Kirjoitan toista tuntia muistellen lopussa vielä, kuinka ihana viikko minulla on ollut: "Syntymäpäiväviikko! On ollut vielä ihanampaa täyttää 55 vuotta kuin 50 vuotta ja olen sen näköinenkin mustine silmänalusineen ja särkyineen, joita ei näy päällepäin vasemmankin posken särkiessä taas. Ilta hämärtyy jo, on ollut tosi upea päivä kituessaan."
Sainpa itsekin kokea hermopistojen ihanuuden niin kuin edellä kerron.
Olin juuri vähän aiemmin kuullut tästä tapauksesta:
Admin 12.3.2015 klo 0.59 kirjoitti:
Puhuessani äidinkin kanssa puhelimessa hän kertoi vanhasta naapuristamme, jonka jalkapohjiin oli tullut hermopistoja ja muuttuneet tulikuumiksi. Tällä kokemuksella, mikä minulla on, olen kuunnellut äidin juttuja vähän toiselta kantilta. Kun naapuria puri edelliskesänä punkki, johon sai normi kahden viikon antibioottikuurin, seuraavana talvena hän oli niin huonossa kunnossa, että joutui sairaalaan tiputukseen, jonka jälkeen polvet alkoivat vaivata. Kun viime kesänä punkki puri taas, johon hän sai samanlaisen kahden viikon antibioottikuurin, jalkapohjiin tulee hermopistoja ja tuntohäiriöitä.
Oireiden ja punkinpuremien välillä ei ole tietenkään mitään yhteyttä...
DuckDuckGon haulla olin löytänyt myös ruotsalaisen Sisuradion jutun, jossa kerrotaan samantyyppisistä oireista:
Lainaus:
Tuula Sirjosella todettiin borreliabakteeria verikokeissa kesällä 2012. Mutta kuuri ei purrut, sillä yhä vieläkin Tuulalla on oireita, kipuja ja ongelmia, jotka vain pahenevat. Suomessa tehtyä diagnoosia ei hyväksytä Västeråsissa.
Ruotsissa Tuulaa on hyppyytetty Hallstahammarin terveyskeskuksen kotilääkärin, Västeråsin ihopoliklinikan, tulehdusklinikan, reumatologin ja neurologin luona. Kukaan ei ole pystynyt kertomaan miksi Tuulan jalkoja särkee aina vaan enemmän, ihoa ja niveliä pistelee ja polttelee, suu kuivuu, päänahkaa kihelmoi, ja ennen kaikkea miksi ennen niin pirteä ja energinen nainen ei enää jaksa juuri mitään.
"Miten musta tuli tällainen?"
Tuula Sirjonen on käynyt kokeissa myös Suomessa. Saksalaisen laboratorion kanssa yhteistyötä tekevä helsinkiläinen borrelioosiin erikoistunut lääkäriasema otti kokeet, joista käy ilmi, että Tuulan tulehdus on äitynyt krooniseksi. Helsingissä annettaisiin myös suonensisäistä antibioottihoitoa, jolla olisi suuremmat mahdollisuudet purra tautiin, mutta Västerråsin ihopoliklinikka ei hyväksy tuloksia. Täällä väitetään, ettei Tuulalla voi olla borrelioosia, koska hän on jo saanut yhden antibioottikuurin.
Eikä pelkästään borrelioosin oireet vaan myös lääkäreiden yhteistyökyvyttömyys on silmiinpistävää, suorastaan törkeää piittaamattomuutta ja heitteillejättöä, josta potilaat joutuvat kärsimään. Noiltako pitäisi saada apua? Moni kituu mieluummin kotona ja yrittää hoitaa itseään niin kuin parhaiten taitaa ja jaksaa.
Olen niellyt jo kasan luontaisrohtoja, joiden tehosta ja vaikutuksesta ei ole mitään tietoa vielä, puhaltanut pulloon ja tehnyt nenähuuhtelun ottaen perään joitain hertsejä, jos jostain olisi jotain apua.
Viimeisestä doksisykliinistä ja hydroksiklorokiinistä on jo yli viikko ja spirokeetat jylläävät täysillä. Silmäongelmaa lukuun ottamatta lauantai oli paras päivä; olin nukkunut hyvin ja aivan kuin en olisi sairas ollenkaan, kunnes vointi romahti heti jo seuraavana päivänä.
Borrelioosin pahenemisen huomaa kolotusten lisäksi myös siitä, ettei hikoile vaikka laittaisi kuinka paljon vaatteita päälle paksujen vällyjen alle. Olin jo keksinyt, että fleecehousujen päälle vetämäni villaneulehame pitää kääntää nurinpäin, että lämmittävä mohairneule olisi kehoon päin ja tekokuituinen vuori poispäin. Koska vasenta jalkaa oli jo kolottanut, vedin viime yönä fleecehousujen päälle vielä säärystimet villasukkien ja untuvatossujen jatkeeksi. Teepaidan päällä oli villatakki ja vaikka päälläni oli painava peittovuori, en hikoillut yhtään herättyäni tiistaina puolen päivän jälkeen. Olen huomannut lämmön auttavan kaikkein parhaiten särkyyn - ongelmana ainoastaan polla, pää, jossa ei ole tukan lisäksi lämmittämässä mitään. Pääni oli tiistaina herättyäni aivan kylmä ja särki spirokeettojen jyllätessä siellä. Samaa ongelmaa on ollut aiemminkin ja olen suunnitellut laittavani pipon päähän yöksi, jonka etsinkin tiistaina jo valmiiksi esille.
Mikä ilouutinen, uusia spirokeettoja on syntynyt taas! Olen valvonut aamuun, mutten sittenkään saanut unta luiden ja ytimien alettua kolottaa taas iloisen perhetapahtuman johdosta pikku kullannuppusten lisääntyessä kaikkialla elimistössäni! Olen nukkunut jo noin viikon verran pipo päässäni - poikani kutsuessa minua pikku smurffiksi valkoisessa pipossani, joka ei sekään nyt auttanut.
Järkyttävä päivä takana. Otin aamusivut viereeni muistaakseni kirjoittaa kaikista tärkeistä yksityiskohdista. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä ylimalkaisemmiksi muistot muuttuvat, jos tauti kaiken lisäksi jyllää hermostossa.
Unettoman yön jälkeen kirjoitin aamusivujen ensimmäistä erää toista tuntia, jonka perään postasin vielä tämän aloituksen. Sitten menin lepäämään ja olin vielä puoli kahdentoista maissa hereillä nukahtaen perään, mutta heräten jo kahden aikaan, jonka jälkeen en saanut enää nukuttua. Sydämeni hakkasi väsymyksestä, johon otin ubikinonia, voimatta Raynaudin pahentumisen takia nauttia enää beetasalpaajia. "Sydämeni löi rasittuneena ja tiheästi takykardian kourissa ja jäin kärsivänä sänkyyn valvomaan hermopistojen iskiessä vasempaan jalkaterääni ja vasempiin sormiini, vaihtaen paikkaa. Hermopistot sattuvat ilkeästi, mihin ne pistävät, niin kuin oikeaan kirjoituskäteeni ja sormiini nyt, ja oikeaan reiteeni ja perään vasempaan reiteeni ja nilkkaani. Nämä hermopistot ovat yhtä helvettiä, kirjoitan tätä kyyneleet silmissäni", kuvasin iltapäiväisiä oireitani jatkaessani aamusivujani vain parin tunnin unien jälkeen. Kirjoitan toista tuntia muistellen lopussa vielä, kuinka ihana viikko minulla on ollut: "Syntymäpäiväviikko! On ollut vielä ihanampaa täyttää 55 vuotta kuin 50 vuotta ja olen sen näköinenkin mustine silmänalusineen ja särkyineen, joita ei näy päällepäin vasemmankin posken särkiessä taas. Ilta hämärtyy jo, on ollut tosi upea päivä kituessaan."
Sainpa itsekin kokea hermopistojen ihanuuden niin kuin edellä kerron.
Olin juuri vähän aiemmin kuullut tästä tapauksesta:
Admin 12.3.2015 klo 0.59 kirjoitti:
Puhuessani äidinkin kanssa puhelimessa hän kertoi vanhasta naapuristamme, jonka jalkapohjiin oli tullut hermopistoja ja muuttuneet tulikuumiksi. Tällä kokemuksella, mikä minulla on, olen kuunnellut äidin juttuja vähän toiselta kantilta. Kun naapuria puri edelliskesänä punkki, johon sai normi kahden viikon antibioottikuurin, seuraavana talvena hän oli niin huonossa kunnossa, että joutui sairaalaan tiputukseen, jonka jälkeen polvet alkoivat vaivata. Kun viime kesänä punkki puri taas, johon hän sai samanlaisen kahden viikon antibioottikuurin, jalkapohjiin tulee hermopistoja ja tuntohäiriöitä.
Oireiden ja punkinpuremien välillä ei ole tietenkään mitään yhteyttä...
DuckDuckGon haulla olin löytänyt myös ruotsalaisen Sisuradion jutun, jossa kerrotaan samantyyppisistä oireista:
Lainaus:
Tuula Sirjosella todettiin borreliabakteeria verikokeissa kesällä 2012. Mutta kuuri ei purrut, sillä yhä vieläkin Tuulalla on oireita, kipuja ja ongelmia, jotka vain pahenevat. Suomessa tehtyä diagnoosia ei hyväksytä Västeråsissa.
Ruotsissa Tuulaa on hyppyytetty Hallstahammarin terveyskeskuksen kotilääkärin, Västeråsin ihopoliklinikan, tulehdusklinikan, reumatologin ja neurologin luona. Kukaan ei ole pystynyt kertomaan miksi Tuulan jalkoja särkee aina vaan enemmän, ihoa ja niveliä pistelee ja polttelee, suu kuivuu, päänahkaa kihelmoi, ja ennen kaikkea miksi ennen niin pirteä ja energinen nainen ei enää jaksa juuri mitään.
"Miten musta tuli tällainen?"
Tuula Sirjonen on käynyt kokeissa myös Suomessa. Saksalaisen laboratorion kanssa yhteistyötä tekevä helsinkiläinen borrelioosiin erikoistunut lääkäriasema otti kokeet, joista käy ilmi, että Tuulan tulehdus on äitynyt krooniseksi. Helsingissä annettaisiin myös suonensisäistä antibioottihoitoa, jolla olisi suuremmat mahdollisuudet purra tautiin, mutta Västerråsin ihopoliklinikka ei hyväksy tuloksia. Täällä väitetään, ettei Tuulalla voi olla borrelioosia, koska hän on jo saanut yhden antibioottikuurin.
Eikä pelkästään borrelioosin oireet vaan myös lääkäreiden yhteistyökyvyttömyys on silmiinpistävää, suorastaan törkeää piittaamattomuutta ja heitteillejättöä, josta potilaat joutuvat kärsimään. Noiltako pitäisi saada apua? Moni kituu mieluummin kotona ja yrittää hoitaa itseään niin kuin parhaiten taitaa ja jaksaa.
Olen niellyt jo kasan luontaisrohtoja, joiden tehosta ja vaikutuksesta ei ole mitään tietoa vielä, puhaltanut pulloon ja tehnyt nenähuuhtelun ottaen perään joitain hertsejä, jos jostain olisi jotain apua.
Viimeisestä doksisykliinistä ja hydroksiklorokiinistä on jo yli viikko ja spirokeetat jylläävät täysillä. Silmäongelmaa lukuun ottamatta lauantai oli paras päivä; olin nukkunut hyvin ja aivan kuin en olisi sairas ollenkaan, kunnes vointi romahti heti jo seuraavana päivänä.
Borrelioosin pahenemisen huomaa kolotusten lisäksi myös siitä, ettei hikoile vaikka laittaisi kuinka paljon vaatteita päälle paksujen vällyjen alle. Olin jo keksinyt, että fleecehousujen päälle vetämäni villaneulehame pitää kääntää nurinpäin, että lämmittävä mohairneule olisi kehoon päin ja tekokuituinen vuori poispäin. Koska vasenta jalkaa oli jo kolottanut, vedin viime yönä fleecehousujen päälle vielä säärystimet villasukkien ja untuvatossujen jatkeeksi. Teepaidan päällä oli villatakki ja vaikka päälläni oli painava peittovuori, en hikoillut yhtään herättyäni tiistaina puolen päivän jälkeen. Olen huomannut lämmön auttavan kaikkein parhaiten särkyyn - ongelmana ainoastaan polla, pää, jossa ei ole tukan lisäksi lämmittämässä mitään. Pääni oli tiistaina herättyäni aivan kylmä ja särki spirokeettojen jyllätessä siellä. Samaa ongelmaa on ollut aiemminkin ja olen suunnitellut laittavani pipon päähän yöksi, jonka etsinkin tiistaina jo valmiiksi esille.
Mikä ilouutinen, uusia spirokeettoja on syntynyt taas! Olen valvonut aamuun, mutten sittenkään saanut unta luiden ja ytimien alettua kolottaa taas iloisen perhetapahtuman johdosta pikku kullannuppusten lisääntyessä kaikkialla elimistössäni! Olen nukkunut jo noin viikon verran pipo päässäni - poikani kutsuessa minua pikku smurffiksi valkoisessa pipossani, joka ei sekään nyt auttanut.
Ei ole aprillipilaa kertoessani elämäni olevan aikamoista helvettiä ja muuttuneen punkinpuremien jälkeen yhä karseammaksi. On tehnyt mieli raivota kirjallisesti pystyen viime aikoina pidättäytymään siitä. Sitähän se Saatana haluaakin, että menettäisin hermoni ja toimintakykyni. Mutta jos Jumala on laittanut minut näkemään koko kusetuksen ja tuntemaan kaiken nahoissani kirjoittaakseni siitä, juuri niin aion tehdä. Terveet saavat nukkua öisin, sairaat joutuvat kitumaan päivin ja öin. Ei minun tarvitse valvoa näkymättömänä täällä, että heitteillejättäjät voisivat tuntea tehneensä oikein.
Tärisen parhaillaan, vasen poskeni on helvetin kipeä, oikea silmäni ei ole vieläkään kunnossa ja krooninen borrelioosi pitää minua pihdeissään.
Järkyttävä päivä takana. Otin aamusivut viereeni muistaakseni kirjoittaa kaikista tärkeistä yksityiskohdista. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä ylimalkaisemmiksi muistot muuttuvat, jos tauti kaiken lisäksi jyllää hermostossa.
Unettoman yön jälkeen kirjoitin aamusivujen ensimmäistä erää toista tuntia, jonka perään postasin vielä tämän aloituksen. Sitten menin lepäämään ja olin vielä puoli kahdentoista maissa hereillä nukahtaen perään, mutta heräten jo kahden aikaan, jonka jälkeen en saanut enää nukuttua. Sydämeni hakkasi väsymyksestä, johon otin ubikinonia, voimatta Raynaudin pahentumisen takia nauttia enää beetasalpaajia. "Sydämeni löi rasittuneena ja tiheästi takykardian kourissa ja jäin kärsivänä sänkyyn valvomaan hermopistojen iskiessä vasempaan jalkaterääni ja vasempiin sormiini, vaihtaen paikkaa. Hermopistot sattuvat ilkeästi, mihin ne pistävät, niin kuin oikeaan kirjoituskäteeni ja sormiini nyt, ja oikeaan reiteeni ja perään vasempaan reiteeni ja nilkkaani. Nämä hermopistot ovat yhtä helvettiä, kirjoitan tätä kyyneleet silmissäni", kuvasin iltapäiväisiä oireitani jatkaessani aamusivujani vain parin tunnin unien jälkeen. Kirjoitan toista tuntia muistellen lopussa vielä, kuinka ihana viikko minulla on ollut: "Syntymäpäiväviikko! On ollut vielä ihanampaa täyttää 55 vuotta kuin 50 vuotta ja olen sen näköinenkin mustine silmänalusineen ja särkyineen, joita ei näy päällepäin vasemmankin posken särkiessä taas. Ilta hämärtyy jo, on ollut tosi upea päivä kituessaan."
Sainpa itsekin kokea hermopistojen ihanuuden niin kuin edellä kerron.
Olin juuri vähän aiemmin kuullut tästä tapauksesta:
Admin 12.3.2015 klo 0.59 kirjoitti:
Puhuessani äidinkin kanssa puhelimessa hän kertoi vanhasta naapuristamme, jonka jalkapohjiin oli tullut hermopistoja ja muuttuneet tulikuumiksi. Tällä kokemuksella, mikä minulla on, olen kuunnellut äidin juttuja vähän toiselta kantilta. Kun naapuria puri edelliskesänä punkki, johon sai normi kahden viikon antibioottikuurin, seuraavana talvena hän oli niin huonossa kunnossa, että joutui sairaalaan tiputukseen, jonka jälkeen polvet alkoivat vaivata. Kun viime kesänä punkki puri taas, johon hän sai samanlaisen kahden viikon antibioottikuurin, jalkapohjiin tulee hermopistoja ja tuntohäiriöitä.
Oireiden ja punkinpuremien välillä ei ole tietenkään mitään yhteyttä...
DuckDuckGon haulla olin löytänyt myös ruotsalaisen Sisuradion jutun, jossa kerrotaan samantyyppisistä oireista:
Lainaus:
Tuula Sirjosella todettiin borreliabakteeria verikokeissa kesällä 2012. Mutta kuuri ei purrut, sillä yhä vieläkin Tuulalla on oireita, kipuja ja ongelmia, jotka vain pahenevat. Suomessa tehtyä diagnoosia ei hyväksytä Västeråsissa.
Ruotsissa Tuulaa on hyppyytetty Hallstahammarin terveyskeskuksen kotilääkärin, Västeråsin ihopoliklinikan, tulehdusklinikan, reumatologin ja neurologin luona. Kukaan ei ole pystynyt kertomaan miksi Tuulan jalkoja särkee aina vaan enemmän, ihoa ja niveliä pistelee ja polttelee, suu kuivuu, päänahkaa kihelmoi, ja ennen kaikkea miksi ennen niin pirteä ja energinen nainen ei enää jaksa juuri mitään.
"Miten musta tuli tällainen?"
Tuula Sirjonen on käynyt kokeissa myös Suomessa. Saksalaisen laboratorion kanssa yhteistyötä tekevä helsinkiläinen borrelioosiin erikoistunut lääkäriasema otti kokeet, joista käy ilmi, että Tuulan tulehdus on äitynyt krooniseksi. Helsingissä annettaisiin myös suonensisäistä antibioottihoitoa, jolla olisi suuremmat mahdollisuudet purra tautiin, mutta Västerråsin ihopoliklinikka ei hyväksy tuloksia. Täällä väitetään, ettei Tuulalla voi olla borrelioosia, koska hän on jo saanut yhden antibioottikuurin.
Eikä pelkästään borrelioosin oireet vaan myös lääkäreiden yhteistyökyvyttömyys on silmiinpistävää, suorastaan törkeää piittaamattomuutta ja heitteillejättöä, josta potilaat joutuvat kärsimään. Noiltako pitäisi saada apua? Moni kituu mieluummin kotona ja yrittää hoitaa itseään niin kuin parhaiten taitaa ja jaksaa.
Olen niellyt jo kasan luontaisrohtoja, joiden tehosta ja vaikutuksesta ei ole mitään tietoa vielä, puhaltanut pulloon ja tehnyt nenähuuhtelun ottaen perään joitain hertsejä, jos jostain olisi jotain apua.
Viimeisestä doksisykliinistä ja hydroksiklorokiinistä on jo yli viikko ja spirokeetat jylläävät täysillä. Silmäongelmaa lukuun ottamatta lauantai oli paras päivä; olin nukkunut hyvin ja aivan kuin en olisi sairas ollenkaan, kunnes vointi romahti heti jo seuraavana päivänä.
Borrelioosin pahenemisen huomaa kolotusten lisäksi myös siitä, ettei hikoile vaikka laittaisi kuinka paljon vaatteita päälle paksujen vällyjen alle. Olin jo keksinyt, että fleecehousujen päälle vetämäni villaneulehame pitää kääntää nurinpäin, että lämmittävä mohairneule olisi kehoon päin ja tekokuituinen vuori poispäin. Koska vasenta jalkaa oli jo kolottanut, vedin viime yönä fleecehousujen päälle vielä säärystimet villasukkien ja untuvatossujen jatkeeksi. Teepaidan päällä oli villatakki ja vaikka päälläni oli painava peittovuori, en hikoillut yhtään herättyäni tiistaina puolen päivän jälkeen. Olen huomannut lämmön auttavan kaikkein parhaiten särkyyn - ongelmana ainoastaan polla, pää, jossa ei ole tukan lisäksi lämmittämässä mitään. Pääni oli tiistaina herättyäni aivan kylmä ja särki spirokeettojen jyllätessä siellä. Samaa ongelmaa on ollut aiemminkin ja olen suunnitellut laittavani pipon päähän yöksi, jonka etsinkin tiistaina jo valmiiksi esille.
Mikä ilouutinen, uusia spirokeettoja on syntynyt taas! Olen valvonut aamuun, mutten sittenkään saanut unta luiden ja ytimien alettua kolottaa taas iloisen perhetapahtuman johdosta pikku kullannuppusten lisääntyessä kaikkialla elimistössäni! Olen nukkunut jo noin viikon verran pipo päässäni - poikani kutsuessa minua pikku smurffiksi valkoisessa pipossani, joka ei sekään nyt auttanut.
Ei ole aprillipilaa kertoessani elämäni olevan aikamoista helvettiä ja muuttuneen punkinpuremien jälkeen yhä karseammaksi. On tehnyt mieli raivota kirjallisesti pystyen viime aikoina pidättäytymään siitä. Sitähän se Saatana haluaakin, että menettäisin hermoni ja toimintakykyni. Mutta jos Jumala on laittanut minut näkemään koko kusetuksen ja tuntemaan kaiken nahoissani kirjoittaakseni siitä, juuri niin aion tehdä. Terveet saavat nukkua öisin, sairaat joutuvat kitumaan päivin ja öin. Ei minun tarvitse valvoa näkymättömänä täällä, että heitteillejättäjät voisivat tuntea tehneensä oikein.
Tärisen parhaillaan, vasen poskeni on helvetin kipeä, oikea silmäni ei ole vieläkään kunnossa ja krooninen borrelioosi pitää minua pihdeissään.
Väsyttää, vaan ketäpä ei tähän aikaan yöstä. Mutta pääsin aloittamaan yötyöni - itseni hoitamisen - vasta aamuyöllä ja sänkyyn on turhaa mennä valvomaan, kun hoitamattomana ja liian sairaana ei kuitenkaan pystyisi nukkumaan; se on koettu jo tarpeeksi monta kertaa. Otan tässä joitain hertsejä, joista on jotain apua, ja vasemman posken hiljentämiseksi on otettava vielä tuhti nenähuuhtelu, jota olen kaiken aikaa kehittänyt. Oikeasti itseään pitäisi hoitaa paljon enemmänkin; ottaa magneettipulsaattoria, Derma Wandia ja vaikka mitä, mutta voimani ovat lopahtaneet eikä vuorokauden tunnit riitä kaikkeen. Sitä paitsi antibiootteja korvaamaan on tarvittu hirveä kasa luontaisrohtoja pillereinä, ja sittenkin ottaa koville.
Kiirastorstaina olin niin loppu nukuttuani jo monta yötä olemattomia unia, että sydämeni alkoi hakata ja takykardia jatkui ja jatkui vaan. Kipu heijastui vasempaan ranteeseen ja lapaluuhun, mutten voinut kuin levätä pitkälläni vaan ja ottaa ubikinonia, jos siitä olisi jotain apua.
Kärsiessäni tuollaisista oireista en ole nauttinut syyskuun jälkeen enää tippaakaan alkoholia, jota en edes kestäisi tässä kunnossa.
Onneksi sain nukuttua viime yönä vähän paremmin ladatakseni tyhjiä akkujani edes joskus. Siitä huolimatta alkoi pitkäperjantaina illalla olla rankkaa. Voimat alkoivat loppua ja heikottaa, johon keksin syödä yhden keitetyn kananmunan. Mutta niellessäni kananmunaa tuli nielemisen kanssa jotain ongelmaa eikä se tahtonutkaan mennä alas. Ja heikotus vain paheni leviten reisilihaksiin ja minulle tuli hikikohtaus. Otin pari palaa suklaata suuhuni ja menin sänkyyn keräämään voimia, jonka jälkeen otin vielä lisää suklaata jaksaakseni lähteä edes vähän ulos.
Järkyttävä päivä takana. Otin aamusivut viereeni muistaakseni kirjoittaa kaikista tärkeistä yksityiskohdista. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä ylimalkaisemmiksi muistot muuttuvat, jos tauti kaiken lisäksi jyllää hermostossa.
Unettoman yön jälkeen kirjoitin aamusivujen ensimmäistä erää toista tuntia, jonka perään postasin vielä tämän aloituksen. Sitten menin lepäämään ja olin vielä puoli kahdentoista maissa hereillä nukahtaen perään, mutta heräten jo kahden aikaan, jonka jälkeen en saanut enää nukuttua. Sydämeni hakkasi väsymyksestä, johon otin ubikinonia, voimatta Raynaudin pahentumisen takia nauttia enää beetasalpaajia. "Sydämeni löi rasittuneena ja tiheästi takykardian kourissa ja jäin kärsivänä sänkyyn valvomaan hermopistojen iskiessä vasempaan jalkaterääni ja vasempiin sormiini, vaihtaen paikkaa. Hermopistot sattuvat ilkeästi, mihin ne pistävät, niin kuin oikeaan kirjoituskäteeni ja sormiini nyt, ja oikeaan reiteeni ja perään vasempaan reiteeni ja nilkkaani. Nämä hermopistot ovat yhtä helvettiä, kirjoitan tätä kyyneleet silmissäni", kuvasin iltapäiväisiä oireitani jatkaessani aamusivujani vain parin tunnin unien jälkeen. Kirjoitan toista tuntia muistellen lopussa vielä, kuinka ihana viikko minulla on ollut: "Syntymäpäiväviikko! On ollut vielä ihanampaa täyttää 55 vuotta kuin 50 vuotta ja olen sen näköinenkin mustine silmänalusineen ja särkyineen, joita ei näy päällepäin vasemmankin posken särkiessä taas. Ilta hämärtyy jo, on ollut tosi upea päivä kituessaan."
Sainpa itsekin kokea hermopistojen ihanuuden niin kuin edellä kerron.
Olin juuri vähän aiemmin kuullut tästä tapauksesta:
Admin 12.3.2015 klo 0.59 kirjoitti:
Puhuessani äidinkin kanssa puhelimessa hän kertoi vanhasta naapuristamme, jonka jalkapohjiin oli tullut hermopistoja ja muuttuneet tulikuumiksi. Tällä kokemuksella, mikä minulla on, olen kuunnellut äidin juttuja vähän toiselta kantilta. Kun naapuria puri edelliskesänä punkki, johon sai normi kahden viikon antibioottikuurin, seuraavana talvena hän oli niin huonossa kunnossa, että joutui sairaalaan tiputukseen, jonka jälkeen polvet alkoivat vaivata. Kun viime kesänä punkki puri taas, johon hän sai samanlaisen kahden viikon antibioottikuurin, jalkapohjiin tulee hermopistoja ja tuntohäiriöitä.
Oireiden ja punkinpuremien välillä ei ole tietenkään mitään yhteyttä...
DuckDuckGon haulla olin löytänyt myös ruotsalaisen Sisuradion jutun, jossa kerrotaan samantyyppisistä oireista:
Lainaus:
Tuula Sirjosella todettiin borreliabakteeria verikokeissa kesällä 2012. Mutta kuuri ei purrut, sillä yhä vieläkin Tuulalla on oireita, kipuja ja ongelmia, jotka vain pahenevat. Suomessa tehtyä diagnoosia ei hyväksytä Västeråsissa.
Ruotsissa Tuulaa on hyppyytetty Hallstahammarin terveyskeskuksen kotilääkärin, Västeråsin ihopoliklinikan, tulehdusklinikan, reumatologin ja neurologin luona. Kukaan ei ole pystynyt kertomaan miksi Tuulan jalkoja särkee aina vaan enemmän, ihoa ja niveliä pistelee ja polttelee, suu kuivuu, päänahkaa kihelmoi, ja ennen kaikkea miksi ennen niin pirteä ja energinen nainen ei enää jaksa juuri mitään.
"Miten musta tuli tällainen?"
Tuula Sirjonen on käynyt kokeissa myös Suomessa. Saksalaisen laboratorion kanssa yhteistyötä tekevä helsinkiläinen borrelioosiin erikoistunut lääkäriasema otti kokeet, joista käy ilmi, että Tuulan tulehdus on äitynyt krooniseksi. Helsingissä annettaisiin myös suonensisäistä antibioottihoitoa, jolla olisi suuremmat mahdollisuudet purra tautiin, mutta Västerråsin ihopoliklinikka ei hyväksy tuloksia. Täällä väitetään, ettei Tuulalla voi olla borrelioosia, koska hän on jo saanut yhden antibioottikuurin.
Eikä pelkästään borrelioosin oireet vaan myös lääkäreiden yhteistyökyvyttömyys on silmiinpistävää, suorastaan törkeää piittaamattomuutta ja heitteillejättöä, josta potilaat joutuvat kärsimään. Noiltako pitäisi saada apua? Moni kituu mieluummin kotona ja yrittää hoitaa itseään niin kuin parhaiten taitaa ja jaksaa.
Olen niellyt jo kasan luontaisrohtoja, joiden tehosta ja vaikutuksesta ei ole mitään tietoa vielä, puhaltanut pulloon ja tehnyt nenähuuhtelun ottaen perään joitain hertsejä, jos jostain olisi jotain apua.
Viimeisestä doksisykliinistä ja hydroksiklorokiinistä on jo yli viikko ja spirokeetat jylläävät täysillä. Silmäongelmaa lukuun ottamatta lauantai oli paras päivä; olin nukkunut hyvin ja aivan kuin en olisi sairas ollenkaan, kunnes vointi romahti heti jo seuraavana päivänä.
Borrelioosin pahenemisen huomaa kolotusten lisäksi myös siitä, ettei hikoile vaikka laittaisi kuinka paljon vaatteita päälle paksujen vällyjen alle. Olin jo keksinyt, että fleecehousujen päälle vetämäni villaneulehame pitää kääntää nurinpäin, että lämmittävä mohairneule olisi kehoon päin ja tekokuituinen vuori poispäin. Koska vasenta jalkaa oli jo kolottanut, vedin viime yönä fleecehousujen päälle vielä säärystimet villasukkien ja untuvatossujen jatkeeksi. Teepaidan päällä oli villatakki ja vaikka päälläni oli painava peittovuori, en hikoillut yhtään herättyäni tiistaina puolen päivän jälkeen. Olen huomannut lämmön auttavan kaikkein parhaiten särkyyn - ongelmana ainoastaan polla, pää, jossa ei ole tukan lisäksi lämmittämässä mitään. Pääni oli tiistaina herättyäni aivan kylmä ja särki spirokeettojen jyllätessä siellä. Samaa ongelmaa on ollut aiemminkin ja olen suunnitellut laittavani pipon päähän yöksi, jonka etsinkin tiistaina jo valmiiksi esille.
Mikä ilouutinen, uusia spirokeettoja on syntynyt taas! Olen valvonut aamuun, mutten sittenkään saanut unta luiden ja ytimien alettua kolottaa taas iloisen perhetapahtuman johdosta pikku kullannuppusten lisääntyessä kaikkialla elimistössäni! Olen nukkunut jo noin viikon verran pipo päässäni - poikani kutsuessa minua pikku smurffiksi valkoisessa pipossani, joka ei sekään nyt auttanut.
Ei ole aprillipilaa kertoessani elämäni olevan aikamoista helvettiä ja muuttuneen punkinpuremien jälkeen yhä karseammaksi. On tehnyt mieli raivota kirjallisesti pystyen viime aikoina pidättäytymään siitä. Sitähän se Saatana haluaakin, että menettäisin hermoni ja toimintakykyni. Mutta jos Jumala on laittanut minut näkemään koko kusetuksen ja tuntemaan kaiken nahoissani kirjoittaakseni siitä, juuri niin aion tehdä. Terveet saavat nukkua öisin, sairaat joutuvat kitumaan päivin ja öin. Ei minun tarvitse valvoa näkymättömänä täällä, että heitteillejättäjät voisivat tuntea tehneensä oikein.
Tärisen parhaillaan, vasen poskeni on helvetin kipeä, oikea silmäni ei ole vieläkään kunnossa ja krooninen borrelioosi pitää minua pihdeissään.
Väsyttää, vaan ketäpä ei tähän aikaan yöstä. Mutta pääsin aloittamaan yötyöni - itseni hoitamisen - vasta aamuyöllä ja sänkyyn on turhaa mennä valvomaan, kun hoitamattomana ja liian sairaana ei kuitenkaan pystyisi nukkumaan; se on koettu jo tarpeeksi monta kertaa. Otan tässä joitain hertsejä, joista on jotain apua, ja vasemman posken hiljentämiseksi on otettava vielä tuhti nenähuuhtelu, jota olen kaiken aikaa kehittänyt. Oikeasti itseään pitäisi hoitaa paljon enemmänkin; ottaa magneettipulsaattoria, Derma Wandia ja vaikka mitä, mutta voimani ovat lopahtaneet eikä vuorokauden tunnit riitä kaikkeen. Sitä paitsi antibiootteja korvaamaan on tarvittu hirveä kasa luontaisrohtoja pillereinä, ja sittenkin ottaa koville.
Kiirastorstaina olin niin loppu nukuttuani jo monta yötä olemattomia unia, että sydämeni alkoi hakata ja takykardia jatkui ja jatkui vaan. Kipu heijastui vasempaan ranteeseen ja lapaluuhun, mutten voinut kuin levätä pitkälläni vaan ja ottaa ubikinonia, jos siitä olisi jotain apua.
Kärsiessäni tuollaisista oireista en ole nauttinut syyskuun jälkeen enää tippaakaan alkoholia, jota en edes kestäisi tässä kunnossa.
Onneksi sain nukuttua viime yönä vähän paremmin ladatakseni tyhjiä akkujani edes joskus. Siitä huolimatta alkoi pitkäperjantaina illalla olla rankkaa. Voimat alkoivat loppua ja heikottaa, johon keksin syödä yhden keitetyn kananmunan. Mutta niellessäni kananmunaa tuli nielemisen kanssa jotain ongelmaa eikä se tahtonutkaan mennä alas. Ja heikotus vain paheni leviten reisilihaksiin ja minulle tuli hikikohtaus. Otin pari palaa suklaata suuhuni ja menin sänkyyn keräämään voimia, jonka jälkeen otin vielä lisää suklaata jaksaakseni lähteä edes vähän ulos.
Sattuneesta syystä koko lauantai-ilta meni pieleen, jota ennen sain sentään ehtoosivuni valmiiksi, joihin kirjoitin:
Admin 4.4.2015 kirjoitti:
Oli vaikeaa nukahtaa taas; tuntui, etten saa ollenkaan unta lihasteni ollessa niin jännittyneet, sairaasta hermostostani johtuen. Useimmiten on juuri niin; tuntuu aivan mahdottomalta nukahtaa niin sairaana ja sellaisissa oireissa, vaikka kaikkein kipeimmin tarvitsisi juuri unta. Nukahtaminen neurologisten oireiden takia viivästyy, se ei ole yksinkertaista. Ja kun on viimein nukahtanut, kehon häiriötekijät häiritsevät unen rauhaa. Viime yönäkin havahduin vatsan outoon tärinään, joka ei ole aina samanlaista. Se oli erityyppistä nyt, lepattavampaa ja ihmeellisesti koko vatsaontelon alueella. Nukkuessani jouduin samaan aikaan pohtimaan, mitä ihmettä tämä on. Aivoni tietävät, ettei minua kannata herättää, että minut on jätetty yksin kärvistelemään kaiken kanssa, ettei minulla ole muuta lääkäriä kuin se, joka on Taivaassa ja joka tietää koko kusetuksen, lääkäreiden lastentarhaleikit sopivilla palikoilla, joiden joukosta kaikki hankalat on tiputettu pois ja ihmiset jätetty heitteille. Lääkäreiden satuun ei todellisuus mahdu, joten se siivotaan pois. Joten uni jatkuu ja tunnen, kuinka minua jäytää molemmista reisilumpioista sekä molemmista olkalumpioista, ja yritän nukkua sen jäytämisen keskellä vaan tuntiessani koko ajan kaiken. Aistini eivät valehtele, ne kertovat minussa jäytävästä sairaudesta, joka on valehdeltu tässä yhteiskunnassa näkymättömäksi. Suomettuminen ei ole vain historiaa, se on tarttunut moneen suomalaiseen, jotka levittävät sitä eteenpäin kestämättä tosiasioita. Valheessa on hyvä elää, kunnes se lyö omia kasvoja vasten, kunnes itse sairastuu eikä niistä valheista olekaan enää mitään apua. Sitten ne lääkärit, jotka ovat kiusanneet ihmisiä, tekevät itsemurhan ja kuvittelevat pääsevänsä kuin koira veräjästä, ennen kuin joutuvat tilille kaikesta.
Eilen illalla, kun meidän piti lähteä ulos, minua alkoi heikottaa hirveästi. Keksin syödä yhden keitetyn kananmunan, mutta nielemisen kanssa olikin ongelmaa eikä kananmuna tahtonutkaan mennä alas ja kurkussa sattui hirveästi. Join teetä päälle, mutta heikottaminen jatkui ja levisi reisiin niin, etten tahtonut jaksaa pysyä enää pystyssä, ja minulle tuli hirveä hikikohtaus. Otin pari palaa suklaata ja menin sänkyyn keräämään voimia, ottaen perään lisää suklaata jaksaakseni lähteä edes vähäksi aikaa ulos. Mutta olin hirveän rasittunut edelleen, selässäni oli vielä tuskanhikeä ja jalat tuntuivat heikoille kävellessäni ennen kuin voimani alkoivat elpyä.
Sieni-infektiokin on yrittänyt laajentua taas ja oikea kyynärpää on aktivoitunut jälleen. Laitoin kutiavaan röpelökohtaan ensin niasiiniamidijauhetta ja sitten asetyylikysteiinijauhetta kapselista huomaten samaa muutosta vasemmassakin kyynärpäässä. Olen lukenut gluteeniallergian tekevän rakkuloita kyynärpäihin, jota allergiaa pikatestin perusteella minulla ei pitäisi olla. Yhtä kaikki, Doug Kaufmann on perustellut gluteeniallergian olevan sieni-infektiota, joka falskaa suoliston seinämien läpi, vai miten hän sen selittikään. Lääkärit eivät vaan halua tunnustaa sienten osuutta lukemattomissa sairauksissa ja pitäytyvät vanhassa mantrassaan viitsimättä tutustua tosiasioihin, joka tietäisi heille lisää hommia. Vasen poskeni on äkäinen kirjoittaessani tässäkin joutuessani kärsimään siitä koko ajan. Tunnen, kuinka sieni paisuu ja levittäytyy poskiontelossani, mutta eipä vaan satusedät ole auttaneet minua pääsemään siitä eroon. Myrkkysieni on tehnyt jo ties mitä pahaa elimistössäni, levinnyt kai jo luustoonkin ja tuhonnut sitä. Vaikka kuinka yrittäisin aivopestä itseäni, enpä voi antaa siitä touhusta mitään hyvää arvosanaa. Jouduin kirjoittamaan nämäkin sanat sienen täyttäessä koko vasemman poskionteloni turvottaen ihoni pintaakin. Herra, Sinä tiedät ja näet, että puhun totta, että hoidossani on tapahtunut vääryys, joka ei ole muuta kuin heitteillejättöä.
Sitaatti on ensimmäisestä kolmanteen liuskaan, jonka jälkeen purin itseäni vielä neljänteen liuskaan. Kolme liuskaa per päivä pitäisi kyllä riittää, mutta tuossa edellä kirjoittaminen vei minut mennessään.
Palvelut, joiden pitäisi kuulua minullekin, ei ole HUSissa järjestyneet. Heitteillejättö voi tapahtua niin monella tapaa, josta kaikesta minulla on kokemusta:
+ joutuu jonottamaan niin kauan, että hampaat kuolevat suuhun, jonka jälkeen tehdään vanhanaikainen ja vahingollinen toimenpide, josta ei ole mitään apua, jonka jälkeen potkaistaan pois kärsimään ja etsimään apua yksityiseltä, jossa viedään viimeisetkin pennoset
+ tapaturman sattuessa käännytetään hoitajan toimesta polilta etsimään apua muualta, jossa kävellään jopa omien sääntöjen päältä, joita ei ole tarkoituskaan noudattaa
+ ei viitsitä ottaa potilaan vaivoja vakavasti ja hoitaa häntä kerralla kuntoon, vaan nakerretaan palanen sieltä toinen täältä, kunnes neljännesvuosisata on kulunut
Saadakseen hoitoa on oltava lippu, jolla pääsee jonottamaan lappua, joka on lasku. Koko systeemi pyörii lipun ja lapun ympärillä.
Ihmiset luulevat, että saamalla lipun poliklinikalle hoito on parhainta, mitä Suomessa voi saada. Mutta moraali yliopistollisissa sairaaloissa on löystynyt eikä millään ole mitään väliä. Potilaita voidaan hoitaa, jos huvittaa, ja jos ei huvita niin kuin yleensä, se ei ole venäläistyneessä Suomessa mikään ongelma. Jonottavathan ihmiset tyhjää Venäjälläkin, miksei täällä suomettuneessa Suomessakin, jossa ainakin muovikasseja riittää kaikille.
Olen kai niin sairas, että unohdin edeltä jotain. Sorry kaikki sairaat...
Listasta jäi puuttumaan sairaudet, joita ei välitetä tutkiakaan, kuten homeista ja borrelioosista johtuvat sairaudet.
Hetken aikaa lauantaina ja sunnuntaina oli oireiden osalta vähän helpompaa, kunnes se helvetin jäytäminen alkoi taas. Vain pieni lenkki ulkona ja reidet alkoivat särkeä. Kauheimmat oireet ovat hermostossa, pään alue on raskas ja epänormaalin oloinen koko ajan eikä olo kevene nukkumallakaan.
Mutta homeesta ja borrelioosista johtuviin sairauksiin ei HUSissa viitsitä paneutua kuin potkaisemalla ihmiset pois ja jättäen yksin kärsimään. Näitä tapauksia on paljon ja jokainen on liikaa:
Eipä ole tullut tätäkään ketjua päivitettyä, vaikka borrelioosin ja oheisinfektioiden kera saakin elää päivästä päivään. Kuinka monta viikkoa olenkaan laittanut pipon päähän nukkumaan mennessäni, kyllä se tuolta edeltä selviää ja on talletettu aamusivuihin. Kuulostaa hullulta - nukkua pipo päässä - mutta borrelioosin heikentäessä verenkiertoa ihan järkevää. Spirokeetta rakastaa kylmää, muttei kestä kuumuutta, niin kuin ei ihminenkään pitkiä aikoja. Mutta lämmöstä on jotain apua spirokeettoja vastaan ja olisi tärkeää, ettei ötökkä lisääntyisi liikaa ja jauhaisi aivoja kokonaan muusiksi.
Olen kai niin sairas, että unohdin edeltä jotain. Sorry kaikki sairaat...
Listasta jäi puuttumaan sairaudet, joita ei välitetä tutkiakaan, kuten homeista ja borrelioosista johtuvat sairaudet.
Hetken aikaa lauantaina ja sunnuntaina oli oireiden osalta vähän helpompaa, kunnes se helvetin jäytäminen alkoi taas. Vain pieni lenkki ulkona ja reidet alkoivat särkeä. Kauheimmat oireet ovat hermostossa, pään alue on raskas ja epänormaalin oloinen koko ajan eikä olo kevene nukkumallakaan.
Mutta homeesta ja borrelioosista johtuviin sairauksiin ei HUSissa viitsitä paneutua kuin potkaisemalla ihmiset pois ja jättäen yksin kärsimään. Näitä tapauksia on paljon ja jokainen on liikaa:
Olen kirjoittanut jo 16. vuotta aamusivuja ja netissäkin kymmenisen vuotta enkä ole valittanut jäytämisestä tai luusärystä ennen punkinpuremaa mitään! Haluaisin haastaa heitteillejättäjät katsomaan totuutta ja ihmisiä suoraan silmiin ja lopettamaan kaiken kusetuksen. Mikäli lääkärit eivät oma-aloitteisesti pysty, yhteiskunnan on pakotettava heidät siihen!
Meitä on jo liian paljon ja aina vain enemmän koko ajan, niin ettei meidän tarvitse sietää tuollaista ja noin törkeää käytöstä!
Olen kai niin sairas, että unohdin edeltä jotain. Sorry kaikki sairaat...
Listasta jäi puuttumaan sairaudet, joita ei välitetä tutkiakaan, kuten homeista ja borrelioosista johtuvat sairaudet.
Hetken aikaa lauantaina ja sunnuntaina oli oireiden osalta vähän helpompaa, kunnes se helvetin jäytäminen alkoi taas. Vain pieni lenkki ulkona ja reidet alkoivat särkeä. Kauheimmat oireet ovat hermostossa, pään alue on raskas ja epänormaalin oloinen koko ajan eikä olo kevene nukkumallakaan.
Mutta homeesta ja borrelioosista johtuviin sairauksiin ei HUSissa viitsitä paneutua kuin potkaisemalla ihmiset pois ja jättäen yksin kärsimään. Näitä tapauksia on paljon ja jokainen on liikaa:
Olen kirjoittanut jo 16. vuotta aamusivuja ja netissäkin kymmenisen vuotta enkä ole valittanut jäytämisestä tai luusärystä ennen punkinpuremaa mitään! Haluaisin haastaa heitteillejättäjät katsomaan totuutta ja ihmisiä suoraan silmiin ja lopettamaan kaiken kusetuksen. Mikäli lääkärit eivät oma-aloitteisesti pysty, yhteiskunnan on pakotettava heidät siihen!
Meitä on jo liian paljon ja aina vain enemmän koko ajan, niin ettei meidän tarvitse sietää tuollaista ja noin törkeää käytöstä!
Olisi paljon muutakin kirjoitettavaa, mutta aamusivumappi odottaa jo pöydän päällä. Psyyke kyllä kestää, vaan miten mahtaa olla sydämen laita, se jää nähtäväksi.
Järkyttävä päivä takana. Otin aamusivut viereeni muistaakseni kirjoittaa kaikista tärkeistä yksityiskohdista. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä ylimalkaisemmiksi muistot muuttuvat, jos tauti kaiken lisäksi jyllää hermostossa.
Unettoman yön jälkeen kirjoitin aamusivujen ensimmäistä erää toista tuntia, jonka perään postasin vielä tämän aloituksen. Sitten menin lepäämään ja olin vielä puoli kahdentoista maissa hereillä nukahtaen perään, mutta heräten jo kahden aikaan, jonka jälkeen en saanut enää nukuttua. Sydämeni hakkasi väsymyksestä, johon otin ubikinonia, voimatta Raynaudin pahentumisen takia nauttia enää beetasalpaajia. "Sydämeni löi rasittuneena ja tiheästi takykardian kourissa ja jäin kärsivänä sänkyyn valvomaan hermopistojen iskiessä vasempaan jalkaterääni ja vasempiin sormiini, vaihtaen paikkaa. Hermopistot sattuvat ilkeästi, mihin ne pistävät, niin kuin oikeaan kirjoituskäteeni ja sormiini nyt, ja oikeaan reiteeni ja perään vasempaan reiteeni ja nilkkaani. Nämä hermopistot ovat yhtä helvettiä, kirjoitan tätä kyyneleet silmissäni", kuvasin iltapäiväisiä oireitani jatkaessani aamusivujani vain parin tunnin unien jälkeen. Kirjoitan toista tuntia muistellen lopussa vielä, kuinka ihana viikko minulla on ollut: "Syntymäpäiväviikko! On ollut vielä ihanampaa täyttää 55 vuotta kuin 50 vuotta ja olen sen näköinenkin mustine silmänalusineen ja särkyineen, joita ei näy päällepäin vasemmankin posken särkiessä taas. Ilta hämärtyy jo, on ollut tosi upea päivä kituessaan."
Valvottuja öitä... Kuinka monia, sitä en osaa laskea, mutta kasvoista näkyy hinta, jonka olen joutunut maksamaan.
Helppoa ja mukavaa elämää? Ei, vaan helvettiä, jota on joutunut sietämään.
Täyttäessäni 55 vuotta itkin koko päivän, enemmän kuin ikinä sitä, minkälaiset viimeiset viisi vuottani ovat olleet. Poskiontelohelvettini alkoi jo ennen kuin täytin 50 ja on jatkunut koko ajan muita oireitani pahentaen. Ei se ole ollut näkymätöntä tuskaa kuin lääkäreille ja niille, jotka ovat halunneet valehdella itselleen. Kaikki on kirjoitettu näkyviin eikä se ole mitään kevyttä luettavaa:
yhteensä 6294 liuskaa aamusivuja
viidessä vuodessa 2010 - 2014.
Se ei ole ollut kevyttä hommaa, mutta välttämätöntä henkiselle kestämiselleni. Fyysisesti ollut rankempaakin rankempaa. Tilastoinut nuo sivutkin jo aiemmin, en nyt unettoman yön jälkeen raapustettuani uusia aamusivujakin.
Valvottuja öitä... Kuinka monia, sitä en osaa laskea, mutta kasvoista näkyy hinta, jonka olen joutunut maksamaan.
Helppoa ja mukavaa elämää? Ei, vaan helvettiä, jota on joutunut sietämään.
Täyttäessäni 55 vuotta itkin koko päivän, enemmän kuin ikinä sitä, minkälaiset viimeiset viisi vuottani ovat olleet. Poskiontelohelvettini alkoi jo ennen kuin täytin 50 ja on jatkunut koko ajan muita oireitani pahentaen. Ei se ole ollut näkymätöntä tuskaa kuin lääkäreille ja niille, jotka ovat halunneet valehdella itselleen. Kaikki on kirjoitettu näkyviin eikä se ole mitään kevyttä luettavaa:
yhteensä 6294 liuskaa aamusivuja
viidessä vuodessa 2010 - 2014.
Se ei ole ollut kevyttä hommaa, mutta välttämätöntä henkiselle kestämiselleni. Fyysisesti ollut rankempaakin rankempaa. Tilastoinut nuo sivutkin jo aiemmin, en nyt unettoman yön jälkeen raapustettuani uusia aamusivujakin.
Maanantain jälkeen seuraava aamuun asti valvottu yö oli torstaina, jolloin ryhdyin niin ikään kirjoittamaan aamusivuja nukkumatta yhtään. Fyysisesti tunsin olevani jo aivan romahduspisteessä, mutta jatkoin vaan. Yritin vähän nukkua perään, nelisen tuntia niin kuin maanantainakin. Ei mitään hääppöisiä unia, kun kyse on muustakin kuin vain aamusivujen raapustelusta. Taistelusta.
Voimien vähetessä on karsittava kaikki ylimääräinen pinnistelläkseen itsensä aivan äärirajoille.
Minkälainen taistelija minusta on oikein tullut, missä koulussa marinoitu? - Helvetin koulussa, jossa Herra koulii urhoollisia sotilaitaan.
Taas yksi ääriraja. Miten ikinä voi kirjoittaa aamuyöllä neljän viiden aikaan mitään järkevää, jossa olisi jotain tolkkua jouduttuaan kieltämään itseltä levon, jota ilman kukaan ei jaksa.
Jos mieli saisi päättää, se kuljettaisi nääntyneen kehon lepäämään. Mutta järki pelkää, ettei aika riitä, että on kirjoitettava jo yöllä ja jatkettava seuraavana päivänä lisää. Ne voisivat sanoa, että valitus on myöhässä, vaikka ajassa pitäisi olla joustoa. Käytännössä ne tekevät niin kuin haluavat.
Olen oppinut niiden kaikki jekut enkä luota niihin enää yhtään.
Väsyneenä yöllä ei riitä, että vain kirjoittaa. On osuttava myös ytimeen ja kirjoitettava hyvin.
Ne laskee niin, että antaa ihmisten valittaa ja kirjoittaa, jonka jälkeen jutun voi sulkea mappi Ö:hön.
Näennäisdemokratiassa tarjotaan näennäistä valitusoikeutta, joka ei johda mihinkään. Että saa puhua ja kirjoittaa lämpimikseen eikä kenenkään tarvitse välittää siitä yhtään mitään.
Mitä sellaisessa voi sitten tehdä? Nostaa vaikka ne jutut sieltä mappi Ö:stä pois, julkaista itse.
Valvottuja öitä... Kuinka monia, sitä en osaa laskea, mutta kasvoista näkyy hinta, jonka olen joutunut maksamaan.
Helppoa ja mukavaa elämää? Ei, vaan helvettiä, jota on joutunut sietämään.
Täyttäessäni 55 vuotta itkin koko päivän, enemmän kuin ikinä sitä, minkälaiset viimeiset viisi vuottani ovat olleet. Poskiontelohelvettini alkoi jo ennen kuin täytin 50 ja on jatkunut koko ajan muita oireitani pahentaen. Ei se ole ollut näkymätöntä tuskaa kuin lääkäreille ja niille, jotka ovat halunneet valehdella itselleen. Kaikki on kirjoitettu näkyviin eikä se ole mitään kevyttä luettavaa:
yhteensä 6294 liuskaa aamusivuja
viidessä vuodessa 2010 - 2014.
Se ei ole ollut kevyttä hommaa, mutta välttämätöntä henkiselle kestämiselleni. Fyysisesti ollut rankempaakin rankempaa. Tilastoinut nuo sivutkin jo aiemmin, en nyt unettoman yön jälkeen raapustettuani uusia aamusivujakin.
Maanantain jälkeen seuraava aamuun asti valvottu yö oli torstaina, jolloin ryhdyin niin ikään kirjoittamaan aamusivuja nukkumatta yhtään. Fyysisesti tunsin olevani jo aivan romahduspisteessä, mutta jatkoin vaan. Yritin vähän nukkua perään, nelisen tuntia niin kuin maanantainakin. Ei mitään hääppöisiä unia, kun kyse on muustakin kuin vain aamusivujen raapustelusta. Taistelusta.
Voimien vähetessä on karsittava kaikki ylimääräinen pinnistelläkseen itsensä aivan äärirajoille.
Minkälainen taistelija minusta on oikein tullut, missä koulussa marinoitu? - Helvetin koulussa, jossa Herra koulii urhoollisia sotilaitaan.
Taas yksi ääriraja. Miten ikinä voi kirjoittaa aamuyöllä neljän viiden aikaan mitään järkevää, jossa olisi jotain tolkkua jouduttuaan kieltämään itseltä levon, jota ilman kukaan ei jaksa.
Jos mieli saisi päättää, se kuljettaisi nääntyneen kehon lepäämään. Mutta järki pelkää, ettei aika riitä, että on kirjoitettava jo yöllä ja jatkettava seuraavana päivänä lisää. Ne voisivat sanoa, että valitus on myöhässä, vaikka ajassa pitäisi olla joustoa. Käytännössä ne tekevät niin kuin haluavat.
Olen oppinut niiden kaikki jekut enkä luota niihin enää yhtään.
Väsyneenä yöllä ei riitä, että vain kirjoittaa. On osuttava myös ytimeen ja kirjoitettava hyvin.
Ne laskee niin, että antaa ihmisten valittaa ja kirjoittaa, jonka jälkeen jutun voi sulkea mappi Ö:hön.
Näennäisdemokratiassa tarjotaan näennäistä valitusoikeutta, joka ei johda mihinkään. Että saa puhua ja kirjoittaa lämpimikseen eikä kenenkään tarvitse välittää siitä yhtään mitään.
Mitä sellaisessa voi sitten tehdä? Nostaa vaikka ne jutut sieltä mappi Ö:stä pois, julkaista itse.
Viime yönä oli aika rauhaisa tunnelma kirjoittaessani ja vaihdellessani hertsejä. Rifen hertseistä on jotain apua, vaikka kaikki onkin silkkaa hakuammuntaa, mikä tehoaisi. Jättämällä hertsit pois epämiellyttäviä oireita tulee paljon enemmän. Antibiootitkin ovat auttaneet jotain, mutta olen ollut jo kuukauden ilman doksisykliiniä ja hydroksiklorokiiniä ottaen harvoin flukonatsoliakaan, jota ei ole kuin pari enää jäljellä. Lääkkeiden tilalle on tullut roppakaupalla rohtoja, joita nieleskelen pari kertaa päivässä. Rumba kaiken kanssa on niin hirveä, ettei sitä meinaa jaksaa. Vain tärkeimmät tulee tehtyä ja paljon jää väliin, kun ei kapasiteetti riitä.
Viime yönäkin kaiken piti olla ok, olin käynyt kaikki tärkeimmät hertsit läpi spirokeettaa ja kystamuotoa vastaan; mykoplasman, bartonellan, babesian, sienet ja muut, kunnes paljastui, ettei oikea johto ollutkaan kiinni. Koko yön työ oli mennyt hukkaan. Mutta koska oli niin hyvä ja levollinen olo, ajattelin pärjääväni ilmankin ja otin korvikkeeksi vain paria hertsiä Lymeä vastaan enkä juuri muuta.
- Totuuden hetki koitti vasta sängyssä. Vapisin ja tärisin vatsaani myöten ja vointini oli karsea. Palelin epänormaalisti kaikkien vällyjeni ja vaatteideni alla. Vaikka olin vetänyt vielä lyhyet villahousut paksujen fleecehousujen päälle, joiden päällä oli vuorillinen neulehame, reiteni takaosat kolottivat kylmästä! Se on ihan sairasta spirokeetan manipuloidessa verenkiertoa ja viihtyessään viileässä, joka on ongelmana muillakin Lymeä sairastavilla. Elämän mentyä niin mahdottomaksi, kärsiessäni niin hirveästi, minulla oli hyvää aikaa ajatella kaikkea:
"Olin niin kipeä ja huonossa kunnossa, että ajattelin seuraavaksi olevani ruumis ja tajusin ihmisiä kuolevan borrelioosiin oikeasti, joidenkin mennessä jo lyhyessä ajassa. Borrelioosi on tappava tauti; se voi tappaa hitaasti tai nopeasti, riippuen uhrinsa kunnosta", kuvasin hirveää aamua ehtoosivuihini.
Viesti 11539Ma 20 Huh 2015, 10:14 (GMT+3) Aihe: Suomen näennäisdemokratia ja lääkärikartelli
Admin 19.4.2015 klo 3.41 kirjoitti:
Admin 18.4.2015 klo 2.18 kirjoitti:
Admin 13.4.2015 klo 10.43 kirjoitti:
Valvottuja öitä... Kuinka monia, sitä en osaa laskea, mutta kasvoista näkyy hinta, jonka olen joutunut maksamaan.
Helppoa ja mukavaa elämää? Ei, vaan helvettiä, jota on joutunut sietämään.
Täyttäessäni 55 vuotta itkin koko päivän, enemmän kuin ikinä sitä, minkälaiset viimeiset viisi vuottani ovat olleet. Poskiontelohelvettini alkoi jo ennen kuin täytin 50 ja on jatkunut koko ajan muita oireitani pahentaen. Ei se ole ollut näkymätöntä tuskaa kuin lääkäreille ja niille, jotka ovat halunneet valehdella itselleen. Kaikki on kirjoitettu näkyviin eikä se ole mitään kevyttä luettavaa:
yhteensä 6294 liuskaa aamusivuja
viidessä vuodessa 2010 - 2014.
Se ei ole ollut kevyttä hommaa, mutta välttämätöntä henkiselle kestämiselleni. Fyysisesti ollut rankempaakin rankempaa. Tilastoinut nuo sivutkin jo aiemmin, en nyt unettoman yön jälkeen raapustettuani uusia aamusivujakin.
Maanantain jälkeen seuraava aamuun asti valvottu yö oli torstaina, jolloin ryhdyin niin ikään kirjoittamaan aamusivuja nukkumatta yhtään. Fyysisesti tunsin olevani jo aivan romahduspisteessä, mutta jatkoin vaan. Yritin vähän nukkua perään, nelisen tuntia niin kuin maanantainakin. Ei mitään hääppöisiä unia, kun kyse on muustakin kuin vain aamusivujen raapustelusta. Taistelusta.
Voimien vähetessä on karsittava kaikki ylimääräinen pinnistelläkseen itsensä aivan äärirajoille.
Minkälainen taistelija minusta on oikein tullut, missä koulussa marinoitu? - Helvetin koulussa, jossa Herra koulii urhoollisia sotilaitaan.
Taas yksi ääriraja. Miten ikinä voi kirjoittaa aamuyöllä neljän viiden aikaan mitään järkevää, jossa olisi jotain tolkkua jouduttuaan kieltämään itseltä levon, jota ilman kukaan ei jaksa.
Jos mieli saisi päättää, se kuljettaisi nääntyneen kehon lepäämään. Mutta järki pelkää, ettei aika riitä, että on kirjoitettava jo yöllä ja jatkettava seuraavana päivänä lisää. Ne voisivat sanoa, että valitus on myöhässä, vaikka ajassa pitäisi olla joustoa. Käytännössä ne tekevät niin kuin haluavat.
Olen oppinut niiden kaikki jekut enkä luota niihin enää yhtään.
Väsyneenä yöllä ei riitä, että vain kirjoittaa. On osuttava myös ytimeen ja kirjoitettava hyvin.
Ne laskee niin, että antaa ihmisten valittaa ja kirjoittaa, jonka jälkeen jutun voi sulkea mappi Ö:hön.
Näennäisdemokratiassa tarjotaan näennäistä valitusoikeutta, joka ei johda mihinkään. Että saa puhua ja kirjoittaa lämpimikseen eikä kenenkään tarvitse välittää siitä yhtään mitään.
Mitä sellaisessa voi sitten tehdä? Nostaa vaikka ne jutut sieltä mappi Ö:stä pois, julkaista itse.
Viime yönä oli aika rauhaisa tunnelma kirjoittaessani ja vaihdellessani hertsejä. Rifen hertseistä on jotain apua, vaikka kaikki onkin silkkaa hakuammuntaa, mikä tehoaisi. Jättämällä hertsit pois epämiellyttäviä oireita tulee paljon enemmän. Antibiootitkin ovat auttaneet jotain, mutta olen ollut jo kuukauden ilman doksisykliiniä ja hydroksiklorokiiniä ottaen harvoin flukonatsoliakaan, jota ei ole kuin pari enää jäljellä. Lääkkeiden tilalle on tullut roppakaupalla rohtoja, joita nieleskelen pari kertaa päivässä. Rumba kaiken kanssa on niin hirveä, ettei sitä meinaa jaksaa. Vain tärkeimmät tulee tehtyä ja paljon jää väliin, kun ei kapasiteetti riitä.
Viime yönäkin kaiken piti olla ok, olin käynyt kaikki tärkeimmät hertsit läpi spirokeettaa ja kystamuotoa vastaan; mykoplasman, bartonellan, babesian, sienet ja muut, kunnes paljastui, ettei oikea johto ollutkaan kiinni. Koko yön työ oli mennyt hukkaan. Mutta koska oli niin hyvä ja levollinen olo, ajattelin pärjääväni ilmankin ja otin korvikkeeksi vain paria hertsiä Lymeä vastaan enkä juuri muuta.
- Totuuden hetki koitti vasta sängyssä. Vapisin ja tärisin vatsaani myöten ja vointini oli karsea. Palelin epänormaalisti kaikkien vällyjeni ja vaatteideni alla. Vaikka olin vetänyt vielä lyhyet villahousut paksujen fleecehousujen päälle, joiden päällä oli vuorillinen neulehame, reiteni takaosat kolottivat kylmästä! Se on ihan sairasta spirokeetan manipuloidessa verenkiertoa ja viihtyessään viileässä, joka on ongelmana muillakin Lymeä sairastavilla. Elämän mentyä niin mahdottomaksi, kärsiessäni niin hirveästi, minulla oli hyvää aikaa ajatella kaikkea:
"Olin niin kipeä ja huonossa kunnossa, että ajattelin seuraavaksi olevani ruumis ja tajusin ihmisiä kuolevan borrelioosiin oikeasti, joidenkin mennessä jo lyhyessä ajassa. Borrelioosi on tappava tauti; se voi tappaa hitaasti tai nopeasti, riippuen uhrinsa kunnosta", kuvasin hirveää aamua ehtoosivuihini.
Tiedättekö, miltä tuntuu valvoa yöt pystymättä nukkumaan hoitamattomien, terveydenhoidon ulkopuolelle suljettujen vaivojen takia?
- En ole ainoa, joka tietää, miltä muille näkymätön kärsiminen tuntuu. Tässähän menee kaikki päivät ja koko elämä pilalle lääkärikartellin jyrätessä.
Koska nirri ei ole vielä poissa, kirjoitin aamusivuihin kaikesta taas. Muun muassa lääkärikartellista ja monopolista - julmien psykopaattien päättäessä, mitä vaivoja hoidetaan, mitä ei.
Patavanhoillisessa maassa ei ole yhtään ILADS-linjaista lääkäriäkään, mikä kertoo karua kieltään siitä, ettei demokratia toimi Suomessa ja lääkärikartelli jyrää.
Valvottuja öitä... Kuinka monia, sitä en osaa laskea, mutta kasvoista näkyy hinta, jonka olen joutunut maksamaan.
Helppoa ja mukavaa elämää? Ei, vaan helvettiä, jota on joutunut sietämään.
Täyttäessäni 55 vuotta itkin koko päivän, enemmän kuin ikinä sitä, minkälaiset viimeiset viisi vuottani ovat olleet. Poskiontelohelvettini alkoi jo ennen kuin täytin 50 ja on jatkunut koko ajan muita oireitani pahentaen. Ei se ole ollut näkymätöntä tuskaa kuin lääkäreille ja niille, jotka ovat halunneet valehdella itselleen. Kaikki on kirjoitettu näkyviin eikä se ole mitään kevyttä luettavaa:
yhteensä 6294 liuskaa aamusivuja
viidessä vuodessa 2010 - 2014.
Se ei ole ollut kevyttä hommaa, mutta välttämätöntä henkiselle kestämiselleni. Fyysisesti ollut rankempaakin rankempaa. Tilastoinut nuo sivutkin jo aiemmin, en nyt unettoman yön jälkeen raapustettuani uusia aamusivujakin.
Maanantain jälkeen seuraava aamuun asti valvottu yö oli torstaina, jolloin ryhdyin niin ikään kirjoittamaan aamusivuja nukkumatta yhtään. Fyysisesti tunsin olevani jo aivan romahduspisteessä, mutta jatkoin vaan. Yritin vähän nukkua perään, nelisen tuntia niin kuin maanantainakin. Ei mitään hääppöisiä unia, kun kyse on muustakin kuin vain aamusivujen raapustelusta. Taistelusta.
Voimien vähetessä on karsittava kaikki ylimääräinen pinnistelläkseen itsensä aivan äärirajoille.
Minkälainen taistelija minusta on oikein tullut, missä koulussa marinoitu? - Helvetin koulussa, jossa Herra koulii urhoollisia sotilaitaan.
Taas yksi ääriraja. Miten ikinä voi kirjoittaa aamuyöllä neljän viiden aikaan mitään järkevää, jossa olisi jotain tolkkua jouduttuaan kieltämään itseltä levon, jota ilman kukaan ei jaksa.
Jos mieli saisi päättää, se kuljettaisi nääntyneen kehon lepäämään. Mutta järki pelkää, ettei aika riitä, että on kirjoitettava jo yöllä ja jatkettava seuraavana päivänä lisää. Ne voisivat sanoa, että valitus on myöhässä, vaikka ajassa pitäisi olla joustoa. Käytännössä ne tekevät niin kuin haluavat.
Olen oppinut niiden kaikki jekut enkä luota niihin enää yhtään.
Väsyneenä yöllä ei riitä, että vain kirjoittaa. On osuttava myös ytimeen ja kirjoitettava hyvin.
Ne laskee niin, että antaa ihmisten valittaa ja kirjoittaa, jonka jälkeen jutun voi sulkea mappi Ö:hön.
Näennäisdemokratiassa tarjotaan näennäistä valitusoikeutta, joka ei johda mihinkään. Että saa puhua ja kirjoittaa lämpimikseen eikä kenenkään tarvitse välittää siitä yhtään mitään.
Mitä sellaisessa voi sitten tehdä? Nostaa vaikka ne jutut sieltä mappi Ö:stä pois, julkaista itse.
Viime yönä oli aika rauhaisa tunnelma kirjoittaessani ja vaihdellessani hertsejä. Rifen hertseistä on jotain apua, vaikka kaikki onkin silkkaa hakuammuntaa, mikä tehoaisi. Jättämällä hertsit pois epämiellyttäviä oireita tulee paljon enemmän. Antibiootitkin ovat auttaneet jotain, mutta olen ollut jo kuukauden ilman doksisykliiniä ja hydroksiklorokiiniä ottaen harvoin flukonatsoliakaan, jota ei ole kuin pari enää jäljellä. Lääkkeiden tilalle on tullut roppakaupalla rohtoja, joita nieleskelen pari kertaa päivässä. Rumba kaiken kanssa on niin hirveä, ettei sitä meinaa jaksaa. Vain tärkeimmät tulee tehtyä ja paljon jää väliin, kun ei kapasiteetti riitä.
Viime yönäkin kaiken piti olla ok, olin käynyt kaikki tärkeimmät hertsit läpi spirokeettaa ja kystamuotoa vastaan; mykoplasman, bartonellan, babesian, sienet ja muut, kunnes paljastui, ettei oikea johto ollutkaan kiinni. Koko yön työ oli mennyt hukkaan. Mutta koska oli niin hyvä ja levollinen olo, ajattelin pärjääväni ilmankin ja otin korvikkeeksi vain paria hertsiä Lymeä vastaan enkä juuri muuta.
- Totuuden hetki koitti vasta sängyssä. Vapisin ja tärisin vatsaani myöten ja vointini oli karsea. Palelin epänormaalisti kaikkien vällyjeni ja vaatteideni alla. Vaikka olin vetänyt vielä lyhyet villahousut paksujen fleecehousujen päälle, joiden päällä oli vuorillinen neulehame, reiteni takaosat kolottivat kylmästä! Se on ihan sairasta spirokeetan manipuloidessa verenkiertoa ja viihtyessään viileässä, joka on ongelmana muillakin Lymeä sairastavilla. Elämän mentyä niin mahdottomaksi, kärsiessäni niin hirveästi, minulla oli hyvää aikaa ajatella kaikkea:
"Olin niin kipeä ja huonossa kunnossa, että ajattelin seuraavaksi olevani ruumis ja tajusin ihmisiä kuolevan borrelioosiin oikeasti, joidenkin mennessä jo lyhyessä ajassa. Borrelioosi on tappava tauti; se voi tappaa hitaasti tai nopeasti, riippuen uhrinsa kunnosta", kuvasin hirveää aamua ehtoosivuihini.
Tiedättekö, miltä tuntuu valvoa yöt pystymättä nukkumaan hoitamattomien, terveydenhoidon ulkopuolelle suljettujen vaivojen takia?
- En ole ainoa, joka tietää, miltä muille näkymätön kärsiminen tuntuu. Tässähän menee kaikki päivät ja koko elämä pilalle lääkärikartellin jyrätessä.
Koska nirri ei ole vielä poissa, kirjoitin aamusivuihin kaikesta taas. Muun muassa lääkärikartellista ja monopolista - julmien psykopaattien päättäessä, mitä vaivoja hoidetaan, mitä ei.
Patavanhoillisessa maassa ei ole yhtään ILADS-linjaista lääkäriäkään, mikä kertoo karua kieltään siitä, ettei demokratia toimi Suomessa ja lääkärikartelli jyrää.
Kirjoittaminen ei loppunut viime vuoteen, kuukauteen eikä eiliseen. Se jatkuu vaan, niin kauan kuin henki pihisee. Raskainta on pakottaa itsensä jatkamaan väsyneenäkin tai hätätapauksessa, kun ei ole nukkunut yhtään. Jos joutuu kärsimään ja ympäristön suhtautuminen on mitä on, kuona kannattaa kirjoittaa itsestään pois. Vääryys kuormittaa omaa psyykeä, kirjoittaminen tekee sen näkyväksi ja raivaa omille ajatuksille tilaa. Oppii luottamaan omiin aisteihinsa ja kokemuksiinsa, vaikkei se muille sopisikaan. Suurin virhe on, etteivät ihmiset luota omiin kokemuksiinsa ja vaistoihinsa, että toisten pitää sanoa, mitä he tuntevat. Siitä seuraa katastrofi eikä mitään hyvää. Aivan yhtä tärkeää on pysyä rauhallisena, että järki pystyy toimimaan eikä stressi rasita sydäntä ja koko elimistöä. Stressi pahentaa kaikkia sairauksia.
Maanantaina, kun oli niin hirveä päivä, että hyvä kun pysyin tolpillani, tapahtui jotain hyvääkin. Ohi lääkärikartellin taivaallinen Ylilääkäri johdattaa suoraan kotiovelleni ruskean pienen paketin. Kävi siellä oven takana pari Jehovan todistajaakin, joita luulin postinjakajiksi. Onneksi en avannut ovea, en kaipaa niiden aivopesua ollenkaan. En ole mikään tabula rasa, jolle voitaisiin ohi omien ajatusten mätätä jotain ulkoapäin ohjautuvaa, puristavaa uskoa. Siitä syntyy vain uskonnon uhreja, ja se näivettää ja tappaa koko elävän uskon. Jumala on niin suuri ja mahtava, että kestää kaikki ajatukset ja kaiken kritiikin. Jehovan todistajien uskonto on ulkoa ohjautuvaa, peruskysymyksissä on suuria puutteita; Jeesusta ei ole muka naulittu ristiin vaan paaluun, ja oppia täydennetään sitä mukaa kuin vanhojen sääntöjen päälle keksitään uusia. Eikä muka muut kuin Jehovan todistajat pelastu, sanoo Jehovat... Jos elämäänsä ei kaipaa lisäongelmia, kannattaa Jehovien antaa mennä menojaan. Eivät luterilaisetkaan sen hurskaampia ole; samanlaista hengellistä väkivaltaa ja julmaa eristämistä kuin Jehovilla, jonka takia en ole käynyt enää pitkään aikaan kirkossakaan. Niissä vääryysjumalanpalveluksissa ja vääryyssaarnoissa ei ole mitään kuuntelemista, oksettaa koko touhu.
"Näin sanoo Herra: -- Taivas on minun valtaistuimeni, maa on koroke minun jalkojeni alla. Millaisen talon te minulle rakentaisitte, millaisen asuinsijan?" - Jes. 66:1
Valvottuja öitä... Kuinka monia, sitä en osaa laskea, mutta kasvoista näkyy hinta, jonka olen joutunut maksamaan.
Helppoa ja mukavaa elämää? Ei, vaan helvettiä, jota on joutunut sietämään.
Täyttäessäni 55 vuotta itkin koko päivän, enemmän kuin ikinä sitä, minkälaiset viimeiset viisi vuottani ovat olleet. Poskiontelohelvettini alkoi jo ennen kuin täytin 50 ja on jatkunut koko ajan muita oireitani pahentaen. Ei se ole ollut näkymätöntä tuskaa kuin lääkäreille ja niille, jotka ovat halunneet valehdella itselleen. Kaikki on kirjoitettu näkyviin eikä se ole mitään kevyttä luettavaa:
yhteensä 6294 liuskaa aamusivuja
viidessä vuodessa 2010 - 2014.
Se ei ole ollut kevyttä hommaa, mutta välttämätöntä henkiselle kestämiselleni. Fyysisesti ollut rankempaakin rankempaa. Tilastoinut nuo sivutkin jo aiemmin, en nyt unettoman yön jälkeen raapustettuani uusia aamusivujakin.
Maanantain jälkeen seuraava aamuun asti valvottu yö oli torstaina, jolloin ryhdyin niin ikään kirjoittamaan aamusivuja nukkumatta yhtään. Fyysisesti tunsin olevani jo aivan romahduspisteessä, mutta jatkoin vaan. Yritin vähän nukkua perään, nelisen tuntia niin kuin maanantainakin. Ei mitään hääppöisiä unia, kun kyse on muustakin kuin vain aamusivujen raapustelusta. Taistelusta.
Voimien vähetessä on karsittava kaikki ylimääräinen pinnistelläkseen itsensä aivan äärirajoille.
Minkälainen taistelija minusta on oikein tullut, missä koulussa marinoitu? - Helvetin koulussa, jossa Herra koulii urhoollisia sotilaitaan.
Taas yksi ääriraja. Miten ikinä voi kirjoittaa aamuyöllä neljän viiden aikaan mitään järkevää, jossa olisi jotain tolkkua jouduttuaan kieltämään itseltä levon, jota ilman kukaan ei jaksa.
Jos mieli saisi päättää, se kuljettaisi nääntyneen kehon lepäämään. Mutta järki pelkää, ettei aika riitä, että on kirjoitettava jo yöllä ja jatkettava seuraavana päivänä lisää. Ne voisivat sanoa, että valitus on myöhässä, vaikka ajassa pitäisi olla joustoa. Käytännössä ne tekevät niin kuin haluavat.
Olen oppinut niiden kaikki jekut enkä luota niihin enää yhtään.
Väsyneenä yöllä ei riitä, että vain kirjoittaa. On osuttava myös ytimeen ja kirjoitettava hyvin.
Ne laskee niin, että antaa ihmisten valittaa ja kirjoittaa, jonka jälkeen jutun voi sulkea mappi Ö:hön.
Näennäisdemokratiassa tarjotaan näennäistä valitusoikeutta, joka ei johda mihinkään. Että saa puhua ja kirjoittaa lämpimikseen eikä kenenkään tarvitse välittää siitä yhtään mitään.
Mitä sellaisessa voi sitten tehdä? Nostaa vaikka ne jutut sieltä mappi Ö:stä pois, julkaista itse.
Viime yönä oli aika rauhaisa tunnelma kirjoittaessani ja vaihdellessani hertsejä. Rifen hertseistä on jotain apua, vaikka kaikki onkin silkkaa hakuammuntaa, mikä tehoaisi. Jättämällä hertsit pois epämiellyttäviä oireita tulee paljon enemmän. Antibiootitkin ovat auttaneet jotain, mutta olen ollut jo kuukauden ilman doksisykliiniä ja hydroksiklorokiiniä ottaen harvoin flukonatsoliakaan, jota ei ole kuin pari enää jäljellä. Lääkkeiden tilalle on tullut roppakaupalla rohtoja, joita nieleskelen pari kertaa päivässä. Rumba kaiken kanssa on niin hirveä, ettei sitä meinaa jaksaa. Vain tärkeimmät tulee tehtyä ja paljon jää väliin, kun ei kapasiteetti riitä.
Viime yönäkin kaiken piti olla ok, olin käynyt kaikki tärkeimmät hertsit läpi spirokeettaa ja kystamuotoa vastaan; mykoplasman, bartonellan, babesian, sienet ja muut, kunnes paljastui, ettei oikea johto ollutkaan kiinni. Koko yön työ oli mennyt hukkaan. Mutta koska oli niin hyvä ja levollinen olo, ajattelin pärjääväni ilmankin ja otin korvikkeeksi vain paria hertsiä Lymeä vastaan enkä juuri muuta.
- Totuuden hetki koitti vasta sängyssä. Vapisin ja tärisin vatsaani myöten ja vointini oli karsea. Palelin epänormaalisti kaikkien vällyjeni ja vaatteideni alla. Vaikka olin vetänyt vielä lyhyet villahousut paksujen fleecehousujen päälle, joiden päällä oli vuorillinen neulehame, reiteni takaosat kolottivat kylmästä! Se on ihan sairasta spirokeetan manipuloidessa verenkiertoa ja viihtyessään viileässä, joka on ongelmana muillakin Lymeä sairastavilla. Elämän mentyä niin mahdottomaksi, kärsiessäni niin hirveästi, minulla oli hyvää aikaa ajatella kaikkea:
"Olin niin kipeä ja huonossa kunnossa, että ajattelin seuraavaksi olevani ruumis ja tajusin ihmisiä kuolevan borrelioosiin oikeasti, joidenkin mennessä jo lyhyessä ajassa. Borrelioosi on tappava tauti; se voi tappaa hitaasti tai nopeasti, riippuen uhrinsa kunnosta", kuvasin hirveää aamua ehtoosivuihini.
Tiedättekö, miltä tuntuu valvoa yöt pystymättä nukkumaan hoitamattomien, terveydenhoidon ulkopuolelle suljettujen vaivojen takia?
- En ole ainoa, joka tietää, miltä muille näkymätön kärsiminen tuntuu. Tässähän menee kaikki päivät ja koko elämä pilalle lääkärikartellin jyrätessä.
Koska nirri ei ole vielä poissa, kirjoitin aamusivuihin kaikesta taas. Muun muassa lääkärikartellista ja monopolista - julmien psykopaattien päättäessä, mitä vaivoja hoidetaan, mitä ei.
Patavanhoillisessa maassa ei ole yhtään ILADS-linjaista lääkäriäkään, mikä kertoo karua kieltään siitä, ettei demokratia toimi Suomessa ja lääkärikartelli jyrää.
Kirjoittaminen ei loppunut viime vuoteen, kuukauteen eikä eiliseen. Se jatkuu vaan, niin kauan kuin henki pihisee. Raskainta on pakottaa itsensä jatkamaan väsyneenäkin tai hätätapauksessa, kun ei ole nukkunut yhtään. Jos joutuu kärsimään ja ympäristön suhtautuminen on mitä on, kuona kannattaa kirjoittaa itsestään pois. Vääryys kuormittaa omaa psyykeä, kirjoittaminen tekee sen näkyväksi ja raivaa omille ajatuksille tilaa. Oppii luottamaan omiin aisteihinsa ja kokemuksiinsa, vaikkei se muille sopisikaan. Suurin virhe on, etteivät ihmiset luota omiin kokemuksiinsa ja vaistoihinsa, että toisten pitää sanoa, mitä he tuntevat. Siitä seuraa katastrofi eikä mitään hyvää. Aivan yhtä tärkeää on pysyä rauhallisena, että järki pystyy toimimaan eikä stressi rasita sydäntä ja koko elimistöä. Stressi pahentaa kaikkia sairauksia.
Maanantaina, kun oli niin hirveä päivä, että hyvä kun pysyin tolpillani, tapahtui jotain hyvääkin. Ohi lääkärikartellin taivaallinen Ylilääkäri johdattaa suoraan kotiovelleni ruskean pienen paketin. Kävi siellä oven takana pari Jehovan todistajaakin, joita luulin postinjakajiksi. Onneksi en avannut ovea, en kaipaa niiden aivopesua ollenkaan. En ole mikään tabula rasa, jolle voitaisiin ohi omien ajatusten mätätä jotain ulkoapäin ohjautuvaa, puristavaa uskoa. Siitä syntyy vain uskonnon uhreja, ja se näivettää ja tappaa koko elävän uskon. Jumala on niin suuri ja mahtava, että kestää kaikki ajatukset ja kaiken kritiikin. Jehovan todistajien uskonto on ulkoa ohjautuvaa, peruskysymyksissä on suuria puutteita; Jeesusta ei ole muka naulittu ristiin vaan paaluun, ja oppia täydennetään sitä mukaa kuin vanhojen sääntöjen päälle keksitään uusia. Eikä muka muut kuin Jehovan todistajat pelastu, sanoo Jehovat... Jos elämäänsä ei kaipaa lisäongelmia, kannattaa Jehovien antaa mennä menojaan. Eivät luterilaisetkaan sen hurskaampia ole; samanlaista hengellistä väkivaltaa ja julmaa eristämistä kuin Jehovilla, jonka takia en ole käynyt enää pitkään aikaan kirkossakaan. Niissä vääryysjumalanpalveluksissa ja vääryyssaarnoissa ei ole mitään kuuntelemista, oksettaa koko touhu.
"Näin sanoo Herra: -- Taivas on minun valtaistuimeni, maa on koroke minun jalkojeni alla. Millaisen talon te minulle rakentaisitte, millaisen asuinsijan?" - Jes. 66:1
Poski on karseassa kunnossa, tärisen koko ajan.
Tärisin koko viime yönkin enkä pystynyt nukkumaan. Nousin ylös juomaan savivettä, että neutraloisi myrkkyjä, ja hoidin kirvelevää varpaanväliäni. Vasen poskeni on ollut koko ajan turvonnut ja häijy nyt sienen mellastaessa siellä viimeisen päälle.
Kun kerran olin joutunut nousemaan yöllä ylös, meinasin jäädä kirjoittamaan, vaikka olin jo hirveän heikossa kunnossa koko viikon oltua rankka. Tärinän lisäksi öisin unen läpi luitani jäytää ja kolottaa; nuku siinä sitten. Ei se unenlaatukaan mitään hyvää ole olemattomissa unissani.
Hermostoni on loppu ja kaikki on loppu. Etuhampaaseen on tullut kiillevaurio ja hammasluu paljastunut alettuani punkinpuremien jälkeen narskutella kai öisin hampaitani. Hammashoitaja sanoi aiemmin, että siihen voisi pistää pienen paikan, mutta lääkäri sanoi, ettei ole mitään järkeä porata tervettä luuta, ja laittoi fluorilakkaa päälle vain.
Olin yrittänyt siirtää vastaanottoaikaa iltapäiväksi tietäessäni jo aiemmasta, kuinka rankkaa on lähteä unettomien öiden jälkeen minnekään sydämen hakatessa rasituksesta. Muttei aikaa saanut ja elin toivossa, että saisin vähän unta.
- Nukupa vaan poski kipeänä siinä tärinässä luut kaivellen ja kolottaen. Haluaisin nähdä sen lääkärin, joka kaiken julmuutensa ja heitteillejättönsä lisäksi kestäisi itse tällaisia oireita edes vuottakaan, puhumatta jostain viidestä vuodesta, jonka olen saanut jo kitua.
Kerroin hammaslääkärille suoraan, kuinka kauheaa elämäni on ja miten minut heitettiin korvapolilta julmasti vain pellolle, vaikken ollut parantunut.
Raskasta oli unettoman yön jälkeen aloittaa aamusivujen kirjoittaminen, tällä kertaa pelkällä teen voimalla kahvin piiskatessa riutunutta elimistöä liikaa, kun hammaslääkärikäynninkin jälkeen piti olla kaksi tuntia syömättä ja juomatta fluorilakan vaikuttaessa paremmin. Väsyneenä poikkesin tulomatkalla etniseen kauppaan, josta ostin vähän riisiä ja muuta ja juttelin liikkeen omistajan kanssa suomalaisesta terveydenhuollosta. Palattuani kotiin lepäsin vähän ja jatkoin aamusivujen kirjoittamista yrittäen tallentaa kaiken tärkeän muistiin. Meillä oli niin paljon samanlaisia kokemuksia, vaikka toinen oli maahanmuuttaja, toinen kantasuomalainen - yhteisen tekijän ollessa tympeät lääkärit, joiden luona ei halua edes käydä. Se, mitä juttutuokiostamme jäi kirjaamatta, on muistettava tallettaa myöhemmin.
Valvottuja öitä... Kuinka monia, sitä en osaa laskea, mutta kasvoista näkyy hinta, jonka olen joutunut maksamaan.
Helppoa ja mukavaa elämää? Ei, vaan helvettiä, jota on joutunut sietämään.
Täyttäessäni 55 vuotta itkin koko päivän, enemmän kuin ikinä sitä, minkälaiset viimeiset viisi vuottani ovat olleet. Poskiontelohelvettini alkoi jo ennen kuin täytin 50 ja on jatkunut koko ajan muita oireitani pahentaen. Ei se ole ollut näkymätöntä tuskaa kuin lääkäreille ja niille, jotka ovat halunneet valehdella itselleen. Kaikki on kirjoitettu näkyviin eikä se ole mitään kevyttä luettavaa:
yhteensä 6294 liuskaa aamusivuja
viidessä vuodessa 2010 - 2014.
Se ei ole ollut kevyttä hommaa, mutta välttämätöntä henkiselle kestämiselleni. Fyysisesti ollut rankempaakin rankempaa. Tilastoinut nuo sivutkin jo aiemmin, en nyt unettoman yön jälkeen raapustettuani uusia aamusivujakin.
Maanantain jälkeen seuraava aamuun asti valvottu yö oli torstaina, jolloin ryhdyin niin ikään kirjoittamaan aamusivuja nukkumatta yhtään. Fyysisesti tunsin olevani jo aivan romahduspisteessä, mutta jatkoin vaan. Yritin vähän nukkua perään, nelisen tuntia niin kuin maanantainakin. Ei mitään hääppöisiä unia, kun kyse on muustakin kuin vain aamusivujen raapustelusta. Taistelusta.
Voimien vähetessä on karsittava kaikki ylimääräinen pinnistelläkseen itsensä aivan äärirajoille.
Minkälainen taistelija minusta on oikein tullut, missä koulussa marinoitu? - Helvetin koulussa, jossa Herra koulii urhoollisia sotilaitaan.
Taas yksi ääriraja. Miten ikinä voi kirjoittaa aamuyöllä neljän viiden aikaan mitään järkevää, jossa olisi jotain tolkkua jouduttuaan kieltämään itseltä levon, jota ilman kukaan ei jaksa.
Jos mieli saisi päättää, se kuljettaisi nääntyneen kehon lepäämään. Mutta järki pelkää, ettei aika riitä, että on kirjoitettava jo yöllä ja jatkettava seuraavana päivänä lisää. Ne voisivat sanoa, että valitus on myöhässä, vaikka ajassa pitäisi olla joustoa. Käytännössä ne tekevät niin kuin haluavat.
Olen oppinut niiden kaikki jekut enkä luota niihin enää yhtään.
Väsyneenä yöllä ei riitä, että vain kirjoittaa. On osuttava myös ytimeen ja kirjoitettava hyvin.
Ne laskee niin, että antaa ihmisten valittaa ja kirjoittaa, jonka jälkeen jutun voi sulkea mappi Ö:hön.
Näennäisdemokratiassa tarjotaan näennäistä valitusoikeutta, joka ei johda mihinkään. Että saa puhua ja kirjoittaa lämpimikseen eikä kenenkään tarvitse välittää siitä yhtään mitään.
Mitä sellaisessa voi sitten tehdä? Nostaa vaikka ne jutut sieltä mappi Ö:stä pois, julkaista itse.
Viime yönä oli aika rauhaisa tunnelma kirjoittaessani ja vaihdellessani hertsejä. Rifen hertseistä on jotain apua, vaikka kaikki onkin silkkaa hakuammuntaa, mikä tehoaisi. Jättämällä hertsit pois epämiellyttäviä oireita tulee paljon enemmän. Antibiootitkin ovat auttaneet jotain, mutta olen ollut jo kuukauden ilman doksisykliiniä ja hydroksiklorokiiniä ottaen harvoin flukonatsoliakaan, jota ei ole kuin pari enää jäljellä. Lääkkeiden tilalle on tullut roppakaupalla rohtoja, joita nieleskelen pari kertaa päivässä. Rumba kaiken kanssa on niin hirveä, ettei sitä meinaa jaksaa. Vain tärkeimmät tulee tehtyä ja paljon jää väliin, kun ei kapasiteetti riitä.
Viime yönäkin kaiken piti olla ok, olin käynyt kaikki tärkeimmät hertsit läpi spirokeettaa ja kystamuotoa vastaan; mykoplasman, bartonellan, babesian, sienet ja muut, kunnes paljastui, ettei oikea johto ollutkaan kiinni. Koko yön työ oli mennyt hukkaan. Mutta koska oli niin hyvä ja levollinen olo, ajattelin pärjääväni ilmankin ja otin korvikkeeksi vain paria hertsiä Lymeä vastaan enkä juuri muuta.
- Totuuden hetki koitti vasta sängyssä. Vapisin ja tärisin vatsaani myöten ja vointini oli karsea. Palelin epänormaalisti kaikkien vällyjeni ja vaatteideni alla. Vaikka olin vetänyt vielä lyhyet villahousut paksujen fleecehousujen päälle, joiden päällä oli vuorillinen neulehame, reiteni takaosat kolottivat kylmästä! Se on ihan sairasta spirokeetan manipuloidessa verenkiertoa ja viihtyessään viileässä, joka on ongelmana muillakin Lymeä sairastavilla. Elämän mentyä niin mahdottomaksi, kärsiessäni niin hirveästi, minulla oli hyvää aikaa ajatella kaikkea:
"Olin niin kipeä ja huonossa kunnossa, että ajattelin seuraavaksi olevani ruumis ja tajusin ihmisiä kuolevan borrelioosiin oikeasti, joidenkin mennessä jo lyhyessä ajassa. Borrelioosi on tappava tauti; se voi tappaa hitaasti tai nopeasti, riippuen uhrinsa kunnosta", kuvasin hirveää aamua ehtoosivuihini.
Tiedättekö, miltä tuntuu valvoa yöt pystymättä nukkumaan hoitamattomien, terveydenhoidon ulkopuolelle suljettujen vaivojen takia?
- En ole ainoa, joka tietää, miltä muille näkymätön kärsiminen tuntuu. Tässähän menee kaikki päivät ja koko elämä pilalle lääkärikartellin jyrätessä.
Koska nirri ei ole vielä poissa, kirjoitin aamusivuihin kaikesta taas. Muun muassa lääkärikartellista ja monopolista - julmien psykopaattien päättäessä, mitä vaivoja hoidetaan, mitä ei.
Patavanhoillisessa maassa ei ole yhtään ILADS-linjaista lääkäriäkään, mikä kertoo karua kieltään siitä, ettei demokratia toimi Suomessa ja lääkärikartelli jyrää.
Kirjoittaminen ei loppunut viime vuoteen, kuukauteen eikä eiliseen. Se jatkuu vaan, niin kauan kuin henki pihisee. Raskainta on pakottaa itsensä jatkamaan väsyneenäkin tai hätätapauksessa, kun ei ole nukkunut yhtään. Jos joutuu kärsimään ja ympäristön suhtautuminen on mitä on, kuona kannattaa kirjoittaa itsestään pois. Vääryys kuormittaa omaa psyykeä, kirjoittaminen tekee sen näkyväksi ja raivaa omille ajatuksille tilaa. Oppii luottamaan omiin aisteihinsa ja kokemuksiinsa, vaikkei se muille sopisikaan. Suurin virhe on, etteivät ihmiset luota omiin kokemuksiinsa ja vaistoihinsa, että toisten pitää sanoa, mitä he tuntevat. Siitä seuraa katastrofi eikä mitään hyvää. Aivan yhtä tärkeää on pysyä rauhallisena, että järki pystyy toimimaan eikä stressi rasita sydäntä ja koko elimistöä. Stressi pahentaa kaikkia sairauksia.
Maanantaina, kun oli niin hirveä päivä, että hyvä kun pysyin tolpillani, tapahtui jotain hyvääkin. Ohi lääkärikartellin taivaallinen Ylilääkäri johdattaa suoraan kotiovelleni ruskean pienen paketin. Kävi siellä oven takana pari Jehovan todistajaakin, joita luulin postinjakajiksi. Onneksi en avannut ovea, en kaipaa niiden aivopesua ollenkaan. En ole mikään tabula rasa, jolle voitaisiin ohi omien ajatusten mätätä jotain ulkoapäin ohjautuvaa, puristavaa uskoa. Siitä syntyy vain uskonnon uhreja, ja se näivettää ja tappaa koko elävän uskon. Jumala on niin suuri ja mahtava, että kestää kaikki ajatukset ja kaiken kritiikin. Jehovan todistajien uskonto on ulkoa ohjautuvaa, peruskysymyksissä on suuria puutteita; Jeesusta ei ole muka naulittu ristiin vaan paaluun, ja oppia täydennetään sitä mukaa kuin vanhojen sääntöjen päälle keksitään uusia. Eikä muka muut kuin Jehovan todistajat pelastu, sanoo Jehovat... Jos elämäänsä ei kaipaa lisäongelmia, kannattaa Jehovien antaa mennä menojaan. Eivät luterilaisetkaan sen hurskaampia ole; samanlaista hengellistä väkivaltaa ja julmaa eristämistä kuin Jehovilla, jonka takia en ole käynyt enää pitkään aikaan kirkossakaan. Niissä vääryysjumalanpalveluksissa ja vääryyssaarnoissa ei ole mitään kuuntelemista, oksettaa koko touhu.
"Näin sanoo Herra: -- Taivas on minun valtaistuimeni, maa on koroke minun jalkojeni alla. Millaisen talon te minulle rakentaisitte, millaisen asuinsijan?" - Jes. 66:1
Poski on karseassa kunnossa, tärisen koko ajan.
Tärisin koko viime yönkin enkä pystynyt nukkumaan. Nousin ylös juomaan savivettä, että neutraloisi myrkkyjä, ja hoidin kirvelevää varpaanväliäni. Vasen poskeni on ollut koko ajan turvonnut ja häijy nyt sienen mellastaessa siellä viimeisen päälle.
Kun kerran olin joutunut nousemaan yöllä ylös, meinasin jäädä kirjoittamaan, vaikka olin jo hirveän heikossa kunnossa koko viikon oltua rankka. Tärinän lisäksi öisin unen läpi luitani jäytää ja kolottaa; nuku siinä sitten. Ei se unenlaatukaan mitään hyvää ole olemattomissa unissani.
Hermostoni on loppu ja kaikki on loppu. Etuhampaaseen on tullut kiillevaurio ja hammasluu paljastunut alettuani punkinpuremien jälkeen narskutella kai öisin hampaitani. Hammashoitaja sanoi aiemmin, että siihen voisi pistää pienen paikan, mutta lääkäri sanoi, ettei ole mitään järkeä porata tervettä luuta, ja laittoi fluorilakkaa päälle vain.
Olin yrittänyt siirtää vastaanottoaikaa iltapäiväksi tietäessäni jo aiemmasta, kuinka rankkaa on lähteä unettomien öiden jälkeen minnekään sydämen hakatessa rasituksesta. Muttei aikaa saanut ja elin toivossa, että saisin vähän unta.
- Nukupa vaan poski kipeänä siinä tärinässä luut kaivellen ja kolottaen. Haluaisin nähdä sen lääkärin, joka kaiken julmuutensa ja heitteillejättönsä lisäksi kestäisi itse tällaisia oireita edes vuottakaan, puhumatta jostain viidestä vuodesta, jonka olen saanut jo kitua.
Kerroin hammaslääkärille suoraan, kuinka kauheaa elämäni on ja miten minut heitettiin korvapolilta julmasti vain pellolle, vaikken ollut parantunut.
Raskasta oli unettoman yön jälkeen aloittaa aamusivujen kirjoittaminen, tällä kertaa pelkällä teen voimalla kahvin piiskatessa riutunutta elimistöä liikaa, kun hammaslääkärikäynninkin jälkeen piti olla kaksi tuntia syömättä ja juomatta fluorilakan vaikuttaessa paremmin. Väsyneenä poikkesin tulomatkalla etniseen kauppaan, josta ostin vähän riisiä ja muuta ja juttelin liikkeen omistajan kanssa suomalaisesta terveydenhuollosta. Palattuani kotiin lepäsin vähän ja jatkoin aamusivujen kirjoittamista yrittäen tallentaa kaiken tärkeän muistiin. Meillä oli niin paljon samanlaisia kokemuksia, vaikka toinen oli maahanmuuttaja, toinen kantasuomalainen - yhteisen tekijän ollessa tympeät lääkärit, joiden luona ei halua edes käydä. Se, mitä juttutuokiostamme jäi kirjaamatta, on muistettava tallettaa myöhemmin.
Pitkiä rimpsuja, mutta paljon jää kertomatta. En yksinkertaisesti jaksa enkä ehdi purkaessani kaiken jo aamusivuihin, johon menee joka päivä aikaa. Kirjaan niihin kaiken tarkkaan, mitä oireita on ollut ja miten yöt menee. Se kaikki on tärkeää tietoa, jota ei muista kuin summittaisesti jälkikäteen, mikäli ei ole muistiinpanoja, joita pitäisi jaksaa katsoakin. Mutta jos kirjoittaa käsin, siitä sekamelskasta penkominen on hidasta ja raskasta. En jaksa sitä ainakaan nyt, joten kerron, mitä muistan:
Olin alkuviikolla onnekas ja toiveikas saatuani amygdaliinia, josta tuntui olevan heti jotain hyötyä. Puoleen viikkoon mennessä ihmettelin lisääntyvää lihasjännitystä, kolotusta ja tärinää jatkaessani amygdaliinin käyttöä. Palasin uudestaan lukemaani juttuun ja lisäinfoon tässä ketjussa ja huomasin kauhukseni, että olin lukenut vähän liian kursiivisesti, että amygdaliini tehoaakin vain eläviin spirokeettoihin eikä ollenkaan kysta- ja rakkulamuotoihin, joihin tarvittaisiin kokonaan toiset dropit oheisinfektioiden ohella. Will Wiegman, jota punkki puri vuonna 2010 ja 2012, on lukenut kemiaa ja parantanut itsensä kahdesti omalla protokollallaan, jota perustelee tarkkaan. Kokeilisin mielelläni hänen kuuriaan, mutta lääkkeet puuttuvat.
---------------
Lisätty linkki.
Viimeinen muokkaaja, Admin pvm Pe 12 Kes 2015, 1:48, muokattu 1 kertaa
Aika rankka päivä lepopäiväksi, mutta yritän antaa sieluni levätä Herrassa.
Jumala sanoi minulle tänään kello 14.07, että Saatana on vienyt iloni.
Jumala tietää ja näkee kaiken, juuri niin on tapahtunut.
Kun olin oikein uupunut nukuttuani huonosti, menin kesken kirjoittamiseni sänkyyn lepäämään. Haudoin lämpötyynyllä ensin kolottavia reisiäni, lopuksi käsivarsiani, ja vedin piponkin päähäni tehostaakseni lämpöhoitoa, joka auttaa kipuihin.
Yöllä luin niin paljon kaikkea taas... Minulla on tuhansia kirjanmerkkejä ja opin koko ajan uutta, samalla kun päässäni risteilee lukemattomia ajatuksia, joista pystyn kirjaamaan vain osan talteen.
Ajatelkaa tätä maailmanlaajuista epidemiaa, kun pelkästään USA:ssa sairastuu noin 300 000 vuosittain. Heitteillejätettyjen tyytymättömyys kasvaa; parin päivän kuluttua on tulossa kova protesti taas lääkäreiden julman hoitolinjan ylläpitäessä maailmanlaajuista kärsimystä:
“We expect hundreds to attend,” says Caruana, whose five children contracted Lyme disease at birth. “Patients are suffering and angry about the handling of the Lyme epidemic. They want access to treatment. They want better tests. They want insurance coverage that doesn’t end when treatment fails. They want doctors to stop telling them it’s all in their heads. And most fundamentally, they want the IDSA to place the health of patients ahead of professional biases and self-interest.”
Viime yönä oli sama juttu kuin monta kertaa aiemminkin; nukahdin niin nopeasti, etten edes tajunnut sitä, kunnes heräsin syljen valumiseen poskelle, jonka jälkeen uni ei niin vain tullutkaan. Hermostossani jäytää nyt jotain, joka on täysin luonnollista ja normaalia, osoituksena vain, että on hengissä ja voi hyvin hyvinvointi-Suomessa... Eikun jatkamaan unia, kaikki on hyvin, hyvin, hyvin... Näkymättömällä ei ole mitään ongelmaa eikä onkelmaa... Käännän kylkeäni ja rukoilen hartaasti... Kiitos Jumala, että olet. Mitä tekisinkään ilman Sinua?
Jk. Mikäs silmäluomessani taas nykii? Näkymätön kirppu?
Ensimmäinen sitaatti on kopioitu polioketjusta saadakseni samankaltaiset oireet samaan pakettiin.
Mennessäni viime yönä nukkumaan minulla oli ilo tuntea elohiiren pesiytyneen vasempaan alaluomeeni... Kukaan asiaa kokematon ei voi tietääkään, miten virkistäviä erilaiset neurologiset oireet ovat. Miten ilahduttavaa olikaan yötä myöten jatkunut silmän nykiminen osoituksena siitä, että on täysin kunnossa ja kaikki on all right... Vielä kun vatsa väänteli päälle, kaikki teki niin gutaa taas. Ja kun vastikään oli ollut sellainen tukehtumiskohtaus, josta kerron edellä, en arvannut levätä kuin hetken aikaa selälläni silmät auki, etten vaan nukahtaisi siihen asentoon. Epämukavassa olossani ei ollut kyllä vaaraa nukahtaa mihinkään asentoon, mutta rukoilin hartaasti ja aikani valvottuani jossain vaiheessa nukahdin.
Näin eksoottisina öinä ei ole kiire nukkumaan; hyvä, että pystyy edes nukkumaan. Kolmenkymmenen vuoden koulutus ja rusikoiminen on ilmiselvästi tuottanut tulosta... Tässähän ei ihmettele enää mitään. Viime yönäkin, kun sylki alkoi valua poskelle ja heräsin siihen; pyyhin vaan nenäliinalla pois ja pistin pään takaisin tyynyyn. Mutta totta kai se häiritsee enkä tiedä, mitä ihmettä nukkuessani tapahtuu ollessani aina niin väsynyt ja tuntiessani itseni vain niin harvoin pirteäksi. Minulla on viime yöstäkin sellainen kuva, että makasin selälläni puoliksi valveilla pohtien kaiken maailman asioita.
Paljon on ongelmaa ja tämäkin vielä... Herätessäni nykyään aamuisin keuhkoissani tuntuu olevan jotain. Se ei ole astmaattista yskänahdistusta, vaan aivan niin kuin alhaalla olisi limaa.
En keksi muuta syytä kuin syksyllä pahentuneen nielemisongelman, jonka seurauksena limaa päätyy keuhkoputkiini.
Päästessään vihdoin viimein perin väsyneenä nukkumaan odottaisi nukahtavansa heti.
Valvottuani tiistain vastaisen yön olin aivan nääntynyt ja lepäsin päivälläkin. Maatessani sängyssä heräsin yskänkohtaukseen, joka muistutti minua taas, ettei pitäisi maata selällään liman kertyessä nieluuni.
Myöhemmin heräsin kyljellä maatessani siihen, että sylki alkoi valua poskea pitkin, jota tapahtui parikin kertaa.
Väsymys pahentaa entisestään ongelmia, joita ei ennen punkinpuremia ollut.
+ + +
Mentyäni keskiviikkona aamuyöllä nukkumaan elimistöni huusi jo unta, mutta vatsani tärisi niin kovaa, että nukahtaminen oli mahdotonta. Tärinä laittaa elimistön värähtelemään, vapisemaan, rasittumaan, vaikka on niin väsynyt, ettei jaksaisi liikuttaa pikkusormeaankaan. Mutta koska tärinä ei lopu, jossain vaiheessa siihen nukahtaa. Unen läpi tunnen, kuinka vatsani tärisee, ja tärinä vaihtaa paikkaa ja on lopulta takapuolen ja reisien kohdalla, jota nukkuessani ihmettelen.
Herään viitisen tunnin unien jälkeen täristessäni edelleen. Nousen ylös, vaikkei uni ollut oireitteni takia virkistävää.
Reiteni ovat heikot, kipeät ja aristavat niin kuin käsivartenikin. Jokainen liikahdus ja askel sattuu reisiin.
Iltaan mennessä ehdin ajatella paljon - kohtalotovereitanikin, mitä kaikkea joudumme kestämään.
Kun lihaskipua ja -heikotusta jatkuu vaan, ajattelen, etten halua elää tällaista elämää. Minä halvaannun vielä, sanon.
Viime yönä oli sama juttu kuin monta kertaa aiemminkin; nukahdin niin nopeasti, etten edes tajunnut sitä, kunnes heräsin syljen valumiseen poskelle, jonka jälkeen uni ei niin vain tullutkaan. Hermostossani jäytää nyt jotain, joka on täysin luonnollista ja normaalia, osoituksena vain, että on hengissä ja voi hyvin hyvinvointi-Suomessa... Eikun jatkamaan unia, kaikki on hyvin, hyvin, hyvin... Näkymättömällä ei ole mitään ongelmaa eikä onkelmaa... Käännän kylkeäni ja rukoilen hartaasti... Kiitos Jumala, että olet. Mitä tekisinkään ilman Sinua?
Jk. Mikäs silmäluomessani taas nykii? Näkymätön kirppu?
Ensimmäinen sitaatti on kopioitu polioketjusta saadakseni samankaltaiset oireet samaan pakettiin.
Mennessäni viime yönä nukkumaan minulla oli ilo tuntea elohiiren pesiytyneen vasempaan alaluomeeni... Kukaan asiaa kokematon ei voi tietääkään, miten virkistäviä erilaiset neurologiset oireet ovat. Miten ilahduttavaa olikaan yötä myöten jatkunut silmän nykiminen osoituksena siitä, että on täysin kunnossa ja kaikki on all right... Vielä kun vatsa väänteli päälle, kaikki teki niin gutaa taas. Ja kun vastikään oli ollut sellainen tukehtumiskohtaus, josta kerron edellä, en arvannut levätä kuin hetken aikaa selälläni silmät auki, etten vaan nukahtaisi siihen asentoon. Epämukavassa olossani ei ollut kyllä vaaraa nukahtaa mihinkään asentoon, mutta rukoilin hartaasti ja aikani valvottuani jossain vaiheessa nukahdin.
Näin eksoottisina öinä ei ole kiire nukkumaan; hyvä, että pystyy edes nukkumaan. Kolmenkymmenen vuoden koulutus ja rusikoiminen on ilmiselvästi tuottanut tulosta... Tässähän ei ihmettele enää mitään. Viime yönäkin, kun sylki alkoi valua poskelle ja heräsin siihen; pyyhin vaan nenäliinalla pois ja pistin pään takaisin tyynyyn. Mutta totta kai se häiritsee enkä tiedä, mitä ihmettä nukkuessani tapahtuu ollessani aina niin väsynyt ja tuntiessani itseni vain niin harvoin pirteäksi. Minulla on viime yöstäkin sellainen kuva, että makasin selälläni puoliksi valveilla pohtien kaiken maailman asioita.
Paljon on ongelmaa ja tämäkin vielä... Herätessäni nykyään aamuisin keuhkoissani tuntuu olevan jotain. Se ei ole astmaattista yskänahdistusta, vaan aivan niin kuin alhaalla olisi limaa.
En keksi muuta syytä kuin syksyllä pahentuneen nielemisongelman, jonka seurauksena limaa päätyy keuhkoputkiini.
Päästessään vihdoin viimein perin väsyneenä nukkumaan odottaisi nukahtavansa heti.
Valvottuani tiistain vastaisen yön olin aivan nääntynyt ja lepäsin päivälläkin. Maatessani sängyssä heräsin yskänkohtaukseen, joka muistutti minua taas, ettei pitäisi maata selällään liman kertyessä nieluuni.
Myöhemmin heräsin kyljellä maatessani siihen, että sylki alkoi valua poskea pitkin, jota tapahtui parikin kertaa.
Väsymys pahentaa entisestään ongelmia, joita ei ennen punkinpuremia ollut.
+ + +
Mentyäni keskiviikkona aamuyöllä nukkumaan elimistöni huusi jo unta, mutta vatsani tärisi niin kovaa, että nukahtaminen oli mahdotonta. Tärinä laittaa elimistön värähtelemään, vapisemaan, rasittumaan, vaikka on niin väsynyt, ettei jaksaisi liikuttaa pikkusormeaankaan. Mutta koska tärinä ei lopu, jossain vaiheessa siihen nukahtaa. Unen läpi tunnen, kuinka vatsani tärisee, ja tärinä vaihtaa paikkaa ja on lopulta takapuolen ja reisien kohdalla, jota nukkuessani ihmettelen.
Herään viitisen tunnin unien jälkeen täristessäni edelleen. Nousen ylös, vaikkei uni ollut oireitteni takia virkistävää.
Reiteni ovat heikot, kipeät ja aristavat niin kuin käsivartenikin. Jokainen liikahdus ja askel sattuu reisiin.
Iltaan mennessä ehdin ajatella paljon - kohtalotovereitanikin, mitä kaikkea joudumme kestämään.
Kun lihaskipua ja -heikotusta jatkuu vaan, ajattelen, etten halua elää tällaista elämää. Minä halvaannun vielä, sanon.
On ollut hivenen rankkaa - tai oikeasti niin rankkaa, että on ollut helisemässä. Saatana ei ole jäänyt lomalle vappunakaan.
Valvottuani edellisen kerran tiistaina aamuun ja alettuani heti perään kirjoittaa aamusivujani unettoman yön jälkeen se ei jäänyt ainoaksi kerraksi saman tapahtuessa viime yönäkin. Henkisesti stressin purkaminen aamusivuihin keventää takuuvarmasti aina taakkaa, fyysisesti olin niin väsynyt, että nukahdin pari kolme kertaa kirjoittaessani. Heräsin kynän tipahtaessa paperille ja jättäessään kohtaan jäljen. Alkuaikoinakin kirjoittaessani aamusivujani öisin nukahtelin välillä ja heräsin pään retkahtaessa sivuun ja tussin tippuessa paperille, josta jäi komeat merkinnät. Isän kuoleman aikoihin olin niin loppu, että nukahtelin Raamattua lukiessani. Kerran nukahdin sohvalle lukiessani jalat ristissä Raamattua ja heräsin vasta pitkän ajan kuluttua yöllä pää alas rintakehään kallistuneena. Takaa ikkunasta näkyi kirkko ja hautausmaa, jonne isä oli juuri haudattu, tunnelman ollessa aavemainen. Siitä on yli kymmenen vuotta jo, ja kaikki nämä vuodet olen kirjoittanut, kirjoittanut vaan. Pidän kynää kädessäni ja kynä pitää minua pystyssä, vaikka kirjoittaminen ja elämä onkin rankkaa.
Viime yönä oli sama juttu kuin monta kertaa aiemminkin; nukahdin niin nopeasti, etten edes tajunnut sitä, kunnes heräsin syljen valumiseen poskelle, jonka jälkeen uni ei niin vain tullutkaan. Hermostossani jäytää nyt jotain, joka on täysin luonnollista ja normaalia, osoituksena vain, että on hengissä ja voi hyvin hyvinvointi-Suomessa... Eikun jatkamaan unia, kaikki on hyvin, hyvin, hyvin... Näkymättömällä ei ole mitään ongelmaa eikä onkelmaa... Käännän kylkeäni ja rukoilen hartaasti... Kiitos Jumala, että olet. Mitä tekisinkään ilman Sinua?
Jk. Mikäs silmäluomessani taas nykii? Näkymätön kirppu?
Ensimmäinen sitaatti on kopioitu polioketjusta saadakseni samankaltaiset oireet samaan pakettiin.
Mennessäni viime yönä nukkumaan minulla oli ilo tuntea elohiiren pesiytyneen vasempaan alaluomeeni... Kukaan asiaa kokematon ei voi tietääkään, miten virkistäviä erilaiset neurologiset oireet ovat. Miten ilahduttavaa olikaan yötä myöten jatkunut silmän nykiminen osoituksena siitä, että on täysin kunnossa ja kaikki on all right... Vielä kun vatsa väänteli päälle, kaikki teki niin gutaa taas. Ja kun vastikään oli ollut sellainen tukehtumiskohtaus, josta kerron edellä, en arvannut levätä kuin hetken aikaa selälläni silmät auki, etten vaan nukahtaisi siihen asentoon. Epämukavassa olossani ei ollut kyllä vaaraa nukahtaa mihinkään asentoon, mutta rukoilin hartaasti ja aikani valvottuani jossain vaiheessa nukahdin.
Näin eksoottisina öinä ei ole kiire nukkumaan; hyvä, että pystyy edes nukkumaan. Kolmenkymmenen vuoden koulutus ja rusikoiminen on ilmiselvästi tuottanut tulosta... Tässähän ei ihmettele enää mitään. Viime yönäkin, kun sylki alkoi valua poskelle ja heräsin siihen; pyyhin vaan nenäliinalla pois ja pistin pään takaisin tyynyyn. Mutta totta kai se häiritsee enkä tiedä, mitä ihmettä nukkuessani tapahtuu ollessani aina niin väsynyt ja tuntiessani itseni vain niin harvoin pirteäksi. Minulla on viime yöstäkin sellainen kuva, että makasin selälläni puoliksi valveilla pohtien kaiken maailman asioita.
Paljon on ongelmaa ja tämäkin vielä... Herätessäni nykyään aamuisin keuhkoissani tuntuu olevan jotain. Se ei ole astmaattista yskänahdistusta, vaan aivan niin kuin alhaalla olisi limaa.
En keksi muuta syytä kuin syksyllä pahentuneen nielemisongelman, jonka seurauksena limaa päätyy keuhkoputkiini.
Päästessään vihdoin viimein perin väsyneenä nukkumaan odottaisi nukahtavansa heti.
Valvottuani tiistain vastaisen yön olin aivan nääntynyt ja lepäsin päivälläkin. Maatessani sängyssä heräsin yskänkohtaukseen, joka muistutti minua taas, ettei pitäisi maata selällään liman kertyessä nieluuni.
Myöhemmin heräsin kyljellä maatessani siihen, että sylki alkoi valua poskea pitkin, jota tapahtui parikin kertaa.
Väsymys pahentaa entisestään ongelmia, joita ei ennen punkinpuremia ollut.
+ + +
Mentyäni keskiviikkona aamuyöllä nukkumaan elimistöni huusi jo unta, mutta vatsani tärisi niin kovaa, että nukahtaminen oli mahdotonta. Tärinä laittaa elimistön värähtelemään, vapisemaan, rasittumaan, vaikka on niin väsynyt, ettei jaksaisi liikuttaa pikkusormeaankaan. Mutta koska tärinä ei lopu, jossain vaiheessa siihen nukahtaa. Unen läpi tunnen, kuinka vatsani tärisee, ja tärinä vaihtaa paikkaa ja on lopulta takapuolen ja reisien kohdalla, jota nukkuessani ihmettelen.
Herään viitisen tunnin unien jälkeen täristessäni edelleen. Nousen ylös, vaikkei uni ollut oireitteni takia virkistävää.
Reiteni ovat heikot, kipeät ja aristavat niin kuin käsivartenikin. Jokainen liikahdus ja askel sattuu reisiin.
Iltaan mennessä ehdin ajatella paljon - kohtalotovereitanikin, mitä kaikkea joudumme kestämään.
Kun lihaskipua ja -heikotusta jatkuu vaan, ajattelen, etten halua elää tällaista elämää. Minä halvaannun vielä, sanon.
On ollut hivenen rankkaa - tai oikeasti niin rankkaa, että on ollut helisemässä. Saatana ei ole jäänyt lomalle vappunakaan.
Valvottuani edellisen kerran tiistaina aamuun ja alettuani heti perään kirjoittaa aamusivujani unettoman yön jälkeen se ei jäänyt ainoaksi kerraksi saman tapahtuessa viime yönäkin. Henkisesti stressin purkaminen aamusivuihin keventää takuuvarmasti aina taakkaa, fyysisesti olin niin väsynyt, että nukahdin pari kolme kertaa kirjoittaessani. Heräsin kynän tipahtaessa paperille ja jättäessään kohtaan jäljen. Alkuaikoinakin kirjoittaessani aamusivujani öisin nukahtelin välillä ja heräsin pään retkahtaessa sivuun ja tussin tippuessa paperille, josta jäi komeat merkinnät. Isän kuoleman aikoihin olin niin loppu, että nukahtelin Raamattua lukiessani. Kerran nukahdin sohvalle lukiessani jalat ristissä Raamattua ja heräsin vasta pitkän ajan kuluttua yöllä pää alas rintakehään kallistuneena. Takaa ikkunasta näkyi kirkko ja hautausmaa, jonne isä oli juuri haudattu, tunnelman ollessa aavemainen. Siitä on yli kymmenen vuotta jo, ja kaikki nämä vuodet olen kirjoittanut, kirjoittanut vaan. Pidän kynää kädessäni ja kynä pitää minua pystyssä, vaikka kirjoittaminen ja elämä onkin rankkaa.
Kaiken päälle kyllä on sairastaminen kovaa - ja hiljaista. Ja kuollutta.
Jaksaessani vihdoin viimein vappuaattona käydä parissa verikokeessa kuulin jonkun toivottavan: "Hauskaa vappua!" Ajattelin: älkää vaan sanoko minulle hauskaa vappua kärsiessäni niin hirveästi. Kävelin Mannerheimintietä ja Aleksanterinkatua pitkin kyyneleet silmissäni. Hauskaa vappua juu, muttei minulle. Päästyäni Vuorikadun kulmille muistin ikävän asian, jossa tapahtui niin suuri vääryys, joka on vaiheessa. Kangaskaupassa yritin muistaa, mitä varten olin tullut sinne; hakemaan vetoketjun ja jotain villaneuletta lisää sänkyyn. Olihan toukokuu, mutta nukuin yhä edelleen pipo päässäni. Kerroin myyjälle vähän sairaudestani, kuinka minua särkee ja sattuu ja miten irvokkaalta se "hauskaa vappua" oikein tuntuu. Mutta myyjä sanoikin juuri oikeat sanat, että siitä on kaikki hauskuus kaukana! Juuri niin, se oli terapiaa sielulleni. Ei hauskaa, vaan hyvää vappua, jos on pakko sanoa jotain.
Typerää työn juhlaa, vaikka Suomessakin tehdään koko ajan näkymätöntä työtä, joka ei näy missään ja josta ei makseta mitään. Joku voi joutua maksamaan hinnan terveydellään tai koko elämällään. Eikä sitä juhlita vappuna eikä milloinkaan. Uhrien selkänahasta vedettyä näkymätöntä työtä ja kärsimystä.
+ + +
Vatsani tärisee lähes aina nukkumaan mennessäni, mutta käytössäni on tutkimusten sijaan vain arvuuttelu siitä, mikä minua vaivaa. Väärä tauti, sukupuoli ja maa, joka on Suomi.
Otsani särkee, mutta sitä varten on olemassa pipo. Suomessa.
Sormenikin ovat viime aikoina pistelleet. Virallisen totuuden mukaan siellä ei pitäisi olla mitään, korkeintaan muurahaisia eikä ainakaan mitään spirokeettoja, koska Suomessa ei ole kroonista borrelioosia.
+ + +
Jk. klo 2.39:
Myös vasen pottuvarpaani ja sääreni pistelee häijysti. Aina vain lisää muurahaisia.
Viime yönä oli sama juttu kuin monta kertaa aiemminkin; nukahdin niin nopeasti, etten edes tajunnut sitä, kunnes heräsin syljen valumiseen poskelle, jonka jälkeen uni ei niin vain tullutkaan. Hermostossani jäytää nyt jotain, joka on täysin luonnollista ja normaalia, osoituksena vain, että on hengissä ja voi hyvin hyvinvointi-Suomessa... Eikun jatkamaan unia, kaikki on hyvin, hyvin, hyvin... Näkymättömällä ei ole mitään ongelmaa eikä onkelmaa... Käännän kylkeäni ja rukoilen hartaasti... Kiitos Jumala, että olet. Mitä tekisinkään ilman Sinua?
Jk. Mikäs silmäluomessani taas nykii? Näkymätön kirppu?
Ensimmäinen sitaatti on kopioitu polioketjusta saadakseni samankaltaiset oireet samaan pakettiin.
Mennessäni viime yönä nukkumaan minulla oli ilo tuntea elohiiren pesiytyneen vasempaan alaluomeeni... Kukaan asiaa kokematon ei voi tietääkään, miten virkistäviä erilaiset neurologiset oireet ovat. Miten ilahduttavaa olikaan yötä myöten jatkunut silmän nykiminen osoituksena siitä, että on täysin kunnossa ja kaikki on all right... Vielä kun vatsa väänteli päälle, kaikki teki niin gutaa taas. Ja kun vastikään oli ollut sellainen tukehtumiskohtaus, josta kerron edellä, en arvannut levätä kuin hetken aikaa selälläni silmät auki, etten vaan nukahtaisi siihen asentoon. Epämukavassa olossani ei ollut kyllä vaaraa nukahtaa mihinkään asentoon, mutta rukoilin hartaasti ja aikani valvottuani jossain vaiheessa nukahdin.
Näin eksoottisina öinä ei ole kiire nukkumaan; hyvä, että pystyy edes nukkumaan. Kolmenkymmenen vuoden koulutus ja rusikoiminen on ilmiselvästi tuottanut tulosta... Tässähän ei ihmettele enää mitään. Viime yönäkin, kun sylki alkoi valua poskelle ja heräsin siihen; pyyhin vaan nenäliinalla pois ja pistin pään takaisin tyynyyn. Mutta totta kai se häiritsee enkä tiedä, mitä ihmettä nukkuessani tapahtuu ollessani aina niin väsynyt ja tuntiessani itseni vain niin harvoin pirteäksi. Minulla on viime yöstäkin sellainen kuva, että makasin selälläni puoliksi valveilla pohtien kaiken maailman asioita.
Paljon on ongelmaa ja tämäkin vielä... Herätessäni nykyään aamuisin keuhkoissani tuntuu olevan jotain. Se ei ole astmaattista yskänahdistusta, vaan aivan niin kuin alhaalla olisi limaa.
En keksi muuta syytä kuin syksyllä pahentuneen nielemisongelman, jonka seurauksena limaa päätyy keuhkoputkiini.
Päästessään vihdoin viimein perin väsyneenä nukkumaan odottaisi nukahtavansa heti.
Valvottuani tiistain vastaisen yön olin aivan nääntynyt ja lepäsin päivälläkin. Maatessani sängyssä heräsin yskänkohtaukseen, joka muistutti minua taas, ettei pitäisi maata selällään liman kertyessä nieluuni.
Myöhemmin heräsin kyljellä maatessani siihen, että sylki alkoi valua poskea pitkin, jota tapahtui parikin kertaa.
Väsymys pahentaa entisestään ongelmia, joita ei ennen punkinpuremia ollut.
+ + +
Mentyäni keskiviikkona aamuyöllä nukkumaan elimistöni huusi jo unta, mutta vatsani tärisi niin kovaa, että nukahtaminen oli mahdotonta. Tärinä laittaa elimistön värähtelemään, vapisemaan, rasittumaan, vaikka on niin väsynyt, ettei jaksaisi liikuttaa pikkusormeaankaan. Mutta koska tärinä ei lopu, jossain vaiheessa siihen nukahtaa. Unen läpi tunnen, kuinka vatsani tärisee, ja tärinä vaihtaa paikkaa ja on lopulta takapuolen ja reisien kohdalla, jota nukkuessani ihmettelen.
Herään viitisen tunnin unien jälkeen täristessäni edelleen. Nousen ylös, vaikkei uni ollut oireitteni takia virkistävää.
Reiteni ovat heikot, kipeät ja aristavat niin kuin käsivartenikin. Jokainen liikahdus ja askel sattuu reisiin.
Iltaan mennessä ehdin ajatella paljon - kohtalotovereitanikin, mitä kaikkea joudumme kestämään.
Kun lihaskipua ja -heikotusta jatkuu vaan, ajattelen, etten halua elää tällaista elämää. Minä halvaannun vielä, sanon.
On ollut hivenen rankkaa - tai oikeasti niin rankkaa, että on ollut helisemässä. Saatana ei ole jäänyt lomalle vappunakaan.
Valvottuani edellisen kerran tiistaina aamuun ja alettuani heti perään kirjoittaa aamusivujani unettoman yön jälkeen se ei jäänyt ainoaksi kerraksi saman tapahtuessa viime yönäkin. Henkisesti stressin purkaminen aamusivuihin keventää takuuvarmasti aina taakkaa, fyysisesti olin niin väsynyt, että nukahdin pari kolme kertaa kirjoittaessani. Heräsin kynän tipahtaessa paperille ja jättäessään kohtaan jäljen. Alkuaikoinakin kirjoittaessani aamusivujani öisin nukahtelin välillä ja heräsin pään retkahtaessa sivuun ja tussin tippuessa paperille, josta jäi komeat merkinnät. Isän kuoleman aikoihin olin niin loppu, että nukahtelin Raamattua lukiessani. Kerran nukahdin sohvalle lukiessani jalat ristissä Raamattua ja heräsin vasta pitkän ajan kuluttua yöllä pää alas rintakehään kallistuneena. Takaa ikkunasta näkyi kirkko ja hautausmaa, jonne isä oli juuri haudattu, tunnelman ollessa aavemainen. Siitä on yli kymmenen vuotta jo, ja kaikki nämä vuodet olen kirjoittanut, kirjoittanut vaan. Pidän kynää kädessäni ja kynä pitää minua pystyssä, vaikka kirjoittaminen ja elämä onkin rankkaa.
Kaiken päälle kyllä on sairastaminen kovaa - ja hiljaista. Ja kuollutta.
Jaksaessani vihdoin viimein vappuaattona käydä parissa verikokeessa kuulin jonkun toivottavan: "Hauskaa vappua!" Ajattelin: älkää vaan sanoko minulle hauskaa vappua kärsiessäni niin hirveästi. Kävelin Mannerheimintietä ja Aleksanterinkatua pitkin kyyneleet silmissäni. Hauskaa vappua juu, muttei minulle. Päästyäni Vuorikadun kulmille muistin ikävän asian, jossa tapahtui niin suuri vääryys, joka on vaiheessa. Kangaskaupassa yritin muistaa, mitä varten olin tullut sinne; hakemaan vetoketjun ja jotain villaneuletta lisää sänkyyn. Olihan toukokuu, mutta nukuin yhä edelleen pipo päässäni. Kerroin myyjälle vähän sairaudestani, kuinka minua särkee ja sattuu ja miten irvokkaalta se "hauskaa vappua" oikein tuntuu. Mutta myyjä sanoikin juuri oikeat sanat, että siitä on kaikki hauskuus kaukana! Juuri niin, se oli terapiaa sielulleni. Ei hauskaa, vaan hyvää vappua, jos on pakko sanoa jotain.
Typerää työn juhlaa, vaikka Suomessakin tehdään koko ajan näkymätöntä työtä, joka ei näy missään ja josta ei makseta mitään. Joku voi joutua maksamaan hinnan terveydellään tai koko elämällään. Eikä sitä juhlita vappuna eikä milloinkaan. Uhrien selkänahasta vedettyä näkymätöntä työtä ja kärsimystä.
+ + +
Vatsani tärisee lähes aina nukkumaan mennessäni, mutta käytössäni on tutkimusten sijaan vain arvuuttelu siitä, mikä minua vaivaa. Väärä tauti, sukupuoli ja maa, joka on Suomi.
Otsani särkee, mutta sitä varten on olemassa pipo. Suomessa.
Sormenikin ovat viime aikoina pistelleet. Virallisen totuuden mukaan siellä ei pitäisi olla mitään, korkeintaan muurahaisia eikä ainakaan mitään spirokeettoja, koska Suomessa ei ole kroonista borrelioosia.
+ + +
Jk. klo 2.39:
Myös vasen pottuvarpaani ja sääreni pistelee häijysti. Aina vain lisää muurahaisia.
Ajattelin viime yönä, kun on sentään toukokuu jo, nukkua ilman villapukuani. Kääriydyin kangaskaupasta ostamaani villaneuleeseen, jonka päälle tuli vielä täkki, tuplavilttiviltti ja kaksin kerroin taitettu polypropeiinipeitto. Sujautin vielä pipon päähäni, ettei sekään palelisi - ja eikun nukkumaan... Mutta vaikka peittoja ja vaatteita oli niin paljon, villapuku puuttui enkä saanut unta luiden kolottaessa kylmästä. Piti antaa periksi ja laittaa villapuku päälle ja vetää säärystimetkin jalkaan paksujen fleecehousujen päälle.
Lämpöhoito kannatti, sain sen jälkeen nukuttua. Tosin uni on ollut kaukana normaalista jo pitkään taudin jyllätessä hermostossa. Keuhkoihin tuppaa menemään limaa, jota hoidan joka yö pulloon puhaltamalla.
Herätessäni puolilta päivin kaikissa tamineissani minulla ei ollut hiki ollenkaan. Säryt eivät vieneet uniani hoidettuani niitä lämmöllä, muttei minulla ollut hiki; olen niin sairas.
Ei ole itsestäänselvyys, että pystyn edes nukkumaan. Päästyäni sänkyyn nukahtaminen tuntuu yleensä ihan mahdottomalta riutuessani kaikissa oireissani.
Vasen poskikin on ollut koko päivän ja yön häijy, akuutissa tilassa aina vaan, neuvotellessani vasta lääkärin kanssa operaatiosta, johon menee lähes loput sairauskuluvakuutuksestani, jonka jälkeen jään tyhjän päälle.
Ei näitä vaivoja hoidateta terveyskeskuksessa eikä HUSissa, jossa heitteillejättö on päivän nimi.
+ + +
Olen odotellut borrelioosijatkotestin tuloksia kovasti tietäessäni kärsiväni kroonisesta borrelioosista, vaikkei elimistöni olisi kyennytkään muodostamaan vasta-aineita, johon testit perustuvat. Terveemmät muodostavat enemmän vasta-aineita, sairaimmat vähiten joutuessaan kaiken huippuna vielä kärsimään eniten.
Tiedusteltuani jo puhelimitse borrelioositestien tuloksia virkailija lipsautti laboratorion nimen ja että verikokeet on lähetetty Tallinnaan. Aloin uteliaisuuttani googlata, mikä se sellainen laboratorio on, ja huomasin sen toimivan Suomen lisäksi monessa maassa. Valikoimissa on myös borrelioosin oheisinfektiot, jotka minultakin pitäisi tutkia. Hinnat löytyivät netistä, ja Tallinnassa kaikki on paljon, paljon halvempaa kuin täällä. Sen jälkeen, kun vakuutukseni on loppu, siirrän hoitoni Tallinnaan. Sain sieltä jo varalle lisää sienilääkettä Suomessa määrätyn lisäksi. Kun Suomessa ihotautilääkäri jaaritteli yli puoli tuntia ennen kuin suostui kirjoittamaan lääkettä, Tallinnassa lääkäri ei viitsinyt katsoa varpaitanikaan. Täällä lääkäri veloitti käynnistä 155 euroa, Tallinnassa 25 euroa. Säästyy satasia, jos hakee samat lääkkeet lahden toiselta puolelta. A-Pantiakin sai Tallinnasta lähes puolta halvemmalla. Sienilääkekuuria en ole vielä aloittanut, odotettava sopivaa ajankohtaa.
Viime yönä oli sama juttu kuin monta kertaa aiemminkin; nukahdin niin nopeasti, etten edes tajunnut sitä, kunnes heräsin syljen valumiseen poskelle, jonka jälkeen uni ei niin vain tullutkaan. Hermostossani jäytää nyt jotain, joka on täysin luonnollista ja normaalia, osoituksena vain, että on hengissä ja voi hyvin hyvinvointi-Suomessa... Eikun jatkamaan unia, kaikki on hyvin, hyvin, hyvin... Näkymättömällä ei ole mitään ongelmaa eikä onkelmaa... Käännän kylkeäni ja rukoilen hartaasti... Kiitos Jumala, että olet. Mitä tekisinkään ilman Sinua?
Jk. Mikäs silmäluomessani taas nykii? Näkymätön kirppu?
Ensimmäinen sitaatti on kopioitu polioketjusta saadakseni samankaltaiset oireet samaan pakettiin.
Mennessäni viime yönä nukkumaan minulla oli ilo tuntea elohiiren pesiytyneen vasempaan alaluomeeni... Kukaan asiaa kokematon ei voi tietääkään, miten virkistäviä erilaiset neurologiset oireet ovat. Miten ilahduttavaa olikaan yötä myöten jatkunut silmän nykiminen osoituksena siitä, että on täysin kunnossa ja kaikki on all right... Vielä kun vatsa väänteli päälle, kaikki teki niin gutaa taas. Ja kun vastikään oli ollut sellainen tukehtumiskohtaus, josta kerron edellä, en arvannut levätä kuin hetken aikaa selälläni silmät auki, etten vaan nukahtaisi siihen asentoon. Epämukavassa olossani ei ollut kyllä vaaraa nukahtaa mihinkään asentoon, mutta rukoilin hartaasti ja aikani valvottuani jossain vaiheessa nukahdin.
Näin eksoottisina öinä ei ole kiire nukkumaan; hyvä, että pystyy edes nukkumaan. Kolmenkymmenen vuoden koulutus ja rusikoiminen on ilmiselvästi tuottanut tulosta... Tässähän ei ihmettele enää mitään. Viime yönäkin, kun sylki alkoi valua poskelle ja heräsin siihen; pyyhin vaan nenäliinalla pois ja pistin pään takaisin tyynyyn. Mutta totta kai se häiritsee enkä tiedä, mitä ihmettä nukkuessani tapahtuu ollessani aina niin väsynyt ja tuntiessani itseni vain niin harvoin pirteäksi. Minulla on viime yöstäkin sellainen kuva, että makasin selälläni puoliksi valveilla pohtien kaiken maailman asioita.
Paljon on ongelmaa ja tämäkin vielä... Herätessäni nykyään aamuisin keuhkoissani tuntuu olevan jotain. Se ei ole astmaattista yskänahdistusta, vaan aivan niin kuin alhaalla olisi limaa.
En keksi muuta syytä kuin syksyllä pahentuneen nielemisongelman, jonka seurauksena limaa päätyy keuhkoputkiini.
Päästessään vihdoin viimein perin väsyneenä nukkumaan odottaisi nukahtavansa heti.
Valvottuani tiistain vastaisen yön olin aivan nääntynyt ja lepäsin päivälläkin. Maatessani sängyssä heräsin yskänkohtaukseen, joka muistutti minua taas, ettei pitäisi maata selällään liman kertyessä nieluuni.
Myöhemmin heräsin kyljellä maatessani siihen, että sylki alkoi valua poskea pitkin, jota tapahtui parikin kertaa.
Väsymys pahentaa entisestään ongelmia, joita ei ennen punkinpuremia ollut.
+ + +
Mentyäni keskiviikkona aamuyöllä nukkumaan elimistöni huusi jo unta, mutta vatsani tärisi niin kovaa, että nukahtaminen oli mahdotonta. Tärinä laittaa elimistön värähtelemään, vapisemaan, rasittumaan, vaikka on niin väsynyt, ettei jaksaisi liikuttaa pikkusormeaankaan. Mutta koska tärinä ei lopu, jossain vaiheessa siihen nukahtaa. Unen läpi tunnen, kuinka vatsani tärisee, ja tärinä vaihtaa paikkaa ja on lopulta takapuolen ja reisien kohdalla, jota nukkuessani ihmettelen.
Herään viitisen tunnin unien jälkeen täristessäni edelleen. Nousen ylös, vaikkei uni ollut oireitteni takia virkistävää.
Reiteni ovat heikot, kipeät ja aristavat niin kuin käsivartenikin. Jokainen liikahdus ja askel sattuu reisiin.
Iltaan mennessä ehdin ajatella paljon - kohtalotovereitanikin, mitä kaikkea joudumme kestämään.
Kun lihaskipua ja -heikotusta jatkuu vaan, ajattelen, etten halua elää tällaista elämää. Minä halvaannun vielä, sanon.
On ollut hivenen rankkaa - tai oikeasti niin rankkaa, että on ollut helisemässä. Saatana ei ole jäänyt lomalle vappunakaan.
Valvottuani edellisen kerran tiistaina aamuun ja alettuani heti perään kirjoittaa aamusivujani unettoman yön jälkeen se ei jäänyt ainoaksi kerraksi saman tapahtuessa viime yönäkin. Henkisesti stressin purkaminen aamusivuihin keventää takuuvarmasti aina taakkaa, fyysisesti olin niin väsynyt, että nukahdin pari kolme kertaa kirjoittaessani. Heräsin kynän tipahtaessa paperille ja jättäessään kohtaan jäljen. Alkuaikoinakin kirjoittaessani aamusivujani öisin nukahtelin välillä ja heräsin pään retkahtaessa sivuun ja tussin tippuessa paperille, josta jäi komeat merkinnät. Isän kuoleman aikoihin olin niin loppu, että nukahtelin Raamattua lukiessani. Kerran nukahdin sohvalle lukiessani jalat ristissä Raamattua ja heräsin vasta pitkän ajan kuluttua yöllä pää alas rintakehään kallistuneena. Takaa ikkunasta näkyi kirkko ja hautausmaa, jonne isä oli juuri haudattu, tunnelman ollessa aavemainen. Siitä on yli kymmenen vuotta jo, ja kaikki nämä vuodet olen kirjoittanut, kirjoittanut vaan. Pidän kynää kädessäni ja kynä pitää minua pystyssä, vaikka kirjoittaminen ja elämä onkin rankkaa.
Kaiken päälle kyllä on sairastaminen kovaa - ja hiljaista. Ja kuollutta.
Jaksaessani vihdoin viimein vappuaattona käydä parissa verikokeessa kuulin jonkun toivottavan: "Hauskaa vappua!" Ajattelin: älkää vaan sanoko minulle hauskaa vappua kärsiessäni niin hirveästi. Kävelin Mannerheimintietä ja Aleksanterinkatua pitkin kyyneleet silmissäni. Hauskaa vappua juu, muttei minulle. Päästyäni Vuorikadun kulmille muistin ikävän asian, jossa tapahtui niin suuri vääryys, joka on vaiheessa. Kangaskaupassa yritin muistaa, mitä varten olin tullut sinne; hakemaan vetoketjun ja jotain villaneuletta lisää sänkyyn. Olihan toukokuu, mutta nukuin yhä edelleen pipo päässäni. Kerroin myyjälle vähän sairaudestani, kuinka minua särkee ja sattuu ja miten irvokkaalta se "hauskaa vappua" oikein tuntuu. Mutta myyjä sanoikin juuri oikeat sanat, että siitä on kaikki hauskuus kaukana! Juuri niin, se oli terapiaa sielulleni. Ei hauskaa, vaan hyvää vappua, jos on pakko sanoa jotain.
Typerää työn juhlaa, vaikka Suomessakin tehdään koko ajan näkymätöntä työtä, joka ei näy missään ja josta ei makseta mitään. Joku voi joutua maksamaan hinnan terveydellään tai koko elämällään. Eikä sitä juhlita vappuna eikä milloinkaan. Uhrien selkänahasta vedettyä näkymätöntä työtä ja kärsimystä.
+ + +
Vatsani tärisee lähes aina nukkumaan mennessäni, mutta käytössäni on tutkimusten sijaan vain arvuuttelu siitä, mikä minua vaivaa. Väärä tauti, sukupuoli ja maa, joka on Suomi.
Otsani särkee, mutta sitä varten on olemassa pipo. Suomessa.
Sormenikin ovat viime aikoina pistelleet. Virallisen totuuden mukaan siellä ei pitäisi olla mitään, korkeintaan muurahaisia eikä ainakaan mitään spirokeettoja, koska Suomessa ei ole kroonista borrelioosia.
+ + +
Jk. klo 2.39:
Myös vasen pottuvarpaani ja sääreni pistelee häijysti. Aina vain lisää muurahaisia.
Ajattelin viime yönä, kun on sentään toukokuu jo, nukkua ilman villapukuani. Kääriydyin kangaskaupasta ostamaani villaneuleeseen, jonka päälle tuli vielä täkki, tuplavilttiviltti ja kaksin kerroin taitettu polypropeiinipeitto. Sujautin vielä pipon päähäni, ettei sekään palelisi - ja eikun nukkumaan... Mutta vaikka peittoja ja vaatteita oli niin paljon, villapuku puuttui enkä saanut unta luiden kolottaessa kylmästä. Piti antaa periksi ja laittaa villapuku päälle ja vetää säärystimetkin jalkaan paksujen fleecehousujen päälle.
Lämpöhoito kannatti, sain sen jälkeen nukuttua. Tosin uni on ollut kaukana normaalista jo pitkään taudin jyllätessä hermostossa. Keuhkoihin tuppaa menemään limaa, jota hoidan joka yö pulloon puhaltamalla.
Herätessäni puolilta päivin kaikissa tamineissani minulla ei ollut hiki ollenkaan. Säryt eivät vieneet uniani hoidettuani niitä lämmöllä, muttei minulla ollut hiki; olen niin sairas.
Ei ole itsestäänselvyys, että pystyn edes nukkumaan. Päästyäni sänkyyn nukahtaminen tuntuu yleensä ihan mahdottomalta riutuessani kaikissa oireissani.
Vasen poskikin on ollut koko päivän ja yön häijy, akuutissa tilassa aina vaan, neuvotellessani vasta lääkärin kanssa operaatiosta, johon menee lähes loput sairauskuluvakuutuksestani, jonka jälkeen jään tyhjän päälle.
Ei näitä vaivoja hoidateta terveyskeskuksessa eikä HUSissa, jossa heitteillejättö on päivän nimi.
+ + +
Olen odotellut borrelioosijatkotestin tuloksia kovasti tietäessäni kärsiväni kroonisesta borrelioosista, vaikkei elimistöni olisi kyennytkään muodostamaan vasta-aineita, johon testit perustuvat. Terveemmät muodostavat enemmän vasta-aineita, sairaimmat vähiten joutuessaan kaiken huippuna vielä kärsimään eniten.
Tiedusteltuani jo puhelimitse borrelioositestien tuloksia virkailija lipsautti laboratorion nimen ja että verikokeet on lähetetty Tallinnaan. Aloin uteliaisuuttani googlata, mikä se sellainen laboratorio on, ja huomasin sen toimivan Suomen lisäksi monessa maassa. Valikoimissa on myös borrelioosin oheisinfektiot, jotka minultakin pitäisi tutkia. Hinnat löytyivät netistä, ja Tallinnassa kaikki on paljon, paljon halvempaa kuin täällä. Sen jälkeen, kun vakuutukseni on loppu, siirrän hoitoni Tallinnaan. Sain sieltä jo varalle lisää sienilääkettä Suomessa määrätyn lisäksi. Kun Suomessa ihotautilääkäri jaaritteli yli puoli tuntia ennen kuin suostui kirjoittamaan lääkettä, Tallinnassa lääkäri ei viitsinyt katsoa varpaitanikaan. Täällä lääkäri veloitti käynnistä 155 euroa, Tallinnassa 25 euroa. Säästyy satasia, jos hakee samat lääkkeet lahden toiselta puolelta. A-Pantiakin sai Tallinnasta lähes puolta halvemmalla. Sienilääkekuuria en ole vielä aloittanut, odotettava sopivaa ajankohtaa.
Mitä olen kirjoittanut poskestani, borrelioosista ja muista vaivoistani, kaikki on ollut totta. On todella masentavaa, että olen joutunut jo viisi vuotta kärsimään siitä, että vasen poski tuntuu erilaiselta ja täydeltä, että siellä on jotain, joka saa kasvaa ja kukoistaa kaikessa rauhassa, jota ei haluta hoitaa ja leikata pois. Ne ei välitä vaikka kuolisin - ja monia niiden käsissä kuoleekin, niin borrelioosin kuin sieni-infektion takia, joita ei edes tutkita. Morgelloninkin uhreilla on karseaa, eikä noita hirveitä sairauksia haluta vaan nähdä. Jeesus sanoi, Matt. 13:14:
"Heissä käy toteen tämä Jesajan ennustus: -- Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä nähkö."
Meillä on lääkäreinä toimivia parantajia kuin susina lammasten vaatteissa, jotka eivät halua nähdä mitään. Meillä on laboratoriokokeita, joilla ei haluta nähdä ja tunnistaa sairauksia.
Sairaita ei haluta auttaa ja hoitaa terveiksi. Mädässä systeemissä heidät jätetään vain kylmästi kärsimään, vaikka heidän hoitamisensa kuntoon maksaisi yhteiskunnalle paljon vähemmän.
Syöpä imee yhteiskunnasta kaiken voiman; sokea taluttaa sokeaa, eikä kukaan näe edes sen vertaa, että potkaisisi sairaat vallankäyttäjät pois ihmisiä kiusaamasta.
Viime yönä oli sama juttu kuin monta kertaa aiemminkin; nukahdin niin nopeasti, etten edes tajunnut sitä, kunnes heräsin syljen valumiseen poskelle, jonka jälkeen uni ei niin vain tullutkaan. Hermostossani jäytää nyt jotain, joka on täysin luonnollista ja normaalia, osoituksena vain, että on hengissä ja voi hyvin hyvinvointi-Suomessa... Eikun jatkamaan unia, kaikki on hyvin, hyvin, hyvin... Näkymättömällä ei ole mitään ongelmaa eikä onkelmaa... Käännän kylkeäni ja rukoilen hartaasti... Kiitos Jumala, että olet. Mitä tekisinkään ilman Sinua?
Jk. Mikäs silmäluomessani taas nykii? Näkymätön kirppu?
Ensimmäinen sitaatti on kopioitu polioketjusta saadakseni samankaltaiset oireet samaan pakettiin.
Mennessäni viime yönä nukkumaan minulla oli ilo tuntea elohiiren pesiytyneen vasempaan alaluomeeni... Kukaan asiaa kokematon ei voi tietääkään, miten virkistäviä erilaiset neurologiset oireet ovat. Miten ilahduttavaa olikaan yötä myöten jatkunut silmän nykiminen osoituksena siitä, että on täysin kunnossa ja kaikki on all right... Vielä kun vatsa väänteli päälle, kaikki teki niin gutaa taas. Ja kun vastikään oli ollut sellainen tukehtumiskohtaus, josta kerron edellä, en arvannut levätä kuin hetken aikaa selälläni silmät auki, etten vaan nukahtaisi siihen asentoon. Epämukavassa olossani ei ollut kyllä vaaraa nukahtaa mihinkään asentoon, mutta rukoilin hartaasti ja aikani valvottuani jossain vaiheessa nukahdin.
Näin eksoottisina öinä ei ole kiire nukkumaan; hyvä, että pystyy edes nukkumaan. Kolmenkymmenen vuoden koulutus ja rusikoiminen on ilmiselvästi tuottanut tulosta... Tässähän ei ihmettele enää mitään. Viime yönäkin, kun sylki alkoi valua poskelle ja heräsin siihen; pyyhin vaan nenäliinalla pois ja pistin pään takaisin tyynyyn. Mutta totta kai se häiritsee enkä tiedä, mitä ihmettä nukkuessani tapahtuu ollessani aina niin väsynyt ja tuntiessani itseni vain niin harvoin pirteäksi. Minulla on viime yöstäkin sellainen kuva, että makasin selälläni puoliksi valveilla pohtien kaiken maailman asioita.
Paljon on ongelmaa ja tämäkin vielä... Herätessäni nykyään aamuisin keuhkoissani tuntuu olevan jotain. Se ei ole astmaattista yskänahdistusta, vaan aivan niin kuin alhaalla olisi limaa.
En keksi muuta syytä kuin syksyllä pahentuneen nielemisongelman, jonka seurauksena limaa päätyy keuhkoputkiini.
Päästessään vihdoin viimein perin väsyneenä nukkumaan odottaisi nukahtavansa heti.
Valvottuani tiistain vastaisen yön olin aivan nääntynyt ja lepäsin päivälläkin. Maatessani sängyssä heräsin yskänkohtaukseen, joka muistutti minua taas, ettei pitäisi maata selällään liman kertyessä nieluuni.
Myöhemmin heräsin kyljellä maatessani siihen, että sylki alkoi valua poskea pitkin, jota tapahtui parikin kertaa.
Väsymys pahentaa entisestään ongelmia, joita ei ennen punkinpuremia ollut.
+ + +
Mentyäni keskiviikkona aamuyöllä nukkumaan elimistöni huusi jo unta, mutta vatsani tärisi niin kovaa, että nukahtaminen oli mahdotonta. Tärinä laittaa elimistön värähtelemään, vapisemaan, rasittumaan, vaikka on niin väsynyt, ettei jaksaisi liikuttaa pikkusormeaankaan. Mutta koska tärinä ei lopu, jossain vaiheessa siihen nukahtaa. Unen läpi tunnen, kuinka vatsani tärisee, ja tärinä vaihtaa paikkaa ja on lopulta takapuolen ja reisien kohdalla, jota nukkuessani ihmettelen.
Herään viitisen tunnin unien jälkeen täristessäni edelleen. Nousen ylös, vaikkei uni ollut oireitteni takia virkistävää.
Reiteni ovat heikot, kipeät ja aristavat niin kuin käsivartenikin. Jokainen liikahdus ja askel sattuu reisiin.
Iltaan mennessä ehdin ajatella paljon - kohtalotovereitanikin, mitä kaikkea joudumme kestämään.
Kun lihaskipua ja -heikotusta jatkuu vaan, ajattelen, etten halua elää tällaista elämää. Minä halvaannun vielä, sanon.
On ollut hivenen rankkaa - tai oikeasti niin rankkaa, että on ollut helisemässä. Saatana ei ole jäänyt lomalle vappunakaan.
Valvottuani edellisen kerran tiistaina aamuun ja alettuani heti perään kirjoittaa aamusivujani unettoman yön jälkeen se ei jäänyt ainoaksi kerraksi saman tapahtuessa viime yönäkin. Henkisesti stressin purkaminen aamusivuihin keventää takuuvarmasti aina taakkaa, fyysisesti olin niin väsynyt, että nukahdin pari kolme kertaa kirjoittaessani. Heräsin kynän tipahtaessa paperille ja jättäessään kohtaan jäljen. Alkuaikoinakin kirjoittaessani aamusivujani öisin nukahtelin välillä ja heräsin pään retkahtaessa sivuun ja tussin tippuessa paperille, josta jäi komeat merkinnät. Isän kuoleman aikoihin olin niin loppu, että nukahtelin Raamattua lukiessani. Kerran nukahdin sohvalle lukiessani jalat ristissä Raamattua ja heräsin vasta pitkän ajan kuluttua yöllä pää alas rintakehään kallistuneena. Takaa ikkunasta näkyi kirkko ja hautausmaa, jonne isä oli juuri haudattu, tunnelman ollessa aavemainen. Siitä on yli kymmenen vuotta jo, ja kaikki nämä vuodet olen kirjoittanut, kirjoittanut vaan. Pidän kynää kädessäni ja kynä pitää minua pystyssä, vaikka kirjoittaminen ja elämä onkin rankkaa.
Kaiken päälle kyllä on sairastaminen kovaa - ja hiljaista. Ja kuollutta.
Jaksaessani vihdoin viimein vappuaattona käydä parissa verikokeessa kuulin jonkun toivottavan: "Hauskaa vappua!" Ajattelin: älkää vaan sanoko minulle hauskaa vappua kärsiessäni niin hirveästi. Kävelin Mannerheimintietä ja Aleksanterinkatua pitkin kyyneleet silmissäni. Hauskaa vappua juu, muttei minulle. Päästyäni Vuorikadun kulmille muistin ikävän asian, jossa tapahtui niin suuri vääryys, joka on vaiheessa. Kangaskaupassa yritin muistaa, mitä varten olin tullut sinne; hakemaan vetoketjun ja jotain villaneuletta lisää sänkyyn. Olihan toukokuu, mutta nukuin yhä edelleen pipo päässäni. Kerroin myyjälle vähän sairaudestani, kuinka minua särkee ja sattuu ja miten irvokkaalta se "hauskaa vappua" oikein tuntuu. Mutta myyjä sanoikin juuri oikeat sanat, että siitä on kaikki hauskuus kaukana! Juuri niin, se oli terapiaa sielulleni. Ei hauskaa, vaan hyvää vappua, jos on pakko sanoa jotain.
Typerää työn juhlaa, vaikka Suomessakin tehdään koko ajan näkymätöntä työtä, joka ei näy missään ja josta ei makseta mitään. Joku voi joutua maksamaan hinnan terveydellään tai koko elämällään. Eikä sitä juhlita vappuna eikä milloinkaan. Uhrien selkänahasta vedettyä näkymätöntä työtä ja kärsimystä.
+ + +
Vatsani tärisee lähes aina nukkumaan mennessäni, mutta käytössäni on tutkimusten sijaan vain arvuuttelu siitä, mikä minua vaivaa. Väärä tauti, sukupuoli ja maa, joka on Suomi.
Otsani särkee, mutta sitä varten on olemassa pipo. Suomessa.
Sormenikin ovat viime aikoina pistelleet. Virallisen totuuden mukaan siellä ei pitäisi olla mitään, korkeintaan muurahaisia eikä ainakaan mitään spirokeettoja, koska Suomessa ei ole kroonista borrelioosia.
+ + +
Jk. klo 2.39:
Myös vasen pottuvarpaani ja sääreni pistelee häijysti. Aina vain lisää muurahaisia.
Ajattelin viime yönä, kun on sentään toukokuu jo, nukkua ilman villapukuani. Kääriydyin kangaskaupasta ostamaani villaneuleeseen, jonka päälle tuli vielä täkki, tuplavilttiviltti ja kaksin kerroin taitettu polypropeiinipeitto. Sujautin vielä pipon päähäni, ettei sekään palelisi - ja eikun nukkumaan... Mutta vaikka peittoja ja vaatteita oli niin paljon, villapuku puuttui enkä saanut unta luiden kolottaessa kylmästä. Piti antaa periksi ja laittaa villapuku päälle ja vetää säärystimetkin jalkaan paksujen fleecehousujen päälle.
Lämpöhoito kannatti, sain sen jälkeen nukuttua. Tosin uni on ollut kaukana normaalista jo pitkään taudin jyllätessä hermostossa. Keuhkoihin tuppaa menemään limaa, jota hoidan joka yö pulloon puhaltamalla.
Herätessäni puolilta päivin kaikissa tamineissani minulla ei ollut hiki ollenkaan. Säryt eivät vieneet uniani hoidettuani niitä lämmöllä, muttei minulla ollut hiki; olen niin sairas.
Ei ole itsestäänselvyys, että pystyn edes nukkumaan. Päästyäni sänkyyn nukahtaminen tuntuu yleensä ihan mahdottomalta riutuessani kaikissa oireissani.
Vasen poskikin on ollut koko päivän ja yön häijy, akuutissa tilassa aina vaan, neuvotellessani vasta lääkärin kanssa operaatiosta, johon menee lähes loput sairauskuluvakuutuksestani, jonka jälkeen jään tyhjän päälle.
Ei näitä vaivoja hoidateta terveyskeskuksessa eikä HUSissa, jossa heitteillejättö on päivän nimi.
+ + +
Olen odotellut borrelioosijatkotestin tuloksia kovasti tietäessäni kärsiväni kroonisesta borrelioosista, vaikkei elimistöni olisi kyennytkään muodostamaan vasta-aineita, johon testit perustuvat. Terveemmät muodostavat enemmän vasta-aineita, sairaimmat vähiten joutuessaan kaiken huippuna vielä kärsimään eniten.
Tiedusteltuani jo puhelimitse borrelioositestien tuloksia virkailija lipsautti laboratorion nimen ja että verikokeet on lähetetty Tallinnaan. Aloin uteliaisuuttani googlata, mikä se sellainen laboratorio on, ja huomasin sen toimivan Suomen lisäksi monessa maassa. Valikoimissa on myös borrelioosin oheisinfektiot, jotka minultakin pitäisi tutkia. Hinnat löytyivät netistä, ja Tallinnassa kaikki on paljon, paljon halvempaa kuin täällä. Sen jälkeen, kun vakuutukseni on loppu, siirrän hoitoni Tallinnaan. Sain sieltä jo varalle lisää sienilääkettä Suomessa määrätyn lisäksi. Kun Suomessa ihotautilääkäri jaaritteli yli puoli tuntia ennen kuin suostui kirjoittamaan lääkettä, Tallinnassa lääkäri ei viitsinyt katsoa varpaitanikaan. Täällä lääkäri veloitti käynnistä 155 euroa, Tallinnassa 25 euroa. Säästyy satasia, jos hakee samat lääkkeet lahden toiselta puolelta. A-Pantiakin sai Tallinnasta lähes puolta halvemmalla. Sienilääkekuuria en ole vielä aloittanut, odotettava sopivaa ajankohtaa.
Mitä olen kirjoittanut poskestani, borrelioosista ja muista vaivoistani, kaikki on ollut totta. On todella masentavaa, että olen joutunut jo viisi vuotta kärsimään siitä, että vasen poski tuntuu erilaiselta ja täydeltä, että siellä on jotain, joka saa kasvaa ja kukoistaa kaikessa rauhassa, jota ei haluta hoitaa ja leikata pois. Ne ei välitä vaikka kuolisin - ja monia niiden käsissä kuoleekin, niin borrelioosin kuin sieni-infektion takia, joita ei edes tutkita. Morgelloninkin uhreilla on karseaa, eikä noita hirveitä sairauksia haluta vaan nähdä. Jeesus sanoi, Matt. 13:14:
"Heissä käy toteen tämä Jesajan ennustus: -- Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä nähkö."
Meillä on lääkäreinä toimivia parantajia kuin susina lammasten vaatteissa, jotka eivät halua nähdä mitään. Meillä on laboratoriokokeita, joilla ei haluta nähdä ja tunnistaa sairauksia.
Sairaita ei haluta auttaa ja hoitaa terveiksi. Mädässä systeemissä heidät jätetään vain kylmästi kärsimään, vaikka heidän hoitamisensa kuntoon maksaisi yhteiskunnalle paljon vähemmän.
Syöpä imee yhteiskunnasta kaiken voiman; sokea taluttaa sokeaa, eikä kukaan näe edes sen vertaa, että potkaisisi sairaat vallankäyttäjät pois ihmisiä kiusaamasta.
Mentyäni aamulla paksuissa tamineissani ja pipo päässäni nukkumaan vasen poski turvoksissa tärisin kauttaaltani ja samoin tärisin herättyänikin posken ollessa koko ajan turvonnut niin kuin nytkin.
Iltapäivään siirtyneet aamusivuni ovat kesken, mutta ne tekevät minut vahvaksi henkisesti, vaikka fyysisesti olen viiden vuoden kärsimyksestä loppu.
+ + +
Lähettämällä sähköpostia ja kyselemällä asioista saan selkoa kaikesta. Jos postiini ei vastata, sekin selvittää paljon, ja siitäkin voi ja pitää kirjoittaa.
Ne kuvittelevat minua niin saatanan tyhmäksi, että jättämällä vastaamatta postiini minulla ei olisi mitään kirjoitettavaa. Mutta kirjoitan siitäkin, että pistävät päänsä pensaaseen.
Aikaa aikaa kutakin ja mittani täyttyy.
Muutamaan tahoon lähtee linkkejä siitä, mitä tämä sairaus on oikeasti ja kuinka paljon olen kärsinyt puoskareiden elellessä norsunluutorneissaan kaukana todellisuudesta.
Ja niihin kusipäihin en luota yhtään.
En tiedä, mistä apuni saan, mutta Jumala johdattaa.
Viime yönä oli sama juttu kuin monta kertaa aiemminkin; nukahdin niin nopeasti, etten edes tajunnut sitä, kunnes heräsin syljen valumiseen poskelle, jonka jälkeen uni ei niin vain tullutkaan. Hermostossani jäytää nyt jotain, joka on täysin luonnollista ja normaalia, osoituksena vain, että on hengissä ja voi hyvin hyvinvointi-Suomessa... Eikun jatkamaan unia, kaikki on hyvin, hyvin, hyvin... Näkymättömällä ei ole mitään ongelmaa eikä onkelmaa... Käännän kylkeäni ja rukoilen hartaasti... Kiitos Jumala, että olet. Mitä tekisinkään ilman Sinua?
Jk. Mikäs silmäluomessani taas nykii? Näkymätön kirppu?
Ensimmäinen sitaatti on kopioitu polioketjusta saadakseni samankaltaiset oireet samaan pakettiin.
Mennessäni viime yönä nukkumaan minulla oli ilo tuntea elohiiren pesiytyneen vasempaan alaluomeeni... Kukaan asiaa kokematon ei voi tietääkään, miten virkistäviä erilaiset neurologiset oireet ovat. Miten ilahduttavaa olikaan yötä myöten jatkunut silmän nykiminen osoituksena siitä, että on täysin kunnossa ja kaikki on all right... Vielä kun vatsa väänteli päälle, kaikki teki niin gutaa taas. Ja kun vastikään oli ollut sellainen tukehtumiskohtaus, josta kerron edellä, en arvannut levätä kuin hetken aikaa selälläni silmät auki, etten vaan nukahtaisi siihen asentoon. Epämukavassa olossani ei ollut kyllä vaaraa nukahtaa mihinkään asentoon, mutta rukoilin hartaasti ja aikani valvottuani jossain vaiheessa nukahdin.
Näin eksoottisina öinä ei ole kiire nukkumaan; hyvä, että pystyy edes nukkumaan. Kolmenkymmenen vuoden koulutus ja rusikoiminen on ilmiselvästi tuottanut tulosta... Tässähän ei ihmettele enää mitään. Viime yönäkin, kun sylki alkoi valua poskelle ja heräsin siihen; pyyhin vaan nenäliinalla pois ja pistin pään takaisin tyynyyn. Mutta totta kai se häiritsee enkä tiedä, mitä ihmettä nukkuessani tapahtuu ollessani aina niin väsynyt ja tuntiessani itseni vain niin harvoin pirteäksi. Minulla on viime yöstäkin sellainen kuva, että makasin selälläni puoliksi valveilla pohtien kaiken maailman asioita.
Paljon on ongelmaa ja tämäkin vielä... Herätessäni nykyään aamuisin keuhkoissani tuntuu olevan jotain. Se ei ole astmaattista yskänahdistusta, vaan aivan niin kuin alhaalla olisi limaa.
En keksi muuta syytä kuin syksyllä pahentuneen nielemisongelman, jonka seurauksena limaa päätyy keuhkoputkiini.
Päästessään vihdoin viimein perin väsyneenä nukkumaan odottaisi nukahtavansa heti.
Valvottuani tiistain vastaisen yön olin aivan nääntynyt ja lepäsin päivälläkin. Maatessani sängyssä heräsin yskänkohtaukseen, joka muistutti minua taas, ettei pitäisi maata selällään liman kertyessä nieluuni.
Myöhemmin heräsin kyljellä maatessani siihen, että sylki alkoi valua poskea pitkin, jota tapahtui parikin kertaa.
Väsymys pahentaa entisestään ongelmia, joita ei ennen punkinpuremia ollut.
+ + +
Mentyäni keskiviikkona aamuyöllä nukkumaan elimistöni huusi jo unta, mutta vatsani tärisi niin kovaa, että nukahtaminen oli mahdotonta. Tärinä laittaa elimistön värähtelemään, vapisemaan, rasittumaan, vaikka on niin väsynyt, ettei jaksaisi liikuttaa pikkusormeaankaan. Mutta koska tärinä ei lopu, jossain vaiheessa siihen nukahtaa. Unen läpi tunnen, kuinka vatsani tärisee, ja tärinä vaihtaa paikkaa ja on lopulta takapuolen ja reisien kohdalla, jota nukkuessani ihmettelen.
Herään viitisen tunnin unien jälkeen täristessäni edelleen. Nousen ylös, vaikkei uni ollut oireitteni takia virkistävää.
Reiteni ovat heikot, kipeät ja aristavat niin kuin käsivartenikin. Jokainen liikahdus ja askel sattuu reisiin.
Iltaan mennessä ehdin ajatella paljon - kohtalotovereitanikin, mitä kaikkea joudumme kestämään.
Kun lihaskipua ja -heikotusta jatkuu vaan, ajattelen, etten halua elää tällaista elämää. Minä halvaannun vielä, sanon.
On ollut hivenen rankkaa - tai oikeasti niin rankkaa, että on ollut helisemässä. Saatana ei ole jäänyt lomalle vappunakaan.
Valvottuani edellisen kerran tiistaina aamuun ja alettuani heti perään kirjoittaa aamusivujani unettoman yön jälkeen se ei jäänyt ainoaksi kerraksi saman tapahtuessa viime yönäkin. Henkisesti stressin purkaminen aamusivuihin keventää takuuvarmasti aina taakkaa, fyysisesti olin niin väsynyt, että nukahdin pari kolme kertaa kirjoittaessani. Heräsin kynän tipahtaessa paperille ja jättäessään kohtaan jäljen. Alkuaikoinakin kirjoittaessani aamusivujani öisin nukahtelin välillä ja heräsin pään retkahtaessa sivuun ja tussin tippuessa paperille, josta jäi komeat merkinnät. Isän kuoleman aikoihin olin niin loppu, että nukahtelin Raamattua lukiessani. Kerran nukahdin sohvalle lukiessani jalat ristissä Raamattua ja heräsin vasta pitkän ajan kuluttua yöllä pää alas rintakehään kallistuneena. Takaa ikkunasta näkyi kirkko ja hautausmaa, jonne isä oli juuri haudattu, tunnelman ollessa aavemainen. Siitä on yli kymmenen vuotta jo, ja kaikki nämä vuodet olen kirjoittanut, kirjoittanut vaan. Pidän kynää kädessäni ja kynä pitää minua pystyssä, vaikka kirjoittaminen ja elämä onkin rankkaa.
Kaiken päälle kyllä on sairastaminen kovaa - ja hiljaista. Ja kuollutta.
Jaksaessani vihdoin viimein vappuaattona käydä parissa verikokeessa kuulin jonkun toivottavan: "Hauskaa vappua!" Ajattelin: älkää vaan sanoko minulle hauskaa vappua kärsiessäni niin hirveästi. Kävelin Mannerheimintietä ja Aleksanterinkatua pitkin kyyneleet silmissäni. Hauskaa vappua juu, muttei minulle. Päästyäni Vuorikadun kulmille muistin ikävän asian, jossa tapahtui niin suuri vääryys, joka on vaiheessa. Kangaskaupassa yritin muistaa, mitä varten olin tullut sinne; hakemaan vetoketjun ja jotain villaneuletta lisää sänkyyn. Olihan toukokuu, mutta nukuin yhä edelleen pipo päässäni. Kerroin myyjälle vähän sairaudestani, kuinka minua särkee ja sattuu ja miten irvokkaalta se "hauskaa vappua" oikein tuntuu. Mutta myyjä sanoikin juuri oikeat sanat, että siitä on kaikki hauskuus kaukana! Juuri niin, se oli terapiaa sielulleni. Ei hauskaa, vaan hyvää vappua, jos on pakko sanoa jotain.
Typerää työn juhlaa, vaikka Suomessakin tehdään koko ajan näkymätöntä työtä, joka ei näy missään ja josta ei makseta mitään. Joku voi joutua maksamaan hinnan terveydellään tai koko elämällään. Eikä sitä juhlita vappuna eikä milloinkaan. Uhrien selkänahasta vedettyä näkymätöntä työtä ja kärsimystä.
+ + +
Vatsani tärisee lähes aina nukkumaan mennessäni, mutta käytössäni on tutkimusten sijaan vain arvuuttelu siitä, mikä minua vaivaa. Väärä tauti, sukupuoli ja maa, joka on Suomi.
Otsani särkee, mutta sitä varten on olemassa pipo. Suomessa.
Sormenikin ovat viime aikoina pistelleet. Virallisen totuuden mukaan siellä ei pitäisi olla mitään, korkeintaan muurahaisia eikä ainakaan mitään spirokeettoja, koska Suomessa ei ole kroonista borrelioosia.
+ + +
Jk. klo 2.39:
Myös vasen pottuvarpaani ja sääreni pistelee häijysti. Aina vain lisää muurahaisia.
Ajattelin viime yönä, kun on sentään toukokuu jo, nukkua ilman villapukuani. Kääriydyin kangaskaupasta ostamaani villaneuleeseen, jonka päälle tuli vielä täkki, tuplavilttiviltti ja kaksin kerroin taitettu polypropeiinipeitto. Sujautin vielä pipon päähäni, ettei sekään palelisi - ja eikun nukkumaan... Mutta vaikka peittoja ja vaatteita oli niin paljon, villapuku puuttui enkä saanut unta luiden kolottaessa kylmästä. Piti antaa periksi ja laittaa villapuku päälle ja vetää säärystimetkin jalkaan paksujen fleecehousujen päälle.
Lämpöhoito kannatti, sain sen jälkeen nukuttua. Tosin uni on ollut kaukana normaalista jo pitkään taudin jyllätessä hermostossa. Keuhkoihin tuppaa menemään limaa, jota hoidan joka yö pulloon puhaltamalla.
Herätessäni puolilta päivin kaikissa tamineissani minulla ei ollut hiki ollenkaan. Säryt eivät vieneet uniani hoidettuani niitä lämmöllä, muttei minulla ollut hiki; olen niin sairas.
Ei ole itsestäänselvyys, että pystyn edes nukkumaan. Päästyäni sänkyyn nukahtaminen tuntuu yleensä ihan mahdottomalta riutuessani kaikissa oireissani.
Vasen poskikin on ollut koko päivän ja yön häijy, akuutissa tilassa aina vaan, neuvotellessani vasta lääkärin kanssa operaatiosta, johon menee lähes loput sairauskuluvakuutuksestani, jonka jälkeen jään tyhjän päälle.
Ei näitä vaivoja hoidateta terveyskeskuksessa eikä HUSissa, jossa heitteillejättö on päivän nimi.
+ + +
Olen odotellut borrelioosijatkotestin tuloksia kovasti tietäessäni kärsiväni kroonisesta borrelioosista, vaikkei elimistöni olisi kyennytkään muodostamaan vasta-aineita, johon testit perustuvat. Terveemmät muodostavat enemmän vasta-aineita, sairaimmat vähiten joutuessaan kaiken huippuna vielä kärsimään eniten.
Tiedusteltuani jo puhelimitse borrelioositestien tuloksia virkailija lipsautti laboratorion nimen ja että verikokeet on lähetetty Tallinnaan. Aloin uteliaisuuttani googlata, mikä se sellainen laboratorio on, ja huomasin sen toimivan Suomen lisäksi monessa maassa. Valikoimissa on myös borrelioosin oheisinfektiot, jotka minultakin pitäisi tutkia. Hinnat löytyivät netistä, ja Tallinnassa kaikki on paljon, paljon halvempaa kuin täällä. Sen jälkeen, kun vakuutukseni on loppu, siirrän hoitoni Tallinnaan. Sain sieltä jo varalle lisää sienilääkettä Suomessa määrätyn lisäksi. Kun Suomessa ihotautilääkäri jaaritteli yli puoli tuntia ennen kuin suostui kirjoittamaan lääkettä, Tallinnassa lääkäri ei viitsinyt katsoa varpaitanikaan. Täällä lääkäri veloitti käynnistä 155 euroa, Tallinnassa 25 euroa. Säästyy satasia, jos hakee samat lääkkeet lahden toiselta puolelta. A-Pantiakin sai Tallinnasta lähes puolta halvemmalla. Sienilääkekuuria en ole vielä aloittanut, odotettava sopivaa ajankohtaa.
Mitä olen kirjoittanut poskestani, borrelioosista ja muista vaivoistani, kaikki on ollut totta. On todella masentavaa, että olen joutunut jo viisi vuotta kärsimään siitä, että vasen poski tuntuu erilaiselta ja täydeltä, että siellä on jotain, joka saa kasvaa ja kukoistaa kaikessa rauhassa, jota ei haluta hoitaa ja leikata pois. Ne ei välitä vaikka kuolisin - ja monia niiden käsissä kuoleekin, niin borrelioosin kuin sieni-infektion takia, joita ei edes tutkita. Morgelloninkin uhreilla on karseaa, eikä noita hirveitä sairauksia haluta vaan nähdä. Jeesus sanoi, Matt. 13:14:
"Heissä käy toteen tämä Jesajan ennustus: -- Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä nähkö."
Meillä on lääkäreinä toimivia parantajia kuin susina lammasten vaatteissa, jotka eivät halua nähdä mitään. Meillä on laboratoriokokeita, joilla ei haluta nähdä ja tunnistaa sairauksia.
Sairaita ei haluta auttaa ja hoitaa terveiksi. Mädässä systeemissä heidät jätetään vain kylmästi kärsimään, vaikka heidän hoitamisensa kuntoon maksaisi yhteiskunnalle paljon vähemmän.
Syöpä imee yhteiskunnasta kaiken voiman; sokea taluttaa sokeaa, eikä kukaan näe edes sen vertaa, että potkaisisi sairaat vallankäyttäjät pois ihmisiä kiusaamasta.
Mentyäni aamulla paksuissa tamineissani ja pipo päässäni nukkumaan vasen poski turvoksissa tärisin kauttaaltani ja samoin tärisin herättyänikin posken ollessa koko ajan turvonnut niin kuin nytkin.
Iltapäivään siirtyneet aamusivuni ovat kesken, mutta ne tekevät minut vahvaksi henkisesti, vaikka fyysisesti olen viiden vuoden kärsimyksestä loppu.
+ + +
Lähettämällä sähköpostia ja kyselemällä asioista saan selkoa kaikesta. Jos postiini ei vastata, sekin selvittää paljon, ja siitäkin voi ja pitää kirjoittaa.
Ne kuvittelevat minua niin saatanan tyhmäksi, että jättämällä vastaamatta postiini minulla ei olisi mitään kirjoitettavaa. Mutta kirjoitan siitäkin, että pistävät päänsä pensaaseen.
Aikaa aikaa kutakin ja mittani täyttyy.
Muutamaan tahoon lähtee linkkejä siitä, mitä tämä sairaus on oikeasti ja kuinka paljon olen kärsinyt puoskareiden elellessä norsunluutorneissaan kaukana todellisuudesta.
Ja niihin kusipäihin en luota yhtään.
En tiedä, mistä apuni saan, mutta Jumala johdattaa.
Mitä arvelette, onko maailma jotenkin muuttunut tästä:
"Hän oli kärsinyt paljon monien lääkärien käsissä ja kuluttanut kaiken omaisuutensa saamatta mitään apua; pikemminkin hänen tilansa oli huonontunut."
Tuo Uuden Testamentin kohta, Mark. 5:26, on tullut yhä useammin mieleeni. Se on aivan kuin omasta elämästäni vakuutusrahojeni huvettua viime vuosina yhä kiihtyvällä tahdilla lääkäreiden taskuihin ilman apua tai parannusta.
"Pikemminkin hänen tilansa oli huonontunut" - juuri niin kuin omalla kohdallani; ojasta allikkoon vaan, joka on jo niin iso, että siihen meinaa hukkua.
Viesti 11601Su 10 Tou 2015, 0:58 (GMT+3) Aihe: Ei savua ilman tulta
Admin 8.5.2015 klo 2.06 kirjoitti:
Mitä olen kirjoittanut poskestani, borrelioosista ja muista vaivoistani, kaikki on ollut totta. On todella masentavaa, että olen joutunut jo viisi vuotta kärsimään siitä, että vasen poski tuntuu erilaiselta ja täydeltä, että siellä on jotain, joka saa kasvaa ja kukoistaa kaikessa rauhassa, jota ei haluta hoitaa ja leikata pois. Ne ei välitä vaikka kuolisin - ja monia niiden käsissä kuoleekin, niin borrelioosin kuin sieni-infektion takia, joita ei edes tutkita. Morgelloninkin uhreilla on karseaa, eikä noita hirveitä sairauksia haluta vaan nähdä. Jeesus sanoi, Matt. 13:14:
"Heissä käy toteen tämä Jesajan ennustus: -- Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä nähkö."
Meillä on lääkäreinä toimivia parantajia kuin susina lammasten vaatteissa, jotka eivät halua nähdä mitään. Meillä on laboratoriokokeita, joilla ei haluta nähdä ja tunnistaa sairauksia.
Sairaita ei haluta auttaa ja hoitaa terveiksi. Mädässä systeemissä heidät jätetään vain kylmästi kärsimään, vaikka heidän hoitamisensa kuntoon maksaisi yhteiskunnalle paljon vähemmän.
Syöpä imee yhteiskunnasta kaiken voiman; sokea taluttaa sokeaa, eikä kukaan näe edes sen vertaa, että potkaisisi sairaat vallankäyttäjät pois ihmisiä kiusaamasta.
Ajatelkaa, minkälaista synkronisiteettia on olemassa. Postattuani edellisen aamuyöllä kahden maissa samana iltana lukee Iltalehdessä:
Lainaus:
- Ihmeellistä, että kun vieroitusoireet ovat tyypillisiä ja lukevat lääkepakkauksessakin, niin lääkärit eivät halua uskoa, mitä näkevät edessään.
Lääkärit eivät halua uskoa, mitä näkevät edessään! Eivätkä he ole ainoat; johon koko heitteillejättö perustuu.
Etsin huhtikuun aamusivuistani yhtä kohtaa löytäessäni tämän keskiviikkona 29.4.2015 kirjoittamani:
Lainaus:
Reiteni särkevät koko ajan, samoin käsivarteni, ja poskeni on häijy. Olen niin sairas ja kipeä, että silmäni ovat täynnä kyyneleitä. Alan itkeä; tämä on lähes ylivoimaista minulle. Kyyneleitä valuu poskiani pitkin ja yksi tippui paperille. Kärsimys on tavaramerkkini, kyynelillä sinetöity. Miten kallista onkaan Saatanalle, saada uhrinsa kärsimään ja houkutella siihen apureita (kyynel) kenestä vaan, joka siihen lankeaa. Aloittaessani näiden sivujen kirjoittamista tänään mieleeni tuli taas pikku Eerika, joka ei voinut kertoa pahoinpitelyistään kenellekään. Hän kärsi jo niin hirveästi, että hyvä kun hän kesti sen, ja häntä uhattiin vielä suuremmalla kärsimyksellä, jos hän kertoisi siitä. Nadia Berough oli myynyt sielunsa Saatanalle, joka oli määrännyt hänen olemaan kovakourainen: "Be rough." Sirpa Laamanen muuttui Nadiaksi, joka teki pikku Eerikan elämän helvetiksi ja painajaiseksi toisten viettäessä normaalia elämää.
Viesti 11635Ke 27 Tou 2015, 13:07 (GMT+3) Aihe: Re: Ei savua ilman tulta
Admin 10.5.2015 klo 0.58 kirjoitti:
Admin 8.5.2015 klo 2.06 kirjoitti:
Mitä olen kirjoittanut poskestani, borrelioosista ja muista vaivoistani, kaikki on ollut totta. On todella masentavaa, että olen joutunut jo viisi vuotta kärsimään siitä, että vasen poski tuntuu erilaiselta ja täydeltä, että siellä on jotain, joka saa kasvaa ja kukoistaa kaikessa rauhassa, jota ei haluta hoitaa ja leikata pois. Ne ei välitä vaikka kuolisin - ja monia niiden käsissä kuoleekin, niin borrelioosin kuin sieni-infektion takia, joita ei edes tutkita. Morgelloninkin uhreilla on karseaa, eikä noita hirveitä sairauksia haluta vaan nähdä. Jeesus sanoi, Matt. 13:14:
"Heissä käy toteen tämä Jesajan ennustus: -- Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä nähkö."
Meillä on lääkäreinä toimivia parantajia kuin susina lammasten vaatteissa, jotka eivät halua nähdä mitään. Meillä on laboratoriokokeita, joilla ei haluta nähdä ja tunnistaa sairauksia.
Sairaita ei haluta auttaa ja hoitaa terveiksi. Mädässä systeemissä heidät jätetään vain kylmästi kärsimään, vaikka heidän hoitamisensa kuntoon maksaisi yhteiskunnalle paljon vähemmän.
Syöpä imee yhteiskunnasta kaiken voiman; sokea taluttaa sokeaa, eikä kukaan näe edes sen vertaa, että potkaisisi sairaat vallankäyttäjät pois ihmisiä kiusaamasta.
Ajatelkaa, minkälaista synkronisiteettia on olemassa. Postattuani edellisen aamuyöllä kahden maissa samana iltana lukee Iltalehdessä:
Lainaus:
- Ihmeellistä, että kun vieroitusoireet ovat tyypillisiä ja lukevat lääkepakkauksessakin, niin lääkärit eivät halua uskoa, mitä näkevät edessään.
Lääkärit eivät halua uskoa, mitä näkevät edessään! Eivätkä he ole ainoat; johon koko heitteillejättö perustuu.
Etsin huhtikuun aamusivuistani yhtä kohtaa löytäessäni tämän keskiviikkona 29.4.2015 kirjoittamani:
Lainaus:
Reiteni särkevät koko ajan, samoin käsivarteni, ja poskeni on häijy. Olen niin sairas ja kipeä, että silmäni ovat täynnä kyyneleitä. Alan itkeä; tämä on lähes ylivoimaista minulle. Kyyneleitä valuu poskiani pitkin ja yksi tippui paperille. Kärsimys on tavaramerkkini, kyynelillä sinetöity. Miten kallista onkaan Saatanalle, saada uhrinsa kärsimään ja houkutella siihen apureita (kyynel) kenestä vaan, joka siihen lankeaa. Aloittaessani näiden sivujen kirjoittamista tänään mieleeni tuli taas pikku Eerika, joka ei voinut kertoa pahoinpitelyistään kenellekään. Hän kärsi jo niin hirveästi, että hyvä kun hän kesti sen, ja häntä uhattiin vielä suuremmalla kärsimyksellä, jos hän kertoisi siitä. Nadia Berough oli myynyt sielunsa Saatanalle, joka oli määrännyt hänen olemaan kovakourainen: "Be rough." Sirpa Laamanen muuttui Nadiaksi, joka teki pikku Eerikan elämän helvetiksi ja painajaiseksi toisten viettäessä normaalia elämää.
Ette tiedä, mitä skeidaa saan kaikesta luettavakseni. Vaikka Suomi-nimiseen vaivaistaloon mahtuisi vain yhdenlainen totuus, kirjoitetaan useammasta ja kalutaan kulissit alas kappale kappaleelta. Niiden on helppo kävellä sellaisten päältä, jotka eivät uskalla sanoa, mitä ajattelevat.
Aamusivuni kertovat todellisuudesta, jossa elän, jonka päältä ei kukaan voi jyrätä. Ne tekevät minut vahvaksi. Tänäänkin.
Keskiviikko 27.5.2015 on ollut yksi rasittavimpia ja järkyttävämpiä päiviä, mitä voi vaan olla. Eikä riitä, että sellaisen pääsee jollain lailla henkitoreissaan läpi, vaan se on myös briiffata ja oksennettava pois. Enpä olisi tullut ilman aamusivuja alas tassuilleni taas, vaan olisin jäänyt haavojani nuolemaan.
Mutta Saatana yrittää viimeisen päälle, että menettäisin otteeni ja lipeäisin. Kirjoittaminen väsyneenä keskellä yötä on pelkkää tuskaa, kun jo päivä on vienyt kaikki voimat eikä jaksaisi mitään. On vain pinnisteltävä ja mentävä sen kauheuden läpi, ja kirjoitettava jo aloitetun kappaleen perään lisää tekstiä siitä, mitä kaikkea on joutunut kokemaan. Eikä se ole edes ensimmäinen yö pinnistellessään niin. Sivut on kirjoitettu vasta vuorokauden vaihduttua kello 0.34 ja oikoluettu kello 0.57, jonka jälkeen pitäisi jaksaa hoitaa vielä terveyttäänkin. Olen niin loppu, että ajattelen ottaa vain magneettipulsaattoria ja DermaWandia hapettamaan elimistöäni, josta huolimatta tunnen Jumalan kehottavan kurkkaamaan kirjaa aivan kuin kertoakseen jotain. Kiinnostun ja avaan kirjan... Ei se ole mikään täydellinen kirja, mutta Jumala voi käyttää kaikkea opettamiseen. Luvun otsikko hiljentymishetkioppaassa kirjan lopussa on: "15. päivä - Kaikki, mikä voi järkkyä, järkkyy". En ehtinyt kuin lukea tuon tajutessani sen kertovan päivästä, jonka olin juuri kokenut. Koetukset voivat olla niin kovia, että ihmiset ovat helisemässä niiden kanssa. Luvussa on pari hyvää raamatunjaettakin, Luuk. 22:31-32:
Lainaus:
"Simon, Simon! Saatana on saanut luvan seuloa teitä niin kuin viljaa. Mutta minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi. Ja kun olet palannut takaisin, vahvista veljiäsi."
Tuo on kertomisen arvoista, jos Luoja suo, mutten jaksa näin myöhään enää. Otan tässä vielä joitain patentoitujahertsejä, joita poika on tilannut muutamiin taudinaiheuttajiin. Tehosta ei ole tietoa, kun ei laitteiden tehostakaan ole mitään tietoa eikä alkuperäistä Rifeä ollenkaan. Mutta ekan kerran, kun kokeiltiin Aspergillus flavusta vastaan, pääni ja poskionteloni olivat seuraavana päivänä järkyttävässä kunnossa ja olin todella kipeä.
Ennen kuin alan kirjoittaa ja kertoa, mitä keskiviikkona 27.5.2015 tapahtui, tallennan tännekin poikani ja Jumalan välisen keskustelun paria kuukautta aiemmin.
Poikani kysyi Jumalalta, mitä äiti on tehnyt elämässään väärin joutuessaan niin paljon kärsimään? - Ei mitään. Saatana on valinnut äidin kiusattavakseen, Jumala vastasi pojalleni torstaina 26.3.2015 noin kello 22.20.
"Keskiviikko 27.5.2015 on ollut yksi rasittavimpia ja järkyttävämpiä päiviä, mitä voi vaan olla. Eikä riitä, että sellaisen pääsee jollain lailla henkitoreissaan läpi, vaan se on myös briiffata ja oksennettava pois. Enpä olisi tullut ilman aamusivuja alas tassuilleni taas, vaan olisin jäänyt haavojani nuolemaan", kirjoitan edellä.
Olen niin hirveän kipeä, mennyt yöllä nukkumaan pipo päässäni täysissä tamineissani, villaneuleessa, säärystimissä, villasukissa ja untuvatossuissa paksujen peittojeni alle, poski kipeänä, tärisevänä, käsivarret ja reidet punkinpuremien jälkeen jäytävinä, ja herännyt uuteen päivään kärsimään ja pinnistelemään. Sellaisessa voinnissa oli järkyttävää lukea Synlabista Jussi Kantelen sanat: "Tällä kertaa jatkotutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että potilaalla ei ollut borrelioosia." Olin niin sairas kuin vain ihminen voi punkinpuremien jälkeen olla, ja tiedän, että jossain mättää jotain. Joko testi S-BorrAbjt on tehty tai tulkittu väärin tai se ei ole luotettava ollenkaan. Mielessäni kuohui, mutta aloin kirjoittaa aamusivuja kuten aina. Vielä ei olisi koko päivä pilalla, jotain saattoi ehkä pelastaakin. Mutten saanut kuin vasta alkua kirjoitettua ampaistessani kesken kaiken laittamaan sähköpostia Terveystaloon ja Synlabiin:
Lainaus:
Ikävä kyllä en voi hyväksyä vastaustanne tutkimuksesta, jossa lukee vain "negatiivinen" ilman mitään arvoja, joka kaiken lisäksi on hyvin epäluotettava, kuten kaikki kroonisesta borrelioosista kärsivät tietävät ja borrelioosin hoitoon keskittyvällä klinikalla Saksassa. Lainaus täältä:
Saksalainen lääkäri Carsten Nicolaus lyttää Suomessa käytettävän borrelioosi-testin.
”En ymmärrä, miksi sitä käytetään. Se on epäluotettava testi, jonka avulla löydetään vain 50 prosenttia borrelioosi-tapauksista.”
Nicolaus tarkoittaa ELISA-vasta-ainetestiä, joka on kansainvälisesti yleisessä käytössä. Saksalaisasiantuntijan mukaan se ei sovellu borrelioosin etsintään.
Esimerkiksi Suomessa borrelioosin jatkotutkimus aloitetaan vain, jos ELISA-testin tulos on positiivinen. Nicolauksen mukaan toimintatapa johtaa ongelmiin.
”Jopa puolet potilaista jää ilman asianmukaista diagnoosia ja hoitoa.”
Nicolauksen mukaan sairauden metsästykseen olisi käytettävissä parempiakin keinoja.
Niin kuin jatkotutkimuksissa käytettävä Western blot -kontrollitesti.
”Sen osumatarkkuus on paljon parempi, jopa 90–95 prosenttia”, Nicolaus sanoo.
Hänen mukaansa Western blot pitäisi ottaa käyttöön kaikissa epäselvissä tapauksissa.
Nicolauksen omalla klinikalla Augsburgissa on käytössä vielä kolmaskin testi, Elispot. Se kertoo, miten elimistön immuunijärjestelmä reagoi bakteereihin.
Elispot kehitettiin alunperin elinsiirtopotilaita varten, mutta viime vuosina sitä on alettu hyödyntää myös punkkien välittämien tautien tutkimisessa.
”Sen avulla me olemme saaneet paljon uutta tietoa punkkien levittämistä sairauksista”, Carsten Nicolaus sanoo.
Viime vuosina asiantuntijat ovat alkaneet kiinnittää yhä enemmän huomiota punkkien levittämiin oheistulehduksiin. Nicolaus on oppinut, että eri puolilta Eurooppaa tulevilla potilailla on erilaisia oheistulehduksia.
”Suomalaisilla on usein mykoplasma tai klamydia. Etelä-Euroopassa on muita tulehduksia.”
Ottakaa asioista selvää ennen kuin kävelette ihmisten päältä.
Minua keitti niin paljon, että muutaman minuutin perään lähti vielä tämä:
Lainaus:
Tällä kertaa jatkotutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että potilaalla ei ollut borrelioosia.
- Ja minä sanon, että haista jätkä paska!
Teillä on käytössä väärät testit ja tulkitsette niitä väärin.
Aamusivujen kirjoittaminen loppui sitten siihen, etten päässyt alkua pidemmälle, koska oli tehtävä lähtöä magneettikuvaukseen.
Lähete oli mukana ja kuvaus hoitui hyvin. Vasen poski oli äkeänä, joka näkyisi kuvassa entiseen malliin, tiesin. Olin kuitenkin vähän levoton, jos vaivaani ei paneuduttaisi huolella ja jäisin tyhjän päälle taas. Kuvauksesta sai 20 prosenttia alennusta, mutta vakuutukseni oli huvennut kaikkiin noihin tutkimuksiin ilman, että olisin saanut mitään apua.
Päivä oli ollut jo koetteleva, mutta koska olin Ruoholahdessa, päätin lähteä kahvikupillisen jälkeen kohti Hietaniemen hautausmaata, jossa en ollut käynyt vuonna 2014 yhtään enkä koko alkuvuonna 2015 oltuani punkinpuremien jälkeen niin huonossa kunnossa lihakset kipeinä, vapisevana ja tärisevänä.
Ennen kuin olin päässyt alkua pidemmälle, tunsin itseni jo rasittuneeksi. Olin kävellyt jo enemmän kuin nykykunnossa jaksaisin, mutta päätin vihdoin viimein puolentoista vuoden jälkeen käydä haudoillakin katsomassa.
Kävelytie kiersi meren rantaa pitkin eteenpäin. Vedessä ui sorsia ja kauempana oli pari joutsenta, joista en jaksanut jalat ja lihakset kipeinä iloita. Halusin vain perille ja astua oikeasta portista sisään.
Päästyäni vihdoin viimein jo lopen uupuneena oikeaan paikkaan ja yrittäessäni mennä portista sisään, se ei auennutkaan. Näinkö oikein, että portissa oli lukko, että se oli lukittu sisäpuolelta käsin? En voinut käsittää asiaa, että paikka, josta olin aina kulkenut, oli kiinni, vieläpä keskellä kirkasta päivää! Väänsin kahvasta ja katsoin epäuskoisena ympärilleni, jos se olisi jokin virhe.
Ei auttanut kuin kävellä kipeillä jaloilla eteenpäin, jos sisäänkäyntiä olisi siirretty. Mutta ei, siellä ei ollut mitään; oli käännyttävä takaisin pahoilla mielin ja myrtyneenä kaikesta. Koko reissu ihan turhan takia... Kyyneleet nousivat silmiini.
"Vasta pidemmän matkan päässä huomasin portin, josta ihmiset kulkivat. Menin siitä sisään ja palasin takaisinpäin kohti isovanhempieni hautaa. Jalat olivat jo niin kipeät, että jokainen askel sattui ja itkin koko elämän kurjuutta kävellessäni", kuvasin rasittuneena seuraavana yönä tilannetta aamusivuissani.
En ole koskaan itkenyt hautausmaalla Hietaniemessä niin kuin nyt kävellessäni takaisinpäin kohti hautoja... Pahaksi onnekseen poikani soitti juuri, kun kävelin ja itkin. Sanoin, etten jaksa enää edes kävellä hautausmaalle ja että minut saa kantaa seuraavaksi hautaan! Poikani yritti lohduttaa minua, mutta oli kuullut jo päivällä, kuinka minulle täytyisi kuoltuani tehdä ruumiinavaus kaikkien kusettajien takia; että on tutkittava aivot ja kaikki paikat, missä spirokeettaa on, että se on erittäin tärkeää.
Päästyäni viimein oikealle haudalle uusi järkytys tulee vastaan. En voinut uskoa silmiäni, että molemmat isovanhempieni haudalle viemäni lyhdyt varsineen oli siirretty viereistä hautaa koristamaan! Vanhempi ja erikoisempi lyhty oli vieraan haudan vasemmalla puolella ruosteisena, uudempi oikealla puolella, ihan pokkana. Olin entistä myrtyneempi ja poissa tolaltani siitä, että kun en ole lääkäreiden heitteille jättämänä jaksanut käydä edes haudoilla, naapurihaudalle napsitaan toisten haudalta tunnearvoa sisältävät esineet! Enkä erehtynyt tai ollut väärässä, sillä naapurihaudalle omitun uudemman lyhdyn pohjalla oli kultatussilla tekemäni signeeraus ja vanhempikin lyhty oli tismalleen sama, minkä olin haudalle vienyt, mutta jo niin ruosteinen nyt, että heitin sen roskiin.
Ollessani hautausmaan sisäpuolella ihmettelin kylttiäkin lukitun portin kohdalla. Kyltissä luki, että portti on suljettu ja kulkuportti on noin 300 metrin päässä, jonka takia olin joutunut kävelemään jo yli 600 metriä turhaan! Otin portista, kyltistä ja lukosta kuvia, ja jatkoin pahoilla mielin matkaani sankarivainajien haudalle katsomaan setäni hautaa, jota sain etsiä lukuisten samanlaisten hautojen joukosta. Hautakivi olisi löytynyt helpommin, mikäli maamerkkiä, lyhtyä, ei olisi viety. Löysin tutun näköisen metallivarren ja aloin etsiä oikeaa lyhtyä. Kauempana haudoilla tepasteli varis ihme puuhissaan... Se nakkasi leikkokukat pois muovimaljakoista ja joi niistä vedet. En tiennyt, että varis voisi olla niin älykäs. Nostin kaksi maljakkoa pystyyn ja laitoin kukkakimput niihin takaisin. Löydettyäni tutun näköisen lyhdyn en ollut aivan varma siitä ja jatkoin etsimistäni. Löysin viimein lyhtyvarastosta oikean lyhdyn, jossa oli kirjoittamani signeeraus, ja vein sen setäni haudalle, jonka perään lähdin lampsimaan takaisinpäin. Soitin äidillekin ja kerroin hautavarkaudesta, miten molemmat lyhtyni oli anastettu naapurihaudalle. Lopetettuani puhelun huomasin päätyneeni toisen portin eteen, joka sekin oli lukossa ja jossa luki kulkuportin olevan noin 120 metrin päässä! Tuo tarkoitti sitä, että minun täytyi kävellä 120 metriä taaksepäin ja 120 metriä eteenpäin päästäkseni siihen, missä olin. Kuvasin sitäkin porttia ja laskin pahoilla mielin joutuneeni kävelemään kipeillä jaloillani lähes kilometrin Hietaniemen hautausmaalla turhaan. Vielä olisi pitkä matka kotiin ja sairaat jalkani kivistivät joka askeleella kohti metroasemaa.
Mitä olen kirjoittanut poskestani, borrelioosista ja muista vaivoistani, kaikki on ollut totta. On todella masentavaa, että olen joutunut jo viisi vuotta kärsimään siitä, että vasen poski tuntuu erilaiselta ja täydeltä, että siellä on jotain, joka saa kasvaa ja kukoistaa kaikessa rauhassa, jota ei haluta hoitaa ja leikata pois. Ne ei välitä vaikka kuolisin - ja monia niiden käsissä kuoleekin, niin borrelioosin kuin sieni-infektion takia, joita ei edes tutkita. Morgelloninkin uhreilla on karseaa, eikä noita hirveitä sairauksia haluta vaan nähdä. Jeesus sanoi, Matt. 13:14:
"Heissä käy toteen tämä Jesajan ennustus: -- Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä nähkö."
Meillä on lääkäreinä toimivia parantajia kuin susina lammasten vaatteissa, jotka eivät halua nähdä mitään. Meillä on laboratoriokokeita, joilla ei haluta nähdä ja tunnistaa sairauksia.
Sairaita ei haluta auttaa ja hoitaa terveiksi. Mädässä systeemissä heidät jätetään vain kylmästi kärsimään, vaikka heidän hoitamisensa kuntoon maksaisi yhteiskunnalle paljon vähemmän.
Syöpä imee yhteiskunnasta kaiken voiman; sokea taluttaa sokeaa, eikä kukaan näe edes sen vertaa, että potkaisisi sairaat vallankäyttäjät pois ihmisiä kiusaamasta.
Ajatelkaa, minkälaista synkronisiteettia on olemassa. Postattuani edellisen aamuyöllä kahden maissa samana iltana lukee Iltalehdessä:
Lainaus:
- Ihmeellistä, että kun vieroitusoireet ovat tyypillisiä ja lukevat lääkepakkauksessakin, niin lääkärit eivät halua uskoa, mitä näkevät edessään.
Lääkärit eivät halua uskoa, mitä näkevät edessään! Eivätkä he ole ainoat; johon koko heitteillejättö perustuu.
Etsin huhtikuun aamusivuistani yhtä kohtaa löytäessäni tämän keskiviikkona 29.4.2015 kirjoittamani:
Lainaus:
Reiteni särkevät koko ajan, samoin käsivarteni, ja poskeni on häijy. Olen niin sairas ja kipeä, että silmäni ovat täynnä kyyneleitä. Alan itkeä; tämä on lähes ylivoimaista minulle. Kyyneleitä valuu poskiani pitkin ja yksi tippui paperille. Kärsimys on tavaramerkkini, kyynelillä sinetöity. Miten kallista onkaan Saatanalle, saada uhrinsa kärsimään ja houkutella siihen apureita (kyynel) kenestä vaan, joka siihen lankeaa. Aloittaessani näiden sivujen kirjoittamista tänään mieleeni tuli taas pikku Eerika, joka ei voinut kertoa pahoinpitelyistään kenellekään. Hän kärsi jo niin hirveästi, että hyvä kun hän kesti sen, ja häntä uhattiin vielä suuremmalla kärsimyksellä, jos hän kertoisi siitä. Nadia Berough oli myynyt sielunsa Saatanalle, joka oli määrännyt hänen olemaan kovakourainen: "Be rough." Sirpa Laamanen muuttui Nadiaksi, joka teki pikku Eerikan elämän helvetiksi ja painajaiseksi toisten viettäessä normaalia elämää.
Ette tiedä, mitä skeidaa saan kaikesta luettavakseni. Vaikka Suomi-nimiseen vaivaistaloon mahtuisi vain yhdenlainen totuus, kirjoitetaan useammasta ja kalutaan kulissit alas kappale kappaleelta. Niiden on helppo kävellä sellaisten päältä, jotka eivät uskalla sanoa, mitä ajattelevat.
Aamusivuni kertovat todellisuudesta, jossa elän, jonka päältä ei kukaan voi jyrätä. Ne tekevät minut vahvaksi. Tänäänkin.
Vaikka tämän ketjun päivittäminen on jäänyt, asiat ovat tallessa muissa ketjuissa kopioimista odottamistaan. Samoin kaikki on tallessa aamusivuissani; vieläkin suorasukaisemmat kuvaukset ja kertomukset. Nimiä, joita en ole täällä maininnut, olen kirjannut sinne. Mitä tapahtui ja milloin, kuvaan niin tarkkaan kuin pystyn. Milloin tahansa haluan palata ajassa taaksepäin, minulla on tarkat muistiinpanot kaikesta.
Täällä kirjoittaminen ei ole sillä tavoin tärkeää, koko perustan ollessa aamusivuissa. Vaikka maailmassa on kuinka paljon kirjoittamista, en voi tehdä kaikkea. On säännösteltävä, valittava, taisteltava.
Kun on sairas ja pitäisi jaksaa taistella, se on raskasta. En ole voinut luottaa siihen, että lääkärit auttaisivat ja haluaisivat parastani; itse on pitänyt etsiä vastauksia ja apua vaivoihin, joita ei haluta nähdä.
Oletusarvo on se, että on näkymätön ja mukava - niille, jotka haluavat käyttää sitä hyväkseen.
Tosiasiassa on alettava taistella oman oikeutensakin puolesta niin kuin joku lakimies.
Ei pidä antaa kaikkien asioiden mennä vanhaksi, joka tarkoittaa sitä, että kirjoittamisesta täällä tulee satunnaisempaa. Voin kirjoittaa tai olla kirjoittamatta. Täältä löytyy jotain uutta tai sitten ei.
Joka rintamalla ei voi edetä yhtä aikaa, on levättävä ja kerättävä voimia.
Olemiseni on jo tarpeeksi karseaa eikä siitä ole välittänyt kukaan sellainen, jonka olisi pitänyt. Minulla on ystäviä, joihin en ole jaksanut ottaa vuoteen pariin yhteyttä. En tarkoita heitä, vaan niitä, joiden olisi pitänyt viran puolesta välittää.
En käy toistamaan, minkälaista olemiseni on viime aikoina ollut; siitä löytyy vaikka kuinka paljon kuvauksia täältä ja tuoreimmat aamusivuissani.
Nielemisongelmassani lienee mukana refluksiakin nykyään. En meinannut saada yöllä oireiltani unta ollenkaan. Poskeni oli häijy, mutten jaksanut ottaa kuin nenäsuihketta, joka ei auttanut. Tärisin ja minua jäyti ja nakersi joka puolelta niin kuin herätessäni aivan liian lyhyiden kolmisen tunnin unien jälkeen.
Päivä on ollut kamala näissä oireissani.
Kaiken lisäksi huomasin illalla tulehduksen jäytävän sormissanikin täysillä. Vasen pikkusormi kirvelee ensimmäisestä nivelestä ilman, että siinä olisi mitään haavaa, samoin peukalon tyvi ja etusormen juuri, samoin oikeassa kädessä pikkusormi ja etusormi, kirjoituskäteni...
Ja täällä pähkäilen vaan yksinäni, millä saisin käteni kuntoon, että tulehdus nivelissä loppuisi, ja tulehtuneen poskiontelonikin kuntoon.
Nivelten kannalta pidempi puolentoista vuoden antibioottikuuri oli paljon parempi kuin viimeiseen punkinpuremaan tynkä seitsemän kuukauden antibioottikuuri, joka loppui kesken vain sen takia, ettei lääkkeitä enää herunut. Lääkäreiden nimet on mainittu tuolla edellä, jos kiinnostaa.
Taidan mennä hoitamaan tulehtuneita niveliäni jollain lailla, auttaisiko DermaWand hapettamaan vähän ihonkin läpi käyttäessäni sitä kaikkialle, jopa päähän ja korviin niin kuin magneettipulsaattoria, joita en ole jaksanut muutamaan päivään ottaa. Cartexania pitää aloittaa kuuri, entä Oxiklorinia, olisiko toimiva pari amygdaliinin kanssa, kun kumpikaan ei yksinään ole riittävää. Yritettävä keksiä jotain ja rukoiltava Jumalaa johdattamaan kaikessa.
En käy toistamaan, minkälaista olemiseni on viime aikoina ollut; siitä löytyy vaikka kuinka paljon kuvauksia täältä ja tuoreimmat aamusivuissani.
Nielemisongelmassani lienee mukana refluksiakin nykyään. En meinannut saada yöllä oireiltani unta ollenkaan. Poskeni oli häijy, mutten jaksanut ottaa kuin nenäsuihketta, joka ei auttanut. Tärisin ja minua jäyti ja nakersi joka puolelta niin kuin herätessäni aivan liian lyhyiden kolmisen tunnin unien jälkeen.
Päivä on ollut kamala näissä oireissani.
Kaiken lisäksi huomasin illalla tulehduksen jäytävän sormissanikin täysillä. Vasen pikkusormi kirvelee ensimmäisestä nivelestä ilman, että siinä olisi mitään haavaa, samoin peukalon tyvi ja etusormen juuri, samoin oikeassa kädessä pikkusormi ja etusormi, kirjoituskäteni...
Ja täällä pähkäilen vaan yksinäni, millä saisin käteni kuntoon, että tulehdus nivelissä loppuisi, ja tulehtuneen poskiontelonikin kuntoon.
Nivelten kannalta pidempi puolentoista vuoden antibioottikuuri oli paljon parempi kuin viimeiseen punkinpuremaan tynkä seitsemän kuukauden antibioottikuuri, joka loppui kesken vain sen takia, ettei lääkkeitä enää herunut. Lääkäreiden nimet on mainittu tuolla edellä, jos kiinnostaa.
Taidan mennä hoitamaan tulehtuneita niveliäni jollain lailla, auttaisiko DermaWand hapettamaan vähän ihonkin läpi käyttäessäni sitä kaikkialle, jopa päähän ja korviin niin kuin magneettipulsaattoria, joita en ole jaksanut muutamaan päivään ottaa. Cartexania pitää aloittaa kuuri, entä Oxiklorinia, olisiko toimiva pari amygdaliinin kanssa, kun kumpikaan ei yksinään ole riittävää. Yritettävä keksiä jotain ja rukoiltava Jumalaa johdattamaan kaikessa.
Alan olla jo ihan loppu kirjoittaakseni täällä, torstai 11.6.2015 oli koetteleva ja rankka päivä. Otin yöllä vielä nenähuuhtelun ennen kuin menin nukkumaan.
Herättyäni aamulla tunsin, kuinka lonkkanivelenikin olivat äityneet ja kolottivat lumpioissaan oireiden pahetessa vaan.
Aloin miettiä, oliko Cartexan tehokas ollenkaan, tappaako spirokeettaa ylipäätään, pohdin ja päätin, että asia on tarkistettava otettuani illalla jo yhden Cartexan 400 mg:n.
Tutkin sitä jo ennen aamusivujen kirjoittamista käännettyäni vaikuttavan aineen englanniksi. Käydessäni läpi linkkejä ei mennyt pitkäkään aika päästyäni järkyttävän tiedon äärelle. Eihän Cartexan mitään tapa, vaan nimenomaan ruokkii spirokeettoja!
Olin antanut spirokeetoille illalla ruokaa, kondroitiinisulfaattia, tullakseni vain entistä kipeämmäksi!
En käy toistamaan, minkälaista olemiseni on viime aikoina ollut; siitä löytyy vaikka kuinka paljon kuvauksia täältä ja tuoreimmat aamusivuissani.
Nielemisongelmassani lienee mukana refluksiakin nykyään. En meinannut saada yöllä oireiltani unta ollenkaan. Poskeni oli häijy, mutten jaksanut ottaa kuin nenäsuihketta, joka ei auttanut. Tärisin ja minua jäyti ja nakersi joka puolelta niin kuin herätessäni aivan liian lyhyiden kolmisen tunnin unien jälkeen.
Päivä on ollut kamala näissä oireissani.
Kaiken lisäksi huomasin illalla tulehduksen jäytävän sormissanikin täysillä. Vasen pikkusormi kirvelee ensimmäisestä nivelestä ilman, että siinä olisi mitään haavaa, samoin peukalon tyvi ja etusormen juuri, samoin oikeassa kädessä pikkusormi ja etusormi, kirjoituskäteni...
Ja täällä pähkäilen vaan yksinäni, millä saisin käteni kuntoon, että tulehdus nivelissä loppuisi, ja tulehtuneen poskiontelonikin kuntoon.
Nivelten kannalta pidempi puolentoista vuoden antibioottikuuri oli paljon parempi kuin viimeiseen punkinpuremaan tynkä seitsemän kuukauden antibioottikuuri, joka loppui kesken vain sen takia, ettei lääkkeitä enää herunut. Lääkäreiden nimet on mainittu tuolla edellä, jos kiinnostaa.
Taidan mennä hoitamaan tulehtuneita niveliäni jollain lailla, auttaisiko DermaWand hapettamaan vähän ihonkin läpi käyttäessäni sitä kaikkialle, jopa päähän ja korviin niin kuin magneettipulsaattoria, joita en ole jaksanut muutamaan päivään ottaa. Cartexania pitää aloittaa kuuri, entä Oxiklorinia, olisiko toimiva pari amygdaliinin kanssa, kun kumpikaan ei yksinään ole riittävää. Yritettävä keksiä jotain ja rukoiltava Jumalaa johdattamaan kaikessa.
Alan olla jo ihan loppu kirjoittaakseni täällä, torstai 11.6.2015 oli koetteleva ja rankka päivä. Otin yöllä vielä nenähuuhtelun ennen kuin menin nukkumaan.
Herättyäni aamulla tunsin, kuinka lonkkanivelenikin olivat äityneet ja kolottivat lumpioissaan oireiden pahetessa vaan.
Aloin miettiä, oliko Cartexan tehokas ollenkaan, tappaako spirokeettaa ylipäätään, pohdin ja päätin, että asia on tarkistettava otettuani illalla jo yhden Cartexan 400 mg:n.
Tutkin sitä jo ennen aamusivujen kirjoittamista käännettyäni vaikuttavan aineen englanniksi. Käydessäni läpi linkkejä ei mennyt pitkäkään aika päästyäni järkyttävän tiedon äärelle. Eihän Cartexan mitään tapa, vaan nimenomaan ruokkii spirokeettoja!
Olin antanut spirokeetoille illalla ruokaa, kondroitiinisulfaattia, tullakseni vain entistä kipeämmäksi!
Olin aivan järkyttynyt löydöstäni.
Tämä helvetin luissa ja ytimissä jäytävä särky on tosi kivuliasta. Isot nivelet alkoivat särkeä Kirurgisessa tehdyn kattavan tähystyksen jälkeen. Vatsa rylläsi sen jälkeen ja epäilen saaneeni jonkun pöpön lisää. Kerrottuani epäilyistäni ketään ei ole kiinnostanut tutkia mitään.
On se vaan hienoa, että sairaalle saadaan lisää sairauksia, joita hän ei kestä.
Nämä kivut ovat niin kovat, että näihin pitäisi saada kipulaastari. Mutta ainoa, mitä saan, on lääkäreiltä lisää laskua tyhjistä hoidoistaan.
Rehellisesti voin sanoa, että Suomessa kidutetaan ihmisiä, niin kuin minua on viimeiset viisi vuotta kidutettu.
En käy toistamaan, minkälaista olemiseni on viime aikoina ollut; siitä löytyy vaikka kuinka paljon kuvauksia täältä ja tuoreimmat aamusivuissani.
Nielemisongelmassani lienee mukana refluksiakin nykyään. En meinannut saada yöllä oireiltani unta ollenkaan. Poskeni oli häijy, mutten jaksanut ottaa kuin nenäsuihketta, joka ei auttanut. Tärisin ja minua jäyti ja nakersi joka puolelta niin kuin herätessäni aivan liian lyhyiden kolmisen tunnin unien jälkeen.
Päivä on ollut kamala näissä oireissani.
Kaiken lisäksi huomasin illalla tulehduksen jäytävän sormissanikin täysillä. Vasen pikkusormi kirvelee ensimmäisestä nivelestä ilman, että siinä olisi mitään haavaa, samoin peukalon tyvi ja etusormen juuri, samoin oikeassa kädessä pikkusormi ja etusormi, kirjoituskäteni...
Ja täällä pähkäilen vaan yksinäni, millä saisin käteni kuntoon, että tulehdus nivelissä loppuisi, ja tulehtuneen poskiontelonikin kuntoon.
Nivelten kannalta pidempi puolentoista vuoden antibioottikuuri oli paljon parempi kuin viimeiseen punkinpuremaan tynkä seitsemän kuukauden antibioottikuuri, joka loppui kesken vain sen takia, ettei lääkkeitä enää herunut. Lääkäreiden nimet on mainittu tuolla edellä, jos kiinnostaa.
Taidan mennä hoitamaan tulehtuneita niveliäni jollain lailla, auttaisiko DermaWand hapettamaan vähän ihonkin läpi käyttäessäni sitä kaikkialle, jopa päähän ja korviin niin kuin magneettipulsaattoria, joita en ole jaksanut muutamaan päivään ottaa. Cartexania pitää aloittaa kuuri, entä Oxiklorinia, olisiko toimiva pari amygdaliinin kanssa, kun kumpikaan ei yksinään ole riittävää. Yritettävä keksiä jotain ja rukoiltava Jumalaa johdattamaan kaikessa.
Alan olla jo ihan loppu kirjoittaakseni täällä, torstai 11.6.2015 oli koetteleva ja rankka päivä. Otin yöllä vielä nenähuuhtelun ennen kuin menin nukkumaan.
Herättyäni aamulla tunsin, kuinka lonkkanivelenikin olivat äityneet ja kolottivat lumpioissaan oireiden pahetessa vaan.
Aloin miettiä, oliko Cartexan tehokas ollenkaan, tappaako spirokeettaa ylipäätään, pohdin ja päätin, että asia on tarkistettava otettuani illalla jo yhden Cartexan 400 mg:n.
Tutkin sitä jo ennen aamusivujen kirjoittamista käännettyäni vaikuttavan aineen englanniksi. Käydessäni läpi linkkejä ei mennyt pitkäkään aika päästyäni järkyttävän tiedon äärelle. Eihän Cartexan mitään tapa, vaan nimenomaan ruokkii spirokeettoja!
Olin antanut spirokeetoille illalla ruokaa, kondroitiinisulfaattia, tullakseni vain entistä kipeämmäksi!
Olin aivan järkyttynyt löydöstäni.
Tämä helvetin luissa ja ytimissä jäytävä särky on tosi kivuliasta. Isot nivelet alkoivat särkeä Kirurgisessa tehdyn kattavan tähystyksen jälkeen. Vatsa rylläsi sen jälkeen ja epäilen saaneeni jonkun pöpön lisää. Kerrottuani epäilyistäni ketään ei ole kiinnostanut tutkia mitään.
On se vaan hienoa, että sairaalle saadaan lisää sairauksia, joita hän ei kestä.
Nämä kivut ovat niin kovat, että näihin pitäisi saada kipulaastari. Mutta ainoa, mitä saan, on lääkäreiltä lisää laskua tyhjistä hoidoistaan.
Rehellisesti voin sanoa, että Suomessa kidutetaan ihmisiä, niin kuin minua on viimeiset viisi vuotta kidutettu.
Köysi kaulani ympärillä kiristyy.
Tämä ei ole mitään leikkiä tai näytelmää, vaan totisinta totta.
Olenko kirjoittanut kaikesta täällä? En. En ole jaksanut enkä pystynyt.
Mutta aamusivuihin olen yrittänyt. Todistus vuosia jatkuneesta julmuudesta, jota on joutunut näkymättömänä kestämään.
Kaikki verisuonet pullottavat sormissani ja muualla.
Elimistöni on loppu tämän ja kaiken muun johdosta.
Heinäkuu ja ilmat ovat lämmenneet.
Pitäisi voida vähän vähentää vaatteita, niin kuin viime yönä yritin. Jäihän sentään villatäkki, tuplavillaviltti ja kaksinkerroin taitettu polypropeiinipeitto päälle. Jos pystyisin ottamaan paksujen fleecehousujen ja teepaidan päältä vuorillisen villahameen ja -takin, samoin pipon pois.
Muttei siitä tullut mitään, käsivarsissa ja muualla alkoi jäytää niin, että kaikki vaatteet oli pistettävä takaisin päälle. Neulehame, -takki ja pipo. Villasukkien päällä untuvatossut.
Lämpöhoito. Muttei se tehoa kaikkeen, esimerkiksi synnytyskipuihin. Lopulta tulikuuma vesi polttaa. Vasempaan poskeenkin on tullut palovamma yritettyäni hoitaa sitä infrapunalla.
Viime yönä oli niin tuskainen olo, että nousin sängystä ylös. Ajattelin, että pyydän neurologilta kipulaastaria Clotamin ärsyttäessä vatsaa.
Unohdin sotun eikä ollut mitään reseptiä missään.
Uusi yritys, asiakaspalveluun.
Mutta miten voi kirjoittaa asiakaspalveluun, jos osoitetta ei kerrota.
Se ei toimi niin kuin tilisiirrot firmaan päin.
Lääkäriasemat hypettävät sairauksien kustannuksella ja ylläpitävät glamuurista kulissia, jossa paskakin on kultaa. Kun laskupuoli on suoritettu, voi mennä kotiin kärsimään.
Miljoonabisnes. Tervetuloa Anelman lääkäriasemalle, jossa myydään Unelmia.
Kun kolikko kirstuun kilahtaa, raha vaihtaa omistajaa.
Takaisin sänkyyn odottamaan aikaista herätystä.
Uudet naapurit ja herätys heidän tahtiin, olen sitten nukkunut tahi en.
Sielu taivaaseen vilahtaa, kalmo krematorioon.
Jossain vaiheessa rajat tulevat vastaan.
Tänäkin yönä olisin tarvinnut unta, mutta sama juttu.
Niin hirveät oireet, ettei nukkumisesta tule mitään.
Relapse. Sortuminen.
Borrelioosiin tarvittaisiin kolmenlaista antibioottia: kystiin, pyöreisiin ja liikkuviin muotoihin. Doksisykliini pilkkoo spirokeetan vain useampaan osaan, joista kaikista tulee uusia spirokeettoja. Hydroksiklorokiini tappaa kystamuotojakin, mutta tekee siinä ohessa ikävän tempun; alentaa immuunipuolustusta, jota tarvittaisiin sairautta suitsimaan.
Relapse. Sortuminen. Helvetti.
Anelman Unelma, kaukana todellisuudesta, jossa joutuu elämään.
Verenkiertoni on tänä kesänä vielä huonompi kuin viime kesänä.
Ulkona oli noin 23 astetta lämmintä ja ihoani vasten nukkapintaiset trikoot, ettei tulisi kylmä, jalassa ohuet villasukat. Liivit, pikeepaita, hihaton mekko. Polkupyöräkypärä. Kolhaisin jo betoniporsastakin, mutta horjahdin vaan.
Muut olivat kesävaatteissa, mutten hikoillut. Palelin kaupassa, ja polkiessani kotiin paljaat käsivarret eivät tykänneet kylmästä, kun oli yli 20 astetta vielä. Kotona palelin vajaassa 26 asteessa ja oli pistettävä lämpimät vaatteet takaisin päälle.
Jotain häikkää. Ja paljon.
Luulen, että se on tätä tautia, luulotautia, luulee lääkäri.
- Hirveitä luuloja, paljonko niitä on vielä haudassa?
Minä luulin, ettei tällaista voisi ollakaan, näin kauheaa helvettiä.
Että ihmiset joutuvat kärsimään Suomessa ja muualla näin.
Sama, käykö lääkärillä vai puoskarilla lopputuloksen ollessa sama.
Kituminen, joka jatkuu, niin kuin tämä yökin ja kesä, jota minulla ei ole.
Olen se ihminen, joka on siivottu näkyviltä pois kärsimään.
Tämä ei ole mitään leikkiä tai näytelmää, vaan totisinta totta.
Olenko kirjoittanut kaikesta täällä? En. En ole jaksanut enkä pystynyt.
Mutta aamusivuihin olen yrittänyt. Todistus vuosia jatkuneesta julmuudesta, jota on joutunut näkymättömänä kestämään.
Kaikki verisuonet pullottavat sormissani ja muualla.
Elimistöni on loppu tämän ja kaiken muun johdosta.
Heinäkuu ja ilmat ovat lämmenneet.
Pitäisi voida vähän vähentää vaatteita, niin kuin viime yönä yritin. Jäihän sentään villatäkki, tuplavillaviltti ja kaksinkerroin taitettu polypropeiinipeitto päälle. Jos pystyisin ottamaan paksujen fleecehousujen ja teepaidan päältä vuorillisen villahameen ja -takin, samoin pipon pois.
Muttei siitä tullut mitään, käsivarsissa ja muualla alkoi jäytää niin, että kaikki vaatteet oli pistettävä takaisin päälle. Neulehame, -takki ja pipo. Villasukkien päällä untuvatossut.
Lämpöhoito. Muttei se tehoa kaikkeen, esimerkiksi synnytyskipuihin. Lopulta tulikuuma vesi polttaa. Vasempaan poskeenkin on tullut palovamma yritettyäni hoitaa sitä infrapunalla.
Viime yönä oli niin tuskainen olo, että nousin sängystä ylös. Ajattelin, että pyydän neurologilta kipulaastaria Clotamin ärsyttäessä vatsaa.
Unohdin sotun eikä ollut mitään reseptiä missään.
Uusi yritys, asiakaspalveluun.
Mutta miten voi kirjoittaa asiakaspalveluun, jos osoitetta ei kerrota.
Se ei toimi niin kuin tilisiirrot firmaan päin.
Lääkäriasemat hypettävät sairauksien kustannuksella ja ylläpitävät glamuurista kulissia, jossa paskakin on kultaa. Kun laskupuoli on suoritettu, voi mennä kotiin kärsimään.
Miljoonabisnes. Tervetuloa Anelman lääkäriasemalle, jossa myydään Unelmia.
Kun kolikko kirstuun kilahtaa, raha vaihtaa omistajaa.
Takaisin sänkyyn odottamaan aikaista herätystä.
Uudet naapurit ja herätys heidän tahtiin, olen sitten nukkunut tahi en.
Sielu taivaaseen vilahtaa, kalmo krematorioon.
Jossain vaiheessa rajat tulevat vastaan.
Tänäkin yönä olisin tarvinnut unta, mutta sama juttu.
Niin hirveät oireet, ettei nukkumisesta tule mitään.
Relapse. Sortuminen.
Borrelioosiin tarvittaisiin kolmenlaista antibioottia: kystiin, pyöreisiin ja liikkuviin muotoihin. Doksisykliini pilkkoo spirokeetan vain useampaan osaan, joista kaikista tulee uusia spirokeettoja. Hydroksiklorokiini tappaa kystamuotojakin, mutta tekee siinä ohessa ikävän tempun; alentaa immuunipuolustusta, jota tarvittaisiin sairautta suitsimaan.
Relapse. Sortuminen. Helvetti.
Anelman Unelma, kaukana todellisuudesta, jossa joutuu elämään.
Verenkiertoni on tänä kesänä vielä huonompi kuin viime kesänä.
Ulkona oli noin 23 astetta lämmintä ja ihoani vasten nukkapintaiset trikoot, ettei tulisi kylmä, jalassa ohuet villasukat. Liivit, pikeepaita, hihaton mekko. Polkupyöräkypärä. Kolhaisin jo betoniporsastakin, mutta horjahdin vaan.
Muut olivat kesävaatteissa, mutten hikoillut. Palelin kaupassa, ja polkiessani kotiin paljaat käsivarret eivät tykänneet kylmästä, kun oli yli 20 astetta vielä. Kotona palelin vajaassa 26 asteessa ja oli pistettävä lämpimät vaatteet takaisin päälle.
Jotain häikkää. Ja paljon.
Luulen, että se on tätä tautia, luulotautia, luulee lääkäri.
- Hirveitä luuloja, paljonko niitä on vielä haudassa?
Minä luulin, ettei tällaista voisi ollakaan, näin kauheaa helvettiä.
Että ihmiset joutuvat kärsimään Suomessa ja muualla näin.
Sama, käykö lääkärillä vai puoskarilla lopputuloksen ollessa sama.
Kituminen, joka jatkuu, niin kuin tämä yökin ja kesä, jota minulla ei ole.
Olen se ihminen, joka on siivottu näkyviltä pois kärsimään.
Sairauden ystävä.
Aikakoneella takaisin heinäkuun 3. päivän aamuun, kun en vaivojeni takia saanut nukuttua yöllä yhtään:
Kello tulee viisi aamulla postattuani ketjuun sitaatissa olevan viestini, jota olen oikolukenut väsyneenä sekä manuaalisesti että oikolukuohjelmalla.
Kirjaudun ulos foorumilta.
Pitäisi päästä edes hetkeksi nukkumaan, aurinko nousee jo.
Vaan mitä näenkään katsoessani ikkunasta ulos?
Ison kemikaalivanan sinisellä taivaalla ja perään lentokoneen itse teossaan.
- Minulle tuli kiire avata ikkuna saadakseni kuvattua kaiken.
Kolmisen vanaa tuli ihan pienen ajan sisällä viimeisen ollessa isoin ja karsein kaukana normaalista.
Se oli jotain ihme johdatusta, että näin kaiken, mutta olin ihan loppu.
Sitten piti jo viimein päästä nukkumaan, muttei aikaakaan, niin yläkerrassa alkoi kolistelu jo paljon ennen seitsemää ennen kuin hiljaisuus ehtii loppua. Jo kuukauden jatkunut uusien naapurien häiriköinti oli ajanut minut aivan äärirajoille pitkään jatkuneen sairasteluni lisäksi ja olin aivan nääntynyt.
Minua harmitti se aamumeteli niin paljon, että menin seitsemän aikaan soittamaan ovikelloa ilman, että kukaan olisi tullut avaamaan.
Koska nukkumisesta ei vieläkään tullut mitään täristessäni hirveässä horkassa ja vaivojeni takia, päätin nousta kirjoittamaan yhtä virallista asiakirjaa.
Olin niin loppu kuin ihminen voi vaan olla, en ollut nukkunut yöllä yhtään ja siinä vaan paahdan ja kirjoitan sydänkohtauksen päässä kuolemasta. Mutta saan kuin saankin asiakirjan liitteineen valmiiksi, ja tajuan olevani äärettömän sitkeä taistelija, jonka pinnaa kärsimys on vain venyttänyt. Fyysisen voimani kanssa on vähän toisin sydämeni hakatessa ja elimistöni ollessa ihan loppu, kipujen ja vaivojen estäessä kaiken. Muttei uni tule, vaikken jaksa nousta sängystä ylös. Terveyskeskuksen soittopyyntöön ei vastata eikä neurologiakaan saa kiinni. Poika auttaa kahvin keittämisessä, joka onkin ainoa, mikä auttaa. Aloitan aamusivujen kirjoittamisen vasta iltapäivällä. Kirjoitan:
Lainaus:
Kello on 14.55, sitten 14.58, kun kaiken kärsimyksen keskelle tuli ihana, hengellinen, pyhä rauha. "Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa", Jeesus sanoi Johanneksen evankeliumin 14:27 mukaan, jonka sanoja tapailin juuri. Mistä muualta saan voimaa kuin Jumalasta ja hänen rauhastaan, joka tyynnyttää mieleni ja sairaan kehoni.
Takana on valvottu yö ja minulta olisi nirri jo poissa, ellei rauha ruokkisi ja hoitaisi minua maanpäällisen helvetin keskellä, jossa Saatana ei halua muuta kuin tappaa minut. Nujerrettuaan minut se kävisi lapsoseni kimppuun, niin Jumala on minulle sanonut jo kauan sitten. En voi suostua sellaiseen, on roikuttava Jumalan rauhassa vaan, pidettävä siitä hellittämättä kiinni.
Ulkona on 26,5 astetta lämmintä, sisällä vähän enemmän; vaan ei, nyt oli 26,7 astetta molemmissa, kunnes lukemat vaihtuivat taas ollen 26,8 astetta sisällä ja ulkona, ulkolämpötilan noustessa jo 26,9 asteeseen. Ikkuna on auki, mutta reisieni päällä on lämpötyyny ykkösellä jäytämistä lievittämään.
Vasta illalla ennen viittä syön ensimmäisen kerran koko päivänä jatkaen kirjoittamista perään, jonka jälkeen menen lepäämään taas soittaakseni äidille, mutta nukahdankin väsymykseeni nukkuen parin tunnin unet, jonka kaiken kirjaan aamusivuihini, jotka saan vasta myöhään illalla valmiiksi.
Sen jälkeen en olekaan kirjoittanut täällä enää, kuntoni ei ole riittänyt. Herätys joka aamu aikaisin yläkerran meteliin on vienyt voimani, eikä se ole näyttänyt loppuvan, päinvastoin pahenevan vaan.
Parin päivän kuluttua saan taas tarpeekseni ja menen soittamaan aamulla kahdeksan jälkeen ovikelloa kännykän taltioidessa kaiken. Nyt ovi avataan ja ilmoitan jatkossa äänittäväni metelin. Kerrottuani edellisellä kerralla valvoneeni aamuun, kun olin käynyt soittamassa ovikelloa, nuori mies katsoo minuun ja sanoo "hyvä" ilkeä hymy kasvoillaan. Se on jotain uskomatonta, kuin painajaista, jonka perään hän alkaa sättiä minua sekopääksi ja käyttää törkeää, kunnianloukkauksen piiriin kuuluvaa kieltä.
Hänen käytöksessään on jotain tuttua, johon olen törmännyt aiemminkin ja joka on jättänyt lähtemättömät jälkensä minuun. Hän kostaa kaikki valitukseni metelöimällä entistä enemmän keskellä yötä ja milloin vain. Olin mennyt vielä kertomaan, missä kohtaa sänkyni oli jättääkseen edes sen paikan rauhaan. Mutta koska olin törmännyt narsistiin, juuri siihen kohtaan hän iski ja tuli varta vasten yläpuolelle kolistelemaan. Häntä ärsytti jo se, että puhuin äidin kanssa puhelimessa, ja tömisteli lattiaa yläpuolellani. Ojensin kerran luuria kattoa kohti ja sanoin äidille: "Kuuletko..."
Mikään ei tehonnut siihen jätkään ja lopulta meidän piti vaihtaa pojan kanssa sänkyjä, koska hänellä on paremmat unenlahjat kuin minulla eikä herää kolinoihin niin herkästi kuin minä.
Olen kirjoittanut tätä monta tuntia ja lopetan yöllä ennen yhtä.
Jatkoa seuraavana päivänä sunnuntaina. Kirjoitustauko foorumilla venyi yli kuukauteen keskittyessäni pelkkään eloonjäämiseen.
Tähänkin viestiin on uponnut lukuisia tunteja aikaa ja energiaani kesän mentyä pelkän sairastelun ja kärsimyksen merkeissä.
Aamusivujen kirjoittamisesta olen kyllä pitänyt kynsin hampain kiinni ja kuvannut koko helvettini niihin.
Yhteenvetona alkuvuodesta kirjoitin aamusivuja tammikuussa 101 liuskaa, helmikuussa 85 liuskaa, maaliskuussa 96 liuskaa, huhtikuussa 105 liuskaa, toukokuussa 105 liuskaa, kesäkuussa 101 liuskaa, joka tekee vuoden 2015 ensimmäisellä puolikkaalla yhteensä 593 käsin kirjoitettua aamusivua. Kirjoittaminen jatkuu heinäkuussa, jolloin yhtenä koettelemusten päivänä kirjoitan yhdeksän aamusivua, joka nostaa kuukauden saldon 107 liuskaan, ja voin tilastoida kirjoittaneeni tammikuun alusta heinäkuun loppuun täydet 700 liuskaa kirjoittamisen jatkuessa edelleen.
Monesta asiasta olen vihainen, mutta on mietittävä, mihin paukkujaan käyttää. En alistu vääryyteen, vaan taistelen totuuden puolesta niin kauan kuin henki pihisee.
Jos vääryyksiä ei saa oikeuskäsittelyyn, otan ne kirjoituskäsittelyyni sitä mukaa kuin kunto ja aika antaa myöten.
Lääkärit eivät halua uskoa, mitä näkevät edessään! Eivätkä he ole ainoat; johon koko heitteillejättö perustuu.
Etsin huhtikuun aamusivuistani yhtä kohtaa löytäessäni tämän keskiviikkona 29.4.2015 kirjoittamani:
Lainaus:
Reiteni särkevät koko ajan, samoin käsivarteni, ja poskeni on häijy. Olen niin sairas ja kipeä, että silmäni ovat täynnä kyyneleitä. Alan itkeä; tämä on lähes ylivoimaista minulle. Kyyneleitä valuu poskiani pitkin ja yksi tippui paperille. Kärsimys on tavaramerkkini, kyynelillä sinetöity. Miten kallista onkaan Saatanalle, saada uhrinsa kärsimään ja houkutella siihen apureita (kyynel) kenestä vaan, joka siihen lankeaa. Aloittaessani näiden sivujen kirjoittamista tänään mieleeni tuli taas pikku Eerika, joka ei voinut kertoa pahoinpitelyistään kenellekään. Hän kärsi jo niin hirveästi, että hyvä kun hän kesti sen, ja häntä uhattiin vielä suuremmalla kärsimyksellä, jos hän kertoisi siitä. Nadia Berough oli myynyt sielunsa Saatanalle, joka oli määrännyt hänen olemaan kovakourainen: "Be rough." Sirpa Laamanen muuttui Nadiaksi, joka teki pikku Eerikan elämän helvetiksi ja painajaiseksi toisten viettäessä normaalia elämää.
Toisten nauttiessa kesästä ja lämmöstä kärsin täällä enemmän kuin pystyn kertomaan tai jaksan kertoa. Kertominen ja selittely vie voimat, joita tarvitaan olosuhteiden sietämiseen.
Tervetuloa vaan todellisuuteen Roskatiede-blogin Tiina ja Varpu Tavi Ympyrätalon apteekissa, jossa ei tarvitsekaan käydä enää ostoksilla. Palaan raukkamaisiin kirjoituksiinne tuonnempana, alkusoittoa löytyy täältä. Ihmettelen vaan, miten kehtaatte.
Eivät kaikki terveet ole myötäelämiskyvyttömiä. Jotain häikkää kehityksessä; ehkä terapia voisi auttaa, Tiina ja Varpu.
+ + +
Viime yönä en saanut nukuttua, mutta vedin hengitysteihin limaa taas, kun en lopen uupuneena nielekään enää. Ihan mukavaahan se tietty on vaan, kaikille terveille, jotka voivat nauttia elämästä.
Tänä kesänä peitot eivät ole riittäneet; ei villatäkki, tuplavillaviltti eikä muut. Olen joutunut ostamaan lisää villaa kylmänkolotusta vastaan nyt helteelläkin.
Kolmekymppiä meni hukkaan 140 x 120 sentin villaneuleeseen, tarkoituksena saada lisälämpöä etenkin kankun ja reisien kylmänjäytämiseen. Mutta se oli vääränlaista villasekoitetta viskoosin tehdessä sen niin kalseaksi, että jäytäminen vain paheni kaikkien peittojen alla.
Ihon sairaalloinen kylmyys ei ole mitään kuvitelmaa, jäätävän kylmän ihon tuntee käsilläänkin. Jo ensimmäinen punkinpurema heikensi verenkiertoa, toinen vielä kauheammin.
Sydän hakkasi kuin viimeistä päivää yrittäessäni nukkua; sekin on ihan loppu ja hakkaa taas. Oireiden aina vain pahennuttua ja sietokyvyn ollessa äärirajoilla, mieleeni on alkanut putkahdella juttu hautapaikan etsimisestä.
+ + +
Yhtä asiaa käsi sydämellä pyytäisin, että kaikille borrelioosiin sairastuneille ja kuolleille tehtäisiin ruumiinavaus lääkärien uskomushoitojen ja vähättelyn lopettamiseksi - että ihan oikeasti tutkittaisiin, löytyykö näytteistä spirokeettaa vai ei. Roskatiede-blogin Tiina ja Varpu Tavi Ympyrätalon apteekista kannattavat varmaan asiaa? Nythän he ja lääkärit vain tutkimatta hutkivat ja väittävät jotain, mitä eivät oikeasti edes tiedä tai ole tutkineet: löytyykö kudosnäytteistä spirokeettaa vai ei!
Että kehtaattekin raukkamaiset sairaiden kiusaajat. Että kehtaattekin käyttäytyä noin. Eikö ole omaatuntoa, joka soimaisi.
Lääkärit eivät halua uskoa, mitä näkevät edessään! Eivätkä he ole ainoat; johon koko heitteillejättö perustuu.
Etsin huhtikuun aamusivuistani yhtä kohtaa löytäessäni tämän keskiviikkona 29.4.2015 kirjoittamani:
Lainaus:
Reiteni särkevät koko ajan, samoin käsivarteni, ja poskeni on häijy. Olen niin sairas ja kipeä, että silmäni ovat täynnä kyyneleitä. Alan itkeä; tämä on lähes ylivoimaista minulle. Kyyneleitä valuu poskiani pitkin ja yksi tippui paperille. Kärsimys on tavaramerkkini, kyynelillä sinetöity. Miten kallista onkaan Saatanalle, saada uhrinsa kärsimään ja houkutella siihen apureita (kyynel) kenestä vaan, joka siihen lankeaa. Aloittaessani näiden sivujen kirjoittamista tänään mieleeni tuli taas pikku Eerika, joka ei voinut kertoa pahoinpitelyistään kenellekään. Hän kärsi jo niin hirveästi, että hyvä kun hän kesti sen, ja häntä uhattiin vielä suuremmalla kärsimyksellä, jos hän kertoisi siitä. Nadia Berough oli myynyt sielunsa Saatanalle, joka oli määrännyt hänen olemaan kovakourainen: "Be rough." Sirpa Laamanen muuttui Nadiaksi, joka teki pikku Eerikan elämän helvetiksi ja painajaiseksi toisten viettäessä normaalia elämää.
Toisten nauttiessa kesästä ja lämmöstä kärsin täällä enemmän kuin pystyn kertomaan tai jaksan kertoa. Kertominen ja selittely vie voimat, joita tarvitaan olosuhteiden sietämiseen.
Tervetuloa vaan todellisuuteen Roskatiede-blogin Tiina ja Varpu Tavi Ympyrätalon apteekissa, jossa ei tarvitsekaan käydä enää ostoksilla. Palaan raukkamaisiin kirjoituksiinne tuonnempana, alkusoittoa löytyy täältä. Ihmettelen vaan, miten kehtaatte.
Eivät kaikki terveet ole myötäelämiskyvyttömiä. Jotain häikkää kehityksessä; ehkä terapia voisi auttaa, Tiina ja Varpu.
+ + +
Viime yönä en saanut nukuttua, mutta vedin hengitysteihin limaa taas, kun en lopen uupuneena nielekään enää. Ihan mukavaahan se tietty on vaan, kaikille terveille, jotka voivat nauttia elämästä.
Tänä kesänä peitot eivät ole riittäneet; ei villatäkki, tuplavillaviltti eikä muut. Olen joutunut ostamaan lisää villaa kylmänkolotusta vastaan nyt helteelläkin.
Kolmekymppiä meni hukkaan 140 x 120 sentin villaneuleeseen, tarkoituksena saada lisälämpöä etenkin kankun ja reisien kylmänjäytämiseen. Mutta se oli vääränlaista villasekoitetta viskoosin tehdessä sen niin kalseaksi, että jäytäminen vain paheni kaikkien peittojen alla.
Ihon sairaalloinen kylmyys ei ole mitään kuvitelmaa, jäätävän kylmän ihon tuntee käsilläänkin. Jo ensimmäinen punkinpurema heikensi verenkiertoa, toinen vielä kauheammin.
Sydän hakkasi kuin viimeistä päivää yrittäessäni nukkua; sekin on ihan loppu ja hakkaa taas. Oireiden aina vain pahennuttua ja sietokyvyn ollessa äärirajoilla, mieleeni on alkanut putkahdella juttu hautapaikan etsimisestä.
+ + +
Yhtä asiaa käsi sydämellä pyytäisin, että kaikille borrelioosiin sairastuneille ja kuolleille tehtäisiin ruumiinavaus lääkärien uskomushoitojen ja vähättelyn lopettamiseksi - että ihan oikeasti tutkittaisiin, löytyykö näytteistä spirokeettaa vai ei. Roskatiede-blogin Tiina ja Varpu Tavi Ympyrätalon apteekista kannattavat varmaan asiaa? Nythän he ja lääkärit vain tutkimatta hutkivat ja väittävät jotain, mitä eivät oikeasti edes tiedä tai ole tutkineet: löytyykö kudosnäytteistä spirokeettaa vai ei!
Että kehtaattekin raukkamaiset sairaiden kiusaajat. Että kehtaattekin käyttäytyä noin. Eikö ole omaatuntoa, joka soimaisi.
Otsani särki käytyäni ennen puolta yötä minulle liian kylmässä ilmassa kävelyllä, kun oli noin viitisentoista astetta lämmintä. Poskionteloiden tulehdus jyllää otsaonteloissakin ja laittaa kärsimään näin. Joka yö nukkumaanmennessäni pipo on vedettävä kulmakarvoihin asti lievittäessään otsaontelon kirvelyä ja särkyä. Viime viikolla käydessämme parin vuoden tauon jälkeen Tukholmassa ajattelin, etten ota laivaan pipoa mukaan. Mutta se oli virhe; ilmastointi veti niin kovin, että otsaan sattui ja yöksi oli laitettava pään päälle kaksi pyyhettä. Koska myös reiteni särkivät kolmenkin peiton alla, vaikka jaloissani oli ohuet villasukkahousut, joiden päälle olin vetänyt fleecehaalarin, säärystimet ja kahdet villasukat, taittelin vielä kaksi kylpypyyhettä reisiäni vasten lämmittämään.
Se, että itse kuvittelisin oireitani, ei pidä paikkaansa. Kaikkia näitä asioita voidaan tutkia, jos on vain oikeat välineet käytössä.
Perjantaina 14.8.2015 reisieni jäytäessä peittojen alla aloin mitata niiden pintalämpötilaa. Yritin ensin korvalämpömittarilla, muttei se toiminut oikein. Otin sitten Sanitaksen mittarin, joka näytti 33,4 astetta reiden päältä mitattuna. Vasta sen jälkeen tajusin, miksei korvamittari näyttänyt mitään, asteikon alkaessa 34:stä siinä. Myöhemmin mittasin Sanitaksella kylmän kankun päältä 34,9 ja 35 astetta useita kertoja kainalolämmön ollessa 36,5 astetta. Yritin myös katsoa netistä jotain liuskamittaria, jolla lämmön voisi mitata suoraan ihon päältä. Koska kaikki käyttöön tarkoitetut mittarit alkoivat 34 asteesta, olisi turhaa ostaa sellaista kylmän oikein jäytäessä. Ainoa mahdollisuus olisi ollut matelijoille tarkoitetut mittarit, joita niitäkin aloin tutkia. Onneksi löysin viimein digitaalisen infrapunamittarin, jolla mittaaminen toivottavasti onnistuu.
Aika paljon on tullut lueskeltua kaikkea, välilehdissäni on auki muun muassa tämä, joka johdatti minua eteenpäin taas. Lainaus:
Lainaus:
“Dr. Lida Mattman, Ph.D., who died back in 2008, taught microbiology, virology, pathology at major universities. She identified the Lyme disease spirochete in semen, saliva, mosquitoes, biting flies and spiders – in addition to the well-known deer tick. This means (of course) that we’re all exposed to these conditions and since she found them in things like tears, semen and saliva – that, in addition, it’s contagious.”
Lainaus:
[Lääkäri Lida Mattman, joka kuoli vuonna 2008, opetti mikrobiologiaa, virologiaa, patologiaa merkittävimmissä yliopistoissa. Hän tunnisti Lymen taudin spirokeetan siemennesteessä, syljessä, hyttysissä, purevissa kärpäsissä ja hämähäkeissä - hyvin tunnetun punkin lisäksi. Tämä tarkoittaa tietenkin, että olemme kaikki altistuneet näihin olosuhteisiin, ja koska hän löysi spirokeettoja kyynelistä, siemennesteestä ja syljestä - se on sen lisäksi tarttuvaa.]
Lida Mattman pakotettiin vankeus- ja sakkorangaistuksen uhalla lopettamaan tutkimuksensa - kuinkas muuten tosi vapaassa ja totuutta rakastavassa maassa. Mutta samoilla linjoilla Mattmanin kanssa on ollut Willy Burgdorferkin, jonka mukaan Borrelia burgdorferi on nimetty ja joka hänkin on jo edesmennyt.
Kuvatekstissä Willy Burgdorfer sanoo, että viidestä kymmeneen prosenttiin Lymeä kantavista punkeista on systeeminen infektio ja tauti on niiden syljessä ja voi tarttua heti, kun ne purevat.
- There is no safety window, ei ole mitään turvalasia, hän toteaa vielä lopuksi.
Kannattaa katsoa myös tämä video, jossa Willy Burgdorfer puhuu Lymen taudista ja tieteellisestä ja lääkinnällisestä korruptiosta:
Lääkärit eivät halua uskoa, mitä näkevät edessään! Eivätkä he ole ainoat; johon koko heitteillejättö perustuu.
Etsin huhtikuun aamusivuistani yhtä kohtaa löytäessäni tämän keskiviikkona 29.4.2015 kirjoittamani:
Lainaus:
Reiteni särkevät koko ajan, samoin käsivarteni, ja poskeni on häijy. Olen niin sairas ja kipeä, että silmäni ovat täynnä kyyneleitä. Alan itkeä; tämä on lähes ylivoimaista minulle. Kyyneleitä valuu poskiani pitkin ja yksi tippui paperille. Kärsimys on tavaramerkkini, kyynelillä sinetöity. Miten kallista onkaan Saatanalle, saada uhrinsa kärsimään ja houkutella siihen apureita (kyynel) kenestä vaan, joka siihen lankeaa. Aloittaessani näiden sivujen kirjoittamista tänään mieleeni tuli taas pikku Eerika, joka ei voinut kertoa pahoinpitelyistään kenellekään. Hän kärsi jo niin hirveästi, että hyvä kun hän kesti sen, ja häntä uhattiin vielä suuremmalla kärsimyksellä, jos hän kertoisi siitä. Nadia Berough oli myynyt sielunsa Saatanalle, joka oli määrännyt hänen olemaan kovakourainen: "Be rough." Sirpa Laamanen muuttui Nadiaksi, joka teki pikku Eerikan elämän helvetiksi ja painajaiseksi toisten viettäessä normaalia elämää.
Toisten nauttiessa kesästä ja lämmöstä kärsin täällä enemmän kuin pystyn kertomaan tai jaksan kertoa. Kertominen ja selittely vie voimat, joita tarvitaan olosuhteiden sietämiseen.
Tervetuloa vaan todellisuuteen Roskatiede-blogin Tiina ja Varpu Tavi Ympyrätalon apteekissa, jossa ei tarvitsekaan käydä enää ostoksilla. Palaan raukkamaisiin kirjoituksiinne tuonnempana, alkusoittoa löytyy täältä. Ihmettelen vaan, miten kehtaatte.
Eivät kaikki terveet ole myötäelämiskyvyttömiä. Jotain häikkää kehityksessä; ehkä terapia voisi auttaa, Tiina ja Varpu.
+ + +
Viime yönä en saanut nukuttua, mutta vedin hengitysteihin limaa taas, kun en lopen uupuneena nielekään enää. Ihan mukavaahan se tietty on vaan, kaikille terveille, jotka voivat nauttia elämästä.
Tänä kesänä peitot eivät ole riittäneet; ei villatäkki, tuplavillaviltti eikä muut. Olen joutunut ostamaan lisää villaa kylmänkolotusta vastaan nyt helteelläkin.
Kolmekymppiä meni hukkaan 140 x 120 sentin villaneuleeseen, tarkoituksena saada lisälämpöä etenkin kankun ja reisien kylmänjäytämiseen. Mutta se oli vääränlaista villasekoitetta viskoosin tehdessä sen niin kalseaksi, että jäytäminen vain paheni kaikkien peittojen alla.
Ihon sairaalloinen kylmyys ei ole mitään kuvitelmaa, jäätävän kylmän ihon tuntee käsilläänkin. Jo ensimmäinen punkinpurema heikensi verenkiertoa, toinen vielä kauheammin.
Sydän hakkasi kuin viimeistä päivää yrittäessäni nukkua; sekin on ihan loppu ja hakkaa taas. Oireiden aina vain pahennuttua ja sietokyvyn ollessa äärirajoilla, mieleeni on alkanut putkahdella juttu hautapaikan etsimisestä.
+ + +
Yhtä asiaa käsi sydämellä pyytäisin, että kaikille borrelioosiin sairastuneille ja kuolleille tehtäisiin ruumiinavaus lääkärien uskomushoitojen ja vähättelyn lopettamiseksi - että ihan oikeasti tutkittaisiin, löytyykö näytteistä spirokeettaa vai ei. Roskatiede-blogin Tiina ja Varpu Tavi Ympyrätalon apteekista kannattavat varmaan asiaa? Nythän he ja lääkärit vain tutkimatta hutkivat ja väittävät jotain, mitä eivät oikeasti edes tiedä tai ole tutkineet: löytyykö kudosnäytteistä spirokeettaa vai ei!
Että kehtaattekin raukkamaiset sairaiden kiusaajat. Että kehtaattekin käyttäytyä noin. Eikö ole omaatuntoa, joka soimaisi.
Otsani särki käytyäni ennen puolta yötä minulle liian kylmässä ilmassa kävelyllä, kun oli noin viitisentoista astetta lämmintä. Poskionteloiden tulehdus jyllää otsaonteloissakin ja laittaa kärsimään näin. Joka yö nukkumaanmennessäni pipo on vedettävä kulmakarvoihin asti lievittäessään otsaontelon kirvelyä ja särkyä. Viime viikolla käydessämme parin vuoden tauon jälkeen Tukholmassa ajattelin, etten ota laivaan pipoa mukaan. Mutta se oli virhe; ilmastointi veti niin kovin, että otsaan sattui ja yöksi oli laitettava pään päälle kaksi pyyhettä. Koska myös reiteni särkivät kolmenkin peiton alla, vaikka jaloissani oli ohuet villasukkahousut, joiden päälle olin vetänyt fleecehaalarin, säärystimet ja kahdet villasukat, taittelin vielä kaksi kylpypyyhettä reisiäni vasten lämmittämään.
Se, että itse kuvittelisin oireitani, ei pidä paikkaansa. Kaikkia näitä asioita voidaan tutkia, jos on vain oikeat välineet käytössä.
Perjantaina 14.8.2015 reisieni jäytäessä peittojen alla aloin mitata niiden pintalämpötilaa. Yritin ensin korvalämpömittarilla, muttei se toiminut oikein. Otin sitten Sanitaksen mittarin, joka näytti 33,4 astetta reiden päältä mitattuna. Vasta sen jälkeen tajusin, miksei korvamittari näyttänyt mitään, asteikon alkaessa 34:stä siinä. Myöhemmin mittasin Sanitaksella kylmän kankun päältä 34,9 ja 35 astetta useita kertoja kainalolämmön ollessa 36,5 astetta. Yritin myös katsoa netistä jotain liuskamittaria, jolla lämmön voisi mitata suoraan ihon päältä. Koska kaikki käyttöön tarkoitetut mittarit alkoivat 34 asteesta, olisi turhaa ostaa sellaista kylmän oikein jäytäessä. Ainoa mahdollisuus olisi ollut matelijoille tarkoitetut mittarit, joita niitäkin aloin tutkia. Onneksi löysin viimein digitaalisen infrapunamittarin, jolla mittaaminen toivottavasti onnistuu.
Aika paljon on tullut lueskeltua kaikkea, välilehdissäni on auki muun muassa tämä, joka johdatti minua eteenpäin taas. Lainaus:
Lainaus:
“Dr. Lida Mattman, Ph.D., who died back in 2008, taught microbiology, virology, pathology at major universities. She identified the Lyme disease spirochete in semen, saliva, mosquitoes, biting flies and spiders – in addition to the well-known deer tick. This means (of course) that we’re all exposed to these conditions and since she found them in things like tears, semen and saliva – that, in addition, it’s contagious.”
Lainaus:
[Lääkäri Lida Mattman, joka kuoli vuonna 2008, opetti mikrobiologiaa, virologiaa, patologiaa merkittävimmissä yliopistoissa. Hän tunnisti Lymen taudin spirokeetan siemennesteessä, syljessä, hyttysissä, purevissa kärpäsissä ja hämähäkeissä - hyvin tunnetun punkin lisäksi. Tämä tarkoittaa tietenkin, että olemme kaikki altistuneet näihin olosuhteisiin, ja koska hän löysi spirokeettoja kyynelistä, siemennesteestä ja syljestä - se on sen lisäksi tarttuvaa.]
Lida Mattman pakotettiin vankeus- ja sakkorangaistuksen uhalla lopettamaan tutkimuksensa - kuinkas muuten tosi vapaassa ja totuutta rakastavassa maassa. Mutta samoilla linjoilla Mattmanin kanssa on ollut Willy Burgdorferkin, jonka mukaan Borrelia burgdorferi on nimetty ja joka hänkin on jo edesmennyt.
Kuvatekstissä Willy Burgdorfer sanoo, että viidestä kymmeneen prosenttiin Lymeä kantavista punkeista on systeeminen infektio ja tauti on niiden syljessä ja voi tarttua heti, kun ne purevat.
- There is no safety window, ei ole mitään turvalasia, hän toteaa vielä lopuksi.
Kannattaa katsoa myös tämä video, jossa Willy Burgdorfer puhuu Lymen taudista ja tieteellisestä ja lääkinnällisestä korruptiosta:
Menipä viime yönä kirjoittamisen kanssa myöhään, liian myöhään tähän nykyiseen elämään, sillä täällä ei voi nukkua enää ollenkaan normaalisti. Yläkerran addikti herää varhain aamusella tupakalle ja ryhtyy pompottelemaan palloa koiran kanssa. Jos en ole saanut nukuttua siihen mennessä, kun addikti herää, ne unet olivat sitten siinä. Ei se mitään, jos valvoo vain silloin tällöin, mutta jos on valvonut sairaana jo vuosikausia, elimistö alkaa olla loppu. Yritettävä vaan nukkua silloin, kun narsku nukkuu. Kun narsku pomppaa ylös ja aloittaa pompottelun, on parasta olla pirteä. Olen joutunut jättämään yökirjoittamisen ja hertsien ottamisen, joka olisi ollut tosi paha takapakki, ellei poikani olisi keksinyt Nigella sativaa, jota olen käyttänyt sekä öljynä että siemeninä jo aika pitkään. Löytö on hyvin arvokas, sillä mustakuminasta kerrotaan Raamatussakin, Jesajan kirjassa 28:23-29. Paljon myöhemmin elänyt profeetta Muhammed sanoi sen parantavan kaiken muun paitsi kuoleman. Nigella sativassa on yli sata vaikuttavaa ainetta ja siitä on satoja tieteellisiä tutkimuksia. Suomessa öljy ja siemenet ovat kalliita, iHerbissä edullisempia. Myös amygdaliinia olen käyttänyt siitä lähtien, kun siihen tutustuin. Olen pureskellut pari kolme aprikoosinydintä kerralla, mutta neljä näyttää olevan liikaa tuloksena pahoinvointia painaessani aika vähän. Myös Andrographis on tullut mukaan kystamuotoja tappamaan. Aikamoista räpiköimistä tämä kyllä on kaukana mistään normaalivoinnista. Siitä ei pääse mihinkään, että spirokeetta on tehnyt jo aikamoista jälkeä myös aivoihin. Aamusivuihin yritän kuvata kaikki oireeni, ja kyllähän käsialasta, korjailusta ja itse sisällöstä näkee. Huomenna kirjoitettava siitäkin, kun pesun jälkeen meinasin kaksi kertaa kaatua. Ensimmäisellä kerralla housuja jalkaan vetäessäni, mutta seinä tuli vastaan; toisella kerralla sukkaa jalkaan vetäessäni kaapin tullessa vastaan. Kuitenkin kun olen käynyt neurologilla, kaikki on muka ollut ok. Oikeasti hän ei teettänyt mitään tasapainotestejä, kuten yhdellä jalalla seisomista, josta tila olisi paljastunut heti. Palaan tähän ja muuhun vielä, kun jaksan. Olen vaan niin täynnä kaikkea, ettei kapasiteettini riitä. Olisi pitänyt ottaa höyryhengitystäkin keuhkojen ja poskiontelojen ollessa ikävät taas. Mutta toivottavasti saan nukuttua ennen kuin narsku herää. Kiusa ja kosto on homman nimi ja sen narsku osaa.
Maaliskuun alussa Tissari pääsi eläkkeelle ja hänet on äskettäin arvioitu vaikeavammaiseksi. Hermostossa on pahoja vaurioita.
Hän joutui tätä ennen elämään kaksi ja puoli vuotta ilman tuloja. Autoa hän ei ole voinut ajaa kolmeen vuoteen eikä jatkaa projektipäällikön työtään.
Tissari on kuitenkin vointinsa mukaan pyörittänyt yritystoimintaa.
– Töitä ei ole voinut tehdä silloin, kun on ollut tajuttomana. Sairauspäivärahaa ei tullut, koska Kelan mukaan en ollut työkyvytön: borrelioosi ei kuulu lain mukaan työkykyä vieviin sairauksiin.
Tissari toivoo, että punkkien kantamat sairaudet otettaisiin uudenlaiseen tarkasteluun, että niihin sairastuneet ihmiset saisivat nopeasti tarvitsemansa hoidon ja taloudellisen perusturvan.
Googlen uudessa maailmanjärjestyksessä tärkeää hakutietoa missataan liian usein, DuckDuckGon löytämää tämäkin.
Viesti 11704Pe 21 Elo 2015, 5:00 (GMT+3) Aihe: In Finland dogs are treated better than people - Suomessa koirat hoidetaan paremmin kuin ihmiset
Kun on saanut kärsiä jo vuosia ja elämä mennyt aina vain vaikeammaksi, ei voi kuin ihmetellä tätä kidutusta ja kiusaamista, mitä Suomessa saa osakseen.
Koko yhteiskunta on sairastunut kiusaamiseen, jonka kohteeksi heikot ja kärsivät joutuvat.
Lääkärit pitävät huolen siitä, että uhri pysyy sairaana, ettei hän saa apua ja joutuu kitumaan vuosikausia.
Naapurit pitävät huolen siitä, ettei heitteillejätetty sairas saa edes levätä rauhassa, vaan kiusaavat ja metelöivät minkä ehtivät.
Kunta pitää huolen siitä, että kärsimys huonoissa olosuhteissa jatkuu. Koko systeemi pelaa sairasta vastaan.
Ihmisillä on edessään hidas ja kivulias kuolema vuosien kärsimisen jälkeen.
Edes koiriakaan ei kohdella Suomessa niin huonosti kuin meitä ihmisiä.
+ + +
Kirjoitan tätä sängyssä puoliksi peittojen alla kannettava tietokone sylissäni. Asennossa olisi toivomisen varaa, mutta niin olisi kaikessa muussakin.
Ettei tämä helvetti olisi totta niin kuin se on.
Etten voi nukkua enää edes omassa sängyssäni yläkerran narsistin takia, joka ei pidä kiusaamisessaan päivänkään taukoa keskittyen varsinkin aamuihin. Kerrottuani valvoneeni aamuun, etten ollut nukkunut yhtään metelin alettua, hän hymyili ilkeästi ja sanoi: "Hyvä."
Olisi tärkeää pystyä nukkumaan kestääkseen kaiken.
Muttei se onnistunut tänäkään yönä.
Otsani kirveli, vapisin ja tärisin niin kuin nytkin.
Heitteillejätöllään lääkäritkin osallistuvat kiusaamiseen kuin julmat narsistit konsanaan.
+ + +
Miten kestän aamulla parin tunnin kuluttua taas?
Kiusaajat eivät esitä sitä kysymystä.
Kauppakeskuksessa olin kuin haamu ja kävelin villasukat jalassa.
Hyvä puoli on se, että narsistin herättäessä aamusivut ovat aamusivuja taas.
Huono puoli on se, että jälki on kauheaa, se mitä joudun kertomaan.
Kun on saanut kärsiä jo vuosia ja elämä mennyt aina vain vaikeammaksi, ei voi kuin ihmetellä tätä kidutusta ja kiusaamista, mitä Suomessa saa osakseen.
Koko yhteiskunta on sairastunut kiusaamiseen, jonka kohteeksi heikot ja kärsivät joutuvat.
Lääkärit pitävät huolen siitä, että uhri pysyy sairaana, ettei hän saa apua ja joutuu kitumaan vuosikausia.
Naapurit pitävät huolen siitä, ettei heitteillejätetty sairas saa edes levätä rauhassa, vaan kiusaavat ja metelöivät minkä ehtivät.
Kunta pitää huolen siitä, että kärsimys huonoissa olosuhteissa jatkuu. Koko systeemi pelaa sairasta vastaan.
Ihmisillä on edessään hidas ja kivulias kuolema vuosien kärsimisen jälkeen.
Edes koiriakaan ei kohdella Suomessa niin huonosti kuin meitä ihmisiä.
+ + +
Kirjoitan tätä sängyssä puoliksi peittojen alla kannettava tietokone sylissäni. Asennossa olisi toivomisen varaa, mutta niin olisi kaikessa muussakin.
Ettei tämä helvetti olisi totta niin kuin se on.
Etten voi nukkua enää edes omassa sängyssäni yläkerran narsistin takia, joka ei pidä kiusaamisessaan päivänkään taukoa keskittyen varsinkin aamuihin. Kerrottuani valvoneeni aamuun, etten ollut nukkunut yhtään metelin alettua, hän hymyili ilkeästi ja sanoi: "Hyvä."
Olisi tärkeää pystyä nukkumaan kestääkseen kaiken.
Muttei se onnistunut tänäkään yönä.
Otsani kirveli, vapisin ja tärisin niin kuin nytkin.
Heitteillejätöllään lääkäritkin osallistuvat kiusaamiseen kuin julmat narsistit konsanaan.
+ + +
Miten kestän aamulla parin tunnin kuluttua taas?
Kiusaajat eivät esitä sitä kysymystä.
Kauppakeskuksessa olin kuin haamu ja kävelin villasukat jalassa.
Hyvä puoli on se, että narsistin herättäessä aamusivut ovat aamusivuja taas.
Huono puoli on se, että jälki on kauheaa, se mitä joudun kertomaan.
Ihmisiä hoidetaan Suomessa huonommin kuin koiria.
Siellä se narsisti jyskyttää taas, aloitti aamulla heti herättyään niin kuin aina.
Jätkällä ei ole aamuisin muuta kuin pompottaa koiran kanssa ihan kiusallaan palloa heti tupakalle herättyään.
Heräsin seitsemän kahdeksan aikaan siihen meteliin sydämen hakatessa hirveästi kaikkien kroonisesti valvottujen öiden jälkeen.
Kun on saanut kärsiä jo vuosia ja elämä mennyt aina vain vaikeammaksi, ei voi kuin ihmetellä tätä kidutusta ja kiusaamista, mitä Suomessa saa osakseen.
Koko yhteiskunta on sairastunut kiusaamiseen, jonka kohteeksi heikot ja kärsivät joutuvat.
Lääkärit pitävät huolen siitä, että uhri pysyy sairaana, ettei hän saa apua ja joutuu kitumaan vuosikausia.
Naapurit pitävät huolen siitä, ettei heitteillejätetty sairas saa edes levätä rauhassa, vaan kiusaavat ja metelöivät minkä ehtivät.
Kunta pitää huolen siitä, että kärsimys huonoissa olosuhteissa jatkuu. Koko systeemi pelaa sairasta vastaan.
Ihmisillä on edessään hidas ja kivulias kuolema vuosien kärsimisen jälkeen.
Edes koiriakaan ei kohdella Suomessa niin huonosti kuin meitä ihmisiä.
+ + +
Kirjoitan tätä sängyssä puoliksi peittojen alla kannettava tietokone sylissäni. Asennossa olisi toivomisen varaa, mutta niin olisi kaikessa muussakin.
Ettei tämä helvetti olisi totta niin kuin se on.
Etten voi nukkua enää edes omassa sängyssäni yläkerran narsistin takia, joka ei pidä kiusaamisessaan päivänkään taukoa keskittyen varsinkin aamuihin. Kerrottuani valvoneeni aamuun, etten ollut nukkunut yhtään metelin alettua, hän hymyili ilkeästi ja sanoi: "Hyvä."
Olisi tärkeää pystyä nukkumaan kestääkseen kaiken.
Muttei se onnistunut tänäkään yönä.
Otsani kirveli, vapisin ja tärisin niin kuin nytkin.
Heitteillejätöllään lääkäritkin osallistuvat kiusaamiseen kuin julmat narsistit konsanaan.
+ + +
Miten kestän aamulla parin tunnin kuluttua taas?
Kiusaajat eivät esitä sitä kysymystä.
Kauppakeskuksessa olin kuin haamu ja kävelin villasukat jalassa.
Hyvä puoli on se, että narsistin herättäessä aamusivut ovat aamusivuja taas.
Huono puoli on se, että jälki on kauheaa, se mitä joudun kertomaan.
Ihmisiä hoidetaan Suomessa huonommin kuin koiria.
Siellä se narsisti jyskyttää taas, aloitti aamulla heti herättyään niin kuin aina.
Jätkällä ei ole aamuisin muuta kuin pompottaa koiran kanssa ihan kiusallaan palloa heti tupakalle herättyään.
Heräsin seitsemän kahdeksan aikaan siihen meteliin sydämen hakatessa hirveästi kaikkien kroonisesti valvottujen öiden jälkeen.
Aamusivujeni ensimmäisestä liuskasta kolmannen liuskan alkuun:
Lainaus:
Perjantaina 21/8∙2015
Rakas Jumala, siunaa ja varjele ja ole aina kanssani. Kiitos kaikesta.
ღ
Kello on 10.02 aloittaessani kamalan yön jälkeen. Nyt kello on 10.12 hoidettuani vähän itseäni. Harjasin tukan ja laitoin lisää kostutustippoja silmiini.
Sydän on hakannut koko aamun sen jälkeen, kun heräsin yläkerran meteliin taas. Takykardia on pitkä eikä lyhyt enää sydämeni ollessa ihan loppu. Mutta yritän olla rauhallinen, etten romahtaisi kokonaan. Tunsin Jumalan puhuvan minulle taas maatessani sängyssä: "Oman rauhani minä annan", joka on Johanneksen evankeliumista 14:27. Kello taisi silloin olla 9.53, jos oikein muistan. Jeesus pitää seuraajilleen pitkän puheen, jossa sanoo myös: "Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut. Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." Tuo on Johanneksen evankeliumista 14:26-27.
Kello 12.09 jatkaessani taas. Selasin nettiä kännykällä ja huomasin Ylen uutisen tältä päivältä kello 6.06: "Ontumista, sokeutumista ja tärinää: 'Borrelioosi tuhoaa koirani hitaasti'", jota pidin melkoisena synkronisiteettinä postattuani tänään kello 5.00 Sanasinkoon aloituksen: "In Finland dogs are treated better than people - Suomessa koirat hoidetaan paremmin kuin ihmiset". Kun en saanut yöllä otsasäryn enkä tärinän takia nukuttua, yritin kuunnella omaatuntoani ja kysellä Jumalalta, nousisinko ylös. Nukkumisesta ei tullut mitään, enkä saanut asiasta selvyyttä. Lopulta seurasin vaistojani, vaikka olin ihan loppu, ja nousin puoli neljän tienoilla hakemaan kannettavan tietokoneen olohuoneesta. Asettauduin sänkyyn puoliksi peittojen alle ryhtyäkseni kirjoittamaan otsikosta, jonka olin juuri erittäin vahvana saanut. Muttei langaton verkko toiminut automaattisesti taaskaan eikä koneen käynnistäminen uudestaan auttanut. Olo oli tuskainen, kun peittojen alta oli noustava etsimään kirjautumislappua. Kello oli jo päälle neljän päästyäni Sanasinkoon vasta kirjoittamaan vähän epämukavassa asennossa sängyn päällä. Kirjoitin siitä, kuinka koko systeemi taistelee sairasta vastaan ja osallistuu rääkkäämiseen. Pääsin ennen kuutta nukkumaan herätäkseni sydän hakkaavana seitsemän kahdeksan aikaan yläkerran pompotukseen taas. Takykardia jatkui ja jatkui vaan ja mietin, mitä teen. Koska uni ei enää tullut jätkän pompotellessa palloa etenkin olohuoneen yläpuolella, päätin viimeisillä voimillani kirjoittaa Sanasinkoon reaaliaikaisen päivityksen, jonka postasin aloittamaani ketjuun kello 9.01 kertoen hirveästä aamustani. Laitoin kahvin odottamaan ja menin lepäämään sänkyyn sydämen hakatessa koko ajan. Vasta Jumalan sanat: "Oman rauhani minä annan" rauhoitti levottoman sieluni ja nousin heikkona ennen kymmentä ylös.
Luettuani järkyttyneenä netistä sairaiden ihmisten kohtelusta Suomessa Jumala sanoi minulle kello 12.02: "Uusi maailmanjärjestys on jo voimassa." Lääkäreiden asenne on törkeä ja käsittämätön, niin kuin Ylen uutisessa 2.7.2015: "Nainen halvaantui kolme kertaa - sairaala näytti ovea: 'Sanottiin, että halvaannu vielä kerran'". Kaiken tuon Jumalakin joutuu näkemään, miten hänen ihmisiään kohdellaan.
Rankan päivän jälkeen sydän edelleen tykyttävänä, kun takykardiaa on piisannut. Mutta ymmärtää jos ajattelee, mitä olen joutunut koko kesän kestämään sairauteni lisäksi, joka on valvottanut koko ajan sekin. Ei auta vaan kuin pistää jäitä hattuun, niin kauan kuin henki pihisee. Sana sanaa vastaan ei auta narskua vastaan; tarvitsemme todisteita, joita onkin jo jonkun verran. Kävi hyvä tuuri, että hymyillessään ilkeästi minulle ja sanoessaan "hyvä" valvotusta yöstäni sain koko jutun talteen. Muutakin raskauttavaa aineistoa on kypsymässä ja odottamassa täydennystä jätkän valehdellessa päin naamaa ja kiusatessa ihan tahallaan.
Tuohon kun ynnää lääkäreiden suorittaman kiusaamisen, eipä ole oleminen ja eläminen herkkua. Eilen kävellessäni kauppakeskuksessa ja katsellessani kaikkea olin niin vihainen ja katkera siitä, mitä minulta oli viety. Tavallinen elämä jo vuosia sitten lääkäreiden julmuuden ja kovuuden takia.
Raahauduttuani tänään illalla takykardian jatkuessa aivan lyhyelle lenkille vetäen kävelysauvoja maata pitkin perässäni näin takaisin tullessani pihalla seinänaapurini, jonka kanssa juttelin hetken. Hän kertoi nenänsä olevan täynnä polyyppeja ja oksentavansa joka päivä puoli tuntia limaa. Hän kertoi käyttäneensä jo seitsemän vuotta jotain kortisonisuihketta ja että korvapolilla oli otettu näyte, josta ei löytynyt mitään. - Juupa juu, ajattelin. Ei tietenkään löytynyt mitään, kun ei oteta oikeita näytteitä ja tutkita mikroskoopilla. Olen jo kauan sitten lukenut sairastuttuani krooniseen poskiontelontulehdukseen, että polyyppien takana on sieni-infektio, niin kuin kroonisessa sinuiitissa ylipäätään. Tietenkään ihmiset eivät parane, koska heitä ei tutkita oikein ja määrätään vain jotain kortisonisuihketta, joka levittää sienen ympäriinsä. Kerrassaan anteeksiantamatonta lääkäreiltä, joiden pitäisi tietää jotain, ajaa ihmiset vain ojasta allikkoon ja jättää sinne kitumaan. Olen usein kuullut, kuinka naapurini oksentaa seinän takana limaa, joka on hirveää kuunneltavaa niin kuin kaikki muukin kärsimys.
On vaan toivotonta, kun ei saa edes lääkäreiltä apua, joiden pitäisi olla sentään ammatti-ihmisiä.
Kun on saanut kärsiä jo vuosia ja elämä mennyt aina vain vaikeammaksi, ei voi kuin ihmetellä tätä kidutusta ja kiusaamista, mitä Suomessa saa osakseen.
Koko yhteiskunta on sairastunut kiusaamiseen, jonka kohteeksi heikot ja kärsivät joutuvat.
Lääkärit pitävät huolen siitä, että uhri pysyy sairaana, ettei hän saa apua ja joutuu kitumaan vuosikausia.
Naapurit pitävät huolen siitä, ettei heitteillejätetty sairas saa edes levätä rauhassa, vaan kiusaavat ja metelöivät minkä ehtivät.
Kunta pitää huolen siitä, että kärsimys huonoissa olosuhteissa jatkuu. Koko systeemi pelaa sairasta vastaan.
Ihmisillä on edessään hidas ja kivulias kuolema vuosien kärsimisen jälkeen.
Edes koiriakaan ei kohdella Suomessa niin huonosti kuin meitä ihmisiä.
+ + +
Kirjoitan tätä sängyssä puoliksi peittojen alla kannettava tietokone sylissäni. Asennossa olisi toivomisen varaa, mutta niin olisi kaikessa muussakin.
Ettei tämä helvetti olisi totta niin kuin se on.
Etten voi nukkua enää edes omassa sängyssäni yläkerran narsistin takia, joka ei pidä kiusaamisessaan päivänkään taukoa keskittyen varsinkin aamuihin. Kerrottuani valvoneeni aamuun, etten ollut nukkunut yhtään metelin alettua, hän hymyili ilkeästi ja sanoi: "Hyvä."
Olisi tärkeää pystyä nukkumaan kestääkseen kaiken.
Muttei se onnistunut tänäkään yönä.
Otsani kirveli, vapisin ja tärisin niin kuin nytkin.
Heitteillejätöllään lääkäritkin osallistuvat kiusaamiseen kuin julmat narsistit konsanaan.
+ + +
Miten kestän aamulla parin tunnin kuluttua taas?
Kiusaajat eivät esitä sitä kysymystä.
Kauppakeskuksessa olin kuin haamu ja kävelin villasukat jalassa.
Hyvä puoli on se, että narsistin herättäessä aamusivut ovat aamusivuja taas.
Huono puoli on se, että jälki on kauheaa, se mitä joudun kertomaan.
Ihmisiä hoidetaan Suomessa huonommin kuin koiria.
Siellä se narsisti jyskyttää taas, aloitti aamulla heti herättyään niin kuin aina.
Jätkällä ei ole aamuisin muuta kuin pompottaa koiran kanssa ihan kiusallaan palloa heti tupakalle herättyään.
Heräsin seitsemän kahdeksan aikaan siihen meteliin sydämen hakatessa hirveästi kaikkien kroonisesti valvottujen öiden jälkeen.
Aamusivujeni ensimmäisestä liuskasta kolmannen liuskan alkuun:
Lainaus:
Perjantaina 21/8∙2015
Rakas Jumala, siunaa ja varjele ja ole aina kanssani. Kiitos kaikesta.
ღ
Kello on 10.02 aloittaessani kamalan yön jälkeen. Nyt kello on 10.12 hoidettuani vähän itseäni. Harjasin tukan ja laitoin lisää kostutustippoja silmiini.
Sydän on hakannut koko aamun sen jälkeen, kun heräsin yläkerran meteliin taas. Takykardia on pitkä eikä lyhyt enää sydämeni ollessa ihan loppu. Mutta yritän olla rauhallinen, etten romahtaisi kokonaan. Tunsin Jumalan puhuvan minulle taas maatessani sängyssä: "Oman rauhani minä annan", joka on Johanneksen evankeliumista 14:27. Kello taisi silloin olla 9.53, jos oikein muistan. Jeesus pitää seuraajilleen pitkän puheen, jossa sanoo myös: "Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut. Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." Tuo on Johanneksen evankeliumista 14:26-27.
Kello 12.09 jatkaessani taas. Selasin nettiä kännykällä ja huomasin Ylen uutisen tältä päivältä kello 6.06: "Ontumista, sokeutumista ja tärinää: 'Borrelioosi tuhoaa koirani hitaasti'", jota pidin melkoisena synkronisiteettinä postattuani tänään kello 5.00 Sanasinkoon aloituksen: "In Finland dogs are treated better than people - Suomessa koirat hoidetaan paremmin kuin ihmiset". Kun en saanut yöllä otsasäryn enkä tärinän takia nukuttua, yritin kuunnella omaatuntoani ja kysellä Jumalalta, nousisinko ylös. Nukkumisesta ei tullut mitään, enkä saanut asiasta selvyyttä. Lopulta seurasin vaistojani, vaikka olin ihan loppu, ja nousin puoli neljän tienoilla hakemaan kannettavan tietokoneen olohuoneesta. Asettauduin sänkyyn puoliksi peittojen alle ryhtyäkseni kirjoittamaan otsikosta, jonka olin juuri erittäin vahvana saanut. Muttei langaton verkko toiminut automaattisesti taaskaan eikä koneen käynnistäminen uudestaan auttanut. Olo oli tuskainen, kun peittojen alta oli noustava etsimään kirjautumislappua. Kello oli jo päälle neljän päästyäni Sanasinkoon vasta kirjoittamaan vähän epämukavassa asennossa sängyn päällä. Kirjoitin siitä, kuinka koko systeemi taistelee sairasta vastaan ja osallistuu rääkkäämiseen. Pääsin ennen kuutta nukkumaan herätäkseni sydän hakkaavana seitsemän kahdeksan aikaan yläkerran pompotukseen taas. Takykardia jatkui ja jatkui vaan ja mietin, mitä teen. Koska uni ei enää tullut jätkän pompotellessa palloa etenkin olohuoneen yläpuolella, päätin viimeisillä voimillani kirjoittaa Sanasinkoon reaaliaikaisen päivityksen, jonka postasin aloittamaani ketjuun kello 9.01 kertoen hirveästä aamustani. Laitoin kahvin odottamaan ja menin lepäämään sänkyyn sydämen hakatessa koko ajan. Vasta Jumalan sanat: "Oman rauhani minä annan" rauhoitti levottoman sieluni ja nousin heikkona ennen kymmentä ylös.
Luettuani järkyttyneenä netistä sairaiden ihmisten kohtelusta Suomessa Jumala sanoi minulle kello 12.02: "Uusi maailmanjärjestys on jo voimassa." Lääkäreiden asenne on törkeä ja käsittämätön, niin kuin Ylen uutisessa 2.7.2015: "Nainen halvaantui kolme kertaa - sairaala näytti ovea: 'Sanottiin, että halvaannu vielä kerran'". Kaiken tuon Jumalakin joutuu näkemään, miten hänen ihmisiään kohdellaan.
Rankan päivän jälkeen sydän edelleen tykyttävänä, kun takykardiaa on piisannut. Mutta ymmärtää jos ajattelee, mitä olen joutunut koko kesän kestämään sairauteni lisäksi, joka on valvottanut koko ajan sekin. Ei auta vaan kuin pistää jäitä hattuun, niin kauan kuin henki pihisee. Sana sanaa vastaan ei auta narskua vastaan; tarvitsemme todisteita, joita onkin jo jonkun verran. Kävi hyvä tuuri, että hymyillessään ilkeästi minulle ja sanoessaan "hyvä" valvotusta yöstäni sain koko jutun talteen. Muutakin raskauttavaa aineistoa on kypsymässä ja odottamassa täydennystä jätkän valehdellessa päin naamaa ja kiusatessa ihan tahallaan.
Tuohon kun ynnää lääkäreiden suorittaman kiusaamisen, eipä ole oleminen ja eläminen herkkua. Eilen kävellessäni kauppakeskuksessa ja katsellessani kaikkea olin niin vihainen ja katkera siitä, mitä minulta oli viety. Tavallinen elämä jo vuosia sitten lääkäreiden julmuuden ja kovuuden takia.
Raahauduttuani tänään illalla takykardian jatkuessa aivan lyhyelle lenkille vetäen kävelysauvoja maata pitkin perässäni näin takaisin tullessani pihalla seinänaapurini, jonka kanssa juttelin hetken. Hän kertoi nenänsä olevan täynnä polyyppeja ja oksentavansa joka päivä puoli tuntia limaa. Hän kertoi käyttäneensä jo seitsemän vuotta jotain kortisonisuihketta ja että korvapolilla oli otettu näyte, josta ei löytynyt mitään. - Juupa juu, ajattelin. Ei tietenkään löytynyt mitään, kun ei oteta oikeita näytteitä ja tutkita mikroskoopilla. Olen jo kauan sitten lukenut sairastuttuani krooniseen poskiontelontulehdukseen, että polyyppien takana on sieni-infektio, niin kuin kroonisessa sinuiitissa ylipäätään. Tietenkään ihmiset eivät parane, koska heitä ei tutkita oikein ja määrätään vain jotain kortisonisuihketta, joka levittää sienen ympäriinsä. Kerrassaan anteeksiantamatonta lääkäreiltä, joiden pitäisi tietää jotain, ajaa ihmiset vain ojasta allikkoon ja jättää sinne kitumaan. Olen usein kuullut, kuinka naapurini oksentaa seinän takana limaa, joka on hirveää kuunneltavaa niin kuin kaikki muukin kärsimys.
On vaan toivotonta, kun ei saa edes lääkäreiltä apua, joiden pitäisi olla sentään ammatti-ihmisiä.
– Lääkäri otti verikokeet, koska epäili kilpirauhasta. Pyysin ottamaan samalla borreliakokeen. Tulos oli yllättävä. Nemon veressä näkyi borreliabakteereja enemmän kuin millään muulla koiralla aiemmin kyseisellä lääkäriasemalla. Koko eläinlääkäriaseman henkilökunta kuulemma katsoi Nemon verta mikroskoopilla oppiakseen lisää borrelioosista.
Uutisessa todetaan:
"Nemon veressä näkyi borreliabakteereja enemmän kuin millään muulla koiralla aiemmin kyseisellä lääkäriasemalla. Koko eläinlääkäriaseman henkilökunta kuulemma katsoi Nemon verta mikroskoopilla oppiakseen lisää borrelioosista."
Noinhan ihmisiäkin pitäisi tutkia; ottaa oikein kunnon näytteet ja tutkia mikroskoopilla, löytyykö borreliabakteeria vai ei!
Käsittämätöntä, että eläinlääkärit tekevät sen, mitä ihmispotilaillekin kuuluisi tehdä!
Edellä borreliabakteerin löytänyt Willy Burgdorfer kertoo videolla, että Lymen spirokeetta on paljon elinvoimaisempi ja virulentimpi kuin syfilistä aiheuttava spirokeetta. Ihminen tärisee ja on kipeä, muttei spirokeettaa näy missään. Miksi, hän kyselee, kun nivelneste on täynnä spirokeettoja!
Willy Burgdorferin kuolemasta on vasta vähän aikaa sairastettuaan Parkinsonin tautia, jonka komplikaatioihin kuoli loppuvuodesta. Ehkei hänkään ollut päässyt spirokeetasta eroon, kun se oli hänellä kerran todettu, niin kuin huonolaatuisesta haastattelusta voi kuunnella.
Aikamoinen veijari ja maanvaiva vaan tuo spirokeetta onkin ja kaikkea muuta kuin luulotautia - suorastaan pirullisen sitkeä tappajatuholainen. Vähättelijät ja epäilijät voisivat tehdä itsellään testin, johon ei tarvita kuin vähän saastunutta verta, jonka saa ilmaiseksi, joka ei maksa mitään. Vinkkinä Roskatiede-blogin Tiinalle, Varpu Taville ja kaikille muille vähättelijöille ja satutieteilijöille.
Aikaa myöten, kantapään kautta, riutuessaan tässä helvetin taudissa oppii sitkeästä pirulaisesta koko ajan uutta.
Minulla on paljon muutakin kuin nivelneste täynnä spirokeettoja. Luustoni on täynnä spirokeetan rakkulamuotoja, jotka eivät tarvitse kuin vähän kortisolihormonia kypsyäkseen spirokeetta-armeijaksi, joka porautuu pitkin poikin luustoani. Ei ole väliä, onko stressi hyvää vai pahaa, kunhan spirokeettojen rakkulamuodot, blebsit, saavat piristysruiskeensa ja minä luusärkyni, jonka takia nytkin valvon.
Koska oikeita lääkkeitä ei kerran saa, on yritettävä keksiä kaikkea, mikä vaan tehoaa, kuten ruutia ja ryytiä.
"Ruuti" on amygdaliinia, vetysyanidia, jonka annostuksen kanssa täytyy olla varovainen, ja "ryyti" Nigella sativaa, josta käytetään myös nimiä mustakumina ja ryytineito! Andrographis niin ikään on tehokasta ja GSE, greipinsiemenuute, tappaa spirokeetan kystamuotojakin.
✠ ✠ ✠
Yritin saada lääkäriltä kipulaastaria turhaan - on tämä vaan niin mukava tauti, ettei lääkäreitä satu yhtään.
No eihän se kipulääke kaikkeen tehoa, kuten yläkerran narsistiin. Niin kauan kuin pumppu jaksaa, on se vaan sen verran ehtiväinen tyyppi, että saa meikän aamuisin hereille ennen kuin olen ehtinyt kunnolla nukahtaakaan. Rytmihäiriöt alkoivat juuri, kun kello on jo 4.46. Auttaisikohan ubikinoni, jota otin. Entä ruuti ja ryyti, tehosivatko jo kolotukseen.
Oikoluvun jälkeen kello 5.10. Eikun pipo päähän ja kaikissa tamineissa nukkumaan.
Kun on saanut kärsiä jo vuosia ja elämä mennyt aina vain vaikeammaksi, ei voi kuin ihmetellä tätä kidutusta ja kiusaamista, mitä Suomessa saa osakseen.
Koko yhteiskunta on sairastunut kiusaamiseen, jonka kohteeksi heikot ja kärsivät joutuvat.
Lääkärit pitävät huolen siitä, että uhri pysyy sairaana, ettei hän saa apua ja joutuu kitumaan vuosikausia.
Naapurit pitävät huolen siitä, ettei heitteillejätetty sairas saa edes levätä rauhassa, vaan kiusaavat ja metelöivät minkä ehtivät.
Kunta pitää huolen siitä, että kärsimys huonoissa olosuhteissa jatkuu. Koko systeemi pelaa sairasta vastaan.
Ihmisillä on edessään hidas ja kivulias kuolema vuosien kärsimisen jälkeen.
Edes koiriakaan ei kohdella Suomessa niin huonosti kuin meitä ihmisiä.
+ + +
Kirjoitan tätä sängyssä puoliksi peittojen alla kannettava tietokone sylissäni. Asennossa olisi toivomisen varaa, mutta niin olisi kaikessa muussakin.
Ettei tämä helvetti olisi totta niin kuin se on.
Etten voi nukkua enää edes omassa sängyssäni yläkerran narsistin takia, joka ei pidä kiusaamisessaan päivänkään taukoa keskittyen varsinkin aamuihin. Kerrottuani valvoneeni aamuun, etten ollut nukkunut yhtään metelin alettua, hän hymyili ilkeästi ja sanoi: "Hyvä."
Olisi tärkeää pystyä nukkumaan kestääkseen kaiken.
Muttei se onnistunut tänäkään yönä.
Otsani kirveli, vapisin ja tärisin niin kuin nytkin.
Heitteillejätöllään lääkäritkin osallistuvat kiusaamiseen kuin julmat narsistit konsanaan.
+ + +
Miten kestän aamulla parin tunnin kuluttua taas?
Kiusaajat eivät esitä sitä kysymystä.
Kauppakeskuksessa olin kuin haamu ja kävelin villasukat jalassa.
Hyvä puoli on se, että narsistin herättäessä aamusivut ovat aamusivuja taas.
Huono puoli on se, että jälki on kauheaa, se mitä joudun kertomaan.
Ihmisiä hoidetaan Suomessa huonommin kuin koiria.
Siellä se narsisti jyskyttää taas, aloitti aamulla heti herättyään niin kuin aina.
Jätkällä ei ole aamuisin muuta kuin pompottaa koiran kanssa ihan kiusallaan palloa heti tupakalle herättyään.
Heräsin seitsemän kahdeksan aikaan siihen meteliin sydämen hakatessa hirveästi kaikkien kroonisesti valvottujen öiden jälkeen.
Aamusivujeni ensimmäisestä liuskasta kolmannen liuskan alkuun:
Lainaus:
Perjantaina 21/8∙2015
Rakas Jumala, siunaa ja varjele ja ole aina kanssani. Kiitos kaikesta.
ღ
Kello on 10.02 aloittaessani kamalan yön jälkeen. Nyt kello on 10.12 hoidettuani vähän itseäni. Harjasin tukan ja laitoin lisää kostutustippoja silmiini.
Sydän on hakannut koko aamun sen jälkeen, kun heräsin yläkerran meteliin taas. Takykardia on pitkä eikä lyhyt enää sydämeni ollessa ihan loppu. Mutta yritän olla rauhallinen, etten romahtaisi kokonaan. Tunsin Jumalan puhuvan minulle taas maatessani sängyssä: "Oman rauhani minä annan", joka on Johanneksen evankeliumista 14:27. Kello taisi silloin olla 9.53, jos oikein muistan. Jeesus pitää seuraajilleen pitkän puheen, jossa sanoo myös: "Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut. Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." Tuo on Johanneksen evankeliumista 14:26-27.
Kello 12.09 jatkaessani taas. Selasin nettiä kännykällä ja huomasin Ylen uutisen tältä päivältä kello 6.06: "Ontumista, sokeutumista ja tärinää: 'Borrelioosi tuhoaa koirani hitaasti'", jota pidin melkoisena synkronisiteettinä postattuani tänään kello 5.00 Sanasinkoon aloituksen: "In Finland dogs are treated better than people - Suomessa koirat hoidetaan paremmin kuin ihmiset". Kun en saanut yöllä otsasäryn enkä tärinän takia nukuttua, yritin kuunnella omaatuntoani ja kysellä Jumalalta, nousisinko ylös. Nukkumisesta ei tullut mitään, enkä saanut asiasta selvyyttä. Lopulta seurasin vaistojani, vaikka olin ihan loppu, ja nousin puoli neljän tienoilla hakemaan kannettavan tietokoneen olohuoneesta. Asettauduin sänkyyn puoliksi peittojen alle ryhtyäkseni kirjoittamaan otsikosta, jonka olin juuri erittäin vahvana saanut. Muttei langaton verkko toiminut automaattisesti taaskaan eikä koneen käynnistäminen uudestaan auttanut. Olo oli tuskainen, kun peittojen alta oli noustava etsimään kirjautumislappua. Kello oli jo päälle neljän päästyäni Sanasinkoon vasta kirjoittamaan vähän epämukavassa asennossa sängyn päällä. Kirjoitin siitä, kuinka koko systeemi taistelee sairasta vastaan ja osallistuu rääkkäämiseen. Pääsin ennen kuutta nukkumaan herätäkseni sydän hakkaavana seitsemän kahdeksan aikaan yläkerran pompotukseen taas. Takykardia jatkui ja jatkui vaan ja mietin, mitä teen. Koska uni ei enää tullut jätkän pompotellessa palloa etenkin olohuoneen yläpuolella, päätin viimeisillä voimillani kirjoittaa Sanasinkoon reaaliaikaisen päivityksen, jonka postasin aloittamaani ketjuun kello 9.01 kertoen hirveästä aamustani. Laitoin kahvin odottamaan ja menin lepäämään sänkyyn sydämen hakatessa koko ajan. Vasta Jumalan sanat: "Oman rauhani minä annan" rauhoitti levottoman sieluni ja nousin heikkona ennen kymmentä ylös.
Luettuani järkyttyneenä netistä sairaiden ihmisten kohtelusta Suomessa Jumala sanoi minulle kello 12.02: "Uusi maailmanjärjestys on jo voimassa." Lääkäreiden asenne on törkeä ja käsittämätön, niin kuin Ylen uutisessa 2.7.2015: "Nainen halvaantui kolme kertaa - sairaala näytti ovea: 'Sanottiin, että halvaannu vielä kerran'". Kaiken tuon Jumalakin joutuu näkemään, miten hänen ihmisiään kohdellaan.
Rankan päivän jälkeen sydän edelleen tykyttävänä, kun takykardiaa on piisannut. Mutta ymmärtää jos ajattelee, mitä olen joutunut koko kesän kestämään sairauteni lisäksi, joka on valvottanut koko ajan sekin. Ei auta vaan kuin pistää jäitä hattuun, niin kauan kuin henki pihisee. Sana sanaa vastaan ei auta narskua vastaan; tarvitsemme todisteita, joita onkin jo jonkun verran. Kävi hyvä tuuri, että hymyillessään ilkeästi minulle ja sanoessaan "hyvä" valvotusta yöstäni sain koko jutun talteen. Muutakin raskauttavaa aineistoa on kypsymässä ja odottamassa täydennystä jätkän valehdellessa päin naamaa ja kiusatessa ihan tahallaan.
Tuohon kun ynnää lääkäreiden suorittaman kiusaamisen, eipä ole oleminen ja eläminen herkkua. Eilen kävellessäni kauppakeskuksessa ja katsellessani kaikkea olin niin vihainen ja katkera siitä, mitä minulta oli viety. Tavallinen elämä jo vuosia sitten lääkäreiden julmuuden ja kovuuden takia.
Raahauduttuani tänään illalla takykardian jatkuessa aivan lyhyelle lenkille vetäen kävelysauvoja maata pitkin perässäni näin takaisin tullessani pihalla seinänaapurini, jonka kanssa juttelin hetken. Hän kertoi nenänsä olevan täynnä polyyppeja ja oksentavansa joka päivä puoli tuntia limaa. Hän kertoi käyttäneensä jo seitsemän vuotta jotain kortisonisuihketta ja että korvapolilla oli otettu näyte, josta ei löytynyt mitään. - Juupa juu, ajattelin. Ei tietenkään löytynyt mitään, kun ei oteta oikeita näytteitä ja tutkita mikroskoopilla. Olen jo kauan sitten lukenut sairastuttuani krooniseen poskiontelontulehdukseen, että polyyppien takana on sieni-infektio, niin kuin kroonisessa sinuiitissa ylipäätään. Tietenkään ihmiset eivät parane, koska heitä ei tutkita oikein ja määrätään vain jotain kortisonisuihketta, joka levittää sienen ympäriinsä. Kerrassaan anteeksiantamatonta lääkäreiltä, joiden pitäisi tietää jotain, ajaa ihmiset vain ojasta allikkoon ja jättää sinne kitumaan. Olen usein kuullut, kuinka naapurini oksentaa seinän takana limaa, joka on hirveää kuunneltavaa niin kuin kaikki muukin kärsimys.
On vaan toivotonta, kun ei saa edes lääkäreiltä apua, joiden pitäisi olla sentään ammatti-ihmisiä.
– Lääkäri otti verikokeet, koska epäili kilpirauhasta. Pyysin ottamaan samalla borreliakokeen. Tulos oli yllättävä. Nemon veressä näkyi borreliabakteereja enemmän kuin millään muulla koiralla aiemmin kyseisellä lääkäriasemalla. Koko eläinlääkäriaseman henkilökunta kuulemma katsoi Nemon verta mikroskoopilla oppiakseen lisää borrelioosista.
Uutisessa todetaan:
"Nemon veressä näkyi borreliabakteereja enemmän kuin millään muulla koiralla aiemmin kyseisellä lääkäriasemalla. Koko eläinlääkäriaseman henkilökunta kuulemma katsoi Nemon verta mikroskoopilla oppiakseen lisää borrelioosista."
Noinhan ihmisiäkin pitäisi tutkia; ottaa oikein kunnon näytteet ja tutkia mikroskoopilla, löytyykö borreliabakteeria vai ei!
Käsittämätöntä, että eläinlääkärit tekevät sen, mitä ihmispotilaillekin kuuluisi tehdä!
Edellä borreliabakteerin löytänyt Willy Burgdorfer kertoo videolla, että Lymen spirokeetta on paljon elinvoimaisempi ja virulentimpi kuin syfilistä aiheuttava spirokeetta. Ihminen tärisee ja on kipeä, muttei spirokeettaa näy missään. Miksi, hän kyselee, kun nivelneste on täynnä spirokeettoja!
Willy Burgdorferin kuolemasta on vasta vähän aikaa sairastettuaan Parkinsonin tautia, jonka komplikaatioihin kuoli loppuvuodesta. Ehkei hänkään ollut päässyt spirokeetasta eroon, kun se oli hänellä kerran todettu, niin kuin huonolaatuisesta haastattelusta voi kuunnella.
Aikamoinen veijari ja maanvaiva vaan tuo spirokeetta onkin ja kaikkea muuta kuin luulotautia - suorastaan pirullisen sitkeä tappajatuholainen. Vähättelijät ja epäilijät voisivat tehdä itsellään testin, johon ei tarvita kuin vähän saastunutta verta, jonka saa ilmaiseksi, joka ei maksa mitään. Vinkkinä Roskatiede-blogin Tiinalle, Varpu Taville ja kaikille muille vähättelijöille ja satutieteilijöille.
Aikaa myöten, kantapään kautta, riutuessaan tässä helvetin taudissa oppii sitkeästä pirulaisesta koko ajan uutta.
Minulla on paljon muutakin kuin nivelneste täynnä spirokeettoja. Luustoni on täynnä spirokeetan rakkulamuotoja, jotka eivät tarvitse kuin vähän kortisolihormonia kypsyäkseen spirokeetta-armeijaksi, joka porautuu pitkin poikin luustoani. Ei ole väliä, onko stressi hyvää vai pahaa, kunhan spirokeettojen rakkulamuodot, blebsit, saavat piristysruiskeensa ja minä luusärkyni, jonka takia nytkin valvon.
Koska oikeita lääkkeitä ei kerran saa, on yritettävä keksiä kaikkea, mikä vaan tehoaa, kuten ruutia ja ryytiä.
"Ruuti" on amygdaliinia, vetysyanidia, jonka annostuksen kanssa täytyy olla varovainen, ja "ryyti" Nigella sativaa, josta käytetään myös nimiä mustakumina ja ryytineito! Andrographis niin ikään on tehokasta ja GSE, greipinsiemenuute, tappaa spirokeetan kystamuotojakin.
✠ ✠ ✠
Yritin saada lääkäriltä kipulaastaria turhaan - on tämä vaan niin mukava tauti, ettei lääkäreitä satu yhtään.
No eihän se kipulääke kaikkeen tehoa, kuten yläkerran narsistiin. Niin kauan kuin pumppu jaksaa, on se vaan sen verran ehtiväinen tyyppi, että saa meikän aamuisin hereille ennen kuin olen ehtinyt kunnolla nukahtaakaan. Rytmihäiriöt alkoivat juuri, kun kello on jo 4.46. Auttaisikohan ubikinoni, jota otin. Entä ruuti ja ryyti, tehosivatko jo kolotukseen.
Oikoluvun jälkeen kello 5.10. Eikun pipo päähän ja kaikissa tamineissa nukkumaan.
Päästyäni ennen kuutta peittovuoreni alle reisiluut jäytivät vielä, mutta yritin nukkua ja uni tulikin sitten, herätäkseni jo heti kahdeksan jälkeen. Ongelmana on se, että tilanteet ovat ohi ennen kuin ehdin äänittämään meteliä. Kunnollisempaa asuntoakaan emme ole saaneet; tästä kidutuksesta ja vetoisasta kämpästä joutuu maksamaan kovaa vuokraa, vaikkei täällä pysty enää edes nukkumaan. Näin käytännössä ihmiset kidutetaan hengiltä järjestämällä heidät niin kipeiksi, etteivät pysty nukkumaan, jääden lääkäreidenkin taholta heitteille ilman lääkkeitä kärsimään.
Viime aikoina Amerikassa on kuollut epämääräisissä olosuhteissa lääkäreitä kuin kärpäsiä, kuten seuraavasta voi lukea:
Pelko on tarttunut moniin muihinkin lääkäreihin, jotka lienevät päässeet liian pahojen asioiden jäljille rahaa palvovassa Amerikassa, jonka eurooppalaiset anastivat itselleen ja ajoivat intiaanit reservaatteihin, joita on 325 edelleen ja intiaaneja 5,2 miljoonaa! Ajaessaan intiaaneja reservaatteihin presidentti ja sotilaat eivät kunnioittaneet edes korkeimman oikeuden päätöstä, joka kielsi cherokeeintiaanien pakkosiirrot. Georgiassa oli näet kultaa, jonka amerikkalaiset roistot halusivat itselleen. Presidentti Andrew Jackson allekirjoitti pakkosiirtolain eikä kunnioittanut edes korkeimman oikeuden päätöstä John Rossin vietyä asia korkeimpaan oikeuteen. Alkoi Trail of Tears, kyynelten ja vääryyden tie, "unelmien" Amerikassa. Amerikallahan on ihan rikolliset juuret, jossa presidentillä ja sotavoimilla on valta tehdä mitä haluaa. Aika pelottava visio, joka on jo totta ja jota olen seurannut:
Mouldenin ja Gonzalezin kuolinsyyksi vihjattiin sydänkohtausta, joka on aika yleinen, mutta jäi häiritsemään kiinnostuttuani viimein NWO:sta, uudesta maailmanjärjestyksestä, josta professori Day luennoi lastenlääkäreille vuonna 1969. Mukana luennolla oli nuori lääkäri Lawrence Dunegan, joka teki parikymmentä vuotta myöhemmin luennosta tallenteet, jotka on purettu tekstimuotoonkin [ http://rense.com/general94/nwoplans.htm ]. Yksityiskohta luennosta: "He said, 'There is now a way to simulate a real heart attack. It can be used as a means of assassination.' Only a very skilled pathologist who knew exactly what to look for at an autopsy, could distinguish this from the real thing." Dunegan siteeraa tuossa Daytä, että on mahdollista simuloida oikea sydänkohtaus osana salamurhaa, jonka vain hyvin taitava patologi pystyy erottamaan oikeasta, mikäli tietää tarkkaan, mitä etsiä ruumiinavauksessa.
Miksi, ja mitä nämä lääkärit tiesivät? Katsoessaan Danny Sassin alias professori Doomin videon "Explosive: The real reason Holistic Doctors are being killed and vanishing!" [ https://www.youtube.com/watch?v=cALgIHETMDU ], joka hänkin pelkää henkensä edestä, tajuaa paljon enemmän. Hätkähdyttävin väite on se, että immuunipuolustuksen alasajava nagalase-entsyymi on laitettu rokotteisiin tietoisesti ja täysin laskelmoidusti. Mitä enemmän autismia, syöpää ja muita sairauksia, sitä enemmän lääketeollisuudelle voittoa. Väite on niin karsea, ettei totuuden paljastumista sallita.
Ainakin itse jäin miettimään Suomessa käytettyjä rokotteita, onko niissäkin ollut nagalasea. Mieleeni tuli Pandemrix-rokote, jonka otimme loppuvuonna 2009. Ikävä kyllä ei kestänyt aikaakaan, kun pienen penkomisen jälkeen [ http://mirjaleenaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/100425-pandemrix-oli-nanorokote-ja-meitä-huijataan-edelleen ] tajusin rokotteen olleen pahimmanlaatuinen nanorokote, joka on sairastuttanut ja alentanut lukemattomien suomalaisten immuunipuolustusta ja tehnyt meidät entistä kipeämmäksi.
"Miksi, ja mitä nämä lääkärit tiesivät? Katsoessaan Danny Sassin alias professori Doomin videon 'Explosive: The real reason Holistic Doctors are being killed and vanishing!' [ https://www.youtube.com/watch?v=cALgIHETMDU ], joka hänkin pelkää henkensä edestä, tajuaa paljon enemmän. Hätkähdyttävin väite on se, että immuunipuolustuksen alasajava nagalase-entsyymi on laitettu rokotteisiin tietoisesti ja täysin laskelmoidusti. Mitä enemmän autismia, syöpää ja muita sairauksia, sitä enemmän lääketeollisuudelle voittoa. Väite on niin karsea, ettei totuuden paljastumista sallita."
Ketjussa on vain pari viestiä, asian ollessa ajankohtainen aina vaan.
Olen ollut tosi sairas sekä otsaonteloon levinneen poskiontelotulehduksen että luissa ja kaikkialla jäytävän borrelioosin takia.
Lääkäreiden jätettyä minut heitteille vain omat konstit ovat jäljellä. Kuinka terve on ihminen, joka tarvitsee pipoa nukkumaan mennessä poskiontelon kirvelyä lievittämään? Kun pipoa ei ole ollut käytettävissä, on pitänyt turvautua froteepyyhkeisiin ja viimeksi fleecehuppuun, jota piti painella vielä tiiviimmin kirvelevää otsaonteloa vasten. Onneksi olin ottanut varmuuden vuoksi toppatakin ja fleecehupun mukaani, vaikka oli hellettä. Sitä paitsi tarvitsin villasukkahousujen ja kaksien villasukkien lisäksi myös fleecehaalaria luusärkyä estämään. Mutta yö oli kauhea ja se "lomareissu" oli sitten siinä. Poskiontelo oli niin pahana, että sitä oli tultava kotiin hoitamaan. Olin niin loppu, että nukahtelin autossa kymmeniä kertoja, jonka jälkeen aamusivut oli vielä kirjoitettava loppuun ja oikoluettava puolen yön jälkeen. Sisulla, niin kuin edellisenä yönäkin puoli kolmen maissa. Mutta nyt oli otettava höyryhengitystä Sinus Doctorin eteeristen timjami-, kaneli- ja neilikkaöljyjen kera höystettynä pelargoniaöljyllä Aspergillusta vastaan. Olihan meikällä vastikään hankittu uusi höyryhengityslaitekin, jolla olisi kelvannut höyrytellä, ellei se olisi alkanut hajota yhä enemmän. Silikonitiiviste lähti kokonaan irti niin, että vedet valuivat laitteen sisään, jota ei uskalla enää juuri käyttää. Paitsi tänään, kun pipokaan ei auttanut otsakirvelyyn aamusivuja kirjoittaessani. Oli pakko ollessani niin kipeä, ja sain kaottua vähän limaa pois. Rämä laite on pöydällä edelleen, sillä höyryhengitys oikeilla eteerisillä öljyillä on mitä tehokkainta oma-apua, vaikkei tehoakaan tukkeutuneeseen ethmoidaalilokeroon. Tuleepa vaan mieleeni kevät 2012, kun zapperi hajosi juuri, kun punkki puri minua ja olisin tarvinnut laitetta nujertamaan infektion ennen kuin se leviäisi ympäriinsä, niin kuin tapahtui. Mutta jos hyvin käy, poika tuo minulle uuden höyryhengityslaitteen tänään.
Olen pitänyt kirjoituskunnostani hyvää huolta, vaikka ajatus takkuilee usein ja se vaatii ponnisteluja. Olisi niin helppoa jäädä sängynpohjalle vain makaamaan, kun on niin sairas. Lepo on paras lääke - eikö sairas saisi edes levätä? Mutta jos sairas lepää, kuka hänen puolestaan taistelee ja kirjoittaa?
Voimat ovat heikentyneet, mutta kuka taistelee ja kirjoittaa, ellei sairas itse?
Pahoinvoivana ja luut särkevinä oli lähes ylivoimaista kiskoa itsensä sängystä ylös ja lähteä ulos pienelle lenkille. Vedän sauvoja perässäni ja ajattelen, kuinka täällä aina vääryys ja vahvempi voittaa. Kyynel vierähtää poskelle, jonne se jää. En pyyhi sitä pois jatkaessani eteenpäin. Jos en aina rukoile sydänverelläni, niin nyt sen teen. Rukoilen sydänjuuriani myöten Jumalaa johdattamaan kaikessa. Miten mistään voisi tulla mitään hyvää, ellei Jumala olisi johdattamassa. Vain Jumala tietää oikeat ratkaisut, että suunta on oikea.
Kaikki on niin kipeää, raskasta ja hankalaa. En ole pyyhkinyt kyyneltä pois, miksi pyyhkisin. Jatkan vaan eteenpäin, kunnes Jumala puhuu taas. Että minun on kirjoitettava kaikesta. Kaivan kännykän taskusta ja katson, mitä kello on. 17.15, joka painettava mieleen.
Ne eivät halua kirjoituksiani, mutta minun on kirjoitettava kaikesta. Miten ihmisiä täällä kohdellaan.
Ketjussa on vain pari viestiä, asian ollessa ajankohtainen aina vaan.
Olen ollut tosi sairas sekä otsaonteloon levinneen poskiontelotulehduksen että luissa ja kaikkialla jäytävän borrelioosin takia.
Lääkäreiden jätettyä minut heitteille vain omat konstit ovat jäljellä. Kuinka terve on ihminen, joka tarvitsee pipoa nukkumaan mennessä poskiontelon kirvelyä lievittämään? Kun pipoa ei ole ollut käytettävissä, on pitänyt turvautua froteepyyhkeisiin ja viimeksi fleecehuppuun, jota piti painella vielä tiiviimmin kirvelevää otsaonteloa vasten. Onneksi olin ottanut varmuuden vuoksi toppatakin ja fleecehupun mukaani, vaikka oli hellettä. Sitä paitsi tarvitsin villasukkahousujen ja kaksien villasukkien lisäksi myös fleecehaalaria luusärkyä estämään. Mutta yö oli kauhea ja se "lomareissu" oli sitten siinä. Poskiontelo oli niin pahana, että sitä oli tultava kotiin hoitamaan. Olin niin loppu, että nukahtelin autossa kymmeniä kertoja, jonka jälkeen aamusivut oli vielä kirjoitettava loppuun ja oikoluettava puolen yön jälkeen. Sisulla, niin kuin edellisenä yönäkin puoli kolmen maissa. Mutta nyt oli otettava höyryhengitystä Sinus Doctorin eteeristen timjami-, kaneli- ja neilikkaöljyjen kera höystettynä pelargoniaöljyllä Aspergillusta vastaan. Olihan meikällä vastikään hankittu uusi höyryhengityslaitekin, jolla olisi kelvannut höyrytellä, ellei se olisi alkanut hajota yhä enemmän. Silikonitiiviste lähti kokonaan irti niin, että vedet valuivat laitteen sisään, jota ei uskalla enää juuri käyttää. Paitsi tänään, kun pipokaan ei auttanut otsakirvelyyn aamusivuja kirjoittaessani. Oli pakko ollessani niin kipeä, ja sain kaottua vähän limaa pois. Rämä laite on pöydällä edelleen, sillä höyryhengitys oikeilla eteerisillä öljyillä on mitä tehokkainta oma-apua, vaikkei tehoakaan tukkeutuneeseen ethmoidaalilokeroon. Tuleepa vaan mieleeni kevät 2012, kun zapperi hajosi juuri, kun punkki puri minua ja olisin tarvinnut laitetta nujertamaan infektion ennen kuin se leviäisi ympäriinsä, niin kuin tapahtui. Mutta jos hyvin käy, poika tuo minulle uuden höyryhengityslaitteen tänään.
Olen pitänyt kirjoituskunnostani hyvää huolta, vaikka ajatus takkuilee usein ja se vaatii ponnisteluja. Olisi niin helppoa jäädä sängynpohjalle vain makaamaan, kun on niin sairas. Lepo on paras lääke - eikö sairas saisi edes levätä? Mutta jos sairas lepää, kuka hänen puolestaan taistelee ja kirjoittaa?
Voimat ovat heikentyneet, mutta kuka taistelee ja kirjoittaa, ellei sairas itse?
Pahoinvoivana ja luut särkevinä oli lähes ylivoimaista kiskoa itsensä sängystä ylös ja lähteä ulos pienelle lenkille. Vedän sauvoja perässäni ja ajattelen, kuinka täällä aina vääryys ja vahvempi voittaa. Kyynel vierähtää poskelle, jonne se jää. En pyyhi sitä pois jatkaessani eteenpäin. Jos en aina rukoile sydänverelläni, niin nyt sen teen. Rukoilen sydänjuuriani myöten Jumalaa johdattamaan kaikessa. Miten mistään voisi tulla mitään hyvää, ellei Jumala olisi johdattamassa. Vain Jumala tietää oikeat ratkaisut, että suunta on oikea.
Kaikki on niin kipeää, raskasta ja hankalaa. En ole pyyhkinyt kyyneltä pois, miksi pyyhkisin. Jatkan vaan eteenpäin, kunnes Jumala puhuu taas. Että minun on kirjoitettava kaikesta. Kaivan kännykän taskusta ja katson, mitä kello on. 17.15, joka painettava mieleen.
Ne eivät halua kirjoituksiani, mutta minun on kirjoitettava kaikesta. Miten ihmisiä täällä kohdellaan.
Kirjoitusteknisesti enkä sairaana ja uupuneena jaksanut lisätä heti edellisen perään tuota, minkä olen otsikoinut: "Kidutusta vai lakia ja oikeutta kansalle?"
Ei ole tarkoitus vain itkeä ja parkua täällä ja niellä aina vain enemmän, mutta vähäisiä voimiaan on säästeltävä taistellakseen terveitä, omahyväisiä ja pulleita lääkäreitä ja lain väärinkäyttäjiä vastaan.
Viesti 11724Su 30 Elo 2015, 14:21 (GMT+3) Aihe: Willy Burgdorfer: Synovial fluid full of spirochetes! Nivelneste täynnä spirokeettoja!
Admin 23.8.2015 klo 5.12 kirjoitti:
Admin 21.8.2015 klo 22.30 kirjoitti:
Admin 21.8.2015 klo 9.01 kirjoitti:
Admin 21.8.2015 klo 5.00 kirjoitti:
Kun on saanut kärsiä jo vuosia ja elämä mennyt aina vain vaikeammaksi, ei voi kuin ihmetellä tätä kidutusta ja kiusaamista, mitä Suomessa saa osakseen.
Koko yhteiskunta on sairastunut kiusaamiseen, jonka kohteeksi heikot ja kärsivät joutuvat.
Lääkärit pitävät huolen siitä, että uhri pysyy sairaana, ettei hän saa apua ja joutuu kitumaan vuosikausia.
Naapurit pitävät huolen siitä, ettei heitteillejätetty sairas saa edes levätä rauhassa, vaan kiusaavat ja metelöivät minkä ehtivät.
Kunta pitää huolen siitä, että kärsimys huonoissa olosuhteissa jatkuu. Koko systeemi pelaa sairasta vastaan.
Ihmisillä on edessään hidas ja kivulias kuolema vuosien kärsimisen jälkeen.
Edes koiriakaan ei kohdella Suomessa niin huonosti kuin meitä ihmisiä.
+ + +
Kirjoitan tätä sängyssä puoliksi peittojen alla kannettava tietokone sylissäni. Asennossa olisi toivomisen varaa, mutta niin olisi kaikessa muussakin.
Ettei tämä helvetti olisi totta niin kuin se on.
Etten voi nukkua enää edes omassa sängyssäni yläkerran narsistin takia, joka ei pidä kiusaamisessaan päivänkään taukoa keskittyen varsinkin aamuihin. Kerrottuani valvoneeni aamuun, etten ollut nukkunut yhtään metelin alettua, hän hymyili ilkeästi ja sanoi: "Hyvä."
Olisi tärkeää pystyä nukkumaan kestääkseen kaiken.
Muttei se onnistunut tänäkään yönä.
Otsani kirveli, vapisin ja tärisin niin kuin nytkin.
Heitteillejätöllään lääkäritkin osallistuvat kiusaamiseen kuin julmat narsistit konsanaan.
+ + +
Miten kestän aamulla parin tunnin kuluttua taas?
Kiusaajat eivät esitä sitä kysymystä.
Kauppakeskuksessa olin kuin haamu ja kävelin villasukat jalassa.
Hyvä puoli on se, että narsistin herättäessä aamusivut ovat aamusivuja taas.
Huono puoli on se, että jälki on kauheaa, se mitä joudun kertomaan.
Ihmisiä hoidetaan Suomessa huonommin kuin koiria.
Siellä se narsisti jyskyttää taas, aloitti aamulla heti herättyään niin kuin aina.
Jätkällä ei ole aamuisin muuta kuin pompottaa koiran kanssa ihan kiusallaan palloa heti tupakalle herättyään.
Heräsin seitsemän kahdeksan aikaan siihen meteliin sydämen hakatessa hirveästi kaikkien kroonisesti valvottujen öiden jälkeen.
Aamusivujeni ensimmäisestä liuskasta kolmannen liuskan alkuun:
Lainaus:
Perjantaina 21/8∙2015
Rakas Jumala, siunaa ja varjele ja ole aina kanssani. Kiitos kaikesta.
ღ
Kello on 10.02 aloittaessani kamalan yön jälkeen. Nyt kello on 10.12 hoidettuani vähän itseäni. Harjasin tukan ja laitoin lisää kostutustippoja silmiini.
Sydän on hakannut koko aamun sen jälkeen, kun heräsin yläkerran meteliin taas. Takykardia on pitkä eikä lyhyt enää sydämeni ollessa ihan loppu. Mutta yritän olla rauhallinen, etten romahtaisi kokonaan. Tunsin Jumalan puhuvan minulle taas maatessani sängyssä: "Oman rauhani minä annan", joka on Johanneksen evankeliumista 14:27. Kello taisi silloin olla 9.53, jos oikein muistan. Jeesus pitää seuraajilleen pitkän puheen, jossa sanoo myös: "Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut. Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." Tuo on Johanneksen evankeliumista 14:26-27.
Kello 12.09 jatkaessani taas. Selasin nettiä kännykällä ja huomasin Ylen uutisen tältä päivältä kello 6.06: "Ontumista, sokeutumista ja tärinää: 'Borrelioosi tuhoaa koirani hitaasti'", jota pidin melkoisena synkronisiteettinä postattuani tänään kello 5.00 Sanasinkoon aloituksen: "In Finland dogs are treated better than people - Suomessa koirat hoidetaan paremmin kuin ihmiset". Kun en saanut yöllä otsasäryn enkä tärinän takia nukuttua, yritin kuunnella omaatuntoani ja kysellä Jumalalta, nousisinko ylös. Nukkumisesta ei tullut mitään, enkä saanut asiasta selvyyttä. Lopulta seurasin vaistojani, vaikka olin ihan loppu, ja nousin puoli neljän tienoilla hakemaan kannettavan tietokoneen olohuoneesta. Asettauduin sänkyyn puoliksi peittojen alle ryhtyäkseni kirjoittamaan otsikosta, jonka olin juuri erittäin vahvana saanut. Muttei langaton verkko toiminut automaattisesti taaskaan eikä koneen käynnistäminen uudestaan auttanut. Olo oli tuskainen, kun peittojen alta oli noustava etsimään kirjautumislappua. Kello oli jo päälle neljän päästyäni Sanasinkoon vasta kirjoittamaan vähän epämukavassa asennossa sängyn päällä. Kirjoitin siitä, kuinka koko systeemi taistelee sairasta vastaan ja osallistuu rääkkäämiseen. Pääsin ennen kuutta nukkumaan herätäkseni sydän hakkaavana seitsemän kahdeksan aikaan yläkerran pompotukseen taas. Takykardia jatkui ja jatkui vaan ja mietin, mitä teen. Koska uni ei enää tullut jätkän pompotellessa palloa etenkin olohuoneen yläpuolella, päätin viimeisillä voimillani kirjoittaa Sanasinkoon reaaliaikaisen päivityksen, jonka postasin aloittamaani ketjuun kello 9.01 kertoen hirveästä aamustani. Laitoin kahvin odottamaan ja menin lepäämään sänkyyn sydämen hakatessa koko ajan. Vasta Jumalan sanat: "Oman rauhani minä annan" rauhoitti levottoman sieluni ja nousin heikkona ennen kymmentä ylös.
Luettuani järkyttyneenä netistä sairaiden ihmisten kohtelusta Suomessa Jumala sanoi minulle kello 12.02: "Uusi maailmanjärjestys on jo voimassa." Lääkäreiden asenne on törkeä ja käsittämätön, niin kuin Ylen uutisessa 2.7.2015: "Nainen halvaantui kolme kertaa - sairaala näytti ovea: 'Sanottiin, että halvaannu vielä kerran'". Kaiken tuon Jumalakin joutuu näkemään, miten hänen ihmisiään kohdellaan.
Rankan päivän jälkeen sydän edelleen tykyttävänä, kun takykardiaa on piisannut. Mutta ymmärtää jos ajattelee, mitä olen joutunut koko kesän kestämään sairauteni lisäksi, joka on valvottanut koko ajan sekin. Ei auta vaan kuin pistää jäitä hattuun, niin kauan kuin henki pihisee. Sana sanaa vastaan ei auta narskua vastaan; tarvitsemme todisteita, joita onkin jo jonkun verran. Kävi hyvä tuuri, että hymyillessään ilkeästi minulle ja sanoessaan "hyvä" valvotusta yöstäni sain koko jutun talteen. Muutakin raskauttavaa aineistoa on kypsymässä ja odottamassa täydennystä jätkän valehdellessa päin naamaa ja kiusatessa ihan tahallaan.
Tuohon kun ynnää lääkäreiden suorittaman kiusaamisen, eipä ole oleminen ja eläminen herkkua. Eilen kävellessäni kauppakeskuksessa ja katsellessani kaikkea olin niin vihainen ja katkera siitä, mitä minulta oli viety. Tavallinen elämä jo vuosia sitten lääkäreiden julmuuden ja kovuuden takia.
Raahauduttuani tänään illalla takykardian jatkuessa aivan lyhyelle lenkille vetäen kävelysauvoja maata pitkin perässäni näin takaisin tullessani pihalla seinänaapurini, jonka kanssa juttelin hetken. Hän kertoi nenänsä olevan täynnä polyyppeja ja oksentavansa joka päivä puoli tuntia limaa. Hän kertoi käyttäneensä jo seitsemän vuotta jotain kortisonisuihketta ja että korvapolilla oli otettu näyte, josta ei löytynyt mitään. - Juupa juu, ajattelin. Ei tietenkään löytynyt mitään, kun ei oteta oikeita näytteitä ja tutkita mikroskoopilla. Olen jo kauan sitten lukenut sairastuttuani krooniseen poskiontelontulehdukseen, että polyyppien takana on sieni-infektio, niin kuin kroonisessa sinuiitissa ylipäätään. Tietenkään ihmiset eivät parane, koska heitä ei tutkita oikein ja määrätään vain jotain kortisonisuihketta, joka levittää sienen ympäriinsä. Kerrassaan anteeksiantamatonta lääkäreiltä, joiden pitäisi tietää jotain, ajaa ihmiset vain ojasta allikkoon ja jättää sinne kitumaan. Olen usein kuullut, kuinka naapurini oksentaa seinän takana limaa, joka on hirveää kuunneltavaa niin kuin kaikki muukin kärsimys.
On vaan toivotonta, kun ei saa edes lääkäreiltä apua, joiden pitäisi olla sentään ammatti-ihmisiä.
– Lääkäri otti verikokeet, koska epäili kilpirauhasta. Pyysin ottamaan samalla borreliakokeen. Tulos oli yllättävä. Nemon veressä näkyi borreliabakteereja enemmän kuin millään muulla koiralla aiemmin kyseisellä lääkäriasemalla. Koko eläinlääkäriaseman henkilökunta kuulemma katsoi Nemon verta mikroskoopilla oppiakseen lisää borrelioosista.
Uutisessa todetaan:
"Nemon veressä näkyi borreliabakteereja enemmän kuin millään muulla koiralla aiemmin kyseisellä lääkäriasemalla. Koko eläinlääkäriaseman henkilökunta kuulemma katsoi Nemon verta mikroskoopilla oppiakseen lisää borrelioosista."
Noinhan ihmisiäkin pitäisi tutkia; ottaa oikein kunnon näytteet ja tutkia mikroskoopilla, löytyykö borreliabakteeria vai ei!
Käsittämätöntä, että eläinlääkärit tekevät sen, mitä ihmispotilaillekin kuuluisi tehdä!
Edellä borreliabakteerin löytänyt Willy Burgdorfer kertoo videolla, että Lymen spirokeetta on paljon elinvoimaisempi ja virulentimpi kuin syfilistä aiheuttava spirokeetta. Ihminen tärisee ja on kipeä, muttei spirokeettaa näy missään. Miksi, hän kyselee, kun nivelneste on täynnä spirokeettoja!
Willy Burgdorferin kuolemasta on vasta vähän aikaa sairastettuaan Parkinsonin tautia, jonka komplikaatioihin kuoli loppuvuodesta. Ehkei hänkään ollut päässyt spirokeetasta eroon, kun se oli hänellä kerran todettu, niin kuin huonolaatuisesta haastattelusta voi kuunnella.
Aikamoinen veijari ja maanvaiva vaan tuo spirokeetta onkin ja kaikkea muuta kuin luulotautia - suorastaan pirullisen sitkeä tappajatuholainen. Vähättelijät ja epäilijät voisivat tehdä itsellään testin, johon ei tarvita kuin vähän saastunutta verta, jonka saa ilmaiseksi, joka ei maksa mitään. Vinkkinä Roskatiede-blogin Tiinalle, Varpu Taville ja kaikille muille vähättelijöille ja satutieteilijöille.
Aikaa myöten, kantapään kautta, riutuessaan tässä helvetin taudissa oppii sitkeästä pirulaisesta koko ajan uutta.
Minulla on paljon muutakin kuin nivelneste täynnä spirokeettoja. Luustoni on täynnä spirokeetan rakkulamuotoja, jotka eivät tarvitse kuin vähän kortisolihormonia kypsyäkseen spirokeetta-armeijaksi, joka porautuu pitkin poikin luustoani. Ei ole väliä, onko stressi hyvää vai pahaa, kunhan spirokeettojen rakkulamuodot, blebsit, saavat piristysruiskeensa ja minä luusärkyni, jonka takia nytkin valvon.
Koska oikeita lääkkeitä ei kerran saa, on yritettävä keksiä kaikkea, mikä vaan tehoaa, kuten ruutia ja ryytiä.
"Ruuti" on amygdaliinia, vetysyanidia, jonka annostuksen kanssa täytyy olla varovainen, ja "ryyti" Nigella sativaa, josta käytetään myös nimiä mustakumina ja ryytineito! Andrographis niin ikään on tehokasta ja GSE, greipinsiemenuute, tappaa spirokeetan kystamuotojakin.
✠ ✠ ✠
Yritin saada lääkäriltä kipulaastaria turhaan - on tämä vaan niin mukava tauti, ettei lääkäreitä satu yhtään.
No eihän se kipulääke kaikkeen tehoa, kuten yläkerran narsistiin. Niin kauan kuin pumppu jaksaa, on se vaan sen verran ehtiväinen tyyppi, että saa meikän aamuisin hereille ennen kuin olen ehtinyt kunnolla nukahtaakaan. Rytmihäiriöt alkoivat juuri, kun kello on jo 4.46. Auttaisikohan ubikinoni, jota otin. Entä ruuti ja ryyti, tehosivatko jo kolotukseen.
Oikoluvun jälkeen kello 5.10. Eikun pipo päähän ja kaikissa tamineissa nukkumaan.
Poimin otsikkoon Willy Burgdorferin sanat videosta, jonka olen linkittänyt jo edelle, mutta alkaa tässä juuri oikeasta kohdasta:
"He's trembling all over, has synovial fluid full of spirochetes!"
"Hän tärisee kaikkialta, hänellä on nivelneste täynnä spirokeettoja!"
Video ei ole pitkä, kannattaa katsoa kokonaan.
Ajankohtaista vaan meikällekin levättyäni juuri väsymystä sängyllä. Päälläni oli Lidlin täkki käännettynä lämmin talvipuoli kehoa vasten, mutta hetken kuluttua molemmat lonkkalumpioni alkoivat tuntua tavalla, jolla terve ihminen ei niitä tunne, eikä aikaakaan, kun tunsin molemmat olkalumpioni samalla tavalla. Sekä lonkka- että olkalumpioni tuntuivat ikäville, ja se siitä levosta sitten! Lämpöä on sisällä noin 24 astetta, ulkona nelisen astetta vähemmän, joten taisi olla liikaa "vetoa" tai nivelneste spirokeettoja täynnä!
Ihan hauskaahan tämä tietty on vaan niille, joiden ei tarvitse käyttää kesällä pipoa eikä lämpötyynyä reisien päällä niin kuin kirjoittaessani aamusivuja tänään.
Ketjussa on vain pari viestiä, asian ollessa ajankohtainen aina vaan.
Olen ollut tosi sairas sekä otsaonteloon levinneen poskiontelotulehduksen että luissa ja kaikkialla jäytävän borrelioosin takia.
Lääkäreiden jätettyä minut heitteille vain omat konstit ovat jäljellä. Kuinka terve on ihminen, joka tarvitsee pipoa nukkumaan mennessä poskiontelon kirvelyä lievittämään? Kun pipoa ei ole ollut käytettävissä, on pitänyt turvautua froteepyyhkeisiin ja viimeksi fleecehuppuun, jota piti painella vielä tiiviimmin kirvelevää otsaonteloa vasten. Onneksi olin ottanut varmuuden vuoksi toppatakin ja fleecehupun mukaani, vaikka oli hellettä. Sitä paitsi tarvitsin villasukkahousujen ja kaksien villasukkien lisäksi myös fleecehaalaria luusärkyä estämään. Mutta yö oli kauhea ja se "lomareissu" oli sitten siinä. Poskiontelo oli niin pahana, että sitä oli tultava kotiin hoitamaan. Olin niin loppu, että nukahtelin autossa kymmeniä kertoja, jonka jälkeen aamusivut oli vielä kirjoitettava loppuun ja oikoluettava puolen yön jälkeen. Sisulla, niin kuin edellisenä yönäkin puoli kolmen maissa. Mutta nyt oli otettava höyryhengitystä Sinus Doctorin eteeristen timjami-, kaneli- ja neilikkaöljyjen kera höystettynä pelargoniaöljyllä Aspergillusta vastaan. Olihan meikällä vastikään hankittu uusi höyryhengityslaitekin, jolla olisi kelvannut höyrytellä, ellei se olisi alkanut hajota yhä enemmän. Silikonitiiviste lähti kokonaan irti niin, että vedet valuivat laitteen sisään, jota ei uskalla enää juuri käyttää. Paitsi tänään, kun pipokaan ei auttanut otsakirvelyyn aamusivuja kirjoittaessani. Oli pakko ollessani niin kipeä, ja sain kaottua vähän limaa pois. Rämä laite on pöydällä edelleen, sillä höyryhengitys oikeilla eteerisillä öljyillä on mitä tehokkainta oma-apua, vaikkei tehoakaan tukkeutuneeseen ethmoidaalilokeroon. Tuleepa vaan mieleeni kevät 2012, kun zapperi hajosi juuri, kun punkki puri minua ja olisin tarvinnut laitetta nujertamaan infektion ennen kuin se leviäisi ympäriinsä, niin kuin tapahtui. Mutta jos hyvin käy, poika tuo minulle uuden höyryhengityslaitteen tänään.
Olen pitänyt kirjoituskunnostani hyvää huolta, vaikka ajatus takkuilee usein ja se vaatii ponnisteluja. Olisi niin helppoa jäädä sängynpohjalle vain makaamaan, kun on niin sairas. Lepo on paras lääke - eikö sairas saisi edes levätä? Mutta jos sairas lepää, kuka hänen puolestaan taistelee ja kirjoittaa?
Voimat ovat heikentyneet, mutta kuka taistelee ja kirjoittaa, ellei sairas itse?
Pahoinvoivana ja luut särkevinä oli lähes ylivoimaista kiskoa itsensä sängystä ylös ja lähteä ulos pienelle lenkille. Vedän sauvoja perässäni ja ajattelen, kuinka täällä aina vääryys ja vahvempi voittaa. Kyynel vierähtää poskelle, jonne se jää. En pyyhi sitä pois jatkaessani eteenpäin. Jos en aina rukoile sydänverelläni, niin nyt sen teen. Rukoilen sydänjuuriani myöten Jumalaa johdattamaan kaikessa. Miten mistään voisi tulla mitään hyvää, ellei Jumala olisi johdattamassa. Vain Jumala tietää oikeat ratkaisut, että suunta on oikea.
Kaikki on niin kipeää, raskasta ja hankalaa. En ole pyyhkinyt kyyneltä pois, miksi pyyhkisin. Jatkan vaan eteenpäin, kunnes Jumala puhuu taas. Että minun on kirjoitettava kaikesta. Kaivan kännykän taskusta ja katson, mitä kello on. 17.15, joka painettava mieleen.
Ne eivät halua kirjoituksiani, mutta minun on kirjoitettava kaikesta. Miten ihmisiä täällä kohdellaan.
Kirjoitusteknisesti enkä sairaana ja uupuneena jaksanut lisätä heti edellisen perään tuota, minkä olen otsikoinut: "Kidutusta vai lakia ja oikeutta kansalle?"
Ei ole tarkoitus vain itkeä ja parkua täällä ja niellä aina vain enemmän, mutta vähäisiä voimiaan on säästeltävä taistellakseen terveitä, omahyväisiä ja pulleita lääkäreitä ja lain väärinkäyttäjiä vastaan.
Sorminiveleni nipistelevät, pistelevät ja oireilevat niin kuin ovat tehneet jo pitkään borrelioosiin käyttämäni antibioottikuurin keskeytyessä ennenaikaisesti. Jos Jumala ja luontaisrohdot eivät auta, minua ei auta mikään. Koko ajan olen vaan kirjoittanut, kaikesta epämukavuudesta huolimatta. En ole täydellinen, mutta helvetin sitkeä olen, ja tämä hirveä taistelu on tehnyt minut entistä sitkeämmäksi. Otsan kirvellessä aamulla kirjoitan pipo päässä ja lämpötyyny reisien päällä jäytämistä vastaan.
Paljon minussa on muuttunut varsinkin viime aikoina. Aion taistella kaikesta, asia kerrallaan.
Maailmaa ei muuteta pelkillä lirkutuksilla ja lässytyksillä, vaan konkreettisilla teoilla; esimerkiksi paremmilla laeilla. Epäkohtia on nostettava esiin, että nähdään, mitä kaikkea pitäisi kehittää.
Hengellisestikin tämä on ollut rajua kasvun aikaa, pois Herran kukkarosta raadolliseen maailmaan, jossa fariseukset ja saddukeukset katsovat tuppisuina hurskauden sädekehä päänsä päällä toisten kärsimystä viereltä - ja allekirjoittavat Aito avioliiton -tyyppisiä lakialoitteita ihmisille, joissa ei virhettä ja vikaa ole, siis heille itselleen. Sukupuolisyrjintää on monenmoista ja kaikki se on kauheaa ja perusteetonta; niin paljon voi mennä kaikessa pieleen. Muttei se ole ainoa ongelma, lukekaapa tää:
Mitähän niveliini nyt ottaisin ja miten poskionteloitani hoitaisin? Aamulla on aikainen herätys taas, niin kuin on koko kesän ollut, olen nukkunut tahi en. Maanantai-aamuna heräsin siihen, että parvekkeen yläpuolella rysähti varttia yli seitsemän parikin kertaa. Sairaille pitäisi olla vaivaistaloja niin kuin ennen vanhaan yhä nuorempien joutuessa sairastamaan kroonisesti.
-- vastoinkäymiset ja esteet suorastaan ryöpsähtävät silmille ja jään niihin pitkäksi aikaa jumiin.
Niin moni homma on jäänyt juuri sillä tavoin roikkumaan; toisaalta en anna kyllä periksikään - ja jatkan pystyessäni taas.
Maailma on hyvän ja pahan taistelutanner, jossa Saatana ei soisi Jumalalle mitään kunniaa, vaan haluaisi tuhota kaiken.
Pääasia, että itse tietää olevansa oikealla tiellä, jonka pystyy päättelemään juuri niistä vaikeuksista.
Foorumista sananen. Mahdoitteko huomata puljun olleen lähes kaksi viikkoa kiinni?
Itse en sitä niin hirveästi huomannut pakertaessani hikihatussa aamusivuja ja levätessäni välillä.
Aika on mennyt kestäessä ja kärsiessä.
+ + +
Kaikki alkoi kuitenkin siitä, kun poika oli vaihtamassa OVH:lla palvelinta toiseen. Uusi palvelin oli ollut jo jonkun aikaa, mutta siirto jäänyt tekemättä.
Kunnes tuli tiistai 16. päivä ja hän päätti ryhtyä tuumasta toimeen. Urakka oli iso ja siinä meni aikaa.
Hän oli varmuuskopioinut vanhalta palvelimelta jo kaiken ja päätti tuntia ennen puolta yötä antaa sen mennä alas ja asentaa vasta sen jälkeen uuden. Ei se haittaa, jos Sanasinko on vähän aikaa alhaalla, sanoin. Mutta koska se vaikutti vähän paniikkiratkaisulta, kysyin, kannattaako se, onko hän saanut varmasti kaiken talteen.
Kaiken piti olla selvää kuin pläkki, kunnes tajusin, ettei monta tuntia pakertamani viesti ollutkaan mukana varmuuskopiossa, jonka hän oli ottanut aamulla. - Sinne meni, poikani sanoi. Olin väsyneenä ja tärisevänä nähnyt niin paljon vaivaa ja monen tunnin työ oli mennyt hukkaan. Olin myrtynyt ja poissa tolaltani; yksi tärkeimpiä viestejäni oli häipynyt siitä vaan. Olin kertonut viestistä päivällä, luulin hänen muistaneen. Tajuttuaan tilanteen hän yritti keksiä keinon, jolla viestin voisi palauttaa selaimen välimuistista. Vaikka käytänkin nykyään Operaa, pojan onnistui poimia Chromelle suunnatulla ohjelmalla viestini talteen.
Mutta lisää vastoinkäymisiä oli edessä. Pakattuaan oman sähköpostiohjelmansakin kaiken muun joukossa hän ei voinut palauttaa unohtamiaan salasanoja siihen. OVH:n asiakaspalvelu Suomen päässä ei toiminut juhannuksen takia eikä Viestintävirastosta saanut uutta salasanaa kuin postitse, jota piti odotella 17. päivästä juhannuksen yli 22. päivän iltaan.
Saatuaan tarpeekseen niin OVH:n kuin Viestintäviraston surkeasta asiakaspalvelusta poikani päätti, ettei tarvitse noiden palveluja enää ja rakensi kaiken uuteen ympäristöön.
Hänellä on kulunut päiviä rakentaa koko paketti uudestaan. Palvelimen ylläpito ei ole vaan sitä, että pistää töpselin seinään. Siinä on monen monta kinkkistä juttua, joista itselläni ei ole hajuakaan. Etenkin tietoturvaan ja erilaisiin suojauksiin on panostettu, joka koskee niin tavallisia käyttäjiä kuin botteja. Jos esimerkiksi etsii enemmän kuin kuusi kertaa jotain tiedostoa, jota ei löydy, tuloksena on 20 minuutin ip-banni.
Hommaa säätöjen ja kaiken kanssa oli niin paljon, että Sanasinkokin saatiin vasta eilen 29. päivänä pystyyn, jolloin ensi työnä postattiin hävinnyt viesti ja siihen liittyvä kuva foorumille takaisin, jonka jälkeen poikani kävi muuttamassa vielä tietokannasta viestin kellonajan alkuperäiseksi. Kellonajassa ja aikaleimassakin oli alussa vähän hakuammuntaa, koska tietokannassa kellonaika on sekunneissa, joka täytyy muuttaa konvertterilla tavanomaiseen muotoon.
Mikään ei ole yksinkertaista, vaikka lopputulos näyttääkin siltä. Hyvä juttu on se, että hässäkän jälkeen foorumi on paljon nopeampi kuin ennen.
Mahdoitteko huomata puljun olleen lähes kaksi viikkoa kiinni, kyselen edellä, jonka jälkeen kirjoituspaussiakin oli kuukauden ja lyhyempiä pausseja sen jälkeen.
Jo teknisesti kirjoittaminen on haastavaa käyttäessään vieläpä nääntynyttä ja riutuvaa kehoa välineenään. Nigella sativa -öljystä on ollut apua istumalihasten kovettumiin, mutta tulehdus jyllää sorminivelissäni niin kuin kaikkialla. Oikean käden etusormen ensimmäinen nivel on turvonnut ja äitynyt käsin kirjoittamisesta ja tasohiiren näppäilystä. Perimmäinen syy on krooninen borrelioosi, jota surkea ja yksipuolinen antibioottikuuri ei riittänyt nujertamaan. Kari Eklund panttasi uusittavan reseptini, vieläpä paluukirjekuoren kera, jonka postimaksu oli maksettu. Kirjoitukseni hänestä ja monesta muusta tohtorista on jäänyt täällä vaiheeseen, vaikka aamusivuissa kuvattu tarkkaan. Elokuussakin kirjoitin kipeällä kädelläni 103 liuskaa.
Huomasin vasta tänään, ettei Uskonkirkko.netissäkään linkit toimineet. En ole enää pitkiin aikoihin jaksanut päivitellä sivua, joten palvelimen vaihdosta aiheutunut ongelma jäi huomaamatta etusivun toimiessa normaalisti. Voimia ei ole nytkään enempää, mutta jos jaksaisin silloin tällöin päivittää. Muut foorumini on otettu tietoturvariskin takia pois käytöstä, kun ovat olleet tyhjänpanttina enkä ole jaksanut niitä päivittää. Keskityn etupäässä tähän Sanasinkoon silloin, kun jaksan kirjoittaa. Poikani järkkäsi tänne myös linkkiuudistuksen, jolla saan syntymään alleviivatun ja boldatun peruslinkin ilman kaikkien koodien kirjaamista, joka säästää vähän aikaani ja vaivaani.
Ketjussa on vain pari viestiä, asian ollessa ajankohtainen aina vaan.
Olen ollut tosi sairas sekä otsaonteloon levinneen poskiontelotulehduksen että luissa ja kaikkialla jäytävän borrelioosin takia.
Lääkäreiden jätettyä minut heitteille vain omat konstit ovat jäljellä. Kuinka terve on ihminen, joka tarvitsee pipoa nukkumaan mennessä poskiontelon kirvelyä lievittämään? Kun pipoa ei ole ollut käytettävissä, on pitänyt turvautua froteepyyhkeisiin ja viimeksi fleecehuppuun, jota piti painella vielä tiiviimmin kirvelevää otsaonteloa vasten. Onneksi olin ottanut varmuuden vuoksi toppatakin ja fleecehupun mukaani, vaikka oli hellettä. Sitä paitsi tarvitsin villasukkahousujen ja kaksien villasukkien lisäksi myös fleecehaalaria luusärkyä estämään. Mutta yö oli kauhea ja se "lomareissu" oli sitten siinä. Poskiontelo oli niin pahana, että sitä oli tultava kotiin hoitamaan. Olin niin loppu, että nukahtelin autossa kymmeniä kertoja, jonka jälkeen aamusivut oli vielä kirjoitettava loppuun ja oikoluettava puolen yön jälkeen. Sisulla, niin kuin edellisenä yönäkin puoli kolmen maissa. Mutta nyt oli otettava höyryhengitystä Sinus Doctorin eteeristen timjami-, kaneli- ja neilikkaöljyjen kera höystettynä pelargoniaöljyllä Aspergillusta vastaan. Olihan meikällä vastikään hankittu uusi höyryhengityslaitekin, jolla olisi kelvannut höyrytellä, ellei se olisi alkanut hajota yhä enemmän. Silikonitiiviste lähti kokonaan irti niin, että vedet valuivat laitteen sisään, jota ei uskalla enää juuri käyttää. Paitsi tänään, kun pipokaan ei auttanut otsakirvelyyn aamusivuja kirjoittaessani. Oli pakko ollessani niin kipeä, ja sain kaottua vähän limaa pois. Rämä laite on pöydällä edelleen, sillä höyryhengitys oikeilla eteerisillä öljyillä on mitä tehokkainta oma-apua, vaikkei tehoakaan tukkeutuneeseen ethmoidaalilokeroon. Tuleepa vaan mieleeni kevät 2012, kun zapperi hajosi juuri, kun punkki puri minua ja olisin tarvinnut laitetta nujertamaan infektion ennen kuin se leviäisi ympäriinsä, niin kuin tapahtui. Mutta jos hyvin käy, poika tuo minulle uuden höyryhengityslaitteen tänään.
Olen pitänyt kirjoituskunnostani hyvää huolta, vaikka ajatus takkuilee usein ja se vaatii ponnisteluja. Olisi niin helppoa jäädä sängynpohjalle vain makaamaan, kun on niin sairas. Lepo on paras lääke - eikö sairas saisi edes levätä? Mutta jos sairas lepää, kuka hänen puolestaan taistelee ja kirjoittaa?
Voimat ovat heikentyneet, mutta kuka taistelee ja kirjoittaa, ellei sairas itse?
Pahoinvoivana ja luut särkevinä oli lähes ylivoimaista kiskoa itsensä sängystä ylös ja lähteä ulos pienelle lenkille. Vedän sauvoja perässäni ja ajattelen, kuinka täällä aina vääryys ja vahvempi voittaa. Kyynel vierähtää poskelle, jonne se jää. En pyyhi sitä pois jatkaessani eteenpäin. Jos en aina rukoile sydänverelläni, niin nyt sen teen. Rukoilen sydänjuuriani myöten Jumalaa johdattamaan kaikessa. Miten mistään voisi tulla mitään hyvää, ellei Jumala olisi johdattamassa. Vain Jumala tietää oikeat ratkaisut, että suunta on oikea.
Kaikki on niin kipeää, raskasta ja hankalaa. En ole pyyhkinyt kyyneltä pois, miksi pyyhkisin. Jatkan vaan eteenpäin, kunnes Jumala puhuu taas. Että minun on kirjoitettava kaikesta. Kaivan kännykän taskusta ja katson, mitä kello on. 17.15, joka painettava mieleen.
Ne eivät halua kirjoituksiani, mutta minun on kirjoitettava kaikesta. Miten ihmisiä täällä kohdellaan.
Kirjoitusteknisesti enkä sairaana ja uupuneena jaksanut lisätä heti edellisen perään tuota, minkä olen otsikoinut: "Kidutusta vai lakia ja oikeutta kansalle?"
Ei ole tarkoitus vain itkeä ja parkua täällä ja niellä aina vain enemmän, mutta vähäisiä voimiaan on säästeltävä taistellakseen terveitä, omahyväisiä ja pulleita lääkäreitä ja lain väärinkäyttäjiä vastaan.
Sorminiveleni nipistelevät, pistelevät ja oireilevat niin kuin ovat tehneet jo pitkään borrelioosiin käyttämäni antibioottikuurin keskeytyessä ennenaikaisesti. Jos Jumala ja luontaisrohdot eivät auta, minua ei auta mikään. Koko ajan olen vaan kirjoittanut, kaikesta epämukavuudesta huolimatta. En ole täydellinen, mutta helvetin sitkeä olen, ja tämä hirveä taistelu on tehnyt minut entistä sitkeämmäksi. Otsan kirvellessä aamulla kirjoitan pipo päässä ja lämpötyyny reisien päällä jäytämistä vastaan.
Paljon minussa on muuttunut varsinkin viime aikoina. Aion taistella kaikesta, asia kerrallaan.
Maailmaa ei muuteta pelkillä lirkutuksilla ja lässytyksillä, vaan konkreettisilla teoilla; esimerkiksi paremmilla laeilla. Epäkohtia on nostettava esiin, että nähdään, mitä kaikkea pitäisi kehittää.
Hengellisestikin tämä on ollut rajua kasvun aikaa, pois Herran kukkarosta raadolliseen maailmaan, jossa fariseukset ja saddukeukset katsovat tuppisuina hurskauden sädekehä päänsä päällä toisten kärsimystä viereltä - ja allekirjoittavat Aito avioliiton -tyyppisiä lakialoitteita ihmisille, joissa ei virhettä ja vikaa ole, siis heille itselleen. Sukupuolisyrjintää on monenmoista ja kaikki se on kauheaa ja perusteetonta; niin paljon voi mennä kaikessa pieleen. Muttei se ole ainoa ongelma, lukekaapa tää:
Mitähän niveliini nyt ottaisin ja miten poskionteloitani hoitaisin? Aamulla on aikainen herätys taas, niin kuin on koko kesän ollut, olen nukkunut tahi en. Maanantai-aamuna heräsin siihen, että parvekkeen yläpuolella rysähti varttia yli seitsemän parikin kertaa. Sairaille pitäisi olla vaivaistaloja niin kuin ennen vanhaan yhä nuorempien joutuessa sairastamaan kroonisesti.
Päivä on ollut pitkä, paljoa ei ehdi kaiken jälkeen.
Jo pelkkään uutisten lukemiseen menee liikaa aikaa. Olisiko tuosta jotakin, jos selaisi tärkeimmät otsikot läpi vaan:
Mussutin juuri kourallisen Nigella sativan pikkuruisia siemeniä ja neljä aprikoosin ydintä, joista kirjoitan tuolla. Otsa särkee ikävästi; höyryhengitys eteeristen öljyjen kera on vielä ottamatta. Mahtaisko saada ihan oikeaa apuakin poskionteloon, katsotaan tiedusteltuani sitä. Kirjoituskäden etusormen nivel on tulehtunut ja muuallakin jäytää - saiskohan vielä borrelioosiinkin oikeaa apua, vaikka Virosta tai Timbuktusta, kun Suomessa ihmisten annetaan kärsiä kaikkea vaan.
Ketjussa on vain pari viestiä, asian ollessa ajankohtainen aina vaan.
Olen ollut tosi sairas sekä otsaonteloon levinneen poskiontelotulehduksen että luissa ja kaikkialla jäytävän borrelioosin takia.
Lääkäreiden jätettyä minut heitteille vain omat konstit ovat jäljellä. Kuinka terve on ihminen, joka tarvitsee pipoa nukkumaan mennessä poskiontelon kirvelyä lievittämään? Kun pipoa ei ole ollut käytettävissä, on pitänyt turvautua froteepyyhkeisiin ja viimeksi fleecehuppuun, jota piti painella vielä tiiviimmin kirvelevää otsaonteloa vasten. Onneksi olin ottanut varmuuden vuoksi toppatakin ja fleecehupun mukaani, vaikka oli hellettä. Sitä paitsi tarvitsin villasukkahousujen ja kaksien villasukkien lisäksi myös fleecehaalaria luusärkyä estämään. Mutta yö oli kauhea ja se "lomareissu" oli sitten siinä. Poskiontelo oli niin pahana, että sitä oli tultava kotiin hoitamaan. Olin niin loppu, että nukahtelin autossa kymmeniä kertoja, jonka jälkeen aamusivut oli vielä kirjoitettava loppuun ja oikoluettava puolen yön jälkeen. Sisulla, niin kuin edellisenä yönäkin puoli kolmen maissa. Mutta nyt oli otettava höyryhengitystä Sinus Doctorin eteeristen timjami-, kaneli- ja neilikkaöljyjen kera höystettynä pelargoniaöljyllä Aspergillusta vastaan. Olihan meikällä vastikään hankittu uusi höyryhengityslaitekin, jolla olisi kelvannut höyrytellä, ellei se olisi alkanut hajota yhä enemmän. Silikonitiiviste lähti kokonaan irti niin, että vedet valuivat laitteen sisään, jota ei uskalla enää juuri käyttää. Paitsi tänään, kun pipokaan ei auttanut otsakirvelyyn aamusivuja kirjoittaessani. Oli pakko ollessani niin kipeä, ja sain kaottua vähän limaa pois. Rämä laite on pöydällä edelleen, sillä höyryhengitys oikeilla eteerisillä öljyillä on mitä tehokkainta oma-apua, vaikkei tehoakaan tukkeutuneeseen ethmoidaalilokeroon. Tuleepa vaan mieleeni kevät 2012, kun zapperi hajosi juuri, kun punkki puri minua ja olisin tarvinnut laitetta nujertamaan infektion ennen kuin se leviäisi ympäriinsä, niin kuin tapahtui. Mutta jos hyvin käy, poika tuo minulle uuden höyryhengityslaitteen tänään.
Olen pitänyt kirjoituskunnostani hyvää huolta, vaikka ajatus takkuilee usein ja se vaatii ponnisteluja. Olisi niin helppoa jäädä sängynpohjalle vain makaamaan, kun on niin sairas. Lepo on paras lääke - eikö sairas saisi edes levätä? Mutta jos sairas lepää, kuka hänen puolestaan taistelee ja kirjoittaa?
Voimat ovat heikentyneet, mutta kuka taistelee ja kirjoittaa, ellei sairas itse?
Pahoinvoivana ja luut särkevinä oli lähes ylivoimaista kiskoa itsensä sängystä ylös ja lähteä ulos pienelle lenkille. Vedän sauvoja perässäni ja ajattelen, kuinka täällä aina vääryys ja vahvempi voittaa. Kyynel vierähtää poskelle, jonne se jää. En pyyhi sitä pois jatkaessani eteenpäin. Jos en aina rukoile sydänverelläni, niin nyt sen teen. Rukoilen sydänjuuriani myöten Jumalaa johdattamaan kaikessa. Miten mistään voisi tulla mitään hyvää, ellei Jumala olisi johdattamassa. Vain Jumala tietää oikeat ratkaisut, että suunta on oikea.
Kaikki on niin kipeää, raskasta ja hankalaa. En ole pyyhkinyt kyyneltä pois, miksi pyyhkisin. Jatkan vaan eteenpäin, kunnes Jumala puhuu taas. Että minun on kirjoitettava kaikesta. Kaivan kännykän taskusta ja katson, mitä kello on. 17.15, joka painettava mieleen.
Ne eivät halua kirjoituksiani, mutta minun on kirjoitettava kaikesta. Miten ihmisiä täällä kohdellaan.
Kirjoitusteknisesti enkä sairaana ja uupuneena jaksanut lisätä heti edellisen perään tuota, minkä olen otsikoinut: "Kidutusta vai lakia ja oikeutta kansalle?"
Ei ole tarkoitus vain itkeä ja parkua täällä ja niellä aina vain enemmän, mutta vähäisiä voimiaan on säästeltävä taistellakseen terveitä, omahyväisiä ja pulleita lääkäreitä ja lain väärinkäyttäjiä vastaan.
Sorminiveleni nipistelevät, pistelevät ja oireilevat niin kuin ovat tehneet jo pitkään borrelioosiin käyttämäni antibioottikuurin keskeytyessä ennenaikaisesti. Jos Jumala ja luontaisrohdot eivät auta, minua ei auta mikään. Koko ajan olen vaan kirjoittanut, kaikesta epämukavuudesta huolimatta. En ole täydellinen, mutta helvetin sitkeä olen, ja tämä hirveä taistelu on tehnyt minut entistä sitkeämmäksi. Otsan kirvellessä aamulla kirjoitan pipo päässä ja lämpötyyny reisien päällä jäytämistä vastaan.
Paljon minussa on muuttunut varsinkin viime aikoina. Aion taistella kaikesta, asia kerrallaan.
Maailmaa ei muuteta pelkillä lirkutuksilla ja lässytyksillä, vaan konkreettisilla teoilla; esimerkiksi paremmilla laeilla. Epäkohtia on nostettava esiin, että nähdään, mitä kaikkea pitäisi kehittää.
Hengellisestikin tämä on ollut rajua kasvun aikaa, pois Herran kukkarosta raadolliseen maailmaan, jossa fariseukset ja saddukeukset katsovat tuppisuina hurskauden sädekehä päänsä päällä toisten kärsimystä viereltä - ja allekirjoittavat Aito avioliiton -tyyppisiä lakialoitteita ihmisille, joissa ei virhettä ja vikaa ole, siis heille itselleen. Sukupuolisyrjintää on monenmoista ja kaikki se on kauheaa ja perusteetonta; niin paljon voi mennä kaikessa pieleen. Muttei se ole ainoa ongelma, lukekaapa tää:
Mitähän niveliini nyt ottaisin ja miten poskionteloitani hoitaisin? Aamulla on aikainen herätys taas, niin kuin on koko kesän ollut, olen nukkunut tahi en. Maanantai-aamuna heräsin siihen, että parvekkeen yläpuolella rysähti varttia yli seitsemän parikin kertaa. Sairaille pitäisi olla vaivaistaloja niin kuin ennen vanhaan yhä nuorempien joutuessa sairastamaan kroonisesti.
Päivä on ollut pitkä, paljoa ei ehdi kaiken jälkeen.
Jo pelkkään uutisten lukemiseen menee liikaa aikaa. Olisiko tuosta jotakin, jos selaisi tärkeimmät otsikot läpi vaan:
Mussutin juuri kourallisen Nigella sativan pikkuruisia siemeniä ja neljä aprikoosin ydintä, joista kirjoitan tuolla. Otsa särkee ikävästi; höyryhengitys eteeristen öljyjen kera on vielä ottamatta. Mahtaisko saada ihan oikeaa apuakin poskionteloon, katsotaan tiedusteltuani sitä. Kirjoituskäden etusormen nivel on tulehtunut ja muuallakin jäytää - saiskohan vielä borrelioosiinkin oikeaa apua, vaikka Virosta tai Timbuktusta, kun Suomessa ihmisten annetaan kärsiä kaikkea vaan.
Vointi voi romahtaa jo seuraavassa hetkessä niin kuin viime yönä, jolloin nukuin vain pari tuntia. Kääntyilin luusäryssä, ja karseaa nousta ylös kirjoittamaan aamusivuja aivoilla, jotka eivät toimi. Koko päivä haahuilua kuin jonain zombiena aamusivut edelleen kesken. Sitten vasta illalla puoli yhdentoista jälkeen pakotan itseni kirjoittamaan sydän pistävänä jutut loppuun, ja Jumala kannustaa minua oikolukemaan kaikki saman tien opetettuaan minua kovalla kädellä taas; ja niin teenkin, paitsi että nukahdan pari kertaa ja jatkan taas, mutta saan kuin saankin aamusivut oikoluettua puoleen yöhön mennessä, jota ei tapahdu läheskään aina.
Tällaiset päivät eivät ole mukavia, mutta oikeasti elämässä on paljon enemmän rankkoja kuin mukavia päiviä.
Löysin muuten uudet sivut, joilta sai ladattua ilmaisen Lyme Paradigm -kirjan ja tarjolla on paljon muutakin mielenkiintoista tietoa.
Ketjussa on vain pari viestiä, asian ollessa ajankohtainen aina vaan.
Olen ollut tosi sairas sekä otsaonteloon levinneen poskiontelotulehduksen että luissa ja kaikkialla jäytävän borrelioosin takia.
Lääkäreiden jätettyä minut heitteille vain omat konstit ovat jäljellä. Kuinka terve on ihminen, joka tarvitsee pipoa nukkumaan mennessä poskiontelon kirvelyä lievittämään? Kun pipoa ei ole ollut käytettävissä, on pitänyt turvautua froteepyyhkeisiin ja viimeksi fleecehuppuun, jota piti painella vielä tiiviimmin kirvelevää otsaonteloa vasten. Onneksi olin ottanut varmuuden vuoksi toppatakin ja fleecehupun mukaani, vaikka oli hellettä. Sitä paitsi tarvitsin villasukkahousujen ja kaksien villasukkien lisäksi myös fleecehaalaria luusärkyä estämään. Mutta yö oli kauhea ja se "lomareissu" oli sitten siinä. Poskiontelo oli niin pahana, että sitä oli tultava kotiin hoitamaan. Olin niin loppu, että nukahtelin autossa kymmeniä kertoja, jonka jälkeen aamusivut oli vielä kirjoitettava loppuun ja oikoluettava puolen yön jälkeen. Sisulla, niin kuin edellisenä yönäkin puoli kolmen maissa. Mutta nyt oli otettava höyryhengitystä Sinus Doctorin eteeristen timjami-, kaneli- ja neilikkaöljyjen kera höystettynä pelargoniaöljyllä Aspergillusta vastaan. Olihan meikällä vastikään hankittu uusi höyryhengityslaitekin, jolla olisi kelvannut höyrytellä, ellei se olisi alkanut hajota yhä enemmän. Silikonitiiviste lähti kokonaan irti niin, että vedet valuivat laitteen sisään, jota ei uskalla enää juuri käyttää. Paitsi tänään, kun pipokaan ei auttanut otsakirvelyyn aamusivuja kirjoittaessani. Oli pakko ollessani niin kipeä, ja sain kaottua vähän limaa pois. Rämä laite on pöydällä edelleen, sillä höyryhengitys oikeilla eteerisillä öljyillä on mitä tehokkainta oma-apua, vaikkei tehoakaan tukkeutuneeseen ethmoidaalilokeroon. Tuleepa vaan mieleeni kevät 2012, kun zapperi hajosi juuri, kun punkki puri minua ja olisin tarvinnut laitetta nujertamaan infektion ennen kuin se leviäisi ympäriinsä, niin kuin tapahtui. Mutta jos hyvin käy, poika tuo minulle uuden höyryhengityslaitteen tänään.
Olen pitänyt kirjoituskunnostani hyvää huolta, vaikka ajatus takkuilee usein ja se vaatii ponnisteluja. Olisi niin helppoa jäädä sängynpohjalle vain makaamaan, kun on niin sairas. Lepo on paras lääke - eikö sairas saisi edes levätä? Mutta jos sairas lepää, kuka hänen puolestaan taistelee ja kirjoittaa?
Voimat ovat heikentyneet, mutta kuka taistelee ja kirjoittaa, ellei sairas itse?
Pahoinvoivana ja luut särkevinä oli lähes ylivoimaista kiskoa itsensä sängystä ylös ja lähteä ulos pienelle lenkille. Vedän sauvoja perässäni ja ajattelen, kuinka täällä aina vääryys ja vahvempi voittaa. Kyynel vierähtää poskelle, jonne se jää. En pyyhi sitä pois jatkaessani eteenpäin. Jos en aina rukoile sydänverelläni, niin nyt sen teen. Rukoilen sydänjuuriani myöten Jumalaa johdattamaan kaikessa. Miten mistään voisi tulla mitään hyvää, ellei Jumala olisi johdattamassa. Vain Jumala tietää oikeat ratkaisut, että suunta on oikea.
Kaikki on niin kipeää, raskasta ja hankalaa. En ole pyyhkinyt kyyneltä pois, miksi pyyhkisin. Jatkan vaan eteenpäin, kunnes Jumala puhuu taas. Että minun on kirjoitettava kaikesta. Kaivan kännykän taskusta ja katson, mitä kello on. 17.15, joka painettava mieleen.
Ne eivät halua kirjoituksiani, mutta minun on kirjoitettava kaikesta. Miten ihmisiä täällä kohdellaan.
Kirjoitusteknisesti enkä sairaana ja uupuneena jaksanut lisätä heti edellisen perään tuota, minkä olen otsikoinut: "Kidutusta vai lakia ja oikeutta kansalle?"
Ei ole tarkoitus vain itkeä ja parkua täällä ja niellä aina vain enemmän, mutta vähäisiä voimiaan on säästeltävä taistellakseen terveitä, omahyväisiä ja pulleita lääkäreitä ja lain väärinkäyttäjiä vastaan.
Sorminiveleni nipistelevät, pistelevät ja oireilevat niin kuin ovat tehneet jo pitkään borrelioosiin käyttämäni antibioottikuurin keskeytyessä ennenaikaisesti. Jos Jumala ja luontaisrohdot eivät auta, minua ei auta mikään. Koko ajan olen vaan kirjoittanut, kaikesta epämukavuudesta huolimatta. En ole täydellinen, mutta helvetin sitkeä olen, ja tämä hirveä taistelu on tehnyt minut entistä sitkeämmäksi. Otsan kirvellessä aamulla kirjoitan pipo päässä ja lämpötyyny reisien päällä jäytämistä vastaan.
Paljon minussa on muuttunut varsinkin viime aikoina. Aion taistella kaikesta, asia kerrallaan.
Maailmaa ei muuteta pelkillä lirkutuksilla ja lässytyksillä, vaan konkreettisilla teoilla; esimerkiksi paremmilla laeilla. Epäkohtia on nostettava esiin, että nähdään, mitä kaikkea pitäisi kehittää.
Hengellisestikin tämä on ollut rajua kasvun aikaa, pois Herran kukkarosta raadolliseen maailmaan, jossa fariseukset ja saddukeukset katsovat tuppisuina hurskauden sädekehä päänsä päällä toisten kärsimystä viereltä - ja allekirjoittavat Aito avioliiton -tyyppisiä lakialoitteita ihmisille, joissa ei virhettä ja vikaa ole, siis heille itselleen. Sukupuolisyrjintää on monenmoista ja kaikki se on kauheaa ja perusteetonta; niin paljon voi mennä kaikessa pieleen. Muttei se ole ainoa ongelma, lukekaapa tää:
Mitähän niveliini nyt ottaisin ja miten poskionteloitani hoitaisin? Aamulla on aikainen herätys taas, niin kuin on koko kesän ollut, olen nukkunut tahi en. Maanantai-aamuna heräsin siihen, että parvekkeen yläpuolella rysähti varttia yli seitsemän parikin kertaa. Sairaille pitäisi olla vaivaistaloja niin kuin ennen vanhaan yhä nuorempien joutuessa sairastamaan kroonisesti.
Päivä on ollut pitkä, paljoa ei ehdi kaiken jälkeen.
Jo pelkkään uutisten lukemiseen menee liikaa aikaa. Olisiko tuosta jotakin, jos selaisi tärkeimmät otsikot läpi vaan:
Mussutin juuri kourallisen Nigella sativan pikkuruisia siemeniä ja neljä aprikoosin ydintä, joista kirjoitan tuolla. Otsa särkee ikävästi; höyryhengitys eteeristen öljyjen kera on vielä ottamatta. Mahtaisko saada ihan oikeaa apuakin poskionteloon, katsotaan tiedusteltuani sitä. Kirjoituskäden etusormen nivel on tulehtunut ja muuallakin jäytää - saiskohan vielä borrelioosiinkin oikeaa apua, vaikka Virosta tai Timbuktusta, kun Suomessa ihmisten annetaan kärsiä kaikkea vaan.
Vointi voi romahtaa jo seuraavassa hetkessä niin kuin viime yönä, jolloin nukuin vain pari tuntia. Kääntyilin luusäryssä, ja karseaa nousta ylös kirjoittamaan aamusivuja aivoilla, jotka eivät toimi. Koko päivä haahuilua kuin jonain zombiena aamusivut edelleen kesken. Sitten vasta illalla puoli yhdentoista jälkeen pakotan itseni kirjoittamaan sydän pistävänä jutut loppuun, ja Jumala kannustaa minua oikolukemaan kaikki saman tien opetettuaan minua kovalla kädellä taas; ja niin teenkin, paitsi että nukahdan pari kertaa ja jatkan taas, mutta saan kuin saankin aamusivut oikoluettua puoleen yöhön mennessä, jota ei tapahdu läheskään aina.
Tällaiset päivät eivät ole mukavia, mutta oikeasti elämässä on paljon enemmän rankkoja kuin mukavia päiviä.
Löysin muuten uudet sivut, joilta sai ladattua ilmaisen Lyme Paradigm -kirjan ja tarjolla on paljon muutakin mielenkiintoista tietoa.
Lymen paradigman muuttaminen - auttajien opas läpi labyrintin:
Siihen se keskiviikkoilta yöhön asti hurahtikin kiinnostuttuani selaamaan kirjaa, jonka nimeä pähkäilin suomeksi.
Aloin lukemisen keskeltä Carlan luusärystä edeten kirjoittajan omaan tarinaan, kunnes pidin vähän taukoa ja jatkoin eteenpäin, tajuten materiaalia olevan aivan hirveästi, ettei sitä nielaistakaan siitä vaan.
Ketjussa on vain pari viestiä, asian ollessa ajankohtainen aina vaan.
Olen ollut tosi sairas sekä otsaonteloon levinneen poskiontelotulehduksen että luissa ja kaikkialla jäytävän borrelioosin takia.
Lääkäreiden jätettyä minut heitteille vain omat konstit ovat jäljellä. Kuinka terve on ihminen, joka tarvitsee pipoa nukkumaan mennessä poskiontelon kirvelyä lievittämään? Kun pipoa ei ole ollut käytettävissä, on pitänyt turvautua froteepyyhkeisiin ja viimeksi fleecehuppuun, jota piti painella vielä tiiviimmin kirvelevää otsaonteloa vasten. Onneksi olin ottanut varmuuden vuoksi toppatakin ja fleecehupun mukaani, vaikka oli hellettä. Sitä paitsi tarvitsin villasukkahousujen ja kaksien villasukkien lisäksi myös fleecehaalaria luusärkyä estämään. Mutta yö oli kauhea ja se "lomareissu" oli sitten siinä. Poskiontelo oli niin pahana, että sitä oli tultava kotiin hoitamaan. Olin niin loppu, että nukahtelin autossa kymmeniä kertoja, jonka jälkeen aamusivut oli vielä kirjoitettava loppuun ja oikoluettava puolen yön jälkeen. Sisulla, niin kuin edellisenä yönäkin puoli kolmen maissa. Mutta nyt oli otettava höyryhengitystä Sinus Doctorin eteeristen timjami-, kaneli- ja neilikkaöljyjen kera höystettynä pelargoniaöljyllä Aspergillusta vastaan. Olihan meikällä vastikään hankittu uusi höyryhengityslaitekin, jolla olisi kelvannut höyrytellä, ellei se olisi alkanut hajota yhä enemmän. Silikonitiiviste lähti kokonaan irti niin, että vedet valuivat laitteen sisään, jota ei uskalla enää juuri käyttää. Paitsi tänään, kun pipokaan ei auttanut otsakirvelyyn aamusivuja kirjoittaessani. Oli pakko ollessani niin kipeä, ja sain kaottua vähän limaa pois. Rämä laite on pöydällä edelleen, sillä höyryhengitys oikeilla eteerisillä öljyillä on mitä tehokkainta oma-apua, vaikkei tehoakaan tukkeutuneeseen ethmoidaalilokeroon. Tuleepa vaan mieleeni kevät 2012, kun zapperi hajosi juuri, kun punkki puri minua ja olisin tarvinnut laitetta nujertamaan infektion ennen kuin se leviäisi ympäriinsä, niin kuin tapahtui. Mutta jos hyvin käy, poika tuo minulle uuden höyryhengityslaitteen tänään.
Olen pitänyt kirjoituskunnostani hyvää huolta, vaikka ajatus takkuilee usein ja se vaatii ponnisteluja. Olisi niin helppoa jäädä sängynpohjalle vain makaamaan, kun on niin sairas. Lepo on paras lääke - eikö sairas saisi edes levätä? Mutta jos sairas lepää, kuka hänen puolestaan taistelee ja kirjoittaa?
Voimat ovat heikentyneet, mutta kuka taistelee ja kirjoittaa, ellei sairas itse?
Pahoinvoivana ja luut särkevinä oli lähes ylivoimaista kiskoa itsensä sängystä ylös ja lähteä ulos pienelle lenkille. Vedän sauvoja perässäni ja ajattelen, kuinka täällä aina vääryys ja vahvempi voittaa. Kyynel vierähtää poskelle, jonne se jää. En pyyhi sitä pois jatkaessani eteenpäin. Jos en aina rukoile sydänverelläni, niin nyt sen teen. Rukoilen sydänjuuriani myöten Jumalaa johdattamaan kaikessa. Miten mistään voisi tulla mitään hyvää, ellei Jumala olisi johdattamassa. Vain Jumala tietää oikeat ratkaisut, että suunta on oikea.
Kaikki on niin kipeää, raskasta ja hankalaa. En ole pyyhkinyt kyyneltä pois, miksi pyyhkisin. Jatkan vaan eteenpäin, kunnes Jumala puhuu taas. Että minun on kirjoitettava kaikesta. Kaivan kännykän taskusta ja katson, mitä kello on. 17.15, joka painettava mieleen.
Ne eivät halua kirjoituksiani, mutta minun on kirjoitettava kaikesta. Miten ihmisiä täällä kohdellaan.
Kirjoitusteknisesti enkä sairaana ja uupuneena jaksanut lisätä heti edellisen perään tuota, minkä olen otsikoinut: "Kidutusta vai lakia ja oikeutta kansalle?"
Ei ole tarkoitus vain itkeä ja parkua täällä ja niellä aina vain enemmän, mutta vähäisiä voimiaan on säästeltävä taistellakseen terveitä, omahyväisiä ja pulleita lääkäreitä ja lain väärinkäyttäjiä vastaan.
Sorminiveleni nipistelevät, pistelevät ja oireilevat niin kuin ovat tehneet jo pitkään borrelioosiin käyttämäni antibioottikuurin keskeytyessä ennenaikaisesti. Jos Jumala ja luontaisrohdot eivät auta, minua ei auta mikään. Koko ajan olen vaan kirjoittanut, kaikesta epämukavuudesta huolimatta. En ole täydellinen, mutta helvetin sitkeä olen, ja tämä hirveä taistelu on tehnyt minut entistä sitkeämmäksi. Otsan kirvellessä aamulla kirjoitan pipo päässä ja lämpötyyny reisien päällä jäytämistä vastaan.
Paljon minussa on muuttunut varsinkin viime aikoina. Aion taistella kaikesta, asia kerrallaan.
Maailmaa ei muuteta pelkillä lirkutuksilla ja lässytyksillä, vaan konkreettisilla teoilla; esimerkiksi paremmilla laeilla. Epäkohtia on nostettava esiin, että nähdään, mitä kaikkea pitäisi kehittää.
Hengellisestikin tämä on ollut rajua kasvun aikaa, pois Herran kukkarosta raadolliseen maailmaan, jossa fariseukset ja saddukeukset katsovat tuppisuina hurskauden sädekehä päänsä päällä toisten kärsimystä viereltä - ja allekirjoittavat Aito avioliiton -tyyppisiä lakialoitteita ihmisille, joissa ei virhettä ja vikaa ole, siis heille itselleen. Sukupuolisyrjintää on monenmoista ja kaikki se on kauheaa ja perusteetonta; niin paljon voi mennä kaikessa pieleen. Muttei se ole ainoa ongelma, lukekaapa tää:
Mitähän niveliini nyt ottaisin ja miten poskionteloitani hoitaisin? Aamulla on aikainen herätys taas, niin kuin on koko kesän ollut, olen nukkunut tahi en. Maanantai-aamuna heräsin siihen, että parvekkeen yläpuolella rysähti varttia yli seitsemän parikin kertaa. Sairaille pitäisi olla vaivaistaloja niin kuin ennen vanhaan yhä nuorempien joutuessa sairastamaan kroonisesti.
Päivä on ollut pitkä, paljoa ei ehdi kaiken jälkeen.
Jo pelkkään uutisten lukemiseen menee liikaa aikaa. Olisiko tuosta jotakin, jos selaisi tärkeimmät otsikot läpi vaan:
Mussutin juuri kourallisen Nigella sativan pikkuruisia siemeniä ja neljä aprikoosin ydintä, joista kirjoitan tuolla. Otsa särkee ikävästi; höyryhengitys eteeristen öljyjen kera on vielä ottamatta. Mahtaisko saada ihan oikeaa apuakin poskionteloon, katsotaan tiedusteltuani sitä. Kirjoituskäden etusormen nivel on tulehtunut ja muuallakin jäytää - saiskohan vielä borrelioosiinkin oikeaa apua, vaikka Virosta tai Timbuktusta, kun Suomessa ihmisten annetaan kärsiä kaikkea vaan.
Vointi voi romahtaa jo seuraavassa hetkessä niin kuin viime yönä, jolloin nukuin vain pari tuntia. Kääntyilin luusäryssä, ja karseaa nousta ylös kirjoittamaan aamusivuja aivoilla, jotka eivät toimi. Koko päivä haahuilua kuin jonain zombiena aamusivut edelleen kesken. Sitten vasta illalla puoli yhdentoista jälkeen pakotan itseni kirjoittamaan sydän pistävänä jutut loppuun, ja Jumala kannustaa minua oikolukemaan kaikki saman tien opetettuaan minua kovalla kädellä taas; ja niin teenkin, paitsi että nukahdan pari kertaa ja jatkan taas, mutta saan kuin saankin aamusivut oikoluettua puoleen yöhön mennessä, jota ei tapahdu läheskään aina.
Tällaiset päivät eivät ole mukavia, mutta oikeasti elämässä on paljon enemmän rankkoja kuin mukavia päiviä.
Löysin muuten uudet sivut, joilta sai ladattua ilmaisen Lyme Paradigm -kirjan ja tarjolla on paljon muutakin mielenkiintoista tietoa.
Lymen paradigman muuttaminen - auttajien opas läpi labyrintin:
Siihen se keskiviikkoilta yöhön asti hurahtikin kiinnostuttuani selaamaan kirjaa, jonka nimeä pähkäilin suomeksi.
Aloin lukemisen keskeltä Carlan luusärystä edeten kirjoittajan omaan tarinaan, kunnes pidin vähän taukoa ja jatkoin eteenpäin, tajuten materiaalia olevan aivan hirveästi, ettei sitä nielaistakaan siitä vaan.
Kello 0.17.
Seuraavaksi oikoluku saatuani jo aamusta pakertamani aamusivut viimein kirjoitettua. Rankkojen öiden perään rankkoja päiviä, loputtomiin. Neurologisia oireita; tärinää, vapinaa ja muuta. Kasvoissa ja silmissä koko perjantain turvotusta, joka ei laskenut. Munuaisten kohdalla kihelmöintiä niin kuin joskus aiemminkin. Jo pitkään lähes päivittäin vasemmasta nivusesta läikähtää alaspäin kuin lämmintä vettä. Mainittuani hermovauriosta pojalleni hän kysyi, miksen ole kertonut aiemmin. Mutten ole muistanut kirjoittaa siitä aamusivuihinkaan kuin vasta nyt kärsiessäni koko ajan monista neurologisista oireista. Milloin missäkin nykii koko ajan; kankussa, nenässä tai muualla - tulisin hulluksi, jos kiinnittäisin kaikkeen huomiota.
Nyt on Lyme Paradigm -kirja luettavassa muodossa niin tietokoneella kuin kännykässäkin, josta siitäkin sitä pystyy hyvin lukemaan.
Kello 0.35 nyt. Ehkä yhteen mennessä aamusivut on oikoluettu ellen nukahtele paljoa, ja otettava vielä höyryhengitystä perään, jos menisi otsaonteloonkin edes vähän.
Korvapolista ei ole kuulunut edelleenkään mitään. Kovaa linjaa ja sadismia ihmisten terveyden kustannuksella.
Kello 0.41. Tuskinpa saan oikoluettua yhteen, taitaa mennä vähän yli.
Mutta kirjoitustaidon vaaliminen tärkeää. Kukapa sairaan puolesta taistelisi ellei sairas itse?
Ketjussa on vain pari viestiä, asian ollessa ajankohtainen aina vaan.
Olen ollut tosi sairas sekä otsaonteloon levinneen poskiontelotulehduksen että luissa ja kaikkialla jäytävän borrelioosin takia.
Lääkäreiden jätettyä minut heitteille vain omat konstit ovat jäljellä. Kuinka terve on ihminen, joka tarvitsee pipoa nukkumaan mennessä poskiontelon kirvelyä lievittämään? Kun pipoa ei ole ollut käytettävissä, on pitänyt turvautua froteepyyhkeisiin ja viimeksi fleecehuppuun, jota piti painella vielä tiiviimmin kirvelevää otsaonteloa vasten. Onneksi olin ottanut varmuuden vuoksi toppatakin ja fleecehupun mukaani, vaikka oli hellettä. Sitä paitsi tarvitsin villasukkahousujen ja kaksien villasukkien lisäksi myös fleecehaalaria luusärkyä estämään. Mutta yö oli kauhea ja se "lomareissu" oli sitten siinä. Poskiontelo oli niin pahana, että sitä oli tultava kotiin hoitamaan. Olin niin loppu, että nukahtelin autossa kymmeniä kertoja, jonka jälkeen aamusivut oli vielä kirjoitettava loppuun ja oikoluettava puolen yön jälkeen. Sisulla, niin kuin edellisenä yönäkin puoli kolmen maissa. Mutta nyt oli otettava höyryhengitystä Sinus Doctorin eteeristen timjami-, kaneli- ja neilikkaöljyjen kera höystettynä pelargoniaöljyllä Aspergillusta vastaan. Olihan meikällä vastikään hankittu uusi höyryhengityslaitekin, jolla olisi kelvannut höyrytellä, ellei se olisi alkanut hajota yhä enemmän. Silikonitiiviste lähti kokonaan irti niin, että vedet valuivat laitteen sisään, jota ei uskalla enää juuri käyttää. Paitsi tänään, kun pipokaan ei auttanut otsakirvelyyn aamusivuja kirjoittaessani. Oli pakko ollessani niin kipeä, ja sain kaottua vähän limaa pois. Rämä laite on pöydällä edelleen, sillä höyryhengitys oikeilla eteerisillä öljyillä on mitä tehokkainta oma-apua, vaikkei tehoakaan tukkeutuneeseen ethmoidaalilokeroon. Tuleepa vaan mieleeni kevät 2012, kun zapperi hajosi juuri, kun punkki puri minua ja olisin tarvinnut laitetta nujertamaan infektion ennen kuin se leviäisi ympäriinsä, niin kuin tapahtui. Mutta jos hyvin käy, poika tuo minulle uuden höyryhengityslaitteen tänään.
Olen pitänyt kirjoituskunnostani hyvää huolta, vaikka ajatus takkuilee usein ja se vaatii ponnisteluja. Olisi niin helppoa jäädä sängynpohjalle vain makaamaan, kun on niin sairas. Lepo on paras lääke - eikö sairas saisi edes levätä? Mutta jos sairas lepää, kuka hänen puolestaan taistelee ja kirjoittaa?
Voimat ovat heikentyneet, mutta kuka taistelee ja kirjoittaa, ellei sairas itse?
Pahoinvoivana ja luut särkevinä oli lähes ylivoimaista kiskoa itsensä sängystä ylös ja lähteä ulos pienelle lenkille. Vedän sauvoja perässäni ja ajattelen, kuinka täällä aina vääryys ja vahvempi voittaa. Kyynel vierähtää poskelle, jonne se jää. En pyyhi sitä pois jatkaessani eteenpäin. Jos en aina rukoile sydänverelläni, niin nyt sen teen. Rukoilen sydänjuuriani myöten Jumalaa johdattamaan kaikessa. Miten mistään voisi tulla mitään hyvää, ellei Jumala olisi johdattamassa. Vain Jumala tietää oikeat ratkaisut, että suunta on oikea.
Kaikki on niin kipeää, raskasta ja hankalaa. En ole pyyhkinyt kyyneltä pois, miksi pyyhkisin. Jatkan vaan eteenpäin, kunnes Jumala puhuu taas. Että minun on kirjoitettava kaikesta. Kaivan kännykän taskusta ja katson, mitä kello on. 17.15, joka painettava mieleen.
Ne eivät halua kirjoituksiani, mutta minun on kirjoitettava kaikesta. Miten ihmisiä täällä kohdellaan.
Kirjoitusteknisesti enkä sairaana ja uupuneena jaksanut lisätä heti edellisen perään tuota, minkä olen otsikoinut: "Kidutusta vai lakia ja oikeutta kansalle?"
Ei ole tarkoitus vain itkeä ja parkua täällä ja niellä aina vain enemmän, mutta vähäisiä voimiaan on säästeltävä taistellakseen terveitä, omahyväisiä ja pulleita lääkäreitä ja lain väärinkäyttäjiä vastaan.
Sorminiveleni nipistelevät, pistelevät ja oireilevat niin kuin ovat tehneet jo pitkään borrelioosiin käyttämäni antibioottikuurin keskeytyessä ennenaikaisesti. Jos Jumala ja luontaisrohdot eivät auta, minua ei auta mikään. Koko ajan olen vaan kirjoittanut, kaikesta epämukavuudesta huolimatta. En ole täydellinen, mutta helvetin sitkeä olen, ja tämä hirveä taistelu on tehnyt minut entistä sitkeämmäksi. Otsan kirvellessä aamulla kirjoitan pipo päässä ja lämpötyyny reisien päällä jäytämistä vastaan.
Paljon minussa on muuttunut varsinkin viime aikoina. Aion taistella kaikesta, asia kerrallaan.
Maailmaa ei muuteta pelkillä lirkutuksilla ja lässytyksillä, vaan konkreettisilla teoilla; esimerkiksi paremmilla laeilla. Epäkohtia on nostettava esiin, että nähdään, mitä kaikkea pitäisi kehittää.
Hengellisestikin tämä on ollut rajua kasvun aikaa, pois Herran kukkarosta raadolliseen maailmaan, jossa fariseukset ja saddukeukset katsovat tuppisuina hurskauden sädekehä päänsä päällä toisten kärsimystä viereltä - ja allekirjoittavat Aito avioliiton -tyyppisiä lakialoitteita ihmisille, joissa ei virhettä ja vikaa ole, siis heille itselleen. Sukupuolisyrjintää on monenmoista ja kaikki se on kauheaa ja perusteetonta; niin paljon voi mennä kaikessa pieleen. Muttei se ole ainoa ongelma, lukekaapa tää:
Mitähän niveliini nyt ottaisin ja miten poskionteloitani hoitaisin? Aamulla on aikainen herätys taas, niin kuin on koko kesän ollut, olen nukkunut tahi en. Maanantai-aamuna heräsin siihen, että parvekkeen yläpuolella rysähti varttia yli seitsemän parikin kertaa. Sairaille pitäisi olla vaivaistaloja niin kuin ennen vanhaan yhä nuorempien joutuessa sairastamaan kroonisesti.
Päivä on ollut pitkä, paljoa ei ehdi kaiken jälkeen.
Jo pelkkään uutisten lukemiseen menee liikaa aikaa. Olisiko tuosta jotakin, jos selaisi tärkeimmät otsikot läpi vaan:
Mussutin juuri kourallisen Nigella sativan pikkuruisia siemeniä ja neljä aprikoosin ydintä, joista kirjoitan tuolla. Otsa särkee ikävästi; höyryhengitys eteeristen öljyjen kera on vielä ottamatta. Mahtaisko saada ihan oikeaa apuakin poskionteloon, katsotaan tiedusteltuani sitä. Kirjoituskäden etusormen nivel on tulehtunut ja muuallakin jäytää - saiskohan vielä borrelioosiinkin oikeaa apua, vaikka Virosta tai Timbuktusta, kun Suomessa ihmisten annetaan kärsiä kaikkea vaan.
Vointi voi romahtaa jo seuraavassa hetkessä niin kuin viime yönä, jolloin nukuin vain pari tuntia. Kääntyilin luusäryssä, ja karseaa nousta ylös kirjoittamaan aamusivuja aivoilla, jotka eivät toimi. Koko päivä haahuilua kuin jonain zombiena aamusivut edelleen kesken. Sitten vasta illalla puoli yhdentoista jälkeen pakotan itseni kirjoittamaan sydän pistävänä jutut loppuun, ja Jumala kannustaa minua oikolukemaan kaikki saman tien opetettuaan minua kovalla kädellä taas; ja niin teenkin, paitsi että nukahdan pari kertaa ja jatkan taas, mutta saan kuin saankin aamusivut oikoluettua puoleen yöhön mennessä, jota ei tapahdu läheskään aina.
Tällaiset päivät eivät ole mukavia, mutta oikeasti elämässä on paljon enemmän rankkoja kuin mukavia päiviä.
Löysin muuten uudet sivut, joilta sai ladattua ilmaisen Lyme Paradigm -kirjan ja tarjolla on paljon muutakin mielenkiintoista tietoa.
Lymen paradigman muuttaminen - auttajien opas läpi labyrintin:
Siihen se keskiviikkoilta yöhön asti hurahtikin kiinnostuttuani selaamaan kirjaa, jonka nimeä pähkäilin suomeksi.
Aloin lukemisen keskeltä Carlan luusärystä edeten kirjoittajan omaan tarinaan, kunnes pidin vähän taukoa ja jatkoin eteenpäin, tajuten materiaalia olevan aivan hirveästi, ettei sitä nielaistakaan siitä vaan.
Kello 0.17.
Seuraavaksi oikoluku saatuani jo aamusta pakertamani aamusivut viimein kirjoitettua. Rankkojen öiden perään rankkoja päiviä, loputtomiin. Neurologisia oireita; tärinää, vapinaa ja muuta. Kasvoissa ja silmissä koko perjantain turvotusta, joka ei laskenut. Munuaisten kohdalla kihelmöintiä niin kuin joskus aiemminkin. Jo pitkään lähes päivittäin vasemmasta nivusesta läikähtää alaspäin kuin lämmintä vettä. Mainittuani hermovauriosta pojalleni hän kysyi, miksen ole kertonut aiemmin. Mutten ole muistanut kirjoittaa siitä aamusivuihinkaan kuin vasta nyt kärsiessäni koko ajan monista neurologisista oireista. Milloin missäkin nykii koko ajan; kankussa, nenässä tai muualla - tulisin hulluksi, jos kiinnittäisin kaikkeen huomiota.
Nyt on Lyme Paradigm -kirja luettavassa muodossa niin tietokoneella kuin kännykässäkin, josta siitäkin sitä pystyy hyvin lukemaan.
Kello 0.35 nyt. Ehkä yhteen mennessä aamusivut on oikoluettu ellen nukahtele paljoa, ja otettava vielä höyryhengitystä perään, jos menisi otsaonteloonkin edes vähän.
Korvapolista ei ole kuulunut edelleenkään mitään. Kovaa linjaa ja sadismia ihmisten terveyden kustannuksella.
Kello 0.41. Tuskinpa saan oikoluettua yhteen, taitaa mennä vähän yli.
Mutta kirjoitustaidon vaaliminen tärkeää. Kukapa sairaan puolesta taistelisi ellei sairas itse?
Eipä mennyt oikolukeminen vähän yli yhteen, vaan puoli kolmeen yöllä, joka aika rankkaa, jonka jälkeen oli otettava höyryhengitystäkin vielä.
Yritettävä tehdä kaikki ajallaan, vaikka raskasta onkin. Kokemus on osoittanut, että parempi oikolukea aamusivut vaikka myöhään aamuyöllä, kun perään on kirjoitettava jo uudet, niin kauan kuin leikissä meinaa pysyä.
Noustuani jo kahdeksalta ylös kuultuani yläkerrasta ääniä huonosti nukutun yön jälkeen kiusaajan ei tarvinnut kolistella minua enää hereille ja poikakin sai nukkua vähän pidempään.
Ketjussa on vain pari viestiä, asian ollessa ajankohtainen aina vaan.
Olen ollut tosi sairas sekä otsaonteloon levinneen poskiontelotulehduksen että luissa ja kaikkialla jäytävän borrelioosin takia.
Lääkäreiden jätettyä minut heitteille vain omat konstit ovat jäljellä. Kuinka terve on ihminen, joka tarvitsee pipoa nukkumaan mennessä poskiontelon kirvelyä lievittämään? Kun pipoa ei ole ollut käytettävissä, on pitänyt turvautua froteepyyhkeisiin ja viimeksi fleecehuppuun, jota piti painella vielä tiiviimmin kirvelevää otsaonteloa vasten. Onneksi olin ottanut varmuuden vuoksi toppatakin ja fleecehupun mukaani, vaikka oli hellettä. Sitä paitsi tarvitsin villasukkahousujen ja kaksien villasukkien lisäksi myös fleecehaalaria luusärkyä estämään. Mutta yö oli kauhea ja se "lomareissu" oli sitten siinä. Poskiontelo oli niin pahana, että sitä oli tultava kotiin hoitamaan. Olin niin loppu, että nukahtelin autossa kymmeniä kertoja, jonka jälkeen aamusivut oli vielä kirjoitettava loppuun ja oikoluettava puolen yön jälkeen. Sisulla, niin kuin edellisenä yönäkin puoli kolmen maissa. Mutta nyt oli otettava höyryhengitystä Sinus Doctorin eteeristen timjami-, kaneli- ja neilikkaöljyjen kera höystettynä pelargoniaöljyllä Aspergillusta vastaan. Olihan meikällä vastikään hankittu uusi höyryhengityslaitekin, jolla olisi kelvannut höyrytellä, ellei se olisi alkanut hajota yhä enemmän. Silikonitiiviste lähti kokonaan irti niin, että vedet valuivat laitteen sisään, jota ei uskalla enää juuri käyttää. Paitsi tänään, kun pipokaan ei auttanut otsakirvelyyn aamusivuja kirjoittaessani. Oli pakko ollessani niin kipeä, ja sain kaottua vähän limaa pois. Rämä laite on pöydällä edelleen, sillä höyryhengitys oikeilla eteerisillä öljyillä on mitä tehokkainta oma-apua, vaikkei tehoakaan tukkeutuneeseen ethmoidaalilokeroon. Tuleepa vaan mieleeni kevät 2012, kun zapperi hajosi juuri, kun punkki puri minua ja olisin tarvinnut laitetta nujertamaan infektion ennen kuin se leviäisi ympäriinsä, niin kuin tapahtui. Mutta jos hyvin käy, poika tuo minulle uuden höyryhengityslaitteen tänään.
Olen pitänyt kirjoituskunnostani hyvää huolta, vaikka ajatus takkuilee usein ja se vaatii ponnisteluja. Olisi niin helppoa jäädä sängynpohjalle vain makaamaan, kun on niin sairas. Lepo on paras lääke - eikö sairas saisi edes levätä? Mutta jos sairas lepää, kuka hänen puolestaan taistelee ja kirjoittaa?
Voimat ovat heikentyneet, mutta kuka taistelee ja kirjoittaa, ellei sairas itse?
Pahoinvoivana ja luut särkevinä oli lähes ylivoimaista kiskoa itsensä sängystä ylös ja lähteä ulos pienelle lenkille. Vedän sauvoja perässäni ja ajattelen, kuinka täällä aina vääryys ja vahvempi voittaa. Kyynel vierähtää poskelle, jonne se jää. En pyyhi sitä pois jatkaessani eteenpäin. Jos en aina rukoile sydänverelläni, niin nyt sen teen. Rukoilen sydänjuuriani myöten Jumalaa johdattamaan kaikessa. Miten mistään voisi tulla mitään hyvää, ellei Jumala olisi johdattamassa. Vain Jumala tietää oikeat ratkaisut, että suunta on oikea.
Kaikki on niin kipeää, raskasta ja hankalaa. En ole pyyhkinyt kyyneltä pois, miksi pyyhkisin. Jatkan vaan eteenpäin, kunnes Jumala puhuu taas. Että minun on kirjoitettava kaikesta. Kaivan kännykän taskusta ja katson, mitä kello on. 17.15, joka painettava mieleen.
Ne eivät halua kirjoituksiani, mutta minun on kirjoitettava kaikesta. Miten ihmisiä täällä kohdellaan.
Kirjoitusteknisesti enkä sairaana ja uupuneena jaksanut lisätä heti edellisen perään tuota, minkä olen otsikoinut: "Kidutusta vai lakia ja oikeutta kansalle?"
Ei ole tarkoitus vain itkeä ja parkua täällä ja niellä aina vain enemmän, mutta vähäisiä voimiaan on säästeltävä taistellakseen terveitä, omahyväisiä ja pulleita lääkäreitä ja lain väärinkäyttäjiä vastaan.
Sorminiveleni nipistelevät, pistelevät ja oireilevat niin kuin ovat tehneet jo pitkään borrelioosiin käyttämäni antibioottikuurin keskeytyessä ennenaikaisesti. Jos Jumala ja luontaisrohdot eivät auta, minua ei auta mikään. Koko ajan olen vaan kirjoittanut, kaikesta epämukavuudesta huolimatta. En ole täydellinen, mutta helvetin sitkeä olen, ja tämä hirveä taistelu on tehnyt minut entistä sitkeämmäksi. Otsan kirvellessä aamulla kirjoitan pipo päässä ja lämpötyyny reisien päällä jäytämistä vastaan.
Paljon minussa on muuttunut varsinkin viime aikoina. Aion taistella kaikesta, asia kerrallaan.
Maailmaa ei muuteta pelkillä lirkutuksilla ja lässytyksillä, vaan konkreettisilla teoilla; esimerkiksi paremmilla laeilla. Epäkohtia on nostettava esiin, että nähdään, mitä kaikkea pitäisi kehittää.
Hengellisestikin tämä on ollut rajua kasvun aikaa, pois Herran kukkarosta raadolliseen maailmaan, jossa fariseukset ja saddukeukset katsovat tuppisuina hurskauden sädekehä päänsä päällä toisten kärsimystä viereltä - ja allekirjoittavat Aito avioliiton -tyyppisiä lakialoitteita ihmisille, joissa ei virhettä ja vikaa ole, siis heille itselleen. Sukupuolisyrjintää on monenmoista ja kaikki se on kauheaa ja perusteetonta; niin paljon voi mennä kaikessa pieleen. Muttei se ole ainoa ongelma, lukekaapa tää:
Mitähän niveliini nyt ottaisin ja miten poskionteloitani hoitaisin? Aamulla on aikainen herätys taas, niin kuin on koko kesän ollut, olen nukkunut tahi en. Maanantai-aamuna heräsin siihen, että parvekkeen yläpuolella rysähti varttia yli seitsemän parikin kertaa. Sairaille pitäisi olla vaivaistaloja niin kuin ennen vanhaan yhä nuorempien joutuessa sairastamaan kroonisesti.
Päivä on ollut pitkä, paljoa ei ehdi kaiken jälkeen.
Jo pelkkään uutisten lukemiseen menee liikaa aikaa. Olisiko tuosta jotakin, jos selaisi tärkeimmät otsikot läpi vaan:
Mussutin juuri kourallisen Nigella sativan pikkuruisia siemeniä ja neljä aprikoosin ydintä, joista kirjoitan tuolla. Otsa särkee ikävästi; höyryhengitys eteeristen öljyjen kera on vielä ottamatta. Mahtaisko saada ihan oikeaa apuakin poskionteloon, katsotaan tiedusteltuani sitä. Kirjoituskäden etusormen nivel on tulehtunut ja muuallakin jäytää - saiskohan vielä borrelioosiinkin oikeaa apua, vaikka Virosta tai Timbuktusta, kun Suomessa ihmisten annetaan kärsiä kaikkea vaan.
Vointi voi romahtaa jo seuraavassa hetkessä niin kuin viime yönä, jolloin nukuin vain pari tuntia. Kääntyilin luusäryssä, ja karseaa nousta ylös kirjoittamaan aamusivuja aivoilla, jotka eivät toimi. Koko päivä haahuilua kuin jonain zombiena aamusivut edelleen kesken. Sitten vasta illalla puoli yhdentoista jälkeen pakotan itseni kirjoittamaan sydän pistävänä jutut loppuun, ja Jumala kannustaa minua oikolukemaan kaikki saman tien opetettuaan minua kovalla kädellä taas; ja niin teenkin, paitsi että nukahdan pari kertaa ja jatkan taas, mutta saan kuin saankin aamusivut oikoluettua puoleen yöhön mennessä, jota ei tapahdu läheskään aina.
Tällaiset päivät eivät ole mukavia, mutta oikeasti elämässä on paljon enemmän rankkoja kuin mukavia päiviä.
Löysin muuten uudet sivut, joilta sai ladattua ilmaisen Lyme Paradigm -kirjan ja tarjolla on paljon muutakin mielenkiintoista tietoa.
Lymen paradigman muuttaminen - auttajien opas läpi labyrintin:
Siihen se keskiviikkoilta yöhön asti hurahtikin kiinnostuttuani selaamaan kirjaa, jonka nimeä pähkäilin suomeksi.
Aloin lukemisen keskeltä Carlan luusärystä edeten kirjoittajan omaan tarinaan, kunnes pidin vähän taukoa ja jatkoin eteenpäin, tajuten materiaalia olevan aivan hirveästi, ettei sitä nielaistakaan siitä vaan.
Kello 0.17.
Seuraavaksi oikoluku saatuani jo aamusta pakertamani aamusivut viimein kirjoitettua. Rankkojen öiden perään rankkoja päiviä, loputtomiin. Neurologisia oireita; tärinää, vapinaa ja muuta. Kasvoissa ja silmissä koko perjantain turvotusta, joka ei laskenut. Munuaisten kohdalla kihelmöintiä niin kuin joskus aiemminkin. Jo pitkään lähes päivittäin vasemmasta nivusesta läikähtää alaspäin kuin lämmintä vettä. Mainittuani hermovauriosta pojalleni hän kysyi, miksen ole kertonut aiemmin. Mutten ole muistanut kirjoittaa siitä aamusivuihinkaan kuin vasta nyt kärsiessäni koko ajan monista neurologisista oireista. Milloin missäkin nykii koko ajan; kankussa, nenässä tai muualla - tulisin hulluksi, jos kiinnittäisin kaikkeen huomiota.
Nyt on Lyme Paradigm -kirja luettavassa muodossa niin tietokoneella kuin kännykässäkin, josta siitäkin sitä pystyy hyvin lukemaan.
Kello 0.35 nyt. Ehkä yhteen mennessä aamusivut on oikoluettu ellen nukahtele paljoa, ja otettava vielä höyryhengitystä perään, jos menisi otsaonteloonkin edes vähän.
Korvapolista ei ole kuulunut edelleenkään mitään. Kovaa linjaa ja sadismia ihmisten terveyden kustannuksella.
Kello 0.41. Tuskinpa saan oikoluettua yhteen, taitaa mennä vähän yli.
Mutta kirjoitustaidon vaaliminen tärkeää. Kukapa sairaan puolesta taistelisi ellei sairas itse?
Eipä mennyt oikolukeminen vähän yli yhteen, vaan puoli kolmeen yöllä, joka aika rankkaa, jonka jälkeen oli otettava höyryhengitystäkin vielä.
Yritettävä tehdä kaikki ajallaan, vaikka raskasta onkin. Kokemus on osoittanut, että parempi oikolukea aamusivut vaikka myöhään aamuyöllä, kun perään on kirjoitettava jo uudet, niin kauan kuin leikissä meinaa pysyä.
Noustuani jo kahdeksalta ylös kuultuani yläkerrasta ääniä huonosti nukutun yön jälkeen kiusaajan ei tarvinnut kolistella minua enää hereille ja poikakin sai nukkua vähän pidempään.
Osaan arvostaa sitä, kun joku antaa sairaana selkänahastaan, vieläpä ilmaiseksi, jotain. Paneuduttava tähän vielä enemmän:
Ketjussa on vain pari viestiä, asian ollessa ajankohtainen aina vaan.
Olen ollut tosi sairas sekä otsaonteloon levinneen poskiontelotulehduksen että luissa ja kaikkialla jäytävän borrelioosin takia.
Lääkäreiden jätettyä minut heitteille vain omat konstit ovat jäljellä. Kuinka terve on ihminen, joka tarvitsee pipoa nukkumaan mennessä poskiontelon kirvelyä lievittämään? Kun pipoa ei ole ollut käytettävissä, on pitänyt turvautua froteepyyhkeisiin ja viimeksi fleecehuppuun, jota piti painella vielä tiiviimmin kirvelevää otsaonteloa vasten. Onneksi olin ottanut varmuuden vuoksi toppatakin ja fleecehupun mukaani, vaikka oli hellettä. Sitä paitsi tarvitsin villasukkahousujen ja kaksien villasukkien lisäksi myös fleecehaalaria luusärkyä estämään. Mutta yö oli kauhea ja se "lomareissu" oli sitten siinä. Poskiontelo oli niin pahana, että sitä oli tultava kotiin hoitamaan. Olin niin loppu, että nukahtelin autossa kymmeniä kertoja, jonka jälkeen aamusivut oli vielä kirjoitettava loppuun ja oikoluettava puolen yön jälkeen. Sisulla, niin kuin edellisenä yönäkin puoli kolmen maissa. Mutta nyt oli otettava höyryhengitystä Sinus Doctorin eteeristen timjami-, kaneli- ja neilikkaöljyjen kera höystettynä pelargoniaöljyllä Aspergillusta vastaan. Olihan meikällä vastikään hankittu uusi höyryhengityslaitekin, jolla olisi kelvannut höyrytellä, ellei se olisi alkanut hajota yhä enemmän. Silikonitiiviste lähti kokonaan irti niin, että vedet valuivat laitteen sisään, jota ei uskalla enää juuri käyttää. Paitsi tänään, kun pipokaan ei auttanut otsakirvelyyn aamusivuja kirjoittaessani. Oli pakko ollessani niin kipeä, ja sain kaottua vähän limaa pois. Rämä laite on pöydällä edelleen, sillä höyryhengitys oikeilla eteerisillä öljyillä on mitä tehokkainta oma-apua, vaikkei tehoakaan tukkeutuneeseen ethmoidaalilokeroon. Tuleepa vaan mieleeni kevät 2012, kun zapperi hajosi juuri, kun punkki puri minua ja olisin tarvinnut laitetta nujertamaan infektion ennen kuin se leviäisi ympäriinsä, niin kuin tapahtui. Mutta jos hyvin käy, poika tuo minulle uuden höyryhengityslaitteen tänään.
Olen pitänyt kirjoituskunnostani hyvää huolta, vaikka ajatus takkuilee usein ja se vaatii ponnisteluja. Olisi niin helppoa jäädä sängynpohjalle vain makaamaan, kun on niin sairas. Lepo on paras lääke - eikö sairas saisi edes levätä? Mutta jos sairas lepää, kuka hänen puolestaan taistelee ja kirjoittaa?
Voimat ovat heikentyneet, mutta kuka taistelee ja kirjoittaa, ellei sairas itse?
Pahoinvoivana ja luut särkevinä oli lähes ylivoimaista kiskoa itsensä sängystä ylös ja lähteä ulos pienelle lenkille. Vedän sauvoja perässäni ja ajattelen, kuinka täällä aina vääryys ja vahvempi voittaa. Kyynel vierähtää poskelle, jonne se jää. En pyyhi sitä pois jatkaessani eteenpäin. Jos en aina rukoile sydänverelläni, niin nyt sen teen. Rukoilen sydänjuuriani myöten Jumalaa johdattamaan kaikessa. Miten mistään voisi tulla mitään hyvää, ellei Jumala olisi johdattamassa. Vain Jumala tietää oikeat ratkaisut, että suunta on oikea.
Kaikki on niin kipeää, raskasta ja hankalaa. En ole pyyhkinyt kyyneltä pois, miksi pyyhkisin. Jatkan vaan eteenpäin, kunnes Jumala puhuu taas. Että minun on kirjoitettava kaikesta. Kaivan kännykän taskusta ja katson, mitä kello on. 17.15, joka painettava mieleen.
Ne eivät halua kirjoituksiani, mutta minun on kirjoitettava kaikesta. Miten ihmisiä täällä kohdellaan.
Kirjoitusteknisesti enkä sairaana ja uupuneena jaksanut lisätä heti edellisen perään tuota, minkä olen otsikoinut: "Kidutusta vai lakia ja oikeutta kansalle?"
Ei ole tarkoitus vain itkeä ja parkua täällä ja niellä aina vain enemmän, mutta vähäisiä voimiaan on säästeltävä taistellakseen terveitä, omahyväisiä ja pulleita lääkäreitä ja lain väärinkäyttäjiä vastaan.
Sorminiveleni nipistelevät, pistelevät ja oireilevat niin kuin ovat tehneet jo pitkään borrelioosiin käyttämäni antibioottikuurin keskeytyessä ennenaikaisesti. Jos Jumala ja luontaisrohdot eivät auta, minua ei auta mikään. Koko ajan olen vaan kirjoittanut, kaikesta epämukavuudesta huolimatta. En ole täydellinen, mutta helvetin sitkeä olen, ja tämä hirveä taistelu on tehnyt minut entistä sitkeämmäksi. Otsan kirvellessä aamulla kirjoitan pipo päässä ja lämpötyyny reisien päällä jäytämistä vastaan.
Paljon minussa on muuttunut varsinkin viime aikoina. Aion taistella kaikesta, asia kerrallaan.
Maailmaa ei muuteta pelkillä lirkutuksilla ja lässytyksillä, vaan konkreettisilla teoilla; esimerkiksi paremmilla laeilla. Epäkohtia on nostettava esiin, että nähdään, mitä kaikkea pitäisi kehittää.
Hengellisestikin tämä on ollut rajua kasvun aikaa, pois Herran kukkarosta raadolliseen maailmaan, jossa fariseukset ja saddukeukset katsovat tuppisuina hurskauden sädekehä päänsä päällä toisten kärsimystä viereltä - ja allekirjoittavat Aito avioliiton -tyyppisiä lakialoitteita ihmisille, joissa ei virhettä ja vikaa ole, siis heille itselleen. Sukupuolisyrjintää on monenmoista ja kaikki se on kauheaa ja perusteetonta; niin paljon voi mennä kaikessa pieleen. Muttei se ole ainoa ongelma, lukekaapa tää:
Mitähän niveliini nyt ottaisin ja miten poskionteloitani hoitaisin? Aamulla on aikainen herätys taas, niin kuin on koko kesän ollut, olen nukkunut tahi en. Maanantai-aamuna heräsin siihen, että parvekkeen yläpuolella rysähti varttia yli seitsemän parikin kertaa. Sairaille pitäisi olla vaivaistaloja niin kuin ennen vanhaan yhä nuorempien joutuessa sairastamaan kroonisesti.
Päivä on ollut pitkä, paljoa ei ehdi kaiken jälkeen.
Jo pelkkään uutisten lukemiseen menee liikaa aikaa. Olisiko tuosta jotakin, jos selaisi tärkeimmät otsikot läpi vaan:
Mussutin juuri kourallisen Nigella sativan pikkuruisia siemeniä ja neljä aprikoosin ydintä, joista kirjoitan tuolla. Otsa särkee ikävästi; höyryhengitys eteeristen öljyjen kera on vielä ottamatta. Mahtaisko saada ihan oikeaa apuakin poskionteloon, katsotaan tiedusteltuani sitä. Kirjoituskäden etusormen nivel on tulehtunut ja muuallakin jäytää - saiskohan vielä borrelioosiinkin oikeaa apua, vaikka Virosta tai Timbuktusta, kun Suomessa ihmisten annetaan kärsiä kaikkea vaan.
Vointi voi romahtaa jo seuraavassa hetkessä niin kuin viime yönä, jolloin nukuin vain pari tuntia. Kääntyilin luusäryssä, ja karseaa nousta ylös kirjoittamaan aamusivuja aivoilla, jotka eivät toimi. Koko päivä haahuilua kuin jonain zombiena aamusivut edelleen kesken. Sitten vasta illalla puoli yhdentoista jälkeen pakotan itseni kirjoittamaan sydän pistävänä jutut loppuun, ja Jumala kannustaa minua oikolukemaan kaikki saman tien opetettuaan minua kovalla kädellä taas; ja niin teenkin, paitsi että nukahdan pari kertaa ja jatkan taas, mutta saan kuin saankin aamusivut oikoluettua puoleen yöhön mennessä, jota ei tapahdu läheskään aina.
Tällaiset päivät eivät ole mukavia, mutta oikeasti elämässä on paljon enemmän rankkoja kuin mukavia päiviä.
Löysin muuten uudet sivut, joilta sai ladattua ilmaisen Lyme Paradigm -kirjan ja tarjolla on paljon muutakin mielenkiintoista tietoa.
Lymen paradigman muuttaminen - auttajien opas läpi labyrintin:
Siihen se keskiviikkoilta yöhön asti hurahtikin kiinnostuttuani selaamaan kirjaa, jonka nimeä pähkäilin suomeksi.
Aloin lukemisen keskeltä Carlan luusärystä edeten kirjoittajan omaan tarinaan, kunnes pidin vähän taukoa ja jatkoin eteenpäin, tajuten materiaalia olevan aivan hirveästi, ettei sitä nielaistakaan siitä vaan.
Kello 0.17.
Seuraavaksi oikoluku saatuani jo aamusta pakertamani aamusivut viimein kirjoitettua. Rankkojen öiden perään rankkoja päiviä, loputtomiin. Neurologisia oireita; tärinää, vapinaa ja muuta. Kasvoissa ja silmissä koko perjantain turvotusta, joka ei laskenut. Munuaisten kohdalla kihelmöintiä niin kuin joskus aiemminkin. Jo pitkään lähes päivittäin vasemmasta nivusesta läikähtää alaspäin kuin lämmintä vettä. Mainittuani hermovauriosta pojalleni hän kysyi, miksen ole kertonut aiemmin. Mutten ole muistanut kirjoittaa siitä aamusivuihinkaan kuin vasta nyt kärsiessäni koko ajan monista neurologisista oireista. Milloin missäkin nykii koko ajan; kankussa, nenässä tai muualla - tulisin hulluksi, jos kiinnittäisin kaikkeen huomiota.
Nyt on Lyme Paradigm -kirja luettavassa muodossa niin tietokoneella kuin kännykässäkin, josta siitäkin sitä pystyy hyvin lukemaan.
Kello 0.35 nyt. Ehkä yhteen mennessä aamusivut on oikoluettu ellen nukahtele paljoa, ja otettava vielä höyryhengitystä perään, jos menisi otsaonteloonkin edes vähän.
Korvapolista ei ole kuulunut edelleenkään mitään. Kovaa linjaa ja sadismia ihmisten terveyden kustannuksella.
Kello 0.41. Tuskinpa saan oikoluettua yhteen, taitaa mennä vähän yli.
Mutta kirjoitustaidon vaaliminen tärkeää. Kukapa sairaan puolesta taistelisi ellei sairas itse?
Eipä mennyt oikolukeminen vähän yli yhteen, vaan puoli kolmeen yöllä, joka aika rankkaa, jonka jälkeen oli otettava höyryhengitystäkin vielä.
Yritettävä tehdä kaikki ajallaan, vaikka raskasta onkin. Kokemus on osoittanut, että parempi oikolukea aamusivut vaikka myöhään aamuyöllä, kun perään on kirjoitettava jo uudet, niin kauan kuin leikissä meinaa pysyä.
Noustuani jo kahdeksalta ylös kuultuani yläkerrasta ääniä huonosti nukutun yön jälkeen kiusaajan ei tarvinnut kolistella minua enää hereille ja poikakin sai nukkua vähän pidempään.
Osaan arvostaa sitä, kun joku antaa sairaana selkänahastaan, vieläpä ilmaiseksi, jotain. Paneuduttava tähän vielä enemmän:
Yhteenvetoa tästä tuutista myöhemmin; eihän kukaan viitsi tehdä nykyaikana ilmaiseksi enää mitään, varsinkaan lääkärit.
Kaikki on mennyt jo aikaa sitten yli äärirajojeni ja viime aikoina vielä senkin päälle, niin että on silkka ihme, että olen ylipäätään enää hengissä. Kiusa, joka tulee lääkäreiden julmasta heitteillejätöstä, ei ole ainoa myös olosuhteiden puristaessa aina vain sietämättömämmin.
Lauantain ja sunnuntain välisen yön vietin poissa kotoa kaupunkiasunnossa, jossa vasen ethmoidaalilokeroni oli yhtä täyden oloinen ja turvonnut kuin kotona niin kuin kaikkialla, jopa ulkomailla, kulkien mukanani minne tahansa menenkin ja erittäen niin hirveitä myrkkyjä minuun, että tärisen ja vapisen niin kuin tuon lauantain ja sunnuntain välisen yönkin vain surkeita pätkäunia nukkuen ja voiden seuraavana päivänä hirveän huonosti monen vuoden valvomishelvetti takanani.
Sitten maanantain vastaisena yönä otettuani tulehtuneeseen otsaonteloonikin höyryhengitystä pääsen vihdoin viimein yöllä yhden aikaan sänkyyn nukkuakseni järkyttävää väsymystäni, niin ei kulu kuin viiteen, kun yläkerran kiusaaja aloittaa taas kiusaamisen, jota jatkaa aamuun asti ilman, että saisin nukkua väsymystäni pois.
Sydämeni kirvelee, ja on suoranainen ihme, ettei täällä ole lippu puolitangossa vielä.
Viesti 11799Ke 14 Lok 2015, 1:11 (GMT+3) Aihe: Sairastamista oman onnensa nojassa uskomuslääketieteen tuolla puolen ja ilman uskomuslääkäreiden apua
Äkkiä hupeni tunti viestien kopioimiseen ja linkittämiseen, jota ennen olin saanut vasta aamusivuni oikoluettua kello 23:n pintaan, neljän sivun oikolukemisen vietyä nelisenkymmentä minuuttia. Eikä se ole mikään ennätys edes; aamusivuja on oikoluettu puoli kolmenkin aikaan yöllä, jos on ollut tarvis ja jatkettu seuraavana päivänä taas. Kynät ja mapit vaihtuvat vaan, mutta kirjoitan liuskat täyteen siitä elämästä, mitä on.
Sairaudet ja rankat olosuhteet ovat piiskanneet elimistöni äärirajoilleen. Oli viisas päätös laittaa yli vuosi sitten alkoholi kokonaan paitsioon ollessani näin sairas. Kielessäni on useampi afta, jotka eivät ota parantuakseen.
Unenlaatu on mitä on silikoninen korvatulppa korvassani. Tiistain vastaisena yönä päästyäni kolmelta nukkumaan heräsin kuuden jälkeen siihen, että hengitystieni olivat täynnä sinne valunutta limaa. Kärsiessäni nielemisongelmasta olin nukkunut kai niin, että lima oli päässyt valumaan keuhkoputkiin, josta olen kirjoittanut monia kertoja aiemminkin. Nyt limaa oli vain niin paljon, että oli noustava puhaltamaan pulloon, liman vaivatessa edelleen niin paljon keuhkoissa, ettei nukahtamisesta meinannut tulla enää mitään.
Takana oli maanantaipäivä, jolloin lampsin pitkästä aikaa kauppaan kokoontaitettava selkäreppu selässäni ja kävelysauvat käsissäni. Kävellessäni takaisinpäin kevyen kantamuksen kera jo pitkään kummitellut vasemman jalan hermovaurio alkoi vaivata taas. Yhä uudestaan nivustaipeesta läikähti kuin lämmintä vettä reittä pitkin alaspäin. Samalla oli hyvää aikaa ajatella kaikkea, miten lääkäreistäkin, joiden pitäisi olla tiedemiehiä omine mikroskooppeineen, on tullut pelkkiä uskomuslääkäreitä, jotka uskovat sitä sun tätä, mutta eivät oikeasti tutki enää mitään. Turhaa mennä näiden uskomuslääkäreiden luokse valittamaan oireistaan, joihin he eivät usko ja joita eivät viitsi tutkiakaan, miten asiat uskomuksen tuolla puolen oikeasti ovat.
Viesti 11800To 15 Lok 2015, 1:42 (GMT+3) Aihe: Re: Sairastamista oman onnensa nojassa uskomuslääketieteen tuolla puolen ja ilman uskomuslääkäreiden apua
Admin 14.10.2015 klo 1.11 kirjoitti:
Äkkiä hupeni tunti viestien kopioimiseen ja linkittämiseen, jota ennen olin saanut vasta aamusivuni oikoluettua kello 23:n pintaan, neljän sivun oikolukemisen vietyä nelisenkymmentä minuuttia. Eikä se ole mikään ennätys edes; aamusivuja on oikoluettu puoli kolmenkin aikaan yöllä, jos on ollut tarvis ja jatkettu seuraavana päivänä taas. Kynät ja mapit vaihtuvat vaan, mutta kirjoitan liuskat täyteen siitä elämästä, mitä on.
Sairaudet ja rankat olosuhteet ovat piiskanneet elimistöni äärirajoilleen. Oli viisas päätös laittaa yli vuosi sitten alkoholi kokonaan paitsioon ollessani näin sairas. Kielessäni on useampi afta, jotka eivät ota parantuakseen.
Unenlaatu on mitä on silikoninen korvatulppa korvassani. Tiistain vastaisena yönä päästyäni kolmelta nukkumaan heräsin kuuden jälkeen siihen, että hengitystieni olivat täynnä sinne valunutta limaa. Kärsiessäni nielemisongelmasta olin nukkunut kai niin, että lima oli päässyt valumaan keuhkoputkiin, josta olen kirjoittanut monia kertoja aiemminkin. Nyt limaa oli vain niin paljon, että oli noustava puhaltamaan pulloon, liman vaivatessa edelleen niin paljon keuhkoissa, ettei nukahtamisesta meinannut tulla enää mitään.
Takana oli maanantaipäivä, jolloin lampsin pitkästä aikaa kauppaan kokoontaitettava selkäreppu selässäni ja kävelysauvat käsissäni. Kävellessäni takaisinpäin kevyen kantamuksen kera jo pitkään kummitellut vasemman jalan hermovaurio alkoi vaivata taas. Yhä uudestaan nivustaipeesta läikähti kuin lämmintä vettä reittä pitkin alaspäin. Samalla oli hyvää aikaa ajatella kaikkea, miten lääkäreistäkin, joiden pitäisi olla tiedemiehiä omine mikroskooppeineen, on tullut pelkkiä uskomuslääkäreitä, jotka uskovat sitä sun tätä, mutta eivät oikeasti tutki enää mitään. Turhaa mennä näiden uskomuslääkäreiden luokse valittamaan oireistaan, joihin he eivät usko ja joita eivät viitsi tutkiakaan, miten asiat uskomuksen tuolla puolen oikeasti ovat.
Vaatii kovaa päättäväisyyttä kirjoittaa aamusivunsa joka päivä ennen seuraavaa aamua. Mutta koska olen päättänyt, kirjoitan. Punkinpuremien jälkeen aivojen toimiessa huonommin ja hitaammin ja ajatuksen takkuillessa poikani on monta kertaa ehdottanut aamusivujen heivaamista ja jättämistä väliin. Se ei vaan käy päinsä eikä toimi niin; jos en kirjoittaisi traumojani sitä mukaa pois, kun niitä tulee, en kirjoittaisi mitään muutakaan. Traumat muodostavat lukon, jossa ei luoda mitään, joka alkaa kahlita, jos sen antaa hallita itseään. Kirjoittamalla kurjistakin asioista ja jatkamalla aamusivuja aina siitä, mihin on jäänyt, ongelmat saavat ilmaa ja etääntyvät liuska kerrallaan. Verisiä loukkauksia ei unohda, siitä ei ole vaaraa, mutta oppii tuntemaan itsensä paremmin ja analysoimaan kaikkea paremmin. Mitä kannattaisi tehdä vai kannattaako mitään; ajatukset kypsyvät ja hautuvat. Sitä ja tätä vääryyttä ei voi unohtaa, niille on tehtävä jotain. Esimerkiksi tämä, miten sairaita ihmisiä kohdellaan, ei ole oikein. Tuhansien liuskojenkin jälkeen tiedän, ettei se ole oikein ja kirjoitan siitä vaikka tappiin asti. Kaikki se on kuvattava tarkkaan; koko se julma rääkkäys ja kärsimys.
On hienostuneita ja vähemmän hienovaraisia tapoja rääkätä ihmisiä. Lääkärit käyttävät hienostuneinta tapaa, jolla on saatettu monet ihmiset hautaan; kääntämällä selkänsä sairaille, ajamalla nämä kotiin ja kitumaan hoitojonoissa viikkoja ja kuukausia. Keinoja on lukemattomia ja eri elämänalueilla sadisteilla omat konstinsa. Joku voi odottaa minuutin päälle määräajan ja aloittaa hirveän metelin, kuten kello 7.01 tänä aamuna. Kun jokainen antaa oman panoksensa, kiusaamisvolyymi pääsee oikein huippuunsa. Kärsittyjen ja valvottujen öiden jälkeen herätys parin tunnin kuluttua. Yhteistyössä lääkärit ja kiusaajat. Hieno juttu.
Mutta olen hengissä ja elän vielä. Kolistelujen vastapainoksi olen alkanut kuunnella Kallion kirkosta ostamaani Popovien cd-levyä "The Long Way Home" - pitkä matka kotiin. Kiusaajat eivät tiedä, että se on hengellistä musiikkia, mitä täältä on alkanut kuulua päivisin. Ei heidän tarvitsekaan tietää, mutta saan taivaallisesta musiikista parantavaa voimaa.
Kello on 1.10 nyt. Sain aamusivuni oikoluettua vasta vähän ennen puolta yötä kilvoitellessani ajan kanssa kuin Tuhkimo ennen kuin satu päättyy ja karu todellisuus koittaa.
Vasemman jalan hermovaurio on vaivannut viime aikoina päivittäin. Öisin nukkuessa tapahtuu jotain, mikä heikentää unen laatua. Nukunko kunnolla enää ollenkaan, mitä hermostossani tapahtuu.
Kirjoittaessani huomaan kaikenlaista, mitä en haluaisi huomata. Mitä nolompi moka, sitä enemmän suttaan päälle.
Kirjoitin aamusivujen ensimmäiseen liuskaan keskiviikkona 14.10.2015:
"Olen juonut eilisen kylmän kahvini loppuun ja saanut jo uutta puhtaaseen kuppiin, jonka otin jääkaapista."
Samanlaisia virheitä tulee puhuessa ja kirjoittaessa jatkuvasti, on tullut jo kauan. Korjaan virheet ja hätkähdän. Mitä ihmettä aivoissani oikein tapahtuu.
Viesti 11801La 17 Lok 2015, 2:31 (GMT+3) Aihe: Re: Sairastamista oman onnensa nojassa uskomuslääketieteen tuolla puolen ja ilman uskomuslääkäreiden apua
Admin 15.10.2015 klo 1.42 kirjoitti:
Admin 14.10.2015 klo 1.11 kirjoitti:
Äkkiä hupeni tunti viestien kopioimiseen ja linkittämiseen, jota ennen olin saanut vasta aamusivuni oikoluettua kello 23:n pintaan, neljän sivun oikolukemisen vietyä nelisenkymmentä minuuttia. Eikä se ole mikään ennätys edes; aamusivuja on oikoluettu puoli kolmenkin aikaan yöllä, jos on ollut tarvis ja jatkettu seuraavana päivänä taas. Kynät ja mapit vaihtuvat vaan, mutta kirjoitan liuskat täyteen siitä elämästä, mitä on.
Sairaudet ja rankat olosuhteet ovat piiskanneet elimistöni äärirajoilleen. Oli viisas päätös laittaa yli vuosi sitten alkoholi kokonaan paitsioon ollessani näin sairas. Kielessäni on useampi afta, jotka eivät ota parantuakseen.
Unenlaatu on mitä on silikoninen korvatulppa korvassani. Tiistain vastaisena yönä päästyäni kolmelta nukkumaan heräsin kuuden jälkeen siihen, että hengitystieni olivat täynnä sinne valunutta limaa. Kärsiessäni nielemisongelmasta olin nukkunut kai niin, että lima oli päässyt valumaan keuhkoputkiin, josta olen kirjoittanut monia kertoja aiemminkin. Nyt limaa oli vain niin paljon, että oli noustava puhaltamaan pulloon, liman vaivatessa edelleen niin paljon keuhkoissa, ettei nukahtamisesta meinannut tulla enää mitään.
Takana oli maanantaipäivä, jolloin lampsin pitkästä aikaa kauppaan kokoontaitettava selkäreppu selässäni ja kävelysauvat käsissäni. Kävellessäni takaisinpäin kevyen kantamuksen kera jo pitkään kummitellut vasemman jalan hermovaurio alkoi vaivata taas. Yhä uudestaan nivustaipeesta läikähti kuin lämmintä vettä reittä pitkin alaspäin. Samalla oli hyvää aikaa ajatella kaikkea, miten lääkäreistäkin, joiden pitäisi olla tiedemiehiä omine mikroskooppeineen, on tullut pelkkiä uskomuslääkäreitä, jotka uskovat sitä sun tätä, mutta eivät oikeasti tutki enää mitään. Turhaa mennä näiden uskomuslääkäreiden luokse valittamaan oireistaan, joihin he eivät usko ja joita eivät viitsi tutkiakaan, miten asiat uskomuksen tuolla puolen oikeasti ovat.
Vaatii kovaa päättäväisyyttä kirjoittaa aamusivunsa joka päivä ennen seuraavaa aamua. Mutta koska olen päättänyt, kirjoitan. Punkinpuremien jälkeen aivojen toimiessa huonommin ja hitaammin ja ajatuksen takkuillessa poikani on monta kertaa ehdottanut aamusivujen heivaamista ja jättämistä väliin. Se ei vaan käy päinsä eikä toimi niin; jos en kirjoittaisi traumojani sitä mukaa pois, kun niitä tulee, en kirjoittaisi mitään muutakaan. Traumat muodostavat lukon, jossa ei luoda mitään, joka alkaa kahlita, jos sen antaa hallita itseään. Kirjoittamalla kurjistakin asioista ja jatkamalla aamusivuja aina siitä, mihin on jäänyt, ongelmat saavat ilmaa ja etääntyvät liuska kerrallaan. Verisiä loukkauksia ei unohda, siitä ei ole vaaraa, mutta oppii tuntemaan itsensä paremmin ja analysoimaan kaikkea paremmin. Mitä kannattaisi tehdä vai kannattaako mitään; ajatukset kypsyvät ja hautuvat. Sitä ja tätä vääryyttä ei voi unohtaa, niille on tehtävä jotain. Esimerkiksi tämä, miten sairaita ihmisiä kohdellaan, ei ole oikein. Tuhansien liuskojenkin jälkeen tiedän, ettei se ole oikein ja kirjoitan siitä vaikka tappiin asti. Kaikki se on kuvattava tarkkaan; koko se julma rääkkäys ja kärsimys.
On hienostuneita ja vähemmän hienovaraisia tapoja rääkätä ihmisiä. Lääkärit käyttävät hienostuneinta tapaa, jolla on saatettu monet ihmiset hautaan; kääntämällä selkänsä sairaille, ajamalla nämä kotiin ja kitumaan hoitojonoissa viikkoja ja kuukausia. Keinoja on lukemattomia ja eri elämänalueilla sadisteilla omat konstinsa. Joku voi odottaa minuutin päälle määräajan ja aloittaa hirveän metelin, kuten kello 7.01 tänä aamuna. Kun jokainen antaa oman panoksensa, kiusaamisvolyymi pääsee oikein huippuunsa. Kärsittyjen ja valvottujen öiden jälkeen herätys parin tunnin kuluttua. Yhteistyössä lääkärit ja kiusaajat. Hieno juttu.
Mutta olen hengissä ja elän vielä. Kolistelujen vastapainoksi olen alkanut kuunnella Kallion kirkosta ostamaani Popovien cd-levyä "The Long Way Home" - pitkä matka kotiin. Kiusaajat eivät tiedä, että se on hengellistä musiikkia, mitä täältä on alkanut kuulua päivisin. Ei heidän tarvitsekaan tietää, mutta saan taivaallisesta musiikista parantavaa voimaa.
Kello on 1.10 nyt. Sain aamusivuni oikoluettua vasta vähän ennen puolta yötä kilvoitellessani ajan kanssa kuin Tuhkimo ennen kuin satu päättyy ja karu todellisuus koittaa.
Vasemman jalan hermovaurio on vaivannut viime aikoina päivittäin. Öisin nukkuessa tapahtuu jotain, mikä heikentää unen laatua. Nukunko kunnolla enää ollenkaan, mitä hermostossani tapahtuu.
Kirjoittaessani huomaan kaikenlaista, mitä en haluaisi huomata. Mitä nolompi moka, sitä enemmän suttaan päälle.
Kirjoitin aamusivujen ensimmäiseen liuskaan keskiviikkona 14.10.2015:
"Olen juonut eilisen kylmän kahvini loppuun ja saanut jo uutta puhtaaseen kuppiin, jonka otin jääkaapista."
Samanlaisia virheitä tulee puhuessa ja kirjoittaessa jatkuvasti, on tullut jo kauan. Korjaan virheet ja hätkähdän. Mitä ihmettä aivoissani oikein tapahtuu.
Ollessani niin kuormittunut en olisi enää muistanutkaan, mutta palautui mieleeni kurkattuani tänne ja tähän ketjuun, että olin viime aamuyönä hyvin vaativassa aivoleikkauksessa, jossa olin hereilläkin, ja joka jatkui ja jatkui. Onnistumisesta ei ollut mitään takeita, selviänkö hengissä vai kuolenko. Miten se uni oikein menikään, yritettävä muistella seuraaviin aamusivuihin... Poikani mietti, onkohan aivoni olleet kipeät. Niin voisi ainakin olettaa elämän ollessa yhtä painajaista päivin ja öin.
Viesti 11802Ke 21 Lok 2015, 0:48 (GMT+3) Aihe: Re: Sairastamista oman onnensa nojassa uskomuslääketieteen tuolla puolen ja ilman uskomuslääkäreiden apua
Admin 17.10.2015 klo 2.31 kirjoitti:
Admin 15.10.2015 klo 1.42 kirjoitti:
Admin 14.10.2015 klo 1.11 kirjoitti:
Äkkiä hupeni tunti viestien kopioimiseen ja linkittämiseen, jota ennen olin saanut vasta aamusivuni oikoluettua kello 23:n pintaan, neljän sivun oikolukemisen vietyä nelisenkymmentä minuuttia. Eikä se ole mikään ennätys edes; aamusivuja on oikoluettu puoli kolmenkin aikaan yöllä, jos on ollut tarvis ja jatkettu seuraavana päivänä taas. Kynät ja mapit vaihtuvat vaan, mutta kirjoitan liuskat täyteen siitä elämästä, mitä on.
Sairaudet ja rankat olosuhteet ovat piiskanneet elimistöni äärirajoilleen. Oli viisas päätös laittaa yli vuosi sitten alkoholi kokonaan paitsioon ollessani näin sairas. Kielessäni on useampi afta, jotka eivät ota parantuakseen.
Unenlaatu on mitä on silikoninen korvatulppa korvassani. Tiistain vastaisena yönä päästyäni kolmelta nukkumaan heräsin kuuden jälkeen siihen, että hengitystieni olivat täynnä sinne valunutta limaa. Kärsiessäni nielemisongelmasta olin nukkunut kai niin, että lima oli päässyt valumaan keuhkoputkiin, josta olen kirjoittanut monia kertoja aiemminkin. Nyt limaa oli vain niin paljon, että oli noustava puhaltamaan pulloon, liman vaivatessa edelleen niin paljon keuhkoissa, ettei nukahtamisesta meinannut tulla enää mitään.
Takana oli maanantaipäivä, jolloin lampsin pitkästä aikaa kauppaan kokoontaitettava selkäreppu selässäni ja kävelysauvat käsissäni. Kävellessäni takaisinpäin kevyen kantamuksen kera jo pitkään kummitellut vasemman jalan hermovaurio alkoi vaivata taas. Yhä uudestaan nivustaipeesta läikähti kuin lämmintä vettä reittä pitkin alaspäin. Samalla oli hyvää aikaa ajatella kaikkea, miten lääkäreistäkin, joiden pitäisi olla tiedemiehiä omine mikroskooppeineen, on tullut pelkkiä uskomuslääkäreitä, jotka uskovat sitä sun tätä, mutta eivät oikeasti tutki enää mitään. Turhaa mennä näiden uskomuslääkäreiden luokse valittamaan oireistaan, joihin he eivät usko ja joita eivät viitsi tutkiakaan, miten asiat uskomuksen tuolla puolen oikeasti ovat.
Vaatii kovaa päättäväisyyttä kirjoittaa aamusivunsa joka päivä ennen seuraavaa aamua. Mutta koska olen päättänyt, kirjoitan. Punkinpuremien jälkeen aivojen toimiessa huonommin ja hitaammin ja ajatuksen takkuillessa poikani on monta kertaa ehdottanut aamusivujen heivaamista ja jättämistä väliin. Se ei vaan käy päinsä eikä toimi niin; jos en kirjoittaisi traumojani sitä mukaa pois, kun niitä tulee, en kirjoittaisi mitään muutakaan. Traumat muodostavat lukon, jossa ei luoda mitään, joka alkaa kahlita, jos sen antaa hallita itseään. Kirjoittamalla kurjistakin asioista ja jatkamalla aamusivuja aina siitä, mihin on jäänyt, ongelmat saavat ilmaa ja etääntyvät liuska kerrallaan. Verisiä loukkauksia ei unohda, siitä ei ole vaaraa, mutta oppii tuntemaan itsensä paremmin ja analysoimaan kaikkea paremmin. Mitä kannattaisi tehdä vai kannattaako mitään; ajatukset kypsyvät ja hautuvat. Sitä ja tätä vääryyttä ei voi unohtaa, niille on tehtävä jotain. Esimerkiksi tämä, miten sairaita ihmisiä kohdellaan, ei ole oikein. Tuhansien liuskojenkin jälkeen tiedän, ettei se ole oikein ja kirjoitan siitä vaikka tappiin asti. Kaikki se on kuvattava tarkkaan; koko se julma rääkkäys ja kärsimys.
On hienostuneita ja vähemmän hienovaraisia tapoja rääkätä ihmisiä. Lääkärit käyttävät hienostuneinta tapaa, jolla on saatettu monet ihmiset hautaan; kääntämällä selkänsä sairaille, ajamalla nämä kotiin ja kitumaan hoitojonoissa viikkoja ja kuukausia. Keinoja on lukemattomia ja eri elämänalueilla sadisteilla omat konstinsa. Joku voi odottaa minuutin päälle määräajan ja aloittaa hirveän metelin, kuten kello 7.01 tänä aamuna. Kun jokainen antaa oman panoksensa, kiusaamisvolyymi pääsee oikein huippuunsa. Kärsittyjen ja valvottujen öiden jälkeen herätys parin tunnin kuluttua. Yhteistyössä lääkärit ja kiusaajat. Hieno juttu.
Mutta olen hengissä ja elän vielä. Kolistelujen vastapainoksi olen alkanut kuunnella Kallion kirkosta ostamaani Popovien cd-levyä "The Long Way Home" - pitkä matka kotiin. Kiusaajat eivät tiedä, että se on hengellistä musiikkia, mitä täältä on alkanut kuulua päivisin. Ei heidän tarvitsekaan tietää, mutta saan taivaallisesta musiikista parantavaa voimaa.
Kello on 1.10 nyt. Sain aamusivuni oikoluettua vasta vähän ennen puolta yötä kilvoitellessani ajan kanssa kuin Tuhkimo ennen kuin satu päättyy ja karu todellisuus koittaa.
Vasemman jalan hermovaurio on vaivannut viime aikoina päivittäin. Öisin nukkuessa tapahtuu jotain, mikä heikentää unen laatua. Nukunko kunnolla enää ollenkaan, mitä hermostossani tapahtuu.
Kirjoittaessani huomaan kaikenlaista, mitä en haluaisi huomata. Mitä nolompi moka, sitä enemmän suttaan päälle.
Kirjoitin aamusivujen ensimmäiseen liuskaan keskiviikkona 14.10.2015:
"Olen juonut eilisen kylmän kahvini loppuun ja saanut jo uutta puhtaaseen kuppiin, jonka otin jääkaapista."
Samanlaisia virheitä tulee puhuessa ja kirjoittaessa jatkuvasti, on tullut jo kauan. Korjaan virheet ja hätkähdän. Mitä ihmettä aivoissani oikein tapahtuu.
Ollessani niin kuormittunut en olisi enää muistanutkaan, mutta palautui mieleeni kurkattuani tänne ja tähän ketjuun, että olin viime aamuyönä hyvin vaativassa aivoleikkauksessa, jossa olin hereilläkin, ja joka jatkui ja jatkui. Onnistumisesta ei ollut mitään takeita, selviänkö hengissä vai kuolenko. Miten se uni oikein menikään, yritettävä muistella seuraaviin aamusivuihin... Poikani mietti, onkohan aivoni olleet kipeät. Niin voisi ainakin olettaa elämän ollessa yhtä painajaista päivin ja öin.
Kuormittunut ja karsea olo - ja sen olen näköinenkin. Olipa mukavaa katsoa itseään sovituskopin peilistä maanantaina kärsimyksen näkyessä koko olemuksesta. Poskiontelohelvettiä tammikuun lopusta 2010, jonka päälle borrelioosihelvettiä toukokuusta 2012 lähtien. Ja yhä lääkärit yrittävät kusettaa, Jumal'auta! TT-kuvaa kaipaavat vaan, ettei näy mitään. Pistänkö niille neropateille tämän linkin? Kohta on kaluttu vakuutuskin aivan loppuun; viety vaan rahat ilman apua. Sen päälle koko muu paska vielä, niin alan olla aika heikossa kunnossa. Mutten jouda enempää jorinoimaan... Huomasin juuri kauhukseni, etten ole kirjoittanutkaan vielä aamusivuja loppuun, kun on kipeänä pitänyt raataa niin paljon muuta ja taisteltava kaikesta.
Viesti 11803To 22 Lok 2015, 2:11 (GMT+3) Aihe: Re: Sairastamista oman onnensa nojassa uskomuslääketieteen tuolla puolen ja ilman uskomuslääkäreiden apua
Admin 21.10.2015 klo 0.48 kirjoitti:
Admin 17.10.2015 klo 2.31 kirjoitti:
Admin 15.10.2015 klo 1.42 kirjoitti:
Admin 14.10.2015 klo 1.11 kirjoitti:
Äkkiä hupeni tunti viestien kopioimiseen ja linkittämiseen, jota ennen olin saanut vasta aamusivuni oikoluettua kello 23:n pintaan, neljän sivun oikolukemisen vietyä nelisenkymmentä minuuttia. Eikä se ole mikään ennätys edes; aamusivuja on oikoluettu puoli kolmenkin aikaan yöllä, jos on ollut tarvis ja jatkettu seuraavana päivänä taas. Kynät ja mapit vaihtuvat vaan, mutta kirjoitan liuskat täyteen siitä elämästä, mitä on.
Sairaudet ja rankat olosuhteet ovat piiskanneet elimistöni äärirajoilleen. Oli viisas päätös laittaa yli vuosi sitten alkoholi kokonaan paitsioon ollessani näin sairas. Kielessäni on useampi afta, jotka eivät ota parantuakseen.
Unenlaatu on mitä on silikoninen korvatulppa korvassani. Tiistain vastaisena yönä päästyäni kolmelta nukkumaan heräsin kuuden jälkeen siihen, että hengitystieni olivat täynnä sinne valunutta limaa. Kärsiessäni nielemisongelmasta olin nukkunut kai niin, että lima oli päässyt valumaan keuhkoputkiin, josta olen kirjoittanut monia kertoja aiemminkin. Nyt limaa oli vain niin paljon, että oli noustava puhaltamaan pulloon, liman vaivatessa edelleen niin paljon keuhkoissa, ettei nukahtamisesta meinannut tulla enää mitään.
Takana oli maanantaipäivä, jolloin lampsin pitkästä aikaa kauppaan kokoontaitettava selkäreppu selässäni ja kävelysauvat käsissäni. Kävellessäni takaisinpäin kevyen kantamuksen kera jo pitkään kummitellut vasemman jalan hermovaurio alkoi vaivata taas. Yhä uudestaan nivustaipeesta läikähti kuin lämmintä vettä reittä pitkin alaspäin. Samalla oli hyvää aikaa ajatella kaikkea, miten lääkäreistäkin, joiden pitäisi olla tiedemiehiä omine mikroskooppeineen, on tullut pelkkiä uskomuslääkäreitä, jotka uskovat sitä sun tätä, mutta eivät oikeasti tutki enää mitään. Turhaa mennä näiden uskomuslääkäreiden luokse valittamaan oireistaan, joihin he eivät usko ja joita eivät viitsi tutkiakaan, miten asiat uskomuksen tuolla puolen oikeasti ovat.
Vaatii kovaa päättäväisyyttä kirjoittaa aamusivunsa joka päivä ennen seuraavaa aamua. Mutta koska olen päättänyt, kirjoitan. Punkinpuremien jälkeen aivojen toimiessa huonommin ja hitaammin ja ajatuksen takkuillessa poikani on monta kertaa ehdottanut aamusivujen heivaamista ja jättämistä väliin. Se ei vaan käy päinsä eikä toimi niin; jos en kirjoittaisi traumojani sitä mukaa pois, kun niitä tulee, en kirjoittaisi mitään muutakaan. Traumat muodostavat lukon, jossa ei luoda mitään, joka alkaa kahlita, jos sen antaa hallita itseään. Kirjoittamalla kurjistakin asioista ja jatkamalla aamusivuja aina siitä, mihin on jäänyt, ongelmat saavat ilmaa ja etääntyvät liuska kerrallaan. Verisiä loukkauksia ei unohda, siitä ei ole vaaraa, mutta oppii tuntemaan itsensä paremmin ja analysoimaan kaikkea paremmin. Mitä kannattaisi tehdä vai kannattaako mitään; ajatukset kypsyvät ja hautuvat. Sitä ja tätä vääryyttä ei voi unohtaa, niille on tehtävä jotain. Esimerkiksi tämä, miten sairaita ihmisiä kohdellaan, ei ole oikein. Tuhansien liuskojenkin jälkeen tiedän, ettei se ole oikein ja kirjoitan siitä vaikka tappiin asti. Kaikki se on kuvattava tarkkaan; koko se julma rääkkäys ja kärsimys.
On hienostuneita ja vähemmän hienovaraisia tapoja rääkätä ihmisiä. Lääkärit käyttävät hienostuneinta tapaa, jolla on saatettu monet ihmiset hautaan; kääntämällä selkänsä sairaille, ajamalla nämä kotiin ja kitumaan hoitojonoissa viikkoja ja kuukausia. Keinoja on lukemattomia ja eri elämänalueilla sadisteilla omat konstinsa. Joku voi odottaa minuutin päälle määräajan ja aloittaa hirveän metelin, kuten kello 7.01 tänä aamuna. Kun jokainen antaa oman panoksensa, kiusaamisvolyymi pääsee oikein huippuunsa. Kärsittyjen ja valvottujen öiden jälkeen herätys parin tunnin kuluttua. Yhteistyössä lääkärit ja kiusaajat. Hieno juttu.
Mutta olen hengissä ja elän vielä. Kolistelujen vastapainoksi olen alkanut kuunnella Kallion kirkosta ostamaani Popovien cd-levyä "The Long Way Home" - pitkä matka kotiin. Kiusaajat eivät tiedä, että se on hengellistä musiikkia, mitä täältä on alkanut kuulua päivisin. Ei heidän tarvitsekaan tietää, mutta saan taivaallisesta musiikista parantavaa voimaa.
Kello on 1.10 nyt. Sain aamusivuni oikoluettua vasta vähän ennen puolta yötä kilvoitellessani ajan kanssa kuin Tuhkimo ennen kuin satu päättyy ja karu todellisuus koittaa.
Vasemman jalan hermovaurio on vaivannut viime aikoina päivittäin. Öisin nukkuessa tapahtuu jotain, mikä heikentää unen laatua. Nukunko kunnolla enää ollenkaan, mitä hermostossani tapahtuu.
Kirjoittaessani huomaan kaikenlaista, mitä en haluaisi huomata. Mitä nolompi moka, sitä enemmän suttaan päälle.
Kirjoitin aamusivujen ensimmäiseen liuskaan keskiviikkona 14.10.2015:
"Olen juonut eilisen kylmän kahvini loppuun ja saanut jo uutta puhtaaseen kuppiin, jonka otin jääkaapista."
Samanlaisia virheitä tulee puhuessa ja kirjoittaessa jatkuvasti, on tullut jo kauan. Korjaan virheet ja hätkähdän. Mitä ihmettä aivoissani oikein tapahtuu.
Ollessani niin kuormittunut en olisi enää muistanutkaan, mutta palautui mieleeni kurkattuani tänne ja tähän ketjuun, että olin viime aamuyönä hyvin vaativassa aivoleikkauksessa, jossa olin hereilläkin, ja joka jatkui ja jatkui. Onnistumisesta ei ollut mitään takeita, selviänkö hengissä vai kuolenko. Miten se uni oikein menikään, yritettävä muistella seuraaviin aamusivuihin... Poikani mietti, onkohan aivoni olleet kipeät. Niin voisi ainakin olettaa elämän ollessa yhtä painajaista päivin ja öin.
Kuormittunut ja karsea olo - ja sen olen näköinenkin. Olipa mukavaa katsoa itseään sovituskopin peilistä maanantaina kärsimyksen näkyessä koko olemuksesta. Poskiontelohelvettiä tammikuun lopusta 2010, jonka päälle borrelioosihelvettiä toukokuusta 2012 lähtien. Ja yhä lääkärit yrittävät kusettaa, Jumal'auta! TT-kuvaa kaipaavat vaan, ettei näy mitään. Pistänkö niille neropateille tämän linkin? Kohta on kaluttu vakuutuskin aivan loppuun; viety vaan rahat ilman apua. Sen päälle koko muu paska vielä, niin alan olla aika heikossa kunnossa. Mutten jouda enempää jorinoimaan... Huomasin juuri kauhukseni, etten ole kirjoittanutkaan vielä aamusivuja loppuun, kun on kipeänä pitänyt raataa niin paljon muuta ja taisteltava kaikesta.
Sain viime yönä prässättyä aivosivuni kasaan kello 1.35 ja oikoluettua kello 1.54, joka onnistuu vaan tahdonvoimalla alkaessani nukahdella jo. Tänään sain oikoluettua sivut vasta kello 0.31 enkä ole yhtään sen pirteämpi, vaan hirmu rasittunut ja väsynyt. Mutta aivoni tarvitsevat ja haluavat tätä ruokaa, että rassaan nystyröitäni vaikka vähän unisena, kunhan vaan rassaan. Tietokoneella näppäileminen on kyllä paljon kevyempää - niin kevyttä, ettei tällä yhtään ongelmaa terapoida. Käsin kirjoittaminen on kyntämistä, joka on niin raskasta, että se väkisinkin auttaa. Krooh-puuh.
Ai, ai, kuinka vasemman käden pikkusormen ja nimettömän väli kutiaa Trichophyton rubrumin yrittäessä levitä sinnekin. Niin on käynyt joskus ennenkin, jonka jälkeen olen pistänyt pelin jollain konstilla poikki. En nauttinut kesällä mitään sienilääkekuuria, että poskiontelossa olevan sienen saisi paremmin esiin ja tutkittua, joka näyttää olevan vähän hankalaa. Ongelma on kuitenkin massiivinen - Doug Kaufmannin haastattelema Dr. Salter arvioi, että lääkärin vastaanotolla käyvistä suurimmalla osalla, 99 prosentilla, on taustalla olevia sieni(infektio)ongelmia [underlying fungal problems]. Mitä Lymeen tulee, otsikon Natural Approach to Lyme Disease alla on video, jossa Dougin mielestä on mielenkiintoista, miten Lymen tauti ja sienimykotoksiinisairaus tai mykotoksikoosit näyttävät samankaltaisilta. Doug myös ihmettelee, miten joku kasvi tulee vastustuskykyiseksi bakteereille ja sienille, jonka antifungaalisia ominaisuuksia voidaan käyttää ihmisten auttamiseen ruoan ollessa lääkettä, jonka Jumala on meille antanut. Videolla haastatellaan Philip Battiadea Infusiosta.
Istuin jossain vastaanotolla odottamassa lääkärille pääsyä. Mutta sain istua koko päivän iltaan saakka ilman, että minua kutsuttiin sisään. Muita ihmisiä kulki ohitseni.
Kaikki perustui vääryyteen.
Pihalla oli karhuja, joiden päälle viranomaiset ajoivat tahallaan. Ne eivät välittäneet eläinten kivusta ollenkaan, vaan peruuttivat yhä uudestaan niiden päälle.
- Kello oli puoli kuusi, kun heräsin siihen painajaiseen.
Mentävä jatkamaan aamusivujen kirjoittamista. Ehkä tulee vielä jotain mieleen.
Briiffasin itse uneni, kalusin jo aamusivuissani läpikotaisin:
Unessa autot ja viranomaiset edustavat systeemiä, jonka alle ihmiset jäävät. Systeemi murskaa ihmiset, sattui kuinka paljon tahansa. Edes ihmisten kuolema ei merkkaa mitään.
Autot ajoivat karhujen tassujen päälle aina uudestaan ja uudestaan tuottaakseen mahdollisimman paljon tuskaa. Karhuja oli paljon ja kaikkien päälle ajettiin.
Koska järkyttävä painajaiseni kertoi oikeasta elämästä, en pystynyt enää nukkumaan. Vähemmän kauheiden painajaisten jälkeen unia voi yleensä jatkaa, ne ovat "painajaisia vaan". Liian pahoihin painajaisiin herää aina.
Mutta uneni kertoikin todellisuudesta, homesairaiden kohtelusta. Unen karhut ovat homesairaita.
Joopa joo. Sydän hakkaa ja luut jäytää.
Homehelvetin päälle vielä borrelioosi ja idioottien kiusa.
Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää.
Niin tai näin, en kehota ketään vaikenemaan, kun paskaa lappaa niskaan.
Kun Jeesus sanoi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani", se tarkoittaa juuri sitä, että pitää elää totuudessa - että se on tie, joka johtaa Jumalan luo. Ks. Joh. 14:6
Melkoisia kirjoitusaiheita kyllä järjestetään, ja minähän kirjoitan niin kauan kuin henki pihisee.
Oli se vaan aikamoinen paukku ja ihan puskasta tuli. Että tekee rikosilmoituksen, jonka poliisin tiloissa toimiva psykiatrinen sairaanhoitaja vuotaa psykiatrille, joka järjestää ambulanssikyydityksen sairaalaan.
Vasemmalla kuva kädestä, jossa sairaalan ranneke ja rekvisiittana mukana ollut Rukousystävä-lehti; oikealla kuva turvalukosta, joka oli ennen vähän vinossa, nyt suorassa poliisioperaation jäljiltä.
Tuosta on tulossa pidempi kantelu, mutta edetään ihan rauhassa vaan. Alitajunta kuitenkin työskentelee asian kimpussa koko ajan. Kärsiessään borrelioosista, kroonisesta poskiontelontulehduksesta, homesairaudesta ja muusta stressireaktio on tehnyt pahaa jälkeä. Ei kirjamessuja, vaan kovissa kivuissa aamuun asti valvomista, nukkuen viime yönkin aika kehnosti. Se putkiaivopsykiatri ei vaan tajunnut, ettei fyysisesti puolikuollut tarkoita samaa kuin psyykkisesti puolikuollut, että joitain helvetin kärsimyskuuri on vain vahvistanut henkisesti. Kuten esimerkiksi minua. Olisi vaikka soittanut ja jutellut leppoisasti, niin kaikki olisi ollut paljon mukavampaa ja parantavampaa kuin nyt. Tulla nyt tuolla lailla ovelle ahdistelemaan ja kutsumaan ambulanssia ja poliiseja, joku pultti on pahasti irti...
Tämän kanssa pitää elää sitten koko loppuelämä, ei voi mitään. Pikku pääkköselläni riittää ajateltavaa ja kirjoitettavaa.
Tänä aamuna herätessäni liian vähän nukkuneena mieleeni tuli otsikko: "Kun poliisista on tullut psykiatri ja psykiatrista poliisi." Oli heitettävä äkkiä peitot sivuun ja riennettävä taltioimaan tuo aamusivuihin, otsikon jatkaessa vielä toisellakin liuskalla elämäänsä: "Kun poliisista on tullut psykiatri ja puoskarista poliisi."
Mikä kehitys... Mahtavatko kaikki edes tietää. Sähköpostitse ja netissä tehdyt rikosilmoitukset voivat päätyä vaikka mihin, kuten psykiatrille.
Takana on ns. moniviranomaistyö, josta kerrotaan esimerkiksi täällä. Helsinki on edelläkävijänä, jossa Ankkuri-mallia ei ole rajattu vain alle 18-vuotiaisiin. Sisäasiainministeriön julkaisussa todetaan: "Ankkuri-malliin liittyvä tarpeellisten tietojenvaihto tapahtuu voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti." Ellei sitten joskus satu vähän lipsahtamaan.
On aivan eri kuulla tai lukea Suomessa tapahtuneesta muutoksesta kuin kokea se. Jo ensimmäinen psykiatrisen sairaanhoitajan puhelu 8.10.2015 herätti minussa äärimmäistä levottomuutta. Hän sanoi olevansa poliisista, joten luulin hänen olevan poliisi esittäessään ihmeellisiä kysymyksiään, joihin vastasin, kun kerran poliisi kysyi. Jos Jumala puhuu sisäisen rauhan kautta, niin tässä ei ollut mitään sisäistä rauhaa ja olin jälkikäteen hyvin levoton. Siitä ei sitten kulunut kuin kaksi viikkoa, niin ambulanssi ja poliisi ovat oven takana psykiatrin järjestämänä, joka hyökkää kuin puskasta. Kantassa lukee, että hän on perehtynyt rikosilmoituksiini ja lukuisiin valituksiini yläkerran naapuristani. Häh? Postini on osoitettu poliisille eikä psykiatrille, joka kutsuttaa minut mielenterveydenarvioon.
Mutta soppa alkoi jo siitä, kun annoin Hekan asumisneuvojan varata puolestani terveyskeskusajan, jossa yhteydessä potilastietoihini ilmestyi harhaleima, joka jäi elämään ja kasvamaan. Vielä kun psykiatri pääsi näkemään ja katsomaan videoitani, joissa kuvaan kattoa taltioidakseni yläkerrasta kantautuvaa meteliä ja tömistelyä ja hengitän taustalla raskaasti, hän vakuuttuu siitä, että minut on haettava hoitoon. Minulle tuli jo etukäteen sellainen tunne, että hän kiinnostuu tapauksestani jotenkin konkreettisesti eikä se paljoa vikaan mennyt. Myöhemmin poikanikin tutkiessa videoita hän sanoo niiden olevan katastrofi, ettei niistä kuulu paljon mitään ja minua voidaan pitää hulluna.
Oikeasti lakien pitäisi koskea kaikkia, oli sitten hullu tahi ei. Aleksis Kiven patsaalla tajusin paljon, minkälaisen maailman puolesta taistelen. Ihmisoikeudet täytyy olla kaikilla, riippumatta diagnoosista ja syökö lääkkeitä vai ei.
Pää särkee hoitamattomien otsaonteloiden kohdalta eikä kaksinkertainen pipo auta mitään. Mentävä ottamaan höyryhengitystä kohta. Kun terveyskeskuslääkäri kirjoitti lähetteen kesäkuun alussa korvapolille, siellä laitettiin odottamaan maksimiaika, vaikka toinen terveyskeskuslääkäri yritti nopeuttaa hoitoonpääsyä. Aika sadistista vai kuinka? Julmuus on lääkäreille normaalia, jota pitäisi sietää tyynesti.
Tänään perjantaina tulee viikko episodista, jota ei olisi voinut uskoa todeksi, että sellaista voi tapahtuakaan.
Lisäksi olen ihmetellyt 20.10.2015 päivättyä tutkinnan päätöstä. Mitä saatanaa varten minut ja poikani raakattiin poliisiasemalle psykiatrisen hoitajan luokse 21.10.2015, kun koko homma oli päätetty jo päivää ennen? Laajaa kanteluani on jo kymmenen liuskaa kasassa ja viimeistä viedään. Huomisesta tulee vähän erilainen verrattuna viime perjantaihin mielivallan alkaessa murentua.
Päivät on täynnä kirjoittamista, oli vointi mikä tahansa; ensin Luojan kiitos aamusivut yleensä hitaasti kitkuttaen, mutta joiden ansiosta meikä ei huku paskaan, vaan liukuu sen yli. Ehkä vähemmällä kirjoittamisella kuin tällä paskakasaa ei voisi kiertää niin kevyesti ja jättää taakseen. Tulee juuri siihen saumaan, kun olen kirjoittanut aamusivuja jo 16 vuotta rapiat 17000 liuskaa ja päässyt vaikka minkä yli, niin oksennan tämänkin ja jatkan matkaani enkä pysähdy ennen kuin tulee se viimeinen etappi vastaan...
Jatkoin kirjelmääni, mutta se vaan paisuu; jo 12 liuskaa tiheää pränttiä, jota pitäisi harventaa. Enkä saanut valmiiksi Hekan rooliin päästyäni. Tutkiessani kännykän lokitiedostoa kekkasin kaivaa esiin puhelinyhtiön tarkemmat tiedostot, joissa näkyy kaikki puheluni, joita olen soittanut vastaajaan myös öisin kärsiessämme täällä. Onneksi keksin silikoniset korvatulpat pystyäkseni edes vähän nukkumaan.
Ei ole kevyttä eikä helppoa puolustaa sairaana tässä kunnossa itseään, mutta olen ottanut viimeisetkin voimavarani käyttöön. Kanteluni oli lopulta niin iso, 15 liuskaa liitteineen, ettei se mahtunut 30 megan virallisiin sähköpostilaatikoihin, vaan parin liitetiedoston kokoa oli pienennettävä. Saatuani kanteluni laajalla rintamalla matkaan tuli huojentuneempi tunne siitä, että oikeus vielä voittaa. Olin liittänyt kanteluni mukaan yhteenvedon, jossa nimiä mainitsematta kerroin tapahtuneesta. Printtasin sitä kymmenen kappaletta, jotka kävin kävelysauvalenkiltä tultuani teippaamassa niiden talojen oviin, joiden asukkailla oli ollut näköyhteys ambulanssi- ja poliisioperaatioon 23.10.2015. Halusin kertoa näkemykseni siitä, miten olin antanut psykiatrisen sairaanhoitajan manipuloimana varata poliisin tiloissa itselleni lääkärinajan, jonka peruuttaminen oli johtanut tuohon operaatioon.
Aikaavievien kirjallisten hommien takia muiden puhteitteni suorittaminen viivästyi. Olin jättänyt aamusivujen kirjoittamisen tarkoituksella kesken päivittääkseni tapahtumia niihin. Sain oikoluettua aamusivuni vasta kello 3.22, jonka jälkeen pääsin nukkumaan. Tosin korvatulppa oli jätettävä pois kuullakseni herätyskellon soiton aamulla. Nukahtamisesta ei tullut vaan mitään yläkerran metelin alettua puoli neljältä, jonka jälkeen yritin torkkua lisää. Mutta puoli viiden aikaan olohuoneen ja parvekkeen yläpuolella alkoi toistuva, hakkaava ääni, johon pelkäsin poikani heräävän herättyään juuri edellisaamuna neljältä yläkerran meteliin, jonka jälkeen ei saanut unta. Olin niin vihainen lapseni puolesta, että joku kehtasi häiritä toisten yörauhaa niin. Olin kuin ärjyvä leijona, jonka luita stressi alkoi nakertaa.
Kellon herättäessä aamulla keitin kahvia ja aloin kirjoittamaan aamusivuja, jotka jouduin jättämään kesken. Aika kirurgisessa oli järkytys lääkärin sanoessa aivan kylmästi, ettei minua voi leikata enää vammojeni ollessa liian laajat. Muserruin jo siellä vastaanotolla ja itkin lähes koko matkan kotiin, jossa yritin koota itseäni.
Vaan kas kummaa, taas ovella kolkutellaan ja ollaan aivan kuin tulossa sisälle. Mitä ihmettä? Poikani huomaa Kantasta, että psykiatri on tehnyt uuden mielenterveyden arviointipyynnön asumisneuvojan ja psykiatrisen sairaanhoitajan soiteltua, että olen liimaillut lappuja porraskäytäviin, lähetellyt hirveät määrät muka viestejä ja muuta, vaikka olen reklamoinut metelistä vain asumisneuvojan puhelinvastaajaan. Lääkärille on herännyt epäilys, että kärsin akustisesta hallusinaatiosta kuullessani meteliä, josta ilmoittaa jälleen hätäkeskukseen ja haetuttaa minua uuteen arvioon. Samalla poliisillekin on tehty jo uusi virka-apupyyntö.
Enpä ole pahemmassa myrskynsilmässä vielä ollut. Aamusivujen jatkaminen ei siinä härdellissä oikein suju, mutta yritän raapustaa jotakin. Olen jo päättänyt, etten lähde ilman poliisia minnekään. Olen juuri kannellut koko konkkaronkasta; asumisneuvojasta, psykiatrisesta sairaanhoitajasta ja psykiatrista, joilla ei ole muuta hommaa kuin kiusata sairasta ihmistä. He eivät tiedä, että se ns. lappunen on liitteenä osa kantelukirjelmää yrittäessään haetuttaa sillä minua. Epätietoisissa tunnelmissa jään odottamaan poliisia, jota ei tule.
Illemmalla kerään vielä tuhkatkin pesästä ja kantelen koko operaatiosta ja kaikista rikosilmoitukseeni liittyvistä potilasmerkinnöistä. Missä vaiheessa lääkäristä on tullut poliisi? Tämähän on skandaali. Poikakin on kirjoittamassa jo omaa sähköpostiaan muiden suullisten ja kirjallisten lausuntojensa lisäksi kärsittyään koko ajan samasta metelistä kuin minä. Jostain syystä yläkerran porukkaa ei kutsuta mielenterveyden arvioon, vaikkei ongelma ratkea täältä päästä. Jäämme seuraamaan ja odottamaan, mihin ihme touhu johtaa.
Aikamoinen juttu seurauksena vain siitä, että antaa jonkun varata itselleen ajan lääkäriin; jonkun joka lisää sinne vähän höttöä ja harhaa mukaan, ja psykiatri ottaa siitä hötöstä ja harhasta kopin ja lähettää ambulanssin ja poliisit paikalle. Meikälle alkaa vaan riittää. Tällä on aiheutettu ihan hirveä määrä lisäkärsimystä, vahinkoa ja haittaa. Olen kannellut kaikille mahdollisille tahoille eikä tätä niin vain pistetä villaisella. Kaksi viikkoa on mennyt tämän takia tärkeästä valitusajasta hukkaan, ja jos aika ei riitä ja minua häiritään vielä, asiaa on esiteltävä jo tässä vaiheessa tuomareille. Virkarikoksen lyhin vanhentumisaika on viisi vuotta.
Olen todella vihainen. Näinkö ihmisiä kohdellaan Suomessa?
Aina minua aliarvioidaan, mutta sisälläni asuu leijona.
Aamulla heräsin uniltani niin kuin monta kertaa aiemminkin ikävään tunteeseen, että kylmä jäyti minua kaikkien vällyjeni alla. Nyt toinen untuvatossuista oli tippunut jalasta ja kylmä veti paksun villasukan sisälle. Se ei ole normaalia ollenkaan, mutta sellainen tilanne on tällä hetkellä punkinpuremien pilattua verenkiertoni. Reidetkin nakersivat ja kolottivat kylmästä inhottavasti villatäkin ja tuplavillaviltin alla kaksin kerroin taitetun polypropeiinipeiton tiputtua lattialle. Elämäni oli niin hankalaa, ettei voinut enää nukkua edes normaalisti. Vedin untuvatossun takaisin jalkaan paksun villasukan päälle, nostin polypropeiinipeiton takaisin villatäkin ja tuplavillaviltin päälle, jotka olivat pussilakanan sisällä, jonka lisäksi peittojen alle lantiota ja reisiä vasten on vedettävä villaneuleita kylmänkolotusta vastaan lämpöpullon ehdittyä vähän haaleta jo. Hirveä urakka, joka toistuu jokaikinen yö, joskus montakin kertaa, ja päässä on pidettävä kaksinkertaista pipoa ja korvassa korvatulppaa metelöivien asukkaiden takia. Päälle vielä elinkautinen synnytysvaurioissa, joita joudun kestämään lopun elämäni, ja kaikki tämä, mitä viime päivinä olen joutunut kokemaan. Alan itkeä hiljaa toivoen, ettei poikani kuulisi. Vähän on taukoa ja itken uudestaan kyyneleitäni pyyhkien. Ovelta kuuluu jotain ääntä, ja sieltä hän tulee peittelemään ja lohduttamaan minua pakotettuaan itsensä nousemaan väsyneenä ylös kuullessaan itkuni, jota en olisi halunnut hänen kuulevan. Hän on nähnyt kaiken, että tämä kaikki on totta, ja osaa pakata peittoni tosi tiiviisti kehoani vasten niin, ettei vaan jäytäisi mistään.
Ketjussa on vain pari viestiä, asian ollessa ajankohtainen aina vaan.
Olen ollut tosi sairas sekä otsaonteloon levinneen poskiontelotulehduksen että luissa ja kaikkialla jäytävän borrelioosin takia.
Lääkäreiden jätettyä minut heitteille vain omat konstit ovat jäljellä. Kuinka terve on ihminen, joka tarvitsee pipoa nukkumaan mennessä poskiontelon kirvelyä lievittämään? Kun pipoa ei ole ollut käytettävissä, on pitänyt turvautua froteepyyhkeisiin ja viimeksi fleecehuppuun, jota piti painella vielä tiiviimmin kirvelevää otsaonteloa vasten. Onneksi olin ottanut varmuuden vuoksi toppatakin ja fleecehupun mukaani, vaikka oli hellettä. Sitä paitsi tarvitsin villasukkahousujen ja kaksien villasukkien lisäksi myös fleecehaalaria luusärkyä estämään. Mutta yö oli kauhea ja se "lomareissu" oli sitten siinä. Poskiontelo oli niin pahana, että sitä oli tultava kotiin hoitamaan. Olin niin loppu, että nukahtelin autossa kymmeniä kertoja, jonka jälkeen aamusivut oli vielä kirjoitettava loppuun ja oikoluettava puolen yön jälkeen. Sisulla, niin kuin edellisenä yönäkin puoli kolmen maissa. Mutta nyt oli otettava höyryhengitystä Sinus Doctorin eteeristen timjami-, kaneli- ja neilikkaöljyjen kera höystettynä pelargoniaöljyllä Aspergillusta vastaan. Olihan meikällä vastikään hankittu uusi höyryhengityslaitekin, jolla olisi kelvannut höyrytellä, ellei se olisi alkanut hajota yhä enemmän. Silikonitiiviste lähti kokonaan irti niin, että vedet valuivat laitteen sisään, jota ei uskalla enää juuri käyttää. Paitsi tänään, kun pipokaan ei auttanut otsakirvelyyn aamusivuja kirjoittaessani. Oli pakko ollessani niin kipeä, ja sain kaottua vähän limaa pois. Rämä laite on pöydällä edelleen, sillä höyryhengitys oikeilla eteerisillä öljyillä on mitä tehokkainta oma-apua, vaikkei tehoakaan tukkeutuneeseen ethmoidaalilokeroon. Tuleepa vaan mieleeni kevät 2012, kun zapperi hajosi juuri, kun punkki puri minua ja olisin tarvinnut laitetta nujertamaan infektion ennen kuin se leviäisi ympäriinsä, niin kuin tapahtui. Mutta jos hyvin käy, poika tuo minulle uuden höyryhengityslaitteen tänään.
Olen pitänyt kirjoituskunnostani hyvää huolta, vaikka ajatus takkuilee usein ja se vaatii ponnisteluja. Olisi niin helppoa jäädä sängynpohjalle vain makaamaan, kun on niin sairas. Lepo on paras lääke - eikö sairas saisi edes levätä? Mutta jos sairas lepää, kuka hänen puolestaan taistelee ja kirjoittaa?
Voimat ovat heikentyneet, mutta kuka taistelee ja kirjoittaa, ellei sairas itse?
Pahoinvoivana ja luut särkevinä oli lähes ylivoimaista kiskoa itsensä sängystä ylös ja lähteä ulos pienelle lenkille. Vedän sauvoja perässäni ja ajattelen, kuinka täällä aina vääryys ja vahvempi voittaa. Kyynel vierähtää poskelle, jonne se jää. En pyyhi sitä pois jatkaessani eteenpäin. Jos en aina rukoile sydänverelläni, niin nyt sen teen. Rukoilen sydänjuuriani myöten Jumalaa johdattamaan kaikessa. Miten mistään voisi tulla mitään hyvää, ellei Jumala olisi johdattamassa. Vain Jumala tietää oikeat ratkaisut, että suunta on oikea.
Kaikki on niin kipeää, raskasta ja hankalaa. En ole pyyhkinyt kyyneltä pois, miksi pyyhkisin. Jatkan vaan eteenpäin, kunnes Jumala puhuu taas. Että minun on kirjoitettava kaikesta. Kaivan kännykän taskusta ja katson, mitä kello on. 17.15, joka painettava mieleen.
Ne eivät halua kirjoituksiani, mutta minun on kirjoitettava kaikesta. Miten ihmisiä täällä kohdellaan.
"Tämän uusimman Hekan ja poliisin järjestämän käänteen jälkeen, mitä arvelette, kuinka hyvin hoitoni korvapolilla tulee onnistumaan. Sairauskuluvakuutuksesta on pumpattu kaikki rahani loppuun eikä riittäne Suomessa edes poskionteloleikkaukseen. Vasen poski on ihan hirveä koko ajan ja otsa kirvelee."
En ole vielä kertonutkaan korvapolilla käynnistä, joka oli tiistaina 10.11.2015 heti aamusta. Se oli jo kolmas lääkärinkäynti, jossa poikani oli mukana edunvalvontavaltakirjani mukanaan, jos sitä olisi tarvittu. Korvapoli on Haartmaninkatu 4:ssä, ja viereisessä rakennuksessa Haartmanin sairaalassa, jossa en ole koskaan käynyt, osastonlääkäri Anu Tähkiö, jota niin ikään en ole tavannut koskaan, oli päivittänyt potilastietoihini voimassa olevan virka-apupyynnön. En voinut tietää, hyökkäisikö hän jostain nurkan takaa kimppuuni, vai tulisiko sieltä psykiatri Maaskola, jota häntäkään en ole tavannut koskaan, vaikka on järjestänyt minulle jo yhden ambulanssikyydityksen 16 euron omaavastuuhintaan saamatta enää virka-apua toiseen. Epäselvissä olosuhteissa olin pakannut aamusivumappini ja kaiken tärkeän mukaan, jos olisi lähdettävä tärähtäneiden psykiatrien mukaan.
En ollut kuitenkaan uskoa korviani kysyessäni virkailijalta lääkärin nimeä, kenen luokse pääsisin.
Arvatkaas, kuka otti huoneessa numero yhdeksän vastaan?
Markus Lilja.
Ei voi olla totta, kuin painajaista.
Olen kärsinyt kohta kuusi vuotta, ja juuri hän oli potkaissut minut pellolle syksyllä 2011 kirjoittamatta edes pyytämääni lähetettä infektiopolille.
Minulla oli pöllämystynyt olo ja olin niin puulla päähän lyöty, etten osannut ajatella oikein mitään.
Mutta siellä hän oli ja kertoi olevansa tietoinen kirjoituksistani, joita toivoi minun korjaavan, ja kysyi, luotanko häneen enää ollenkaan vai haluanko vaihtaa johonkin toiseen lääkäriin. En osannut sanoa oikein mitään, mumisin vaan jotain, että voin päivittää kirjoituksiani.
Jatkaessani kotona aamusivujen kirjoittamista tajusin hänen pointtinsa. Hän oli vain yksi tekijä korvapolilla siinä kokonaisuudessa, pohtiessani sitä vielä seuraavana päivänä aamusivuissani 11.11.2015 näin:
Lainaus:
Mutta ajatukseni pätkivät koko ajan ja kynä pysähtyy jäädessäni ajattelemaan kaikkea. Kello on 11.44, sitten 11.46... Mielessäni pyörii koko ajan eilinen, kun Markus Lilja olikin vastassani ja alkoi puhua kirjoituksistani. Aloin ajatella asiaa hänen kannaltaan, joka rasittaa ajattelukapasiteettiani ja pyörii taustalla. Hän teki likaisen työn ja joutui ukkosenjohdattimeksi edustaessaan mätää systeemiä, jossa ei ole ainoana tekijänä. Keväällä 2010 Seija Vento palautti terveyskeskuksen vuokralääkärin Aleksi Haapasen kirjoittaman lähetteen ja vasta heinäkuussa 2010 Jyrki Mikkolan lähetteen Maija Hytönen hyväksyi laittaen minut odottamaan niin pitkään, että hampaani kuolivat suuhuni syksyllä 2010. Markus Lilja teki minulle FESS-leikkauksen helmikuussa 2011, jonka jälkeen kaiken piti olla ok, muttei ollut. Leikkauksessa poskiontelostani otettiin aika ylhäältä näyte, josta ei löytynyt mitään, koska näyte oli väärästä kohtaa otettu. Ongelma oli ethmoidaalilokerossa, jota en silloin tiennyt, ja maksillaariontelon pohjalla, jonka alapuolelta kuoli kaksi hammasta. Viime kesäkuussa Maria Socadan kirjoitettua uuden lähetteen korvapolille Karin Blomgren laittoi minut odottamaan maksimiajan eikä edes Josefine Paulaharjun lisälähete nopeuttanut etenemistäni korvapolille yhtään, jonne pääsin vasta eilen 10.11.2015.
Kello on jo aika paljon tätä kirjoittaessani, enkä jaksa kirjoittaa nyt kaikesta. Mieleeni tuli vaan, eikö lääkärien pitäisi mennä terapiaan, jos kritiikki käy liian rankaksi kestää. Tiedän yhden psykiatrin, joka laittaa tuulemaan ja tilaa ambulanssinkin kotiin, halusi tai ei. Omavastuukin kyydityksestä on vain 16 euroa päästessään toisen lääkärin tarkkailtavaksi, ettei pää ole vaan liian pipi. Mielelläänhän lääkärit maistavat omaa lääkettään?
Poliisin toiminnassa ihailen kuitenkin korjausliikettä, joka pitäisi ottaa kaikkialla muuallakin käyttöön.
Pääni on alkanut kirvellä muualtakin kuin otsaontelon kohdalta eikä tänä kuuden vuoden aikana korvapolilla ole vaivauduttu ottamaan minusta kuvan kuvaa. Samaan aikaan, kun kirurgisessa minua on tutkittu kahdesti, magneettikuvatkin on otettu kahdesti.
Ikävä kyllä en voi kehua sellaista, missä ei ole mitään kehumista. Jos tämä käy hengen päälle, kukaan ei ole päivittämässä kirjoituksiani, joita poikani ei hävitä.
"Poliisin toiminnassa ihailen kuitenkin korjausliikettä, joka pitäisi ottaa kaikkialla muuallakin käyttöön", kirjoitan edellä, mutta järki ei näytä koskettavan kaikkia. Terveen maalaisjärjen sijaan sössitään ja sekoitetaan kaikki, niin kuin puoskaroiminen ja tukahduttaminen auttaisi muka missään tai ketään. Vedetään vaan jotain ihme linjaa, vaikka on kuinka paljon viitteitä siitä, ettei kaikki ole ok. Kannattaa lukaista viestini, jonka postasin pari päivää ennen ambulanssikyyditystä, joka kohdistui borrelioosia potevaan homesairaaseen, jolla on yhtä sun toista ikävää kokemusta jo ennestään.
Turhaa on tuhlata kenenkään aikaa valheisiin, se ei auta yhtään ketään! Mitä se semmoinen lääketiede on, joka ei yritä kaivaa totuutta esiin, vaikka kirpaisisi kuinka ja sattuisi lääkäreitä omaan nilkkaan?
Kun tässä on ollut yhtä sun toista lisäkärsimystä ja kuormitusta kaiken muun helvetin päälle, kapasiteettia ei ole ollut kirjoitella ja kertoa viimeaikaisista oireistani täällä. Mutta jos laskee yhteen yksi plus yksi, löytyy paljon tietoa siitä, mikä on johtanut mihinkin, ja myös taustalla vaikuttavista tekijöistä.
Kerrottuani Hekan konttorissa 24.9.2015 nukkuneeni pipo päässäni maaliskuusta lähtien yöt ei kulunut kuukauttakaan ensimmäiseen mielenterveyden arvioon pääsemiseen asumisneuvojan ystävällisellä pohjustuksella tässä ns. harha-asiassa, josta on mielenkiintoinen viestikin tulevan kyydityspäivän aamuna:
Admin 23.10.2015 klo 5.13 kirjoitti:
Joopa joo. Sydän hakkaa ja luut jäytää.
Homehelvetin päälle vielä borrelioosi ja idioottien kiusa.
Sadisteilla on hauskaa, hieno juttu.
Oikeasti tilanne on se, että otsaontelo-oireiden alettua otsa on alkanut kirvellä syömisen jälkeen. Tänäänkin, joka on aivojeni kannalta aika huolestuttavaa; samoin se, että kirvelyä on alkanut esiintyä muuallakin päässä kuin otsan alueella.
Pari päivää sitten torstaina oireeni olivat oikein häijyt. Pääni kirveli joka puolelta niin, että yritin hieroa päätäni kirvelevistä kohdista. Ulkona lämpimässä ilmassa laitoin kaksinkertaisen hupparinhupun alle vielä pipon, jos se olisi auttanut jotain kirvelyyn, joka jatkui vaan. Kirvely oli niin inhottavaa, että hieroin päätäni pipon alta ja päältä turhaan. Poikanikin oli jo tosi huolissaan ja vaati minua vaihtamaan lääkäriä. Puolilta öin lähdin pää kirvelevänä lenkille, Jumalan pyytäessä minua olemaan rauhallinen paniikin yrittäessä nostaa päätään. Tultuani kotiin höyryhengitin Sinus Doctorin vahvoja eteerisiä öljyjä, antifungaalisia timjami-, kaneli- ja neilikkaöljyjä, joita on tilattava lisää iHerbistä auttaessaan jotain. Jatkaessani sitten kirjoittamista täällä viestissäni ei näkynyt juuri mitään kokemastani kärsimyksestä, vaikka olin aika heikossa kunnossa, ihmetellessäni pojan saamaa ilmoitusta, että äiti on demokratian taistelija. Mikä taistelija minä olen pysyessäni vain kiikun kaakun hengissä? Erikoista huumoria Jumalalta tai Hänen täytyy pitää minut hengissä. Mutta kun laskee yhteen yksi plus yksi, huomaa mielenkiintoisia asioita. Aloin tutkia vanhoja viestejäni, joista ilmenee, mitä missäkin järjestyksessä tapahtui. Ensiksi, toiseen pahaan punkinpuremaani syömäni seitsemän kuukauden antibioottikuuri loppuu kuin seinään maaliskuun puolessa välissä, vaikken ole parantunut ollenkaan ja oireiden pahennuttua maaliskuun lopulla alkaa pipon käyttäminen öisin. Noin kuukauden kuluttua loppuu flukonatsolikin. Toukokuussa raportoin kirvelyn levinneen jo otsaonteloon vaivaten minua jatkuvasti, myös kesäkuussa pyytäessäni terveyskeskuksesta lähetettä, joka ei vaikuta etenemiseeni yhtään joutuessani odottamaan korvapolille jo toistamiseen ilman tutkimuksia maksimiajan.
Edellä siis jotain taustaa sille, kun poikani sanoi eilen perjantaina hengitykseni haisevan ihan homeelle, jonka jälkeen hän nuuhkaisi sitä uudestaan ja sanoi sen haisevan homeelle ja mintulle, ja sitten ettei oikein tiedä... Puhdistan yhä edelleen hampaani hyvin, haju ei tule niistä. En ollut syönyt vielä mitään, hörpännyt tilkkasen vedellä laimennettua hedelmäteetä vain poikani tullessa viereeni herättyään karseaan painajaiseen taas, että äitiä ollaan viemässä jälleen.
Hirveät traumat laittomasta toiminnasta ja puoskaroinnista, jolla ei tehdä muuta kuin haavoitetaan lisää.
Viesti 12049La 21 Mar 2015, 22:09 (GMT+3) Aihe: Re: Lähetteen kirjoittaminen tai ajan varaaminen toisen puolesta - tarjolla sepitettyjä diagnooseja ja virkarikoksia
Kuten edeltä ja tuolta ja tuolta voi lukea, kaikki alkoi pienestä lumipallosta, jonka Hekan asumisneuvoja laittoi liikkeelle annettuani hänen varata lääkärinajan itselleni. Ei olisi kannattanut, sillä samalla siinä ohessa liikkui tietoa, josta kaikki sai alkunsa. Se, mistä poikani ja minä kärsimme, olikin vain "harhaa". Oli järkytys huomata, mitä asumisneuvoja oli sanellut potilastietoihini, jonka päivitin rikosilmoitukseenikin tajuamatta, että poliisin tiloissa toimiva psykiatrinen sairaanhoitaja oli ottanut siitä kopin ja kasvattanut lumipalloa isommaksi. Kerrottuani järkyttävästä kokemuksesta asumisneuvojan ja poikani läsnäollessa, miten kaikki oli muuttunut pelkäksi "harhaksi" vain ja etten menisi enää minnekään lääkäriin, psykiatrinen sairaanhoitaja ymmärsi ja oli tilanteen tasalla. Hän tunsi lääkärin, johon oli oppinut luottamaan ja joka laittoi tuulemaan, jonka kautta pääsisin sellaisiin somaattisen puolen tutkimuksiinkin, joihin ei muualta päässyt. Voisiko hän varata minulle ajan? - Nooh, kai joo sitten, kun kerran tarjotaan. Ikinä en olisi uskonut, mitä tapahtui tullessani toisiin aatoksiin. Lumipallo jatkoi kasvamistaan, ihan hirveisiin mittasuhteisiin eikä lopeta, ja on jo jyräämässä päältäni.
Halusin oikaista asioita ja sunnuntain 1.11.2015 vastaisena yönä käytin vuosikausia pakertamaani kirjoitustaitoa asiakirjaan, jonka aioin liittää kanteluuni mukaan ja printata myös kerrostaloalueen lähioviin. Sunnuntaiehtoon koittaessa sain kanteluni lähtemään, jonka jälkeen oli printtien vuoro, joita tulostin kymmenen kappaletta ja kävin teippaamassa oviin:
Lainaus:
Ambulanssi- ja poliisioperaatio 23.10.2015
Kesäkuun alussa yläkertaamme muutti uudet naapurit, jonka jälkeen meillä ei ole ollut enää yörauhaa. Se on jatkunut yöstä yöhön kolistelulla ja muulla metelillä, joka on kantautunut pääosin vain meille alakertaan. Yritettyäni sanoa asiasta kauniisti suoraan naapureille sitä ei noteerattu, jonka jälkeen harvat kirjalliset yhteydenottoni aiheuttivat julman kostamisen, jossa yöaikaan tömisteltiin lattiaa ja tiputettiin tavaroita. Koska Hekassa ei välitetty puuttua asiaan, aloin videoida meteliä, josta todistajana on toinenkin asukas, jota ei ole otettu huomioon. Nyt sunnuntain vastaisena yönä 1.11.2015 hän heräsi yläkerrasta kuuluvaan meteliin aamuneljältä saatuani itse nukuttua silikoninen korvatulppa korvassani edes vähän. Seitsemän jälkeen alkoi uusi meteli, joka lain mukaan onkin mahdollista, josta syystä tänä puolen vuoden aikana emme ole voineet nukkua yhtään aamua rauhassa pidempään ylösnousujen yhteydessä tapahtuvien ovenpaiskomisten, pallon pompottamisen ja muun metelin takia. Tilanteen ollessa niin paha, kun kiusaamista ei ole hillinnyt edes tieto siitä, kuinka sairas punkinpuremista ja muusta olen, tein tapahtumista rikosilmoituksen ja ilmoituksen häiritsevästä asumisesta, johon en lähtenyt pyytämään muiden asukkaiden nimiä jäätyämme ongelman kanssa yksin. Käydessämme Hekan toimistolla 24.9.2015 ollessani hirveän väsynyt annoin asumisneuvojalle luvan varata minulle ajan terveyskeskuksesta, jonne hän tulisi mukaani. Järkytys oli hirveä huomattuani Kantasta, että potilastietoihini oli ilmestyneet sanat, että asumisneuvojan mielestä minulla voisi olla harhoja. Reklamoin poliisillekin asiasta ja jouduin näkemään hirveästi vaivaa oikaistakseni nuo merkinnät, jollaisia ei ole ollut kertaakaan aiemmin 55 vuoteen. Ollessani yhteydessä poliisiin ihmettelin erikoisia henkilööni meneviä kysymyksiä rikosilmoituksen sijaan, joka tuntui olevan sivuseikka. Kun vahinko oli jo tapahtunut, minulle selvisi olleeni koko ajan yhteydessä vain psykiatriseen sairaanhoitajaan, joka toimii poliisin tiloissa. Käydessämme asian takia poliisiasemalla läsnä ei ollut poliisia, tämä psykiatrinen sairaanhoitaja vain, asumisneuvoja ja me molemmat metelistä kärsivät asukkaat. En tuolloin 21.10.2015 vielä tiennyt, että itse tutkinta oli päätetty jo päivää ennen. Nähtyään väsymykseni psykiatrinen sairaanhoitaja halusi varata minulle lääkärinajan päästäkseni tarkempiin somaattisenkin puolen tutkimuksiin. En meinannut suostua siihen aiemman kokemukseni perusteella, mutta hoitajan kehuttua lääkäriä maasta taivaaseen suostuin. Aika saatiin perjantaiksi 23.10.2015 ja mukaan tulisi hoitaja ja me molemmat asukkaat asumisneuvojan ollessa estynyt. Jälkikasvullani ei kestänyt kauaa tulla toisiin aatoksiin ja hän kehotti minuakin perumaan ajan, jonka tein torstaina - ja josta ei ehtinyt kulua kuin vuorokausi, niin ambulanssia ja poliisia alkoi lapata rappukäytävään. Vertaistukena minulla oli puhelimen toisessa päässä varatuomari, joka sanoi, ettei minun tarvitse avata ovea ilman laillista perustetta, jonka voin pyytää nähtäväkseni vaikka postiluukun kautta. Vasta kun huoltomieskin oli tilattu ovea avaamaan, lakimiesystäväni totesi, että ehkä on sitten parasta lähteä mukaan. Vaihdoin vaatteeni järkyttyneen jälkikasvuni seuratessa asiaa ja kertoessaan tulevansa perässäni. Ambulanssikyyti oli hidas ja töyssyinen, jonka jälkeen keskustelin sairaalassa sekä hoitajan että lääkärin kanssa, jonka jälkeen pääsin saman tien pois. Seuraavana päivänä huomasin Kantasta, että rikosilmoitukseni olivat vuotaneet psykiatriselta hoitajalta ilman lupaani ja laittomasti psykiatrille, joka oli laittanut ambulanssin noutamaan minut sairaalaan. Ilman ajan peruuttamista en olisi ikinä saanut tietää, että poliisin tiloista vuodetaan rikosilmoituksia luvatta ja laittomasti eteenpäin, jonka jälkeen psykiatri voi toimia poliisina ja haetuttaa poliisin avustuksella kenet tahansa hoitoon vastapuolen päästessä kuin koira veräjästä. Tällainen väärinkäytös on selvitettävä perin pohjin eikä lääkärinaikojen varaamisessa kannata luottaa muuta kuin itseensä tai luotettaviin ystäviin tai sukulaisiin. Odotamme viimeistään nyt Hekalta uutta sopivaa asuntoa, jossa voimme nukkua yöt rauhassa, kaiken tämän terrorin jälkeen.
Viestissäni "Taivas varjele, mitä sieltä oikein tulee!" on kuvaus siitä, mitä sitten tapahtui:
Lainaus:
Ei ole kevyttä eikä helppoa puolustaa sairaana tässä kunnossa itseään, mutta olen ottanut viimeisetkin voimavarani käyttöön. Kanteluni oli lopulta niin iso, 15 liuskaa liitteineen, ettei se mahtunut 30 megan virallisiin sähköpostilaatikoihin, vaan parin liitetiedoston kokoa oli pienennettävä. Saatuani kanteluni laajalla rintamalla matkaan tuli huojentuneempi tunne siitä, että oikeus vielä voittaa. Olin liittänyt kanteluni mukaan yhteenvedon, jossa nimiä mainitsematta kerroin tapahtuneesta. Printtasin sitä kymmenen kappaletta, jotka kävin kävelysauvalenkiltä tultuani teippaamassa niiden talojen oviin, joiden asukkailla oli ollut näköyhteys ambulanssi- ja poliisioperaatioon 23.10.2015. Halusin kertoa näkemykseni siitä, miten olin antanut psykiatrisen sairaanhoitajan manipuloimana varata poliisin tiloissa itselleni lääkärinajan, jonka peruuttaminen oli johtanut tuohon operaatioon.
Aikaavievien kirjallisten hommien takia muiden puhteitteni suorittaminen viivästyi. Olin jättänyt aamusivujen kirjoittamisen tarkoituksella kesken päivittääkseni tapahtumia niihin. Sain oikoluettua aamusivuni vasta kello 3.22, jonka jälkeen pääsin nukkumaan. Tosin korvatulppa oli jätettävä pois kuullakseni herätyskellon soiton aamulla. Nukahtamisesta ei tullut vaan mitään yläkerran metelin alettua puoli neljältä, jonka jälkeen yritin torkkua lisää. Mutta puoli viiden aikaan olohuoneen ja parvekkeen yläpuolella alkoi toistuva, hakkaava ääni, johon pelkäsin poikani heräävän herättyään juuri edellisaamuna neljältä yläkerran meteliin, jonka jälkeen ei saanut unta. Olin niin vihainen lapseni puolesta, että joku kehtasi häiritä toisten yörauhaa niin. Olin kuin ärjyvä leijona, jonka luita stressi alkoi nakertaa.
Kellon herättäessä aamulla keitin kahvia ja aloin kirjoittamaan aamusivuja, jotka jouduin jättämään kesken. Aika kirurgisessa oli järkytys lääkärin sanoessa aivan kylmästi, ettei minua voi leikata enää vammojeni ollessa liian laajat. Muserruin jo siellä vastaanotolla ja itkin lähes koko matkan kotiin, jossa yritin koota itseäni.
Vaan kas kummaa, taas ovella kolkutellaan ja ollaan aivan kuin tulossa sisälle. Mitä ihmettä? Poikani huomaa Kantasta, että psykiatri on tehnyt uuden mielenterveyden arviointipyynnön asumisneuvojan ja psykiatrisen sairaanhoitajan soiteltua, että olen liimaillut lappuja porraskäytäviin, lähetellyt hirveät määrät muka viestejä ja muuta, vaikka olen reklamoinut metelistä vain asumisneuvojan puhelinvastaajaan. Lääkärille on herännyt epäilys, että kärsin akustisesta hallusinaatiosta kuullessani meteliä, josta ilmoittaa jälleen hätäkeskukseen ja haetuttaa minua uuteen arvioon. Samalla poliisillekin on tehty jo uusi virka-apupyyntö.
Enpä ole pahemmassa myrskynsilmässä vielä ollut. Aamusivujen jatkaminen ei siinä härdellissä oikein suju, mutta yritän raapustaa jotakin. Olen jo päättänyt, etten lähde ilman poliisia minnekään. Olen juuri kannellut koko konkkaronkasta; asumisneuvojasta, psykiatrisesta sairaanhoitajasta ja psykiatrista, joilla ei ole muuta hommaa kuin kiusata sairasta ihmistä. He eivät tiedä, että se ns. lappunen on liitteenä osa kantelukirjelmää yrittäessään haetuttaa sillä minua. Epätietoisissa tunnelmissa jään odottamaan poliisia, jota ei tule.
Illemmalla kerään vielä tuhkatkin pesästä ja kantelen koko operaatiosta ja kaikista rikosilmoitukseeni liittyvistä potilasmerkinnöistä. Missä vaiheessa lääkäristä on tullut poliisi? Tämähän on skandaali. Poikakin on kirjoittamassa jo omaa sähköpostiaan muiden suullisten ja kirjallisten lausuntojensa lisäksi kärsittyään koko ajan samasta metelistä kuin minä. Jostain syystä yläkerran porukkaa ei kutsuta mielenterveyden arvioon, vaikkei ongelma ratkea täältä päästä. Jäämme seuraamaan ja odottamaan, mihin ihme touhu johtaa.
Tämmöistä soopaa syntyi, jota oli pakko vähän oikaista:
Lainaus:
Ajankohta 2.11.2015 - 2.11.2015
Palveluyksikkö Helsingin sote terveydenhuolto
Potilaskertomus
PSY
Julius Maaskola ayl
Psykiatrian konsultaatiopkl, Helsingin sote terveydenhuolto
2.11.2015
Hoidon suunnittelu
Muu merkintä
MIELENTERVEYDEN ARVIOON TOIMITTAMINEN
Asumisneuvojalta ja poliisin psyk. sh:lta tulee potilaasta jälleen yhteydenotto. Pot. on viime päivinä kirjoitellut viestejä ja lähetellyt niitä asumisneuvojalle. Asuintalossaan on liimaillut taloyhtiön rappukäytäviin itsekirjoittamansa pitkän selostuksen tilanteestaan ja häirinnästään, jonka kohteeksi kokee joutuneensa.
Pot. on siis tehnyt lukuisia ilmoituksia poliisille ja asumisneuvojalle. Lähettelee tälle spostiviestejä sekä tekstiviestejä läpi yön pidemmän aikaa häiriten näin virkailijan vapaa-aikaa. Lisäksi on lähettänyt poliisille lukuisia ääni-ja kuvatallenteita, joissa pyrkii tuomaan esiin häirinnän. Olen katsonut tallenteet, enkä voinut todeta niissä mitään saatekirjeissä mainituista huuteluista, kolauksista tai muista äänistä. Minulle heräsi epäily akustisista hallusinaatioista, joista pot. kärsii eikä niitä siksi ole tallenteissa. Ilmoitan jälleen hätäkeskukseen ja pyydän toimittamaan uudelleen MT-arvioon. Teen myös virka-apupyynnön, sillä pot. tulee tod.näköisesti kieltäytymään arvioon toimittamisesta.
Oikeasti en ole kirjoittanut enkä lähettänyt asumisneuvojalle ainoatakaan tekstiviestiä enkä muutakaan viestiä, enkä yhtään sähköpostiviestiäkään, jota muut eivät olisi tämän jutun yhteydessä saaneet, viimeisen löytyessä sähköpostiketjusta 2.10.2015. En ole tehnyt lukuisia ilmoituksia poliisille, ja vaikka olisinkin, psykiatri ei ole poliisi eikä oikea henkilö arvioimaan eikä tutkimaan rikosilmoituksia, jotka on hänelle laittomasti ja luvatta vuodettu. En ole lähetellyt asumisneuvojalle sähköpostiviestejä enkä tekstiviestejä läpi yön, en ollenkaan; soittanut ainoastaan virkanumeronsa vastaajaan ilmoittaakseni metelistä, joka on häirinnyt untamme öisin, joka näkyy puhelinyhtiön lokitiedoissakin.
Mutta homma pyörii näin, ja toinen on jo komppaamassa Helsingin huippusotessa:
Lainaus:
Ajankohta 2.11.2015 - 2.11.2015
Palveluyksikkö Helsingin sote terveydenhuolto
Potilaskertomus
PSY
Anu Tähkiö osastonlääkäri
Haartmanin psykiatrinen päivys, Helsingin sote terveydenhuolto
3.11.2015
Hoidon suunnittelu
Suunnitelma
Oltu yhteydessä eilen ensihoitoon ja ensihoidon lääkäriin. Potilaan kotona on pyritty käymään, muttei ole tavoitettu. Turvalukko ollut päällä. Voimassaoleva virka-apupyyntö tehty, jos tavoitetaan.
En ole koskaan tavannut noita lääkäreitä ja ihmettelen, miten he voivat kirjoittaa noin paljon paskaa tuntematta minua yhtään?
Tein järkyttävän virheen luottaessani tuollaisiin ihmisiin, joita ei taida saada kuin vain lakimiesarmeija pysähtymään ja perääntymään.
Ei ole niin, ettenkö tarvitsisi aamusivujani edelleen kaikkien tuhansien kirjoittamieni liuskojen jälkeen, että voisin hötkyillä vaan. Onneksi tämä on elämäntapa, joka kasvattaa ja kouluttaa minua, johon voin purkaa ahdistukseni. Aamusivuissa ei valmistu mihinkään, niitä pitää kirjoittaa päivästä päivään tepsiäkseen mihinkään. Toki rukouskin auttaa, jos ei pysty kirjoittamaan. Mutta niin kauan kuin pystyn, kirjoitan. Kirjoittaessa myös kypsyy kaikenlaista ja pääsee monen asian yli. Kirjoittaa sitä sun tätä ja samalla kuin huomaamattaan mielessä on kypsynyt jotain, niin kuin minulla eilen, että julkaisen nuo jälkimmäisetkin potilasmerkinnät. Enemmän ne kertovat noista lääkäreistä ja heidän metodeistaan kuin minusta. Tajusin senkin, ettei minun kannata eikä edes tarvitse alkaa todistella olevani terve. Minussa on yhtä sun toista vikaa ja häikkää siellä sun täällä ja lisää tulee ikääntyessäni ja sairastaessani. Esimerkiksi lauantaina laitoin kattilan mikroon, vaikka se piti laittaa takaisin jääkaappiin otettuani ruokaa. Onneksi havahduin virheeseen teräskattilan mentyä väärään paikkaan. Mutta vaikka spirokeetta rouskuttaa aivojani, Suomessa ei ole kroonista borrelioosia. Lääkärit voivat päättää niin ja paljon muutakin, ja tehdä mitä vaan, olla jopa noudattamatta lakia, vaikka se koskee myös heitä. Varsinkin psykiatriassa mielikuvitus ja mielivalta yhdistyvät vähän liiankin tehokkaasti, turhanpäiväisiin ja kalliisiin ambulanssikyydityksiin asti. Juuri pari päivää sitten näimme poikani kanssa, kuinka ambulanssi ja poliisi köröttelivät kuin majakka ja perävaunu kapeaa katua peräkkäin. Meidän molempien mieleen tuli, että ollaanko sitä menossa jonkun kotiovelle taas ja mitä varten. Onko Maaskola ollut asialla taas, ajattelin.
Tiistaina 17.11.2015 ollessani hirveän väsynyt ja kipeä aloitin aamusivuni ennen puoltapäivää jatkaen iltapäivään asti. Kirjoitin muun muassa näin:
Lainaus:
Kello 15.17 jatkaessani hirveän hermostuneena aistiessani jotain pahaa ilmassa. Arvostelin viime yönä ketjussani "Aamusivuista elämän ehtoosivuihin" psykiatri Maaskolan ns. hoitotiimiä, johon kuuluu kaikki asiat yhteen sössivä psykiatrinen sairaanhoitaja Juurikko ja Hekan asumisneuvoja, joka on paksu kuin lihapulla ja kaipaisi vähän syömisneuvontaa, kirjoitin, ja kerroin, kuinka poikani on herännyt painajaisiin ja hänen sydämensä alkanut hakata pelkästä postin tippumisesta lattialle perusturvan mentyä. Maaskolaa huvittaisi varmaan nitistää kritiikkini, jos vain keksisi keinot siihen, ja juuri se on painostavan tunteeni taustalla; onhan hän jo 2.11.2015 tehnyt minusta voimassa olevan virka-apupyynnön, joka on Haartmanin sairaalan osastonlääkäri Tähkiönkin 3.11.2015 päivittämä, jolla olen tehty kuin lainsuojattomaksi, joka on ihan karsea tunne. - Herra, ole kanssani. Mieleeni tuli raamatunkohta: "Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä. Vastustakaa häntä, uskossa lujina! Tiedättehän, että veljenne kaikkialla maailmassa joutuvat kokemaan samat kärsimykset. Kaiken armon Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa. Vähän aikaa kärsittyänne hän itse varustaa, voimistaa, vahvistaa ja lujittaa teidät. Hänen on valta iankaikkisesti. Aamen." Tuo on 1. Pietarin kirjeestä 5:8-11 kirjoitettuani kohdan vähän pidempänä lohdulliseen loppuunsa asti, jota oikolukiessani sain ihanan Pyhän Hengen lukiessani sanoja: "kaiken armon Jumala", kellon ollessa 16.01 silloin. Kiitos rakas Jumala ihanasta Pyhästä Hengestäsi, joka tuntuu vieläkin. Et ole hylännyt etkä jättänyt minua yksin.
--
ღ
Herra, suojele lastani ja rakkaitani. Ole aina kanssamme, päästä meidät pahasta ja sairauksista. Ylistetty olet Herramme ja Jumalamme! Aamen.
(Kello 16.22. Oikoluvun jälkeen kello 16.47, kun ulkona on 4,7 astetta lämmintä saatuani Pyhän Hengen jälleen lukiessani Pietarin kirjeen kohtaa.)
Siteeraan aamusivuissani 1. Pietarin kirjettä 5:8-11, jonka raapustin käsin niin kuin kaiken muunkin, mutta kopioidessani tietokoneelle samaa kohtaa huomasin Uskonkirjat.netistä upean alun, joka sekin pitäisi ottaa mukaan, 1. Piet. 5:6-11:
Lainaus:
Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, niin hän ajan tullen korottaa teidät.
Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.
Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä.
Vastustakaa häntä, uskossa lujina! Tiedättehän, että veljenne kaikkialla maailmassa joutuvat kokemaan samat kärsimykset.
Kaiken armon Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa.
Vähän aikaa kärsittyänne hän itse varustaa, voimistaa, vahvistaa ja lujittaa teidät.
Hänen on valta iankaikkisesti. Aamen.
Minulla oli tiistaina sellainen tunne, että jos en julkaise potilasmerkintöjä, noita syntyy vielä lisää. Keskiviikkona eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta tuli kirje, jossa kerrottiin asian olevan jo vireillä hallintokanteluna poliisissa ja mukana oli muutakin tärkeää tietoa.
Vaikkei näin saisi ikinä tapahtua eikä tällaista voi hyväksyä, on tässä koko ajan ollut humoristisiakin piirteitä. Selostettuani asiaa puhelimessa lakimiehelle hän tippui puolessa välissä kelkasta ja pyysi lähettämään sähköpostia. Tehtyäni sitten työtä käskettyä ja laitettuani sähköpostiketjut matkaan hänen postilaatikkonsa meni viesteistäni tukkoon.
Viesti 12048Su 22 Mar 2015, 3:15 (GMT+3) Aihe: Re: Apua borrelioosiin, sieni-infektioon ja muihin sairauksiin
Admin 30.8.2015 klo 20.37 kirjoitti:
Voin vain aavistaa, kuinka sairaita monet ihmiset ovat, jopa pienet lapset, kun eivät saa oikeaa apua mistään. Sellaista, joka auttaisi edes vähän.
Paljon kaikkea olen kokeillut minäkin niin homesairauteen, sieni-infektioon kuin borrelioosiinkin.
Jos ajatellaan luontaistuotteita, niin on pari täysin käsittelemätöntä juttua, jotka Luoja on järjestänyt sellaisinaan, jotka kuuluvat jokaiseen päivääni.
Ensimmäinen on amygdaliini, jota on luonnostaan esimerkiksi omenan ja aprikoosin siemenissä, jolle olen aloittanut oman ketjunsa. Tilasin Saksasta kilon pussin aprikoosin ytimiä, joita riittää ja riittää yhdelle syötäväksi. Poikani ei uskalla koskea niihin, ja hyvä ollakin varovainen, sillä ytimet on pidettävä poissa lasten ulottuvilta, koska niitä ei voi syödä siitä vaan kuin pähkinöitä. Painan viitisenkymmentä kiloa ja olen alusta lähtien pureskellut pari aprikoosin siementä kerralla. Yhdestä tulisin vain vihaiseksi, sillä ainakin nuo ostamani saksalaiset siemenet tai ytimet maistuvat niin hyviltä. Näppituntumalta olen totutellut aprikoosin ytimien annostukseen ja voinut joskus pahoin, jos taukoa siementen mutustamisessa ei ole ollut tarpeeksi pitkään. Voin syödä kolmekin siementä kerralla, jos tauko on pidempi. Tänään illalla otin neljä ydintä kerralla, koska en ollut koko päivänä ottanut mitään rohtoja ja nivelissäni jäyti jo melkoisesti.
Aprikoosin ytimissä oleva amygdaliini tappaa eläviä spirokeettoja, muttei tehoa spirokeetan kysta- ja rakkulamuotoihin, joista muodostuu koko ajan uusia spirokeettoja. Se onkin jo toinen juttu, millä ne kysta- ja rakkulamuodot saisi tapettua, kun lääkärit eivät halua määrätä tarpeeksi kattavia antibioottikuurejakaan. Jättäessään ihmiset heitteille lääkäreiden ja muiden terveyspoliisien onkin turha tulla nassuttamaan mitään siitä, että sairaat kokeilevat ahdingossaan kaikkea, mistä olisi vähänkin apua. Kokeilut tulevat vaan kalliiksi ja olisi mukava tietää heti, mitä kannattaisi yrittää.
Toinen uusi, vasta tämän kesän juttu on ollut Nigella sativa öljynä ja ennen kaikkea siemeninä, josta kerron viestini lopussa tuolla:
Admin 17.8.2015 klo 1.08 kirjoitti:
Olen joutunut jättämään yökirjoittamisen ja hertsien ottamisen, joka olisi ollut tosi paha takapakki, ellei poikani olisi keksinyt Nigella sativaa, jota olen käyttänyt sekä öljynä että siemeninä jo aika pitkään. Löytö on hyvin arvokas, sillä mustakuminasta kerrotaan Raamatussakin, Jesajan kirjassa 28:23-29. Paljon myöhemmin elänyt profeetta Muhammed sanoi sen parantavan kaiken muun paitsi kuoleman. Nigella sativassa on yli sata vaikuttavaa ainetta ja siitä on satoja tieteellisiä tutkimuksia. Suomessa öljy ja siemenet ovat kalliita, iHerbissä edullisempia.
Kuten linkistä edellä näkyy Nigella sativasta on satoja tutkimuksia ja sitä pidetään ihmeyrttinä, jonka siemeniä on kokeiltu myös lämmittää tehon nostamiseksi. Itse olen pureskellut siemeniä sellaisenaan ja miettinyt, voisiko niitä yrittää myös kasvattaa. Enemmän tykkäisin nauttia Nigella sativaa öljynä sisäisesti, mutta siemenet vaikuttavat tehokkaammilta, vaikka pienten siementen pureskelu onkin ikävää nauttiessani kourallisen kerrallaan. Vaikka olenkin niin sairas ja borrelioosi jyllää minussa täysillä, olen jo saanut Nigella sativasta jotain apua. Olen alkanut hikoilla öisin, mitä ei ole ennen juuri tapahtunut. Lämpö auttaa särkyyn ja spirokeetta on erittäin herkkä lämmölle, jonka takia olenkin alkanut suojata arvokkainta omaisuuttani pipolla. Esimerkiksi kirjoittaminen on hidasta ja vaateliasta puuhaa enkä voisi kirjoittaa mitään, jos ne elukat mussuttaisivat aivoni kokonaan niin, etten pystyisi ajattelemaankaan mitään. Tähän on uponnut jo paljon aikaa, mutta laitan perään vielä pari linkkiä.
Iso pussillinen Nigella sativan siemeniä, joita käytän:
1) mustakuminan eli Nigella sativan siemenet, kourallinen pari kertaa päivässä hyvin pureksien
2) aprikoosinytimet eli amygdaliinia, pari kertaa päivässä kolme ydintä kerralla; mutta spirokeettojen päästyä liikaa jylläämään varovasti joskus yksi ydin kerralla lisää, mutta pätee vain meikään ja noin 50 kilon elopainoon totuttuani jo amygdaliiniin, jota käytän joka päivä niin kuin Nigella sativaakin, eikä annostustani saa soveltaa kenenkään muuhun
3) greipinsiemenuute, GSE, jota minulla on iso pullo, tilatessani seuraavaksi kai pienemmän, jota on helpompi kuljettaa mukanaan, käyttäen yhdessä tämän kanssa:
4) alkoholiton Cat's Claw, jonka maku on GSE:n kanssa yllättävän mieto, tiputtaen molempia kymmenen tippaa lasilliseen vettä pari kertaa päivässä.
Enemmänkin voisi käyttää rohtoja borrelioosiin, mutta käytännössä olen hyytynyt enkä jaksa nieleskellä enempää. Noiden lisäksi olisi tärkeää hyvät unet ja stressitön elämä, jotta immuunipuolustus voisi toimia edes jollain lailla. Ikävä kyllä eri tavoin vinksahtaneet, kylmät ja kovat ihmiset tekevät kaikkensa häiritäkseen lepoa ja rauhaa, johon kuuluu myös tärähtäneet lääkärit, jotka eivät ymmärrä mistään.
Viesti 11852Ma 14 Jou 2015, 3:55 (GMT+3) Aihe: Re: Sairastamista oman onnensa nojassa uskomuslääketieteen tuolla puolen ja ilman uskomuslääkäreiden apua
Admin 22.10.2015 klo 1.11 kirjoitti:
Admin 21.10.2015 klo 0.48 kirjoitti:
Admin 17.10.2015 klo 2.31 kirjoitti:
Admin 15.10.2015 klo 1.42 kirjoitti:
Admin 14.10.2015 klo 1.11 kirjoitti:
Äkkiä hupeni tunti viestien kopioimiseen ja linkittämiseen, jota ennen olin saanut vasta aamusivuni oikoluettua kello 23:n pintaan, neljän sivun oikolukemisen vietyä nelisenkymmentä minuuttia. Eikä se ole mikään ennätys edes; aamusivuja on oikoluettu puoli kolmenkin aikaan yöllä, jos on ollut tarvis ja jatkettu seuraavana päivänä taas. Kynät ja mapit vaihtuvat vaan, mutta kirjoitan liuskat täyteen siitä elämästä, mitä on.
Sairaudet ja rankat olosuhteet ovat piiskanneet elimistöni äärirajoilleen. Oli viisas päätös laittaa yli vuosi sitten alkoholi kokonaan paitsioon ollessani näin sairas. Kielessäni on useampi afta, jotka eivät ota parantuakseen.
Unenlaatu on mitä on silikoninen korvatulppa korvassani. Tiistain vastaisena yönä päästyäni kolmelta nukkumaan heräsin kuuden jälkeen siihen, että hengitystieni olivat täynnä sinne valunutta limaa. Kärsiessäni nielemisongelmasta olin nukkunut kai niin, että lima oli päässyt valumaan keuhkoputkiin, josta olen kirjoittanut monia kertoja aiemminkin. Nyt limaa oli vain niin paljon, että oli noustava puhaltamaan pulloon, liman vaivatessa edelleen niin paljon keuhkoissa, ettei nukahtamisesta meinannut tulla enää mitään.
Takana oli maanantaipäivä, jolloin lampsin pitkästä aikaa kauppaan kokoontaitettava selkäreppu selässäni ja kävelysauvat käsissäni. Kävellessäni takaisinpäin kevyen kantamuksen kera jo pitkään kummitellut vasemman jalan hermovaurio alkoi vaivata taas. Yhä uudestaan nivustaipeesta läikähti kuin lämmintä vettä reittä pitkin alaspäin. Samalla oli hyvää aikaa ajatella kaikkea, miten lääkäreistäkin, joiden pitäisi olla tiedemiehiä omine mikroskooppeineen, on tullut pelkkiä uskomuslääkäreitä, jotka uskovat sitä sun tätä, mutta eivät oikeasti tutki enää mitään. Turhaa mennä näiden uskomuslääkäreiden luokse valittamaan oireistaan, joihin he eivät usko ja joita eivät viitsi tutkiakaan, miten asiat uskomuksen tuolla puolen oikeasti ovat.
Vaatii kovaa päättäväisyyttä kirjoittaa aamusivunsa joka päivä ennen seuraavaa aamua. Mutta koska olen päättänyt, kirjoitan. Punkinpuremien jälkeen aivojen toimiessa huonommin ja hitaammin ja ajatuksen takkuillessa poikani on monta kertaa ehdottanut aamusivujen heivaamista ja jättämistä väliin. Se ei vaan käy päinsä eikä toimi niin; jos en kirjoittaisi traumojani sitä mukaa pois, kun niitä tulee, en kirjoittaisi mitään muutakaan. Traumat muodostavat lukon, jossa ei luoda mitään, joka alkaa kahlita, jos sen antaa hallita itseään. Kirjoittamalla kurjistakin asioista ja jatkamalla aamusivuja aina siitä, mihin on jäänyt, ongelmat saavat ilmaa ja etääntyvät liuska kerrallaan. Verisiä loukkauksia ei unohda, siitä ei ole vaaraa, mutta oppii tuntemaan itsensä paremmin ja analysoimaan kaikkea paremmin. Mitä kannattaisi tehdä vai kannattaako mitään; ajatukset kypsyvät ja hautuvat. Sitä ja tätä vääryyttä ei voi unohtaa, niille on tehtävä jotain. Esimerkiksi tämä, miten sairaita ihmisiä kohdellaan, ei ole oikein. Tuhansien liuskojenkin jälkeen tiedän, ettei se ole oikein ja kirjoitan siitä vaikka tappiin asti. Kaikki se on kuvattava tarkkaan; koko se julma rääkkäys ja kärsimys.
On hienostuneita ja vähemmän hienovaraisia tapoja rääkätä ihmisiä. Lääkärit käyttävät hienostuneinta tapaa, jolla on saatettu monet ihmiset hautaan; kääntämällä selkänsä sairaille, ajamalla nämä kotiin ja kitumaan hoitojonoissa viikkoja ja kuukausia. Keinoja on lukemattomia ja eri elämänalueilla sadisteilla omat konstinsa. Joku voi odottaa minuutin päälle määräajan ja aloittaa hirveän metelin, kuten kello 7.01 tänä aamuna. Kun jokainen antaa oman panoksensa, kiusaamisvolyymi pääsee oikein huippuunsa. Kärsittyjen ja valvottujen öiden jälkeen herätys parin tunnin kuluttua. Yhteistyössä lääkärit ja kiusaajat. Hieno juttu.
Mutta olen hengissä ja elän vielä. Kolistelujen vastapainoksi olen alkanut kuunnella Kallion kirkosta ostamaani Popovien cd-levyä "The Long Way Home" - pitkä matka kotiin. Kiusaajat eivät tiedä, että se on hengellistä musiikkia, mitä täältä on alkanut kuulua päivisin. Ei heidän tarvitsekaan tietää, mutta saan taivaallisesta musiikista parantavaa voimaa.
Kello on 1.10 nyt. Sain aamusivuni oikoluettua vasta vähän ennen puolta yötä kilvoitellessani ajan kanssa kuin Tuhkimo ennen kuin satu päättyy ja karu todellisuus koittaa.
Vasemman jalan hermovaurio on vaivannut viime aikoina päivittäin. Öisin nukkuessa tapahtuu jotain, mikä heikentää unen laatua. Nukunko kunnolla enää ollenkaan, mitä hermostossani tapahtuu.
Kirjoittaessani huomaan kaikenlaista, mitä en haluaisi huomata. Mitä nolompi moka, sitä enemmän suttaan päälle.
Kirjoitin aamusivujen ensimmäiseen liuskaan keskiviikkona 14.10.2015:
"Olen juonut eilisen kylmän kahvini loppuun ja saanut jo uutta puhtaaseen kuppiin, jonka otin jääkaapista."
Samanlaisia virheitä tulee puhuessa ja kirjoittaessa jatkuvasti, on tullut jo kauan. Korjaan virheet ja hätkähdän. Mitä ihmettä aivoissani oikein tapahtuu.
Ollessani niin kuormittunut en olisi enää muistanutkaan, mutta palautui mieleeni kurkattuani tänne ja tähän ketjuun, että olin viime aamuyönä hyvin vaativassa aivoleikkauksessa, jossa olin hereilläkin, ja joka jatkui ja jatkui. Onnistumisesta ei ollut mitään takeita, selviänkö hengissä vai kuolenko. Miten se uni oikein menikään, yritettävä muistella seuraaviin aamusivuihin... Poikani mietti, onkohan aivoni olleet kipeät. Niin voisi ainakin olettaa elämän ollessa yhtä painajaista päivin ja öin.
Kuormittunut ja karsea olo - ja sen olen näköinenkin. Olipa mukavaa katsoa itseään sovituskopin peilistä maanantaina kärsimyksen näkyessä koko olemuksesta. Poskiontelohelvettiä tammikuun lopusta 2010, jonka päälle borrelioosihelvettiä toukokuusta 2012 lähtien. Ja yhä lääkärit yrittävät kusettaa, Jumal'auta! TT-kuvaa kaipaavat vaan, ettei näy mitään. Pistänkö niille neropateille tämän linkin? Kohta on kaluttu vakuutuskin aivan loppuun; viety vaan rahat ilman apua. Sen päälle koko muu paska vielä, niin alan olla aika heikossa kunnossa. Mutten jouda enempää jorinoimaan... Huomasin juuri kauhukseni, etten ole kirjoittanutkaan vielä aamusivuja loppuun, kun on kipeänä pitänyt raataa niin paljon muuta ja taisteltava kaikesta.
Sain viime yönä prässättyä aivosivuni kasaan kello 1.35 ja oikoluettua kello 1.54, joka onnistuu vaan tahdonvoimalla alkaessani nukahdella jo. Tänään sain oikoluettua sivut vasta kello 0.31 enkä ole yhtään sen pirteämpi, vaan hirmu rasittunut ja väsynyt. Mutta aivoni tarvitsevat ja haluavat tätä ruokaa, että rassaan nystyröitäni vaikka vähän unisena, kunhan vaan rassaan. Tietokoneella näppäileminen on kyllä paljon kevyempää - niin kevyttä, ettei tällä yhtään ongelmaa terapoida. Käsin kirjoittaminen on kyntämistä, joka on niin raskasta, että se väkisinkin auttaa. Krooh-puuh.
Ai, ai, kuinka vasemman käden pikkusormen ja nimettömän väli kutiaa Trichophyton rubrumin yrittäessä levitä sinnekin. Niin on käynyt joskus ennenkin, jonka jälkeen olen pistänyt pelin jollain konstilla poikki. En nauttinut kesällä mitään sienilääkekuuria, että poskiontelossa olevan sienen saisi paremmin esiin ja tutkittua, joka näyttää olevan vähän hankalaa. Ongelma on kuitenkin massiivinen - Doug Kaufmannin haastattelema Dr. Salter arvioi, että lääkärin vastaanotolla käyvistä suurimmalla osalla, 99 prosentilla, on taustalla olevia sieni(infektio)ongelmia [underlying fungal problems]. Mitä Lymeen tulee, otsikon Natural Approach to Lyme Disease alla on video, jossa Dougin mielestä on mielenkiintoista, miten Lymen tauti ja sienimykotoksiinisairaus tai mykotoksikoosit näyttävät samankaltaisilta. Doug myös ihmettelee, miten joku kasvi tulee vastustuskykyiseksi bakteereille ja sienille, jonka antifungaalisia ominaisuuksia voidaan käyttää ihmisten auttamiseen ruoan ollessa lääkettä, jonka Jumala on meille antanut. Videolla haastatellaan Philip Battiadea Infusiosta.
Mikä maaginen päivämäärä edellä, 22.10.2015, jonka jälkeen iskettiinkin sairaan kimppuun seuraavana päivänä oikein kunnolla! En ole parantunut mistään, mutta joutunut yhä rasittuneempana taistelemaan kaikesta. Tämänkin ketjun päivittäminen on jäänyt niin kuin kaiken muunkin.
Huomasittehan uutisen pipon käyttämisestä? Olen niin sairas, että olen käyttänyt kaksinkertaista pipoa nukkuessani viime maaliskuusta lähtien.
Kaiken kiusan jälkeen, kun meikälle järjestettiin oikein ambulanssikyyditys sairaalaan mielenterveydenarvioon, jota kiusaa jatketaan vaan, ei voi kuin ihmetellä, missä maassa sitä oikein elää. Käsittämätöntä ja törkeää. Niillä ei olisi ollut sairaalassa edes niin paljon vaatteita ja peittoja, mitä olisin tarvinnut pysyäkseni lämpimänä, eikä mitään muutakaan tarvitsemaani! Olen liian kipeä jopa sairaalaan - turhaa tulla sairasta ihmistä kiusaamaan, kun ei kerran saa oikeaa hoitoa somaattisiin vaivoihin, jotka eivät psyykenpillereillä parane, se on vissi se.
Olenkin kirjoittanut tuolla jotain tämänhetkisistä rohdoistani, joista on jotain apua. Koska piskuisten mustakuminan siementen pureskeleminen on aika raskasta, keksimme kokeilla jauhamiseen Lidlin kahvimyllyä, joka onkin tosi hyvä säiliön ollessa vaan vähän pienenlainen. Poikani keksi sekoittaa jauhetta hyvälaatuiseen oliiviöljyyn, joka pehmittääkin vahvaa makua jonkin verran.
Kun on saanut kärsiä jo vuosia ja elämä mennyt aina vain vaikeammaksi, ei voi kuin ihmetellä tätä kidutusta ja kiusaamista, mitä Suomessa saa osakseen.
Koko yhteiskunta on sairastunut kiusaamiseen, jonka kohteeksi heikot ja kärsivät joutuvat.
Lääkärit pitävät huolen siitä, että uhri pysyy sairaana, ettei hän saa apua ja joutuu kitumaan vuosikausia.
Naapurit pitävät huolen siitä, ettei heitteillejätetty sairas saa edes levätä rauhassa, vaan kiusaavat ja metelöivät minkä ehtivät.
Kunta pitää huolen siitä, että kärsimys huonoissa olosuhteissa jatkuu. Koko systeemi pelaa sairasta vastaan.
Ihmisillä on edessään hidas ja kivulias kuolema vuosien kärsimisen jälkeen.
Edes koiriakaan ei kohdella Suomessa niin huonosti kuin meitä ihmisiä.
+ + +
Kirjoitan tätä sängyssä puoliksi peittojen alla kannettava tietokone sylissäni. Asennossa olisi toivomisen varaa, mutta niin olisi kaikessa muussakin.
Ettei tämä helvetti olisi totta niin kuin se on.
Etten voi nukkua enää edes omassa sängyssäni yläkerran narsistin takia, joka ei pidä kiusaamisessaan päivänkään taukoa keskittyen varsinkin aamuihin. Kerrottuani valvoneeni aamuun, etten ollut nukkunut yhtään metelin alettua, hän hymyili ilkeästi ja sanoi: "Hyvä."
Olisi tärkeää pystyä nukkumaan kestääkseen kaiken.
Muttei se onnistunut tänäkään yönä.
Otsani kirveli, vapisin ja tärisin niin kuin nytkin.
Heitteillejätöllään lääkäritkin osallistuvat kiusaamiseen kuin julmat narsistit konsanaan.
+ + +
Miten kestän aamulla parin tunnin kuluttua taas?
Kiusaajat eivät esitä sitä kysymystä.
Kauppakeskuksessa olin kuin haamu ja kävelin villasukat jalassa.
Hyvä puoli on se, että narsistin herättäessä aamusivut ovat aamusivuja taas.
Huono puoli on se, että jälki on kauheaa, se mitä joudun kertomaan.
On ollut niin hirveän rankkaa, että hyvä kun olen pysynyt hengissä ja jaksanut kirjoittaa aamusivuni, joiden pakertaminen häirittyjen unien ja unettomien öiden jälkeen on ollut liian raskasta ja onnistunut vain kovimmalla tahdonvoimalla. Niskan päällä ei ole ollut pelkkä sairaus, vaan ihmisestä lähtöisin oleva julma paha, jota on jatkunut koko kesän ja syksyn. Yhtenä yönä, kun kiusaa oli jatkunut läpi yön enkä ollut nukkunut yhtään, tein rikosilmoituksen, ilmoituksen häiritsevästä asumisesta ja lähetin sähköpostia lukuisine todisteineen. Viimeksi, kun olin saanut nukuttua metelin takia yöllä vain tunnin ja sitä edellisenä yönä pari tuntia, kävimme poikani kanssa asuntotoimistossa, jossa parissa vuodessa tunnistamattomaksi lihonut virkailija sanoi olevansa minusta huolissaan ja voivansa varata lääkärille ajan ja tulla sinne mukaani. Koska olin niin väsynyt ja hän noin avulias, annoin hänen tehdä niin. Tulomatkalla kotiin haimme paremmat korvatulpat, jotka ovat silikonia ja muotoillaan korvaan.
Seuraavana yönä yläkerran metelin jatkuessa ennallaan yritin käyttää uusia korvatulppiani, joista tyynyä vasten oleva tulppa painoi niin paljon, että se oli otettava pois. Kääntäessään päätä tulppa oli otettava aina pois ja muotoiltava päällimmäiseen korvaan suojaksi. Se oli työlästä eikä taannut leppoisia, mutta edes jonkinlaiset unet.
Herättyäni jäin miettimään, oliko asumisneuvoja ottanut ollenkaan yläkertaan yhteyttä menon jatkuessa samanlaisena. Päätin soittaa ja kysyä, ja asumisneuvoja vastasi, ettei ollut nyt yhteydessä, mutta että neuvotteluyhteys oli koko ajan olemassa. Minulle oli siis varattu vain lääkärinaika, muttei yläkertaan otettu yhteyttä.
Tänään päätin käydä Kantassa kurkistamassa, mitä potilastietoihini on kirjattu, enkä voinut muuta kuin yllättyä ja järkyttyä. Pyysin poikanikin katsomaan ja tämäkin ihmetteli: "Mitä helvettiä!"
Lainaus:
24.9.2015
Hoidon toteutus
Etäkontakti
Hekan asuntotoimiston asumisneuvoja soittaa ppkl:lle virkanumeroon; asiakas antanut luvan soittaa: asumisneuvoja kertoo, että asiakkaalla vaikeuksia saada unenpäästä kiinni "naapureiden metelöinnin ja häirinnän takia". Asiakasta ja naapureita kuultu asiasta ja asumisneuvojan mielestä asiakkaalla voisi olla harhoja ym. Varaa nyt asiakkaalle lääkäriaikaa, lupautunut tulemaan asiakkaan kanssa vo:lle mukaan.
Ajatelkaa, miten sairaita kiusataan ja kohdellaan kiusaamalla vain lisää.
Voi harmi, että todisteita on niin paljon ja äänittämällä saisi lisää, vaikkei kunto sitä juuri kestäkään. Googlattava parempia korvatulppia, kun jaksan.
Eipä vaan uskoisi, mitä kirjoitusaiheita minulle järjestetään. Eikä mitään satua, vaan totisinta totta.
Aina vaan paksummaksi menee; meille ei tarjottu enää vain lääkäriä, vaan psykiatria, kun nuo saatanan sotanorsut eivät osaa käydä edes yöllä vessassa paiskomatta ovia. Tänään se tapahtui kello 3.38 juuri, kun olin nukahtamassa, ja stressaannuttuani luuni alkoivat jäytää spirokeettojen päästyä vauhtiin taas.
Rikollisia hyyssäävä Heka osallistuu sairaiden kiusaamiseen siunaamalla sen tämän ollessa heille tyystin vierasta:
Lainaus:
"Ottakaa kantaa", lausui Elie Wiesel ottaessaan vastaan vuoden 1986 Nobelin rauhanpalkinnon.
"Puolueettomuus auttaa sortajaa, ei koskaan uhria. Vaitiolo rohkaisee vainoojaa, ei koskaan vainottua."
Eikä uutta asuntoa heru. Tarjottu homeista sairastuneille vasta yhtä homekämppää, jossa visiteeraamisen jälkeen keuhkoni olivat yli kolme vuorokautta tulehtuneet ja kipeät.
Ajatelkaa tätä kiusaamista, jota on jatkunut kesästä syksyyn ilman, että siitä olisi välitetty tehdä loppua. Heinäkuun 9. vastaisesta yöstä lähtien olen nukkunut poikani sängyssä jouduttuamme vaihtamaan vuodepaikkoja saadakseni nukuttua edes vähän. Käytännössä poikanikin joutuu metelin takia valvomaan, vaikka hänellä on paremmat unenlahjat. Perjantaina yläkerran meteli herätti hänet aikaisin aamulla paljon ennen hiljaisuuden loppumista, ja itse olin päässyt vasta aamulla nukkumaan korvatulppa korvassani.
Olin tehnyt rikosilmoituksen, jota psykiatrinen sairaanhoitaja tuli sössimään ja varaamaan vielä psykiatrille aikaa ollessani niin kovilla. Vastaanotolle piti tulla hoitaja, minä ja poikani, joka sanoi minulle myöhemmin, ettei tule sinne ja kehotti perumaan koko ajan, jonka teinkin kapasiteettiini vedoten. Pyysin hoitajaa perumaan varaamansa ajan mahdollisimman kauniisti, ettei siitä tulisi mitään ongelmia.
Perjantai-iltapäivänä totuus paljastui. Ovella oli joku, jota menin ovisilmästä kurkkaamaan. Postinkantaja varmaan? Mitä vielä; värikkäästi pukeutunut mies pyysi minua avaamaan oven, koska lääkäri haluaisi jutella kanssani. Siitä alkoi show, jossa puhuin vuoroin puhelimessa lakituttuni kanssa, vuoroin oven läpi katsoen ovisilmästä, miten porukkaa alkoi kasaantua ovemme eteen yhä enemmän. Seurasin lakimiesystäväni neuvoja, ettei ovea tarvitse avata ilman laillisia perusteita, joita kenelläkään ei ollut näyttää. Vasta kun huoltomieskin oli tilattu avaamaan ovea, jonka poliisit olisivat hajottaneet, ystäväni neuvoi minua lähtemään. Aloin vaihtaa vaatteita ja saatuani itseni kuntoon astuin käytävälle. Poliisi halusi tarkistaa, ettei laukussani ollut mitään vaarallista, joten näytin vähän sisältöä, vesipulloa sun muuta ja uusimman Rukousystävä-lehden, jonka olin ottanut mukaani. Minut saatettiin ambulanssiin, jonka kyydissä istuin ensi kertaa elämässäni, ihmetellen maailmanmenoa ja töyssyistä matkaa. Sairaalassa sain oitis lapun ranteeseeni, jonka jälkeen vanhempi naishoitaja haastatteli minua. Jouduttuani odottamaan lääkäriä kysyin, voinko käydä vessassa, joka onnistui mieshoitajan saattamana ja jäädessä ulko-oven viereen vahtimaan, etten vaan karkaisi.
Minusta tuntuu, että arvon psykiatri taisi suuttua peruuttaessani ajan. Ikävää, että hänen työvuoronsa pääsi loppumaan vetkutellessani kotona ovella, kun mitään lähetettä ei ollut, ja tämä toinen päästi minut lähtemään sairaalasta, koska mitään spesifistä syytä hoitoon ei ollut.
Niinpä niin, todellisuus on tarua ihmeellisempää.
Komppanian ilmestyttyä ovellemme aamusivuni olivat pahasti kesken. Päästyäni kotiin jatkoin kirjoittamista siitä, mihin olin jäänyt - ja huomisiin sivuihin on briiffattava kaikkea vielä lisää.
Kirjoitan huonossa asennossa sängyssä kannettava sylissäni, kun en ole voinut kirjoittaa omalla paikallani enää öisin.
Kenen terveyttä tuollainen palvelee, että tullaan häiritsemään toisten kotirauhaa ilman mitään virallista dokumenttia mistään, jonka puute ei estä poliiseja toimimasta ja uhkaamasta oven rikkomisella? Mielestäni Suomella on ollut tasokas poliisi, jota olen ajatellut joskus kehaistakin, mutta pidättynyt siitä. Kenelläkään ei ole kanttia lopettaa kilvoittelua ja jäädä itseihailuun ja omahyväisyyteen röhnöttämään. Kehitys loppuu siihen ja taantumus alkaa. Jos ihminen haluaa olla hyvä jossakin, on parasta antaa Jumalalle kunnia, mutta pysyä itse nöyränä. Heti, kun kusi nousee hattuun, taantumus alkaa. Kun valtaa ja virka-asemaa aletaan käyttää väärin, oikeusmurhat ovat arkipäivää. Nyt olen itse omin silmin nähnyt ja kokenut, kuinka asiat käännetään väärinpäin ja rikoksen uhrista tehdäänkin syyllinen. Kirjoittavana ihmisenä se kaikki on tärkeää tietoa.
Miten ihmeessä Suomessa, jonka pitäisi olla sivistys- ja oikeusvaltio, somaattisissa sairauksissa voi joutua kitumaan ja kärsimään vuosia ja vuosikymmeniä saamatta oikeaa hoitoa, kun poliisivaltiossa jo pelkästä psykiatrin oikusta saa pika-pikana ambulanssikyydin sairaalaan, ettei pää ole vaan liian pipi? Miksei sama toimi synnytysvaurioiden, borrelioosin, homesairauden, poskiontelotulehduksen ja muiden kohdalla, joissa jätetään kylmästi heitteille?
Mitä ihmettä Suomessa oikein tapahtuu? Miksi kristittyjä vainotaan omassa maassaan, vaikka meillä on uskonnonvapaus? Kurkunleikkaajat ja kaulankatkojatko palvelevat länsimaisia arvojamme ja kunnioittavat lakejamme? Minkälaiseen maahan täällä lapsia oikein tehdään?
Piti ottaa tässä välillä höyryhengitystä, kun nukkumisesta ei tullut poskiontelo- ja neurologisten oireiden pahennuttua mitään täristessäni luusäryssä päästä varpaisiin. Yksikään oven takana hääränneistä ei oikeasti ajatellut terveyttäni; se oli pelkkä arvovaltakysymys vain, jolla sairas saatiin entistä kipeämmäksi stressin pahentaessa oireita.
En olisi uskonut tätä Suomesta.
Talviajan vaikutusta - niin kuin olisin kirjoittanut uusimman sitaattini 24.10.2015 kello 6.33, vaikka postasin sen eilen aamulla kesäaikaan kello 7.33... Mutta kesäaika on teennäistä ajan veivaamista niin, ettei meillä ole oikeaa aikaa ollenkaan. Epätäydellinen systeemi heijastaa huonosti todellisuutta, ihan niin kuin jollain epätäydellisellä kännykällä ei saa taltioitua kaikkia ääniä.
Poikani sanoi käsittelevänsä taltiointini uudestaan saadakseen äänet kuulumaan paremmin. Hän sanoi niiden olevan katastrofi, kun kaikkia ei ääniä kuulu hyvin. Volyymin reipas käyttö auttaisi kyllä asiaa, mutta jos tutkijat eivät osaa kuin hutkia vaan poliisien ja psykiatrien kyseenalaisessa liitossa ihmisyyttä vastaan.
Poikani sanoi kirjoittavansa kaikesta myös oman lausuntonsa ja levittävän sen joka paikkaan. Hänelle oli järkytys se, mitä äidilleen perjantaina tehtiin. Hän on kuullut koko ajan saman, minkä itsekin, mutta hänen sanojensa päältä käveltiin.
Minulle stressireaktio on ollut niin kova, että tämä on jo toinen yö, minkä joudun luusäryssäni aamuun asti valvomaan. Jo muutenkin kivuissa riutuva ja valvova on tehty entistä kipeämmäksi toisten lähdettyä vain viikonlopun viettoon.
Perjantaina olisi Smartpostissa ollut paketti odottamassa, jonka olisin päässyt noutamaan ilman ovellemme ilmestynyttä miehitystä ja kotirauhan häirintää. Paketissa olisi ollut pääsylippu kirjamessuille, joissa en ole koskaan käynyt. Mutta aika on mennyt itsensä kokoamiseen ja kirjoittamiseen; jota ennen koko syksy ja kesä kitumiseen ja kärsimiseen niin kuin jo vuosia.
Mistä tällainen vääryys kumpuaa, taidan kuolla tähän riistämiseen. Lauantaina oli hirveät rytmihäiriöt sydämen muljahdellessa ja pistäessä oikein yskittämään. Muistoja kymmenen vuoden takaisesta puolen vuoden Ixel-kuurista psykiatrin yrittäessä tuputtaa lisää mömmöjä? Ehkä elimistöni jaksaa enää vain siksi, etten ole käyttänyt enää alkoholia ollenkaan. En juhlinut, en nauttinut, kärsinyt vain. By the way, korvapolikin laittoi minut tällä toisella, uudella kierroksella odottamaan hoitoa maksimiajan potkaistuaan sitä ennen vuonna 2011 sairaana kotiin.
Tämän uusimman Hekan ja poliisin järjestämän käänteen jälkeen, mitä arvelette, kuinka hyvin hoitoni korvapolilla tulee onnistumaan. Sairauskuluvakuutuksesta on pumpattu kaikki rahani loppuun eikä riittäne Suomessa edes poskionteloleikkaukseen. Vasen poski on ihan hirveä koko ajan ja otsa kirvelee.
Yläkerrassa on näinä kahtena yönä ollut vähän hiljaisempaa. Tajusivatko sotanorsut, että vähän väärä ihminen lähti kyytiin vai pelkäävätkö itse kokevansa samaa. Minut vapauttaneessa lääkärinlausunnossa luki väärin, että olisivat saaneet vauvan jo kesällä. Syksyllä se oli, johon asti maha paksuna vedettiin röökiä ja heti sen perään. Mikro kilahtelee öisin ja ovia paiskotaan, riidellään ja kolistellaan. Kaikkien kuuluu kärsiä, kun narskuilla on lapsi.
Ovien paiskominen alkoi taas kellon ollessa 5.44. Pallon pompotusta koiralle ja iskevää askellusta. Naapurit joutavatkin kärsimään sotanorsujen laittaessa haisemaan ja nukkuessa päivät sisällä. Lapsivuode tuolla tarkoittaa äidin tupakkayskää ja nukkumista tupakansavussa. Missään ei näy vaunuja, joilla lasta kuljetettaisiin ulos. Pyöräkellarissa on kaksosvaunut ja tuulikaapin vieressä vaunut, joissa on puhtaat käyttämättömät renkaat. Mutta pääseehän sentään koira paskalle ulistessaan tarpeeksi kauan.
Jos vaan voi, on hyvä harkita tekemisiään, ettei toimi lyhytnäköisesti vihansa vimmassa. Lääkäriltä sellaista harkintakykyä odottaisi.
Kypsyteltyäni asiaa useamman päivän ja kivuissa valvottujen öiden jälkeen talletan foorumille jo 24.10.2015 odottamaan jääneen kuvatiedoston, muuttaen sen tekstitiedostoksikin äsken. Tämä on tärkeää tietoa kaikille kertoen, missä Suomessa oikein mennään. Alusta loppuun väärää ja virheellistä tietoa sisältävä asiakirja oli edellä kertomani mittavan operaation takana:
Lainaus:
Ajankohta 23.10.2015 - 23.10.2015
Palveluyksikkö Helsingin sote terveydenhuolto
Potilaskertomus
PSY
Julius Maaskoia ayl
Malmin psykiatrinen päivystys. Helsingin sote terveydenhuolto
23.10.2015
Hoidon suunnittelu
Muu merkintä
MIELENTERVEYDENARVIOON TOIMITTAMINEN
Olen perehtynyt potilaan poliisille tekemiin rikosilmoituksiin ja lukuisiin valituksiin pitkältä ajalta yläkerran naapuristaan.
Ilmoitukset tulkiten katson, että mitä todennäköisimmin kyseessä on paranoidinen oirekuva, joka vaikeuttaa potilaan - ja hänen poikansa - arjessa selviytymistä. Lisäksi lukuisista valituksista on haittaa ja häiriötä taloyhtiössä.
Pyydän ensihoitoyksikköä toimittamaan henkilön Malmin sairaalan yhteispäivystykseen mielenterveydenarvioon.
Itse antaisin potkut poliisina sössivälle psykiatriselle sairaanhoitajalle Krista Juurikolle luottamuksellisten asiakirjojen luvattomasta vuotamisesta sairaalaan psykiatrille, joka käyttää laittomasti saamiaan asiakirjoja häikäilemättömällä tavalla disinformaatiota ja väärää tietoa levittäen poikanikin osalta, jonka lausunto samasta metelistä kärsimisestä on "potilaskertomuksessa" jäänyt pois kokonaan:
Lainaus:
Olen kärsinyt aivan samasta metelöinnistä ja kolistelusta kuin äitini. Olen monen monta kertaa herännyt keskellä yötä kolisteluun ja se on myös vaikeuttanut nukahtamista. Yläkerrassa on satavarmasti aivan tahallaan metelöity, miehen toimesta, kostaakseen valituksista.
Äitini ei ole mikään hullu eikä näe/kuule harhoja, toisin kuin on kirjoitettu, laittomasti.
On niin väärin, että kiusaajat saavat jatkaa kiusaamistaan, vaikka asiaan kuuluisi puuttua...
Toivottavasti tämä kärsimys loppuisi jo, ei jakseta tätä enää kauan.
Jostain syystä tuo poikani jo 28.9.2015 kirjoittama lausunto on sivuutettu Julius Maaskolan vääristelyssä kokonaan. Antaisin hänellekin potkut. Eikö hän voisi mennä isänsä perustamaan putkifirmaan töihin tekemään yksinkertaisempia hommia, joista ymmärtäisi enemmän?
Oikean avun jälkeen ihminen voi yleensä paremmin, puoskaroinnin ja päältäkävelyn jälkeen entistä huonommin. Psyyken kanssa ei ole ongelmaa - sehän on nyt oikein sairaalassa tarkistettu - alavireistä mielialaa lukuun ottamatta, joka on vaivannut jo lapsesta lähtien ja osa minua ja elämääni. Miksei olisi surullinen kaiken paskan keskellä? Henkisesti terve ihminen pyrkii elämään totuudessa eikä missään harhakuvitelmissa.
Perjantaina, kun sitä porukkaa alkoi lapata tuonne rappukäytävään, aamusivuni olivat kesken niin kuin nyt, vaikka on ilta jo. Tiukan paikan tullen on hyvä punoa elämä niihin sivuihin käänne käänteeltä kynän kuljettaessa eteenpäin.
Elämässä on suurempiakin ongelmia kuin joku ambulanssikyyditys sairaalaan, joka oli sinänsä ainutlaatuinen kokemus. Jouset olivat tulleet vaan rakkineessa tiensä päähän ja kyyti liian töyssyistä. Kalustoa pitäisi uusia.
Selvisin kokemuksesta henkisesti hyvin rukoilemalla koko ajan. Elimistöni joutui kuitenkin hirveän stressireaktion kouriin, josta en ole selvinnyt vieläkään. Olen valvonut perjantain jälkeen hirveissä kivuissa jo kolme yötä aamuun. Siinä, missä ennen kuin pienet porat nakertaisivat luita ja ytimiäni, nyt leikataan kuin pienillä terävillä veitsillä ilman hetkenkään rauhaa. Otin viime yönä 50 milligrammaa Voltaren Rapidia, josta ei ollut mitään apua, eikä aamulla toisestakaan 50 milligramman annoksesta.
Olen yrittänyt vaihtaa paksumpia vaatteita onnistumatta taltuttamaan kipua. Tunti pari sitten otin 200 milligrammaa Clotamia piskuisen ruoka-annoksen päälle painonkin tiputtua taas. Elämän mennessä pois raiteiltaan en muista ruokaa ollenkaan. En pysty syömään vihaisena, eikä surullisenakaan maistu, toisin sanoen olen laiha. Housuihin piti laittaa vyö, että olisivat pysyneet ylhäällä käydessäni vähän jaloittelemassa.
Eilen nähdessäni ambulanssin ulkona ajattelin, tulevatko ne hakemaan minua uudestaan. Ei ollut mikään mukava tunne, kun huoltomies alkoi kaivaa turvalukkoa irti saadakseen oven auki. Poliisit odottivat hyvin rauhallisina eikä sitä voinut muuta kuin ihailla, kilttejä miehiä ja perheenisiä, jotka olivat joutuneet vähän kurjaan hommaan.
Sairaalassa, kun ei ollut mitään edellytyksiä MI-lähetteen laatimiselle, kättelin lääkäriä ja hoitajaa lähtiessäni. Lähistöllä odotellut poikani oli kauhuissaan vitsailtuani hänelle: "Kaksi viikkoa osastohoitoa."
Tapahtunut pyörii mielessäni koko ajan käsitellessäni sitä. En ole missään vaiheessa antanut Krista Juurikolle lupaa toimittaa rikosilmoitusasiakirjojani eteenpäin minnekään sairaalaan. Olen lähettänyt ne poliisille, josta Krista Juurikko on toimittanut ne luvattomasti eteenpäin ja aiheuttanut minulle vahinkoa oikeuden sijaan. Samaa voi sanoa Julius Maaskolastakin, joka käyttää rikosilmoitusasiakirjojani luvatta henkilöä vastaan, jota ei tunne. Lailla jokaiselle taatun kotirauhan sijaan tuntematta asiaa ollenkaan hän huomauttaa kirjoituksista, jotka eivät kuulu hänelle; vääristelee poikani asemaa, joka kärsii samasta metelistä, ja puolustaa taloyhtiötä, joka ei ole viitsinyt hoitaa asiaa kuntoon, niin että on tarvittu aina vain uusia valituksia ja rikosilmoitus, jota tulkiten psykiatrilta järjestyy vielä ambulanssikyydityskin sairaalaan.
Ketähän tässä on suojeltu ja kenen valeita uskottu? Sossun työntekijää tietty.
Olisihan se pitänyt arvata. Ei suutarin pojilla ole kenkiä.
Piti vähän tarkistella, minkälainen yö oli takana pari kuukautta sitten perjantaina ennen ambulanssikyyditystä, josta olen kirjoittanut edellekin ja aamusivuihini, joiden alkua kopioin:
Lainaus:
Perjantaina 23/10∙2015
Rakas Jumala, siunaa ja varjele ja ole aina kanssani. Kiitos kaikesta.
ღ
Sen verran väsynyt ja poissa tolaltani, että päiväystäkään en muistanut laittaa heti, vaan piti änkeä pieneen väliin perään.
Taustalla soi Serguei Popovin cd "The Long Way Home" jo toistamiseen valvottuani aamuun taas. Yläkerrassa alettiin paukutella ovia juuri, kun yritin nukkua. Kello oli 3.38 silloin, kun se paiskominen alkoi ja pilasi nukahtamiseni. Minua harmitti se, että meille tarjotaan psykiatrin aikaa, kun yläkerrassa terrorisoidaan toisten yörauhaa.
Kuuntelin Popovin cd:n jo kolme kertaa laittaen soimaan neljännen kerran. Aivoparkani ovat ihan nääntyneet. Jos musiikista saisi voimaa.
Kello on 15.08 jo. Päivitettävä lämpömittarin kellokin jätättäessään aina. Kiva juttu oli se, että sain cd-soittimen kaukosäätimen toimimaan. Olin laittanut uudet paristot vahingossa väärinpäin, jolloin säätimessä ei ollut virtaa ollenkaan.
ღ
Kello 16.28. Ei voisi uskoa, mitä kaikkea aamusivuihini joudun kirjoittamaan.
Kello 21.31 jatkaessani kotona taas, jonne tulimme ennen yhdeksää --
Aika nopeasti edelle kirjaamani kellonajan 15.08 jälkeen minua häirittiin ensimmäisen kerran soitettuani puhelimen lokitietojen mukaan jo kello 15.16 varatuomariystävälleni.
Kello 16.28 jälkeen ehdin kirjoittaa vain yhden virkkeen ennen seuraavaa häiriötä ja poliisien tuloa ovemme taakse.
Kello 21.31 pääsen jatkamaan aamusivuja siitä, mihin jäin, saaden koko paketin oikoluettua vasta kello 1.32 aamuyöllä.
Viesti 12046Su 03 Tam 2016, 20:11 (GMT+3) Aihe: Lisää totuuksia
Admin 3.1.2016 klo 2.50 kirjoitti:
Admin 25.12.2015 klo 18.53 kirjoitti:
Lainaus:
Torstaina 24/12∙2015
Rakas Jumala, siunaa ja varjele ja ole aina kanssani. Kiitos kaikesta.
ღ
Kello on 10.54, sitten 10.56, ja aina vain enemmän ajan rientäessä. Ulkona on kaunis aurinkoinen ilma ja tuulee vain hieman, kun lämpöä on kolme astetta.
Jouluaatto. Ja missä ajatukseni askartelevatkaan? Vääryydessä. Poliisin toiminnassa, kun taltiointejamme yläkerran metelistä ei viitsitty tutkia edes kunnolla. Ja tutkintakin oli päätetty jo päivää ennen kuin minä ja poikani asianomistajina kävimme poliisitalolla rikosilmoituksen johdosta todiste-dvd ja poikani kirjallinen lausunto muassamme. Vaan kas kummaa, poliisia ei ollut tilaisuudessa mukana, Hekan vääristelijän lisäksi vain poliisin psykiatrinen sairaanhoitaja, joka osoittautui aikamoiseksi laittomaksi tietovuotajaksi ja myyräksi. Eikä siitä kulu kuin kaksi päivää, niin ovemme takana on ambulanssi ja minulle aivan tuntematon lääkäri änkeämässä sisään, jonka jälkeen perässä seuraa kaksi poliisipartiota päivystävän komisarion luvattua virka-apua laittomasti poliisin tiloista vuodettuja, poliisille osoitettuja rikosilmoitustietoja vastaan. Myyrän takia poliisin oikea käsi ei tiedä, mitä vasen tekee. Ihmettelen yhä edelleen tuota hommaa, josta asiantuntijan ja ikänsä lakihommia tehneen mielipide oli, että se oli ihan väärin tehty. Jos poliisi tekee rikoksen, se on kirjattava ylös rikosilmoitukseen, niin luin. Laiton tietovuoto. Miten kukaan ikinä voi luottaa poliisiin, jos meno on tuollaista? He iskevät niihin, joilla on muutenkin rankkaa elämässään; kaivavat vanhat diagnoosit esiin puhumattakaan nykyisistä ja lajittelevat ihmiset laittomasti niihin, joilla on ihmisoikeudet, sananvapaus ja oikeus koskemattomuuteen. Kaltoinkohtelun ja rikosten uhrit ovat heikoilla; lapsesta asti kärsineet ja naiset, joita Suomessa tapetaan ennätysmäärin viranomaisten hiljaisella hyväksynnällä kirkon siunatessa vain uhrit. Ne taas, jotka eivät ole diagnoosia itselleen hakeneet, joilla on ns. terveen paperit julmuuksia tehdessään, säilyttävät etulyöntiasemansa ja voivat jatkaa terrorisointiaan kenenkään puuttumatta siihen. Jos tällainen hyväksytään, kukaan ei uskalla hoidattaa enää itseään, koska avun hakemisesta leimautuu ja menettää ihmisoikeutensa sovinistisessa systeemissä, joka ei kestä lähempää tarkastelua pönkittäessään vain vahvemman vääryyttä ja valtaa. Suomi vuonna 2015. Hyi olkoon. Kaukana tasa-arvosta ja kulttuurista, josta voisi olla ylpeä. Naistenhakkaajien ja -tappajien maa, jossa sukupuolten välinen tasa-arvo on pelkkää pötypuhetta, jossa synnytysvaurioitakaan ei hoideta niin kuin pitäisi, jossa naiset saavat kärsiä ja kitua kaikesta paljon enemmän kuin miehet, jotka on tuskalla synnytetty kiusaamaan ja terrorisoimaan toisia. Sekö se on oikeus? Ja kenen? Miksi kaikki perustuu vääryyteen? Paitsi ajatukset - joita ei tuki kukaan muu kuin Jumala, kun sen aika on. Jumala. Hän sanoi eilen illalla minulle, riutuessani vääryydestä kuten koko loppuvuoden lokakuun tapahtumista lähtien, että laittaa häpeämään ne, jotka tekivät minulle niin. On Jumala paljon muutakin puhunut, jota vallassa olevat ateistiset psykiatrit pitävät sairautena, koska eivät itse usko Jumalaan. Raamatusta muistan juuri tähän sopivan kohdan:
Herran enkeli oli vapauttanut Pietarin vankilasta ja päästi hänet kuningas Herodeksen käsistä, joka piti itseään jumalana ja oli jo mestauttanut Johanneksen veljen, Jaakobin. Herodes sonnustautui kuninkaalliseen asuunsa, asettui valtaistuimelleen ja piti puheen. "Kansa huusi siihen: 'Jumalan ääni, ei ihmisen!' Samassa Herran enkeli löi Herodesta, koska hän ei antanut kunniaa Jumalalle. Madot söivät hänet, ja niin hän heitti henkensä." Tuo on Apostolien teoista 12:22-23 ja ihan mielenkiintoista pohdittavaa nykyaikanakin, kuka se Jumala oikein on ja millä oikeudella psykiatrit leikkivät jumalaa ja asettuvat Herransa herraksi kunnioittamatta perustuslaillista uskonnonvapauttakaan.
ღ
Laitoin viime yönä ennen nukkumaanmenoa päälleni vielä neulepuvun, jonka hameen käänsin nurinpäin taas, että kalsea vuori olisi kauempana ihosta, eikä lonkkani särkeneetkään tänä aamuna, vaan minulla oli herätessäni vähän hiki, kun peittoja on niin paljon ja neuletakki oli vähän liikaa, kun sisällekään ei honkaa vielä niin kylmää ilmaa. Mutta herättyäni oikealla suupielessäni oli kuivunut sylkivana, josta tiesin olleeni nielemättä taas. Otan tässä samalla höyryhengitystä otsaontelon kirvellessä kauttaaltaan niin inhottavasti ruoan jälkeen taas vasemman poskenkin turvottua samasta syystä. Hullussa psykolandiassa somaattiset vaivat jätetään törkeästi hoitamatta ja niinpä saan minäkin kitua jouluna ihan niin kuin muulloinkin.
- Herra, suojele lastani ja rakkaitani. Ole aina kanssamme, päästä meidät pahasta ja sairauksista. Kiitos kaikesta huolenpidostasi, rakas taivaallinen Isämme. Ylistetty olet Herramme! Aamen.
(Kello 12.44. Oikoluvun jälkeen kello 13.03, kun ulkona aurinko paistaa ja pilvittelee vain vähän.)
Jouluaatto. Kävelen myöhään ulkona katsellen ihmisten jouluvaloja ja raahaan kävelysauvoja perässäni jaksamatta liikuttaa niitä. Ulkona on hiljaista, ihmiset ovat vetäytyneet joulunviettoon valojen loistaessa ikkunoissa ja talojen seinissä ja portinpielissä. Jossain palaa ulkolyhty tai pari. Minulla ei ole mitään joulumieltä; olen niin myrtynyt ja alakuloinen kuin ihminen olla vaan voi. Kaiken kärsimyksen päälle käsittämätöntä vainoa ja kiusaa valheilla kuorrutettuna, joka alkaa kasvaa kuin lumipallo aina vain isommaksi hotkaisten viranomaisetkin mukaansa, jonka alle jään. En ole koko syksynä muuta kuin itkenyt, itkenyt... On joulu enkä ole lähettänyt yhtään joulukorttia. Jos joku on toivottanut hyvää joulua, olen vastannut siihen. Oma-aloitteisesti en ole sanonut mitään ja yrittänyt välttää koko aihetta. En voisi sanoa iloisella äänellä hyvää joulua, koska en ole iloinen enkä voisi näytellä enkä teeskennellä. Minulta on viety joulukin, luottamus oikeudenmukaisuuteen ja viranomaisten toimintaan, usko terveydenhuoltoon, kirkkoon, kaikkeen... Olen vain minä yksin sairaudessani ja kärsimyksessäni siellä ulkona. Ja kaiken sen keskellä on kuitenkin joulu. Minun jouluni ja hirveä elämäni. Ääni särisevänä yritän tapailla sävelmää Sydämeeni joulun teen, mutta se tyrehtyy eikä siitä tule mitään. Laahustan tienoon isoimman valaistun joulupuun vierestä eikä se kosketa minua mitenkään. Ollessani jo aika lähellä kotoa itken ja ajattelen hyytävästi, ettei minun tarvitse kärsiä enää yhtään kärsimääni päivää uudestaan, että jokainen päivä on pois kärsittävien päivien määrästä - päättäessäni samalla silmät kyynelissä käyttää jäljellä olevat päivät vääryyttä vastaan taistelemiseen.
Joulupäivän aamusivuista:
Lainaus:
Perjantaina 25/12∙2015
Rakas Jumala, siunaa ja varjele ja ole aina kanssani. Kiitos kaikesta.
ღ
Kello on 12.57, sitten 13.01 ajatusteni karkaillessa taas samoihin asioihin kuin eilenkin. Suomen hulluun psykiatriseen hoitoon, joka ei kestä päivänvaloa. Ihmisiä voidaan ainakin Helsingissä hakea ambulanssilla ja poliisin virka-avulla sairaalaan pelkästä vallanhimosta ihan vaan jonkun rinkutellessa julkisesti mainostettuihin numeroihin tai psykiatrin itsensä lähetteellä näkemättä kohdettaan koskaan käyttämällä vaikka laittomasti vuodettuja rikosilmoituksia, sähköposteja tai mitä vain materiaalinaan. Henkisesti vahvallakin ihmisellä on vaikeuksia kestää tuollainen höykytys ja heikomman se kaataa suoraan noiden vallan väärinkäyttäjien käsiin ja jättää ikuiset traumat. Kuka ties ei toivu enää koskaan, vaan jää koko loppuiäkseen riiston ja väärinkäytön uhriksi. Minulla ei ole siitä puoskaroinnista kovin hyvää sanottavaa siltä ajalta, jolloin omaa ns. masennustani hoidettiin. Mitä olin elämässä lapsesta lähtien kärsinyt, siihen iskettiin, niin kuin revittely ja lyöminen olisi jotain hoitoa, jolla voisi parantua ja joka tekisi ehjäksi. Nähdään huonona, pidetään huonona, niin kuin repiminen ja riistäminen muka parantaisi. Hullumpia ovat nuo kuin potilaansa ja sairaammaksi tekevät uhrinsa. Vaikkei vatsani toiminut, synnytysvaurioitani ei otettu todesta. Minulla oli Jarkko Vannisen mukaan vain uskomus, että sisäelimeni ovat laskeutuneet synnytyksessä ja niitä tulisi kirurgisesti nostaa. Se oli olevinaan vaan psykosomaattista oireilua, joka läheni muka harhaluuloisuushäiriötä, kuten psykiatri Irina Holma sanaili vaivoistani ja näytti vastaanotollaan, miten laskeumavaivoja hoidetaan nousemalla ylös varpailleen ja alas useita kertoja. Mutta kun minut viime kesänä tutkittiin jälleen, kirurgi Sinikka Salmenkylä sanoi 8.6.2015, että minulla on massiivinen lantionpohjan laskeuma, jonka jälkeen vatsani kuvattiin ja vammat osoittautuivat niin laajoiksi, ettei niitä voida kuulemma enää leikata, johon en aio niin vain alistua kärsittyäni kaikesta jo kohta 24 vuotta, jolla tuomiolla pitäisi jaksaa kitua elämänsä loppuun asti. Se, että ihminen masentuu vastoinkäymisistä, kitumisesta ja kärsimisestä, on ihan normaalia eikä siihen auta kuin epäkohtien ja ongelmien korjaaminen; puoskaroimisesta ja tehottomista taikapillereistä ei ole silmänkääntötemppuina mitään apua. Oli tuossa ns. hoidossani paljon muutakin pielessä, pahimpana esimerkkinä kuitenkin edellinen. Resursseja ihmismäiseen kohteluun ja hoitoon ei muka ole, mutta vain se voisi eheyttää ihmiset takaisin kuntoon niin kuin itsekin haluaisin. En koskaan ajatellut työkyvyttömyyseläkettä lopullisena vaihtoehtona, tarkoituksena oli saada vain aikaa toipua, joka näyttää mahdottomalta, kun homesairauksia eikä borrelioosiakaan välitetä hoitaa Suomessa kunnolla, vaikka se tekee koko kansakunnan sairaaksi, joka ei tuota mitään, koska sen ei anneta olla elinvoimainen mielipuolisten ja psykopaattisten lääkäreiden vähät välittäessä kansakunnan parhaasta mitään, kun vain omat edut juoksee ja oma arvovalta säilyy kärsivistä ihmisistä ja Suomen tulevaisuudesta viis.
Viesti 11877Ke 06 Tam 2016, 4:19 (GMT+3) Aihe: Re: Sairastamista oman onnensa nojassa uskomuslääketieteen tuolla puolen ja ilman uskomuslääkäreiden apua
Admin 14.12.2015 klo 2.55 kirjoitti:
Admin 22.10.2015 klo 1.11 kirjoitti:
Admin 21.10.2015 klo 0.48 kirjoitti:
Admin 17.10.2015 klo 2.31 kirjoitti:
Admin 15.10.2015 klo 1.42 kirjoitti:
Admin 14.10.2015 klo 1.11 kirjoitti:
Äkkiä hupeni tunti viestien kopioimiseen ja linkittämiseen, jota ennen olin saanut vasta aamusivuni oikoluettua kello 23:n pintaan, neljän sivun oikolukemisen vietyä nelisenkymmentä minuuttia. Eikä se ole mikään ennätys edes; aamusivuja on oikoluettu puoli kolmenkin aikaan yöllä, jos on ollut tarvis ja jatkettu seuraavana päivänä taas. Kynät ja mapit vaihtuvat vaan, mutta kirjoitan liuskat täyteen siitä elämästä, mitä on.
Sairaudet ja rankat olosuhteet ovat piiskanneet elimistöni äärirajoilleen. Oli viisas päätös laittaa yli vuosi sitten alkoholi kokonaan paitsioon ollessani näin sairas. Kielessäni on useampi afta, jotka eivät ota parantuakseen.
Unenlaatu on mitä on silikoninen korvatulppa korvassani. Tiistain vastaisena yönä päästyäni kolmelta nukkumaan heräsin kuuden jälkeen siihen, että hengitystieni olivat täynnä sinne valunutta limaa. Kärsiessäni nielemisongelmasta olin nukkunut kai niin, että lima oli päässyt valumaan keuhkoputkiin, josta olen kirjoittanut monia kertoja aiemminkin. Nyt limaa oli vain niin paljon, että oli noustava puhaltamaan pulloon, liman vaivatessa edelleen niin paljon keuhkoissa, ettei nukahtamisesta meinannut tulla enää mitään.
Takana oli maanantaipäivä, jolloin lampsin pitkästä aikaa kauppaan kokoontaitettava selkäreppu selässäni ja kävelysauvat käsissäni. Kävellessäni takaisinpäin kevyen kantamuksen kera jo pitkään kummitellut vasemman jalan hermovaurio alkoi vaivata taas. Yhä uudestaan nivustaipeesta läikähti kuin lämmintä vettä reittä pitkin alaspäin. Samalla oli hyvää aikaa ajatella kaikkea, miten lääkäreistäkin, joiden pitäisi olla tiedemiehiä omine mikroskooppeineen, on tullut pelkkiä uskomuslääkäreitä, jotka uskovat sitä sun tätä, mutta eivät oikeasti tutki enää mitään. Turhaa mennä näiden uskomuslääkäreiden luokse valittamaan oireistaan, joihin he eivät usko ja joita eivät viitsi tutkiakaan, miten asiat uskomuksen tuolla puolen oikeasti ovat.
Vaatii kovaa päättäväisyyttä kirjoittaa aamusivunsa joka päivä ennen seuraavaa aamua. Mutta koska olen päättänyt, kirjoitan. Punkinpuremien jälkeen aivojen toimiessa huonommin ja hitaammin ja ajatuksen takkuillessa poikani on monta kertaa ehdottanut aamusivujen heivaamista ja jättämistä väliin. Se ei vaan käy päinsä eikä toimi niin; jos en kirjoittaisi traumojani sitä mukaa pois, kun niitä tulee, en kirjoittaisi mitään muutakaan. Traumat muodostavat lukon, jossa ei luoda mitään, joka alkaa kahlita, jos sen antaa hallita itseään. Kirjoittamalla kurjistakin asioista ja jatkamalla aamusivuja aina siitä, mihin on jäänyt, ongelmat saavat ilmaa ja etääntyvät liuska kerrallaan. Verisiä loukkauksia ei unohda, siitä ei ole vaaraa, mutta oppii tuntemaan itsensä paremmin ja analysoimaan kaikkea paremmin. Mitä kannattaisi tehdä vai kannattaako mitään; ajatukset kypsyvät ja hautuvat. Sitä ja tätä vääryyttä ei voi unohtaa, niille on tehtävä jotain. Esimerkiksi tämä, miten sairaita ihmisiä kohdellaan, ei ole oikein. Tuhansien liuskojenkin jälkeen tiedän, ettei se ole oikein ja kirjoitan siitä vaikka tappiin asti. Kaikki se on kuvattava tarkkaan; koko se julma rääkkäys ja kärsimys.
On hienostuneita ja vähemmän hienovaraisia tapoja rääkätä ihmisiä. Lääkärit käyttävät hienostuneinta tapaa, jolla on saatettu monet ihmiset hautaan; kääntämällä selkänsä sairaille, ajamalla nämä kotiin ja kitumaan hoitojonoissa viikkoja ja kuukausia. Keinoja on lukemattomia ja eri elämänalueilla sadisteilla omat konstinsa. Joku voi odottaa minuutin päälle määräajan ja aloittaa hirveän metelin, kuten kello 7.01 tänä aamuna. Kun jokainen antaa oman panoksensa, kiusaamisvolyymi pääsee oikein huippuunsa. Kärsittyjen ja valvottujen öiden jälkeen herätys parin tunnin kuluttua. Yhteistyössä lääkärit ja kiusaajat. Hieno juttu.
Mutta olen hengissä ja elän vielä. Kolistelujen vastapainoksi olen alkanut kuunnella Kallion kirkosta ostamaani Popovien cd-levyä "The Long Way Home" - pitkä matka kotiin. Kiusaajat eivät tiedä, että se on hengellistä musiikkia, mitä täältä on alkanut kuulua päivisin. Ei heidän tarvitsekaan tietää, mutta saan taivaallisesta musiikista parantavaa voimaa.
Kello on 1.10 nyt. Sain aamusivuni oikoluettua vasta vähän ennen puolta yötä kilvoitellessani ajan kanssa kuin Tuhkimo ennen kuin satu päättyy ja karu todellisuus koittaa.
Vasemman jalan hermovaurio on vaivannut viime aikoina päivittäin. Öisin nukkuessa tapahtuu jotain, mikä heikentää unen laatua. Nukunko kunnolla enää ollenkaan, mitä hermostossani tapahtuu.
Kirjoittaessani huomaan kaikenlaista, mitä en haluaisi huomata. Mitä nolompi moka, sitä enemmän suttaan päälle.
Kirjoitin aamusivujen ensimmäiseen liuskaan keskiviikkona 14.10.2015:
"Olen juonut eilisen kylmän kahvini loppuun ja saanut jo uutta puhtaaseen kuppiin, jonka otin jääkaapista."
Samanlaisia virheitä tulee puhuessa ja kirjoittaessa jatkuvasti, on tullut jo kauan. Korjaan virheet ja hätkähdän. Mitä ihmettä aivoissani oikein tapahtuu.
Ollessani niin kuormittunut en olisi enää muistanutkaan, mutta palautui mieleeni kurkattuani tänne ja tähän ketjuun, että olin viime aamuyönä hyvin vaativassa aivoleikkauksessa, jossa olin hereilläkin, ja joka jatkui ja jatkui. Onnistumisesta ei ollut mitään takeita, selviänkö hengissä vai kuolenko. Miten se uni oikein menikään, yritettävä muistella seuraaviin aamusivuihin... Poikani mietti, onkohan aivoni olleet kipeät. Niin voisi ainakin olettaa elämän ollessa yhtä painajaista päivin ja öin.
Kuormittunut ja karsea olo - ja sen olen näköinenkin. Olipa mukavaa katsoa itseään sovituskopin peilistä maanantaina kärsimyksen näkyessä koko olemuksesta. Poskiontelohelvettiä tammikuun lopusta 2010, jonka päälle borrelioosihelvettiä toukokuusta 2012 lähtien. Ja yhä lääkärit yrittävät kusettaa, Jumal'auta! TT-kuvaa kaipaavat vaan, ettei näy mitään. Pistänkö niille neropateille tämän linkin? Kohta on kaluttu vakuutuskin aivan loppuun; viety vaan rahat ilman apua. Sen päälle koko muu paska vielä, niin alan olla aika heikossa kunnossa. Mutten jouda enempää jorinoimaan... Huomasin juuri kauhukseni, etten ole kirjoittanutkaan vielä aamusivuja loppuun, kun on kipeänä pitänyt raataa niin paljon muuta ja taisteltava kaikesta.
Sain viime yönä prässättyä aivosivuni kasaan kello 1.35 ja oikoluettua kello 1.54, joka onnistuu vaan tahdonvoimalla alkaessani nukahdella jo. Tänään sain oikoluettua sivut vasta kello 0.31 enkä ole yhtään sen pirteämpi, vaan hirmu rasittunut ja väsynyt. Mutta aivoni tarvitsevat ja haluavat tätä ruokaa, että rassaan nystyröitäni vaikka vähän unisena, kunhan vaan rassaan. Tietokoneella näppäileminen on kyllä paljon kevyempää - niin kevyttä, ettei tällä yhtään ongelmaa terapoida. Käsin kirjoittaminen on kyntämistä, joka on niin raskasta, että se väkisinkin auttaa. Krooh-puuh.
Ai, ai, kuinka vasemman käden pikkusormen ja nimettömän väli kutiaa Trichophyton rubrumin yrittäessä levitä sinnekin. Niin on käynyt joskus ennenkin, jonka jälkeen olen pistänyt pelin jollain konstilla poikki. En nauttinut kesällä mitään sienilääkekuuria, että poskiontelossa olevan sienen saisi paremmin esiin ja tutkittua, joka näyttää olevan vähän hankalaa. Ongelma on kuitenkin massiivinen - Doug Kaufmannin haastattelema Dr. Salter arvioi, että lääkärin vastaanotolla käyvistä suurimmalla osalla, 99 prosentilla, on taustalla olevia sieni(infektio)ongelmia [underlying fungal problems]. Mitä Lymeen tulee, otsikon Natural Approach to Lyme Disease alla on video, jossa Dougin mielestä on mielenkiintoista, miten Lymen tauti ja sienimykotoksiinisairaus tai mykotoksikoosit näyttävät samankaltaisilta. Doug myös ihmettelee, miten joku kasvi tulee vastustuskykyiseksi bakteereille ja sienille, jonka antifungaalisia ominaisuuksia voidaan käyttää ihmisten auttamiseen ruoan ollessa lääkettä, jonka Jumala on meille antanut. Videolla haastatellaan Philip Battiadea Infusiosta.
Mikä maaginen päivämäärä edellä, 22.10.2015, jonka jälkeen iskettiinkin sairaan kimppuun seuraavana päivänä oikein kunnolla! En ole parantunut mistään, mutta joutunut yhä rasittuneempana taistelemaan kaikesta. Tämänkin ketjun päivittäminen on jäänyt niin kuin kaiken muunkin.
Huomasittehan uutisen pipon käyttämisestä? Olen niin sairas, että olen käyttänyt kaksinkertaista pipoa nukkuessani viime maaliskuusta lähtien.
Kaiken kiusan jälkeen, kun meikälle järjestettiin oikein ambulanssikyyditys sairaalaan mielenterveydenarvioon, jota kiusaa jatketaan vaan, ei voi kuin ihmetellä, missä maassa sitä oikein elää. Käsittämätöntä ja törkeää. Niillä ei olisi ollut sairaalassa edes niin paljon vaatteita ja peittoja, mitä olisin tarvinnut pysyäkseni lämpimänä, eikä mitään muutakaan tarvitsemaani! Olen liian kipeä jopa sairaalaan - turhaa tulla sairasta ihmistä kiusaamaan, kun ei kerran saa oikeaa hoitoa somaattisiin vaivoihin, jotka eivät psyykenpillereillä parane, se on vissi se.
Olenkin kirjoittanut tuolla jotain tämänhetkisistä rohdoistani, joista on jotain apua. Koska piskuisten mustakuminan siementen pureskeleminen on aika raskasta, keksimme kokeilla jauhamiseen Lidlin kahvimyllyä, joka onkin tosi hyvä säiliön ollessa vaan vähän pienenlainen. Poikani keksi sekoittaa jauhetta hyvälaatuiseen oliiviöljyyn, joka pehmittääkin vahvaa makua jonkin verran.
Enpä ole joutanut tätäkään ketjua paljon päivittämään yrittäessäni jakaa kokemaani muillekin samassa jamassa oleville. Aprikoosinytimien hyvin kontrolloidun ja varovaisen käytön lisäksi tärkeimmäksi tukipilariksi on tullut mustakumina eli Nigella sativa, jonka siemeniä olemme alkaneet jauhaa hienoksi ennen käyttöä. Tämän tutkimuksen innoittamana poikani kokeili lämmittää hienoksi jauhettuja siemeniä 50 asteessa kymmenen minuutin ajan leivinpaperin päällä uunissa. Olen käyttänyt tuon satsin jo ja se maistui oliiviöljyn joukossa aavistuksen verran karvaammalta kuin muutenkin. Seuraavan kerran voisi kokeilla paahtaa siemeniä ensin ja jauhaa ne hienoksi myllyssä vasta sitten.
Liikaa ei kannata paahtaa, etteivät siemenet menettäisi luontaista tehoaan:
Viime vuonna samoihin aikoihin alkoi vaivata flunssa, joka eteni välikorvantulehdukseksi selvitessäni ei-märkäisellä tulehduksella käyttämäni antibiootin takia kaiketi. Nyt kun mitään lääkitystä ei ole, saas nähdä, miten juuri iskeneen räkätaudin kanssa käy joutuessani kaiket yöt taiteilemaan silikonisen korvatulpan kanssa, jota käytän vain päällimmäisessä korvassa. Korvatulppa hiostaa ja kääntyillessäni se on vaihdettava aina toiseen korvaan.
Yritettyämme saada uutta asuntoa, joka auttaisi meteliin ja tilanpuutteeseen, sitä ei ole herunut, vaan järkyttävää, laitonta ja törkeää toimintaa, joka on tehty vakavasti homeista ja borrelioosista sairastuneelle ihmiselle.
Päältäni on kävelty, minut on jätetty kitumaan niin kuin monet muutkin, eikä tarkoituksena näytä olevan kuin nujertaminen, jota ei yksikään fiksu ihminen tee.
Maria Jotuni sanoi, että kohtalon minkä tahansa voi kantaa kauniisti. Sitä paitsi olen käynyt jo läpi lapseni isän järjestämän koirakoulutuksen muuttumatta koiraksi. Koira sanoo: "Vuh, vuh!" Minä en!
Huomasinpa vaan, etten ole jaksanut enkä muistanut linkittää edellä mainitsemiani löytöjä Lymen ja syövän yhteydestä. Jostain kumman syystä voimia ei riitä kaikkeen.
Viesti 12045La 16 Tam 2016, 3:50 (GMT+3) Aihe: Re: Kidutusta vai lakia ja oikeutta kansalle?
Admin 15.1.2016 klo 23.23 kirjoitti:
Admin 1.1.2016 klo 14.44 kirjoitti:
Admin 17.11.2015 klo 2.29 kirjoitti:
Admin 7.11.2015 klo 1.37 kirjoitti:
Admin 25.10.2015 klo 0.34 kirjoitti:
Admin 29.8.2015 klo 14.10 kirjoitti:
Vuosia jatkunutta kidutusta on taltioitu niin tänne kuin Homesairaudet-palstalle ja ennen kaikkea aamusivuihini, joissa se on hirveää luettavaa. Tuhansia sivuja, päivä päivän perään kuvausta pelkästä kitumisesta, vieläpä Suomessa, jossa mainostetaan hyvinvointia. Koiriakin kohdellaan Suomessa paremmin kuin ihmisiä, niin kuin tuolla olen kirjoittanut. Jos koira kituu, se päästetään kärsimyksistään eikä sen tarvitse kärsiä enempää. Kun ihmisiä rääkätään ja heidän annetaan kitua julmasti ilman apua, niin kuinka helvetin monta vuotta sitä kuolemaa pitää oikein tehdä? Jos kerran aiotaan tappaa, eikö voisi tappaa nopeammin ilman tarpeetonta kärsimystä? Eikö vuosikausia poskiontelohelvettiä jo riitä?
Paljon on ollut tässä kidutuksessa analysoitavaa. Kerran kummitätini kysyi, onko minulla joku psyyken diagnoosi, joka vaikuttaisi asiaan. Kerrottuani masennuksesta hän sanoi, että se pitäisi saada pois. Mutta vastasin, että se on aivan oikea diagnoosi kärsittyäni masennuksesta jo lapsesta lähtien, eikä se saa vaikuttaa hoitoon mitenkään, että se on laitonta. Sitä paitsi jo ennen diagnoosia potiessani nuorena umpilisäkkeen tulehdusta ja poliotalvena 1984-85 minuun pysyvät jäljet jättänyttä virustautia kohtelu oli yhtä asiatonta ja törkeää. Ennemminkin hoitovirheet kertovat lääkäreistä itsestään kuin uhreista, joiksi voi valikoitua kuka vaan. Ainakin kiduttajalääkäreillä pitää olla hyvät hermot ja he saavat tyydytystä kärsimyksen tuottamisesta, koska he ovat narsisteja, joita ei karsita millään testeillä opiskeluvaiheessa pois. Monilla perhesurmaajillakaan ei ole mitään diagnoosia, koska heitä ei saada hoitoon niin kuin uhrejaan. Julmat sadistit ovat sairaampia kuin uhrinsa, jotka joutuvat kiduttajien käsissä kärsimään.
Pelkästään poskiontelohelvettiin liittyvää kärsimystä olen kuvannut tuhansia aamusivuliuskoja vuodesta 2010 alkaen. Se onkin ollut oikeastaan ainoa apu helvetissäni ja auttanut kestämään psyykkisesti. Tuosta kun laskee vuosien 2010-2014 aamusivut ja ynnää tämän vuoden 2015 alkusaldon päälle, pääsee jo yli 7000 liuskaan kirjoitettuani nyt elokuussakin paljon. Kaiken kaikkiaan aloitettuani aamusivujen kirjoittamisen loppuvuonna 1999 olen kirjoittanut jo kuusi 2500 liuskan laatikkoa täyteen ja seitsemännessä laatikossa on tällä hetkellä noin 1300 liuskaa, jonka päälle on menossa tietokoneen vieressä olevat uusimmat liuskat, joita on nelisensataa odottaen elokuunkin kohta valmistuvaa satsia. Itse asiassa enää ei puutu kuin parisataa liuskaa 17000 liuskan kokonaissaldosta, jotka olen tähän mennessä kirjoittanut.
Tänä aamunakin aloitin kirjoittamiseni kipeänä ja sairaana taas. Otsaani ja ohimoitani kirveli ilman, että minulla olisi poskionteloihini muuta kuin omaa apua ja höyryhengitystä, jota en jaksanut eilen ottaa. Mutta kesken kirjoittamiseni minua alkoi siepata kaikki tämä vääryys niin, että tulin kirjoittamaan ja kopioimaan vanhoja tekstejäni tänne. Koko kesän olen nukkunut pipo päässäni ja pitänyt lämpötyynyä reisieni päällä kirjoittaessani. Monia kertoja olen kirjoittanut kellon ympäri ja viimeistellyt ja oikolukenut aamusivujani vasta seuraavan vuorokauden puolella. Mitä enemmän olen joutunut kitumaan, sitä tarkemmin olen kuvannut sen. Silloin kun elämässäni oli vielä muutakin ja saatoin elää normaalia elämää, aamusivuni olivat kevyempiä ja ilmavampia. Nyt ne ovat olleet pelastusrengas, johon olen tarrautunut ja pitänyt viimeisillä voimillani kiinni. Kaikki ystävänikin ovat jääneet jaksamatta pitää enää keneenkään yhteyttä; eikä enää ole ollut kuin kituminen jäljellä, joka on täyttänyt päiväni.
Menen jatkamaan aamusivujani taas, että kaikki tulee kirjattua talteen. Tänäänkin, ja niin kauan kuin henki pihisee, jonka lisäksi pitäisi jaksaa taistella senkin puolesta, että tämä vääryys loppuisi.
Kirjoittamisen edelleen jatkuessa 6.11.2015 tulee aamusivujen aloittamisesta 16 vuotta täyteen. Edellä mainitut 17000 liuskaa lienevät jo kasassa, tai voihan niitä olla enemmänkin, määrän kasvaessa koko ajan. Kun on kirjoittanut jo tuhansia liuskoja, pari sataa sinne tänne ei merkkaa mitään. Ainoa, mikä merkkaa on kirjoitustaito, joka kasvaa kirjoittaessa koko ajan. Sanat ovat ase, jolla lataan pyssyni täyteen, ja sitten paukkuu, kun tarvetta on.
Hartiavoimin on saanut tehdä töitä kaiken kiusaamisen keskellä joutuessaan sairaana taistelemaan kaikesta. Ihme kyllä lokakuussa kirjoitin vain 95 aamusivua; kaikkina muina päivinä kolme liuskaa paitsi kahtena neljä ja nekin ennen 23. päivää, jolloin minut kuskattiin ambulanssilla sairaalaan. Ambulanssikyyditys ei hetkauttanut kirjoittamista mitenkään; keskittyminen vaan oli vähän vaikeaa ylimääräisen trafiikin ja kolkuttelun takia rappukäytävässä. Ei se kyllä mikään mukava ja harmiton juttu ollut iskiessään suoraan kirjoitussuoneeni, josta riittää vielä paljon ammennettavaa. Jahka kypsytellään ja kirjoitetaan aamusivuja, jotka sain viime yönäkin oikoluettua vasta ennen puoli kolmea.
Aloittaessani aamusivujen kirjoittamisen 16 vuotta sitten kirjoitin ensimmäiset päivät tietokoneella totuttuani siihen ja koska se oli yksinkertaista ja helppoa. Samaan aikaan Julia Cameronin kirjasta luin, että aamusivut olikin tarkoitus kirjoittaa käsin, mikä kuulosti erittäin ikävältä, mutta koska halusin ottaa tehtävän tosissaan, annoin tietokoneella kirjoitettujen marraskuun alkupäivien haihtua pois ja täytin ensimmäisen kopiopaperiliuskani käsin. Se oli 6.11.1999, ja ensimmäisissä aamusivuissani kirjoitin muun muassa naisten ympärileikkauksesta. Aihe oli tärkeä ja niin oli aamusivujen kirjoittamisen aloittaminenkin, vaikka kirjoitinkin niitä tuolloin etupäässä iltaisin ja öisin ja välillä päivienkin taukoa pitäen, jonka jälkeen piti kuroa monta päivää kiinni. Matka on ollut pitkä ja kivikkoinen ja sellaisena se jatkuukin. Jos 16 vuotta aiemmin kirjoitin ympärileikkaamisesta, 6.11.2015 märehdin juuri kuulemaani omakohtaista tuomiota elinkautisestani, että joudun kärsimään synnytysvaurioista lopun elämääni. Se on hirveä tuomio, jolla on seuraukset kaikessa ja myös kirjoittamisessani. Tämä ei tähän jää eikä moni muukaan asia.
Aika rajusti oli priorisoitava pystyäkseen ylipäätään siihen, minkä viimeaikainen vainoaminen vaaransi ja yritti estää. Vaikka ahdisti, tuo hävytön valheidenverkko ja oikeuksien loukkaaminen oli jätettävä hautumaan ja odottamaan käsittelyvuoroaan. Enkä ole ainoa, jonka perusturva on tässä osoitteessa häiriintynyt. Poikani on herännyt painajaisiin ja sydämensä hakannut pelkästään siitä, että posti on kolahtanut lattialle. Jos psykiatri Maaskola luet tätä "hoitotiimisi" kanssa, johon kuuluu kaikki asiat yhteen söhläävä psykiatrinen sairaanhoitaja Juurikko ja Hekan asumisneuvoja, joka on paksu kuin lihapulla ja kaipaisi vähän syömisneuvontaa, voit olla varma toimintanne haitallisuudesta ja vahingollisuudesta, josta on kaikki apu kaukana. Taidatte tehdä tätä muillekin, jonka takia asiaa on ruodittava laajemminkin. Muun muassa tietosuojavaltuutetulta olen saanut hyvää ohjausta ja Valvirassakin neuvottelut ovat kesken jouduttuani keskittymään muuhun.
Onneksi aamusivuja voi kirjoittaa joka mielialassa ja tunnelmassa, sairaana, kipeänä, iloisena, väsyneenä, huonosti tai hyvin. Ne ovat tykistön suojatulta ja tulitukea kaikelle muulle kirjoittamiselle. Sen jälkeen, kun viimeksi kirjoitin täällä, on syntynyt 30 aamusivuliuskaa, joka on antanut voimaa muuhun ja pitkän virallisen kantelukirjelmän jatkamiseen, josta tuli niin paksu, ettei nitojan niitti mennyt läpi, vaikka yritin vähentää sivumäärää marginaaleja kaventamalla. Yli 30 liuskaa ja satoja liitteitä, minulle tärkeän läheiseni puolesta. Ja tuskin pääsen hengähtämään, koska hommia ja rikkomuksia riittää. Juuri joitain tunteja sitten tutkin lakiammattilaisen yhteystietoja selvitelläkseni eri asioita.
Olisi kyllä paljon helpompaa, ellei tarvitsisi ajaa itseään niin loppuun. Muttei minua niin vain nitistetä. Jos valitusaika ei olisi riittänyt, olisin hakenut sitä jo tapahtuneen perusteella lisää. Mutta onnistuin paahtamaan niin, että sain kaiken valmiiksi. Hinta on vaan aika kova Maaskolan ja kumppaneiden ns. auttamisesta. Tärisin viime yönä niin, etten pystynyt nukkumaan ollenkaan, ja tärisen parhaillaankin. Ehkä stressi tästä helpottaa tai sitten ei, pahantekijöiden voidessa pitää vapaat kädet puuhissaan.
Metelikin täällä on jatkunut ennallaan. Isänpäivän jälkeisenä yönä poikanikin oli hereillä ja sanoi saaneensa kaiken metelin talteen. Muttei Jolla äänittänyt senkään vertaa kuin oma kännykkäni.
Jos aloittaa puolen yön jälkeen kirjoittamisen saatuaan sitä ennen rakettien jo paukkuessa vuoden viimeiset aamusivut pakerrettua ja oikoluettua raskaan vuoden jälkeen, voi saada seuraavan juttunsa ennen aamua valmiiksi. Kävin äsken lisäämässä tuonne vielä EIT:n englanninkielisen lyhennyksen ECHR linkkeineen Suomen sivuille.
Takana on kova vuosi sinnitellessään ja pakertaessaan sairaana tallentaen kärsimyksensä aamusivuihin, joita kirjoitin joulukuussa 94 liuskaa; marraskuussa 93, lokakuussa 95, syyskuussa 95 - koko vuoden 2015 saldon ollessa 1180 liuskaa.
Mitä sairaampi olen ollut, sitä raskaampaa ja hitaampaa on pelkkien aamusivujen tuottaminen ollut. Vuosikausiin 2007-2008 hujakoilta en ole pitänyt aamusivuissa päivänkään taukoa kirjoittaen vähintään kolme liuskaa per päivä. Alkavana vuonna voisin yrittää heivata tuosta vähän; en päivittäisestä kirjoittamisesta, vaan liuskojen määrästä. Borrelioosi aiheuttaa monenlaista haittaa ja hidastusta ajatuksen kangerrellessa enemmän, joka näkyy kirjoitusjäljessä lisääntyneinä sotkuina, jotka nekin tulevat arkistoitua siinä samassa kuin aamusivuni.
Laskujeni mukaan olen kirjoittanut aamusivuja noin 17300 liuskaa tähän mennessä aloitettuani niiden kirjoittamisen 6.11.1999. Tarkkaa lukumäärää en tiedä, kun en jaksa laskea; mutta kuusi laatikkoa on jo täynnä ja seitsemäs täyttymässä, siirtäessäni kaikki tietokoneeni edessä olevat liuskat siihen. Niistä on pitänyt tutkia jotain, mutta sattuneesta syystä on ollut niin rankkaa, että se on jäänyt tekemättä. Samalla linjalla tässä kuitenkin jatketaan. Eilen kirjasin aamusivuihini: "Olen ollut todella hajamielinen viime aikoina loka-marraskuisten tapahtumien jälkeen. Juuri äsken mieleeni tuli, että jos tällaiset hyökkäilyt jatkuvat kirjoittamista, sanan- ja mielipiteenvapautta vastaan, on muutettava jonnekin muualle asumaan."
Muutaman päivän yritin kirjoittaa vähän vähemmän, aamusivuja siis, mutta tunsin itseni paljon sairaammaksi. Oli paljon heikompi olo voidessani oikeasti aika huonosti, kun on särkyjä ja kipuja joka paikassa päästä ja poskionteloista alkaen. Mutta kirjoittaessani enemmän se muodostaa heti kurinalaisemman rungon, joka pitää minua pystyssä. Kirjoittamiseni siis. - Aamusivujen kirjoittaminen, jonka lisäksi pitäisi kirjoittaa paljon muutakin. Taistella, vaikka olisi kuinka sairas, mutta yrittäen unohtaa sairautensa, sillä kukaan ei auta, ellei itse pysty taistelemaan! Ylipäätään on härskiä väittää, että laki olisi kaikille sama epäoikeudenmukaisessa systeemissä, jossa heikompia sorretaan.
Ainakin kirjoitusaiheita riittää enemmän kuin ikinä pystyn kirjoittamaan ja tuottamaan! Vaikeinta on antaa aiheiden kypsyä ja kasvaa silloinkin, kun voimia kirjoittamiseen ei ole. Vielä vaikeampaa on valitseminen, kun aika ja kunto eivät riitä kaikkeen.
Se on vasta kypsymässä: valitseminen. Vihaisena voisin paukutella kirjoittamaan tänne millaisia otsikkoja vaan ja tehdä aika pahaa jälkeä, mutta sitä mukaa kuin olen omalla työlläni eli kirjoittamisella valtaa saanut, vastuukin on kasvanut. Voisin raadella paljon enemmän, mutta oikeasti säästelen jopa vihollisiani monin tavoin; toistamatta esimerkiksi julkisen viranhaltijan nimeäkään niin usein kuin voisin.
Vaan pidemmittä puheitta jatkamaan siitä, mihin olen jäänyt. Aamusivuihin, joiden kirjoittaminen on syystä takkuillut ja venyvät yli puolen yön.
Väsyttää, mutta jotain voisi vielä luritella.
Oli kaameaa kirjoittaa jotain aamusivuja niin myöhään ajatuksen ja käsialan ollessa ihan puurona. Ennen borrelioosia ero ei ollut niin hirveä; miten on nukkunut yönsä ja mihin aikaan kirjoittaa. On helppoa mitätöidä borrelioosia, mutta se näkyy käsialasta ja kaikesta muustakin.
Niitä vaan sattuu; punkinpuremia, joka meikällä tarkoittaa tätä nykyä mustakuminan ja aprikoosinytimien mussuttamista pari kertaa päivässä pitääkseni pahimmat oireet kurissa. Yllättäen mustakumina eli Nigella sativa on vähentänyt myös vatsan tärinää, jota sokerit, hiilihydraatit ja hiivapitoinen ruoka lisäävät. Alkoholia en ole nauttinutkaan 22.9.2014 jälkeen yhtään eikä ole näin sairaana kiinnostanutkaan. Sitä paitsi, jos ajattelee luovuutta tai muuta sellaista, se on ihan merkityksetön aine, mutta esimerkiksi yrttitipoissa hyvä, joskin kitkerä säilöntäaine.
Kauhean vuoden 2015 jälkeen vuosi 2016 on sitten päässyt hyvään vauhtiin, ja kirjoittamismielessä se ei tarkoita mitään muuta kuin raatamista. Lurittelisin mielelläni täällä vain, mutta on tuotettava virallisia asiakirjoja sitä mukaa kuin niitä tarvitaan ja varpaiden päälle astutaan.
Minua on helppo aliarvioida, tällaista pientä naista, josta ei luulisi olevan paljon vastusta. Jos olen kertonut harrastavani kirjoittamista, sitä luullaan vain runojen rustaamiseksi tms. Oikeasti olen piilokamera, joka pystyy kirjoittamaan kaikesta.
Piilokamerana olemisella olen saanut aika kattavan kuvan siitä, miten ihmisiä kohdellaan Suomessa. Huonosti. Törkeän huonosti.
Mainostamalla asemaansa tai kirjoittamistaan mitään tästä ei saisi tietää, minkä piilokamera on nähnyt.
Viesti 12043La 23 Tam 2016, 4:06 (GMT+3) Aihe: Poliisin psykiatrinen Ankkuri-hanke aikuisväestön turvana pääkaupungista taajamiin. Valepoliisista päivää!
Kop kop kop... Räiskis räiskis!
Bum bum bum! Kop kop kop...
Pam pam pam. Kilin kolin!
Jyskyti jyskyti...
Näyttö ei riitä. Milläs tolalla se mielenterveyspuoli oikein on... Ei, ei siellä yläkerrassa, se on sossun korsteeni. Alakerran ilmoittajaa meinasin, kun on poskiontelontulehdusta, homesairautta, borrelioosia ja vaikka mitä ja muka synnytysvaurioita kahelilla, joka nukkuu yöt pipokin päässä, niin se kertoi, eikä se poikakaan mitään tietty kuule, äiti vaan on pöpi.
Viesti 11894Su 24 Tam 2016, 1:49 (GMT+3) Aihe: Re: Sairastamista oman onnensa nojassa uskomuslääketieteen tuolla puolen ja ilman uskomuslääkäreiden apua
Admin 6.1.2016 klo 3.19 kirjoitti:
Admin 14.12.2015 klo 2.55 kirjoitti:
Admin 22.10.2015 klo 1.11 kirjoitti:
Admin 21.10.2015 klo 0.48 kirjoitti:
Admin 17.10.2015 klo 2.31 kirjoitti:
Admin 15.10.2015 klo 1.42 kirjoitti:
Admin 14.10.2015 klo 1.11 kirjoitti:
Äkkiä hupeni tunti viestien kopioimiseen ja linkittämiseen, jota ennen olin saanut vasta aamusivuni oikoluettua kello 23:n pintaan, neljän sivun oikolukemisen vietyä nelisenkymmentä minuuttia. Eikä se ole mikään ennätys edes; aamusivuja on oikoluettu puoli kolmenkin aikaan yöllä, jos on ollut tarvis ja jatkettu seuraavana päivänä taas. Kynät ja mapit vaihtuvat vaan, mutta kirjoitan liuskat täyteen siitä elämästä, mitä on.
Sairaudet ja rankat olosuhteet ovat piiskanneet elimistöni äärirajoilleen. Oli viisas päätös laittaa yli vuosi sitten alkoholi kokonaan paitsioon ollessani näin sairas. Kielessäni on useampi afta, jotka eivät ota parantuakseen.
Unenlaatu on mitä on silikoninen korvatulppa korvassani. Tiistain vastaisena yönä päästyäni kolmelta nukkumaan heräsin kuuden jälkeen siihen, että hengitystieni olivat täynnä sinne valunutta limaa. Kärsiessäni nielemisongelmasta olin nukkunut kai niin, että lima oli päässyt valumaan keuhkoputkiin, josta olen kirjoittanut monia kertoja aiemminkin. Nyt limaa oli vain niin paljon, että oli noustava puhaltamaan pulloon, liman vaivatessa edelleen niin paljon keuhkoissa, ettei nukahtamisesta meinannut tulla enää mitään.
Takana oli maanantaipäivä, jolloin lampsin pitkästä aikaa kauppaan kokoontaitettava selkäreppu selässäni ja kävelysauvat käsissäni. Kävellessäni takaisinpäin kevyen kantamuksen kera jo pitkään kummitellut vasemman jalan hermovaurio alkoi vaivata taas. Yhä uudestaan nivustaipeesta läikähti kuin lämmintä vettä reittä pitkin alaspäin. Samalla oli hyvää aikaa ajatella kaikkea, miten lääkäreistäkin, joiden pitäisi olla tiedemiehiä omine mikroskooppeineen, on tullut pelkkiä uskomuslääkäreitä, jotka uskovat sitä sun tätä, mutta eivät oikeasti tutki enää mitään. Turhaa mennä näiden uskomuslääkäreiden luokse valittamaan oireistaan, joihin he eivät usko ja joita eivät viitsi tutkiakaan, miten asiat uskomuksen tuolla puolen oikeasti ovat.
Vaatii kovaa päättäväisyyttä kirjoittaa aamusivunsa joka päivä ennen seuraavaa aamua. Mutta koska olen päättänyt, kirjoitan. Punkinpuremien jälkeen aivojen toimiessa huonommin ja hitaammin ja ajatuksen takkuillessa poikani on monta kertaa ehdottanut aamusivujen heivaamista ja jättämistä väliin. Se ei vaan käy päinsä eikä toimi niin; jos en kirjoittaisi traumojani sitä mukaa pois, kun niitä tulee, en kirjoittaisi mitään muutakaan. Traumat muodostavat lukon, jossa ei luoda mitään, joka alkaa kahlita, jos sen antaa hallita itseään. Kirjoittamalla kurjistakin asioista ja jatkamalla aamusivuja aina siitä, mihin on jäänyt, ongelmat saavat ilmaa ja etääntyvät liuska kerrallaan. Verisiä loukkauksia ei unohda, siitä ei ole vaaraa, mutta oppii tuntemaan itsensä paremmin ja analysoimaan kaikkea paremmin. Mitä kannattaisi tehdä vai kannattaako mitään; ajatukset kypsyvät ja hautuvat. Sitä ja tätä vääryyttä ei voi unohtaa, niille on tehtävä jotain. Esimerkiksi tämä, miten sairaita ihmisiä kohdellaan, ei ole oikein. Tuhansien liuskojenkin jälkeen tiedän, ettei se ole oikein ja kirjoitan siitä vaikka tappiin asti. Kaikki se on kuvattava tarkkaan; koko se julma rääkkäys ja kärsimys.
On hienostuneita ja vähemmän hienovaraisia tapoja rääkätä ihmisiä. Lääkärit käyttävät hienostuneinta tapaa, jolla on saatettu monet ihmiset hautaan; kääntämällä selkänsä sairaille, ajamalla nämä kotiin ja kitumaan hoitojonoissa viikkoja ja kuukausia. Keinoja on lukemattomia ja eri elämänalueilla sadisteilla omat konstinsa. Joku voi odottaa minuutin päälle määräajan ja aloittaa hirveän metelin, kuten kello 7.01 tänä aamuna. Kun jokainen antaa oman panoksensa, kiusaamisvolyymi pääsee oikein huippuunsa. Kärsittyjen ja valvottujen öiden jälkeen herätys parin tunnin kuluttua. Yhteistyössä lääkärit ja kiusaajat. Hieno juttu.
Mutta olen hengissä ja elän vielä. Kolistelujen vastapainoksi olen alkanut kuunnella Kallion kirkosta ostamaani Popovien cd-levyä "The Long Way Home" - pitkä matka kotiin. Kiusaajat eivät tiedä, että se on hengellistä musiikkia, mitä täältä on alkanut kuulua päivisin. Ei heidän tarvitsekaan tietää, mutta saan taivaallisesta musiikista parantavaa voimaa.
Kello on 1.10 nyt. Sain aamusivuni oikoluettua vasta vähän ennen puolta yötä kilvoitellessani ajan kanssa kuin Tuhkimo ennen kuin satu päättyy ja karu todellisuus koittaa.
Vasemman jalan hermovaurio on vaivannut viime aikoina päivittäin. Öisin nukkuessa tapahtuu jotain, mikä heikentää unen laatua. Nukunko kunnolla enää ollenkaan, mitä hermostossani tapahtuu.
Kirjoittaessani huomaan kaikenlaista, mitä en haluaisi huomata. Mitä nolompi moka, sitä enemmän suttaan päälle.
Kirjoitin aamusivujen ensimmäiseen liuskaan keskiviikkona 14.10.2015:
"Olen juonut eilisen kylmän kahvini loppuun ja saanut jo uutta puhtaaseen kuppiin, jonka otin jääkaapista."
Samanlaisia virheitä tulee puhuessa ja kirjoittaessa jatkuvasti, on tullut jo kauan. Korjaan virheet ja hätkähdän. Mitä ihmettä aivoissani oikein tapahtuu.
Ollessani niin kuormittunut en olisi enää muistanutkaan, mutta palautui mieleeni kurkattuani tänne ja tähän ketjuun, että olin viime aamuyönä hyvin vaativassa aivoleikkauksessa, jossa olin hereilläkin, ja joka jatkui ja jatkui. Onnistumisesta ei ollut mitään takeita, selviänkö hengissä vai kuolenko. Miten se uni oikein menikään, yritettävä muistella seuraaviin aamusivuihin... Poikani mietti, onkohan aivoni olleet kipeät. Niin voisi ainakin olettaa elämän ollessa yhtä painajaista päivin ja öin.
Kuormittunut ja karsea olo - ja sen olen näköinenkin. Olipa mukavaa katsoa itseään sovituskopin peilistä maanantaina kärsimyksen näkyessä koko olemuksesta. Poskiontelohelvettiä tammikuun lopusta 2010, jonka päälle borrelioosihelvettiä toukokuusta 2012 lähtien. Ja yhä lääkärit yrittävät kusettaa, Jumal'auta! TT-kuvaa kaipaavat vaan, ettei näy mitään. Pistänkö niille neropateille tämän linkin? Kohta on kaluttu vakuutuskin aivan loppuun; viety vaan rahat ilman apua. Sen päälle koko muu paska vielä, niin alan olla aika heikossa kunnossa. Mutten jouda enempää jorinoimaan... Huomasin juuri kauhukseni, etten ole kirjoittanutkaan vielä aamusivuja loppuun, kun on kipeänä pitänyt raataa niin paljon muuta ja taisteltava kaikesta.
Sain viime yönä prässättyä aivosivuni kasaan kello 1.35 ja oikoluettua kello 1.54, joka onnistuu vaan tahdonvoimalla alkaessani nukahdella jo. Tänään sain oikoluettua sivut vasta kello 0.31 enkä ole yhtään sen pirteämpi, vaan hirmu rasittunut ja väsynyt. Mutta aivoni tarvitsevat ja haluavat tätä ruokaa, että rassaan nystyröitäni vaikka vähän unisena, kunhan vaan rassaan. Tietokoneella näppäileminen on kyllä paljon kevyempää - niin kevyttä, ettei tällä yhtään ongelmaa terapoida. Käsin kirjoittaminen on kyntämistä, joka on niin raskasta, että se väkisinkin auttaa. Krooh-puuh.
Ai, ai, kuinka vasemman käden pikkusormen ja nimettömän väli kutiaa Trichophyton rubrumin yrittäessä levitä sinnekin. Niin on käynyt joskus ennenkin, jonka jälkeen olen pistänyt pelin jollain konstilla poikki. En nauttinut kesällä mitään sienilääkekuuria, että poskiontelossa olevan sienen saisi paremmin esiin ja tutkittua, joka näyttää olevan vähän hankalaa. Ongelma on kuitenkin massiivinen - Doug Kaufmannin haastattelema Dr. Salter arvioi, että lääkärin vastaanotolla käyvistä suurimmalla osalla, 99 prosentilla, on taustalla olevia sieni(infektio)ongelmia [underlying fungal problems]. Mitä Lymeen tulee, otsikon Natural Approach to Lyme Disease alla on video, jossa Dougin mielestä on mielenkiintoista, miten Lymen tauti ja sienimykotoksiinisairaus tai mykotoksikoosit näyttävät samankaltaisilta. Doug myös ihmettelee, miten joku kasvi tulee vastustuskykyiseksi bakteereille ja sienille, jonka antifungaalisia ominaisuuksia voidaan käyttää ihmisten auttamiseen ruoan ollessa lääkettä, jonka Jumala on meille antanut. Videolla haastatellaan Philip Battiadea Infusiosta.
Mikä maaginen päivämäärä edellä, 22.10.2015, jonka jälkeen iskettiinkin sairaan kimppuun seuraavana päivänä oikein kunnolla! En ole parantunut mistään, mutta joutunut yhä rasittuneempana taistelemaan kaikesta. Tämänkin ketjun päivittäminen on jäänyt niin kuin kaiken muunkin.
Huomasittehan uutisen pipon käyttämisestä? Olen niin sairas, että olen käyttänyt kaksinkertaista pipoa nukkuessani viime maaliskuusta lähtien.
Kaiken kiusan jälkeen, kun meikälle järjestettiin oikein ambulanssikyyditys sairaalaan mielenterveydenarvioon, jota kiusaa jatketaan vaan, ei voi kuin ihmetellä, missä maassa sitä oikein elää. Käsittämätöntä ja törkeää. Niillä ei olisi ollut sairaalassa edes niin paljon vaatteita ja peittoja, mitä olisin tarvinnut pysyäkseni lämpimänä, eikä mitään muutakaan tarvitsemaani! Olen liian kipeä jopa sairaalaan - turhaa tulla sairasta ihmistä kiusaamaan, kun ei kerran saa oikeaa hoitoa somaattisiin vaivoihin, jotka eivät psyykenpillereillä parane, se on vissi se.
Olenkin kirjoittanut tuolla jotain tämänhetkisistä rohdoistani, joista on jotain apua. Koska piskuisten mustakuminan siementen pureskeleminen on aika raskasta, keksimme kokeilla jauhamiseen Lidlin kahvimyllyä, joka onkin tosi hyvä säiliön ollessa vaan vähän pienenlainen. Poikani keksi sekoittaa jauhetta hyvälaatuiseen oliiviöljyyn, joka pehmittääkin vahvaa makua jonkin verran.
Enpä ole joutanut tätäkään ketjua paljon päivittämään yrittäessäni jakaa kokemaani muillekin samassa jamassa oleville. Aprikoosinytimien hyvin kontrolloidun ja varovaisen käytön lisäksi tärkeimmäksi tukipilariksi on tullut mustakumina eli Nigella sativa, jonka siemeniä olemme alkaneet jauhaa hienoksi ennen käyttöä. Tämän tutkimuksen innoittamana poikani kokeili lämmittää hienoksi jauhettuja siemeniä 50 asteessa kymmenen minuutin ajan leivinpaperin päällä uunissa. Olen käyttänyt tuon satsin jo ja se maistui oliiviöljyn joukossa aavistuksen verran karvaammalta kuin muutenkin. Seuraavan kerran voisi kokeilla paahtaa siemeniä ensin ja jauhaa ne hienoksi myllyssä vasta sitten.
Liikaa ei kannata paahtaa, etteivät siemenet menettäisi luontaista tehoaan:
Viime vuonna samoihin aikoihin alkoi vaivata flunssa, joka eteni välikorvantulehdukseksi selvitessäni ei-märkäisellä tulehduksella käyttämäni antibiootin takia kaiketi. Nyt kun mitään lääkitystä ei ole, saas nähdä, miten juuri iskeneen räkätaudin kanssa käy joutuessani kaiket yöt taiteilemaan silikonisen korvatulpan kanssa, jota käytän vain päällimmäisessä korvassa. Korvatulppa hiostaa ja kääntyillessäni se on vaihdettava aina toiseen korvaan.
Yritettyämme saada uutta asuntoa, joka auttaisi meteliin ja tilanpuutteeseen, sitä ei ole herunut, vaan järkyttävää, laitonta ja törkeää toimintaa, joka on tehty vakavasti homeista ja borrelioosista sairastuneelle ihmiselle.
Päältäni on kävelty, minut on jätetty kitumaan niin kuin monet muutkin, eikä tarkoituksena näytä olevan kuin nujertaminen, jota ei yksikään fiksu ihminen tee.
Maria Jotuni sanoi, että kohtalon minkä tahansa voi kantaa kauniisti. Sitä paitsi olen käynyt jo läpi lapseni isän järjestämän koirakoulutuksen muuttumatta koiraksi. Koira sanoo: "Vuh, vuh!" Minä en!
Huomasinpa vaan, etten ole jaksanut enkä muistanut linkittää edellä mainitsemiani löytöjä Lymen ja syövän yhteydestä. Jostain kumman syystä voimia ei riitä kaikkeen.
Kirjoittaessani ironista juttuani viime yönä jouduimme poikani kanssa todistamaan aivan tahallista pahansuopaista kolistelua yläkerrassa taas pariinkin otteeseen, kun sitä ennen oli jo aamusella varmistettu, ettemme nukkuisi liian pitkään jyskyttämällä ensin toisen ja sitten toisen yläpuolella, joka stressasi ja raivostutti poikaanikin. Se oli niin selkeää ja kuului korvatulppanikin läpi; härski, julma kiusaaminen piittaamatta yhtään siitä, että ovat jo alusta alkaen kesästä lähtien tienneet, kuinka sairas olen. Edes tämäkään Hesarin uutinen Huonot unet altistavat sydänkohtaukselle ja aivohalvaukselle saatesanojeni kera 17.6.2015 ei hellyttänyt lopettamaan sadistista terrorisointia, jossa hengestäni ei ole välitetty yhtään. Kaiken huipuksi viranomaisten hävytön ja törkeä toiminta on rasittanut minua vain lisää ja heikentänyt terveyttäni entisestään.
Ambulanssikyydityksillä ei ajateltukaan hoitaa homesairauttani, borrelioosia tai muutakaan somaattista sairauttani, tarkoituksena oli vain kävellä päältäni ja tukkia suuni, ettemme saisikaan mitään apua niin kuin on käynyt. Hekassa vähät välitetään asunnottomista saati meistä, joiden oikeutta on loukattu ja häiritty kotirauhaamme laittomasti. Asumisneuvojat ovat lähihoitajia tms. työnantajansa kätyreitä ja vääristelijöitä niin terveyskeskukseen kuin poliisiin päin, jossa uuden uljaan Ankkuri-mallin myötä häärää psykiatrisia sairaanhoitajia vuotaen ihmisten salassa pidettäviä rikosilmoitus- ja muita tietoja eri sairaaloiden psykiatreille, jotka käyttävät valtaansa väärin. Noin on meille tapahtunut ilman, että oikeudellista puolta olisi läpikäyty. Katsottava, mistä asuntoaan hakee ja keiden kanssa asioi niin kauan kuin valinnanvaraa ja mahdollisuuksia on. Jokainen, joka katsoo tilannetta läpi sormien, vaikka voisi vaikuttaa asioihin, vastaa tulevaisuudesta, minkälaiseksi kyttäykseksi kaikki menee. Ajattelisin nyt uudestaan, kannattaako edes nelikymppisenä pyytää lähetettä psykiatriselle poliklinikalle käsitelläkseen lapsuuden tai muita traumojaan tai hakeakseen työkyvyttömyyseläkettä somaattisiin sairauksiin uupuneena. Voi olla, ettei siitä mene pitkäkään aika, niin kaikkea käytetään apua hakeneita vastaan, jos tällainen hyväksytään. Mikä kauheinta, uskaltaako ylipäätään kääntyä enää poliisin puoleen toimintatapojen mentyä niin härskiksi, että kaikessa johdetaan harhaan. Korruptoituneen pääkaupungin poliisin voi ainakin unohtaa.
Sairaana tuollainen vääryys on ollut äärettömän kova isku; en olisi ikinä voinut uskoa Suomesta sellaista, mitä viime kuukausien aikana olen nähnyt. Ilman uskoani ja luottamustani Jumalaan en olisi selvinnyt kaikesta ja pysynyt pystyssä tietäen, etteivät hyökkäykset olleet välttämättä siinä. Olen kuitenkin päätökseni tehnyt enkä luovu uskostanikaan, vaikka joutuisin sen takia mielisairaalaan. Mitään muutahan niillä ei ole kuin uskoni, johon voisivat tarttua kiinni - ja siitä minäkin pidän viimeiseen asti kiinni, uskostani, joka on elämäni. Rankkaa on kyllä ollut; kyyneleet nousevat silmiini tämän tästä, niin kuin illallakin kävellessäni kovien pakkasten jälkeen pitkästä aikaa lenkillä kärsittyäni kroonisten sairauksien lisäksi vielä flunssasta. Hävytön kohtelu on ollut liikaa, miten minut on häpäisty iskien jopa sananvapauteeni.
Kaiken tämän johdosta olen tajunnut jotain. Borrelioosiyhdistyksen lisäksi olen liittynyt myös TeSiin, Terve Sisäilma ry:hyn. En ole ainoa kroonisesti sairas, jota on kohdeltu törkeästi, luettuani asiasta liian monia kertoja. Kärsiessään monista päällekkäisistä sairauksista voi harkita useampaakin yhdistystä jäsenmaksujen antaessa myöten. Olen löytänyt Suomen Lyme Borrelioosi ry:n jäsenlehdestä 1/2015 jo paljon mielenkiintoista luettavaakin liittyen Norjassa pidettyyn NorVect-konferenssiin 30.-31.5.2015. Neil Nathanin luennosta löytyi seuraavia poimintoja:
"Homealtistuksessa sairastunut henkilö on immuunijärjestelmän uupumisen myötä altis Lymen taudille tai sen aktivoitumiselle, ja toisaalta potilas, jolla jo on immuunijärjestelmää kuormittava Lyme & lisäinfektiosairaus, sairastuu homeista helpommin."
"Nathan totesi: 'Mold makes everything else much, much worse'. Home tekee kaikesta muusta paljon, paljon pahempaa. Hometoksiinit aiheuttavat runsaasti oireita."
"Potilaiden suolistossa ja nenän/poskionteloiden alueille on usein jäänyt homeita, jotka ovat kolonisoituneet, ja potilaat tuottavat siten siis itse lisää homeita ja kierre pysyy yllä."
Aika hurjaa, eikö totta? Mutta kukahan auttaisi homesairaita / borrelioosin uhreja toipumaan eikä kiusaamaan vain lisää? Silkkaa kiusaa on ambulanssin lähettäminen jonkun tekaistun syyn, kuten "paranoidinen oirekuva" tai "akustinen hallusinaatio" perusteella, kun samaan aikaan muut voivat joutua odottamaan ambulanssia tuntitolkulla niin kuin Hannu Karpo, jolle tai seuraajilleen riittäisi edelleen töitä niin paljon kuin vain jaksaisi taistella kaikkia väärinkäytöksiä ja epäkohtia vastaan.
Kun sairaana joutuu levon sijaan taistelemaan kaikesta, sen tuntee kaikkialla nahoissaan. Kun en ole saanut nukkua enää pitkiin aikoihin kunnon rauhaisia unia, olen ollut entistä rasittuneempi. Välillä sydämeni oikein kirvelee ja tunnen sairaan sydämeni nyrkinkokoisena rinnassani. Ahdistava tunne saattaa kestää pitkiäkin aikoja, kunnes saan nukuttua vähän paremmin. Parin tunnin unien ja riittämättömän levon jälkeen sydämeni tykyttää tykyttämistään borrelioosin iskettyä siihenkin. Takykardia ei ole ollut enää aikoihin lyhyt, se on pitkä ja toistuu myös levätessä sängyssä. Nyt kun on oikein heikossa kunnossa, sydäntä ei tutkita enää. Toisaalta en voisi käyttää lääkkeitäkään borrelioosin tehtyä verenkierrossani selvää jälkeä. Jos ei alkoholin jättäminen pois ja korvatulppa auta selviämään, ei tässä paljon muutakaan voi.
Kaiken tämän johdosta olen tajunnut jotain. Borrelioosiyhdistyksen lisäksi olen liittynyt myös TeSiin, Terve Sisäilma ry:hyn. En ole ainoa kroonisesti sairas, jota on kohdeltu törkeästi, luettuani asiasta liian monia kertoja. Kärsiessään monista päällekkäisistä sairauksista voi harkita useampaakin yhdistystä jäsenmaksujen antaessa myöten. Olen löytänyt Suomen Lyme Borrelioosi ry:n jäsenlehdestä 1/2015 jo paljon mielenkiintoista luettavaakin liittyen Norjassa pidettyyn NorVect-konferenssiin 30.-31.5.2015. Neil Nathanin luennosta löytyi seuraavia poimintoja:
"Homealtistuksessa sairastunut henkilö on immuunijärjestelmän uupumisen myötä altis Lymen taudille tai sen aktivoitumiselle, ja toisaalta potilas, jolla jo on immuunijärjestelmää kuormittava Lyme & lisäinfektiosairaus, sairastuu homeista helpommin."
"Nathan totesi: 'Mold makes everything else much, much worse'. Home tekee kaikesta muusta paljon, paljon pahempaa. Hometoksiinit aiheuttavat runsaasti oireita."
"Potilaiden suolistossa ja nenän/poskionteloiden alueille on usein jäänyt homeita, jotka ovat kolonisoituneet, ja potilaat tuottavat siten siis itse lisää homeita ja kierre pysyy yllä."
Aika hurjaa, eikö totta? Mutta kukahan auttaisi homesairaita / borrelioosin uhreja toipumaan eikä kiusaamaan vain lisää? Silkkaa kiusaa on ambulanssin lähettäminen jonkun tekaistun syyn, kuten "paranoidinen oirekuva" tai "akustinen hallusinaatio" perusteella, kun samaan aikaan muut voivat joutua odottamaan ambulanssia tuntitolkulla niin kuin Hannu Karpo, jolle tai seuraajilleen riittäisi edelleen töitä niin paljon kuin vain jaksaisi taistella kaikkia väärinkäytöksiä ja epäkohtia vastaan.
Kun sairaana joutuu levon sijaan taistelemaan kaikesta, sen tuntee kaikkialla nahoissaan. Kun en ole saanut nukkua enää pitkiin aikoihin kunnon rauhaisia unia, olen ollut entistä rasittuneempi. Välillä sydämeni oikein kirvelee ja tunnen sairaan sydämeni nyrkinkokoisena rinnassani. Ahdistava tunne saattaa kestää pitkiäkin aikoja, kunnes saan nukuttua vähän paremmin. Parin tunnin unien ja riittämättömän levon jälkeen sydämeni tykyttää tykyttämistään borrelioosin iskettyä siihenkin. Takykardia ei ole ollut enää aikoihin lyhyt, se on pitkä ja toistuu myös levätessä sängyssä. Nyt kun on oikein heikossa kunnossa, sydäntä ei tutkita enää. Toisaalta en voisi käyttää lääkkeitäkään borrelioosin tehtyä verenkierrossani selvää jälkeä. Jos ei alkoholin jättäminen pois ja korvatulppa auta selviämään, ei tässä paljon muutakaan voi.
Huonosti nukutun yön jälkeen vain nelisen tunnin unien jälkeen sydän tykytti jo ennen ylösnousua eikä edes kahvinjuonti auttanut piristymään ja vienyt heikotusta pois.
Aiemmin neljän tunnin unista ei ole seurannut sellaista koko päivän jatkuvaa sydämen tykyttelyä kuin nykyään.
Eikä tykyttely ole ainoa, mitä liian lyhyistä unista seuraa. Aivonikaan eivät tahdo toimia ja ajatus takkuilee ja katkeaa, ja on levättävä tämän tästä. Ulkona raikkaassa ilmassa jaksaa hetken, mutta siihen se sitten loppuukin. Kolmea vaivaista aamusivuliuskaani kirjoitin kellon ympäri.
Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin.
Kaiken tämän johdosta olen tajunnut jotain. Borrelioosiyhdistyksen lisäksi olen liittynyt myös TeSiin, Terve Sisäilma ry:hyn. En ole ainoa kroonisesti sairas, jota on kohdeltu törkeästi, luettuani asiasta liian monia kertoja. Kärsiessään monista päällekkäisistä sairauksista voi harkita useampaakin yhdistystä jäsenmaksujen antaessa myöten. Olen löytänyt Suomen Lyme Borrelioosi ry:n jäsenlehdestä 1/2015 jo paljon mielenkiintoista luettavaakin liittyen Norjassa pidettyyn NorVect-konferenssiin 30.-31.5.2015. Neil Nathanin luennosta löytyi seuraavia poimintoja:
"Homealtistuksessa sairastunut henkilö on immuunijärjestelmän uupumisen myötä altis Lymen taudille tai sen aktivoitumiselle, ja toisaalta potilas, jolla jo on immuunijärjestelmää kuormittava Lyme & lisäinfektiosairaus, sairastuu homeista helpommin."
"Nathan totesi: 'Mold makes everything else much, much worse'. Home tekee kaikesta muusta paljon, paljon pahempaa. Hometoksiinit aiheuttavat runsaasti oireita."
"Potilaiden suolistossa ja nenän/poskionteloiden alueille on usein jäänyt homeita, jotka ovat kolonisoituneet, ja potilaat tuottavat siten siis itse lisää homeita ja kierre pysyy yllä."
Aika hurjaa, eikö totta? Mutta kukahan auttaisi homesairaita / borrelioosin uhreja toipumaan eikä kiusaamaan vain lisää? Silkkaa kiusaa on ambulanssin lähettäminen jonkun tekaistun syyn, kuten "paranoidinen oirekuva" tai "akustinen hallusinaatio" perusteella, kun samaan aikaan muut voivat joutua odottamaan ambulanssia tuntitolkulla niin kuin Hannu Karpo, jolle tai seuraajilleen riittäisi edelleen töitä niin paljon kuin vain jaksaisi taistella kaikkia väärinkäytöksiä ja epäkohtia vastaan.
Kun sairaana joutuu levon sijaan taistelemaan kaikesta, sen tuntee kaikkialla nahoissaan. Kun en ole saanut nukkua enää pitkiin aikoihin kunnon rauhaisia unia, olen ollut entistä rasittuneempi. Välillä sydämeni oikein kirvelee ja tunnen sairaan sydämeni nyrkinkokoisena rinnassani. Ahdistava tunne saattaa kestää pitkiäkin aikoja, kunnes saan nukuttua vähän paremmin. Parin tunnin unien ja riittämättömän levon jälkeen sydämeni tykyttää tykyttämistään borrelioosin iskettyä siihenkin. Takykardia ei ole ollut enää aikoihin lyhyt, se on pitkä ja toistuu myös levätessä sängyssä. Nyt kun on oikein heikossa kunnossa, sydäntä ei tutkita enää. Toisaalta en voisi käyttää lääkkeitäkään borrelioosin tehtyä verenkierrossani selvää jälkeä. Jos ei alkoholin jättäminen pois ja korvatulppa auta selviämään, ei tässä paljon muutakaan voi.
Huonosti nukutun yön jälkeen vain nelisen tunnin unien jälkeen sydän tykytti jo ennen ylösnousua eikä edes kahvinjuonti auttanut piristymään ja vienyt heikotusta pois.
Aiemmin neljän tunnin unista ei ole seurannut sellaista koko päivän jatkuvaa sydämen tykyttelyä kuin nykyään.
Eikä tykyttely ole ainoa, mitä liian lyhyistä unista seuraa. Aivonikaan eivät tahdo toimia ja ajatus takkuilee ja katkeaa, ja on levättävä tämän tästä. Ulkona raikkaassa ilmassa jaksaa hetken, mutta siihen se sitten loppuukin. Kolmea vaivaista aamusivuliuskaani kirjoitin kellon ympäri.
Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin.
Kirjoitin edellä perjantain vastaisena yönä 29.1.2016 kello 2.38:
"Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin."
Ei se onnistunut tuolloinkaan eikä ollenkaan. Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä.
Wikipediassa kerrotaan, että 800-luvulla eurooppalaiset oppineet kävivät Al-Karaouinen yliopistossa Marokossa opiskelemassa arabialaisia numeroita ja matematiikkaa.
Kiihkouskovaisille tuo niin kuin moni muukin asia voi tuottaa ongelmaa, jolla kanssaihmisetkin saadaan ahdistumaan.
Kannattaa aina pitää jalat maan pinnalla ja käyttää Luojan luomaa järkeä. Ajatelkoot muut mitä tahansa, olkoot kuinka puritaanisia tahansa, kun vain tietää, mitä itse ajattelee!
Kristitty voi hyvällä ruokahalulla syödä kiinalaistakin ruokaa ilman, että se merkitsisi syömistä enempää.
Tuolla oli muuten yksi hauskimmista kirjoitusvirheistäni:
"Ihmettelen tällaista mykkäkoulua ja harjaanjohtamista, ketä se palvelee."
Piti olla: "Ihmettelen tällaista mykkäkoulua ja harhaanjohtamista, ketä se palvelee."
Borrelioosi on tehnyt pahaa jälkeä, vaikken ole jaksanut kaikesta kertoakaan.
Tasapainohäiriöt, että puhun sitä sun tätä ja vastakohdilla; kun pitäisi sanoa kuumaa, sanon kylmää; epänormaali paleleminen paksujenkin vällyjen alla pystymättä nukkumaan. Valvoessani tiistaiaamuna hereillä mieleeni tuli Ilkka Vartiovaara, joka kuoli 64 vuoden ikäisenä. Se on kymmenen vuotta enemmän kuin minulla, ja ajattelin aamulla, elänkö siihenkään asti. Vaikka kuinka yrittäisi ottaa huumorilla, alan olla aika loppu. Viimeksi kun ajattelin lääkärille menemistä, oli pakko mennä lepäämään sänkyyn ja keräämään voimia. Jo pelkkä ajatus rasittaa niin paljon, puhumattakaan siitä, että jaksaisi sairaana taistella lääkäreiden kanssa kaikesta.
Siitä on jo yli vuosi, kun olen päivittänyt tätä ketjua viimeksi. Aika kuluu hurahtaen asian ollessa ajankohtainen aina vaan, jonka johdosta päivitin vähän otsikkoakin ihan muistutukseksi vaan.
Vaikka olen mystikko ja uskon tosissani Jumalaan, ks. Joh. 4:24, en ole mikään uskonnollinen fundamentalisti ja fanatisti. Jo pelkkänä ajatuksena jyrkkä mustavalkoinen ajattelutapa kauhistuttaa minua.
Kuinka näppärää onkaan tuomita se ja se asia synniksi, vaikka omasta päästään keksimällä, jos ei juutalaisten Vanhasta Testamentista sopivaa kohtaa löydy! Mikä onnenpotku saarnaajille, että voi lyödä sekä Vanhalla että Uudella Testamentilla päähän kaikkia muita paitsi itseään.
Postista oli juuri tullut lehti, jonka sisältö oli enemmän kuin osasin odottaa, mutta yhdessä jutussa typeryys ja mustavalkoisuus tökkäsi jo heti otsikossa silmään. "Vaihtoehtoiset, väärät äänet kutsuivat minua..." Otsikon käsiala oli Pirkon, jonka pitäisi luetuttaa juttujaan muillakin, kun Jussia ei enää ole. Itse sisältöä en moiti, jos joku on tosissaan sitä mieltä, että homeopatiakin vaihtoehtohoitona on jotain kauheaa ja viskaa homeopaattiset lääkkeet roskiin. Se oli vaan yksi yksityiskohta tuoksuterapian ja muun lisäksi, joista ei varmaan kukaan mene sekaisin, jos on vähänkin tolkkua päässään niin kuin pitäisi, niin kuin Luoja on luonut!
Pohtiessani siinä aamusivujeni äärellä niitä näitä mieleeni tuli toinenkin saarnaaja, jota aloin ajatella. Sitten mieleeni putkahti sanat, joita aloin nauraa: Parantaja, joka käy paskalla.
Suuret, mahtavat saarnaajat, jotka käyvät paskalla... Ks. 1. Kor. 1:19-31:
Lainaus:
Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi". Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset. Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra".
Oikeasti on vain yksi opettaja ja tuomari, Matt. 23:1-28:
Lainaus:
Silloin Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen sanoen: "Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset. Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee. He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa. Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa, ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä 'rabbi'. Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä. Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa. Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus. Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään. Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.
Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette! Voi teitä, te sokeat taluttajat, jotka sanotte: 'Jos joku vannoo temppelin kautta, niin se ei ole mitään; mutta jos joku vannoo temppelin kullan kautta, niin hän on valaansa sidottu'! Te tyhmät ja sokeat! Kumpi on suurempi, kultako vai temppeli, joka kullan pyhittää? Ja: 'Jos joku vannoo alttarin kautta, niin se ei ole mitään; mutta jos joku vannoo sen päällä olevan uhrilahjan kautta, niin hän on valaansa sidottu'. Te sokeat! Kumpi on suurempi, uhrilahjako vai alttari, joka uhrilahjan pyhittää? Sentähden, joka vannoo alttarin kautta, vannoo sen kautta ja kaiken kautta, mitä sen päällä on. Ja joka vannoo temppelin kautta, vannoo sen kautta ja hänen kauttansa, joka siinä asuu. Ja joka vannoo taivaan kautta, vannoo Jumalan valtaistuimen kautta ja hänen kauttansa, joka sillä istuu.
Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää. Te sokeat taluttajat, jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin! Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä! Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi! Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa! Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta.
Viesti 12041Su 27 Maa 2016, 15:13 (GMT+3) Aihe: Totuus lyö vasten kasvoja
Admin 18.3.2016 klo 22.49 kirjoitti:
Admin 18.3.2016 klo 14.57 kirjoitti:
Admin 18.3.2016 klo 2.33 kirjoitti:
Admin 17.3.2016 klo 18.41 kirjoitti:
Eipä ole ollut niin hirveitä synttäreitä ikinä kuin eilen - ainoana herkkuna Cloettan 60 gramman keksisuklaa, jonka jälkeen pääni tulee niin kipeäksi kuin edellä kuvaan:
Lainaus:
Mutta pääkköseni. Ei ole normaalia, että kun syö, niin hetken kuluttua päässä alkaa kirvellä. Päälaelle kehkeytynyt patti on elinvoimainen ja kuumottava ruoan kirvellessä myös otsa- ja poskiontelossa.
Vaikeaa on ollut saada vaivaansa apua. Kaipa ruumiinavauksessa viimein nähdään, mitä sorttia rihma on.
En ollut tuolloin ottanut vielä terbinafiinitablettia, ja vointini oli koko päivän huono ja heikko pelkästään tästä sairaudesta johtuvista seikoista. Alkoholiakaan en ole nauttinut 9/2014 jälkeen yhtään ja samalla linjalla näin sairaana jatketaan. Siitä huolimatta elimistö on liian kovilla, aivan äärirajoilla, jonka huomaa kaikesta. Sairauden jyllätessä päässä otsaonteloidenkin tulehtuminen on fakta, jonka tuntee jo painellessaan kipeää otsaa käsillään 20.1.2016 otettujen magneettikuvienkin todistaessa samaa. Tunsin jo viime keväänä tulehduksen levinneen otsaonteloon, josta huolimatta minut laitettiin odottamaan ja kitumaan näin kauan taudin jatkaessa etenemistään.
Ideologian uhriksi joutumisesta syntyy hirveää jälkeä, josta julmimpana ja karmeimpana esimerkkinä synnytykseni vaurioittaen minut loppuelämäkseni ihan vain sen tähden, että sain synnyttää ilman kivunlievitystä ja välilihanleikkausta ilokaasulaitteiden roikkuessa pelkkinä seinän koristeina. Vaikka luulin kuolevani ja huutoni kuului toimistoon asti, kätilö ja lapseni isä hymyilivät toisilleen anellessani kipulääkkeitä turhaan.
Vasta nyt mieleeni on tullut, että tässäkin on kyse ihan samanlaisesta ideologian uhrina olemisesta. J. Korpelan sivistyssanakirjassa ideologia määritellään näin:
Lainaus:
Sanalla on usein kielteinen sävy: ideologia ajatellaan ahtaaksi oppijärjestelmäksi, joka estää kannattajaansa näkemästä sen kanssa ristiriidassa olevia todellisuuden piirteitä.
Jos lääketieteessä suljetaan silmät joiltakin asioilta niin tehokkaasti, ettei niitä haluta edes nähdä, se on käänteisideologiana pirullista. Uppoudutaan yleisesti hyväksyttyihin sairauksiin ja maailmankuvaan, hylätään kaikki faktat jättäen homesairaat, borrelioosin uhrit ja muut oman onnensa nojaan kitumaan sairauksiin, "joita ei ole" eikä nähdä:
Lainaus:
Näytteessä nähdään pieni rihma epiteeliksi tulkittua rakennetta joka kuitenkin on vaikeammin tulkittava. Se ei liity sidekudokseen vaan "kelluu" irrallisena kudoskappaleena. myöskään kontaminaation mahdollisuus ei ole poissuljettu.
Tutkimuksensa loppuun keksimällään lurituksella "myöskään kontaminaation mahdollisuus ei ole poissuljettu" Jarkko Hietanen allekirjoitti 11.2.2014 helvettini jatkumisen ennallaan!
Nähtävästi on niin, ettei Suomessa voi sairastaa poskionteloiden sieni-infektiota. Kuten kirjoittajat tässäkin toteavat, "varma diagnoosi saadaan valitettavan usein vasta ruumiinavauksessa".
Sitä odotellessa ei voi muuta kuin ihmetellä, miten hyvin sienilääkkeet ovat natsanneet poskiontelotulehdukseeni. Minulla oli karseat, koko päähän levinneet oireet, kun hädissäni 2.3.2016 viimeisenä oljenkortenani päätin aloittaa terbinafiinilääkityksen. Elimistöni oli hätää kärsimässä, ja ensimmäinen 250 milligramman tabletti oli kuin olisi lähettänyt rintamalle alikynnessä oleville sotilaille elintärkeitä paukkuja ylivoimaista vihollista vastaan! Ensimmäisten päivien aikana joka tabletilla otsaontelosta alkoi valua limaa pois pahimpien oireiden hellittäessä pikku hiljaa.
Mutta vaikka terbinafiini on hyvä lääke ja tehoaa moneen patogeeniin, se ei tehoa kaikkiin ja itrakonatsoli voisi olla parempi.
Ongelma ei ole vain se, ettei vatsa toimi normaalisti, josta on tarkoitus kirjoittaa paljon enemmänkin, jahka ehdin ja pysyn hengissä. Olen päätellyt, ettei lihavilla ole siinä tai missään suhteessa mitään ongelmaa; he voivat syödä mussuttaa niin paljon kuin sielu sietää eikä suolenhoitokaan vaadi muuta kuin ahkeraa ulostamista. Mutta jos jo pikku määrästä ruokaa tulee kipeäksi ja vessassa käyminenkin on yhtä tuskaa, laihana pysyy.
Painoni on jo pidempään vakiintunut 166 senttiä pitkässä varressani alle 50 kiloon. Pitkän aikaa se on ollut 49 kiloa, kunnes mennyt senkin alle 48,7 kiloon punnitessani 16.2. ja 28.2.2016, jonka jälkeen 12.3. ollaan oltu jo 47,9 kilossa, kunnes 14.3.2016 tultu pikkaisen ylöspäin 48,3 kiloon.
Ongelmana on se karsea pahoinvointinen olo, kivut ja säryt, jotka ruoka poski- ja otsaonteloissa ja koko päässä tekee. Kuluneena päivänä yritin ratkaista ongelman niin, että katkaisin 250 milligramman terbinafiinitabletin kahteen osaan. Kun ruoan kanssa syö terbinafiinia, ei tule niin paha olo; se on testattu jo moneen kertaan aloitettuani kuurin 2.3.2016.
Oikeasti 250 mg:n tabletti pitäisi jakaa neljään osaan ja ottaa joka ruoan kanssa oma palasensa hillitäkseen sieniloista kehossaan.
Kun elämästä ei voi nauttia enää niin kuin ennen, jäljellä on vain vähäiset nautinnot. Lokakuussa, ennen kuin varsinainen hullunmylly iski päälle voimalla, poikani toi minulle Krupsin kahvimyllyn, josta on ollut paljon iloa. Alkoholin ollessa paitsiossa juodessani vain otsonoitua vettä erilaisten rohtojen kera ja öisin hedelmäteetä, vastajauhetusta papukahvista on ollut paljon iloa. Juon tavallista suodatinkahvia edelleenkin, mutta välillä on mukava herkutella oikein kunnon papukahvillakin. Kerrottuani kummitädilleni innoissani asiasta, että Juhla Mokan pavuista tulee parasta kahvia, hänellä oli tympeä ilme kasvoillaan. Ajattelin hänenkin Juhla Mokan ystävänä innostuvan, lytätessään minua kaikesta. Mutta juhlat olivat päättyneet ja hänen naamionsa valahtanut alas paljastaen kaiken, mitä hän oli vuosien varrella ajatellut ja päätellyt. Astmaan sairastumiseni saattoi vielä ymmärtää, muttei kroonista poskiontelontulehdusta eikä borrelioosia epämääräisine oireineen, joten minussa täytyi viirata jotain, viimeistään ambulanssikyydityksen jälkeen, josta menin hänellekin kertomaan.
Olimme juuri olleet poikani kanssa katsomassa yhtä asuntoa ajateltuamme voida poiketa samalla reissulla kylässä, jos sopisi. Mutta puhelin oli varattu yrittäessäni soittaa parikin kertaa, ja soittaessaan takaisin kummitätini kertoi puhuneensa vanhan työkaverinsa kanssa. Tätini on ollut osana työyhteisöä ja parempaa porukkaa, jossa on tehty vaikka minkälaisia rikoksia ihmisyyttä vastaan. En syytä tätiäni mistään, mutta jonkinlaista suhteellisuudentajua olisin toivonut. Mikäli hän ja kaltaisensa - joilla ei ole mitään käsitystä tekstin tuottamisen vaatimuksista ja siihen menevästä ajasta - lukevat näitä kirjoituksia, tiedoksi vaan, ettei kaikesta voi kertoa yhtä aikaa. Lyhyessä puhelussakin jää paljon sanomatta niin kuin jossain lääkärin vastaanotolla, vaikka olisi kuinka kipeä ja kärsisi monesta sairaudesta yhtä aikaa. Koko viime kesänkin kirjoittaessani aamusivuja pidin reisieni päällä lämpötyynyä särkyä vastaan kuten nyt ja samasta syystä lataan lämpöpullon joka yö peittovuoreni alle sänkyyn ja käytän yhtä tai kahta myssyä nukkuessani.
On mahdotonta kirjoittaa sairaana joka ikisestä asiasta ylittäessäni itseni pystyessäni edes tähän, mutta niin kuin sanoin, kirjoitan niin kauan kuin henki pihisee siitä, mitä olen kokenut.
On teknisesti mahdotonta kirjoittaa kaikesta - ja edellä kahvikin oli pelkkänä introna vaan sille, mitä sitten tapahtui. Takautumaa oli se, mitä kummitädistäni kerroin, ja siitäkin on kulunut aikaa, mitä tänään kahvin jälkeen tapahtui. Olin jo katsellut, miten saisin terbinafiinitablettini pilkottua kahdesta osasta neljään osaan, joka ei ilman jakouurteita onnistunut.
Tiesin jo kokemuksesta, mitä saattaisi käydä, mutta enkö saisi näin laihana herkutella vähän ja nauttia elämästä yhtään. Jääkaapissa oli kiellettyä ruotsalaista herkkua, jota en ollut moneen päivään maistanut. Punssi- eli marsipaanirullia. Nam... Söin niitä kahvin kanssa pari jatkaessani kirjoittamista.
Siinä missä ennen ruoka on sykkinyt vain poskiontelossa, nyt se alkoi kirvellä vasemmalla otsaontelossa, jonka jälkeen vasemmalla päälaessa, sitten oikealla.
Että voikaan olla niin kiusattu ja kipeä. Terrorisointimme on jatkunut täällä ennallaan, ainoana muutoksena se, että kaikki menee purkkiin poikani hommaamaan laadukkaaseen laitteeseen. Viime yönä hän oli aikeissa jättää taltioinnin väliin muistamatta ladata akkua, joka riittikin oikein hyvin ja taltioi aamuöisen paukuttelun lisäksi saman myöhemmin aamullakin. Tänäkin iltana jo hiljaisuuden aikana toisen käydessä suihkussa, toinen on kolistellut yläpuolellamme pattereita tms.
Sanoin pojalleni, että muutettuamme pois ongelma jää tänne - kiusaamaan toisia, sitä tarkoitin. Yläkerrasta on alkanut kuulua samanlaista terrorisointia muuallekin kuin meidän suuntaan, seinänaapureilleen tai yläpuolelleen, kostamalla kaikki äänet täysillä. Käry käy vielä joskus ja valheet paljastuvat - valheet, joihin todistusaineistostamme huolimatta uskottiin. Viranomaisten toiminta on ollut raukkamaista ja noloa, jota on törkeästi ja ala-arvoisesti käytetty sairasta ihmistä vastaan.
Oli se melkoinen hetki siellä kylässä, aika ei himmennä sitä - eläkkeellä olevan puoskarin visualisoidessa silmieni edessä, miten säpsähtelen öisin hereille. Monttu auki katselen näytellessään valheellisesti minua, poikani ihmetellessä vieressä ennen kuin saa kaikesta tarpeekseen.
Puoskarit vaarantavat terveyden ja hengen puoskaroidessaan. Jokainen isku, jonka puoskarit iskevät, on poissa vähäisestä elämänvoimasta, jolla pitäisi jaksaa pärjätä.
Lopulta koko elämä on taistelua näitä puoskareita ja kusipäitä vastaan.
Ystävät keventävät taakkaa ja auttavat oikeasti.
Jos kärsimys ja sairaudet ovat oikeasti noin hauskoja, puoskarit voi jättää visualisoimaan niitä, näyttelemään ja leikkimään toisten tuskaa.
- Kirjoittamisessani täällä on noin viikon tauko, miksihän?
Ei ole vain huvittanut vai ollut liian rankkaa?
Totuus lyö vasten kasvoja, mutta puoskari kertoo valheen.
Silmiesi edessä - joita kuukausien valvominen ja kärsiminen painaa.
Kun sätkä on impattu, se alkaa taas. Joka helvetin aamu.
Pom-pom-pom... Pallo iskee lattiaa vasten yhä uudestaan.
Leikkiä koiran kanssa, joka haluaisi mieluummin ulos.
Taustalla lapsikin ulisee kuin koira, jota mami matkii.
Korvatulppa ei auta mitään, ei siihen tärinään.
Eikä puoskarin satuun - ongelmassa, miten kestäisi tämänkin päivän taas.
Kirjoittaa totuuden edes aamusivuihin ennen seuraavaa aamua.
Pelko on tarttunut moniin muihinkin lääkäreihin, jotka lienevät päässeet liian pahojen asioiden jäljille rahaa palvovassa Amerikassa, jonka eurooppalaiset anastivat itselleen ja ajoivat intiaanit reservaatteihin, joita on 325 edelleen ja intiaaneja 5,2 miljoonaa! Ajaessaan intiaaneja reservaatteihin presidentti ja sotilaat eivät kunnioittaneet edes korkeimman oikeuden päätöstä, joka kielsi cherokeeintiaanien pakkosiirrot. Georgiassa oli näet kultaa, jonka amerikkalaiset roistot halusivat itselleen. Presidentti Andrew Jackson allekirjoitti pakkosiirtolain eikä kunnioittanut edes korkeimman oikeuden päätöstä John Rossin vietyä asia korkeimpaan oikeuteen. Alkoi Trail of Tears, kyynelten ja vääryyden tie, "unelmien" Amerikassa. Amerikallahan on ihan rikolliset juuret, jossa presidentillä ja sotavoimilla on valta tehdä mitä haluaa. Aika pelottava visio, joka on jo totta ja jota olen seurannut:
Mouldenin ja Gonzalezin kuolinsyyksi vihjattiin sydänkohtausta, joka on aika yleinen, mutta jäi häiritsemään kiinnostuttuani viimein NWO:sta, uudesta maailmanjärjestyksestä, josta professori Day luennoi lastenlääkäreille vuonna 1969. Mukana luennolla oli nuori lääkäri Lawrence Dunegan, joka teki parikymmentä vuotta myöhemmin luennosta tallenteet, jotka on purettu tekstimuotoonkin [ http://rense.com/general94/nwoplans.htm ]. Yksityiskohta luennosta: "He said, 'There is now a way to simulate a real heart attack. It can be used as a means of assassination.' Only a very skilled pathologist who knew exactly what to look for at an autopsy, could distinguish this from the real thing." Dunegan siteeraa tuossa Daytä, että on mahdollista simuloida oikea sydänkohtaus osana salamurhaa, jonka vain hyvin taitava patologi pystyy erottamaan oikeasta, mikäli tietää tarkkaan, mitä etsiä ruumiinavauksessa.
Miksi, ja mitä nämä lääkärit tiesivät? Katsoessaan Danny Sassin alias professori Doomin videon "Explosive: The real reason Holistic Doctors are being killed and vanishing!" [ https://www.youtube.com/watch?v=cALgIHETMDU ], joka hänkin pelkää henkensä edestä, tajuaa paljon enemmän. Hätkähdyttävin väite on se, että immuunipuolustuksen alasajava nagalase-entsyymi on laitettu rokotteisiin tietoisesti ja täysin laskelmoidusti. Mitä enemmän autismia, syöpää ja muita sairauksia, sitä enemmän lääketeollisuudelle voittoa. Väite on niin karsea, ettei totuuden paljastumista sallita.
Ainakin itse jäin miettimään Suomessa käytettyjä rokotteita, onko niissäkin ollut nagalasea. Mieleeni tuli Pandemrix-rokote, jonka otimme loppuvuonna 2009. Ikävä kyllä ei kestänyt aikaakaan, kun pienen penkomisen jälkeen [ http://mirjaleenaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/100425-pandemrix-oli-nanorokote-ja-meitä-huijataan-edelleen ] tajusin rokotteen olleen pahimmanlaatuinen nanorokote, joka on sairastuttanut ja alentanut lukemattomien suomalaisten immuunipuolustusta ja tehnyt meidät entistä kipeämmäksi.
"Miksi, ja mitä nämä lääkärit tiesivät? Katsoessaan Danny Sassin alias professori Doomin videon 'Explosive: The real reason Holistic Doctors are being killed and vanishing!' [ https://www.youtube.com/watch?v=cALgIHETMDU ], joka hänkin pelkää henkensä edestä, tajuaa paljon enemmän. Hätkähdyttävin väite on se, että immuunipuolustuksen alasajava nagalase-entsyymi on laitettu rokotteisiin tietoisesti ja täysin laskelmoidusti. Mitä enemmän autismia, syöpää ja muita sairauksia, sitä enemmän lääketeollisuudelle voittoa. Väite on niin karsea, ettei totuuden paljastumista sallita."
Viesti 12039La 23 Huh 2016, 13:46 (GMT+3) Aihe: Re: Kaikesta jää haava sieluun
Admin 23.4.2016 klo 3.44 kirjoitti:
Riipoo katsoa vanhoja kortteja vuosien varrelta,
kaikkia niitä muistoja...
En ole heittänyt pois, en raatsi,
mutta minua sattuu ja tunnen liikaa tuskaa.
En ole päässyt hommassa edes puoleen väliin
purskahtaessani itkuun.
Aloin etsiä, kuka oli se lääkäri,
joka löysi trauman merkit aivoista.
En löytänyt, jatkettava toisen kerran.
Täältä ei löydä mitään, ellei ole oikeaa hakusanaa. Ja vaikka hakusana olisi oikea, sen täytyy olla samassa taivutusmuodossa, ellei ole muistanut käyttää * jokerimerkkinä ennen sanan taipumista.
Niinpä en minäkään löytänyt täältä viime yönä etsiessäni mitään. Olin lukenut edellä kertomastani lääkäristä paljon ja maininnut hänet täällä, mutta missä kohtaa. Teologian maisteri ja lääkäri, jota oli kohdeltu todella karusti Euroopassa, vieläpä ihan nykyaikana. Hänen poikansa murhattiin, jonka jälkeen hän sairastui itse syöpään tiedostaen noiden asioiden yhteyden toisiinsa, josta hänen tutkimuksensa trauman ja shokin vaikutuksesta aivoihin alkoi. Voin itse allekirjoittaa kokemuksesta saman; jos on niin loppu ja uupunut, kuin jyrän alle jäänyt, eipä tarvitse paljoa ihmetellä sairastuessaan vakavasti. Olen kirjoittanut omasta syksystäni ja vuodenvaihteesta 2009-2010 viestini lopussa tuolla, miten nääntynyt olin homerääkin jälkeen jouduttuani taistelemaan poikani opettajien kanssa kuukausia asiattomista poissaolomerkinnöistä pitäessään sairauspoissaoloja luvattomina kävellen jopa lääkärintodistusten päältä. Olin niin loppu kaiken sen kiusaamisen takia silloin, että jouduin sen takia siirtämään epäonnista leikkaustakin joulukuulta 2009 tammikuulle 2010 ja vielä huhtikuulle 2010, jossa välissä krooninen poskiontelohelvettinikin tammikuussa 2010 alkoi! Kaikki alkoi homesairaiden kiusaamisesta homeasunnossa sairastumisen jälkeen; se on totuus siitä kohtelusta ja mitätöinnistä, joka rampauttaa koko maan!
Vaikkei lääkäreiden fiineistä attaseasalkuista löydy dokumenttia kroonisesta borrelioosista, aivoissani on tapahtunut jotain kummaa, että pätkii yhtenään eikä muista mitään. Kun yrittää muistella jotain, ei muista mitään, asian palautuessa vasta jälkikäteen mieleen, mikäli ylipäätään palautuu.
Hamer. Muistin vasta yöllä tämän ketjun aloittamisen jälkeen, että joku Hamerhan se oli, vähän niin kuin vasara suomeksi.
Nyt kun muuttoa pukkaa päälle, aamusivutkin ovat enemmän lokimaiset kirjoittaessani vain pätkän pari kerrallaan ja tänään: "Kävin läpi yöllä kortteja lajitellakseni niitä vanhojen muistojen sattuessa niin paljon, että purskahdin kesken kaiken itkuun. 'Kaikesta tulee haava sieluun', muistin ajatukseni kävellessämme laivalta katuja pitkin Tuomiokirkon editse kirkonkellojen lyötyä juuri yhdeksän. Kaikista vastoinkäymisistä ja ikävyyksistä jää haava sieluun, mieleeni tuli ankeassa tunnelmassa kävellessäni viimeistä kertaa reittiä pitkin, jota olin kulkenut niin monet kerrat, kuullut samojen kirkonkellojen lyövän yhdeksän."
Tultuani sitten tähän koneen ääreen ja käytettyäni oikeaa hakusanaa löysin kirjoitukseni, jossa olen viitannut Hamerin tutkimuksiin ja paljon muuhunkin.
Hamerin kohtalosta voi lukea lisää täältä, unohtamatta tulevaisuudennäkymiä kaikesta vastustuksesta huolimatta, tunnekylmien psykopaattien päsmäröidessä kaikkialla.
Lisää ongelmia tulehduksen levittyä poski- ja otsaonteloiden lisäksi myös päähän.
Tajusin jo leikkauspäivänä 4.4.2016 pirulaisen olevan hengissä edelleen.
Parhaillaan päätäni kirvelee monesta kohtaa.
Tarvitsen terbinafiinin lisäksi flukonatsolia ja pätevää lääketieteellistä apua.
Leikkauksen jälkeen käyttämäni kortisoni aiheuttaa lisää vapinaa.
Kun herää väsyneenä uuteen päivään otsan kirvellessä molemmin puolin, nukuttuaan yön pipo päässä niin kuin yli vuoden jo pääsemättä leikkauksen jälkeenkään siitä eroon, päivä ei ala mitenkään mukavasti. Otsan kirvellessä käyn hakemassa eteisestä postin, ja mitäs sieltä tuleekaan, lasku leikkauksesta, vaikka hoitoa pitää jatkaa heitteillejätön ja pitkän vetkuttelun jälkeen muualla.
Eihän se otsaonteloiden pallolaajennus auttanut enää taudin levittyä jo pidemmälle. Eikä ethmoidaalilokerosta otetut näytteet olleet sieni-infektion osalta asianmukaiset jouduttuani hirveässä hädässäni aloittamaan sisäisen sienilääkityksen jo kuukautta aiemmin 2.3.2016, kuurin jatkuttua tauotta siitä lähtien. Terbinafiini on auttanut pahimpiin pään oireisiin, mutta kaipaisi täydennystä, ottaen huomioon myös bakteerien ja sienten viihtymisen yhdessä. Eikä otsaontelosta otettu mitään näytteitäkään nyt.
Huomattuani jo aiemmin keväällä tilanteen päätyvän tähän, etten saa HUSissa mitään kunnon apua, jota on viivytelty ja vetkuteltu niin kauan, että tulehdus on päässyt leviämään kuin tulipalo aina vain laajemmalle alueelle, hoitoa ja tutkimuksia on jatkettava muualla.
Jatkamaan harjoituksia, kun tässä on vielä muuttokin tulossa.
Pitkä päivä takana istuessani tässä otsasäryn takia myssy päässäni. Onhan se mukavaa, kun on kevät ja muut voivat vähentää vaatteita, meikä ei voi luopua ulkonakaan piposta, joka on vedettävä ihan otsalle asti kalvamista vastaan. Inhoan koko pipoa, joka on syksystä lähtien täytynyt vetää otsan päälle. Pakkasilla paksu pipokaan ei ole riittänyt.
Laivalla hytissäkään kovassa vedossa ja ilmastoinnissa ei voinut levätä ilman pipoa sängyssä, jonka lisäksi oli kasattava kolme täkkiä päällekkäin ja taiteltava kolme froteepyyhettä kuusinkertaiseksi vetoa ja reisisärkyä vastaan.
Olen nyt käynyt kolme kertaa samalla erittäin sympaattisella vanhalla lääkärillä ja saanut papereitani vastaan lääkkeitä. Terbinafiinia olen hakenut pariin otteeseen ja samanaikaisesti nautittavaa flukonatsolia nyt uusimmalla reissulla.
Onhan se hirmu rankkaa, mutta sain sentään lääkkeeni. Myöhemmin mietittävä borrelioosin hoitoakin tuolla, jos saisin tarpeeksi kattavan lyhyen shotin sieltä. ACA:sta ja oireistani tiedän, ettei borrelioosini ole mitenkään remissiossa.
Ei ole normaalia, että kun syö pari palaa suklaata, hetken kuluttua päälaella alkaa kirvellä. Terbinafiinikuuri on auttanut jo paljon, mutta lääkityksessä olisi vielä rukkaamista. Aika vaikeuksissa olen vaan infektion päästyä leviämään poskiontelosta otsaonteloon ja aivoihin. Onneksi on sentään jotain droppia odotellessani oikeaa apua, jota pitäisi saada ihan täältä Suomesta matkustamatta yhtään minnekään.
Kaamea olo, kun aivoja kalvaa koko ajan. Päivä alkoi aikaisin ja väsyneenä kuten aina, pystymättä enää viime kesän jälkeen nukkumaan yhtään rauhassa. Asuessamme ensimmäisessä kerroksessa meitä on kiusattu kellarinkin kautta kolistelemalla, josta on yksi taltiointikin. Kiusa on jatkunut ihan näihin päiviin asti; tullessamme esimerkiksi matkalta kolistelu alkoi saman tien astuessamme ovesta sisään. Niin tehtiin minulle 4.4. leikkauksenkin jälkeen ja saman kuuli poikanikin nyt. Sairasta meininkiä, mutta jos kerran ihan luvan kanssa saa, tappiin asti jatkuu.
Onneksi on ollut kahvia, joka on auttanut pysymään hereillä. Jos saisi olla vielä tervekin, siitä voi vain haaveilla. Kaiken lisäksi sunnuntaina vasemmassa jalassani polven yläpuolella alkoi jyskyttää hirveä hermokipu, joka jatkui ja jatkui vaan, eikä siihen auttanut mikään. Mikä mukavinta, jyskyttäminen alkoi nyt yöllä uudestaan samassa paikkaa, jalan sisäsyrjässä. Illalla ruoan jälkeen otsaonteloita alkoi kalvaa molemmin puolin taas, joka jatkui ja jatkui vaan, kalvamisen tuntuessa myös päälaella. Otin toisen puolikkaan 250 milligramman terbinafiinista ja toisen 50 milligramman annoksen flukonatsolia, joka on aivan liian vähän. Kalvamisen jatkuessa otin 50 milligrammaa flukonatsolia lisää, joka helpottikin oireita vähän, muttei tarpeeksi. Tein vielä nenähuuhtelun ja otettava myös höyryhengitystä. Kun menen nukkumaan, pipo on laitettava taas päähän, että pystyisi nukkumaan edes vähän korvatulppa korvassa. Tämä on totista totta minulle. - Jospa vaan kalvaminen loppuisi, kun päälaellakin kalvaa ja jyskyttää kuin hammaslääkärin pora hiljaa ujeltaen.
Tässä on niin paljon meneillään, että hyvä kun saa kirjoitettua aamusivut, jotka nekin joutuvat odottamaan. Tärkeiden asioiden taltioiminen on jäänyt, mutta olen yrittänyt terästää muistiani. Muistella tärkeitä asioita uudestaan, muistaakseni sitten, kun voi rauhassa kelata kaikkea.
Sairaudesta huolimatta aivoni haluavat tehdä työtään, juuri sitä, mikä minussa on niin ärsyttävää. Oikeastaanhan ihmiset eivät saisi ajatella mitään, edes lääkärin vastaanotolla:
Lainaus:
Salonen esimerkiksi varoittaa potilasta paljastamasta lääkärille, että on tutkinut oireyhtymäänsä vaikkapa Internetistä. On parempi olla nöyrä ja hiljainen kuin leimautua hankalaksi. Viisaasti tahdikas potilas päätyy toivomaansa lopputulokseen loukkaamatta lääkärin ammatillista itsetuntoa --
Voi Jumal'auta, ei voi muuta sanoa. Sain tuosta aiheen "Lääkärit rakastavat imbesillejä", jonka kirjoittamista aloittelin viime yönä.
Elämänsä voi tuhlata toisten ihmisten nuoleskeluun ja pokkurointiin, mutta kannattaako se. Luoja on luonut meille aivot siksi, että käyttäisimme niitä, vaikkei tyhmät lääkärit siitä tykkäisikään. Sitä paitsi meillä pitäisi olla parempia ja taitavampia lääkäreitä, että kansakin voisi paremmin ja jaksaisi enemmän.
Jos pelkän poskiontelon hoitamisessa menee määräämätön määrä vuosia, sehän on hirveää haaskaamista ja kärsimystä, kun ei hoideta kerralla kuntoon.
Maanantaina kun täällä oli taas normaali aamubravuuri meteleineen ja kolisteluineen, minulla oli niin kaamea otsa- ja päänsärky herätessäni, että päätin soittaa jatkohoitopaikkaan saadakseni vastaanottoajan ja paremmat lääkkeet mahdollisimman nopeasti. Puhuessani huomasin ääneni olevan puuroinen, joka oli aika outoa ensi kertaa.
Vasen poskeni on ollut äkäinen ja turvonnut ethmoidaalilokeron kohdalta ja nestettä on kerääntynyt muuallekin kasvoihin. En ole ottanut muutamaan päivään kortisonia lisätessään tärinää, josta kärsin jo muutenkin. Borrelioosisäryt jäytävät nekin minua koko ajan, se ei ole mitään historiaa, vaikken jauhakaan siitä koko ajan.
Eikä koskaan saa nukkua univelkojaan. Ihme kun olen ylipäätään kestänyt tämän 11 kuukautta jatkuneen rääkin elimistöni ja hermostoni ollessa jo ihan loppu. Herätessäni keskiviikkoaamuna samaan jyskeeseen ja paukkeeseen korvatulppa korvallani tärisin kauttaaltani ja minua nyki joka puolelta. Olin niin vihainen tästä helvetistä, jolla meitä on kiusattu, että soitin Hekaan virkailijalle, jonka kanssa olin puhunut viime viikolla ja läiskäissyt luurin eukon korvaan. Olisin pyytänyt anteeksi, mutta kertonut koko ajan jatkuneesta häirinnästä ja ilmaissut huolenalaisuuteni edesvastuuttomasta toiminnasta laittaa tänne enää ketään menettämään terveyttään, kun ongelmaa ei ole hoidettu kuntoon. Muttei hän vastannut enkä jaksanut soitella enää.
Miltä tuntuu, kun unen läpi kuulee jatkuvan jyskeen ja tahallisen häirinnän? Uni ei ole syvää eikä virvoittavaa, se on pinnallista ja raastaa hermoja korvatulpasta huolimatta. Lähes vuoden jatkuneen yhtäjaksoisen valvomisen ja kärsimisen jälkeen näytän kauhealta, silmieni alla on mustat pussit, ja pahinta on se, mitä tämä on tehnyt terveydelleni, sille vähälle, mitä on ollut enää jäljellä. Haavat eivät meinaa parantua, immuunipuolustus on nollassa. Entä poikani, mitä tämä kaikki on tehnyt hänelle? Menemättä henkilökohtaisiin asioihin, hänenkin terveyttään on vahingoitettu törkeällä tavalla. Jouduttuaan tämän 11 kuukauden ajan kestämään samaa häirintää hänenkin hermostonsa on loppu. Hän on ollut kiehumispisteessä ja olisi halunnut antaa samalla mitalla takaisin, mutta olen saanut hänet rauhoittumaan ja keräämään mieluummin todisteita. Samalla tavoin yläkerrassakin, jos toinen olisi kieltänyt toista eikä antanut siunausta toiminnalle kiusaamalla itsekin, siellä eleltäisiin siivosti. Mutta siellä on kaksi kiusaajaa komppaamassa toisiaan ja ihan fyysisestikin niskamme päällä tekemässä mitä lystää, kun se on niin hauskaa.
Siitä ei ole monta päivää, kun poikani kertoi heränneensä painajaiseen, että minua tultiin viemään taas. Hänen sydämensä hakkasi herätessään, hän säikähti niin paljon - siitä "hoidosta" ja kohtelusta, jota olemme saaneet osakseen.
Kuten torstainakin, tyypillinen aamu on ollut sellainen, että yläkerrassa on metelöity niin kauan, että ovat saaneet meidät hereille, jonka jälkeen he menevät itse nukkumaan. Hyvä heidän on päivällä nukkuakin, kun emme ole häirinneet heitä kiusan oltua yksipuolista koko ajan. Olen laskenut koko ajan sen varaan, että taistelemme toisella tapaa voimatta hyväksyä tuollaista.
Kun minut oli jälleen kerran herätetty torstaina tiputtelemalla tavaroita ja tömistelemällä pitkin lattiaa edestakaisin, joka kaikki meni purkkiin niin kuin viimeiset pari kuukautta; kun terveyttäni oli vahingoitettu taas saatuani nukuttua vain muutaman tunnin niin kuin koko tänä aikana, kasvojeni turvottaessa väsymyksestä elimistöni ollessa ihan loppu; ei tarvinnut yhtään muistuttaa, mikä edellisaamuna jäi kesken. Otin vihaisena puhelimen käteeni ja soitin Hekaan virkailijalle, jota en aiemmin saanut kiinni. Pyysin anteeksi puhelimen tiputtamista korvaan, jonka jälkeen annoin tulla kaikesta. Oikeasti hän oli ihan väärä ihminen, mutta hänen nimensä oli karhumalaskussa jättäessäni tahallani vuokran maksamatta purettuamme vuokrasopimuksen terveyshaitan perusteella. Mutta vuokra olisi mennyt perintään, vaikka vuokranantaja on vahingonkorvausvelvollinen laiminlyönneistään ja asumisneuvojansa törkeästä toiminnasta. Se oli vaan sellaista terapiaa lässyttäessäni umpiväsyneenä hänen kanssaan; eihän hän viitsinyt ottaa koko asiaan edes kantaa, josta löytyy Elie Wieselin ajatus tuolta:
"'Ottakaa kantaa', lausui Elie Wiesel ottaessaan vastaan vuoden 1986 Nobelin rauhanpalkinnon. 'Puolueettomuus auttaa sortajaa, ei koskaan uhria. Vaitiolo rohkaisee vainoojaa, ei koskaan vainottua.'"
Kaiken tämän johdosta olen tajunnut jotain. Borrelioosiyhdistyksen lisäksi olen liittynyt myös TeSiin, Terve Sisäilma ry:hyn. En ole ainoa kroonisesti sairas, jota on kohdeltu törkeästi, luettuani asiasta liian monia kertoja. Kärsiessään monista päällekkäisistä sairauksista voi harkita useampaakin yhdistystä jäsenmaksujen antaessa myöten. Olen löytänyt Suomen Lyme Borrelioosi ry:n jäsenlehdestä 1/2015 jo paljon mielenkiintoista luettavaakin liittyen Norjassa pidettyyn NorVect-konferenssiin 30.-31.5.2015. Neil Nathanin luennosta löytyi seuraavia poimintoja:
"Homealtistuksessa sairastunut henkilö on immuunijärjestelmän uupumisen myötä altis Lymen taudille tai sen aktivoitumiselle, ja toisaalta potilas, jolla jo on immuunijärjestelmää kuormittava Lyme & lisäinfektiosairaus, sairastuu homeista helpommin."
"Nathan totesi: 'Mold makes everything else much, much worse'. Home tekee kaikesta muusta paljon, paljon pahempaa. Hometoksiinit aiheuttavat runsaasti oireita."
"Potilaiden suolistossa ja nenän/poskionteloiden alueille on usein jäänyt homeita, jotka ovat kolonisoituneet, ja potilaat tuottavat siten siis itse lisää homeita ja kierre pysyy yllä."
Aika hurjaa, eikö totta? Mutta kukahan auttaisi homesairaita / borrelioosin uhreja toipumaan eikä kiusaamaan vain lisää? Silkkaa kiusaa on ambulanssin lähettäminen jonkun tekaistun syyn, kuten "paranoidinen oirekuva" tai "akustinen hallusinaatio" perusteella, kun samaan aikaan muut voivat joutua odottamaan ambulanssia tuntitolkulla niin kuin Hannu Karpo, jolle tai seuraajilleen riittäisi edelleen töitä niin paljon kuin vain jaksaisi taistella kaikkia väärinkäytöksiä ja epäkohtia vastaan.
Kun sairaana joutuu levon sijaan taistelemaan kaikesta, sen tuntee kaikkialla nahoissaan. Kun en ole saanut nukkua enää pitkiin aikoihin kunnon rauhaisia unia, olen ollut entistä rasittuneempi. Välillä sydämeni oikein kirvelee ja tunnen sairaan sydämeni nyrkinkokoisena rinnassani. Ahdistava tunne saattaa kestää pitkiäkin aikoja, kunnes saan nukuttua vähän paremmin. Parin tunnin unien ja riittämättömän levon jälkeen sydämeni tykyttää tykyttämistään borrelioosin iskettyä siihenkin. Takykardia ei ole ollut enää aikoihin lyhyt, se on pitkä ja toistuu myös levätessä sängyssä. Nyt kun on oikein heikossa kunnossa, sydäntä ei tutkita enää. Toisaalta en voisi käyttää lääkkeitäkään borrelioosin tehtyä verenkierrossani selvää jälkeä. Jos ei alkoholin jättäminen pois ja korvatulppa auta selviämään, ei tässä paljon muutakaan voi.
Huonosti nukutun yön jälkeen vain nelisen tunnin unien jälkeen sydän tykytti jo ennen ylösnousua eikä edes kahvinjuonti auttanut piristymään ja vienyt heikotusta pois.
Aiemmin neljän tunnin unista ei ole seurannut sellaista koko päivän jatkuvaa sydämen tykyttelyä kuin nykyään.
Eikä tykyttely ole ainoa, mitä liian lyhyistä unista seuraa. Aivonikaan eivät tahdo toimia ja ajatus takkuilee ja katkeaa, ja on levättävä tämän tästä. Ulkona raikkaassa ilmassa jaksaa hetken, mutta siihen se sitten loppuukin. Kolmea vaivaista aamusivuliuskaani kirjoitin kellon ympäri.
Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin.
Kirjoitin edellä perjantain vastaisena yönä 29.1.2016 kello 2.38:
"Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin."
Ei se onnistunut tuolloinkaan eikä ollenkaan. Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä.
"Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Mielenkiintoista, varsinkin tuo:
"Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Päinvastoin kuin voisi luulla, en läheskään muista kaikkia kirjoituksiani, mitä milloinkin olen kirjoittanut. Minussa jäytävät tulehdukset ja borrelioosi ovat vaikuttaneet siihen paljon, josta huolimatta voin kirjoittaa. Tajunnanvirtaa.
Mutta tuo, mihin tammikuun lopussa havahduin ajatellessani Jumalan aiempia sanoja, on käynyt toteen. Oli paljon helpompaa tarttua asuntotarjoukseen Jumalan kehotettua muuttamaan pois Helsingistä, joka on osoittautunut joka tavalla oikeaksi ratkaisuksi. Intuitiotaan ja Jumalan ääntä omassatunnossaan kannattaa kuunnella. Rukoilen aina selviä merkkejä, joista tietäisi varmasti, mitä kannattaa tehdä. Nyt kun oli niin suuresta elämänmuutoksesta kyse, ensin tuli Jumalan sanat ja seuraavana päivänä asuntotarjous.
Täällä riittää vielä paljon hommaa saatuamme vasta muuttolaatikotkin palautettua, jonka lisäksi pahviset laatikot pyörivät pitkin asuntoa ja tavara etsii vasta paikkaansa.
Jos jo muutto terveenä on raskas, mitä se on sairaana. Kestääkö hermot. Jos borrelioosi on sairaus, jota stressi pahentaa, sitä yrittää viimeiseen asti välttää. Mutta välttääkö toinen vai kiristääkö pinna? Nuorempana ja terveempänä on helppo olla tuittupäinen ja riitaa tulee väkisinkin. Nassukan kanssa. Onneksi aina sovitaan, mutta viime yönä ollessaan vieressäni hän huomasi, etten selällään maatessani hengittänyt ollenkaan kymmeneen, lähemmäs 15 sekuntiin. Olin nukahtanut ja heräsin jo tutuksi tulleeseen ikävään tunteeseen, etten niellyt ollenkaan. Uutta tietoa oli vaan se, etten hengittänytkään, ja aamulla heräsin hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä. Puhalsin pulloon saadakseni liman pois keuhkoistani, ja kipuihini nautin mustaakuminaa öljynä sekä siemeninä, joita tarjosin pojallenikin. Viimeisellä viikolla Helsingissä kävi niin ikävä juttu, että kävellessään kadulla jostain puusta tippui hänen kaulalleen jotain, jota hän hätisti pois. Muutaman päivän kuluttua hän huomasi kaulallaan pyöreän rinkulan, jonka viereen ilmestyi vielä toinenkin, joita olemme valokuvanneet. Ihomuutos on parantunut hirveän hitaasti immuunivajeisella, ja antibioottiallergioista kärsivällä ei paljon lääkitysvaraa ole ollut.
Lapsena aina varoitettiin, ettei saa mennä leppien alle, että niistä tippuu punkkeja. Sittemmin kaikki teoriat menivät uusiksi ja punkkeja kehotettiin törröttämään vain ruohonkorressa. Eihän Helsingissäkään ole hirviä, varsinkaan keskustassa. Teoriat ovat erikseen, käytäntö erikseen. Meillä oli koira, joka oli vedessä ennen kuin ehdimme lukea kieltokyltistä koiran uittamisen olevan kiellettyä. Eläimet tekevät niin kuin haluavat ja ihmiset lukevat viisauksia.
Kaiken tämän johdosta olen tajunnut jotain. Borrelioosiyhdistyksen lisäksi olen liittynyt myös TeSiin, Terve Sisäilma ry:hyn. En ole ainoa kroonisesti sairas, jota on kohdeltu törkeästi, luettuani asiasta liian monia kertoja. Kärsiessään monista päällekkäisistä sairauksista voi harkita useampaakin yhdistystä jäsenmaksujen antaessa myöten. Olen löytänyt Suomen Lyme Borrelioosi ry:n jäsenlehdestä 1/2015 jo paljon mielenkiintoista luettavaakin liittyen Norjassa pidettyyn NorVect-konferenssiin 30.-31.5.2015. Neil Nathanin luennosta löytyi seuraavia poimintoja:
"Homealtistuksessa sairastunut henkilö on immuunijärjestelmän uupumisen myötä altis Lymen taudille tai sen aktivoitumiselle, ja toisaalta potilas, jolla jo on immuunijärjestelmää kuormittava Lyme & lisäinfektiosairaus, sairastuu homeista helpommin."
"Nathan totesi: 'Mold makes everything else much, much worse'. Home tekee kaikesta muusta paljon, paljon pahempaa. Hometoksiinit aiheuttavat runsaasti oireita."
"Potilaiden suolistossa ja nenän/poskionteloiden alueille on usein jäänyt homeita, jotka ovat kolonisoituneet, ja potilaat tuottavat siten siis itse lisää homeita ja kierre pysyy yllä."
Aika hurjaa, eikö totta? Mutta kukahan auttaisi homesairaita / borrelioosin uhreja toipumaan eikä kiusaamaan vain lisää? Silkkaa kiusaa on ambulanssin lähettäminen jonkun tekaistun syyn, kuten "paranoidinen oirekuva" tai "akustinen hallusinaatio" perusteella, kun samaan aikaan muut voivat joutua odottamaan ambulanssia tuntitolkulla niin kuin Hannu Karpo, jolle tai seuraajilleen riittäisi edelleen töitä niin paljon kuin vain jaksaisi taistella kaikkia väärinkäytöksiä ja epäkohtia vastaan.
Kun sairaana joutuu levon sijaan taistelemaan kaikesta, sen tuntee kaikkialla nahoissaan. Kun en ole saanut nukkua enää pitkiin aikoihin kunnon rauhaisia unia, olen ollut entistä rasittuneempi. Välillä sydämeni oikein kirvelee ja tunnen sairaan sydämeni nyrkinkokoisena rinnassani. Ahdistava tunne saattaa kestää pitkiäkin aikoja, kunnes saan nukuttua vähän paremmin. Parin tunnin unien ja riittämättömän levon jälkeen sydämeni tykyttää tykyttämistään borrelioosin iskettyä siihenkin. Takykardia ei ole ollut enää aikoihin lyhyt, se on pitkä ja toistuu myös levätessä sängyssä. Nyt kun on oikein heikossa kunnossa, sydäntä ei tutkita enää. Toisaalta en voisi käyttää lääkkeitäkään borrelioosin tehtyä verenkierrossani selvää jälkeä. Jos ei alkoholin jättäminen pois ja korvatulppa auta selviämään, ei tässä paljon muutakaan voi.
Huonosti nukutun yön jälkeen vain nelisen tunnin unien jälkeen sydän tykytti jo ennen ylösnousua eikä edes kahvinjuonti auttanut piristymään ja vienyt heikotusta pois.
Aiemmin neljän tunnin unista ei ole seurannut sellaista koko päivän jatkuvaa sydämen tykyttelyä kuin nykyään.
Eikä tykyttely ole ainoa, mitä liian lyhyistä unista seuraa. Aivonikaan eivät tahdo toimia ja ajatus takkuilee ja katkeaa, ja on levättävä tämän tästä. Ulkona raikkaassa ilmassa jaksaa hetken, mutta siihen se sitten loppuukin. Kolmea vaivaista aamusivuliuskaani kirjoitin kellon ympäri.
Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin.
Kirjoitin edellä perjantain vastaisena yönä 29.1.2016 kello 2.38:
"Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin."
Ei se onnistunut tuolloinkaan eikä ollenkaan. Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä.
"Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Mielenkiintoista, varsinkin tuo:
"Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Päinvastoin kuin voisi luulla, en läheskään muista kaikkia kirjoituksiani, mitä milloinkin olen kirjoittanut. Minussa jäytävät tulehdukset ja borrelioosi ovat vaikuttaneet siihen paljon, josta huolimatta voin kirjoittaa. Tajunnanvirtaa.
Mutta tuo, mihin tammikuun lopussa havahduin ajatellessani Jumalan aiempia sanoja, on käynyt toteen. Oli paljon helpompaa tarttua asuntotarjoukseen Jumalan kehotettua muuttamaan pois Helsingistä, joka on osoittautunut joka tavalla oikeaksi ratkaisuksi. Intuitiotaan ja Jumalan ääntä omassatunnossaan kannattaa kuunnella. Rukoilen aina selviä merkkejä, joista tietäisi varmasti, mitä kannattaa tehdä. Nyt kun oli niin suuresta elämänmuutoksesta kyse, ensin tuli Jumalan sanat ja seuraavana päivänä asuntotarjous.
Täällä riittää vielä paljon hommaa saatuamme vasta muuttolaatikotkin palautettua, jonka lisäksi pahviset laatikot pyörivät pitkin asuntoa ja tavara etsii vasta paikkaansa.
Jos jo muutto terveenä on raskas, mitä se on sairaana. Kestääkö hermot. Jos borrelioosi on sairaus, jota stressi pahentaa, sitä yrittää viimeiseen asti välttää. Mutta välttääkö toinen vai kiristääkö pinna? Nuorempana ja terveempänä on helppo olla tuittupäinen ja riitaa tulee väkisinkin. Nassukan kanssa. Onneksi aina sovitaan, mutta viime yönä ollessaan vieressäni hän huomasi, etten selällään maatessani hengittänyt ollenkaan kymmeneen, lähemmäs 15 sekuntiin. Olin nukahtanut ja heräsin jo tutuksi tulleeseen ikävään tunteeseen, etten niellyt ollenkaan. Uutta tietoa oli vaan se, etten hengittänytkään, ja aamulla heräsin hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä. Puhalsin pulloon saadakseni liman pois keuhkoistani, ja kipuihini nautin mustaakuminaa öljynä sekä siemeninä, joita tarjosin pojallenikin. Viimeisellä viikolla Helsingissä kävi niin ikävä juttu, että kävellessään kadulla jostain puusta tippui hänen kaulalleen jotain, jota hän hätisti pois. Muutaman päivän kuluttua hän huomasi kaulallaan pyöreän rinkulan, jonka viereen ilmestyi vielä toinenkin, joita olemme valokuvanneet. Ihomuutos on parantunut hirveän hitaasti immuunivajeisella, ja antibioottiallergioista kärsivällä ei paljon lääkitysvaraa ole ollut.
Lapsena aina varoitettiin, ettei saa mennä leppien alle, että niistä tippuu punkkeja. Sittemmin kaikki teoriat menivät uusiksi ja punkkeja kehotettiin törröttämään vain ruohonkorressa. Eihän Helsingissäkään ole hirviä, varsinkaan keskustassa. Teoriat ovat erikseen, käytäntö erikseen. Meillä oli koira, joka oli vedessä ennen kuin ehdimme lukea kieltokyltistä koiran uittamisen olevan kiellettyä. Eläimet tekevät niin kuin haluavat ja ihmiset lukevat viisauksia.
Oikoluettuani aamuyöllä lauantain aamusivuani huomasin unohtaneeni kertoa jotain tärkeää, josta olin kirjoittanut aamusivuuni. Kun olin aamulla herännyt hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä, notkahdin alaspäin noustessani sängystä ylös. Reisissäni ei ollutkaan normaalia voimaa, johon olin tottunut, ja mieleeni tuli ensi kertaa se, miten monet borrelioosista kärsivät joutuvat pyörätuoliin istumaan.
Tällä hetkellä borrelioosi jyllää minussa täysillä ja tulehdus tuhoaa niveliäni käyttämieni sienilääkkeiden tehotessa vain sieni-infektioon, jaksamatta käyttää rohtojakaan kuin satunnaisesti jo pelkän muuton kuormittaessa liikaa. Viime yönä oli ladattava taas lämpöpullokin sänkyyn reisien jäytäessä kivuliaina, ja aamulla heräsin samaan hengenahdistukseen kuin eilenkin ja jouduin puhaltamaan pulloon saadakseni limaa pois keuhkoista taas.
Vaikka asunto on nyt lämpimämpi, olen yhä edelleen joutunut vetämään pipon kipeään otsaani öisin. Ulkona, kun on viileää ja 14 - 18 astetta lämmintä, puhumattakaan kylmästä tuulesta, otsaani alkaa inhottavasti nakertaa niin, että pipoa pitäisi käyttää vielä kesälläkin.
Turha tulla nassuttamaan minulle mistään luulosairaudesta mitään elettyäni aiemmat 55 kesää pää paljaana ilman pipoa.
Kaiken tämän johdosta olen tajunnut jotain. Borrelioosiyhdistyksen lisäksi olen liittynyt myös TeSiin, Terve Sisäilma ry:hyn. En ole ainoa kroonisesti sairas, jota on kohdeltu törkeästi, luettuani asiasta liian monia kertoja. Kärsiessään monista päällekkäisistä sairauksista voi harkita useampaakin yhdistystä jäsenmaksujen antaessa myöten. Olen löytänyt Suomen Lyme Borrelioosi ry:n jäsenlehdestä 1/2015 jo paljon mielenkiintoista luettavaakin liittyen Norjassa pidettyyn NorVect-konferenssiin 30.-31.5.2015. Neil Nathanin luennosta löytyi seuraavia poimintoja:
"Homealtistuksessa sairastunut henkilö on immuunijärjestelmän uupumisen myötä altis Lymen taudille tai sen aktivoitumiselle, ja toisaalta potilas, jolla jo on immuunijärjestelmää kuormittava Lyme & lisäinfektiosairaus, sairastuu homeista helpommin."
"Nathan totesi: 'Mold makes everything else much, much worse'. Home tekee kaikesta muusta paljon, paljon pahempaa. Hometoksiinit aiheuttavat runsaasti oireita."
"Potilaiden suolistossa ja nenän/poskionteloiden alueille on usein jäänyt homeita, jotka ovat kolonisoituneet, ja potilaat tuottavat siten siis itse lisää homeita ja kierre pysyy yllä."
Aika hurjaa, eikö totta? Mutta kukahan auttaisi homesairaita / borrelioosin uhreja toipumaan eikä kiusaamaan vain lisää? Silkkaa kiusaa on ambulanssin lähettäminen jonkun tekaistun syyn, kuten "paranoidinen oirekuva" tai "akustinen hallusinaatio" perusteella, kun samaan aikaan muut voivat joutua odottamaan ambulanssia tuntitolkulla niin kuin Hannu Karpo, jolle tai seuraajilleen riittäisi edelleen töitä niin paljon kuin vain jaksaisi taistella kaikkia väärinkäytöksiä ja epäkohtia vastaan.
Kun sairaana joutuu levon sijaan taistelemaan kaikesta, sen tuntee kaikkialla nahoissaan. Kun en ole saanut nukkua enää pitkiin aikoihin kunnon rauhaisia unia, olen ollut entistä rasittuneempi. Välillä sydämeni oikein kirvelee ja tunnen sairaan sydämeni nyrkinkokoisena rinnassani. Ahdistava tunne saattaa kestää pitkiäkin aikoja, kunnes saan nukuttua vähän paremmin. Parin tunnin unien ja riittämättömän levon jälkeen sydämeni tykyttää tykyttämistään borrelioosin iskettyä siihenkin. Takykardia ei ole ollut enää aikoihin lyhyt, se on pitkä ja toistuu myös levätessä sängyssä. Nyt kun on oikein heikossa kunnossa, sydäntä ei tutkita enää. Toisaalta en voisi käyttää lääkkeitäkään borrelioosin tehtyä verenkierrossani selvää jälkeä. Jos ei alkoholin jättäminen pois ja korvatulppa auta selviämään, ei tässä paljon muutakaan voi.
Huonosti nukutun yön jälkeen vain nelisen tunnin unien jälkeen sydän tykytti jo ennen ylösnousua eikä edes kahvinjuonti auttanut piristymään ja vienyt heikotusta pois.
Aiemmin neljän tunnin unista ei ole seurannut sellaista koko päivän jatkuvaa sydämen tykyttelyä kuin nykyään.
Eikä tykyttely ole ainoa, mitä liian lyhyistä unista seuraa. Aivonikaan eivät tahdo toimia ja ajatus takkuilee ja katkeaa, ja on levättävä tämän tästä. Ulkona raikkaassa ilmassa jaksaa hetken, mutta siihen se sitten loppuukin. Kolmea vaivaista aamusivuliuskaani kirjoitin kellon ympäri.
Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin.
Kirjoitin edellä perjantain vastaisena yönä 29.1.2016 kello 2.38:
"Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin."
Ei se onnistunut tuolloinkaan eikä ollenkaan. Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä.
"Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Mielenkiintoista, varsinkin tuo:
"Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Päinvastoin kuin voisi luulla, en läheskään muista kaikkia kirjoituksiani, mitä milloinkin olen kirjoittanut. Minussa jäytävät tulehdukset ja borrelioosi ovat vaikuttaneet siihen paljon, josta huolimatta voin kirjoittaa. Tajunnanvirtaa.
Mutta tuo, mihin tammikuun lopussa havahduin ajatellessani Jumalan aiempia sanoja, on käynyt toteen. Oli paljon helpompaa tarttua asuntotarjoukseen Jumalan kehotettua muuttamaan pois Helsingistä, joka on osoittautunut joka tavalla oikeaksi ratkaisuksi. Intuitiotaan ja Jumalan ääntä omassatunnossaan kannattaa kuunnella. Rukoilen aina selviä merkkejä, joista tietäisi varmasti, mitä kannattaa tehdä. Nyt kun oli niin suuresta elämänmuutoksesta kyse, ensin tuli Jumalan sanat ja seuraavana päivänä asuntotarjous.
Täällä riittää vielä paljon hommaa saatuamme vasta muuttolaatikotkin palautettua, jonka lisäksi pahviset laatikot pyörivät pitkin asuntoa ja tavara etsii vasta paikkaansa.
Jos jo muutto terveenä on raskas, mitä se on sairaana. Kestääkö hermot. Jos borrelioosi on sairaus, jota stressi pahentaa, sitä yrittää viimeiseen asti välttää. Mutta välttääkö toinen vai kiristääkö pinna? Nuorempana ja terveempänä on helppo olla tuittupäinen ja riitaa tulee väkisinkin. Nassukan kanssa. Onneksi aina sovitaan, mutta viime yönä ollessaan vieressäni hän huomasi, etten selällään maatessani hengittänyt ollenkaan kymmeneen, lähemmäs 15 sekuntiin. Olin nukahtanut ja heräsin jo tutuksi tulleeseen ikävään tunteeseen, etten niellyt ollenkaan. Uutta tietoa oli vaan se, etten hengittänytkään, ja aamulla heräsin hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä. Puhalsin pulloon saadakseni liman pois keuhkoistani, ja kipuihini nautin mustaakuminaa öljynä sekä siemeninä, joita tarjosin pojallenikin. Viimeisellä viikolla Helsingissä kävi niin ikävä juttu, että kävellessään kadulla jostain puusta tippui hänen kaulalleen jotain, jota hän hätisti pois. Muutaman päivän kuluttua hän huomasi kaulallaan pyöreän rinkulan, jonka viereen ilmestyi vielä toinenkin, joita olemme valokuvanneet. Ihomuutos on parantunut hirveän hitaasti immuunivajeisella, ja antibioottiallergioista kärsivällä ei paljon lääkitysvaraa ole ollut.
Lapsena aina varoitettiin, ettei saa mennä leppien alle, että niistä tippuu punkkeja. Sittemmin kaikki teoriat menivät uusiksi ja punkkeja kehotettiin törröttämään vain ruohonkorressa. Eihän Helsingissäkään ole hirviä, varsinkaan keskustassa. Teoriat ovat erikseen, käytäntö erikseen. Meillä oli koira, joka oli vedessä ennen kuin ehdimme lukea kieltokyltistä koiran uittamisen olevan kiellettyä. Eläimet tekevät niin kuin haluavat ja ihmiset lukevat viisauksia.
Oikoluettuani aamuyöllä lauantain aamusivuani huomasin unohtaneeni kertoa jotain tärkeää, josta olin kirjoittanut aamusivuuni. Kun olin aamulla herännyt hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä, notkahdin alaspäin noustessani sängystä ylös. Reisissäni ei ollutkaan normaalia voimaa, johon olin tottunut, ja mieleeni tuli ensi kertaa se, miten monet borrelioosista kärsivät joutuvat pyörätuoliin istumaan.
Tällä hetkellä borrelioosi jyllää minussa täysillä ja tulehdus tuhoaa niveliäni käyttämieni sienilääkkeiden tehotessa vain sieni-infektioon, jaksamatta käyttää rohtojakaan kuin satunnaisesti jo pelkän muuton kuormittaessa liikaa. Viime yönä oli ladattava taas lämpöpullokin sänkyyn reisien jäytäessä kivuliaina, ja aamulla heräsin samaan hengenahdistukseen kuin eilenkin ja jouduin puhaltamaan pulloon saadakseni limaa pois keuhkoista taas.
Vaikka asunto on nyt lämpimämpi, olen yhä edelleen joutunut vetämään pipon kipeään otsaani öisin. Ulkona, kun on viileää ja 14 - 18 astetta lämmintä, puhumattakaan kylmästä tuulesta, otsaani alkaa inhottavasti nakertaa niin, että pipoa pitäisi käyttää vielä kesälläkin.
Turha tulla nassuttamaan minulle mistään luulosairaudesta mitään elettyäni aiemmat 55 kesää pää paljaana ilman pipoa.
"Tällä hetkellä borrelioosi jyllää minussa täysillä ja tulehdus tuhoaa niveliäni käyttämieni sienilääkkeiden tehotessa vain sieni-infektioon, jaksamatta käyttää rohtojakaan kuin satunnaisesti jo pelkän muuton kuormittaessa liikaa. Viime yönä oli ladattava taas lämpöpullokin sänkyyn reisien jäytäessä kivuliaina, ja aamulla heräsin samaan hengenahdistukseen kuin eilenkin ja jouduin puhaltamaan pulloon saadakseni limaa pois keuhkoista taas."
Mikä tässä on mitäkin sairautta potiessaan useampaa päällekkäin, se tieto ei auta yhtään, ellei ole lääkkeitä vaivoihinsa. Borrelioosin päästessä pahemmaksi sen tuntee nahoissaan. Luut käsivarsissa ja reisissä jäytävinä vaihdoin lämpöpullon paikkaa huonolla lopputuloksella. Vasen poski kauttaaltaan paksuna ja turvonneena tärisen päästä varpaisiin pipo päässäni yrittäen nukkua. En ole jaksanut ottaa rohtojani, pelkät sienilääkkeet vain, joilla borrelioosia ei paranneta. Jälleen kerran mieleeni nousee kaikkia ajatuksia, onko tämä kärsiminen niin hauskaa, että paisuttelisi oireita, joita muka keksisi. Ei, ei ja ei. Kaiken uhallakin totuus on kerrottava, että on olemassa inhottavia epämääräisiä oireita, jotka eivät mahdu lääkärien pölyttyneisiin oppikirjoihin eikä terveiden ihmisten ilkeisiin ajatuksiin. - Kauniita unia, sanoin vielä kummitädilleni soittaessani sen perään, kun hän oli höykyttänyt minut kolmen vuoden tapaamisen jälkeen. Olin soittanut ja muistuttanut pulloon puhaltamisesta kuultuani hänen keuhkojensa korisevan ja toivottanut kauniita unia, jääden itse valvomaan hirveän stressin takia, jonka hänen törkeä käytöksensä aiheutti. Poikani lähetti pari viestiä kummitädilleni paukuttaen suorat sanat kärsittyäni vielä toisenkin yön hänen takiaan kivuista. Sen jälkeen kummitädistäni ei ole kuulunut mitään, mutta jos kuuluisi soittovuoronkin jäätyä hänelle, pitäytyisin alkuperäisessä suunnitelmassani ja kertoisin hänen puoskarointinsa olleen järkyttävää. Nimenomaan puhuisin puoskaroinnista, sillä sitä hänen käytöksensä ja toimintansa oli, joka oli todellinen pettymys ja shokki minulle. Ei olisi kannattanut mennä ollenkaan kylään, mutta Jumala halusi paljastaa totuuden ja sen ylenkatseen, millä joidenkin sairauksia pidetään luulosairauksina. Äitini, hänen siskonsa, ei olisi ikinä kohdellut minua niin, vaikkei hänkään ole täydellinen. Mutta jos jotain olen perinyt äidiltäni, niin liian pitkän pinnan, joka on epäinhimillisen kohtelun myötä venynyt aina vain pidemmäksi. Kaltaisiani ei voi nujertaa, me hiivumme hiljaa pois niin kuin isoäitini, joka kitui sairaalassa lähes viikon nesteittä ennen kuin suostui kuolemaan.
- Jaa-a, on aamu ja mustakuminaöljyt ja -siemenet pitkin hampain syöty. Paremmaltakin rohdot voisi maistua, ja vielä kun voisi nielaista yhden pillerin vaan. Yksi kiva juttu täällä on; yläkerrassa ei ole kukaan pitämässä meteliä ja voi nukkua vaikka iltapäivään asti, mikäli säryt eivät herätä.
Kaiken tämän johdosta olen tajunnut jotain. Borrelioosiyhdistyksen lisäksi olen liittynyt myös TeSiin, Terve Sisäilma ry:hyn. En ole ainoa kroonisesti sairas, jota on kohdeltu törkeästi, luettuani asiasta liian monia kertoja. Kärsiessään monista päällekkäisistä sairauksista voi harkita useampaakin yhdistystä jäsenmaksujen antaessa myöten. Olen löytänyt Suomen Lyme Borrelioosi ry:n jäsenlehdestä 1/2015 jo paljon mielenkiintoista luettavaakin liittyen Norjassa pidettyyn NorVect-konferenssiin 30.-31.5.2015. Neil Nathanin luennosta löytyi seuraavia poimintoja:
"Homealtistuksessa sairastunut henkilö on immuunijärjestelmän uupumisen myötä altis Lymen taudille tai sen aktivoitumiselle, ja toisaalta potilas, jolla jo on immuunijärjestelmää kuormittava Lyme & lisäinfektiosairaus, sairastuu homeista helpommin."
"Nathan totesi: 'Mold makes everything else much, much worse'. Home tekee kaikesta muusta paljon, paljon pahempaa. Hometoksiinit aiheuttavat runsaasti oireita."
"Potilaiden suolistossa ja nenän/poskionteloiden alueille on usein jäänyt homeita, jotka ovat kolonisoituneet, ja potilaat tuottavat siten siis itse lisää homeita ja kierre pysyy yllä."
Aika hurjaa, eikö totta? Mutta kukahan auttaisi homesairaita / borrelioosin uhreja toipumaan eikä kiusaamaan vain lisää? Silkkaa kiusaa on ambulanssin lähettäminen jonkun tekaistun syyn, kuten "paranoidinen oirekuva" tai "akustinen hallusinaatio" perusteella, kun samaan aikaan muut voivat joutua odottamaan ambulanssia tuntitolkulla niin kuin Hannu Karpo, jolle tai seuraajilleen riittäisi edelleen töitä niin paljon kuin vain jaksaisi taistella kaikkia väärinkäytöksiä ja epäkohtia vastaan.
Kun sairaana joutuu levon sijaan taistelemaan kaikesta, sen tuntee kaikkialla nahoissaan. Kun en ole saanut nukkua enää pitkiin aikoihin kunnon rauhaisia unia, olen ollut entistä rasittuneempi. Välillä sydämeni oikein kirvelee ja tunnen sairaan sydämeni nyrkinkokoisena rinnassani. Ahdistava tunne saattaa kestää pitkiäkin aikoja, kunnes saan nukuttua vähän paremmin. Parin tunnin unien ja riittämättömän levon jälkeen sydämeni tykyttää tykyttämistään borrelioosin iskettyä siihenkin. Takykardia ei ole ollut enää aikoihin lyhyt, se on pitkä ja toistuu myös levätessä sängyssä. Nyt kun on oikein heikossa kunnossa, sydäntä ei tutkita enää. Toisaalta en voisi käyttää lääkkeitäkään borrelioosin tehtyä verenkierrossani selvää jälkeä. Jos ei alkoholin jättäminen pois ja korvatulppa auta selviämään, ei tässä paljon muutakaan voi.
Huonosti nukutun yön jälkeen vain nelisen tunnin unien jälkeen sydän tykytti jo ennen ylösnousua eikä edes kahvinjuonti auttanut piristymään ja vienyt heikotusta pois.
Aiemmin neljän tunnin unista ei ole seurannut sellaista koko päivän jatkuvaa sydämen tykyttelyä kuin nykyään.
Eikä tykyttely ole ainoa, mitä liian lyhyistä unista seuraa. Aivonikaan eivät tahdo toimia ja ajatus takkuilee ja katkeaa, ja on levättävä tämän tästä. Ulkona raikkaassa ilmassa jaksaa hetken, mutta siihen se sitten loppuukin. Kolmea vaivaista aamusivuliuskaani kirjoitin kellon ympäri.
Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin.
Kirjoitin edellä perjantain vastaisena yönä 29.1.2016 kello 2.38:
"Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin."
Ei se onnistunut tuolloinkaan eikä ollenkaan. Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä.
"Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Mielenkiintoista, varsinkin tuo:
"Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Päinvastoin kuin voisi luulla, en läheskään muista kaikkia kirjoituksiani, mitä milloinkin olen kirjoittanut. Minussa jäytävät tulehdukset ja borrelioosi ovat vaikuttaneet siihen paljon, josta huolimatta voin kirjoittaa. Tajunnanvirtaa.
Mutta tuo, mihin tammikuun lopussa havahduin ajatellessani Jumalan aiempia sanoja, on käynyt toteen. Oli paljon helpompaa tarttua asuntotarjoukseen Jumalan kehotettua muuttamaan pois Helsingistä, joka on osoittautunut joka tavalla oikeaksi ratkaisuksi. Intuitiotaan ja Jumalan ääntä omassatunnossaan kannattaa kuunnella. Rukoilen aina selviä merkkejä, joista tietäisi varmasti, mitä kannattaa tehdä. Nyt kun oli niin suuresta elämänmuutoksesta kyse, ensin tuli Jumalan sanat ja seuraavana päivänä asuntotarjous.
Täällä riittää vielä paljon hommaa saatuamme vasta muuttolaatikotkin palautettua, jonka lisäksi pahviset laatikot pyörivät pitkin asuntoa ja tavara etsii vasta paikkaansa.
Jos jo muutto terveenä on raskas, mitä se on sairaana. Kestääkö hermot. Jos borrelioosi on sairaus, jota stressi pahentaa, sitä yrittää viimeiseen asti välttää. Mutta välttääkö toinen vai kiristääkö pinna? Nuorempana ja terveempänä on helppo olla tuittupäinen ja riitaa tulee väkisinkin. Nassukan kanssa. Onneksi aina sovitaan, mutta viime yönä ollessaan vieressäni hän huomasi, etten selällään maatessani hengittänyt ollenkaan kymmeneen, lähemmäs 15 sekuntiin. Olin nukahtanut ja heräsin jo tutuksi tulleeseen ikävään tunteeseen, etten niellyt ollenkaan. Uutta tietoa oli vaan se, etten hengittänytkään, ja aamulla heräsin hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä. Puhalsin pulloon saadakseni liman pois keuhkoistani, ja kipuihini nautin mustaakuminaa öljynä sekä siemeninä, joita tarjosin pojallenikin. Viimeisellä viikolla Helsingissä kävi niin ikävä juttu, että kävellessään kadulla jostain puusta tippui hänen kaulalleen jotain, jota hän hätisti pois. Muutaman päivän kuluttua hän huomasi kaulallaan pyöreän rinkulan, jonka viereen ilmestyi vielä toinenkin, joita olemme valokuvanneet. Ihomuutos on parantunut hirveän hitaasti immuunivajeisella, ja antibioottiallergioista kärsivällä ei paljon lääkitysvaraa ole ollut.
Lapsena aina varoitettiin, ettei saa mennä leppien alle, että niistä tippuu punkkeja. Sittemmin kaikki teoriat menivät uusiksi ja punkkeja kehotettiin törröttämään vain ruohonkorressa. Eihän Helsingissäkään ole hirviä, varsinkaan keskustassa. Teoriat ovat erikseen, käytäntö erikseen. Meillä oli koira, joka oli vedessä ennen kuin ehdimme lukea kieltokyltistä koiran uittamisen olevan kiellettyä. Eläimet tekevät niin kuin haluavat ja ihmiset lukevat viisauksia.
Oikoluettuani aamuyöllä lauantain aamusivuani huomasin unohtaneeni kertoa jotain tärkeää, josta olin kirjoittanut aamusivuuni. Kun olin aamulla herännyt hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä, notkahdin alaspäin noustessani sängystä ylös. Reisissäni ei ollutkaan normaalia voimaa, johon olin tottunut, ja mieleeni tuli ensi kertaa se, miten monet borrelioosista kärsivät joutuvat pyörätuoliin istumaan.
Tällä hetkellä borrelioosi jyllää minussa täysillä ja tulehdus tuhoaa niveliäni käyttämieni sienilääkkeiden tehotessa vain sieni-infektioon, jaksamatta käyttää rohtojakaan kuin satunnaisesti jo pelkän muuton kuormittaessa liikaa. Viime yönä oli ladattava taas lämpöpullokin sänkyyn reisien jäytäessä kivuliaina, ja aamulla heräsin samaan hengenahdistukseen kuin eilenkin ja jouduin puhaltamaan pulloon saadakseni limaa pois keuhkoista taas.
Vaikka asunto on nyt lämpimämpi, olen yhä edelleen joutunut vetämään pipon kipeään otsaani öisin. Ulkona, kun on viileää ja 14 - 18 astetta lämmintä, puhumattakaan kylmästä tuulesta, otsaani alkaa inhottavasti nakertaa niin, että pipoa pitäisi käyttää vielä kesälläkin.
Turha tulla nassuttamaan minulle mistään luulosairaudesta mitään elettyäni aiemmat 55 kesää pää paljaana ilman pipoa.
"Tällä hetkellä borrelioosi jyllää minussa täysillä ja tulehdus tuhoaa niveliäni käyttämieni sienilääkkeiden tehotessa vain sieni-infektioon, jaksamatta käyttää rohtojakaan kuin satunnaisesti jo pelkän muuton kuormittaessa liikaa. Viime yönä oli ladattava taas lämpöpullokin sänkyyn reisien jäytäessä kivuliaina, ja aamulla heräsin samaan hengenahdistukseen kuin eilenkin ja jouduin puhaltamaan pulloon saadakseni limaa pois keuhkoista taas."
Mikä tässä on mitäkin sairautta potiessaan useampaa päällekkäin, se tieto ei auta yhtään, ellei ole lääkkeitä vaivoihinsa. Borrelioosin päästessä pahemmaksi sen tuntee nahoissaan. Luut käsivarsissa ja reisissä jäytävinä vaihdoin lämpöpullon paikkaa huonolla lopputuloksella. Vasen poski kauttaaltaan paksuna ja turvonneena tärisen päästä varpaisiin pipo päässäni yrittäen nukkua. En ole jaksanut ottaa rohtojani, pelkät sienilääkkeet vain, joilla borrelioosia ei paranneta. Jälleen kerran mieleeni nousee kaikkia ajatuksia, onko tämä kärsiminen niin hauskaa, että paisuttelisi oireita, joita muka keksisi. Ei, ei ja ei. Kaiken uhallakin totuus on kerrottava, että on olemassa inhottavia epämääräisiä oireita, jotka eivät mahdu lääkärien pölyttyneisiin oppikirjoihin eikä terveiden ihmisten ilkeisiin ajatuksiin. - Kauniita unia, sanoin vielä kummitädilleni soittaessani sen perään, kun hän oli höykyttänyt minut kolmen vuoden tapaamisen jälkeen. Olin soittanut ja muistuttanut pulloon puhaltamisesta kuultuani hänen keuhkojensa korisevan ja toivottanut kauniita unia, jääden itse valvomaan hirveän stressin takia, jonka hänen törkeä käytöksensä aiheutti. Poikani lähetti pari viestiä kummitädilleni paukuttaen suorat sanat kärsittyäni vielä toisenkin yön hänen takiaan kivuista. Sen jälkeen kummitädistäni ei ole kuulunut mitään, mutta jos kuuluisi soittovuoronkin jäätyä hänelle, pitäytyisin alkuperäisessä suunnitelmassani ja kertoisin hänen puoskarointinsa olleen järkyttävää. Nimenomaan puhuisin puoskaroinnista, sillä sitä hänen käytöksensä ja toimintansa oli, joka oli todellinen pettymys ja shokki minulle. Ei olisi kannattanut mennä ollenkaan kylään, mutta Jumala halusi paljastaa totuuden ja sen ylenkatseen, millä joidenkin sairauksia pidetään luulosairauksina. Äitini, hänen siskonsa, ei olisi ikinä kohdellut minua niin, vaikkei hänkään ole täydellinen. Mutta jos jotain olen perinyt äidiltäni, niin liian pitkän pinnan, joka on epäinhimillisen kohtelun myötä venynyt aina vain pidemmäksi. Kaltaisiani ei voi nujertaa, me hiivumme hiljaa pois niin kuin isoäitini, joka kitui sairaalassa lähes viikon nesteittä ennen kuin suostui kuolemaan.
- Jaa-a, on aamu ja mustakuminaöljyt ja -siemenet pitkin hampain syöty. Paremmaltakin rohdot voisi maistua, ja vielä kun voisi nielaista yhden pillerin vaan. Yksi kiva juttu täällä on; yläkerrassa ei ole kukaan pitämässä meteliä ja voi nukkua vaikka iltapäivään asti, mikäli säryt eivät herätä.
Piti vielä vetää villapuku päälle mentyäni rohtojeni ottamisen ja kirjoittamisen jälkeen nukkumaan, joka onnistuikin siihen asti, kunnes ulkoa kuuluvat kolinat ja työäänet herättivät minut. Olen säästänyt silikoniset korvatulppani satunnaiseen käyttöön entisen jokaöisen käytön ja tahallisen kiusan jälkeen. Jos jollakin on samaa tarvetta, tästä saa erinomaiset ja edulliset korvatulpat. Nuo ovat niin reilunkokoiset, että saan yhdestä mötiskästä parit kolmet korvatulpat, ja saksan kielellä tilattuna seitsemän parin tulpat ovat paljon edullisemmat kuin englanniksi googlaamani.
Kylmästä kärsityn yön jälkeen sain vaihtaa ihme kyllä hellemekon päälleni ja tulla pihalle aloittelemaan aamusivujani, joita olen ilmojen salliessa kirjoittanut ulkona ja saanut auringon suomaa lämpöhoitoa jäytäviin jäseniini. Jos en olisi seurannut Jumalan ääntä muuttaa pois Helsingistä, mikään näistä siunauksista ei olisi tullut osakseni.
Kuka arvostaa voikukkaa, joka puhkeaa äitienpäivänä, ja ihania lintuja, jotka laulavat puussa? Minä. Pojan trimmattua ruohikon ja pihan valloittaneet voikukat olin katkera, ettei hän jättänyt juuri yhtään voikukkaa jäljelle. Lapsena isä pakotti nyppimään kaikki voikukat, mitä vain näki, josta opin rakastamaan niitä. Tukahduttaminen ei onnistu, ei koskaan eikä missään. Luonnossa eikä ihmisten maailmassa. Kirjoittaminenkin on linnunlaulua, jota ei voi tukahduttaa.
Luonto kukoistaa. En olisi uskonut, että voikukkien jälkeen saisimme vielä tuoksuvat sireenit, joita rakastan. On tämä kaiken kärsimyksen päälle ja vastakohdaksi ihanaa. Nyt.
Kaiken tämän johdosta olen tajunnut jotain. Borrelioosiyhdistyksen lisäksi olen liittynyt myös TeSiin, Terve Sisäilma ry:hyn. En ole ainoa kroonisesti sairas, jota on kohdeltu törkeästi, luettuani asiasta liian monia kertoja. Kärsiessään monista päällekkäisistä sairauksista voi harkita useampaakin yhdistystä jäsenmaksujen antaessa myöten. Olen löytänyt Suomen Lyme Borrelioosi ry:n jäsenlehdestä 1/2015 jo paljon mielenkiintoista luettavaakin liittyen Norjassa pidettyyn NorVect-konferenssiin 30.-31.5.2015. Neil Nathanin luennosta löytyi seuraavia poimintoja:
"Homealtistuksessa sairastunut henkilö on immuunijärjestelmän uupumisen myötä altis Lymen taudille tai sen aktivoitumiselle, ja toisaalta potilas, jolla jo on immuunijärjestelmää kuormittava Lyme & lisäinfektiosairaus, sairastuu homeista helpommin."
"Nathan totesi: 'Mold makes everything else much, much worse'. Home tekee kaikesta muusta paljon, paljon pahempaa. Hometoksiinit aiheuttavat runsaasti oireita."
"Potilaiden suolistossa ja nenän/poskionteloiden alueille on usein jäänyt homeita, jotka ovat kolonisoituneet, ja potilaat tuottavat siten siis itse lisää homeita ja kierre pysyy yllä."
Aika hurjaa, eikö totta? Mutta kukahan auttaisi homesairaita / borrelioosin uhreja toipumaan eikä kiusaamaan vain lisää? Silkkaa kiusaa on ambulanssin lähettäminen jonkun tekaistun syyn, kuten "paranoidinen oirekuva" tai "akustinen hallusinaatio" perusteella, kun samaan aikaan muut voivat joutua odottamaan ambulanssia tuntitolkulla niin kuin Hannu Karpo, jolle tai seuraajilleen riittäisi edelleen töitä niin paljon kuin vain jaksaisi taistella kaikkia väärinkäytöksiä ja epäkohtia vastaan.
Kun sairaana joutuu levon sijaan taistelemaan kaikesta, sen tuntee kaikkialla nahoissaan. Kun en ole saanut nukkua enää pitkiin aikoihin kunnon rauhaisia unia, olen ollut entistä rasittuneempi. Välillä sydämeni oikein kirvelee ja tunnen sairaan sydämeni nyrkinkokoisena rinnassani. Ahdistava tunne saattaa kestää pitkiäkin aikoja, kunnes saan nukuttua vähän paremmin. Parin tunnin unien ja riittämättömän levon jälkeen sydämeni tykyttää tykyttämistään borrelioosin iskettyä siihenkin. Takykardia ei ole ollut enää aikoihin lyhyt, se on pitkä ja toistuu myös levätessä sängyssä. Nyt kun on oikein heikossa kunnossa, sydäntä ei tutkita enää. Toisaalta en voisi käyttää lääkkeitäkään borrelioosin tehtyä verenkierrossani selvää jälkeä. Jos ei alkoholin jättäminen pois ja korvatulppa auta selviämään, ei tässä paljon muutakaan voi.
Huonosti nukutun yön jälkeen vain nelisen tunnin unien jälkeen sydän tykytti jo ennen ylösnousua eikä edes kahvinjuonti auttanut piristymään ja vienyt heikotusta pois.
Aiemmin neljän tunnin unista ei ole seurannut sellaista koko päivän jatkuvaa sydämen tykyttelyä kuin nykyään.
Eikä tykyttely ole ainoa, mitä liian lyhyistä unista seuraa. Aivonikaan eivät tahdo toimia ja ajatus takkuilee ja katkeaa, ja on levättävä tämän tästä. Ulkona raikkaassa ilmassa jaksaa hetken, mutta siihen se sitten loppuukin. Kolmea vaivaista aamusivuliuskaani kirjoitin kellon ympäri.
Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin.
Kirjoitin edellä perjantain vastaisena yönä 29.1.2016 kello 2.38:
"Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin."
Ei se onnistunut tuolloinkaan eikä ollenkaan. Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä.
"Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Mielenkiintoista, varsinkin tuo:
"Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Päinvastoin kuin voisi luulla, en läheskään muista kaikkia kirjoituksiani, mitä milloinkin olen kirjoittanut. Minussa jäytävät tulehdukset ja borrelioosi ovat vaikuttaneet siihen paljon, josta huolimatta voin kirjoittaa. Tajunnanvirtaa.
Mutta tuo, mihin tammikuun lopussa havahduin ajatellessani Jumalan aiempia sanoja, on käynyt toteen. Oli paljon helpompaa tarttua asuntotarjoukseen Jumalan kehotettua muuttamaan pois Helsingistä, joka on osoittautunut joka tavalla oikeaksi ratkaisuksi. Intuitiotaan ja Jumalan ääntä omassatunnossaan kannattaa kuunnella. Rukoilen aina selviä merkkejä, joista tietäisi varmasti, mitä kannattaa tehdä. Nyt kun oli niin suuresta elämänmuutoksesta kyse, ensin tuli Jumalan sanat ja seuraavana päivänä asuntotarjous.
Täällä riittää vielä paljon hommaa saatuamme vasta muuttolaatikotkin palautettua, jonka lisäksi pahviset laatikot pyörivät pitkin asuntoa ja tavara etsii vasta paikkaansa.
Jos jo muutto terveenä on raskas, mitä se on sairaana. Kestääkö hermot. Jos borrelioosi on sairaus, jota stressi pahentaa, sitä yrittää viimeiseen asti välttää. Mutta välttääkö toinen vai kiristääkö pinna? Nuorempana ja terveempänä on helppo olla tuittupäinen ja riitaa tulee väkisinkin. Nassukan kanssa. Onneksi aina sovitaan, mutta viime yönä ollessaan vieressäni hän huomasi, etten selällään maatessani hengittänyt ollenkaan kymmeneen, lähemmäs 15 sekuntiin. Olin nukahtanut ja heräsin jo tutuksi tulleeseen ikävään tunteeseen, etten niellyt ollenkaan. Uutta tietoa oli vaan se, etten hengittänytkään, ja aamulla heräsin hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä. Puhalsin pulloon saadakseni liman pois keuhkoistani, ja kipuihini nautin mustaakuminaa öljynä sekä siemeninä, joita tarjosin pojallenikin. Viimeisellä viikolla Helsingissä kävi niin ikävä juttu, että kävellessään kadulla jostain puusta tippui hänen kaulalleen jotain, jota hän hätisti pois. Muutaman päivän kuluttua hän huomasi kaulallaan pyöreän rinkulan, jonka viereen ilmestyi vielä toinenkin, joita olemme valokuvanneet. Ihomuutos on parantunut hirveän hitaasti immuunivajeisella, ja antibioottiallergioista kärsivällä ei paljon lääkitysvaraa ole ollut.
Lapsena aina varoitettiin, ettei saa mennä leppien alle, että niistä tippuu punkkeja. Sittemmin kaikki teoriat menivät uusiksi ja punkkeja kehotettiin törröttämään vain ruohonkorressa. Eihän Helsingissäkään ole hirviä, varsinkaan keskustassa. Teoriat ovat erikseen, käytäntö erikseen. Meillä oli koira, joka oli vedessä ennen kuin ehdimme lukea kieltokyltistä koiran uittamisen olevan kiellettyä. Eläimet tekevät niin kuin haluavat ja ihmiset lukevat viisauksia.
Oikoluettuani aamuyöllä lauantain aamusivuani huomasin unohtaneeni kertoa jotain tärkeää, josta olin kirjoittanut aamusivuuni. Kun olin aamulla herännyt hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä, notkahdin alaspäin noustessani sängystä ylös. Reisissäni ei ollutkaan normaalia voimaa, johon olin tottunut, ja mieleeni tuli ensi kertaa se, miten monet borrelioosista kärsivät joutuvat pyörätuoliin istumaan.
Tällä hetkellä borrelioosi jyllää minussa täysillä ja tulehdus tuhoaa niveliäni käyttämieni sienilääkkeiden tehotessa vain sieni-infektioon, jaksamatta käyttää rohtojakaan kuin satunnaisesti jo pelkän muuton kuormittaessa liikaa. Viime yönä oli ladattava taas lämpöpullokin sänkyyn reisien jäytäessä kivuliaina, ja aamulla heräsin samaan hengenahdistukseen kuin eilenkin ja jouduin puhaltamaan pulloon saadakseni limaa pois keuhkoista taas.
Vaikka asunto on nyt lämpimämpi, olen yhä edelleen joutunut vetämään pipon kipeään otsaani öisin. Ulkona, kun on viileää ja 14 - 18 astetta lämmintä, puhumattakaan kylmästä tuulesta, otsaani alkaa inhottavasti nakertaa niin, että pipoa pitäisi käyttää vielä kesälläkin.
Turha tulla nassuttamaan minulle mistään luulosairaudesta mitään elettyäni aiemmat 55 kesää pää paljaana ilman pipoa.
"Tällä hetkellä borrelioosi jyllää minussa täysillä ja tulehdus tuhoaa niveliäni käyttämieni sienilääkkeiden tehotessa vain sieni-infektioon, jaksamatta käyttää rohtojakaan kuin satunnaisesti jo pelkän muuton kuormittaessa liikaa. Viime yönä oli ladattava taas lämpöpullokin sänkyyn reisien jäytäessä kivuliaina, ja aamulla heräsin samaan hengenahdistukseen kuin eilenkin ja jouduin puhaltamaan pulloon saadakseni limaa pois keuhkoista taas."
Mikä tässä on mitäkin sairautta potiessaan useampaa päällekkäin, se tieto ei auta yhtään, ellei ole lääkkeitä vaivoihinsa. Borrelioosin päästessä pahemmaksi sen tuntee nahoissaan. Luut käsivarsissa ja reisissä jäytävinä vaihdoin lämpöpullon paikkaa huonolla lopputuloksella. Vasen poski kauttaaltaan paksuna ja turvonneena tärisen päästä varpaisiin pipo päässäni yrittäen nukkua. En ole jaksanut ottaa rohtojani, pelkät sienilääkkeet vain, joilla borrelioosia ei paranneta. Jälleen kerran mieleeni nousee kaikkia ajatuksia, onko tämä kärsiminen niin hauskaa, että paisuttelisi oireita, joita muka keksisi. Ei, ei ja ei. Kaiken uhallakin totuus on kerrottava, että on olemassa inhottavia epämääräisiä oireita, jotka eivät mahdu lääkärien pölyttyneisiin oppikirjoihin eikä terveiden ihmisten ilkeisiin ajatuksiin. - Kauniita unia, sanoin vielä kummitädilleni soittaessani sen perään, kun hän oli höykyttänyt minut kolmen vuoden tapaamisen jälkeen. Olin soittanut ja muistuttanut pulloon puhaltamisesta kuultuani hänen keuhkojensa korisevan ja toivottanut kauniita unia, jääden itse valvomaan hirveän stressin takia, jonka hänen törkeä käytöksensä aiheutti. Poikani lähetti pari viestiä kummitädilleni paukuttaen suorat sanat kärsittyäni vielä toisenkin yön hänen takiaan kivuista. Sen jälkeen kummitädistäni ei ole kuulunut mitään, mutta jos kuuluisi soittovuoronkin jäätyä hänelle, pitäytyisin alkuperäisessä suunnitelmassani ja kertoisin hänen puoskarointinsa olleen järkyttävää. Nimenomaan puhuisin puoskaroinnista, sillä sitä hänen käytöksensä ja toimintansa oli, joka oli todellinen pettymys ja shokki minulle. Ei olisi kannattanut mennä ollenkaan kylään, mutta Jumala halusi paljastaa totuuden ja sen ylenkatseen, millä joidenkin sairauksia pidetään luulosairauksina. Äitini, hänen siskonsa, ei olisi ikinä kohdellut minua niin, vaikkei hänkään ole täydellinen. Mutta jos jotain olen perinyt äidiltäni, niin liian pitkän pinnan, joka on epäinhimillisen kohtelun myötä venynyt aina vain pidemmäksi. Kaltaisiani ei voi nujertaa, me hiivumme hiljaa pois niin kuin isoäitini, joka kitui sairaalassa lähes viikon nesteittä ennen kuin suostui kuolemaan.
- Jaa-a, on aamu ja mustakuminaöljyt ja -siemenet pitkin hampain syöty. Paremmaltakin rohdot voisi maistua, ja vielä kun voisi nielaista yhden pillerin vaan. Yksi kiva juttu täällä on; yläkerrassa ei ole kukaan pitämässä meteliä ja voi nukkua vaikka iltapäivään asti, mikäli säryt eivät herätä.
Piti vielä vetää villapuku päälle mentyäni rohtojeni ottamisen ja kirjoittamisen jälkeen nukkumaan, joka onnistuikin siihen asti, kunnes ulkoa kuuluvat kolinat ja työäänet herättivät minut. Olen säästänyt silikoniset korvatulppani satunnaiseen käyttöön entisen jokaöisen käytön ja tahallisen kiusan jälkeen. Jos jollakin on samaa tarvetta, tästä saa erinomaiset ja edulliset korvatulpat. Nuo ovat niin reilunkokoiset, että saan yhdestä mötiskästä parit kolmet korvatulpat, ja saksan kielellä tilattuna seitsemän parin tulpat ovat paljon edullisemmat kuin englanniksi googlaamani.
Kylmästä kärsityn yön jälkeen sain vaihtaa ihme kyllä hellemekon päälleni ja tulla pihalle aloittelemaan aamusivujani, joita olen ilmojen salliessa kirjoittanut ulkona ja saanut auringon suomaa lämpöhoitoa jäytäviin jäseniini. Jos en olisi seurannut Jumalan ääntä muuttaa pois Helsingistä, mikään näistä siunauksista ei olisi tullut osakseni.
Kuka arvostaa voikukkaa, joka puhkeaa äitienpäivänä, ja ihania lintuja, jotka laulavat puussa? Minä. Pojan trimmattua ruohikon ja pihan valloittaneet voikukat olin katkera, ettei hän jättänyt juuri yhtään voikukkaa jäljelle. Lapsena isä pakotti nyppimään kaikki voikukat, mitä vain näki, josta opin rakastamaan niitä. Tukahduttaminen ei onnistu, ei koskaan eikä missään. Luonnossa eikä ihmisten maailmassa. Kirjoittaminenkin on linnunlaulua, jota ei voi tukahduttaa.
Luonto kukoistaa. En olisi uskonut, että voikukkien jälkeen saisimme vielä tuoksuvat sireenit, joita rakastan. On tämä kaiken kärsimyksen päälle ja vastakohdaksi ihanaa. Nyt.
Mutta kun ei ole terve, tämä kirjoittaminenkin rasittaa. Eikä pelkästään kirjoittaminen, vaan jo pelkkä oleminen. Aurinko lämmittää pintaa syvemmälle, mutta sitten se laskee ja tulee kylmä taas. Taas on pitkien trikoohousujen päällä säärystimet ja vielä hame lämmittämässä kiristeleviä reisilihaksia ja huppari lämmittämässä käsivarsia, jotka ovat kapeat kuin tikut, huomasin tänään. Kun paino on 48 kilon hujakoilla, mitäs se tekeekään. Painoindeksi on vain 17,4, joka on seuraus kaikesta eikä mikään syy. Kun ei vaan voi syödä kaikkea, laihtuu. Jos infektiolääkärin tutkimuksissa selviäisi jotain, mikäli ylipäätään tutkitaan mitään, jos sinne asti pääsee. Poskiontelotulehduksessakin on osoitettu, että tulehdus leviää luun läpi ja että tulehtuneessa otsaontelossa on samoja mikrobeja kuin poskiontelossa, joten iatrogeeninen stafylokokkikolonisaatio löytyy myös otsastani, josta ei ole tähän mennessä otettu vielä mitään näytteitä. Onhan pipoja, niin ei tarvii. Eikä lääkkeitä tarvitse, kun voi puputtaa rohtoja, jos jaksaa. Ja niitähän riittää. Ajattelin muuttaessamme pakata kaikki rohdot yhteen matkalaukkuun, josta ne olisi helposti saatavilla. Mutta niitä oli niin paljon, että niitä tuli kaksi matkalaukullista. Nivelten alkaessa mennä liian huonoon kuntoon, tänään oli otettava myös nestemäiset dropit käyttöön.
Mielelläni söisin ihan oikeitakin lääkkeitä, jos vain saisi. Yhteenvetona omasta kokemuksestani totean, että puolentoista vuoden antibioottikuuri ensimmäisen punkinpureman jälkeen jätti minut parempaan kuntoon kuin seitsemän kuukauden antibioottikuuri toisen punkinpureman jälkeen. Kari Eklund panttasi doksisykliini- ja flukonatsolireseptini, niin kuin olen aiemmin kertonut kaivatessani reseptiäni yhä edelleen.
Kaiken tämän johdosta olen tajunnut jotain. Borrelioosiyhdistyksen lisäksi olen liittynyt myös TeSiin, Terve Sisäilma ry:hyn. En ole ainoa kroonisesti sairas, jota on kohdeltu törkeästi, luettuani asiasta liian monia kertoja. Kärsiessään monista päällekkäisistä sairauksista voi harkita useampaakin yhdistystä jäsenmaksujen antaessa myöten. Olen löytänyt Suomen Lyme Borrelioosi ry:n jäsenlehdestä 1/2015 jo paljon mielenkiintoista luettavaakin liittyen Norjassa pidettyyn NorVect-konferenssiin 30.-31.5.2015. Neil Nathanin luennosta löytyi seuraavia poimintoja:
"Homealtistuksessa sairastunut henkilö on immuunijärjestelmän uupumisen myötä altis Lymen taudille tai sen aktivoitumiselle, ja toisaalta potilas, jolla jo on immuunijärjestelmää kuormittava Lyme & lisäinfektiosairaus, sairastuu homeista helpommin."
"Nathan totesi: 'Mold makes everything else much, much worse'. Home tekee kaikesta muusta paljon, paljon pahempaa. Hometoksiinit aiheuttavat runsaasti oireita."
"Potilaiden suolistossa ja nenän/poskionteloiden alueille on usein jäänyt homeita, jotka ovat kolonisoituneet, ja potilaat tuottavat siten siis itse lisää homeita ja kierre pysyy yllä."
Aika hurjaa, eikö totta? Mutta kukahan auttaisi homesairaita / borrelioosin uhreja toipumaan eikä kiusaamaan vain lisää? Silkkaa kiusaa on ambulanssin lähettäminen jonkun tekaistun syyn, kuten "paranoidinen oirekuva" tai "akustinen hallusinaatio" perusteella, kun samaan aikaan muut voivat joutua odottamaan ambulanssia tuntitolkulla niin kuin Hannu Karpo, jolle tai seuraajilleen riittäisi edelleen töitä niin paljon kuin vain jaksaisi taistella kaikkia väärinkäytöksiä ja epäkohtia vastaan.
Kun sairaana joutuu levon sijaan taistelemaan kaikesta, sen tuntee kaikkialla nahoissaan. Kun en ole saanut nukkua enää pitkiin aikoihin kunnon rauhaisia unia, olen ollut entistä rasittuneempi. Välillä sydämeni oikein kirvelee ja tunnen sairaan sydämeni nyrkinkokoisena rinnassani. Ahdistava tunne saattaa kestää pitkiäkin aikoja, kunnes saan nukuttua vähän paremmin. Parin tunnin unien ja riittämättömän levon jälkeen sydämeni tykyttää tykyttämistään borrelioosin iskettyä siihenkin. Takykardia ei ole ollut enää aikoihin lyhyt, se on pitkä ja toistuu myös levätessä sängyssä. Nyt kun on oikein heikossa kunnossa, sydäntä ei tutkita enää. Toisaalta en voisi käyttää lääkkeitäkään borrelioosin tehtyä verenkierrossani selvää jälkeä. Jos ei alkoholin jättäminen pois ja korvatulppa auta selviämään, ei tässä paljon muutakaan voi.
Huonosti nukutun yön jälkeen vain nelisen tunnin unien jälkeen sydän tykytti jo ennen ylösnousua eikä edes kahvinjuonti auttanut piristymään ja vienyt heikotusta pois.
Aiemmin neljän tunnin unista ei ole seurannut sellaista koko päivän jatkuvaa sydämen tykyttelyä kuin nykyään.
Eikä tykyttely ole ainoa, mitä liian lyhyistä unista seuraa. Aivonikaan eivät tahdo toimia ja ajatus takkuilee ja katkeaa, ja on levättävä tämän tästä. Ulkona raikkaassa ilmassa jaksaa hetken, mutta siihen se sitten loppuukin. Kolmea vaivaista aamusivuliuskaani kirjoitin kellon ympäri.
Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin.
Kirjoitin edellä perjantain vastaisena yönä 29.1.2016 kello 2.38:
"Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin."
Ei se onnistunut tuolloinkaan eikä ollenkaan. Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä.
"Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Mielenkiintoista, varsinkin tuo:
"Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Päinvastoin kuin voisi luulla, en läheskään muista kaikkia kirjoituksiani, mitä milloinkin olen kirjoittanut. Minussa jäytävät tulehdukset ja borrelioosi ovat vaikuttaneet siihen paljon, josta huolimatta voin kirjoittaa. Tajunnanvirtaa.
Mutta tuo, mihin tammikuun lopussa havahduin ajatellessani Jumalan aiempia sanoja, on käynyt toteen. Oli paljon helpompaa tarttua asuntotarjoukseen Jumalan kehotettua muuttamaan pois Helsingistä, joka on osoittautunut joka tavalla oikeaksi ratkaisuksi. Intuitiotaan ja Jumalan ääntä omassatunnossaan kannattaa kuunnella. Rukoilen aina selviä merkkejä, joista tietäisi varmasti, mitä kannattaa tehdä. Nyt kun oli niin suuresta elämänmuutoksesta kyse, ensin tuli Jumalan sanat ja seuraavana päivänä asuntotarjous.
Täällä riittää vielä paljon hommaa saatuamme vasta muuttolaatikotkin palautettua, jonka lisäksi pahviset laatikot pyörivät pitkin asuntoa ja tavara etsii vasta paikkaansa.
Jos jo muutto terveenä on raskas, mitä se on sairaana. Kestääkö hermot. Jos borrelioosi on sairaus, jota stressi pahentaa, sitä yrittää viimeiseen asti välttää. Mutta välttääkö toinen vai kiristääkö pinna? Nuorempana ja terveempänä on helppo olla tuittupäinen ja riitaa tulee väkisinkin. Nassukan kanssa. Onneksi aina sovitaan, mutta viime yönä ollessaan vieressäni hän huomasi, etten selällään maatessani hengittänyt ollenkaan kymmeneen, lähemmäs 15 sekuntiin. Olin nukahtanut ja heräsin jo tutuksi tulleeseen ikävään tunteeseen, etten niellyt ollenkaan. Uutta tietoa oli vaan se, etten hengittänytkään, ja aamulla heräsin hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä. Puhalsin pulloon saadakseni liman pois keuhkoistani, ja kipuihini nautin mustaakuminaa öljynä sekä siemeninä, joita tarjosin pojallenikin. Viimeisellä viikolla Helsingissä kävi niin ikävä juttu, että kävellessään kadulla jostain puusta tippui hänen kaulalleen jotain, jota hän hätisti pois. Muutaman päivän kuluttua hän huomasi kaulallaan pyöreän rinkulan, jonka viereen ilmestyi vielä toinenkin, joita olemme valokuvanneet. Ihomuutos on parantunut hirveän hitaasti immuunivajeisella, ja antibioottiallergioista kärsivällä ei paljon lääkitysvaraa ole ollut.
Lapsena aina varoitettiin, ettei saa mennä leppien alle, että niistä tippuu punkkeja. Sittemmin kaikki teoriat menivät uusiksi ja punkkeja kehotettiin törröttämään vain ruohonkorressa. Eihän Helsingissäkään ole hirviä, varsinkaan keskustassa. Teoriat ovat erikseen, käytäntö erikseen. Meillä oli koira, joka oli vedessä ennen kuin ehdimme lukea kieltokyltistä koiran uittamisen olevan kiellettyä. Eläimet tekevät niin kuin haluavat ja ihmiset lukevat viisauksia.
Oikoluettuani aamuyöllä lauantain aamusivuani huomasin unohtaneeni kertoa jotain tärkeää, josta olin kirjoittanut aamusivuuni. Kun olin aamulla herännyt hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä, notkahdin alaspäin noustessani sängystä ylös. Reisissäni ei ollutkaan normaalia voimaa, johon olin tottunut, ja mieleeni tuli ensi kertaa se, miten monet borrelioosista kärsivät joutuvat pyörätuoliin istumaan.
Tällä hetkellä borrelioosi jyllää minussa täysillä ja tulehdus tuhoaa niveliäni käyttämieni sienilääkkeiden tehotessa vain sieni-infektioon, jaksamatta käyttää rohtojakaan kuin satunnaisesti jo pelkän muuton kuormittaessa liikaa. Viime yönä oli ladattava taas lämpöpullokin sänkyyn reisien jäytäessä kivuliaina, ja aamulla heräsin samaan hengenahdistukseen kuin eilenkin ja jouduin puhaltamaan pulloon saadakseni limaa pois keuhkoista taas.
Vaikka asunto on nyt lämpimämpi, olen yhä edelleen joutunut vetämään pipon kipeään otsaani öisin. Ulkona, kun on viileää ja 14 - 18 astetta lämmintä, puhumattakaan kylmästä tuulesta, otsaani alkaa inhottavasti nakertaa niin, että pipoa pitäisi käyttää vielä kesälläkin.
Turha tulla nassuttamaan minulle mistään luulosairaudesta mitään elettyäni aiemmat 55 kesää pää paljaana ilman pipoa.
"Tällä hetkellä borrelioosi jyllää minussa täysillä ja tulehdus tuhoaa niveliäni käyttämieni sienilääkkeiden tehotessa vain sieni-infektioon, jaksamatta käyttää rohtojakaan kuin satunnaisesti jo pelkän muuton kuormittaessa liikaa. Viime yönä oli ladattava taas lämpöpullokin sänkyyn reisien jäytäessä kivuliaina, ja aamulla heräsin samaan hengenahdistukseen kuin eilenkin ja jouduin puhaltamaan pulloon saadakseni limaa pois keuhkoista taas."
Mikä tässä on mitäkin sairautta potiessaan useampaa päällekkäin, se tieto ei auta yhtään, ellei ole lääkkeitä vaivoihinsa. Borrelioosin päästessä pahemmaksi sen tuntee nahoissaan. Luut käsivarsissa ja reisissä jäytävinä vaihdoin lämpöpullon paikkaa huonolla lopputuloksella. Vasen poski kauttaaltaan paksuna ja turvonneena tärisen päästä varpaisiin pipo päässäni yrittäen nukkua. En ole jaksanut ottaa rohtojani, pelkät sienilääkkeet vain, joilla borrelioosia ei paranneta. Jälleen kerran mieleeni nousee kaikkia ajatuksia, onko tämä kärsiminen niin hauskaa, että paisuttelisi oireita, joita muka keksisi. Ei, ei ja ei. Kaiken uhallakin totuus on kerrottava, että on olemassa inhottavia epämääräisiä oireita, jotka eivät mahdu lääkärien pölyttyneisiin oppikirjoihin eikä terveiden ihmisten ilkeisiin ajatuksiin. - Kauniita unia, sanoin vielä kummitädilleni soittaessani sen perään, kun hän oli höykyttänyt minut kolmen vuoden tapaamisen jälkeen. Olin soittanut ja muistuttanut pulloon puhaltamisesta kuultuani hänen keuhkojensa korisevan ja toivottanut kauniita unia, jääden itse valvomaan hirveän stressin takia, jonka hänen törkeä käytöksensä aiheutti. Poikani lähetti pari viestiä kummitädilleni paukuttaen suorat sanat kärsittyäni vielä toisenkin yön hänen takiaan kivuista. Sen jälkeen kummitädistäni ei ole kuulunut mitään, mutta jos kuuluisi soittovuoronkin jäätyä hänelle, pitäytyisin alkuperäisessä suunnitelmassani ja kertoisin hänen puoskarointinsa olleen järkyttävää. Nimenomaan puhuisin puoskaroinnista, sillä sitä hänen käytöksensä ja toimintansa oli, joka oli todellinen pettymys ja shokki minulle. Ei olisi kannattanut mennä ollenkaan kylään, mutta Jumala halusi paljastaa totuuden ja sen ylenkatseen, millä joidenkin sairauksia pidetään luulosairauksina. Äitini, hänen siskonsa, ei olisi ikinä kohdellut minua niin, vaikkei hänkään ole täydellinen. Mutta jos jotain olen perinyt äidiltäni, niin liian pitkän pinnan, joka on epäinhimillisen kohtelun myötä venynyt aina vain pidemmäksi. Kaltaisiani ei voi nujertaa, me hiivumme hiljaa pois niin kuin isoäitini, joka kitui sairaalassa lähes viikon nesteittä ennen kuin suostui kuolemaan.
- Jaa-a, on aamu ja mustakuminaöljyt ja -siemenet pitkin hampain syöty. Paremmaltakin rohdot voisi maistua, ja vielä kun voisi nielaista yhden pillerin vaan. Yksi kiva juttu täällä on; yläkerrassa ei ole kukaan pitämässä meteliä ja voi nukkua vaikka iltapäivään asti, mikäli säryt eivät herätä.
Piti vielä vetää villapuku päälle mentyäni rohtojeni ottamisen ja kirjoittamisen jälkeen nukkumaan, joka onnistuikin siihen asti, kunnes ulkoa kuuluvat kolinat ja työäänet herättivät minut. Olen säästänyt silikoniset korvatulppani satunnaiseen käyttöön entisen jokaöisen käytön ja tahallisen kiusan jälkeen. Jos jollakin on samaa tarvetta, tästä saa erinomaiset ja edulliset korvatulpat. Nuo ovat niin reilunkokoiset, että saan yhdestä mötiskästä parit kolmet korvatulpat, ja saksan kielellä tilattuna seitsemän parin tulpat ovat paljon edullisemmat kuin englanniksi googlaamani.
Kylmästä kärsityn yön jälkeen sain vaihtaa ihme kyllä hellemekon päälleni ja tulla pihalle aloittelemaan aamusivujani, joita olen ilmojen salliessa kirjoittanut ulkona ja saanut auringon suomaa lämpöhoitoa jäytäviin jäseniini. Jos en olisi seurannut Jumalan ääntä muuttaa pois Helsingistä, mikään näistä siunauksista ei olisi tullut osakseni.
Kuka arvostaa voikukkaa, joka puhkeaa äitienpäivänä, ja ihania lintuja, jotka laulavat puussa? Minä. Pojan trimmattua ruohikon ja pihan valloittaneet voikukat olin katkera, ettei hän jättänyt juuri yhtään voikukkaa jäljelle. Lapsena isä pakotti nyppimään kaikki voikukat, mitä vain näki, josta opin rakastamaan niitä. Tukahduttaminen ei onnistu, ei koskaan eikä missään. Luonnossa eikä ihmisten maailmassa. Kirjoittaminenkin on linnunlaulua, jota ei voi tukahduttaa.
Luonto kukoistaa. En olisi uskonut, että voikukkien jälkeen saisimme vielä tuoksuvat sireenit, joita rakastan. On tämä kaiken kärsimyksen päälle ja vastakohdaksi ihanaa. Nyt.
Mutta kun ei ole terve, tämä kirjoittaminenkin rasittaa. Eikä pelkästään kirjoittaminen, vaan jo pelkkä oleminen. Aurinko lämmittää pintaa syvemmälle, mutta sitten se laskee ja tulee kylmä taas. Taas on pitkien trikoohousujen päällä säärystimet ja vielä hame lämmittämässä kiristeleviä reisilihaksia ja huppari lämmittämässä käsivarsia, jotka ovat kapeat kuin tikut, huomasin tänään. Kun paino on 48 kilon hujakoilla, mitäs se tekeekään. Painoindeksi on vain 17,4, joka on seuraus kaikesta eikä mikään syy. Kun ei vaan voi syödä kaikkea, laihtuu. Jos infektiolääkärin tutkimuksissa selviäisi jotain, mikäli ylipäätään tutkitaan mitään, jos sinne asti pääsee. Poskiontelotulehduksessakin on osoitettu, että tulehdus leviää luun läpi ja että tulehtuneessa otsaontelossa on samoja mikrobeja kuin poskiontelossa, joten iatrogeeninen stafylokokkikolonisaatio löytyy myös otsastani, josta ei ole tähän mennessä otettu vielä mitään näytteitä. Onhan pipoja, niin ei tarvii. Eikä lääkkeitä tarvitse, kun voi puputtaa rohtoja, jos jaksaa. Ja niitähän riittää. Ajattelin muuttaessamme pakata kaikki rohdot yhteen matkalaukkuun, josta ne olisi helposti saatavilla. Mutta niitä oli niin paljon, että niitä tuli kaksi matkalaukullista. Nivelten alkaessa mennä liian huonoon kuntoon, tänään oli otettava myös nestemäiset dropit käyttöön.
Mielelläni söisin ihan oikeitakin lääkkeitä, jos vain saisi. Yhteenvetona omasta kokemuksestani totean, että puolentoista vuoden antibioottikuuri ensimmäisen punkinpureman jälkeen jätti minut parempaan kuntoon kuin seitsemän kuukauden antibioottikuuri toisen punkinpureman jälkeen. Kari Eklund panttasi doksisykliini- ja flukonatsolireseptini, niin kuin olen aiemmin kertonut kaivatessani reseptiäni yhä edelleen.
Tämä homma on edelleen kesken:
Admin 1.6.2016 klo 11.40 kirjoitti:
Jos ette tienneet, ILADS on tulossa Suomeen. Ettei Suomen tilanteestakaan saisi liian auvoista käsitystä, täydennän borrelioosiketjuani Lymeä muissa ketjuissa sivunneilla viesteilläni.
Viestejä on niin tuhottomasti, ettei kapasiteettini riitä kaikkeen.
Näköjään asetuksissakin on muuttunut jotain, kun entisen naapurin oven hakkaaminen ja huutaminen olevansa poliisi ja ryskyttäminen yläkerrassa 12.7.2015 klo 23.24 käynnistyy videoikkunassa jo oletusarvona taustalle ainakin Operassa ilman, että sitä käynnistäisi erikseen. Mielestäni se on hyvä juttu tässä tapauksessa, jossa ei haluttukaan kuulla mitään, vaan kiusata sairasta lisää. Ihan järkkyä ajatella, että joutui kestämään tuota 11 kuukautta ja helvetti jatkuisi vieläkin, ellemme olisi päässeet muuttamaan pois. Kylmä tosiasia on, ettei meitä auttanut kukaan niistä, joiden vastuulla tuo oli. Pistin siitä kuurollekin terveiset, mutta on näköjään poistanut kuvansa vahingoitettuaan minua vain lisää. Sen jälkeen on saanut vielä vähemmän apua kaikkien käytettyä tuota vääryyttä törkeästi hyväkseen.
En syytä tästä vaan yhtä henkilöä, vaan koko systeemiä, joka pelaa sairasta vastaan.
On tuo kyllä hävyttömyyden huippu, josta voi kertoa mielipiteensä.
Jos voi - Suomessa. Täällä mielivallan varjossa, missä kehdataan kohdella ihmisiä näin.
Olen menettänyt synnytyksessä terveyteni ja kärsinyt jo tarpeeksi.
En kirjoittaisi tätäkään viestiäni, jos olisin pystynyt nukkumaan niin kuin muut.
Yritin kyllä varustautua hyvin, muttei se ollut tarpeeksi. Pipo eikä lämpöpullo sängyssä.
Vieläkin reisiä vihloo ja jäytää villaneuleiden alla, nivelet ovat tulehtuneet ja pipon alla on jotain, mitä ei tutkita, vaikka joutuu kärsimään keskellä kesää. Suomessa. Näkymättömänä.
Kaiken tämän johdosta olen tajunnut jotain. Borrelioosiyhdistyksen lisäksi olen liittynyt myös TeSiin, Terve Sisäilma ry:hyn. En ole ainoa kroonisesti sairas, jota on kohdeltu törkeästi, luettuani asiasta liian monia kertoja. Kärsiessään monista päällekkäisistä sairauksista voi harkita useampaakin yhdistystä jäsenmaksujen antaessa myöten. Olen löytänyt Suomen Lyme Borrelioosi ry:n jäsenlehdestä 1/2015 jo paljon mielenkiintoista luettavaakin liittyen Norjassa pidettyyn NorVect-konferenssiin 30.-31.5.2015. Neil Nathanin luennosta löytyi seuraavia poimintoja:
"Homealtistuksessa sairastunut henkilö on immuunijärjestelmän uupumisen myötä altis Lymen taudille tai sen aktivoitumiselle, ja toisaalta potilas, jolla jo on immuunijärjestelmää kuormittava Lyme & lisäinfektiosairaus, sairastuu homeista helpommin."
"Nathan totesi: 'Mold makes everything else much, much worse'. Home tekee kaikesta muusta paljon, paljon pahempaa. Hometoksiinit aiheuttavat runsaasti oireita."
"Potilaiden suolistossa ja nenän/poskionteloiden alueille on usein jäänyt homeita, jotka ovat kolonisoituneet, ja potilaat tuottavat siten siis itse lisää homeita ja kierre pysyy yllä."
Aika hurjaa, eikö totta? Mutta kukahan auttaisi homesairaita / borrelioosin uhreja toipumaan eikä kiusaamaan vain lisää? Silkkaa kiusaa on ambulanssin lähettäminen jonkun tekaistun syyn, kuten "paranoidinen oirekuva" tai "akustinen hallusinaatio" perusteella, kun samaan aikaan muut voivat joutua odottamaan ambulanssia tuntitolkulla niin kuin Hannu Karpo, jolle tai seuraajilleen riittäisi edelleen töitä niin paljon kuin vain jaksaisi taistella kaikkia väärinkäytöksiä ja epäkohtia vastaan.
Kun sairaana joutuu levon sijaan taistelemaan kaikesta, sen tuntee kaikkialla nahoissaan. Kun en ole saanut nukkua enää pitkiin aikoihin kunnon rauhaisia unia, olen ollut entistä rasittuneempi. Välillä sydämeni oikein kirvelee ja tunnen sairaan sydämeni nyrkinkokoisena rinnassani. Ahdistava tunne saattaa kestää pitkiäkin aikoja, kunnes saan nukuttua vähän paremmin. Parin tunnin unien ja riittämättömän levon jälkeen sydämeni tykyttää tykyttämistään borrelioosin iskettyä siihenkin. Takykardia ei ole ollut enää aikoihin lyhyt, se on pitkä ja toistuu myös levätessä sängyssä. Nyt kun on oikein heikossa kunnossa, sydäntä ei tutkita enää. Toisaalta en voisi käyttää lääkkeitäkään borrelioosin tehtyä verenkierrossani selvää jälkeä. Jos ei alkoholin jättäminen pois ja korvatulppa auta selviämään, ei tässä paljon muutakaan voi.
Huonosti nukutun yön jälkeen vain nelisen tunnin unien jälkeen sydän tykytti jo ennen ylösnousua eikä edes kahvinjuonti auttanut piristymään ja vienyt heikotusta pois.
Aiemmin neljän tunnin unista ei ole seurannut sellaista koko päivän jatkuvaa sydämen tykyttelyä kuin nykyään.
Eikä tykyttely ole ainoa, mitä liian lyhyistä unista seuraa. Aivonikaan eivät tahdo toimia ja ajatus takkuilee ja katkeaa, ja on levättävä tämän tästä. Ulkona raikkaassa ilmassa jaksaa hetken, mutta siihen se sitten loppuukin. Kolmea vaivaista aamusivuliuskaani kirjoitin kellon ympäri.
Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin.
Kirjoitin edellä perjantain vastaisena yönä 29.1.2016 kello 2.38:
"Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin."
Ei se onnistunut tuolloinkaan eikä ollenkaan. Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä.
"Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Mielenkiintoista, varsinkin tuo:
"Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Päinvastoin kuin voisi luulla, en läheskään muista kaikkia kirjoituksiani, mitä milloinkin olen kirjoittanut. Minussa jäytävät tulehdukset ja borrelioosi ovat vaikuttaneet siihen paljon, josta huolimatta voin kirjoittaa. Tajunnanvirtaa.
Mutta tuo, mihin tammikuun lopussa havahduin ajatellessani Jumalan aiempia sanoja, on käynyt toteen. Oli paljon helpompaa tarttua asuntotarjoukseen Jumalan kehotettua muuttamaan pois Helsingistä, joka on osoittautunut joka tavalla oikeaksi ratkaisuksi. Intuitiotaan ja Jumalan ääntä omassatunnossaan kannattaa kuunnella. Rukoilen aina selviä merkkejä, joista tietäisi varmasti, mitä kannattaa tehdä. Nyt kun oli niin suuresta elämänmuutoksesta kyse, ensin tuli Jumalan sanat ja seuraavana päivänä asuntotarjous.
Täällä riittää vielä paljon hommaa saatuamme vasta muuttolaatikotkin palautettua, jonka lisäksi pahviset laatikot pyörivät pitkin asuntoa ja tavara etsii vasta paikkaansa.
Jos jo muutto terveenä on raskas, mitä se on sairaana. Kestääkö hermot. Jos borrelioosi on sairaus, jota stressi pahentaa, sitä yrittää viimeiseen asti välttää. Mutta välttääkö toinen vai kiristääkö pinna? Nuorempana ja terveempänä on helppo olla tuittupäinen ja riitaa tulee väkisinkin. Nassukan kanssa. Onneksi aina sovitaan, mutta viime yönä ollessaan vieressäni hän huomasi, etten selällään maatessani hengittänyt ollenkaan kymmeneen, lähemmäs 15 sekuntiin. Olin nukahtanut ja heräsin jo tutuksi tulleeseen ikävään tunteeseen, etten niellyt ollenkaan. Uutta tietoa oli vaan se, etten hengittänytkään, ja aamulla heräsin hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä. Puhalsin pulloon saadakseni liman pois keuhkoistani, ja kipuihini nautin mustaakuminaa öljynä sekä siemeninä, joita tarjosin pojallenikin. Viimeisellä viikolla Helsingissä kävi niin ikävä juttu, että kävellessään kadulla jostain puusta tippui hänen kaulalleen jotain, jota hän hätisti pois. Muutaman päivän kuluttua hän huomasi kaulallaan pyöreän rinkulan, jonka viereen ilmestyi vielä toinenkin, joita olemme valokuvanneet. Ihomuutos on parantunut hirveän hitaasti immuunivajeisella, ja antibioottiallergioista kärsivällä ei paljon lääkitysvaraa ole ollut.
Lapsena aina varoitettiin, ettei saa mennä leppien alle, että niistä tippuu punkkeja. Sittemmin kaikki teoriat menivät uusiksi ja punkkeja kehotettiin törröttämään vain ruohonkorressa. Eihän Helsingissäkään ole hirviä, varsinkaan keskustassa. Teoriat ovat erikseen, käytäntö erikseen. Meillä oli koira, joka oli vedessä ennen kuin ehdimme lukea kieltokyltistä koiran uittamisen olevan kiellettyä. Eläimet tekevät niin kuin haluavat ja ihmiset lukevat viisauksia.
Oikoluettuani aamuyöllä lauantain aamusivuani huomasin unohtaneeni kertoa jotain tärkeää, josta olin kirjoittanut aamusivuuni. Kun olin aamulla herännyt hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä, notkahdin alaspäin noustessani sängystä ylös. Reisissäni ei ollutkaan normaalia voimaa, johon olin tottunut, ja mieleeni tuli ensi kertaa se, miten monet borrelioosista kärsivät joutuvat pyörätuoliin istumaan.
Tällä hetkellä borrelioosi jyllää minussa täysillä ja tulehdus tuhoaa niveliäni käyttämieni sienilääkkeiden tehotessa vain sieni-infektioon, jaksamatta käyttää rohtojakaan kuin satunnaisesti jo pelkän muuton kuormittaessa liikaa. Viime yönä oli ladattava taas lämpöpullokin sänkyyn reisien jäytäessä kivuliaina, ja aamulla heräsin samaan hengenahdistukseen kuin eilenkin ja jouduin puhaltamaan pulloon saadakseni limaa pois keuhkoista taas.
Vaikka asunto on nyt lämpimämpi, olen yhä edelleen joutunut vetämään pipon kipeään otsaani öisin. Ulkona, kun on viileää ja 14 - 18 astetta lämmintä, puhumattakaan kylmästä tuulesta, otsaani alkaa inhottavasti nakertaa niin, että pipoa pitäisi käyttää vielä kesälläkin.
Turha tulla nassuttamaan minulle mistään luulosairaudesta mitään elettyäni aiemmat 55 kesää pää paljaana ilman pipoa.
"Tällä hetkellä borrelioosi jyllää minussa täysillä ja tulehdus tuhoaa niveliäni käyttämieni sienilääkkeiden tehotessa vain sieni-infektioon, jaksamatta käyttää rohtojakaan kuin satunnaisesti jo pelkän muuton kuormittaessa liikaa. Viime yönä oli ladattava taas lämpöpullokin sänkyyn reisien jäytäessä kivuliaina, ja aamulla heräsin samaan hengenahdistukseen kuin eilenkin ja jouduin puhaltamaan pulloon saadakseni limaa pois keuhkoista taas."
Mikä tässä on mitäkin sairautta potiessaan useampaa päällekkäin, se tieto ei auta yhtään, ellei ole lääkkeitä vaivoihinsa. Borrelioosin päästessä pahemmaksi sen tuntee nahoissaan. Luut käsivarsissa ja reisissä jäytävinä vaihdoin lämpöpullon paikkaa huonolla lopputuloksella. Vasen poski kauttaaltaan paksuna ja turvonneena tärisen päästä varpaisiin pipo päässäni yrittäen nukkua. En ole jaksanut ottaa rohtojani, pelkät sienilääkkeet vain, joilla borrelioosia ei paranneta. Jälleen kerran mieleeni nousee kaikkia ajatuksia, onko tämä kärsiminen niin hauskaa, että paisuttelisi oireita, joita muka keksisi. Ei, ei ja ei. Kaiken uhallakin totuus on kerrottava, että on olemassa inhottavia epämääräisiä oireita, jotka eivät mahdu lääkärien pölyttyneisiin oppikirjoihin eikä terveiden ihmisten ilkeisiin ajatuksiin. - Kauniita unia, sanoin vielä kummitädilleni soittaessani sen perään, kun hän oli höykyttänyt minut kolmen vuoden tapaamisen jälkeen. Olin soittanut ja muistuttanut pulloon puhaltamisesta kuultuani hänen keuhkojensa korisevan ja toivottanut kauniita unia, jääden itse valvomaan hirveän stressin takia, jonka hänen törkeä käytöksensä aiheutti. Poikani lähetti pari viestiä kummitädilleni paukuttaen suorat sanat kärsittyäni vielä toisenkin yön hänen takiaan kivuista. Sen jälkeen kummitädistäni ei ole kuulunut mitään, mutta jos kuuluisi soittovuoronkin jäätyä hänelle, pitäytyisin alkuperäisessä suunnitelmassani ja kertoisin hänen puoskarointinsa olleen järkyttävää. Nimenomaan puhuisin puoskaroinnista, sillä sitä hänen käytöksensä ja toimintansa oli, joka oli todellinen pettymys ja shokki minulle. Ei olisi kannattanut mennä ollenkaan kylään, mutta Jumala halusi paljastaa totuuden ja sen ylenkatseen, millä joidenkin sairauksia pidetään luulosairauksina. Äitini, hänen siskonsa, ei olisi ikinä kohdellut minua niin, vaikkei hänkään ole täydellinen. Mutta jos jotain olen perinyt äidiltäni, niin liian pitkän pinnan, joka on epäinhimillisen kohtelun myötä venynyt aina vain pidemmäksi. Kaltaisiani ei voi nujertaa, me hiivumme hiljaa pois niin kuin isoäitini, joka kitui sairaalassa lähes viikon nesteittä ennen kuin suostui kuolemaan.
- Jaa-a, on aamu ja mustakuminaöljyt ja -siemenet pitkin hampain syöty. Paremmaltakin rohdot voisi maistua, ja vielä kun voisi nielaista yhden pillerin vaan. Yksi kiva juttu täällä on; yläkerrassa ei ole kukaan pitämässä meteliä ja voi nukkua vaikka iltapäivään asti, mikäli säryt eivät herätä.
Piti vielä vetää villapuku päälle mentyäni rohtojeni ottamisen ja kirjoittamisen jälkeen nukkumaan, joka onnistuikin siihen asti, kunnes ulkoa kuuluvat kolinat ja työäänet herättivät minut. Olen säästänyt silikoniset korvatulppani satunnaiseen käyttöön entisen jokaöisen käytön ja tahallisen kiusan jälkeen. Jos jollakin on samaa tarvetta, tästä saa erinomaiset ja edulliset korvatulpat. Nuo ovat niin reilunkokoiset, että saan yhdestä mötiskästä parit kolmet korvatulpat, ja saksan kielellä tilattuna seitsemän parin tulpat ovat paljon edullisemmat kuin englanniksi googlaamani.
Kylmästä kärsityn yön jälkeen sain vaihtaa ihme kyllä hellemekon päälleni ja tulla pihalle aloittelemaan aamusivujani, joita olen ilmojen salliessa kirjoittanut ulkona ja saanut auringon suomaa lämpöhoitoa jäytäviin jäseniini. Jos en olisi seurannut Jumalan ääntä muuttaa pois Helsingistä, mikään näistä siunauksista ei olisi tullut osakseni.
Kuka arvostaa voikukkaa, joka puhkeaa äitienpäivänä, ja ihania lintuja, jotka laulavat puussa? Minä. Pojan trimmattua ruohikon ja pihan valloittaneet voikukat olin katkera, ettei hän jättänyt juuri yhtään voikukkaa jäljelle. Lapsena isä pakotti nyppimään kaikki voikukat, mitä vain näki, josta opin rakastamaan niitä. Tukahduttaminen ei onnistu, ei koskaan eikä missään. Luonnossa eikä ihmisten maailmassa. Kirjoittaminenkin on linnunlaulua, jota ei voi tukahduttaa.
Luonto kukoistaa. En olisi uskonut, että voikukkien jälkeen saisimme vielä tuoksuvat sireenit, joita rakastan. On tämä kaiken kärsimyksen päälle ja vastakohdaksi ihanaa. Nyt.
Mutta kun ei ole terve, tämä kirjoittaminenkin rasittaa. Eikä pelkästään kirjoittaminen, vaan jo pelkkä oleminen. Aurinko lämmittää pintaa syvemmälle, mutta sitten se laskee ja tulee kylmä taas. Taas on pitkien trikoohousujen päällä säärystimet ja vielä hame lämmittämässä kiristeleviä reisilihaksia ja huppari lämmittämässä käsivarsia, jotka ovat kapeat kuin tikut, huomasin tänään. Kun paino on 48 kilon hujakoilla, mitäs se tekeekään. Painoindeksi on vain 17,4, joka on seuraus kaikesta eikä mikään syy. Kun ei vaan voi syödä kaikkea, laihtuu. Jos infektiolääkärin tutkimuksissa selviäisi jotain, mikäli ylipäätään tutkitaan mitään, jos sinne asti pääsee. Poskiontelotulehduksessakin on osoitettu, että tulehdus leviää luun läpi ja että tulehtuneessa otsaontelossa on samoja mikrobeja kuin poskiontelossa, joten iatrogeeninen stafylokokkikolonisaatio löytyy myös otsastani, josta ei ole tähän mennessä otettu vielä mitään näytteitä. Onhan pipoja, niin ei tarvii. Eikä lääkkeitä tarvitse, kun voi puputtaa rohtoja, jos jaksaa. Ja niitähän riittää. Ajattelin muuttaessamme pakata kaikki rohdot yhteen matkalaukkuun, josta ne olisi helposti saatavilla. Mutta niitä oli niin paljon, että niitä tuli kaksi matkalaukullista. Nivelten alkaessa mennä liian huonoon kuntoon, tänään oli otettava myös nestemäiset dropit käyttöön.
Mielelläni söisin ihan oikeitakin lääkkeitä, jos vain saisi. Yhteenvetona omasta kokemuksestani totean, että puolentoista vuoden antibioottikuuri ensimmäisen punkinpureman jälkeen jätti minut parempaan kuntoon kuin seitsemän kuukauden antibioottikuuri toisen punkinpureman jälkeen. Kari Eklund panttasi doksisykliini- ja flukonatsolireseptini, niin kuin olen aiemmin kertonut kaivatessani reseptiäni yhä edelleen.
Tämä homma on edelleen kesken:
Admin 1.6.2016 klo 11.40 kirjoitti:
Jos ette tienneet, ILADS on tulossa Suomeen. Ettei Suomen tilanteestakaan saisi liian auvoista käsitystä, täydennän borrelioosiketjuani Lymeä muissa ketjuissa sivunneilla viesteilläni.
Viestejä on niin tuhottomasti, ettei kapasiteettini riitä kaikkeen.
Näköjään asetuksissakin on muuttunut jotain, kun entisen naapurin oven hakkaaminen ja huutaminen olevansa poliisi ja ryskyttäminen yläkerrassa 12.7.2015 klo 23.24 käynnistyy videoikkunassa jo oletusarvona taustalle ainakin Operassa ilman, että sitä käynnistäisi erikseen. Mielestäni se on hyvä juttu tässä tapauksessa, jossa ei haluttukaan kuulla mitään, vaan kiusata sairasta lisää. Ihan järkkyä ajatella, että joutui kestämään tuota 11 kuukautta ja helvetti jatkuisi vieläkin, ellemme olisi päässeet muuttamaan pois. Kylmä tosiasia on, ettei meitä auttanut kukaan niistä, joiden vastuulla tuo oli. Pistin siitä kuurollekin terveiset, mutta on näköjään poistanut kuvansa vahingoitettuaan minua vain lisää. Sen jälkeen on saanut vielä vähemmän apua kaikkien käytettyä tuota vääryyttä törkeästi hyväkseen.
En syytä tästä vaan yhtä henkilöä, vaan koko systeemiä, joka pelaa sairasta vastaan.
On tuo kyllä hävyttömyyden huippu, josta voi kertoa mielipiteensä.
Jos voi - Suomessa. Täällä mielivallan varjossa, missä kehdataan kohdella ihmisiä näin.
Olen menettänyt synnytyksessä terveyteni ja kärsinyt jo tarpeeksi.
En kirjoittaisi tätäkään viestiäni, jos olisin pystynyt nukkumaan niin kuin muut.
Yritin kyllä varustautua hyvin, muttei se ollut tarpeeksi. Pipo eikä lämpöpullo sängyssä.
Vieläkin reisiä vihloo ja jäytää villaneuleiden alla, nivelet ovat tulehtuneet ja pipon alla on jotain, mitä ei tutkita, vaikka joutuu kärsimään keskellä kesää. Suomessa. Näkymättömänä.
Suo siellä, vetelä täällä. Saatana.
Vaikka päälläni oli villapuku pitkien villahousujen, säärystimien ja villasukkien lisäksi ja villatäkin päällä vielä Tecnowoolista ompelemani peite, reiteni kiristelivät ja vihloivat niin kuin nyt odottaessani kahvin valmistumista.
Sunnuntai, ja vointi on romahtanut taas. Ei alkoholia kohta kahteen vuoteen, mutta ei oikeita lääkkeitäkään, joita tarvitsisi.
Mustaakuminaa en jaksa puputtaa joka päivä. Pahaa. Jos sitä voisi viljellä, niin kuin olen lukenut ja syödä ruohona. Jos jaksaisi. Ulkona on pelkät kukkaruukut kuolleine kasveineen odottamassa parempaa aikaa. Jos täällä jaksaisi enemmän. Nääsvillessä, olenko kertonutkaan. Tänne Jumala minut johdatti.
Kaiken tämän johdosta olen tajunnut jotain. Borrelioosiyhdistyksen lisäksi olen liittynyt myös TeSiin, Terve Sisäilma ry:hyn. En ole ainoa kroonisesti sairas, jota on kohdeltu törkeästi, luettuani asiasta liian monia kertoja. Kärsiessään monista päällekkäisistä sairauksista voi harkita useampaakin yhdistystä jäsenmaksujen antaessa myöten. Olen löytänyt Suomen Lyme Borrelioosi ry:n jäsenlehdestä 1/2015 jo paljon mielenkiintoista luettavaakin liittyen Norjassa pidettyyn NorVect-konferenssiin 30.-31.5.2015. Neil Nathanin luennosta löytyi seuraavia poimintoja:
"Homealtistuksessa sairastunut henkilö on immuunijärjestelmän uupumisen myötä altis Lymen taudille tai sen aktivoitumiselle, ja toisaalta potilas, jolla jo on immuunijärjestelmää kuormittava Lyme & lisäinfektiosairaus, sairastuu homeista helpommin."
"Nathan totesi: 'Mold makes everything else much, much worse'. Home tekee kaikesta muusta paljon, paljon pahempaa. Hometoksiinit aiheuttavat runsaasti oireita."
"Potilaiden suolistossa ja nenän/poskionteloiden alueille on usein jäänyt homeita, jotka ovat kolonisoituneet, ja potilaat tuottavat siten siis itse lisää homeita ja kierre pysyy yllä."
Aika hurjaa, eikö totta? Mutta kukahan auttaisi homesairaita / borrelioosin uhreja toipumaan eikä kiusaamaan vain lisää? Silkkaa kiusaa on ambulanssin lähettäminen jonkun tekaistun syyn, kuten "paranoidinen oirekuva" tai "akustinen hallusinaatio" perusteella, kun samaan aikaan muut voivat joutua odottamaan ambulanssia tuntitolkulla niin kuin Hannu Karpo, jolle tai seuraajilleen riittäisi edelleen töitä niin paljon kuin vain jaksaisi taistella kaikkia väärinkäytöksiä ja epäkohtia vastaan.
Kun sairaana joutuu levon sijaan taistelemaan kaikesta, sen tuntee kaikkialla nahoissaan. Kun en ole saanut nukkua enää pitkiin aikoihin kunnon rauhaisia unia, olen ollut entistä rasittuneempi. Välillä sydämeni oikein kirvelee ja tunnen sairaan sydämeni nyrkinkokoisena rinnassani. Ahdistava tunne saattaa kestää pitkiäkin aikoja, kunnes saan nukuttua vähän paremmin. Parin tunnin unien ja riittämättömän levon jälkeen sydämeni tykyttää tykyttämistään borrelioosin iskettyä siihenkin. Takykardia ei ole ollut enää aikoihin lyhyt, se on pitkä ja toistuu myös levätessä sängyssä. Nyt kun on oikein heikossa kunnossa, sydäntä ei tutkita enää. Toisaalta en voisi käyttää lääkkeitäkään borrelioosin tehtyä verenkierrossani selvää jälkeä. Jos ei alkoholin jättäminen pois ja korvatulppa auta selviämään, ei tässä paljon muutakaan voi.
Huonosti nukutun yön jälkeen vain nelisen tunnin unien jälkeen sydän tykytti jo ennen ylösnousua eikä edes kahvinjuonti auttanut piristymään ja vienyt heikotusta pois.
Aiemmin neljän tunnin unista ei ole seurannut sellaista koko päivän jatkuvaa sydämen tykyttelyä kuin nykyään.
Eikä tykyttely ole ainoa, mitä liian lyhyistä unista seuraa. Aivonikaan eivät tahdo toimia ja ajatus takkuilee ja katkeaa, ja on levättävä tämän tästä. Ulkona raikkaassa ilmassa jaksaa hetken, mutta siihen se sitten loppuukin. Kolmea vaivaista aamusivuliuskaani kirjoitin kellon ympäri.
Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin.
Kirjoitin edellä perjantain vastaisena yönä 29.1.2016 kello 2.38:
"Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin."
Ei se onnistunut tuolloinkaan eikä ollenkaan. Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä.
"Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Mielenkiintoista, varsinkin tuo:
"Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Päinvastoin kuin voisi luulla, en läheskään muista kaikkia kirjoituksiani, mitä milloinkin olen kirjoittanut. Minussa jäytävät tulehdukset ja borrelioosi ovat vaikuttaneet siihen paljon, josta huolimatta voin kirjoittaa. Tajunnanvirtaa.
Mutta tuo, mihin tammikuun lopussa havahduin ajatellessani Jumalan aiempia sanoja, on käynyt toteen. Oli paljon helpompaa tarttua asuntotarjoukseen Jumalan kehotettua muuttamaan pois Helsingistä, joka on osoittautunut joka tavalla oikeaksi ratkaisuksi. Intuitiotaan ja Jumalan ääntä omassatunnossaan kannattaa kuunnella. Rukoilen aina selviä merkkejä, joista tietäisi varmasti, mitä kannattaa tehdä. Nyt kun oli niin suuresta elämänmuutoksesta kyse, ensin tuli Jumalan sanat ja seuraavana päivänä asuntotarjous.
Täällä riittää vielä paljon hommaa saatuamme vasta muuttolaatikotkin palautettua, jonka lisäksi pahviset laatikot pyörivät pitkin asuntoa ja tavara etsii vasta paikkaansa.
Jos jo muutto terveenä on raskas, mitä se on sairaana. Kestääkö hermot. Jos borrelioosi on sairaus, jota stressi pahentaa, sitä yrittää viimeiseen asti välttää. Mutta välttääkö toinen vai kiristääkö pinna? Nuorempana ja terveempänä on helppo olla tuittupäinen ja riitaa tulee väkisinkin. Nassukan kanssa. Onneksi aina sovitaan, mutta viime yönä ollessaan vieressäni hän huomasi, etten selällään maatessani hengittänyt ollenkaan kymmeneen, lähemmäs 15 sekuntiin. Olin nukahtanut ja heräsin jo tutuksi tulleeseen ikävään tunteeseen, etten niellyt ollenkaan. Uutta tietoa oli vaan se, etten hengittänytkään, ja aamulla heräsin hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä. Puhalsin pulloon saadakseni liman pois keuhkoistani, ja kipuihini nautin mustaakuminaa öljynä sekä siemeninä, joita tarjosin pojallenikin. Viimeisellä viikolla Helsingissä kävi niin ikävä juttu, että kävellessään kadulla jostain puusta tippui hänen kaulalleen jotain, jota hän hätisti pois. Muutaman päivän kuluttua hän huomasi kaulallaan pyöreän rinkulan, jonka viereen ilmestyi vielä toinenkin, joita olemme valokuvanneet. Ihomuutos on parantunut hirveän hitaasti immuunivajeisella, ja antibioottiallergioista kärsivällä ei paljon lääkitysvaraa ole ollut.
Lapsena aina varoitettiin, ettei saa mennä leppien alle, että niistä tippuu punkkeja. Sittemmin kaikki teoriat menivät uusiksi ja punkkeja kehotettiin törröttämään vain ruohonkorressa. Eihän Helsingissäkään ole hirviä, varsinkaan keskustassa. Teoriat ovat erikseen, käytäntö erikseen. Meillä oli koira, joka oli vedessä ennen kuin ehdimme lukea kieltokyltistä koiran uittamisen olevan kiellettyä. Eläimet tekevät niin kuin haluavat ja ihmiset lukevat viisauksia.
Oikoluettuani aamuyöllä lauantain aamusivuani huomasin unohtaneeni kertoa jotain tärkeää, josta olin kirjoittanut aamusivuuni. Kun olin aamulla herännyt hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä, notkahdin alaspäin noustessani sängystä ylös. Reisissäni ei ollutkaan normaalia voimaa, johon olin tottunut, ja mieleeni tuli ensi kertaa se, miten monet borrelioosista kärsivät joutuvat pyörätuoliin istumaan.
Tällä hetkellä borrelioosi jyllää minussa täysillä ja tulehdus tuhoaa niveliäni käyttämieni sienilääkkeiden tehotessa vain sieni-infektioon, jaksamatta käyttää rohtojakaan kuin satunnaisesti jo pelkän muuton kuormittaessa liikaa. Viime yönä oli ladattava taas lämpöpullokin sänkyyn reisien jäytäessä kivuliaina, ja aamulla heräsin samaan hengenahdistukseen kuin eilenkin ja jouduin puhaltamaan pulloon saadakseni limaa pois keuhkoista taas.
Vaikka asunto on nyt lämpimämpi, olen yhä edelleen joutunut vetämään pipon kipeään otsaani öisin. Ulkona, kun on viileää ja 14 - 18 astetta lämmintä, puhumattakaan kylmästä tuulesta, otsaani alkaa inhottavasti nakertaa niin, että pipoa pitäisi käyttää vielä kesälläkin.
Turha tulla nassuttamaan minulle mistään luulosairaudesta mitään elettyäni aiemmat 55 kesää pää paljaana ilman pipoa.
"Tällä hetkellä borrelioosi jyllää minussa täysillä ja tulehdus tuhoaa niveliäni käyttämieni sienilääkkeiden tehotessa vain sieni-infektioon, jaksamatta käyttää rohtojakaan kuin satunnaisesti jo pelkän muuton kuormittaessa liikaa. Viime yönä oli ladattava taas lämpöpullokin sänkyyn reisien jäytäessä kivuliaina, ja aamulla heräsin samaan hengenahdistukseen kuin eilenkin ja jouduin puhaltamaan pulloon saadakseni limaa pois keuhkoista taas."
Mikä tässä on mitäkin sairautta potiessaan useampaa päällekkäin, se tieto ei auta yhtään, ellei ole lääkkeitä vaivoihinsa. Borrelioosin päästessä pahemmaksi sen tuntee nahoissaan. Luut käsivarsissa ja reisissä jäytävinä vaihdoin lämpöpullon paikkaa huonolla lopputuloksella. Vasen poski kauttaaltaan paksuna ja turvonneena tärisen päästä varpaisiin pipo päässäni yrittäen nukkua. En ole jaksanut ottaa rohtojani, pelkät sienilääkkeet vain, joilla borrelioosia ei paranneta. Jälleen kerran mieleeni nousee kaikkia ajatuksia, onko tämä kärsiminen niin hauskaa, että paisuttelisi oireita, joita muka keksisi. Ei, ei ja ei. Kaiken uhallakin totuus on kerrottava, että on olemassa inhottavia epämääräisiä oireita, jotka eivät mahdu lääkärien pölyttyneisiin oppikirjoihin eikä terveiden ihmisten ilkeisiin ajatuksiin. - Kauniita unia, sanoin vielä kummitädilleni soittaessani sen perään, kun hän oli höykyttänyt minut kolmen vuoden tapaamisen jälkeen. Olin soittanut ja muistuttanut pulloon puhaltamisesta kuultuani hänen keuhkojensa korisevan ja toivottanut kauniita unia, jääden itse valvomaan hirveän stressin takia, jonka hänen törkeä käytöksensä aiheutti. Poikani lähetti pari viestiä kummitädilleni paukuttaen suorat sanat kärsittyäni vielä toisenkin yön hänen takiaan kivuista. Sen jälkeen kummitädistäni ei ole kuulunut mitään, mutta jos kuuluisi soittovuoronkin jäätyä hänelle, pitäytyisin alkuperäisessä suunnitelmassani ja kertoisin hänen puoskarointinsa olleen järkyttävää. Nimenomaan puhuisin puoskaroinnista, sillä sitä hänen käytöksensä ja toimintansa oli, joka oli todellinen pettymys ja shokki minulle. Ei olisi kannattanut mennä ollenkaan kylään, mutta Jumala halusi paljastaa totuuden ja sen ylenkatseen, millä joidenkin sairauksia pidetään luulosairauksina. Äitini, hänen siskonsa, ei olisi ikinä kohdellut minua niin, vaikkei hänkään ole täydellinen. Mutta jos jotain olen perinyt äidiltäni, niin liian pitkän pinnan, joka on epäinhimillisen kohtelun myötä venynyt aina vain pidemmäksi. Kaltaisiani ei voi nujertaa, me hiivumme hiljaa pois niin kuin isoäitini, joka kitui sairaalassa lähes viikon nesteittä ennen kuin suostui kuolemaan.
- Jaa-a, on aamu ja mustakuminaöljyt ja -siemenet pitkin hampain syöty. Paremmaltakin rohdot voisi maistua, ja vielä kun voisi nielaista yhden pillerin vaan. Yksi kiva juttu täällä on; yläkerrassa ei ole kukaan pitämässä meteliä ja voi nukkua vaikka iltapäivään asti, mikäli säryt eivät herätä.
Piti vielä vetää villapuku päälle mentyäni rohtojeni ottamisen ja kirjoittamisen jälkeen nukkumaan, joka onnistuikin siihen asti, kunnes ulkoa kuuluvat kolinat ja työäänet herättivät minut. Olen säästänyt silikoniset korvatulppani satunnaiseen käyttöön entisen jokaöisen käytön ja tahallisen kiusan jälkeen. Jos jollakin on samaa tarvetta, tästä saa erinomaiset ja edulliset korvatulpat. Nuo ovat niin reilunkokoiset, että saan yhdestä mötiskästä parit kolmet korvatulpat, ja saksan kielellä tilattuna seitsemän parin tulpat ovat paljon edullisemmat kuin englanniksi googlaamani.
Kylmästä kärsityn yön jälkeen sain vaihtaa ihme kyllä hellemekon päälleni ja tulla pihalle aloittelemaan aamusivujani, joita olen ilmojen salliessa kirjoittanut ulkona ja saanut auringon suomaa lämpöhoitoa jäytäviin jäseniini. Jos en olisi seurannut Jumalan ääntä muuttaa pois Helsingistä, mikään näistä siunauksista ei olisi tullut osakseni.
Kuka arvostaa voikukkaa, joka puhkeaa äitienpäivänä, ja ihania lintuja, jotka laulavat puussa? Minä. Pojan trimmattua ruohikon ja pihan valloittaneet voikukat olin katkera, ettei hän jättänyt juuri yhtään voikukkaa jäljelle. Lapsena isä pakotti nyppimään kaikki voikukat, mitä vain näki, josta opin rakastamaan niitä. Tukahduttaminen ei onnistu, ei koskaan eikä missään. Luonnossa eikä ihmisten maailmassa. Kirjoittaminenkin on linnunlaulua, jota ei voi tukahduttaa.
Luonto kukoistaa. En olisi uskonut, että voikukkien jälkeen saisimme vielä tuoksuvat sireenit, joita rakastan. On tämä kaiken kärsimyksen päälle ja vastakohdaksi ihanaa. Nyt.
Mutta kun ei ole terve, tämä kirjoittaminenkin rasittaa. Eikä pelkästään kirjoittaminen, vaan jo pelkkä oleminen. Aurinko lämmittää pintaa syvemmälle, mutta sitten se laskee ja tulee kylmä taas. Taas on pitkien trikoohousujen päällä säärystimet ja vielä hame lämmittämässä kiristeleviä reisilihaksia ja huppari lämmittämässä käsivarsia, jotka ovat kapeat kuin tikut, huomasin tänään. Kun paino on 48 kilon hujakoilla, mitäs se tekeekään. Painoindeksi on vain 17,4, joka on seuraus kaikesta eikä mikään syy. Kun ei vaan voi syödä kaikkea, laihtuu. Jos infektiolääkärin tutkimuksissa selviäisi jotain, mikäli ylipäätään tutkitaan mitään, jos sinne asti pääsee. Poskiontelotulehduksessakin on osoitettu, että tulehdus leviää luun läpi ja että tulehtuneessa otsaontelossa on samoja mikrobeja kuin poskiontelossa, joten iatrogeeninen stafylokokkikolonisaatio löytyy myös otsastani, josta ei ole tähän mennessä otettu vielä mitään näytteitä. Onhan pipoja, niin ei tarvii. Eikä lääkkeitä tarvitse, kun voi puputtaa rohtoja, jos jaksaa. Ja niitähän riittää. Ajattelin muuttaessamme pakata kaikki rohdot yhteen matkalaukkuun, josta ne olisi helposti saatavilla. Mutta niitä oli niin paljon, että niitä tuli kaksi matkalaukullista. Nivelten alkaessa mennä liian huonoon kuntoon, tänään oli otettava myös nestemäiset dropit käyttöön.
Mielelläni söisin ihan oikeitakin lääkkeitä, jos vain saisi. Yhteenvetona omasta kokemuksestani totean, että puolentoista vuoden antibioottikuuri ensimmäisen punkinpureman jälkeen jätti minut parempaan kuntoon kuin seitsemän kuukauden antibioottikuuri toisen punkinpureman jälkeen. Kari Eklund panttasi doksisykliini- ja flukonatsolireseptini, niin kuin olen aiemmin kertonut kaivatessani reseptiäni yhä edelleen.
Tämä homma on edelleen kesken:
Admin 1.6.2016 klo 11.40 kirjoitti:
Jos ette tienneet, ILADS on tulossa Suomeen. Ettei Suomen tilanteestakaan saisi liian auvoista käsitystä, täydennän borrelioosiketjuani Lymeä muissa ketjuissa sivunneilla viesteilläni.
Viestejä on niin tuhottomasti, ettei kapasiteettini riitä kaikkeen.
Näköjään asetuksissakin on muuttunut jotain, kun entisen naapurin oven hakkaaminen ja huutaminen olevansa poliisi ja ryskyttäminen yläkerrassa 12.7.2015 klo 23.24 käynnistyy videoikkunassa jo oletusarvona taustalle ainakin Operassa ilman, että sitä käynnistäisi erikseen. Mielestäni se on hyvä juttu tässä tapauksessa, jossa ei haluttukaan kuulla mitään, vaan kiusata sairasta lisää. Ihan järkkyä ajatella, että joutui kestämään tuota 11 kuukautta ja helvetti jatkuisi vieläkin, ellemme olisi päässeet muuttamaan pois. Kylmä tosiasia on, ettei meitä auttanut kukaan niistä, joiden vastuulla tuo oli. Pistin siitä kuurollekin terveiset, mutta on näköjään poistanut kuvansa vahingoitettuaan minua vain lisää. Sen jälkeen on saanut vielä vähemmän apua kaikkien käytettyä tuota vääryyttä törkeästi hyväkseen.
En syytä tästä vaan yhtä henkilöä, vaan koko systeemiä, joka pelaa sairasta vastaan.
On tuo kyllä hävyttömyyden huippu, josta voi kertoa mielipiteensä.
Jos voi - Suomessa. Täällä mielivallan varjossa, missä kehdataan kohdella ihmisiä näin.
Olen menettänyt synnytyksessä terveyteni ja kärsinyt jo tarpeeksi.
En kirjoittaisi tätäkään viestiäni, jos olisin pystynyt nukkumaan niin kuin muut.
Yritin kyllä varustautua hyvin, muttei se ollut tarpeeksi. Pipo eikä lämpöpullo sängyssä.
Vieläkin reisiä vihloo ja jäytää villaneuleiden alla, nivelet ovat tulehtuneet ja pipon alla on jotain, mitä ei tutkita, vaikka joutuu kärsimään keskellä kesää. Suomessa. Näkymättömänä.
Suo siellä, vetelä täällä. Saatana.
Vaikka päälläni oli villapuku pitkien villahousujen, säärystimien ja villasukkien lisäksi ja villatäkin päällä vielä Tecnowoolista ompelemani peite, reiteni kiristelivät ja vihloivat niin kuin nyt odottaessani kahvin valmistumista.
Sunnuntai, ja vointi on romahtanut taas. Ei alkoholia kohta kahteen vuoteen, mutta ei oikeita lääkkeitäkään, joita tarvitsisi.
Mustaakuminaa en jaksa puputtaa joka päivä. Pahaa. Jos sitä voisi viljellä, niin kuin olen lukenut ja syödä ruohona. Jos jaksaisi. Ulkona on pelkät kukkaruukut kuolleine kasveineen odottamassa parempaa aikaa. Jos täällä jaksaisi enemmän. Nääsvillessä, olenko kertonutkaan. Tänne Jumala minut johdatti.
Rustasin otsikkoa taas: "Homehelvetin päälle borrelioosihelvettiä".
Ei se ole niin yksinkertaista, kroonisuuden puuttuessa vielä tuosta. "Homesairaan kroonista borrelioosihelvettiä", joka ei olisi kattava sekään homesairaudenkin ollessa helvettiä. Miten olisi: "Helvettiä helvetin päälle, homeista sairastuneen kroonista borrelioosia". Juup, se on parempi, muutettava ylös otsikkokenttään.
Kuinka monta kertaa olenkaan kirjoittanut, että on karsea päivä takana? Asettelen juuri lämpötyynyä reisien päälle jäytämistä vastaan; lämpöpullon lisäksi myös lämpötyyny käytössä kesät talvet, josta alkaa olla kaikki huumori kaukana.
Entä kuinka monia kertoja olen katsonut itselleni uusia pipoja, joita en vielä viime kesänä tarvinnut. Viimeksi tänään. Vaan lähes kaikki oli laitettu kesäksi pois, vain joitain malleja jäljellä. Vai ostaisinko lankaa, jota hypistelin käsissäni. No, kotonakin on lankaa, mutten uskaltaisi rasittaa tulehtuneita niveliäni, ettei niihin nousisi samanlaista pattia kuin kymmenisen vuotta sitten operoitiin. Lääkäri sanoi, että patti voi kasvaa niveleen uudestaankin. Nykyinenkin tulehdus on tehnyt hallaa sorminivelilleni, joihin on tullut jo jotain rustovauriota, jonka etenemistä ei voi estää kuin tulehdusta hillitsemällä, joka on helpommin sanottu kuin tehty. Lääkäreitä ei ainakaan haittaa niveltulehdukseni yhtään, sen olen huomannut. Mitä nopeammin pistäisin suuni kiinni, sen parempi kunnianarvoisille konitohtoreille.
Mutta jonkunhan täytyy kirjoittaa totuus, tästäkin sairaudesta. Sairaat tuppaavat sairastamaan ja kuolemaan, niin se onkin vähän vaikeampi homma.
Jotain pitää yrittää keksiä niveltulehdukseenkin. Voltarenin geelistä ei ole apua kuin paikallisesti, tableteista voisi olla vähän enemmän apua. Ongelmanhan ydin on krooninen borrelioosi, joka jäytää kaikkialla kehossa, myös nivelissä.
Tarkoitukseni on alkaa keittämään teetä Cat's Claw'sta ja inkiväärirouheesta, joita tilasin iHerbistä. Teetä voisi hauduttaa isossa pannussa, jonka takia haimme tänään kaupasta isoja teenhaudutuspusseja. Olimme käyneet tuossa vaiheessa jo monessa muussakin paikassa ja reisilihakseni kiristelivät eivätkä olisi halunneet ottaa enää askeltaan. Reisilihasten heikkous ja kiristely on alkanut vasta punkinpuremien jälkeen, josta tietää, ettei ole ollut enää lihastenkaan puolesta pitkään aikaan terve. Päästyämme kotiin olinkin ihan poikki ja menin loppuun nääntyneenä sänkyyn lepäämään. Kaikkien, jotka pitävät näitä sairauksia satuna, pitäisi nähdä minut siellä sängyssä paksujen vällyjen alla ja vielä pipokin päässä niin kuin nyt. Eikä siinä kaikki; torkahdettuani uupuneena kyljelleni havahduin pari kertaa taas siihen, että sylki valui suupieltäni pitkin alas, mukavaa borrelioosilisää sekin.
Kaiken tämän johdosta olen tajunnut jotain. Borrelioosiyhdistyksen lisäksi olen liittynyt myös TeSiin, Terve Sisäilma ry:hyn. En ole ainoa kroonisesti sairas, jota on kohdeltu törkeästi, luettuani asiasta liian monia kertoja. Kärsiessään monista päällekkäisistä sairauksista voi harkita useampaakin yhdistystä jäsenmaksujen antaessa myöten. Olen löytänyt Suomen Lyme Borrelioosi ry:n jäsenlehdestä 1/2015 jo paljon mielenkiintoista luettavaakin liittyen Norjassa pidettyyn NorVect-konferenssiin 30.-31.5.2015. Neil Nathanin luennosta löytyi seuraavia poimintoja:
"Homealtistuksessa sairastunut henkilö on immuunijärjestelmän uupumisen myötä altis Lymen taudille tai sen aktivoitumiselle, ja toisaalta potilas, jolla jo on immuunijärjestelmää kuormittava Lyme & lisäinfektiosairaus, sairastuu homeista helpommin."
"Nathan totesi: 'Mold makes everything else much, much worse'. Home tekee kaikesta muusta paljon, paljon pahempaa. Hometoksiinit aiheuttavat runsaasti oireita."
"Potilaiden suolistossa ja nenän/poskionteloiden alueille on usein jäänyt homeita, jotka ovat kolonisoituneet, ja potilaat tuottavat siten siis itse lisää homeita ja kierre pysyy yllä."
Aika hurjaa, eikö totta? Mutta kukahan auttaisi homesairaita / borrelioosin uhreja toipumaan eikä kiusaamaan vain lisää? Silkkaa kiusaa on ambulanssin lähettäminen jonkun tekaistun syyn, kuten "paranoidinen oirekuva" tai "akustinen hallusinaatio" perusteella, kun samaan aikaan muut voivat joutua odottamaan ambulanssia tuntitolkulla niin kuin Hannu Karpo, jolle tai seuraajilleen riittäisi edelleen töitä niin paljon kuin vain jaksaisi taistella kaikkia väärinkäytöksiä ja epäkohtia vastaan.
Kun sairaana joutuu levon sijaan taistelemaan kaikesta, sen tuntee kaikkialla nahoissaan. Kun en ole saanut nukkua enää pitkiin aikoihin kunnon rauhaisia unia, olen ollut entistä rasittuneempi. Välillä sydämeni oikein kirvelee ja tunnen sairaan sydämeni nyrkinkokoisena rinnassani. Ahdistava tunne saattaa kestää pitkiäkin aikoja, kunnes saan nukuttua vähän paremmin. Parin tunnin unien ja riittämättömän levon jälkeen sydämeni tykyttää tykyttämistään borrelioosin iskettyä siihenkin. Takykardia ei ole ollut enää aikoihin lyhyt, se on pitkä ja toistuu myös levätessä sängyssä. Nyt kun on oikein heikossa kunnossa, sydäntä ei tutkita enää. Toisaalta en voisi käyttää lääkkeitäkään borrelioosin tehtyä verenkierrossani selvää jälkeä. Jos ei alkoholin jättäminen pois ja korvatulppa auta selviämään, ei tässä paljon muutakaan voi.
Huonosti nukutun yön jälkeen vain nelisen tunnin unien jälkeen sydän tykytti jo ennen ylösnousua eikä edes kahvinjuonti auttanut piristymään ja vienyt heikotusta pois.
Aiemmin neljän tunnin unista ei ole seurannut sellaista koko päivän jatkuvaa sydämen tykyttelyä kuin nykyään.
Eikä tykyttely ole ainoa, mitä liian lyhyistä unista seuraa. Aivonikaan eivät tahdo toimia ja ajatus takkuilee ja katkeaa, ja on levättävä tämän tästä. Ulkona raikkaassa ilmassa jaksaa hetken, mutta siihen se sitten loppuukin. Kolmea vaivaista aamusivuliuskaani kirjoitin kellon ympäri.
Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin.
Kirjoitin edellä perjantain vastaisena yönä 29.1.2016 kello 2.38:
"Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin."
Ei se onnistunut tuolloinkaan eikä ollenkaan. Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä.
"Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Mielenkiintoista, varsinkin tuo:
"Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Päinvastoin kuin voisi luulla, en läheskään muista kaikkia kirjoituksiani, mitä milloinkin olen kirjoittanut. Minussa jäytävät tulehdukset ja borrelioosi ovat vaikuttaneet siihen paljon, josta huolimatta voin kirjoittaa. Tajunnanvirtaa.
Mutta tuo, mihin tammikuun lopussa havahduin ajatellessani Jumalan aiempia sanoja, on käynyt toteen. Oli paljon helpompaa tarttua asuntotarjoukseen Jumalan kehotettua muuttamaan pois Helsingistä, joka on osoittautunut joka tavalla oikeaksi ratkaisuksi. Intuitiotaan ja Jumalan ääntä omassatunnossaan kannattaa kuunnella. Rukoilen aina selviä merkkejä, joista tietäisi varmasti, mitä kannattaa tehdä. Nyt kun oli niin suuresta elämänmuutoksesta kyse, ensin tuli Jumalan sanat ja seuraavana päivänä asuntotarjous.
Täällä riittää vielä paljon hommaa saatuamme vasta muuttolaatikotkin palautettua, jonka lisäksi pahviset laatikot pyörivät pitkin asuntoa ja tavara etsii vasta paikkaansa.
Jos jo muutto terveenä on raskas, mitä se on sairaana. Kestääkö hermot. Jos borrelioosi on sairaus, jota stressi pahentaa, sitä yrittää viimeiseen asti välttää. Mutta välttääkö toinen vai kiristääkö pinna? Nuorempana ja terveempänä on helppo olla tuittupäinen ja riitaa tulee väkisinkin. Nassukan kanssa. Onneksi aina sovitaan, mutta viime yönä ollessaan vieressäni hän huomasi, etten selällään maatessani hengittänyt ollenkaan kymmeneen, lähemmäs 15 sekuntiin. Olin nukahtanut ja heräsin jo tutuksi tulleeseen ikävään tunteeseen, etten niellyt ollenkaan. Uutta tietoa oli vaan se, etten hengittänytkään, ja aamulla heräsin hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä. Puhalsin pulloon saadakseni liman pois keuhkoistani, ja kipuihini nautin mustaakuminaa öljynä sekä siemeninä, joita tarjosin pojallenikin. Viimeisellä viikolla Helsingissä kävi niin ikävä juttu, että kävellessään kadulla jostain puusta tippui hänen kaulalleen jotain, jota hän hätisti pois. Muutaman päivän kuluttua hän huomasi kaulallaan pyöreän rinkulan, jonka viereen ilmestyi vielä toinenkin, joita olemme valokuvanneet. Ihomuutos on parantunut hirveän hitaasti immuunivajeisella, ja antibioottiallergioista kärsivällä ei paljon lääkitysvaraa ole ollut.
Lapsena aina varoitettiin, ettei saa mennä leppien alle, että niistä tippuu punkkeja. Sittemmin kaikki teoriat menivät uusiksi ja punkkeja kehotettiin törröttämään vain ruohonkorressa. Eihän Helsingissäkään ole hirviä, varsinkaan keskustassa. Teoriat ovat erikseen, käytäntö erikseen. Meillä oli koira, joka oli vedessä ennen kuin ehdimme lukea kieltokyltistä koiran uittamisen olevan kiellettyä. Eläimet tekevät niin kuin haluavat ja ihmiset lukevat viisauksia.
Oikoluettuani aamuyöllä lauantain aamusivuani huomasin unohtaneeni kertoa jotain tärkeää, josta olin kirjoittanut aamusivuuni. Kun olin aamulla herännyt hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä, notkahdin alaspäin noustessani sängystä ylös. Reisissäni ei ollutkaan normaalia voimaa, johon olin tottunut, ja mieleeni tuli ensi kertaa se, miten monet borrelioosista kärsivät joutuvat pyörätuoliin istumaan.
Tällä hetkellä borrelioosi jyllää minussa täysillä ja tulehdus tuhoaa niveliäni käyttämieni sienilääkkeiden tehotessa vain sieni-infektioon, jaksamatta käyttää rohtojakaan kuin satunnaisesti jo pelkän muuton kuormittaessa liikaa. Viime yönä oli ladattava taas lämpöpullokin sänkyyn reisien jäytäessä kivuliaina, ja aamulla heräsin samaan hengenahdistukseen kuin eilenkin ja jouduin puhaltamaan pulloon saadakseni limaa pois keuhkoista taas.
Vaikka asunto on nyt lämpimämpi, olen yhä edelleen joutunut vetämään pipon kipeään otsaani öisin. Ulkona, kun on viileää ja 14 - 18 astetta lämmintä, puhumattakaan kylmästä tuulesta, otsaani alkaa inhottavasti nakertaa niin, että pipoa pitäisi käyttää vielä kesälläkin.
Turha tulla nassuttamaan minulle mistään luulosairaudesta mitään elettyäni aiemmat 55 kesää pää paljaana ilman pipoa.
"Tällä hetkellä borrelioosi jyllää minussa täysillä ja tulehdus tuhoaa niveliäni käyttämieni sienilääkkeiden tehotessa vain sieni-infektioon, jaksamatta käyttää rohtojakaan kuin satunnaisesti jo pelkän muuton kuormittaessa liikaa. Viime yönä oli ladattava taas lämpöpullokin sänkyyn reisien jäytäessä kivuliaina, ja aamulla heräsin samaan hengenahdistukseen kuin eilenkin ja jouduin puhaltamaan pulloon saadakseni limaa pois keuhkoista taas."
Mikä tässä on mitäkin sairautta potiessaan useampaa päällekkäin, se tieto ei auta yhtään, ellei ole lääkkeitä vaivoihinsa. Borrelioosin päästessä pahemmaksi sen tuntee nahoissaan. Luut käsivarsissa ja reisissä jäytävinä vaihdoin lämpöpullon paikkaa huonolla lopputuloksella. Vasen poski kauttaaltaan paksuna ja turvonneena tärisen päästä varpaisiin pipo päässäni yrittäen nukkua. En ole jaksanut ottaa rohtojani, pelkät sienilääkkeet vain, joilla borrelioosia ei paranneta. Jälleen kerran mieleeni nousee kaikkia ajatuksia, onko tämä kärsiminen niin hauskaa, että paisuttelisi oireita, joita muka keksisi. Ei, ei ja ei. Kaiken uhallakin totuus on kerrottava, että on olemassa inhottavia epämääräisiä oireita, jotka eivät mahdu lääkärien pölyttyneisiin oppikirjoihin eikä terveiden ihmisten ilkeisiin ajatuksiin. - Kauniita unia, sanoin vielä kummitädilleni soittaessani sen perään, kun hän oli höykyttänyt minut kolmen vuoden tapaamisen jälkeen. Olin soittanut ja muistuttanut pulloon puhaltamisesta kuultuani hänen keuhkojensa korisevan ja toivottanut kauniita unia, jääden itse valvomaan hirveän stressin takia, jonka hänen törkeä käytöksensä aiheutti. Poikani lähetti pari viestiä kummitädilleni paukuttaen suorat sanat kärsittyäni vielä toisenkin yön hänen takiaan kivuista. Sen jälkeen kummitädistäni ei ole kuulunut mitään, mutta jos kuuluisi soittovuoronkin jäätyä hänelle, pitäytyisin alkuperäisessä suunnitelmassani ja kertoisin hänen puoskarointinsa olleen järkyttävää. Nimenomaan puhuisin puoskaroinnista, sillä sitä hänen käytöksensä ja toimintansa oli, joka oli todellinen pettymys ja shokki minulle. Ei olisi kannattanut mennä ollenkaan kylään, mutta Jumala halusi paljastaa totuuden ja sen ylenkatseen, millä joidenkin sairauksia pidetään luulosairauksina. Äitini, hänen siskonsa, ei olisi ikinä kohdellut minua niin, vaikkei hänkään ole täydellinen. Mutta jos jotain olen perinyt äidiltäni, niin liian pitkän pinnan, joka on epäinhimillisen kohtelun myötä venynyt aina vain pidemmäksi. Kaltaisiani ei voi nujertaa, me hiivumme hiljaa pois niin kuin isoäitini, joka kitui sairaalassa lähes viikon nesteittä ennen kuin suostui kuolemaan.
- Jaa-a, on aamu ja mustakuminaöljyt ja -siemenet pitkin hampain syöty. Paremmaltakin rohdot voisi maistua, ja vielä kun voisi nielaista yhden pillerin vaan. Yksi kiva juttu täällä on; yläkerrassa ei ole kukaan pitämässä meteliä ja voi nukkua vaikka iltapäivään asti, mikäli säryt eivät herätä.
Piti vielä vetää villapuku päälle mentyäni rohtojeni ottamisen ja kirjoittamisen jälkeen nukkumaan, joka onnistuikin siihen asti, kunnes ulkoa kuuluvat kolinat ja työäänet herättivät minut. Olen säästänyt silikoniset korvatulppani satunnaiseen käyttöön entisen jokaöisen käytön ja tahallisen kiusan jälkeen. Jos jollakin on samaa tarvetta, tästä saa erinomaiset ja edulliset korvatulpat. Nuo ovat niin reilunkokoiset, että saan yhdestä mötiskästä parit kolmet korvatulpat, ja saksan kielellä tilattuna seitsemän parin tulpat ovat paljon edullisemmat kuin englanniksi googlaamani.
Kylmästä kärsityn yön jälkeen sain vaihtaa ihme kyllä hellemekon päälleni ja tulla pihalle aloittelemaan aamusivujani, joita olen ilmojen salliessa kirjoittanut ulkona ja saanut auringon suomaa lämpöhoitoa jäytäviin jäseniini. Jos en olisi seurannut Jumalan ääntä muuttaa pois Helsingistä, mikään näistä siunauksista ei olisi tullut osakseni.
Kuka arvostaa voikukkaa, joka puhkeaa äitienpäivänä, ja ihania lintuja, jotka laulavat puussa? Minä. Pojan trimmattua ruohikon ja pihan valloittaneet voikukat olin katkera, ettei hän jättänyt juuri yhtään voikukkaa jäljelle. Lapsena isä pakotti nyppimään kaikki voikukat, mitä vain näki, josta opin rakastamaan niitä. Tukahduttaminen ei onnistu, ei koskaan eikä missään. Luonnossa eikä ihmisten maailmassa. Kirjoittaminenkin on linnunlaulua, jota ei voi tukahduttaa.
Luonto kukoistaa. En olisi uskonut, että voikukkien jälkeen saisimme vielä tuoksuvat sireenit, joita rakastan. On tämä kaiken kärsimyksen päälle ja vastakohdaksi ihanaa. Nyt.
Mutta kun ei ole terve, tämä kirjoittaminenkin rasittaa. Eikä pelkästään kirjoittaminen, vaan jo pelkkä oleminen. Aurinko lämmittää pintaa syvemmälle, mutta sitten se laskee ja tulee kylmä taas. Taas on pitkien trikoohousujen päällä säärystimet ja vielä hame lämmittämässä kiristeleviä reisilihaksia ja huppari lämmittämässä käsivarsia, jotka ovat kapeat kuin tikut, huomasin tänään. Kun paino on 48 kilon hujakoilla, mitäs se tekeekään. Painoindeksi on vain 17,4, joka on seuraus kaikesta eikä mikään syy. Kun ei vaan voi syödä kaikkea, laihtuu. Jos infektiolääkärin tutkimuksissa selviäisi jotain, mikäli ylipäätään tutkitaan mitään, jos sinne asti pääsee. Poskiontelotulehduksessakin on osoitettu, että tulehdus leviää luun läpi ja että tulehtuneessa otsaontelossa on samoja mikrobeja kuin poskiontelossa, joten iatrogeeninen stafylokokkikolonisaatio löytyy myös otsastani, josta ei ole tähän mennessä otettu vielä mitään näytteitä. Onhan pipoja, niin ei tarvii. Eikä lääkkeitä tarvitse, kun voi puputtaa rohtoja, jos jaksaa. Ja niitähän riittää. Ajattelin muuttaessamme pakata kaikki rohdot yhteen matkalaukkuun, josta ne olisi helposti saatavilla. Mutta niitä oli niin paljon, että niitä tuli kaksi matkalaukullista. Nivelten alkaessa mennä liian huonoon kuntoon, tänään oli otettava myös nestemäiset dropit käyttöön.
Mielelläni söisin ihan oikeitakin lääkkeitä, jos vain saisi. Yhteenvetona omasta kokemuksestani totean, että puolentoista vuoden antibioottikuuri ensimmäisen punkinpureman jälkeen jätti minut parempaan kuntoon kuin seitsemän kuukauden antibioottikuuri toisen punkinpureman jälkeen. Kari Eklund panttasi doksisykliini- ja flukonatsolireseptini, niin kuin olen aiemmin kertonut kaivatessani reseptiäni yhä edelleen.
Tämä homma on edelleen kesken:
Admin 1.6.2016 klo 11.40 kirjoitti:
Jos ette tienneet, ILADS on tulossa Suomeen. Ettei Suomen tilanteestakaan saisi liian auvoista käsitystä, täydennän borrelioosiketjuani Lymeä muissa ketjuissa sivunneilla viesteilläni.
Viestejä on niin tuhottomasti, ettei kapasiteettini riitä kaikkeen.
Näköjään asetuksissakin on muuttunut jotain, kun entisen naapurin oven hakkaaminen ja huutaminen olevansa poliisi ja ryskyttäminen yläkerrassa 12.7.2015 klo 23.24 käynnistyy videoikkunassa jo oletusarvona taustalle ainakin Operassa ilman, että sitä käynnistäisi erikseen. Mielestäni se on hyvä juttu tässä tapauksessa, jossa ei haluttukaan kuulla mitään, vaan kiusata sairasta lisää. Ihan järkkyä ajatella, että joutui kestämään tuota 11 kuukautta ja helvetti jatkuisi vieläkin, ellemme olisi päässeet muuttamaan pois. Kylmä tosiasia on, ettei meitä auttanut kukaan niistä, joiden vastuulla tuo oli. Pistin siitä kuurollekin terveiset, mutta on näköjään poistanut kuvansa vahingoitettuaan minua vain lisää. Sen jälkeen on saanut vielä vähemmän apua kaikkien käytettyä tuota vääryyttä törkeästi hyväkseen.
En syytä tästä vaan yhtä henkilöä, vaan koko systeemiä, joka pelaa sairasta vastaan.
On tuo kyllä hävyttömyyden huippu, josta voi kertoa mielipiteensä.
Jos voi - Suomessa. Täällä mielivallan varjossa, missä kehdataan kohdella ihmisiä näin.
Olen menettänyt synnytyksessä terveyteni ja kärsinyt jo tarpeeksi.
En kirjoittaisi tätäkään viestiäni, jos olisin pystynyt nukkumaan niin kuin muut.
Yritin kyllä varustautua hyvin, muttei se ollut tarpeeksi. Pipo eikä lämpöpullo sängyssä.
Vieläkin reisiä vihloo ja jäytää villaneuleiden alla, nivelet ovat tulehtuneet ja pipon alla on jotain, mitä ei tutkita, vaikka joutuu kärsimään keskellä kesää. Suomessa. Näkymättömänä.
Suo siellä, vetelä täällä. Saatana.
Vaikka päälläni oli villapuku pitkien villahousujen, säärystimien ja villasukkien lisäksi ja villatäkin päällä vielä Tecnowoolista ompelemani peite, reiteni kiristelivät ja vihloivat niin kuin nyt odottaessani kahvin valmistumista.
Sunnuntai, ja vointi on romahtanut taas. Ei alkoholia kohta kahteen vuoteen, mutta ei oikeita lääkkeitäkään, joita tarvitsisi.
Mustaakuminaa en jaksa puputtaa joka päivä. Pahaa. Jos sitä voisi viljellä, niin kuin olen lukenut ja syödä ruohona. Jos jaksaisi. Ulkona on pelkät kukkaruukut kuolleine kasveineen odottamassa parempaa aikaa. Jos täällä jaksaisi enemmän. Nääsvillessä, olenko kertonutkaan. Tänne Jumala minut johdatti.
Rustasin otsikkoa taas: "Homehelvetin päälle borrelioosihelvettiä".
Ei se ole niin yksinkertaista, kroonisuuden puuttuessa vielä tuosta. "Homesairaan kroonista borrelioosihelvettiä", joka ei olisi kattava sekään homesairaudenkin ollessa helvettiä. Miten olisi: "Helvettiä helvetin päälle, homeista sairastuneen kroonista borrelioosia". Juup, se on parempi, muutettava ylös otsikkokenttään.
Kuinka monta kertaa olenkaan kirjoittanut, että on karsea päivä takana? Asettelen juuri lämpötyynyä reisien päälle jäytämistä vastaan; lämpöpullon lisäksi myös lämpötyyny käytössä kesät talvet, josta alkaa olla kaikki huumori kaukana.
Entä kuinka monia kertoja olen katsonut itselleni uusia pipoja, joita en vielä viime kesänä tarvinnut. Viimeksi tänään. Vaan lähes kaikki oli laitettu kesäksi pois, vain joitain malleja jäljellä. Vai ostaisinko lankaa, jota hypistelin käsissäni. No, kotonakin on lankaa, mutten uskaltaisi rasittaa tulehtuneita niveliäni, ettei niihin nousisi samanlaista pattia kuin kymmenisen vuotta sitten operoitiin. Lääkäri sanoi, että patti voi kasvaa niveleen uudestaankin. Nykyinenkin tulehdus on tehnyt hallaa sorminivelilleni, joihin on tullut jo jotain rustovauriota, jonka etenemistä ei voi estää kuin tulehdusta hillitsemällä, joka on helpommin sanottu kuin tehty. Lääkäreitä ei ainakaan haittaa niveltulehdukseni yhtään, sen olen huomannut. Mitä nopeammin pistäisin suuni kiinni, sen parempi kunnianarvoisille konitohtoreille.
Mutta jonkunhan täytyy kirjoittaa totuus, tästäkin sairaudesta. Sairaat tuppaavat sairastamaan ja kuolemaan, niin se onkin vähän vaikeampi homma.
Jotain pitää yrittää keksiä niveltulehdukseenkin. Voltarenin geelistä ei ole apua kuin paikallisesti, tableteista voisi olla vähän enemmän apua. Ongelmanhan ydin on krooninen borrelioosi, joka jäytää kaikkialla kehossa, myös nivelissä.
Tarkoitukseni on alkaa keittämään teetä Cat's Claw'sta ja inkiväärirouheesta, joita tilasin iHerbistä. Teetä voisi hauduttaa isossa pannussa, jonka takia haimme tänään kaupasta isoja teenhaudutuspusseja. Olimme käyneet tuossa vaiheessa jo monessa muussakin paikassa ja reisilihakseni kiristelivät eivätkä olisi halunneet ottaa enää askeltaan. Reisilihasten heikkous ja kiristely on alkanut vasta punkinpuremien jälkeen, josta tietää, ettei ole ollut enää lihastenkaan puolesta pitkään aikaan terve. Päästyämme kotiin olinkin ihan poikki ja menin loppuun nääntyneenä sänkyyn lepäämään. Kaikkien, jotka pitävät näitä sairauksia satuna, pitäisi nähdä minut siellä sängyssä paksujen vällyjen alla ja vielä pipokin päässä niin kuin nyt. Eikä siinä kaikki; torkahdettuani uupuneena kyljelleni havahduin pari kertaa taas siihen, että sylki valui suupieltäni pitkin alas, mukavaa borrelioosilisää sekin.
Cat's Claw'sta, siis kissankynnestä ja inkivääristä haudutettu tee on niin vahvaa, ettei se sovi minulle ainakaan öiseen aikaan. Piti ottaa kalkkitablettikin vatsahappoja neutraloimaan.
Niinpä meni maanantaipäiväkin. Aloitellessani aamusivuja sisällä pidin lämpötyynyä reisien päällä jäytämistä vastaan, kirjoittaessani vähän aikaa ulkona oli vedettävä pipo päähän, kun varjossa oli vajaat 17 astetta. Samoin illalla ensi kertaa kävelysauvalenkillä täällä paksun hupparin hupun alla otsaa suojaamassa oli myös pipo.
Ihan sairasta touhua, että suomalaisessa erikoissairaanhoidossa ajetaan tällaiseen kuntoon, että joutuu odottamaan hoitoa niin kauan, että tulehdus pääsee otsaonteloon. Se oli jo toinen kerta, kun Helsingissä laitettiin jonottamaan hoitoonpääsyä epäinhimillisen kauan niin, että ensimmäisellä kerralla hampaat kuolevat suuhun ja toisella kertaa tulehdus pääsee leviämään otsaonteloon saakka.
Vieläpä kun muualla lasketaan Helsingin hoidon varaan, että olisi muka tutkittu ja hoidettu niin kuin pitäisi, lopputulos on tämä. Oikeasti otsastani ei ole otettu tähän päivään mennessä mitään näytteitä, mikä siellä näitä oireita aiheuttaa. Mitkään kuvat eivät ole mikään näyte. Voinhan minäkin valokuvata kukkia ja sanoa, että tuolla on ruusu. Mutta mitä ruusussa on, selviäisi vasta tutkimalla.
Nukuttuani viime yönäkin pipo päässäni, jo toista vuotta oireiden pahennuttua, mieleeni tuli herättyäni kaikenlaista niin kuin aina, ajatuksia tästä vääryydestä ja koko hölmöläisten hommasta. Sain otsikon: "Tervetuloa Suomeen! Uuno Turhapuro toimii lääkärinä."
Päivällä mielenrauhaani jäyti se, että tässä kunnossa näin sairaana on lähdettävä taas ulkomaille hakemaan lääkkeitä. Jumal'auta, kenen maa tämä Suomi oikein on? Kuka täällä oikein terrorisoi ja estää ihmisiä saamasta oikeaa hoitoa vaivoihinsa?
Loukattu inisevä lääkäri? Minulla on tuosta vähän toisenlainen näkemys. Jos lääkäriparka kärsii yhdestä potilaasta vain sen 5-15 minuuttia, mitä hän jaksaa toisen vaivoja kuunnella, potilaalla on sen jälkeen aikaa kärsiä koko elämänsä saamatta mitään apua. Lääkärit luulevat, että vaiva paranisi jollain muulla kuin oikealla hoidolla, että puoskarointi tepsisi mihinkään.
Kaiken tämän johdosta olen tajunnut jotain. Borrelioosiyhdistyksen lisäksi olen liittynyt myös TeSiin, Terve Sisäilma ry:hyn. En ole ainoa kroonisesti sairas, jota on kohdeltu törkeästi, luettuani asiasta liian monia kertoja. Kärsiessään monista päällekkäisistä sairauksista voi harkita useampaakin yhdistystä jäsenmaksujen antaessa myöten. Olen löytänyt Suomen Lyme Borrelioosi ry:n jäsenlehdestä 1/2015 jo paljon mielenkiintoista luettavaakin liittyen Norjassa pidettyyn NorVect-konferenssiin 30.-31.5.2015. Neil Nathanin luennosta löytyi seuraavia poimintoja:
"Homealtistuksessa sairastunut henkilö on immuunijärjestelmän uupumisen myötä altis Lymen taudille tai sen aktivoitumiselle, ja toisaalta potilas, jolla jo on immuunijärjestelmää kuormittava Lyme & lisäinfektiosairaus, sairastuu homeista helpommin."
"Nathan totesi: 'Mold makes everything else much, much worse'. Home tekee kaikesta muusta paljon, paljon pahempaa. Hometoksiinit aiheuttavat runsaasti oireita."
"Potilaiden suolistossa ja nenän/poskionteloiden alueille on usein jäänyt homeita, jotka ovat kolonisoituneet, ja potilaat tuottavat siten siis itse lisää homeita ja kierre pysyy yllä."
Aika hurjaa, eikö totta? Mutta kukahan auttaisi homesairaita / borrelioosin uhreja toipumaan eikä kiusaamaan vain lisää? Silkkaa kiusaa on ambulanssin lähettäminen jonkun tekaistun syyn, kuten "paranoidinen oirekuva" tai "akustinen hallusinaatio" perusteella, kun samaan aikaan muut voivat joutua odottamaan ambulanssia tuntitolkulla niin kuin Hannu Karpo, jolle tai seuraajilleen riittäisi edelleen töitä niin paljon kuin vain jaksaisi taistella kaikkia väärinkäytöksiä ja epäkohtia vastaan.
Kun sairaana joutuu levon sijaan taistelemaan kaikesta, sen tuntee kaikkialla nahoissaan. Kun en ole saanut nukkua enää pitkiin aikoihin kunnon rauhaisia unia, olen ollut entistä rasittuneempi. Välillä sydämeni oikein kirvelee ja tunnen sairaan sydämeni nyrkinkokoisena rinnassani. Ahdistava tunne saattaa kestää pitkiäkin aikoja, kunnes saan nukuttua vähän paremmin. Parin tunnin unien ja riittämättömän levon jälkeen sydämeni tykyttää tykyttämistään borrelioosin iskettyä siihenkin. Takykardia ei ole ollut enää aikoihin lyhyt, se on pitkä ja toistuu myös levätessä sängyssä. Nyt kun on oikein heikossa kunnossa, sydäntä ei tutkita enää. Toisaalta en voisi käyttää lääkkeitäkään borrelioosin tehtyä verenkierrossani selvää jälkeä. Jos ei alkoholin jättäminen pois ja korvatulppa auta selviämään, ei tässä paljon muutakaan voi.
Huonosti nukutun yön jälkeen vain nelisen tunnin unien jälkeen sydän tykytti jo ennen ylösnousua eikä edes kahvinjuonti auttanut piristymään ja vienyt heikotusta pois.
Aiemmin neljän tunnin unista ei ole seurannut sellaista koko päivän jatkuvaa sydämen tykyttelyä kuin nykyään.
Eikä tykyttely ole ainoa, mitä liian lyhyistä unista seuraa. Aivonikaan eivät tahdo toimia ja ajatus takkuilee ja katkeaa, ja on levättävä tämän tästä. Ulkona raikkaassa ilmassa jaksaa hetken, mutta siihen se sitten loppuukin. Kolmea vaivaista aamusivuliuskaani kirjoitin kellon ympäri.
Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin.
Kirjoitin edellä perjantain vastaisena yönä 29.1.2016 kello 2.38:
"Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin."
Ei se onnistunut tuolloinkaan eikä ollenkaan. Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä.
"Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Mielenkiintoista, varsinkin tuo:
"Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Päinvastoin kuin voisi luulla, en läheskään muista kaikkia kirjoituksiani, mitä milloinkin olen kirjoittanut. Minussa jäytävät tulehdukset ja borrelioosi ovat vaikuttaneet siihen paljon, josta huolimatta voin kirjoittaa. Tajunnanvirtaa.
Mutta tuo, mihin tammikuun lopussa havahduin ajatellessani Jumalan aiempia sanoja, on käynyt toteen. Oli paljon helpompaa tarttua asuntotarjoukseen Jumalan kehotettua muuttamaan pois Helsingistä, joka on osoittautunut joka tavalla oikeaksi ratkaisuksi. Intuitiotaan ja Jumalan ääntä omassatunnossaan kannattaa kuunnella. Rukoilen aina selviä merkkejä, joista tietäisi varmasti, mitä kannattaa tehdä. Nyt kun oli niin suuresta elämänmuutoksesta kyse, ensin tuli Jumalan sanat ja seuraavana päivänä asuntotarjous.
Täällä riittää vielä paljon hommaa saatuamme vasta muuttolaatikotkin palautettua, jonka lisäksi pahviset laatikot pyörivät pitkin asuntoa ja tavara etsii vasta paikkaansa.
Jos jo muutto terveenä on raskas, mitä se on sairaana. Kestääkö hermot. Jos borrelioosi on sairaus, jota stressi pahentaa, sitä yrittää viimeiseen asti välttää. Mutta välttääkö toinen vai kiristääkö pinna? Nuorempana ja terveempänä on helppo olla tuittupäinen ja riitaa tulee väkisinkin. Nassukan kanssa. Onneksi aina sovitaan, mutta viime yönä ollessaan vieressäni hän huomasi, etten selällään maatessani hengittänyt ollenkaan kymmeneen, lähemmäs 15 sekuntiin. Olin nukahtanut ja heräsin jo tutuksi tulleeseen ikävään tunteeseen, etten niellyt ollenkaan. Uutta tietoa oli vaan se, etten hengittänytkään, ja aamulla heräsin hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä. Puhalsin pulloon saadakseni liman pois keuhkoistani, ja kipuihini nautin mustaakuminaa öljynä sekä siemeninä, joita tarjosin pojallenikin. Viimeisellä viikolla Helsingissä kävi niin ikävä juttu, että kävellessään kadulla jostain puusta tippui hänen kaulalleen jotain, jota hän hätisti pois. Muutaman päivän kuluttua hän huomasi kaulallaan pyöreän rinkulan, jonka viereen ilmestyi vielä toinenkin, joita olemme valokuvanneet. Ihomuutos on parantunut hirveän hitaasti immuunivajeisella, ja antibioottiallergioista kärsivällä ei paljon lääkitysvaraa ole ollut.
Lapsena aina varoitettiin, ettei saa mennä leppien alle, että niistä tippuu punkkeja. Sittemmin kaikki teoriat menivät uusiksi ja punkkeja kehotettiin törröttämään vain ruohonkorressa. Eihän Helsingissäkään ole hirviä, varsinkaan keskustassa. Teoriat ovat erikseen, käytäntö erikseen. Meillä oli koira, joka oli vedessä ennen kuin ehdimme lukea kieltokyltistä koiran uittamisen olevan kiellettyä. Eläimet tekevät niin kuin haluavat ja ihmiset lukevat viisauksia.
Oikoluettuani aamuyöllä lauantain aamusivuani huomasin unohtaneeni kertoa jotain tärkeää, josta olin kirjoittanut aamusivuuni. Kun olin aamulla herännyt hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä, notkahdin alaspäin noustessani sängystä ylös. Reisissäni ei ollutkaan normaalia voimaa, johon olin tottunut, ja mieleeni tuli ensi kertaa se, miten monet borrelioosista kärsivät joutuvat pyörätuoliin istumaan.
Tällä hetkellä borrelioosi jyllää minussa täysillä ja tulehdus tuhoaa niveliäni käyttämieni sienilääkkeiden tehotessa vain sieni-infektioon, jaksamatta käyttää rohtojakaan kuin satunnaisesti jo pelkän muuton kuormittaessa liikaa. Viime yönä oli ladattava taas lämpöpullokin sänkyyn reisien jäytäessä kivuliaina, ja aamulla heräsin samaan hengenahdistukseen kuin eilenkin ja jouduin puhaltamaan pulloon saadakseni limaa pois keuhkoista taas.
Vaikka asunto on nyt lämpimämpi, olen yhä edelleen joutunut vetämään pipon kipeään otsaani öisin. Ulkona, kun on viileää ja 14 - 18 astetta lämmintä, puhumattakaan kylmästä tuulesta, otsaani alkaa inhottavasti nakertaa niin, että pipoa pitäisi käyttää vielä kesälläkin.
Turha tulla nassuttamaan minulle mistään luulosairaudesta mitään elettyäni aiemmat 55 kesää pää paljaana ilman pipoa.
"Tällä hetkellä borrelioosi jyllää minussa täysillä ja tulehdus tuhoaa niveliäni käyttämieni sienilääkkeiden tehotessa vain sieni-infektioon, jaksamatta käyttää rohtojakaan kuin satunnaisesti jo pelkän muuton kuormittaessa liikaa. Viime yönä oli ladattava taas lämpöpullokin sänkyyn reisien jäytäessä kivuliaina, ja aamulla heräsin samaan hengenahdistukseen kuin eilenkin ja jouduin puhaltamaan pulloon saadakseni limaa pois keuhkoista taas."
Mikä tässä on mitäkin sairautta potiessaan useampaa päällekkäin, se tieto ei auta yhtään, ellei ole lääkkeitä vaivoihinsa. Borrelioosin päästessä pahemmaksi sen tuntee nahoissaan. Luut käsivarsissa ja reisissä jäytävinä vaihdoin lämpöpullon paikkaa huonolla lopputuloksella. Vasen poski kauttaaltaan paksuna ja turvonneena tärisen päästä varpaisiin pipo päässäni yrittäen nukkua. En ole jaksanut ottaa rohtojani, pelkät sienilääkkeet vain, joilla borrelioosia ei paranneta. Jälleen kerran mieleeni nousee kaikkia ajatuksia, onko tämä kärsiminen niin hauskaa, että paisuttelisi oireita, joita muka keksisi. Ei, ei ja ei. Kaiken uhallakin totuus on kerrottava, että on olemassa inhottavia epämääräisiä oireita, jotka eivät mahdu lääkärien pölyttyneisiin oppikirjoihin eikä terveiden ihmisten ilkeisiin ajatuksiin. - Kauniita unia, sanoin vielä kummitädilleni soittaessani sen perään, kun hän oli höykyttänyt minut kolmen vuoden tapaamisen jälkeen. Olin soittanut ja muistuttanut pulloon puhaltamisesta kuultuani hänen keuhkojensa korisevan ja toivottanut kauniita unia, jääden itse valvomaan hirveän stressin takia, jonka hänen törkeä käytöksensä aiheutti. Poikani lähetti pari viestiä kummitädilleni paukuttaen suorat sanat kärsittyäni vielä toisenkin yön hänen takiaan kivuista. Sen jälkeen kummitädistäni ei ole kuulunut mitään, mutta jos kuuluisi soittovuoronkin jäätyä hänelle, pitäytyisin alkuperäisessä suunnitelmassani ja kertoisin hänen puoskarointinsa olleen järkyttävää. Nimenomaan puhuisin puoskaroinnista, sillä sitä hänen käytöksensä ja toimintansa oli, joka oli todellinen pettymys ja shokki minulle. Ei olisi kannattanut mennä ollenkaan kylään, mutta Jumala halusi paljastaa totuuden ja sen ylenkatseen, millä joidenkin sairauksia pidetään luulosairauksina. Äitini, hänen siskonsa, ei olisi ikinä kohdellut minua niin, vaikkei hänkään ole täydellinen. Mutta jos jotain olen perinyt äidiltäni, niin liian pitkän pinnan, joka on epäinhimillisen kohtelun myötä venynyt aina vain pidemmäksi. Kaltaisiani ei voi nujertaa, me hiivumme hiljaa pois niin kuin isoäitini, joka kitui sairaalassa lähes viikon nesteittä ennen kuin suostui kuolemaan.
- Jaa-a, on aamu ja mustakuminaöljyt ja -siemenet pitkin hampain syöty. Paremmaltakin rohdot voisi maistua, ja vielä kun voisi nielaista yhden pillerin vaan. Yksi kiva juttu täällä on; yläkerrassa ei ole kukaan pitämässä meteliä ja voi nukkua vaikka iltapäivään asti, mikäli säryt eivät herätä.
Piti vielä vetää villapuku päälle mentyäni rohtojeni ottamisen ja kirjoittamisen jälkeen nukkumaan, joka onnistuikin siihen asti, kunnes ulkoa kuuluvat kolinat ja työäänet herättivät minut. Olen säästänyt silikoniset korvatulppani satunnaiseen käyttöön entisen jokaöisen käytön ja tahallisen kiusan jälkeen. Jos jollakin on samaa tarvetta, tästä saa erinomaiset ja edulliset korvatulpat. Nuo ovat niin reilunkokoiset, että saan yhdestä mötiskästä parit kolmet korvatulpat, ja saksan kielellä tilattuna seitsemän parin tulpat ovat paljon edullisemmat kuin englanniksi googlaamani.
Kylmästä kärsityn yön jälkeen sain vaihtaa ihme kyllä hellemekon päälleni ja tulla pihalle aloittelemaan aamusivujani, joita olen ilmojen salliessa kirjoittanut ulkona ja saanut auringon suomaa lämpöhoitoa jäytäviin jäseniini. Jos en olisi seurannut Jumalan ääntä muuttaa pois Helsingistä, mikään näistä siunauksista ei olisi tullut osakseni.
Kuka arvostaa voikukkaa, joka puhkeaa äitienpäivänä, ja ihania lintuja, jotka laulavat puussa? Minä. Pojan trimmattua ruohikon ja pihan valloittaneet voikukat olin katkera, ettei hän jättänyt juuri yhtään voikukkaa jäljelle. Lapsena isä pakotti nyppimään kaikki voikukat, mitä vain näki, josta opin rakastamaan niitä. Tukahduttaminen ei onnistu, ei koskaan eikä missään. Luonnossa eikä ihmisten maailmassa. Kirjoittaminenkin on linnunlaulua, jota ei voi tukahduttaa.
Luonto kukoistaa. En olisi uskonut, että voikukkien jälkeen saisimme vielä tuoksuvat sireenit, joita rakastan. On tämä kaiken kärsimyksen päälle ja vastakohdaksi ihanaa. Nyt.
Mutta kun ei ole terve, tämä kirjoittaminenkin rasittaa. Eikä pelkästään kirjoittaminen, vaan jo pelkkä oleminen. Aurinko lämmittää pintaa syvemmälle, mutta sitten se laskee ja tulee kylmä taas. Taas on pitkien trikoohousujen päällä säärystimet ja vielä hame lämmittämässä kiristeleviä reisilihaksia ja huppari lämmittämässä käsivarsia, jotka ovat kapeat kuin tikut, huomasin tänään. Kun paino on 48 kilon hujakoilla, mitäs se tekeekään. Painoindeksi on vain 17,4, joka on seuraus kaikesta eikä mikään syy. Kun ei vaan voi syödä kaikkea, laihtuu. Jos infektiolääkärin tutkimuksissa selviäisi jotain, mikäli ylipäätään tutkitaan mitään, jos sinne asti pääsee. Poskiontelotulehduksessakin on osoitettu, että tulehdus leviää luun läpi ja että tulehtuneessa otsaontelossa on samoja mikrobeja kuin poskiontelossa, joten iatrogeeninen stafylokokkikolonisaatio löytyy myös otsastani, josta ei ole tähän mennessä otettu vielä mitään näytteitä. Onhan pipoja, niin ei tarvii. Eikä lääkkeitä tarvitse, kun voi puputtaa rohtoja, jos jaksaa. Ja niitähän riittää. Ajattelin muuttaessamme pakata kaikki rohdot yhteen matkalaukkuun, josta ne olisi helposti saatavilla. Mutta niitä oli niin paljon, että niitä tuli kaksi matkalaukullista. Nivelten alkaessa mennä liian huonoon kuntoon, tänään oli otettava myös nestemäiset dropit käyttöön.
Mielelläni söisin ihan oikeitakin lääkkeitä, jos vain saisi. Yhteenvetona omasta kokemuksestani totean, että puolentoista vuoden antibioottikuuri ensimmäisen punkinpureman jälkeen jätti minut parempaan kuntoon kuin seitsemän kuukauden antibioottikuuri toisen punkinpureman jälkeen. Kari Eklund panttasi doksisykliini- ja flukonatsolireseptini, niin kuin olen aiemmin kertonut kaivatessani reseptiäni yhä edelleen.
Tämä homma on edelleen kesken:
Admin 1.6.2016 klo 11.40 kirjoitti:
Jos ette tienneet, ILADS on tulossa Suomeen. Ettei Suomen tilanteestakaan saisi liian auvoista käsitystä, täydennän borrelioosiketjuani Lymeä muissa ketjuissa sivunneilla viesteilläni.
Viestejä on niin tuhottomasti, ettei kapasiteettini riitä kaikkeen.
Näköjään asetuksissakin on muuttunut jotain, kun entisen naapurin oven hakkaaminen ja huutaminen olevansa poliisi ja ryskyttäminen yläkerrassa 12.7.2015 klo 23.24 käynnistyy videoikkunassa jo oletusarvona taustalle ainakin Operassa ilman, että sitä käynnistäisi erikseen. Mielestäni se on hyvä juttu tässä tapauksessa, jossa ei haluttukaan kuulla mitään, vaan kiusata sairasta lisää. Ihan järkkyä ajatella, että joutui kestämään tuota 11 kuukautta ja helvetti jatkuisi vieläkin, ellemme olisi päässeet muuttamaan pois. Kylmä tosiasia on, ettei meitä auttanut kukaan niistä, joiden vastuulla tuo oli. Pistin siitä kuurollekin terveiset, mutta on näköjään poistanut kuvansa vahingoitettuaan minua vain lisää. Sen jälkeen on saanut vielä vähemmän apua kaikkien käytettyä tuota vääryyttä törkeästi hyväkseen.
En syytä tästä vaan yhtä henkilöä, vaan koko systeemiä, joka pelaa sairasta vastaan.
On tuo kyllä hävyttömyyden huippu, josta voi kertoa mielipiteensä.
Jos voi - Suomessa. Täällä mielivallan varjossa, missä kehdataan kohdella ihmisiä näin.
Olen menettänyt synnytyksessä terveyteni ja kärsinyt jo tarpeeksi.
En kirjoittaisi tätäkään viestiäni, jos olisin pystynyt nukkumaan niin kuin muut.
Yritin kyllä varustautua hyvin, muttei se ollut tarpeeksi. Pipo eikä lämpöpullo sängyssä.
Vieläkin reisiä vihloo ja jäytää villaneuleiden alla, nivelet ovat tulehtuneet ja pipon alla on jotain, mitä ei tutkita, vaikka joutuu kärsimään keskellä kesää. Suomessa. Näkymättömänä.
Suo siellä, vetelä täällä. Saatana.
Vaikka päälläni oli villapuku pitkien villahousujen, säärystimien ja villasukkien lisäksi ja villatäkin päällä vielä Tecnowoolista ompelemani peite, reiteni kiristelivät ja vihloivat niin kuin nyt odottaessani kahvin valmistumista.
Sunnuntai, ja vointi on romahtanut taas. Ei alkoholia kohta kahteen vuoteen, mutta ei oikeita lääkkeitäkään, joita tarvitsisi.
Mustaakuminaa en jaksa puputtaa joka päivä. Pahaa. Jos sitä voisi viljellä, niin kuin olen lukenut ja syödä ruohona. Jos jaksaisi. Ulkona on pelkät kukkaruukut kuolleine kasveineen odottamassa parempaa aikaa. Jos täällä jaksaisi enemmän. Nääsvillessä, olenko kertonutkaan. Tänne Jumala minut johdatti.
Rustasin otsikkoa taas: "Homehelvetin päälle borrelioosihelvettiä".
Ei se ole niin yksinkertaista, kroonisuuden puuttuessa vielä tuosta. "Homesairaan kroonista borrelioosihelvettiä", joka ei olisi kattava sekään homesairaudenkin ollessa helvettiä. Miten olisi: "Helvettiä helvetin päälle, homeista sairastuneen kroonista borrelioosia". Juup, se on parempi, muutettava ylös otsikkokenttään.
Kuinka monta kertaa olenkaan kirjoittanut, että on karsea päivä takana? Asettelen juuri lämpötyynyä reisien päälle jäytämistä vastaan; lämpöpullon lisäksi myös lämpötyyny käytössä kesät talvet, josta alkaa olla kaikki huumori kaukana.
Entä kuinka monia kertoja olen katsonut itselleni uusia pipoja, joita en vielä viime kesänä tarvinnut. Viimeksi tänään. Vaan lähes kaikki oli laitettu kesäksi pois, vain joitain malleja jäljellä. Vai ostaisinko lankaa, jota hypistelin käsissäni. No, kotonakin on lankaa, mutten uskaltaisi rasittaa tulehtuneita niveliäni, ettei niihin nousisi samanlaista pattia kuin kymmenisen vuotta sitten operoitiin. Lääkäri sanoi, että patti voi kasvaa niveleen uudestaankin. Nykyinenkin tulehdus on tehnyt hallaa sorminivelilleni, joihin on tullut jo jotain rustovauriota, jonka etenemistä ei voi estää kuin tulehdusta hillitsemällä, joka on helpommin sanottu kuin tehty. Lääkäreitä ei ainakaan haittaa niveltulehdukseni yhtään, sen olen huomannut. Mitä nopeammin pistäisin suuni kiinni, sen parempi kunnianarvoisille konitohtoreille.
Mutta jonkunhan täytyy kirjoittaa totuus, tästäkin sairaudesta. Sairaat tuppaavat sairastamaan ja kuolemaan, niin se onkin vähän vaikeampi homma.
Jotain pitää yrittää keksiä niveltulehdukseenkin. Voltarenin geelistä ei ole apua kuin paikallisesti, tableteista voisi olla vähän enemmän apua. Ongelmanhan ydin on krooninen borrelioosi, joka jäytää kaikkialla kehossa, myös nivelissä.
Tarkoitukseni on alkaa keittämään teetä Cat's Claw'sta ja inkiväärirouheesta, joita tilasin iHerbistä. Teetä voisi hauduttaa isossa pannussa, jonka takia haimme tänään kaupasta isoja teenhaudutuspusseja. Olimme käyneet tuossa vaiheessa jo monessa muussakin paikassa ja reisilihakseni kiristelivät eivätkä olisi halunneet ottaa enää askeltaan. Reisilihasten heikkous ja kiristely on alkanut vasta punkinpuremien jälkeen, josta tietää, ettei ole ollut enää lihastenkaan puolesta pitkään aikaan terve. Päästyämme kotiin olinkin ihan poikki ja menin loppuun nääntyneenä sänkyyn lepäämään. Kaikkien, jotka pitävät näitä sairauksia satuna, pitäisi nähdä minut siellä sängyssä paksujen vällyjen alla ja vielä pipokin päässä niin kuin nyt. Eikä siinä kaikki; torkahdettuani uupuneena kyljelleni havahduin pari kertaa taas siihen, että sylki valui suupieltäni pitkin alas, mukavaa borrelioosilisää sekin.
Cat's Claw'sta, siis kissankynnestä ja inkivääristä haudutettu tee on niin vahvaa, ettei se sovi minulle ainakaan öiseen aikaan. Piti ottaa kalkkitablettikin vatsahappoja neutraloimaan.
Niinpä meni maanantaipäiväkin. Aloitellessani aamusivuja sisällä pidin lämpötyynyä reisien päällä jäytämistä vastaan, kirjoittaessani vähän aikaa ulkona oli vedettävä pipo päähän, kun varjossa oli vajaat 17 astetta. Samoin illalla ensi kertaa kävelysauvalenkillä täällä paksun hupparin hupun alla otsaa suojaamassa oli myös pipo.
Ihan sairasta touhua, että suomalaisessa erikoissairaanhoidossa ajetaan tällaiseen kuntoon, että joutuu odottamaan hoitoa niin kauan, että tulehdus pääsee otsaonteloon. Se oli jo toinen kerta, kun Helsingissä laitettiin jonottamaan hoitoonpääsyä epäinhimillisen kauan niin, että ensimmäisellä kerralla hampaat kuolevat suuhun ja toisella kertaa tulehdus pääsee leviämään otsaonteloon saakka.
Vieläpä kun muualla lasketaan Helsingin hoidon varaan, että olisi muka tutkittu ja hoidettu niin kuin pitäisi, lopputulos on tämä. Oikeasti otsastani ei ole otettu tähän päivään mennessä mitään näytteitä, mikä siellä näitä oireita aiheuttaa. Mitkään kuvat eivät ole mikään näyte. Voinhan minäkin valokuvata kukkia ja sanoa, että tuolla on ruusu. Mutta mitä ruusussa on, selviäisi vasta tutkimalla.
Nukuttuani viime yönäkin pipo päässäni, jo toista vuotta oireiden pahennuttua, mieleeni tuli herättyäni kaikenlaista niin kuin aina, ajatuksia tästä vääryydestä ja koko hölmöläisten hommasta. Sain otsikon: "Tervetuloa Suomeen! Uuno Turhapuro toimii lääkärinä."
Päivällä mielenrauhaani jäyti se, että tässä kunnossa näin sairaana on lähdettävä taas ulkomaille hakemaan lääkkeitä. Jumal'auta, kenen maa tämä Suomi oikein on? Kuka täällä oikein terrorisoi ja estää ihmisiä saamasta oikeaa hoitoa vaivoihinsa?
Loukattu inisevä lääkäri? Minulla on tuosta vähän toisenlainen näkemys. Jos lääkäriparka kärsii yhdestä potilaasta vain sen 5-15 minuuttia, mitä hän jaksaa toisen vaivoja kuunnella, potilaalla on sen jälkeen aikaa kärsiä koko elämänsä saamatta mitään apua. Lääkärit luulevat, että vaiva paranisi jollain muulla kuin oikealla hoidolla, että puoskarointi tepsisi mihinkään.
Jos ette tienneet, ILADS on tulossa Suomeen. Ettei Suomen tilanteestakaan saisi liian auvoista käsitystä, täydennän borrelioosiketjuani Lymeä muissa ketjuissa sivunneilla viesteilläni.
Viestejä on niin tuhottomasti, ettei kapasiteettini riitä kaikkeen.
Viime yönä huomasin tuonkin viestin, jonka kopioin tänne, jonka lisäksi samassa ketjussa näyttää olevan muutakin kopioitavaa. Mikäli taltioisin tänne kaiken borrelioosista kirjoittamani, tuhannen viestin raja olisi rikkoutunut jo aikoja sitten.
Mutta maailmassa on paljon muutakin, mistä kirjoittaa. Paljon kaikenlaisia ongelmia, joista ihmiset kärsivät. Ei voi vaan keskittyä yhteen asiaan, vaikka olen kärsinyt kroonisesta borrelioosista jo keväästä 2012 alkaen, heti sen jälkeen, kun punkki puri minua.
Minua ei hetkauta se vääristely, jota tarjotaan tietona, ettei kroonista borrelioosia muka olisi. Toivoisinpa voivani vaan jakaa annoksen helvettiä epäuskoisille, jos ei omakohtaista kokemusta kroonisesta borrelioosista satu olemaan.
Tänäänkin olen herännyt ja tuntenut reisieni tärinän, oudon lihasten kuhisevan kiristelyn niiden väristessä hiljaa kaikkialta. Se jatkuu vieläkin istuessani tässä tietokoneen ääressä lämpötyyny reisien päällä kipuja helpottamaan. Voisin toistaa tätä elämäni loppuun asti, jos mikään ei muutu.
Nähtävästi ainakaan lääkäreiden apuun ei ole luottamista. Eikä kristittyjen apuun, jotka pysähtyvät vain hetkeksi rukoilemaan oikeiden tekojen sijaan.
Vaikka uskoni on säilynyt, siihen on tullut uusia aspekteja ja ulottuvuuksia. Jeesus sanoo Luuk. 14:5:
"Jos joltakin teistä putoaa poika tai härkä kaivoon, eikö hän heti vedä sitä ylös sapatinpäivänäkin?"
Käytännössä on kuitenkin niin, että yhä tänä päivänä tekopyhät fariseukset ja saddukeukset tyytyvät vain hetkeksi rukoilemaan vierellä, jonka jälkeen jatkavat tärkeämpiin toimiin.
Jumala on halunnut näyttää minulle kaiken tämän tekopyhyyden, jota hurskas uskovaisuus tänä päivänä on.
Viesti 12103Ti 14 Kes 2016, 15:06 (GMT+3) Aihe: Nielemis- ja hengittämisongelma
Admin 29.5.2016 klo 1.32 kirjoitti:
Admin 31.1.2016 klo 3.39 kirjoitti:
Admin 29.1.2016 klo 2.38 kirjoitti:
Admin 24.1.2016 klo 0.49 kirjoitti:
Kaiken tämän johdosta olen tajunnut jotain. Borrelioosiyhdistyksen lisäksi olen liittynyt myös TeSiin, Terve Sisäilma ry:hyn. En ole ainoa kroonisesti sairas, jota on kohdeltu törkeästi, luettuani asiasta liian monia kertoja. Kärsiessään monista päällekkäisistä sairauksista voi harkita useampaakin yhdistystä jäsenmaksujen antaessa myöten. Olen löytänyt Suomen Lyme Borrelioosi ry:n jäsenlehdestä 1/2015 jo paljon mielenkiintoista luettavaakin liittyen Norjassa pidettyyn NorVect-konferenssiin 30.-31.5.2015. Neil Nathanin luennosta löytyi seuraavia poimintoja:
"Homealtistuksessa sairastunut henkilö on immuunijärjestelmän uupumisen myötä altis Lymen taudille tai sen aktivoitumiselle, ja toisaalta potilas, jolla jo on immuunijärjestelmää kuormittava Lyme & lisäinfektiosairaus, sairastuu homeista helpommin."
"Nathan totesi: 'Mold makes everything else much, much worse'. Home tekee kaikesta muusta paljon, paljon pahempaa. Hometoksiinit aiheuttavat runsaasti oireita."
"Potilaiden suolistossa ja nenän/poskionteloiden alueille on usein jäänyt homeita, jotka ovat kolonisoituneet, ja potilaat tuottavat siten siis itse lisää homeita ja kierre pysyy yllä."
Aika hurjaa, eikö totta? Mutta kukahan auttaisi homesairaita / borrelioosin uhreja toipumaan eikä kiusaamaan vain lisää? Silkkaa kiusaa on ambulanssin lähettäminen jonkun tekaistun syyn, kuten "paranoidinen oirekuva" tai "akustinen hallusinaatio" perusteella, kun samaan aikaan muut voivat joutua odottamaan ambulanssia tuntitolkulla niin kuin Hannu Karpo, jolle tai seuraajilleen riittäisi edelleen töitä niin paljon kuin vain jaksaisi taistella kaikkia väärinkäytöksiä ja epäkohtia vastaan.
Kun sairaana joutuu levon sijaan taistelemaan kaikesta, sen tuntee kaikkialla nahoissaan. Kun en ole saanut nukkua enää pitkiin aikoihin kunnon rauhaisia unia, olen ollut entistä rasittuneempi. Välillä sydämeni oikein kirvelee ja tunnen sairaan sydämeni nyrkinkokoisena rinnassani. Ahdistava tunne saattaa kestää pitkiäkin aikoja, kunnes saan nukuttua vähän paremmin. Parin tunnin unien ja riittämättömän levon jälkeen sydämeni tykyttää tykyttämistään borrelioosin iskettyä siihenkin. Takykardia ei ole ollut enää aikoihin lyhyt, se on pitkä ja toistuu myös levätessä sängyssä. Nyt kun on oikein heikossa kunnossa, sydäntä ei tutkita enää. Toisaalta en voisi käyttää lääkkeitäkään borrelioosin tehtyä verenkierrossani selvää jälkeä. Jos ei alkoholin jättäminen pois ja korvatulppa auta selviämään, ei tässä paljon muutakaan voi.
Huonosti nukutun yön jälkeen vain nelisen tunnin unien jälkeen sydän tykytti jo ennen ylösnousua eikä edes kahvinjuonti auttanut piristymään ja vienyt heikotusta pois.
Aiemmin neljän tunnin unista ei ole seurannut sellaista koko päivän jatkuvaa sydämen tykyttelyä kuin nykyään.
Eikä tykyttely ole ainoa, mitä liian lyhyistä unista seuraa. Aivonikaan eivät tahdo toimia ja ajatus takkuilee ja katkeaa, ja on levättävä tämän tästä. Ulkona raikkaassa ilmassa jaksaa hetken, mutta siihen se sitten loppuukin. Kolmea vaivaista aamusivuliuskaani kirjoitin kellon ympäri.
Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin.
Kirjoitin edellä perjantain vastaisena yönä 29.1.2016 kello 2.38:
"Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin."
Ei se onnistunut tuolloinkaan eikä ollenkaan. Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä.
"Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Mielenkiintoista, varsinkin tuo:
"Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Päinvastoin kuin voisi luulla, en läheskään muista kaikkia kirjoituksiani, mitä milloinkin olen kirjoittanut. Minussa jäytävät tulehdukset ja borrelioosi ovat vaikuttaneet siihen paljon, josta huolimatta voin kirjoittaa. Tajunnanvirtaa.
Mutta tuo, mihin tammikuun lopussa havahduin ajatellessani Jumalan aiempia sanoja, on käynyt toteen. Oli paljon helpompaa tarttua asuntotarjoukseen Jumalan kehotettua muuttamaan pois Helsingistä, joka on osoittautunut joka tavalla oikeaksi ratkaisuksi. Intuitiotaan ja Jumalan ääntä omassatunnossaan kannattaa kuunnella. Rukoilen aina selviä merkkejä, joista tietäisi varmasti, mitä kannattaa tehdä. Nyt kun oli niin suuresta elämänmuutoksesta kyse, ensin tuli Jumalan sanat ja seuraavana päivänä asuntotarjous.
Täällä riittää vielä paljon hommaa saatuamme vasta muuttolaatikotkin palautettua, jonka lisäksi pahviset laatikot pyörivät pitkin asuntoa ja tavara etsii vasta paikkaansa.
Jos jo muutto terveenä on raskas, mitä se on sairaana. Kestääkö hermot. Jos borrelioosi on sairaus, jota stressi pahentaa, sitä yrittää viimeiseen asti välttää. Mutta välttääkö toinen vai kiristääkö pinna? Nuorempana ja terveempänä on helppo olla tuittupäinen ja riitaa tulee väkisinkin. Nassukan kanssa. Onneksi aina sovitaan, mutta viime yönä ollessaan vieressäni hän huomasi, etten selällään maatessani hengittänyt ollenkaan kymmeneen, lähemmäs 15 sekuntiin. Olin nukahtanut ja heräsin jo tutuksi tulleeseen ikävään tunteeseen, etten niellyt ollenkaan. Uutta tietoa oli vaan se, etten hengittänytkään, ja aamulla heräsin hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä. Puhalsin pulloon saadakseni liman pois keuhkoistani, ja kipuihini nautin mustaakuminaa öljynä sekä siemeninä, joita tarjosin pojallenikin. Viimeisellä viikolla Helsingissä kävi niin ikävä juttu, että kävellessään kadulla jostain puusta tippui hänen kaulalleen jotain, jota hän hätisti pois. Muutaman päivän kuluttua hän huomasi kaulallaan pyöreän rinkulan, jonka viereen ilmestyi vielä toinenkin, joita olemme valokuvanneet. Ihomuutos on parantunut hirveän hitaasti immuunivajeisella, ja antibioottiallergioista kärsivällä ei paljon lääkitysvaraa ole ollut.
Lapsena aina varoitettiin, ettei saa mennä leppien alle, että niistä tippuu punkkeja. Sittemmin kaikki teoriat menivät uusiksi ja punkkeja kehotettiin törröttämään vain ruohonkorressa. Eihän Helsingissäkään ole hirviä, varsinkaan keskustassa. Teoriat ovat erikseen, käytäntö erikseen. Meillä oli koira, joka oli vedessä ennen kuin ehdimme lukea kieltokyltistä koiran uittamisen olevan kiellettyä. Eläimet tekevät niin kuin haluavat ja ihmiset lukevat viisauksia.
Nähtävästi suomettuneissa medioissa ei ole raportoitu mitään ILADSin konferenssista, vaikka se on juuri pidetty Helsingissä.
Ymmärrettävästi tämänkaltainen luulotauti ei mediaa juuri kiinnosta, eihän terveille työssäkäyville ole mikään ongelma, miten sairaat pärjäävät kotona. Voihan kerran vuodessa raportoida joulupukista, joka asuu Korvatunturilla. Pienempi ongelma Suomessa on pukkiensa käsittelyssä menehtyvät naiset, että Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltaisin, josta siitäkin voi vaieta kaikilla. Ihan pikkujuttuhan se tietty on vaan.
"-- mutta viime yönä ollessaan vieressäni hän huomasi, etten selällään maatessani hengittänyt ollenkaan kymmeneen, lähemmäs 15 sekuntiin. Olin nukahtanut ja heräsin jo tutuksi tulleeseen ikävään tunteeseen, etten niellyt ollenkaan. Uutta tietoa oli vaan se, etten hengittänytkään, ja aamulla heräsin hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä", kirjoitan edellä 29.5.2016 tilanteen ollessa sama viime yönä. Nukahdettuani kyljelle en hengittänyt ollenkaan 15 sekuntiin, poikani huomasi ja antoi minulle lentosuukon, johon heräsin nukahdellen koko ajan uudestaan. Sanoin esimerkiksi "Niin", nukahtaen siinä samassa.
En todellakaan kärsi paniikkihäiriöistä tai muustakaan sen takia, etten hengittäisi öisin jo nuorena alkaneen kovan koulutuksen seurauksena, joka on saanut kestämään epäinhimillisiä olosuhteita oman onnensa nojassa tyynesti ja mukisematta.
Mutta epäilemättä kärsin nielemis- ja hengittämisongelmasta muulloinkin kuin toisen ollessa vieressä tarkkailemassa. Ainakin tänä aamuna heräsin ikävään hengenahdistukseen vain muutaman tunnin jälkeen yrittäen saada limaa keuhkoputkista pois pulloon puhaltamalla. Nukahdin onneksi vielä uudestaan, mutta aika vetämätön olo on tuollaisen yön jälkeen, kun ei hengitä eikä niele kunnolla.
Onneksi on pullo, mihin puhaltaa. Jo kolme kertaa pullolääkärin hoitoa tänään.
Kaiken tämän johdosta olen tajunnut jotain. Borrelioosiyhdistyksen lisäksi olen liittynyt myös TeSiin, Terve Sisäilma ry:hyn. En ole ainoa kroonisesti sairas, jota on kohdeltu törkeästi, luettuani asiasta liian monia kertoja. Kärsiessään monista päällekkäisistä sairauksista voi harkita useampaakin yhdistystä jäsenmaksujen antaessa myöten. Olen löytänyt Suomen Lyme Borrelioosi ry:n jäsenlehdestä 1/2015 jo paljon mielenkiintoista luettavaakin liittyen Norjassa pidettyyn NorVect-konferenssiin 30.-31.5.2015. Neil Nathanin luennosta löytyi seuraavia poimintoja:
"Homealtistuksessa sairastunut henkilö on immuunijärjestelmän uupumisen myötä altis Lymen taudille tai sen aktivoitumiselle, ja toisaalta potilas, jolla jo on immuunijärjestelmää kuormittava Lyme & lisäinfektiosairaus, sairastuu homeista helpommin."
"Nathan totesi: 'Mold makes everything else much, much worse'. Home tekee kaikesta muusta paljon, paljon pahempaa. Hometoksiinit aiheuttavat runsaasti oireita."
"Potilaiden suolistossa ja nenän/poskionteloiden alueille on usein jäänyt homeita, jotka ovat kolonisoituneet, ja potilaat tuottavat siten siis itse lisää homeita ja kierre pysyy yllä."
Aika hurjaa, eikö totta? Mutta kukahan auttaisi homesairaita / borrelioosin uhreja toipumaan eikä kiusaamaan vain lisää? Silkkaa kiusaa on ambulanssin lähettäminen jonkun tekaistun syyn, kuten "paranoidinen oirekuva" tai "akustinen hallusinaatio" perusteella, kun samaan aikaan muut voivat joutua odottamaan ambulanssia tuntitolkulla niin kuin Hannu Karpo, jolle tai seuraajilleen riittäisi edelleen töitä niin paljon kuin vain jaksaisi taistella kaikkia väärinkäytöksiä ja epäkohtia vastaan.
Kun sairaana joutuu levon sijaan taistelemaan kaikesta, sen tuntee kaikkialla nahoissaan. Kun en ole saanut nukkua enää pitkiin aikoihin kunnon rauhaisia unia, olen ollut entistä rasittuneempi. Välillä sydämeni oikein kirvelee ja tunnen sairaan sydämeni nyrkinkokoisena rinnassani. Ahdistava tunne saattaa kestää pitkiäkin aikoja, kunnes saan nukuttua vähän paremmin. Parin tunnin unien ja riittämättömän levon jälkeen sydämeni tykyttää tykyttämistään borrelioosin iskettyä siihenkin. Takykardia ei ole ollut enää aikoihin lyhyt, se on pitkä ja toistuu myös levätessä sängyssä. Nyt kun on oikein heikossa kunnossa, sydäntä ei tutkita enää. Toisaalta en voisi käyttää lääkkeitäkään borrelioosin tehtyä verenkierrossani selvää jälkeä. Jos ei alkoholin jättäminen pois ja korvatulppa auta selviämään, ei tässä paljon muutakaan voi.
Huonosti nukutun yön jälkeen vain nelisen tunnin unien jälkeen sydän tykytti jo ennen ylösnousua eikä edes kahvinjuonti auttanut piristymään ja vienyt heikotusta pois.
Aiemmin neljän tunnin unista ei ole seurannut sellaista koko päivän jatkuvaa sydämen tykyttelyä kuin nykyään.
Eikä tykyttely ole ainoa, mitä liian lyhyistä unista seuraa. Aivonikaan eivät tahdo toimia ja ajatus takkuilee ja katkeaa, ja on levättävä tämän tästä. Ulkona raikkaassa ilmassa jaksaa hetken, mutta siihen se sitten loppuukin. Kolmea vaivaista aamusivuliuskaani kirjoitin kellon ympäri.
Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin.
Kirjoitin edellä perjantain vastaisena yönä 29.1.2016 kello 2.38:
"Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin."
Ei se onnistunut tuolloinkaan eikä ollenkaan. Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä.
"Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Mielenkiintoista, varsinkin tuo:
"Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Päinvastoin kuin voisi luulla, en läheskään muista kaikkia kirjoituksiani, mitä milloinkin olen kirjoittanut. Minussa jäytävät tulehdukset ja borrelioosi ovat vaikuttaneet siihen paljon, josta huolimatta voin kirjoittaa. Tajunnanvirtaa.
Mutta tuo, mihin tammikuun lopussa havahduin ajatellessani Jumalan aiempia sanoja, on käynyt toteen. Oli paljon helpompaa tarttua asuntotarjoukseen Jumalan kehotettua muuttamaan pois Helsingistä, joka on osoittautunut joka tavalla oikeaksi ratkaisuksi. Intuitiotaan ja Jumalan ääntä omassatunnossaan kannattaa kuunnella. Rukoilen aina selviä merkkejä, joista tietäisi varmasti, mitä kannattaa tehdä. Nyt kun oli niin suuresta elämänmuutoksesta kyse, ensin tuli Jumalan sanat ja seuraavana päivänä asuntotarjous.
Täällä riittää vielä paljon hommaa saatuamme vasta muuttolaatikotkin palautettua, jonka lisäksi pahviset laatikot pyörivät pitkin asuntoa ja tavara etsii vasta paikkaansa.
Jos jo muutto terveenä on raskas, mitä se on sairaana. Kestääkö hermot. Jos borrelioosi on sairaus, jota stressi pahentaa, sitä yrittää viimeiseen asti välttää. Mutta välttääkö toinen vai kiristääkö pinna? Nuorempana ja terveempänä on helppo olla tuittupäinen ja riitaa tulee väkisinkin. Nassukan kanssa. Onneksi aina sovitaan, mutta viime yönä ollessaan vieressäni hän huomasi, etten selällään maatessani hengittänyt ollenkaan kymmeneen, lähemmäs 15 sekuntiin. Olin nukahtanut ja heräsin jo tutuksi tulleeseen ikävään tunteeseen, etten niellyt ollenkaan. Uutta tietoa oli vaan se, etten hengittänytkään, ja aamulla heräsin hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä. Puhalsin pulloon saadakseni liman pois keuhkoistani, ja kipuihini nautin mustaakuminaa öljynä sekä siemeninä, joita tarjosin pojallenikin. Viimeisellä viikolla Helsingissä kävi niin ikävä juttu, että kävellessään kadulla jostain puusta tippui hänen kaulalleen jotain, jota hän hätisti pois. Muutaman päivän kuluttua hän huomasi kaulallaan pyöreän rinkulan, jonka viereen ilmestyi vielä toinenkin, joita olemme valokuvanneet. Ihomuutos on parantunut hirveän hitaasti immuunivajeisella, ja antibioottiallergioista kärsivällä ei paljon lääkitysvaraa ole ollut.
Lapsena aina varoitettiin, ettei saa mennä leppien alle, että niistä tippuu punkkeja. Sittemmin kaikki teoriat menivät uusiksi ja punkkeja kehotettiin törröttämään vain ruohonkorressa. Eihän Helsingissäkään ole hirviä, varsinkaan keskustassa. Teoriat ovat erikseen, käytäntö erikseen. Meillä oli koira, joka oli vedessä ennen kuin ehdimme lukea kieltokyltistä koiran uittamisen olevan kiellettyä. Eläimet tekevät niin kuin haluavat ja ihmiset lukevat viisauksia.
Nähtävästi suomettuneissa medioissa ei ole raportoitu mitään ILADSin konferenssista, vaikka se on juuri pidetty Helsingissä.
Ymmärrettävästi tämänkaltainen luulotauti ei mediaa juuri kiinnosta, eihän terveille työssäkäyville ole mikään ongelma, miten sairaat pärjäävät kotona. Voihan kerran vuodessa raportoida joulupukista, joka asuu Korvatunturilla. Pienempi ongelma Suomessa on pukkiensa käsittelyssä menehtyvät naiset, että Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltaisin, josta siitäkin voi vaieta kaikilla. Ihan pikkujuttuhan se tietty on vaan.
"-- mutta viime yönä ollessaan vieressäni hän huomasi, etten selällään maatessani hengittänyt ollenkaan kymmeneen, lähemmäs 15 sekuntiin. Olin nukahtanut ja heräsin jo tutuksi tulleeseen ikävään tunteeseen, etten niellyt ollenkaan. Uutta tietoa oli vaan se, etten hengittänytkään, ja aamulla heräsin hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä", kirjoitan edellä 29.5.2016 tilanteen ollessa sama viime yönä. Nukahdettuani kyljelle en hengittänyt ollenkaan 15 sekuntiin, poikani huomasi ja antoi minulle lentosuukon, johon heräsin nukahdellen koko ajan uudestaan. Sanoin esimerkiksi "Niin", nukahtaen siinä samassa.
En todellakaan kärsi paniikkihäiriöistä tai muustakaan sen takia, etten hengittäisi öisin jo nuorena alkaneen kovan koulutuksen seurauksena, joka on saanut kestämään epäinhimillisiä olosuhteita oman onnensa nojassa tyynesti ja mukisematta.
Mutta epäilemättä kärsin nielemis- ja hengittämisongelmasta muulloinkin kuin toisen ollessa vieressä tarkkailemassa. Ainakin tänä aamuna heräsin ikävään hengenahdistukseen vain muutaman tunnin jälkeen yrittäen saada limaa keuhkoputkista pois pulloon puhaltamalla. Nukahdin onneksi vielä uudestaan, mutta aika vetämätön olo on tuollaisen yön jälkeen, kun ei hengitä eikä niele kunnolla.
Onneksi on pullo, mihin puhaltaa. Jo kolme kertaa pullolääkärin hoitoa tänään.
Jatketaan niin kauan kuin henki pihisee.
Hieno juttu.
Ongelmia kestävyyden ja jaksamisen kanssa. Sairaiden kusetus ja luulosairaana pitäminen on tietysti yksi juttu, kaikki se valheellinen propaganda, jota jostain käsittämättömästä syystä harjoitetaan koko kansakunnan mädättämiseksi ja alasajamiseksi parantamisen sijaan. Heitteillejätetyt hoitamattomat potilaat voivat yhä huonommin ja pärjäävät kuka mitenkin, niin kauan kuin pärjäävät.
Toisen liuskan jälkeen olisi pitänyt aloittaa vielä kolmas liuska. Aamusivuja ennen seuraavaa aamua.
Taltioida kaikkein tärkeimmät asiat ylös, mitä milloinkin on tapahtunut.
Tiistai-iltana olin hirveän pahoinvointinen ja sairas syötyäni vain yhden salaatin ja munkin. Salaatista ei mennyt nälkä, koska siihen kuuluva toinen jauhelihapihvi oli jäänyt pois, josta hyvitykseksi valitsin herkullisen munkkirinkilän. Painokin oli päässyt vähän alakanttiin painaessani jo toista päivää vain 47,4 kiloa, joten kalorit tekivät hyvää. Ruoka vaan ei, voidessani vähän ajan kuluttua niin pahoin, että aivan kuin olisin ollut hirveässä krapulassa nauttimatta kohta kahteen vuoteen mitään alkoholiakaan. Pahoinvointi ei tullut lääkkeistä, jotka otin vasta myöhemmin; ruoasta se tuli, jälleen kerran. Luulotauti, joka on tehnyt elämäni vuodesta 2010 alkaen helvetiksi. Toisaalta, jos suurin osa ihmisistä on ylipainoisia lihapullia ja yksi valittaa vaan, ettei voi syödä normaalisti, miksei tyydy osaansa. Yli viisikymppisen painoindeksi 17,2 on ihan hyvä, enemmän kuin biafralaisen.
Sitten kun ei vatsan rylläämiseltä pysty nukkumaan eikä keräämään voimia, kunto on sen mukainen. Ne luulosairaat luut ja raajat särkevät, aivot eivät toimi sitäkään vähää, kun ei ole saanut nukkua väsymystään.
Ehdotan pojalleni, että hän laittaisi trossit jalkaan, kun on niin lämmintä. Trossit? Mitkä ihmeen trossit? Mistä ihmeestä sellaisen oikein nykäisin. Aivoni alkavat olla spirokeettojen jäljiltä yhä enemmän muusina.
Pahaa luulotautia - totuuden paljastuessa vielä kirjoitettuani niin kauan aamusivujakin, jo paljon ennen punkinpuremaa. Kaikista virheistä on jäänyt jälki tehdessäni korjauksia päälle tai viereen. Jo on alkanut kieli taipua yhä moniulotteisemmin ja väliin tuppaa suoranaista siansaksaakin. Trossit? Eikun shortsit.
Ulkoilu tekee hyvää, jostain syystä vaan apostolinkyyti on hidasta ja verkkaista. Luulotautisen lihakset ovat väsyneet ja sattuvat. Ei jaksaisi kävellä enää. Näen kaupan tuulikaapissa tuplaleveät lastenrattaat ja kysyn pojaltani, työntäisikö hän niissä minua. Vai kantaisiko reppuselässä kotiin. Nähdessäni paluumatkalla tyhjän pyörätuolin ajattelen, miten helpottavaa olisi istahtaa siihen. On vaan jatkettava kivistävin askelin kotiin tietäen ja tuntien, ettei ole terve, sanoi kuka mitä tahansa.
Taisteltava tuulimyllyjä vastaan ja kirjoitettava vasten vihollisen kasvoja.
Ivaa. Pilkkaa. Naurua.
Minäkin osaan. Peilata takaisin.
"Luulotaudin."
Oikeasti aikani kuluu helvetissä selviämiseen.
Avun hakemiseen sieltä, mistä sitä vain saa.
Netistä.
Aliarvioitu tohtori Google on oppineempi kuin suomettuneet lääkärit.
Tri Google auttaa myös kaikenlaisissa kielenhuolto-ongelmissa.
Mitä on kissankynsi, Cat's Claw eli Samento saksaksi, jos haluaa säästää luontaistuotekuluissa.
Maksaako sadasta grammasta kympin vai kilosta parikymppiä, voi olla kroonisesti sairaalle elintärkeää, jos rohtoa pitäisi käyttää kauan.
Lainaus:
In the first set of experiments, we tested the in vitro susceptibility of the spirochete and round-body forms of the B. burgdorferi B31 strain to Samento and Banderol extracts for 96 hours, then direct cell counting and darkfield morphological evaluation methods were used to measure the effects of the antimicrobial agents. For both herbal extracts, the dilution of 1:400 most efficiently eliminated both the spirochetal and round-body forms (Figure 1A and 1B).
Lainaus:
The other very important fact needs to be considered for an effective treatment for Borrelia infection: this bacterium typically has a life span ranging from several weeks to six to eight months; therefore, it may take six to eight months for even one generation of Borrelia to become exposed to the antimicrobial for elimination.16 Since the herbal extracts like Samento are reported to be nontoxic, they can be safely taken daily for the long period of time necessary to thoroughly eradicate Borrelia from an infected body.17
Jahka olen käyttänyt tämän loppuun, tuosta keittelen spirokeetan kaikkia muotoja eliminoivaa teetä kauan.
Vaikuttaisi olevan helvetin sitkeää luulotautia, eikä pirulainenkaan kovin helposti hellitä, jos elinkaari on useista viikoista kuuteen tai kahdeksaan kuukauteen, niin kuin Eva Sapi edellä kertoo.
Viesti 12105Pe 17 Kes 2016, 3:59 (GMT+3) Aihe: Krooninen myöhäisborrelioosi - Late stage chronic Lyme
Admin 16.6.2016 klo 2.37 kirjoitti:
Admin 14.6.2016 klo 15.06 kirjoitti:
Admin 29.5.2016 klo 1.32 kirjoitti:
Admin 31.1.2016 klo 3.39 kirjoitti:
Admin 29.1.2016 klo 2.38 kirjoitti:
Admin 24.1.2016 klo 0.49 kirjoitti:
Kaiken tämän johdosta olen tajunnut jotain. Borrelioosiyhdistyksen lisäksi olen liittynyt myös TeSiin, Terve Sisäilma ry:hyn. En ole ainoa kroonisesti sairas, jota on kohdeltu törkeästi, luettuani asiasta liian monia kertoja. Kärsiessään monista päällekkäisistä sairauksista voi harkita useampaakin yhdistystä jäsenmaksujen antaessa myöten. Olen löytänyt Suomen Lyme Borrelioosi ry:n jäsenlehdestä 1/2015 jo paljon mielenkiintoista luettavaakin liittyen Norjassa pidettyyn NorVect-konferenssiin 30.-31.5.2015. Neil Nathanin luennosta löytyi seuraavia poimintoja:
"Homealtistuksessa sairastunut henkilö on immuunijärjestelmän uupumisen myötä altis Lymen taudille tai sen aktivoitumiselle, ja toisaalta potilas, jolla jo on immuunijärjestelmää kuormittava Lyme & lisäinfektiosairaus, sairastuu homeista helpommin."
"Nathan totesi: 'Mold makes everything else much, much worse'. Home tekee kaikesta muusta paljon, paljon pahempaa. Hometoksiinit aiheuttavat runsaasti oireita."
"Potilaiden suolistossa ja nenän/poskionteloiden alueille on usein jäänyt homeita, jotka ovat kolonisoituneet, ja potilaat tuottavat siten siis itse lisää homeita ja kierre pysyy yllä."
Aika hurjaa, eikö totta? Mutta kukahan auttaisi homesairaita / borrelioosin uhreja toipumaan eikä kiusaamaan vain lisää? Silkkaa kiusaa on ambulanssin lähettäminen jonkun tekaistun syyn, kuten "paranoidinen oirekuva" tai "akustinen hallusinaatio" perusteella, kun samaan aikaan muut voivat joutua odottamaan ambulanssia tuntitolkulla niin kuin Hannu Karpo, jolle tai seuraajilleen riittäisi edelleen töitä niin paljon kuin vain jaksaisi taistella kaikkia väärinkäytöksiä ja epäkohtia vastaan.
Kun sairaana joutuu levon sijaan taistelemaan kaikesta, sen tuntee kaikkialla nahoissaan. Kun en ole saanut nukkua enää pitkiin aikoihin kunnon rauhaisia unia, olen ollut entistä rasittuneempi. Välillä sydämeni oikein kirvelee ja tunnen sairaan sydämeni nyrkinkokoisena rinnassani. Ahdistava tunne saattaa kestää pitkiäkin aikoja, kunnes saan nukuttua vähän paremmin. Parin tunnin unien ja riittämättömän levon jälkeen sydämeni tykyttää tykyttämistään borrelioosin iskettyä siihenkin. Takykardia ei ole ollut enää aikoihin lyhyt, se on pitkä ja toistuu myös levätessä sängyssä. Nyt kun on oikein heikossa kunnossa, sydäntä ei tutkita enää. Toisaalta en voisi käyttää lääkkeitäkään borrelioosin tehtyä verenkierrossani selvää jälkeä. Jos ei alkoholin jättäminen pois ja korvatulppa auta selviämään, ei tässä paljon muutakaan voi.
Huonosti nukutun yön jälkeen vain nelisen tunnin unien jälkeen sydän tykytti jo ennen ylösnousua eikä edes kahvinjuonti auttanut piristymään ja vienyt heikotusta pois.
Aiemmin neljän tunnin unista ei ole seurannut sellaista koko päivän jatkuvaa sydämen tykyttelyä kuin nykyään.
Eikä tykyttely ole ainoa, mitä liian lyhyistä unista seuraa. Aivonikaan eivät tahdo toimia ja ajatus takkuilee ja katkeaa, ja on levättävä tämän tästä. Ulkona raikkaassa ilmassa jaksaa hetken, mutta siihen se sitten loppuukin. Kolmea vaivaista aamusivuliuskaani kirjoitin kellon ympäri.
Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin.
Kirjoitin edellä perjantain vastaisena yönä 29.1.2016 kello 2.38:
"Sydän vielä tykyttää. Jos tänä yönä nukkuisi vähän paremmin."
Ei se onnistunut tuolloinkaan eikä ollenkaan. Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä.
"Yli puoli vuotta kestänyt terrori on vakava juttu kaikkien sairauksien päälle, mutta tosiasia, josta joudumme poikani kanssa kärsimään. Nukkuessani perjantain vastaisen yön huonosti sain Jumalalta sanat, että Saatana on päässyt lähes tavoitteeseensa (nitistämisessäni). Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Mielenkiintoista, varsinkin tuo:
"Herättyäni sen jälkeen vain parin tunnin unien jälkeen yläkerran meteliin muistin Jumalan aiemmat sanat, etten selviäisi, ellen seuraisi tarkkaan Hänen ohjeitaan. Tiesin sen olevan totisinta totta, minulla oli mietittävää siinä."
Päinvastoin kuin voisi luulla, en läheskään muista kaikkia kirjoituksiani, mitä milloinkin olen kirjoittanut. Minussa jäytävät tulehdukset ja borrelioosi ovat vaikuttaneet siihen paljon, josta huolimatta voin kirjoittaa. Tajunnanvirtaa.
Mutta tuo, mihin tammikuun lopussa havahduin ajatellessani Jumalan aiempia sanoja, on käynyt toteen. Oli paljon helpompaa tarttua asuntotarjoukseen Jumalan kehotettua muuttamaan pois Helsingistä, joka on osoittautunut joka tavalla oikeaksi ratkaisuksi. Intuitiotaan ja Jumalan ääntä omassatunnossaan kannattaa kuunnella. Rukoilen aina selviä merkkejä, joista tietäisi varmasti, mitä kannattaa tehdä. Nyt kun oli niin suuresta elämänmuutoksesta kyse, ensin tuli Jumalan sanat ja seuraavana päivänä asuntotarjous.
Täällä riittää vielä paljon hommaa saatuamme vasta muuttolaatikotkin palautettua, jonka lisäksi pahviset laatikot pyörivät pitkin asuntoa ja tavara etsii vasta paikkaansa.
Jos jo muutto terveenä on raskas, mitä se on sairaana. Kestääkö hermot. Jos borrelioosi on sairaus, jota stressi pahentaa, sitä yrittää viimeiseen asti välttää. Mutta välttääkö toinen vai kiristääkö pinna? Nuorempana ja terveempänä on helppo olla tuittupäinen ja riitaa tulee väkisinkin. Nassukan kanssa. Onneksi aina sovitaan, mutta viime yönä ollessaan vieressäni hän huomasi, etten selällään maatessani hengittänyt ollenkaan kymmeneen, lähemmäs 15 sekuntiin. Olin nukahtanut ja heräsin jo tutuksi tulleeseen ikävään tunteeseen, etten niellyt ollenkaan. Uutta tietoa oli vaan se, etten hengittänytkään, ja aamulla heräsin hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä. Puhalsin pulloon saadakseni liman pois keuhkoistani, ja kipuihini nautin mustaakuminaa öljynä sekä siemeninä, joita tarjosin pojallenikin. Viimeisellä viikolla Helsingissä kävi niin ikävä juttu, että kävellessään kadulla jostain puusta tippui hänen kaulalleen jotain, jota hän hätisti pois. Muutaman päivän kuluttua hän huomasi kaulallaan pyöreän rinkulan, jonka viereen ilmestyi vielä toinenkin, joita olemme valokuvanneet. Ihomuutos on parantunut hirveän hitaasti immuunivajeisella, ja antibioottiallergioista kärsivällä ei paljon lääkitysvaraa ole ollut.
Lapsena aina varoitettiin, ettei saa mennä leppien alle, että niistä tippuu punkkeja. Sittemmin kaikki teoriat menivät uusiksi ja punkkeja kehotettiin törröttämään vain ruohonkorressa. Eihän Helsingissäkään ole hirviä, varsinkaan keskustassa. Teoriat ovat erikseen, käytäntö erikseen. Meillä oli koira, joka oli vedessä ennen kuin ehdimme lukea kieltokyltistä koiran uittamisen olevan kiellettyä. Eläimet tekevät niin kuin haluavat ja ihmiset lukevat viisauksia.
Nähtävästi suomettuneissa medioissa ei ole raportoitu mitään ILADSin konferenssista, vaikka se on juuri pidetty Helsingissä.
Ymmärrettävästi tämänkaltainen luulotauti ei mediaa juuri kiinnosta, eihän terveille työssäkäyville ole mikään ongelma, miten sairaat pärjäävät kotona. Voihan kerran vuodessa raportoida joulupukista, joka asuu Korvatunturilla. Pienempi ongelma Suomessa on pukkiensa käsittelyssä menehtyvät naiset, että Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltaisin, josta siitäkin voi vaieta kaikilla. Ihan pikkujuttuhan se tietty on vaan.
"-- mutta viime yönä ollessaan vieressäni hän huomasi, etten selällään maatessani hengittänyt ollenkaan kymmeneen, lähemmäs 15 sekuntiin. Olin nukahtanut ja heräsin jo tutuksi tulleeseen ikävään tunteeseen, etten niellyt ollenkaan. Uutta tietoa oli vaan se, etten hengittänytkään, ja aamulla heräsin hengenahdistukseen ja ikävään oloon reidet kiristelevinä ja jäytävinä", kirjoitan edellä 29.5.2016 tilanteen ollessa sama viime yönä. Nukahdettuani kyljelle en hengittänyt ollenkaan 15 sekuntiin, poikani huomasi ja antoi minulle lentosuukon, johon heräsin nukahdellen koko ajan uudestaan. Sanoin esimerkiksi "Niin", nukahtaen siinä samassa.
En todellakaan kärsi paniikkihäiriöistä tai muustakaan sen takia, etten hengittäisi öisin jo nuorena alkaneen kovan koulutuksen seurauksena, joka on saanut kestämään epäinhimillisiä olosuhteita oman onnensa nojassa tyynesti ja mukisematta.
Mutta epäilemättä kärsin nielemis- ja hengittämisongelmasta muulloinkin kuin toisen ollessa vieressä tarkkailemassa. Ainakin tänä aamuna heräsin ikävään hengenahdistukseen vain muutaman tunnin jälkeen yrittäen saada limaa keuhkoputkista pois pulloon puhaltamalla. Nukahdin onneksi vielä uudestaan, mutta aika vetämätön olo on tuollaisen yön jälkeen, kun ei hengitä eikä niele kunnolla.
Onneksi on pullo, mihin puhaltaa. Jo kolme kertaa pullolääkärin hoitoa tänään.
Jatketaan niin kauan kuin henki pihisee.
Hieno juttu.
Ongelmia kestävyyden ja jaksamisen kanssa. Sairaiden kusetus ja luulosairaana pitäminen on tietysti yksi juttu, kaikki se valheellinen propaganda, jota jostain käsittämättömästä syystä harjoitetaan koko kansakunnan mädättämiseksi ja alasajamiseksi parantamisen sijaan. Heitteillejätetyt hoitamattomat potilaat voivat yhä huonommin ja pärjäävät kuka mitenkin, niin kauan kuin pärjäävät.
Toisen liuskan jälkeen olisi pitänyt aloittaa vielä kolmas liuska. Aamusivuja ennen seuraavaa aamua.
Taltioida kaikkein tärkeimmät asiat ylös, mitä milloinkin on tapahtunut.
Tiistai-iltana olin hirveän pahoinvointinen ja sairas syötyäni vain yhden salaatin ja munkin. Salaatista ei mennyt nälkä, koska siihen kuuluva toinen jauhelihapihvi oli jäänyt pois, josta hyvitykseksi valitsin herkullisen munkkirinkilän. Painokin oli päässyt vähän alakanttiin painaessani jo toista päivää vain 47,4 kiloa, joten kalorit tekivät hyvää. Ruoka vaan ei, voidessani vähän ajan kuluttua niin pahoin, että aivan kuin olisin ollut hirveässä krapulassa nauttimatta kohta kahteen vuoteen mitään alkoholiakaan. Pahoinvointi ei tullut lääkkeistä, jotka otin vasta myöhemmin; ruoasta se tuli, jälleen kerran. Luulotauti, joka on tehnyt elämäni vuodesta 2010 alkaen helvetiksi. Toisaalta, jos suurin osa ihmisistä on ylipainoisia lihapullia ja yksi valittaa vaan, ettei voi syödä normaalisti, miksei tyydy osaansa. Yli viisikymppisen painoindeksi 17,2 on ihan hyvä, enemmän kuin biafralaisen.
Sitten kun ei vatsan rylläämiseltä pysty nukkumaan eikä keräämään voimia, kunto on sen mukainen. Ne luulosairaat luut ja raajat särkevät, aivot eivät toimi sitäkään vähää, kun ei ole saanut nukkua väsymystään.
Ehdotan pojalleni, että hän laittaisi trossit jalkaan, kun on niin lämmintä. Trossit? Mitkä ihmeen trossit? Mistä ihmeestä sellaisen oikein nykäisin. Aivoni alkavat olla spirokeettojen jäljiltä yhä enemmän muusina.
Pahaa luulotautia - totuuden paljastuessa vielä kirjoitettuani niin kauan aamusivujakin, jo paljon ennen punkinpuremaa. Kaikista virheistä on jäänyt jälki tehdessäni korjauksia päälle tai viereen. Jo on alkanut kieli taipua yhä moniulotteisemmin ja väliin tuppaa suoranaista siansaksaakin. Trossit? Eikun shortsit.
Ulkoilu tekee hyvää, jostain syystä vaan apostolinkyyti on hidasta ja verkkaista. Luulotautisen lihakset ovat väsyneet ja sattuvat. Ei jaksaisi kävellä enää. Näen kaupan tuulikaapissa tuplaleveät lastenrattaat ja kysyn pojaltani, työntäisikö hän niissä minua. Vai kantaisiko reppuselässä kotiin. Nähdessäni paluumatkalla tyhjän pyörätuolin ajattelen, miten helpottavaa olisi istahtaa siihen. On vaan jatkettava kivistävin askelin kotiin tietäen ja tuntien, ettei ole terve, sanoi kuka mitä tahansa.
Taisteltava tuulimyllyjä vastaan ja kirjoitettava vasten vihollisen kasvoja.
Ivaa. Pilkkaa. Naurua.
Minäkin osaan. Peilata takaisin.
"Luulotaudin."
Oikeasti aikani kuluu helvetissä selviämiseen.
Avun hakemiseen sieltä, mistä sitä vain saa.
Netistä.
Aliarvioitu tohtori Google on oppineempi kuin suomettuneet lääkärit.
Tri Google auttaa myös kaikenlaisissa kielenhuolto-ongelmissa.
Mitä on kissankynsi, Cat's Claw eli Samento saksaksi, jos haluaa säästää luontaistuotekuluissa.
Maksaako sadasta grammasta kympin vai kilosta parikymppiä, voi olla kroonisesti sairaalle elintärkeää, jos rohtoa pitäisi käyttää kauan.
Lainaus:
In the first set of experiments, we tested the in vitro susceptibility of the spirochete and round-body forms of the B. burgdorferi B31 strain to Samento and Banderol extracts for 96 hours, then direct cell counting and darkfield morphological evaluation methods were used to measure the effects of the antimicrobial agents. For both herbal extracts, the dilution of 1:400 most efficiently eliminated both the spirochetal and round-body forms (Figure 1A and 1B).
Lainaus:
The other very important fact needs to be considered for an effective treatment for Borrelia infection: this bacterium typically has a life span ranging from several weeks to six to eight months; therefore, it may take six to eight months for even one generation of Borrelia to become exposed to the antimicrobial for elimination.16 Since the herbal extracts like Samento are reported to be nontoxic, they can be safely taken daily for the long period of time necessary to thoroughly eradicate Borrelia from an infected body.17
Jahka olen käyttänyt tämän loppuun, tuosta keittelen spirokeetan kaikkia muotoja eliminoivaa teetä kauan.
Vaikuttaisi olevan helvetin sitkeää luulotautia, eikä pirulainenkaan kovin helposti hellitä, jos elinkaari on useista viikoista kuuteen tai kahdeksaan kuukauteen, niin kuin Eva Sapi edellä kertoo.
On inhottavaa, jos ihminen ketä seuraa, ei kerrokaan enää mitään itsestään. Häipyy maan alle. Pistää suunsa kiinni. On saanut tarpeekseen tai joku muu syy estää.
- Väsyttää, eikä pelkästään kellon takia. Tämä on rankkaa, mutta kirjaaminen on tärkeää, edes aamusivuihin.
Niin monia ajatuksia risteilee päässäni tästä vääryydestä, ihmisten ja lääkärien asenteesta.
Että kehtaavatkin.
Viime yönä heräsin muutaman tunnin unien jälkeen, kun oikeaa jalkaterääni pisti. Kipu kattoi monta varvasta ja jatkui vaan. Jos se olisikin jotain suonenvetoa, mietin, ja yritin vetää villaneuletta jalkani päälle. Kevyeen kesävaatetukseeni kuului jo muutenkin pitkät villahousut, säärystimet ja paksut villasukat, jonka päällä oli villatäkki, Tecnowool-peite ja vielä pipo lämmittämässä sairasta kehoa.
Jonkun ajan kuluttua jäytäminen siirtyi oikeasta jalkaterästä oikeaan käteen ja etenkin sormiin. Nousin vessaan ja laitoin Voltarenin kipugeeliä käteen ilman, että se olisi poistanut jäytämistä, joka oli hermosärkyä. Keuhkojanikin ahdisti liman valuttua niihin nielemis- ja hengittämisongelman jatkuessa. En jaksanut puhaltaa pulloon, mutta nukahdin sentään uudestaan.
Se on niin tätä.
Sietämistä, kun näistä oireista ei pääse millään eroon, joihin väkisinkin hiipuu.
Ettei saa oikeaa apua mistään ja parane, kun pihdataan lääkkeitä, joita pitäisi nauttia pulssimaisesti iskemään spirokeetan eri muotoihin. Se on taudinaiheuttajana niin ovela ja vahva, ettei sitä pysty tuhoamaan sellaisilla antibioottikuureilla, joita tänä päivänä tarjotaan.
Tiedän monesta punkinpuremasta alkaneesta vaivastani, kuten reisistä, jotka värisevät ja kuhisevat inhottavasti, kärsiväni kroonisesta borrelioosista, josta käytetään myös englanninkielistä termiä Late Stage Lyme, josta aloin lukea päätyen yhden lääkärin omaan tarinaan:
Olipa romanttinen yö taas, mukavan päivän jälkeen. Mitä enempiä makoilemaan, kun ei melatoniinillakaan unta saanut. Olen myös vähän huonovointinen, joka alkoi illalla samaan aikaan reisisäryn kanssa. Mahtoiko mennä ilolientäkin liikaa, kun en juonut sitä yhtään?
- Aamusivut. Käsialasta aina näkee, mikä on oikea tilanne.
Tukka takkuisena juonut vasta pahaa, vanhaa kahvia.
Tukka takkuisena juonut vasta pahaa, vanhaa kahvia.
Miksei elämä voi olla vaan hauskaa ja mukavaa?
Hetken aikaa voi olla hyvä mieli, muttei vääryydet unohdu. Ei voi vaan nauraa päälle, että kiva juttu, kun lyötte lyötyä kuin vierasta sikaa ja potkitte sairaita lisää.
Suomessa moralisoidaan ja ihmetellään hurskaina sitä, miten jossain muualla raiskauksen uhrit voidaan pahoinpidellä, jopa tappaa ja tuomita kuolemaan.
Mutta täällähän kiusataan sairaita, minkä ehditään. "Oikeus" on sitä, että saadaan se rääkätty kärsimään vielä lisää. Jos häntä on kiusattu, kiusataan vielä lisää; haetaan vaikka ambulanssilla sairaalaan kiusaajien silmien edestä, jotka jäävät ilkkumaan perään. Tai jos hänelle on pahoinpitelemällä aiheutettu aivovamma, pistetään pahoinpidelty pakkohoitoon pahoinpitelijän päästessä kuin koira veräjästä.
Hirveä sarvikuonolauma vyöryy päälle ja jyrää raukkamaisesti ylivoimalla sen yhden. Suomessa. Täällä lintukodossa.
+ + +
Miksi sen tukka on takkuinen, voin kuulla moralisoinnin äänen.
Siksi, ettei ole jaksanut kammata sitä vielä.
Miksi juo vanhaa pahaa kahvia?
Siksi, ettei ole saanut vielä uutta.
+ + +
Suomi on täynnä ilkeitä ja häijyjä ihmisiä, joita voi olla ihan kotinurkissa tai tuttavapiirissä.
Sukulaisissa.
Kun ajattelen kummitätiäni, tulee vain paha mieli.
Admin 18.3.2016 klo 15.57 kirjoitti:
Kun elämästä ei voi nauttia enää niin kuin ennen, jäljellä on vain vähäiset nautinnot. Lokakuussa, ennen kuin varsinainen hullunmylly iski päälle voimalla, poikani toi minulle Krupsin kahvimyllyn, josta on ollut paljon iloa. Alkoholin ollessa paitsiossa juodessani vain otsonoitua vettä erilaisten rohtojen kera ja öisin hedelmäteetä, vastajauhetusta papukahvista on ollut paljon iloa. Juon tavallista suodatinkahvia edelleenkin, mutta välillä on mukava herkutella oikein kunnon papukahvillakin. Kerrottuani kummitädilleni innoissani asiasta, että Juhla Mokan pavuista tulee parasta kahvia, hänellä oli tympeä ilme kasvoillaan. Ajattelin hänenkin Juhla Mokan ystävänä innostuvan, lytätessään minua kaikesta. Mutta juhlat olivat päättyneet ja hänen naamionsa valahtanut alas paljastaen kaiken, mitä hän oli vuosien varrella ajatellut ja päätellyt. Astmaan sairastumiseni saattoi vielä ymmärtää, muttei kroonista poskiontelontulehdusta eikä borrelioosia epämääräisine oireineen, joten minussa täytyi viirata jotain, viimeistään ambulanssikyydityksen jälkeen, josta menin hänellekin kertomaan.
Olimme juuri olleet poikani kanssa katsomassa yhtä asuntoa ajateltuamme voida poiketa samalla reissulla kylässä, jos sopisi. Mutta puhelin oli varattu yrittäessäni soittaa parikin kertaa, ja soittaessaan takaisin kummitätini kertoi puhuneensa vanhan työkaverinsa kanssa. Tätini on ollut osana työyhteisöä ja parempaa porukkaa, jossa on tehty vaikka minkälaisia rikoksia ihmisyyttä vastaan. En syytä tätiäni mistään, mutta jonkinlaista suhteellisuudentajua olisin toivonut. Mikäli hän ja kaltaisensa - joilla ei ole mitään käsitystä tekstin tuottamisen vaatimuksista ja siihen menevästä ajasta - lukevat näitä kirjoituksia, tiedoksi vaan, ettei kaikesta voi kertoa yhtä aikaa. Lyhyessä puhelussakin jää paljon sanomatta niin kuin jossain lääkärin vastaanotolla, vaikka olisi kuinka kipeä ja kärsisi monesta sairaudesta yhtä aikaa. Koko viime kesänkin kirjoittaessani aamusivuja pidin reisieni päällä lämpötyynyä särkyä vastaan kuten nyt ja samasta syystä lataan lämpöpullon joka yö peittovuoreni alle sänkyyn ja käytän yhtä tai kahta myssyä nukkuessani.
On mahdotonta kirjoittaa sairaana joka ikisestä asiasta ylittäessäni itseni pystyessäni edes tähän, mutta niin kuin sanoin, kirjoitan niin kauan kuin henki pihisee siitä, mitä olen kokenut.
Lainaus edellä tuolta potiessani sieni-infektiota edelleen. Maaliskuusta alkaen on sentään ollut oikeat lääkkeet, jotka ovat auttaneet paljon. Mutta sitten kun loppuu terbinafiini, jonka jälkeen flukonatsoli, mitä sitten? Suomettuneet lääkärit haluavat olla oikeassa, vaikka väärät lääkkeet kuten kortisoni ovat tappavia sieni-infektiossa. Mieluummin uhrataan henki kuin uhmataan pinttyneitä opinkappaleita siitä, etteikö sieni voisi elää lähes huomaamattomana muuallakin kuin vain varpaanvälissä, että poskiontelossa sen pitäisi olla joku möykky, jotain muuta kuin hiivamuodossa oleva dimorfinen sieni, josta lääkärit eivät ymmärrä mitään.
Koko ajan päässäni on ollut oireita, vaikken olekaan raportoinut siitä täällä. Jos jotakuta kiitän, niin Jumalan johdatusta oikeiden lääkkeiden saamisessa auttaessaan niin paljon. Huolettomia, arvokkaita päiviä riittää muutamaksi kuukaudeksi, niin kauan kuin oikeita lääkkeitä riittää, tosin varpaille vaan, jonka jälkeen voi vain arvailla, mitä tapahtuu. Mitä sitkeä sieni tykkää hoidon lopettamisesta? Ei ole satua se, mistä olen kertonut, kaikki ne oireet ja pään vihlominen ja kalvaminen ennen sienikuurin aloittamista 2.3.2016. Suomesta ei ainakaan apua saa, mutta lääkärit voivat ottaa väärällä lääkityksellä nirrin pois.
Psyykenlääkkeistäkään ei ole sieni-infektiossa mitään apua, mutta voivat turruttaa ja tappaa. Mieleeni on tullut sekin, kuinka paljon ihmisiä on menehtynyt hoitovirheiden uhrina mielisairaaloissa ja psykiatrisilla osastoilla, kun siitä ei ole raportoitu mitään. Kiinnostaisi tietää, mitä puoskarointi ja ihmisten hengellä leikkiminen maksaa täällä ihmisoikeuksien takapajulassa, jossa nujertaminen on ainoa kommunikointimuoto; kun jo lapsesta lähtien opetetaan alistumaan ja kärsimään erilaisuuden hyväksymisen ja todellisen sivistyksen sijaan, jota Suomessa ei sallita niin kuin muissa länsimaissa.
Nujertaminen on tärkeää. On tärkeää tukahduttaa erilaiset mielipiteet ja sallia vain vahvemman totuus, joka lienee enemmän miesten kuin naisten ja enemmän mies- kuin naislääkäreiden totuutta. Suomi on hyvin syrjivä ja sovinistinen kaikessa.
Muistan esimerkiksi Riitta Kauppisen tapauksen kauan sitten. Minua pöyristytti kummitätini asenne todettuaan, että "kyllä siinä on jotain" - siis jotain hullua kollegalääkäreiden toimitettua pakkohoitoon legionellabakteerin takia, joka vaivasi potilaita. Lääkäreiden epäeettiset kollegiaalisuusohjeet estävät tehokkaasti kaiken kritiikin ja ylläpitävät nokkimisjärjestystä, jossa ylin lääkärimafia määrää tahdin. Ajattelun hintana voi olla pakkohoitoon toimittaminen, etenkin naislääkäreillä. Näppärää mafialle, eikö totta. Pidä suusi kiinni, tai pääset mielisairaalaan. Eikä kukaan kritisoi tai puhu Suomessa mitään.
Jälki on erinäköistä, mihin kirjoittaa ensimmäiset sanansa yön jälkeen. Purettuaan paineet voi keskittyä muuhun, jos jaksaa, mutta voinnista voi saada liian siloisen kuvan.
Kun ei voi edes syödä normaalisti vatsaansa täyteen niin kuin ihmiset yleensä. Viime yön syntini puolilta öin oli hapankorput margariinin kera. Käytän hyvälaatuista kasvimargariinia ihan sen takia, ettei verenkiertoni kaikesta hehkutuksesta huolimatta kestä voita suonikohjuongelman pahetessa heti. Mitä juoksevampaa ja pehmeämpää rasvaa, sen parempi. Hapankorppujen päällä levitettävää, maistuessaan liiankin hyvälle. Korppuja taisi mennä kymmenen tai ylikin laskematta määrää tai kaloreita, joihin en kiinnitä mitään huomiota. Kaloripommit eivät lihota vaan jokin muu, alkoholi, tai jos puputtaa ruokaa koko ajan ja elää syödäkseen.
Hapankorpuissa taisi olla vaan liikaa suolaa yötä vasten, sillä mennessäni aamuyöllä nukkumaan sydämeni hakkasi niin, ettei nukkumisesta tahtonut tulla mitään. Se oli sitä saatanan takykardiaa, joka jatkui ja jatkui vaan. Ääreisverenkierron ongelmien ja Raynaudin takia en voi käyttää edes beetasalpaajia heikentäessään verenkiertoa entisestään. Sänkyni vieressä on ubikinonia juuri tällaisia tilanteita varten, mutta olin syönyt purkin loppuun enkä tiedä, onko sitä enää muuallakaan.
Aika vetämätön olo on tuollaisen yön jälkeen. Menen keittämään kahvia saatuani Lidlistä taas hurjan hyvää Mövenpickiä, jota olen juonut jo monta paketillista, jonka jälkeen kasvopesulle ja aamusivuja ja näitä purnauksia ja kuulumisia kirjoittamaan.
Jonkunlaista väsymystä foorumin jatkuvassa päivittelyssä eikä ihmekään kirjoittamisen viedessä niin paljon aikaa. Aamusivuista en luovu niin kauan kuin kynä pysyy kädessä. Niihin tallentuu kaikkein tärkein data ihan manuaalisesti rustaamalla, joka on osoittautunut toimivaksi systeemiksi. Etsin juuri päivällä uusia mappeja, jos olisin löytänyt Tigerista samanlaisia kuin viimeksi olen käyttänyt. Edellinen mappi reissasi mukanani aika erikoisissa paikoissa; oikeussalissa tehdessäni reaaliaikaisia muistiinpanoja, ambulanssikyydissä ja mielenterveyden arvioinnissa mukana käsilaukussa Rukousystävien lehden takana, jonka poliisikin näki kurkattuaan laukkuuni, ettei siellä olisi mitään vaarallista. Sama mappi on reissannut edestakaisin Helsingin ja Tallinnan väliä, sitä on päivitetty ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen sairaalassa, toimien tällä hetkellä väliaikaisarkistona maalis-, huhti- ja toukokuun aamusivuilleni, kunnes hävitän sen kokonaan. Nykyiselle mapilleni kävi vähän ikävästi istahdettuani sen päälle niin, että pahvi meni ryttyyn eikä toimi niin tukevana kirjoitusalustana enää. Mitkään niistä eivät ole ikuisia, kaikki on uusittava ajallaan.
Huomasin vaan lauantaina sivujani kirjoittaessani, että viime yöstä jäi edelle kirjaamatta kokonaan hengenahdistus, joka vaivasi taas. Olen joutunut viime aikoina puhaltamaan joka päivä pulloon saadakseni keuhkoputkiin valuneen liman pois. Ubikinonia löytyi vielä pari kapselia ennen kuin saan lisää ollessaan tosi tyyriitä. Otsa ja pää oireilevat edelleen, mutta toistaiseksi on vielä oikeat lääkkeet, jotka hillitsevät oireita. Jotain häikkää kuitenkin, jos ajattelee, että joku ostaa ihan tosissaan keskellä kesää pipolankaa niin kuin minä kolme kerää akryyliä tietämättä, kuka jaksaisi neuloa ne.
Tukka takkuisena juonut vasta pahaa, vanhaa kahvia.
Miksei elämä voi olla vaan hauskaa ja mukavaa?
Hetken aikaa voi olla hyvä mieli, muttei vääryydet unohdu. Ei voi vaan nauraa päälle, että kiva juttu, kun lyötte lyötyä kuin vierasta sikaa ja potkitte sairaita lisää.
Suomessa moralisoidaan ja ihmetellään hurskaina sitä, miten jossain muualla raiskauksen uhrit voidaan pahoinpidellä, jopa tappaa ja tuomita kuolemaan.
Mutta täällähän kiusataan sairaita, minkä ehditään. "Oikeus" on sitä, että saadaan se rääkätty kärsimään vielä lisää. Jos häntä on kiusattu, kiusataan vielä lisää; haetaan vaikka ambulanssilla sairaalaan kiusaajien silmien edestä, jotka jäävät ilkkumaan perään. Tai jos hänelle on pahoinpitelemällä aiheutettu aivovamma, pistetään pahoinpidelty pakkohoitoon pahoinpitelijän päästessä kuin koira veräjästä.
Hirveä sarvikuonolauma vyöryy päälle ja jyrää raukkamaisesti ylivoimalla sen yhden. Suomessa. Täällä lintukodossa.
+ + +
Miksi sen tukka on takkuinen, voin kuulla moralisoinnin äänen.
Siksi, ettei ole jaksanut kammata sitä vielä.
Miksi juo vanhaa pahaa kahvia?
Siksi, ettei ole saanut vielä uutta.
+ + +
Suomi on täynnä ilkeitä ja häijyjä ihmisiä, joita voi olla ihan kotinurkissa tai tuttavapiirissä.
Sukulaisissa.
Kun ajattelen kummitätiäni, tulee vain paha mieli.
Admin 18.3.2016 klo 15.57 kirjoitti:
Kun elämästä ei voi nauttia enää niin kuin ennen, jäljellä on vain vähäiset nautinnot. Lokakuussa, ennen kuin varsinainen hullunmylly iski päälle voimalla, poikani toi minulle Krupsin kahvimyllyn, josta on ollut paljon iloa. Alkoholin ollessa paitsiossa juodessani vain otsonoitua vettä erilaisten rohtojen kera ja öisin hedelmäteetä, vastajauhetusta papukahvista on ollut paljon iloa. Juon tavallista suodatinkahvia edelleenkin, mutta välillä on mukava herkutella oikein kunnon papukahvillakin. Kerrottuani kummitädilleni innoissani asiasta, että Juhla Mokan pavuista tulee parasta kahvia, hänellä oli tympeä ilme kasvoillaan. Ajattelin hänenkin Juhla Mokan ystävänä innostuvan, lytätessään minua kaikesta. Mutta juhlat olivat päättyneet ja hänen naamionsa valahtanut alas paljastaen kaiken, mitä hän oli vuosien varrella ajatellut ja päätellyt. Astmaan sairastumiseni saattoi vielä ymmärtää, muttei kroonista poskiontelontulehdusta eikä borrelioosia epämääräisine oireineen, joten minussa täytyi viirata jotain, viimeistään ambulanssikyydityksen jälkeen, josta menin hänellekin kertomaan.
Olimme juuri olleet poikani kanssa katsomassa yhtä asuntoa ajateltuamme voida poiketa samalla reissulla kylässä, jos sopisi. Mutta puhelin oli varattu yrittäessäni soittaa parikin kertaa, ja soittaessaan takaisin kummitätini kertoi puhuneensa vanhan työkaverinsa kanssa. Tätini on ollut osana työyhteisöä ja parempaa porukkaa, jossa on tehty vaikka minkälaisia rikoksia ihmisyyttä vastaan. En syytä tätiäni mistään, mutta jonkinlaista suhteellisuudentajua olisin toivonut. Mikäli hän ja kaltaisensa - joilla ei ole mitään käsitystä tekstin tuottamisen vaatimuksista ja siihen menevästä ajasta - lukevat näitä kirjoituksia, tiedoksi vaan, ettei kaikesta voi kertoa yhtä aikaa. Lyhyessä puhelussakin jää paljon sanomatta niin kuin jossain lääkärin vastaanotolla, vaikka olisi kuinka kipeä ja kärsisi monesta sairaudesta yhtä aikaa. Koko viime kesänkin kirjoittaessani aamusivuja pidin reisieni päällä lämpötyynyä särkyä vastaan kuten nyt ja samasta syystä lataan lämpöpullon joka yö peittovuoreni alle sänkyyn ja käytän yhtä tai kahta myssyä nukkuessani.
On mahdotonta kirjoittaa sairaana joka ikisestä asiasta ylittäessäni itseni pystyessäni edes tähän, mutta niin kuin sanoin, kirjoitan niin kauan kuin henki pihisee siitä, mitä olen kokenut.
Lainaus edellä tuolta potiessani sieni-infektiota edelleen. Maaliskuusta alkaen on sentään ollut oikeat lääkkeet, jotka ovat auttaneet paljon. Mutta sitten kun loppuu terbinafiini, jonka jälkeen flukonatsoli, mitä sitten? Suomettuneet lääkärit haluavat olla oikeassa, vaikka väärät lääkkeet kuten kortisoni ovat tappavia sieni-infektiossa. Mieluummin uhrataan henki kuin uhmataan pinttyneitä opinkappaleita siitä, etteikö sieni voisi elää lähes huomaamattomana muuallakin kuin vain varpaanvälissä, että poskiontelossa sen pitäisi olla joku möykky, jotain muuta kuin hiivamuodossa oleva dimorfinen sieni, josta lääkärit eivät ymmärrä mitään.
Koko ajan päässäni on ollut oireita, vaikken olekaan raportoinut siitä täällä. Jos jotakuta kiitän, niin Jumalan johdatusta oikeiden lääkkeiden saamisessa auttaessaan niin paljon. Huolettomia, arvokkaita päiviä riittää muutamaksi kuukaudeksi, niin kauan kuin oikeita lääkkeitä riittää, tosin varpaille vaan, jonka jälkeen voi vain arvailla, mitä tapahtuu. Mitä sitkeä sieni tykkää hoidon lopettamisesta? Ei ole satua se, mistä olen kertonut, kaikki ne oireet ja pään vihlominen ja kalvaminen ennen sienikuurin aloittamista 2.3.2016. Suomesta ei ainakaan apua saa, mutta lääkärit voivat ottaa väärällä lääkityksellä nirrin pois.
Psyykenlääkkeistäkään ei ole sieni-infektiossa mitään apua, mutta voivat turruttaa ja tappaa. Mieleeni on tullut sekin, kuinka paljon ihmisiä on menehtynyt hoitovirheiden uhrina mielisairaaloissa ja psykiatrisilla osastoilla, kun siitä ei ole raportoitu mitään. Kiinnostaisi tietää, mitä puoskarointi ja ihmisten hengellä leikkiminen maksaa täällä ihmisoikeuksien takapajulassa, jossa nujertaminen on ainoa kommunikointimuoto; kun jo lapsesta lähtien opetetaan alistumaan ja kärsimään erilaisuuden hyväksymisen ja todellisen sivistyksen sijaan, jota Suomessa ei sallita niin kuin muissa länsimaissa.
Nujertaminen on tärkeää. On tärkeää tukahduttaa erilaiset mielipiteet ja sallia vain vahvemman totuus, joka lienee enemmän miesten kuin naisten ja enemmän mies- kuin naislääkäreiden totuutta. Suomi on hyvin syrjivä ja sovinistinen kaikessa.
Muistan esimerkiksi Riitta Kauppisen tapauksen kauan sitten. Minua pöyristytti kummitätini asenne todettuaan, että "kyllä siinä on jotain" - siis jotain hullua kollegalääkäreiden toimitettua pakkohoitoon legionellabakteerin takia, joka vaivasi potilaita. Lääkäreiden epäeettiset kollegiaalisuusohjeet estävät tehokkaasti kaiken kritiikin ja ylläpitävät nokkimisjärjestystä, jossa ylin lääkärimafia määrää tahdin. Ajattelun hintana voi olla pakkohoitoon toimittaminen, etenkin naislääkäreillä. Näppärää mafialle, eikö totta. Pidä suusi kiinni, tai pääset mielisairaalaan. Eikä kukaan kritisoi tai puhu Suomessa mitään.
Jälki on erinäköistä, mihin kirjoittaa ensimmäiset sanansa yön jälkeen. Purettuaan paineet voi keskittyä muuhun, jos jaksaa, mutta voinnista voi saada liian siloisen kuvan.
Kun ei voi edes syödä normaalisti vatsaansa täyteen niin kuin ihmiset yleensä. Viime yön syntini puolilta öin oli hapankorput margariinin kera. Käytän hyvälaatuista kasvimargariinia ihan sen takia, ettei verenkiertoni kaikesta hehkutuksesta huolimatta kestä voita suonikohjuongelman pahetessa heti. Mitä juoksevampaa ja pehmeämpää rasvaa, sen parempi. Hapankorppujen päällä levitettävää, maistuessaan liiankin hyvälle. Korppuja taisi mennä kymmenen tai ylikin laskematta määrää tai kaloreita, joihin en kiinnitä mitään huomiota. Kaloripommit eivät lihota vaan jokin muu, alkoholi, tai jos puputtaa ruokaa koko ajan ja elää syödäkseen.
Hapankorpuissa taisi olla vaan liikaa suolaa yötä vasten, sillä mennessäni aamuyöllä nukkumaan sydämeni hakkasi niin, ettei nukkumisesta tahtonut tulla mitään. Se oli sitä saatanan takykardiaa, joka jatkui ja jatkui vaan. Ääreisverenkierron ongelmien ja Raynaudin takia en voi käyttää edes beetasalpaajia heikentäessään verenkiertoa entisestään. Sänkyni vieressä on ubikinonia juuri tällaisia tilanteita varten, mutta olin syönyt purkin loppuun enkä tiedä, onko sitä enää muuallakaan.
Aika vetämätön olo on tuollaisen yön jälkeen. Menen keittämään kahvia saatuani Lidlistä taas hurjan hyvää Mövenpickiä, jota olen juonut jo monta paketillista, jonka jälkeen kasvopesulle ja aamusivuja ja näitä purnauksia ja kuulumisia kirjoittamaan.
Jonkunlaista väsymystä foorumin jatkuvassa päivittelyssä eikä ihmekään kirjoittamisen viedessä niin paljon aikaa. Aamusivuista en luovu niin kauan kuin kynä pysyy kädessä. Niihin tallentuu kaikkein tärkein data ihan manuaalisesti rustaamalla, joka on osoittautunut toimivaksi systeemiksi. Etsin juuri päivällä uusia mappeja, jos olisin löytänyt Tigerista samanlaisia kuin viimeksi olen käyttänyt. Edellinen mappi reissasi mukanani aika erikoisissa paikoissa; oikeussalissa tehdessäni reaaliaikaisia muistiinpanoja, ambulanssikyydissä ja mielenterveyden arvioinnissa mukana käsilaukussa Rukousystävien lehden takana, jonka poliisikin näki kurkattuaan laukkuuni, ettei siellä olisi mitään vaarallista. Sama mappi on reissannut edestakaisin Helsingin ja Tallinnan väliä, sitä on päivitetty ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen sairaalassa, toimien tällä hetkellä väliaikaisarkistona maalis-, huhti- ja toukokuun aamusivuilleni, kunnes hävitän sen kokonaan. Nykyiselle mapilleni kävi vähän ikävästi istahdettuani sen päälle niin, että pahvi meni ryttyyn eikä toimi niin tukevana kirjoitusalustana enää. Mitkään niistä eivät ole ikuisia, kaikki on uusittava ajallaan.
Huomasin vaan lauantaina sivujani kirjoittaessani, että viime yöstä jäi edelle kirjaamatta kokonaan hengenahdistus, joka vaivasi taas. Olen joutunut viime aikoina puhaltamaan joka päivä pulloon saadakseni keuhkoputkiin valuneen liman pois. Ubikinonia löytyi vielä pari kapselia ennen kuin saan lisää ollessaan tosi tyyriitä. Otsa ja pää oireilevat edelleen, mutta toistaiseksi on vielä oikeat lääkkeet, jotka hillitsevät oireita. Jotain häikkää kuitenkin, jos ajattelee, että joku ostaa ihan tosissaan keskellä kesää pipolankaa niin kuin minä kolme kerää akryyliä tietämättä, kuka jaksaisi neuloa ne.
Kopioin edelle taas liudan viestejä, tällä kertaa ketjusta "Mitäs sää - Herran ilmoja pitelee", joihin kaikkiin on merkattava lähde, joka on aika hidasta ja tarkkaa puuhaa, kun linkin pitäisi osoittaa vielä oikeaan paikkaan. Näköjään kopioidut viestit kasvattavat foorumin viestien kokonaismäärää, muttei kirjoittamieni viestieni määrää, tämän ollessa 10100. viestini.
Yön mennessä myöhään tärkeästä aiheesta kirjoittaessani toivoin voivani nukkua pitkään aamulla, onhan pyhäpäiväkin, jota lepopäivää kunnioitan kristittynä ja jota elimistöni kaipaa kipeästi. Arkena jos menee myöhään, kun ulkoa voi kantautua sisään raskaiden ajoneuvojen ääniä ja muuta meteliä, laitan korvaani hyväksi osoittautuneet korvatulpat, joista kerron täällä. Nyt kun on sunnuntai, arvelin aamulla olevan hiljaista levätäkseni tarpeeksi pitkään. Ikävä kyllä heräsin vasaran ääniin jo kymmenen maissa vain nelisen tunnin unien jälkeen. Terveelle se ei merkkaa mitään, mutta herätessäni ennen aikojani johonkin meteliin se on elimistölle hirveä stressi, joka tarkoittaa omassa borrelioosissani kauheaa, kaikkialla jäytävää luusärkyä.
Se tapahtuu kuin nakutettu kolmisen nelisen tunnin unien jälkeen, että luuytimiä myöten särkee kuin riivattu, mutta jos saa nukkua kunnon levolliset unet rauhassa, mitään luusärkyäkään ei ole.
Mitä sitten, kun tänä aamuna taas särki? Yrittää lämmittää villaneuleilla ja lämpöpullolla niitä jäytäviä luita. Vasaran naputus on jo loppunut, muttei unikaan tule, vaikka korvatulppa on korvassa ja cd soi hiljaa. Olen ottanut jo kipulääkettä, johon turvaudun vain harvoin, luiden jäytäessä edelleen. Kipu on niin terävää ja vihlovaa, ettei 50 milligrammaa Voltaren Rapidia tehoa siihen juuri yhtään.
Toinen juttu on se, että keuhkojani ahdistaa nielemis- ja hengittämisongelman vaivattua enemmän. Joka päivä on muistettava puhaltaa pulloon saadakseen liman keuhkoputkista pois. Ongelma muistuttaa kyllä itsestään niin kauan, parhaillaankin, että pulloon muistaa puhaltaa.
Tukka takkuisena juonut vasta pahaa, vanhaa kahvia.
Miksei elämä voi olla vaan hauskaa ja mukavaa?
Hetken aikaa voi olla hyvä mieli, muttei vääryydet unohdu. Ei voi vaan nauraa päälle, että kiva juttu, kun lyötte lyötyä kuin vierasta sikaa ja potkitte sairaita lisää.
Suomessa moralisoidaan ja ihmetellään hurskaina sitä, miten jossain muualla raiskauksen uhrit voidaan pahoinpidellä, jopa tappaa ja tuomita kuolemaan.
Mutta täällähän kiusataan sairaita, minkä ehditään. "Oikeus" on sitä, että saadaan se rääkätty kärsimään vielä lisää. Jos häntä on kiusattu, kiusataan vielä lisää; haetaan vaikka ambulanssilla sairaalaan kiusaajien silmien edestä, jotka jäävät ilkkumaan perään. Tai jos hänelle on pahoinpitelemällä aiheutettu aivovamma, pistetään pahoinpidelty pakkohoitoon pahoinpitelijän päästessä kuin koira veräjästä.
Hirveä sarvikuonolauma vyöryy päälle ja jyrää raukkamaisesti ylivoimalla sen yhden. Suomessa. Täällä lintukodossa.
+ + +
Miksi sen tukka on takkuinen, voin kuulla moralisoinnin äänen.
Siksi, ettei ole jaksanut kammata sitä vielä.
Miksi juo vanhaa pahaa kahvia?
Siksi, ettei ole saanut vielä uutta.
+ + +
Suomi on täynnä ilkeitä ja häijyjä ihmisiä, joita voi olla ihan kotinurkissa tai tuttavapiirissä.
Sukulaisissa.
Kun ajattelen kummitätiäni, tulee vain paha mieli.
Admin 18.3.2016 klo 15.57 kirjoitti:
Kun elämästä ei voi nauttia enää niin kuin ennen, jäljellä on vain vähäiset nautinnot. Lokakuussa, ennen kuin varsinainen hullunmylly iski päälle voimalla, poikani toi minulle Krupsin kahvimyllyn, josta on ollut paljon iloa. Alkoholin ollessa paitsiossa juodessani vain otsonoitua vettä erilaisten rohtojen kera ja öisin hedelmäteetä, vastajauhetusta papukahvista on ollut paljon iloa. Juon tavallista suodatinkahvia edelleenkin, mutta välillä on mukava herkutella oikein kunnon papukahvillakin. Kerrottuani kummitädilleni innoissani asiasta, että Juhla Mokan pavuista tulee parasta kahvia, hänellä oli tympeä ilme kasvoillaan. Ajattelin hänenkin Juhla Mokan ystävänä innostuvan, lytätessään minua kaikesta. Mutta juhlat olivat päättyneet ja hänen naamionsa valahtanut alas paljastaen kaiken, mitä hän oli vuosien varrella ajatellut ja päätellyt. Astmaan sairastumiseni saattoi vielä ymmärtää, muttei kroonista poskiontelontulehdusta eikä borrelioosia epämääräisine oireineen, joten minussa täytyi viirata jotain, viimeistään ambulanssikyydityksen jälkeen, josta menin hänellekin kertomaan.
Olimme juuri olleet poikani kanssa katsomassa yhtä asuntoa ajateltuamme voida poiketa samalla reissulla kylässä, jos sopisi. Mutta puhelin oli varattu yrittäessäni soittaa parikin kertaa, ja soittaessaan takaisin kummitätini kertoi puhuneensa vanhan työkaverinsa kanssa. Tätini on ollut osana työyhteisöä ja parempaa porukkaa, jossa on tehty vaikka minkälaisia rikoksia ihmisyyttä vastaan. En syytä tätiäni mistään, mutta jonkinlaista suhteellisuudentajua olisin toivonut. Mikäli hän ja kaltaisensa - joilla ei ole mitään käsitystä tekstin tuottamisen vaatimuksista ja siihen menevästä ajasta - lukevat näitä kirjoituksia, tiedoksi vaan, ettei kaikesta voi kertoa yhtä aikaa. Lyhyessä puhelussakin jää paljon sanomatta niin kuin jossain lääkärin vastaanotolla, vaikka olisi kuinka kipeä ja kärsisi monesta sairaudesta yhtä aikaa. Koko viime kesänkin kirjoittaessani aamusivuja pidin reisieni päällä lämpötyynyä särkyä vastaan kuten nyt ja samasta syystä lataan lämpöpullon joka yö peittovuoreni alle sänkyyn ja käytän yhtä tai kahta myssyä nukkuessani.
On mahdotonta kirjoittaa sairaana joka ikisestä asiasta ylittäessäni itseni pystyessäni edes tähän, mutta niin kuin sanoin, kirjoitan niin kauan kuin henki pihisee siitä, mitä olen kokenut.
Lainaus edellä tuolta potiessani sieni-infektiota edelleen. Maaliskuusta alkaen on sentään ollut oikeat lääkkeet, jotka ovat auttaneet paljon. Mutta sitten kun loppuu terbinafiini, jonka jälkeen flukonatsoli, mitä sitten? Suomettuneet lääkärit haluavat olla oikeassa, vaikka väärät lääkkeet kuten kortisoni ovat tappavia sieni-infektiossa. Mieluummin uhrataan henki kuin uhmataan pinttyneitä opinkappaleita siitä, etteikö sieni voisi elää lähes huomaamattomana muuallakin kuin vain varpaanvälissä, että poskiontelossa sen pitäisi olla joku möykky, jotain muuta kuin hiivamuodossa oleva dimorfinen sieni, josta lääkärit eivät ymmärrä mitään.
Koko ajan päässäni on ollut oireita, vaikken olekaan raportoinut siitä täällä. Jos jotakuta kiitän, niin Jumalan johdatusta oikeiden lääkkeiden saamisessa auttaessaan niin paljon. Huolettomia, arvokkaita päiviä riittää muutamaksi kuukaudeksi, niin kauan kuin oikeita lääkkeitä riittää, tosin varpaille vaan, jonka jälkeen voi vain arvailla, mitä tapahtuu. Mitä sitkeä sieni tykkää hoidon lopettamisesta? Ei ole satua se, mistä olen kertonut, kaikki ne oireet ja pään vihlominen ja kalvaminen ennen sienikuurin aloittamista 2.3.2016. Suomesta ei ainakaan apua saa, mutta lääkärit voivat ottaa väärällä lääkityksellä nirrin pois.
Psyykenlääkkeistäkään ei ole sieni-infektiossa mitään apua, mutta voivat turruttaa ja tappaa. Mieleeni on tullut sekin, kuinka paljon ihmisiä on menehtynyt hoitovirheiden uhrina mielisairaaloissa ja psykiatrisilla osastoilla, kun siitä ei ole raportoitu mitään. Kiinnostaisi tietää, mitä puoskarointi ja ihmisten hengellä leikkiminen maksaa täällä ihmisoikeuksien takapajulassa, jossa nujertaminen on ainoa kommunikointimuoto; kun jo lapsesta lähtien opetetaan alistumaan ja kärsimään erilaisuuden hyväksymisen ja todellisen sivistyksen sijaan, jota Suomessa ei sallita niin kuin muissa länsimaissa.
Nujertaminen on tärkeää. On tärkeää tukahduttaa erilaiset mielipiteet ja sallia vain vahvemman totuus, joka lienee enemmän miesten kuin naisten ja enemmän mies- kuin naislääkäreiden totuutta. Suomi on hyvin syrjivä ja sovinistinen kaikessa.
Muistan esimerkiksi Riitta Kauppisen tapauksen kauan sitten. Minua pöyristytti kummitätini asenne todettuaan, että "kyllä siinä on jotain" - siis jotain hullua kollegalääkäreiden toimitettua pakkohoitoon legionellabakteerin takia, joka vaivasi potilaita. Lääkäreiden epäeettiset kollegiaalisuusohjeet estävät tehokkaasti kaiken kritiikin ja ylläpitävät nokkimisjärjestystä, jossa ylin lääkärimafia määrää tahdin. Ajattelun hintana voi olla pakkohoitoon toimittaminen, etenkin naislääkäreillä. Näppärää mafialle, eikö totta. Pidä suusi kiinni, tai pääset mielisairaalaan. Eikä kukaan kritisoi tai puhu Suomessa mitään.
Jälki on erinäköistä, mihin kirjoittaa ensimmäiset sanansa yön jälkeen. Purettuaan paineet voi keskittyä muuhun, jos jaksaa, mutta voinnista voi saada liian siloisen kuvan.
Kun ei voi edes syödä normaalisti vatsaansa täyteen niin kuin ihmiset yleensä. Viime yön syntini puolilta öin oli hapankorput margariinin kera. Käytän hyvälaatuista kasvimargariinia ihan sen takia, ettei verenkiertoni kaikesta hehkutuksesta huolimatta kestä voita suonikohjuongelman pahetessa heti. Mitä juoksevampaa ja pehmeämpää rasvaa, sen parempi. Hapankorppujen päällä levitettävää, maistuessaan liiankin hyvälle. Korppuja taisi mennä kymmenen tai ylikin laskematta määrää tai kaloreita, joihin en kiinnitä mitään huomiota. Kaloripommit eivät lihota vaan jokin muu, alkoholi, tai jos puputtaa ruokaa koko ajan ja elää syödäkseen.
Hapankorpuissa taisi olla vaan liikaa suolaa yötä vasten, sillä mennessäni aamuyöllä nukkumaan sydämeni hakkasi niin, ettei nukkumisesta tahtonut tulla mitään. Se oli sitä saatanan takykardiaa, joka jatkui ja jatkui vaan. Ääreisverenkierron ongelmien ja Raynaudin takia en voi käyttää edes beetasalpaajia heikentäessään verenkiertoa entisestään. Sänkyni vieressä on ubikinonia juuri tällaisia tilanteita varten, mutta olin syönyt purkin loppuun enkä tiedä, onko sitä enää muuallakaan.
Aika vetämätön olo on tuollaisen yön jälkeen. Menen keittämään kahvia saatuani Lidlistä taas hurjan hyvää Mövenpickiä, jota olen juonut jo monta paketillista, jonka jälkeen kasvopesulle ja aamusivuja ja näitä purnauksia ja kuulumisia kirjoittamaan.
Jonkunlaista väsymystä foorumin jatkuvassa päivittelyssä eikä ihmekään kirjoittamisen viedessä niin paljon aikaa. Aamusivuista en luovu niin kauan kuin kynä pysyy kädessä. Niihin tallentuu kaikkein tärkein data ihan manuaalisesti rustaamalla, joka on osoittautunut toimivaksi systeemiksi. Etsin juuri päivällä uusia mappeja, jos olisin löytänyt Tigerista samanlaisia kuin viimeksi olen käyttänyt. Edellinen mappi reissasi mukanani aika erikoisissa paikoissa; oikeussalissa tehdessäni reaaliaikaisia muistiinpanoja, ambulanssikyydissä ja mielenterveyden arvioinnissa mukana käsilaukussa Rukousystävien lehden takana, jonka poliisikin näki kurkattuaan laukkuuni, ettei siellä olisi mitään vaarallista. Sama mappi on reissannut edestakaisin Helsingin ja Tallinnan väliä, sitä on päivitetty ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen sairaalassa, toimien tällä hetkellä väliaikaisarkistona maalis-, huhti- ja toukokuun aamusivuilleni, kunnes hävitän sen kokonaan. Nykyiselle mapilleni kävi vähän ikävästi istahdettuani sen päälle niin, että pahvi meni ryttyyn eikä toimi niin tukevana kirjoitusalustana enää. Mitkään niistä eivät ole ikuisia, kaikki on uusittava ajallaan.
Huomasin vaan lauantaina sivujani kirjoittaessani, että viime yöstä jäi edelle kirjaamatta kokonaan hengenahdistus, joka vaivasi taas. Olen joutunut viime aikoina puhaltamaan joka päivä pulloon saadakseni keuhkoputkiin valuneen liman pois. Ubikinonia löytyi vielä pari kapselia ennen kuin saan lisää ollessaan tosi tyyriitä. Otsa ja pää oireilevat edelleen, mutta toistaiseksi on vielä oikeat lääkkeet, jotka hillitsevät oireita. Jotain häikkää kuitenkin, jos ajattelee, että joku ostaa ihan tosissaan keskellä kesää pipolankaa niin kuin minä kolme kerää akryyliä tietämättä, kuka jaksaisi neuloa ne.
Kopioin edelle taas liudan viestejä, tällä kertaa ketjusta "Mitäs sää - Herran ilmoja pitelee", joihin kaikkiin on merkattava lähde, joka on aika hidasta ja tarkkaa puuhaa, kun linkin pitäisi osoittaa vielä oikeaan paikkaan. Näköjään kopioidut viestit kasvattavat foorumin viestien kokonaismäärää, muttei kirjoittamieni viestieni määrää, tämän ollessa 10100. viestini.
Yön mennessä myöhään tärkeästä aiheesta kirjoittaessani toivoin voivani nukkua pitkään aamulla, onhan pyhäpäiväkin, jota lepopäivää kunnioitan kristittynä ja jota elimistöni kaipaa kipeästi. Arkena jos menee myöhään, kun ulkoa voi kantautua sisään raskaiden ajoneuvojen ääniä ja muuta meteliä, laitan korvaani hyväksi osoittautuneet korvatulpat, joista kerron täällä. Nyt kun on sunnuntai, arvelin aamulla olevan hiljaista levätäkseni tarpeeksi pitkään. Ikävä kyllä heräsin vasaran ääniin jo kymmenen maissa vain nelisen tunnin unien jälkeen. Terveelle se ei merkkaa mitään, mutta herätessäni ennen aikojani johonkin meteliin se on elimistölle hirveä stressi, joka tarkoittaa omassa borrelioosissani kauheaa, kaikkialla jäytävää luusärkyä.
Se tapahtuu kuin nakutettu kolmisen nelisen tunnin unien jälkeen, että luuytimiä myöten särkee kuin riivattu, mutta jos saa nukkua kunnon levolliset unet rauhassa, mitään luusärkyäkään ei ole.
Mitä sitten, kun tänä aamuna taas särki? Yrittää lämmittää villaneuleilla ja lämpöpullolla niitä jäytäviä luita. Vasaran naputus on jo loppunut, muttei unikaan tule, vaikka korvatulppa on korvassa ja cd soi hiljaa. Olen ottanut jo kipulääkettä, johon turvaudun vain harvoin, luiden jäytäessä edelleen. Kipu on niin terävää ja vihlovaa, ettei 50 milligrammaa Voltaren Rapidia tehoa siihen juuri yhtään.
Toinen juttu on se, että keuhkojani ahdistaa nielemis- ja hengittämisongelman vaivattua enemmän. Joka päivä on muistettava puhaltaa pulloon saadakseen liman keuhkoputkista pois. Ongelma muistuttaa kyllä itsestään niin kauan, parhaillaankin, että pulloon muistaa puhaltaa.
Pitkiä viestejä ja oleellisia asioita, voisi olla tämän ja monen muun otsikkona. Katsoessani edeltä, mistä kohtaa poikkaisisin, ettei tule liian pitkää viestiä, se ei käynyt mistään yrittäessäni juuri viitata kyseisiin asioihin.
Edellä kirjoitan, että on muistettava puhaltaa pulloon joka päivä saadakseen liman keuhkoputkista pois. En ole muistanut enkä jaksanut tehdä niin kahteen päivään.
Kun on tietty energiamäärä käytössä, sitä ei riitä joka paikkaan. Ei pysty millään pitämään kaikkia palloja ilmassa yhtä aikaa. Väsyy ja toiset pallot tippuvat maahan, välillä kaikki ja joskus lopullisesti.
Olen alkanut sentään valmistaa Cat's Claw'sta ja inkiväärirouheesta haudutettua teetä isoon kannuun niin, että sitä on joka päivä saatavilla joko kuumana tai kylmänä laittaen lopun teen jääkaappiin. Sillähän on niin hyvä tehokin Eva Sapin ja kumppanusten tutkittua Samentoa, jossa kissankynsi pistetään rahoiksi. Motiiviani teen keittelyyn lisää se, että täällä on nyt kaksi hoidettavaa, niin kuin kerron tuolla, jos huomasitte. Ketään ei pure punkki kaupassa, paitsi minua, eikä punkki tipu kenenkään päälle puusta, paitsi poikani päälle, vieläpä viimeisellä viikolla oltuamme muuttamassa pois Helsingistä. En kerro tässä sen enempää poikani asioista, mutta ottaessaan huomioon lähtökohdat ja borrelioosin luonteen täällä keitetään Uncaria tomentosaa kahdelle.
Päivä on ollut pitkä, kello tulee kaksi aamuyöllä ja vielä pitäisi jatkaa. Onneksi sain nukuttua yön vähän paremmin johtuen kai siitä, että jätin jälleen kerran syömisen väliin, vaikka teki ihan hirveästi mieli hapankorppua toisen mussuttaessa milloin mitäkin ruokaa. Siperian opettaessa meikäläistä muistin, mitä hapankorppujen kanssa aiemmin tapahtui ja jätin väliin, jossa yhteydessä päivän toiset lääkkeetkin unohtuivat ottaa.
Jos on aivan pakko valita, unet vai ruoka, unet vievät voiton valvomisesta jo tarpeeksi riutuneella, jonka takia paino ei pääse nousemaan, päinvastoin.
Ennen ylösnousua mieleeni nousi niitä näitä ajatuksia, joita pohdin, kuten kaikkea lukemaani ja kokemaani. Nytkin muokkailin ja kehittelin otsikoita maatessani siinä vielä pötköllään. Yksi oli luterilaisen kirkon rappiotilasta, piispojen läträtessä kansan laskuun viinaa. Olen aina ihmetellyt Irja Askolan lihomista, luullen hänen vain syöpötelleen epäterveellisesti, mutta Helsingin piispahan nauttii paljon myös alkoholia, joka selittää paisumisen. Toinen teema liittyi terveydenhuoltoon, kun mainokset ja käytäntö eivät kohtaa. Mainostettaessa palvelua www.valinnanvapaus.fi voitaisiin aivan hyvin ohjata osoitteeseen www.vaihda-lehmä-toiseen-samanlaiseen-lehmään.fi johtaessaan vähemmän harhaan. Parempaa palvelua ei ole se, että vain mainostetaan paremmaksi ja valkaistaan mainoksissa esiintyvien hampaat.
Oltuani päivällä vähän aikaa pihalla, kun lämpöä oli vajaan parinkymmenen asteen hujakoilla, mutta tuuli viileähköä, otsaani ja päätäni nakersi ikävästi sen jälkeen. Illalla lähtiessämme lenkille kun ulkona oli viitisentoista astetta lämmintä, tiesin jo etukäteen, että pipo on laitettava päähän - keskellä kesää. Poikani pyysi laittamaan vielä hupparin hupun, että näyttäisi paremmalta niin. Riskinä kaikessa on se, että joku vetää minua vielä turpaan joutuessani kulkemaan talvitamineissa keskellä kesää hyvinvointi-Suomessa, jossa palvelut ja terveydenhuolto pelaavat.
Jk. klo 3.29. Oireista jäi mainitsematta toispuoleinen nuha, joka tulee yleensä oikeasta sieraimesta. Sillä lailla tätä kaikkea luulotautia pukkaa, Hesassa ennen ja Mansessa nykyään.
Viesti 12124Ke 22 Kes 2016, 8:42 (GMT+3) Aihe: Toisille kuuluu hyvinvointiyhteiskunta, toisille hidas kidutus.
Admin 21.6.2016 klo 3.07 kirjoitti:
Admin 19.6.2016 klo 15.28 kirjoitti:
Admin 19.6.2016 klo 1.19 kirjoitti:
Admin 18.6.2016 klo 12.26 kirjoitti:
Admin 18.6.2016 klo 2.11 kirjoitti:
Admin 17.6.2016 klo 12.00 kirjoitti:
Tukka takkuisena juonut vasta pahaa, vanhaa kahvia.
Miksei elämä voi olla vaan hauskaa ja mukavaa?
Hetken aikaa voi olla hyvä mieli, muttei vääryydet unohdu. Ei voi vaan nauraa päälle, että kiva juttu, kun lyötte lyötyä kuin vierasta sikaa ja potkitte sairaita lisää.
Suomessa moralisoidaan ja ihmetellään hurskaina sitä, miten jossain muualla raiskauksen uhrit voidaan pahoinpidellä, jopa tappaa ja tuomita kuolemaan.
Mutta täällähän kiusataan sairaita, minkä ehditään. "Oikeus" on sitä, että saadaan se rääkätty kärsimään vielä lisää. Jos häntä on kiusattu, kiusataan vielä lisää; haetaan vaikka ambulanssilla sairaalaan kiusaajien silmien edestä, jotka jäävät ilkkumaan perään. Tai jos hänelle on pahoinpitelemällä aiheutettu aivovamma, pistetään pahoinpidelty pakkohoitoon pahoinpitelijän päästessä kuin koira veräjästä.
Hirveä sarvikuonolauma vyöryy päälle ja jyrää raukkamaisesti ylivoimalla sen yhden. Suomessa. Täällä lintukodossa.
+ + +
Miksi sen tukka on takkuinen, voin kuulla moralisoinnin äänen.
Siksi, ettei ole jaksanut kammata sitä vielä.
Miksi juo vanhaa pahaa kahvia?
Siksi, ettei ole saanut vielä uutta.
+ + +
Suomi on täynnä ilkeitä ja häijyjä ihmisiä, joita voi olla ihan kotinurkissa tai tuttavapiirissä.
Sukulaisissa.
Kun ajattelen kummitätiäni, tulee vain paha mieli.
Admin 18.3.2016 klo 15.57 kirjoitti:
Kun elämästä ei voi nauttia enää niin kuin ennen, jäljellä on vain vähäiset nautinnot. Lokakuussa, ennen kuin varsinainen hullunmylly iski päälle voimalla, poikani toi minulle Krupsin kahvimyllyn, josta on ollut paljon iloa. Alkoholin ollessa paitsiossa juodessani vain otsonoitua vettä erilaisten rohtojen kera ja öisin hedelmäteetä, vastajauhetusta papukahvista on ollut paljon iloa. Juon tavallista suodatinkahvia edelleenkin, mutta välillä on mukava herkutella oikein kunnon papukahvillakin. Kerrottuani kummitädilleni innoissani asiasta, että Juhla Mokan pavuista tulee parasta kahvia, hänellä oli tympeä ilme kasvoillaan. Ajattelin hänenkin Juhla Mokan ystävänä innostuvan, lytätessään minua kaikesta. Mutta juhlat olivat päättyneet ja hänen naamionsa valahtanut alas paljastaen kaiken, mitä hän oli vuosien varrella ajatellut ja päätellyt. Astmaan sairastumiseni saattoi vielä ymmärtää, muttei kroonista poskiontelontulehdusta eikä borrelioosia epämääräisine oireineen, joten minussa täytyi viirata jotain, viimeistään ambulanssikyydityksen jälkeen, josta menin hänellekin kertomaan.
Olimme juuri olleet poikani kanssa katsomassa yhtä asuntoa ajateltuamme voida poiketa samalla reissulla kylässä, jos sopisi. Mutta puhelin oli varattu yrittäessäni soittaa parikin kertaa, ja soittaessaan takaisin kummitätini kertoi puhuneensa vanhan työkaverinsa kanssa. Tätini on ollut osana työyhteisöä ja parempaa porukkaa, jossa on tehty vaikka minkälaisia rikoksia ihmisyyttä vastaan. En syytä tätiäni mistään, mutta jonkinlaista suhteellisuudentajua olisin toivonut. Mikäli hän ja kaltaisensa - joilla ei ole mitään käsitystä tekstin tuottamisen vaatimuksista ja siihen menevästä ajasta - lukevat näitä kirjoituksia, tiedoksi vaan, ettei kaikesta voi kertoa yhtä aikaa. Lyhyessä puhelussakin jää paljon sanomatta niin kuin jossain lääkärin vastaanotolla, vaikka olisi kuinka kipeä ja kärsisi monesta sairaudesta yhtä aikaa. Koko viime kesänkin kirjoittaessani aamusivuja pidin reisieni päällä lämpötyynyä särkyä vastaan kuten nyt ja samasta syystä lataan lämpöpullon joka yö peittovuoreni alle sänkyyn ja käytän yhtä tai kahta myssyä nukkuessani.
On mahdotonta kirjoittaa sairaana joka ikisestä asiasta ylittäessäni itseni pystyessäni edes tähän, mutta niin kuin sanoin, kirjoitan niin kauan kuin henki pihisee siitä, mitä olen kokenut.
Lainaus edellä tuolta potiessani sieni-infektiota edelleen. Maaliskuusta alkaen on sentään ollut oikeat lääkkeet, jotka ovat auttaneet paljon. Mutta sitten kun loppuu terbinafiini, jonka jälkeen flukonatsoli, mitä sitten? Suomettuneet lääkärit haluavat olla oikeassa, vaikka väärät lääkkeet kuten kortisoni ovat tappavia sieni-infektiossa. Mieluummin uhrataan henki kuin uhmataan pinttyneitä opinkappaleita siitä, etteikö sieni voisi elää lähes huomaamattomana muuallakin kuin vain varpaanvälissä, että poskiontelossa sen pitäisi olla joku möykky, jotain muuta kuin hiivamuodossa oleva dimorfinen sieni, josta lääkärit eivät ymmärrä mitään.
Koko ajan päässäni on ollut oireita, vaikken olekaan raportoinut siitä täällä. Jos jotakuta kiitän, niin Jumalan johdatusta oikeiden lääkkeiden saamisessa auttaessaan niin paljon. Huolettomia, arvokkaita päiviä riittää muutamaksi kuukaudeksi, niin kauan kuin oikeita lääkkeitä riittää, tosin varpaille vaan, jonka jälkeen voi vain arvailla, mitä tapahtuu. Mitä sitkeä sieni tykkää hoidon lopettamisesta? Ei ole satua se, mistä olen kertonut, kaikki ne oireet ja pään vihlominen ja kalvaminen ennen sienikuurin aloittamista 2.3.2016. Suomesta ei ainakaan apua saa, mutta lääkärit voivat ottaa väärällä lääkityksellä nirrin pois.
Psyykenlääkkeistäkään ei ole sieni-infektiossa mitään apua, mutta voivat turruttaa ja tappaa. Mieleeni on tullut sekin, kuinka paljon ihmisiä on menehtynyt hoitovirheiden uhrina mielisairaaloissa ja psykiatrisilla osastoilla, kun siitä ei ole raportoitu mitään. Kiinnostaisi tietää, mitä puoskarointi ja ihmisten hengellä leikkiminen maksaa täällä ihmisoikeuksien takapajulassa, jossa nujertaminen on ainoa kommunikointimuoto; kun jo lapsesta lähtien opetetaan alistumaan ja kärsimään erilaisuuden hyväksymisen ja todellisen sivistyksen sijaan, jota Suomessa ei sallita niin kuin muissa länsimaissa.
Nujertaminen on tärkeää. On tärkeää tukahduttaa erilaiset mielipiteet ja sallia vain vahvemman totuus, joka lienee enemmän miesten kuin naisten ja enemmän mies- kuin naislääkäreiden totuutta. Suomi on hyvin syrjivä ja sovinistinen kaikessa.
Muistan esimerkiksi Riitta Kauppisen tapauksen kauan sitten. Minua pöyristytti kummitätini asenne todettuaan, että "kyllä siinä on jotain" - siis jotain hullua kollegalääkäreiden toimitettua pakkohoitoon legionellabakteerin takia, joka vaivasi potilaita. Lääkäreiden epäeettiset kollegiaalisuusohjeet estävät tehokkaasti kaiken kritiikin ja ylläpitävät nokkimisjärjestystä, jossa ylin lääkärimafia määrää tahdin. Ajattelun hintana voi olla pakkohoitoon toimittaminen, etenkin naislääkäreillä. Näppärää mafialle, eikö totta. Pidä suusi kiinni, tai pääset mielisairaalaan. Eikä kukaan kritisoi tai puhu Suomessa mitään.
Jälki on erinäköistä, mihin kirjoittaa ensimmäiset sanansa yön jälkeen. Purettuaan paineet voi keskittyä muuhun, jos jaksaa, mutta voinnista voi saada liian siloisen kuvan.
Kun ei voi edes syödä normaalisti vatsaansa täyteen niin kuin ihmiset yleensä. Viime yön syntini puolilta öin oli hapankorput margariinin kera. Käytän hyvälaatuista kasvimargariinia ihan sen takia, ettei verenkiertoni kaikesta hehkutuksesta huolimatta kestä voita suonikohjuongelman pahetessa heti. Mitä juoksevampaa ja pehmeämpää rasvaa, sen parempi. Hapankorppujen päällä levitettävää, maistuessaan liiankin hyvälle. Korppuja taisi mennä kymmenen tai ylikin laskematta määrää tai kaloreita, joihin en kiinnitä mitään huomiota. Kaloripommit eivät lihota vaan jokin muu, alkoholi, tai jos puputtaa ruokaa koko ajan ja elää syödäkseen.
Hapankorpuissa taisi olla vaan liikaa suolaa yötä vasten, sillä mennessäni aamuyöllä nukkumaan sydämeni hakkasi niin, ettei nukkumisesta tahtonut tulla mitään. Se oli sitä saatanan takykardiaa, joka jatkui ja jatkui vaan. Ääreisverenkierron ongelmien ja Raynaudin takia en voi käyttää edes beetasalpaajia heikentäessään verenkiertoa entisestään. Sänkyni vieressä on ubikinonia juuri tällaisia tilanteita varten, mutta olin syönyt purkin loppuun enkä tiedä, onko sitä enää muuallakaan.
Aika vetämätön olo on tuollaisen yön jälkeen. Menen keittämään kahvia saatuani Lidlistä taas hurjan hyvää Mövenpickiä, jota olen juonut jo monta paketillista, jonka jälkeen kasvopesulle ja aamusivuja ja näitä purnauksia ja kuulumisia kirjoittamaan.
Jonkunlaista väsymystä foorumin jatkuvassa päivittelyssä eikä ihmekään kirjoittamisen viedessä niin paljon aikaa. Aamusivuista en luovu niin kauan kuin kynä pysyy kädessä. Niihin tallentuu kaikkein tärkein data ihan manuaalisesti rustaamalla, joka on osoittautunut toimivaksi systeemiksi. Etsin juuri päivällä uusia mappeja, jos olisin löytänyt Tigerista samanlaisia kuin viimeksi olen käyttänyt. Edellinen mappi reissasi mukanani aika erikoisissa paikoissa; oikeussalissa tehdessäni reaaliaikaisia muistiinpanoja, ambulanssikyydissä ja mielenterveyden arvioinnissa mukana käsilaukussa Rukousystävien lehden takana, jonka poliisikin näki kurkattuaan laukkuuni, ettei siellä olisi mitään vaarallista. Sama mappi on reissannut edestakaisin Helsingin ja Tallinnan väliä, sitä on päivitetty ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen sairaalassa, toimien tällä hetkellä väliaikaisarkistona maalis-, huhti- ja toukokuun aamusivuilleni, kunnes hävitän sen kokonaan. Nykyiselle mapilleni kävi vähän ikävästi istahdettuani sen päälle niin, että pahvi meni ryttyyn eikä toimi niin tukevana kirjoitusalustana enää. Mitkään niistä eivät ole ikuisia, kaikki on uusittava ajallaan.
Huomasin vaan lauantaina sivujani kirjoittaessani, että viime yöstä jäi edelle kirjaamatta kokonaan hengenahdistus, joka vaivasi taas. Olen joutunut viime aikoina puhaltamaan joka päivä pulloon saadakseni keuhkoputkiin valuneen liman pois. Ubikinonia löytyi vielä pari kapselia ennen kuin saan lisää ollessaan tosi tyyriitä. Otsa ja pää oireilevat edelleen, mutta toistaiseksi on vielä oikeat lääkkeet, jotka hillitsevät oireita. Jotain häikkää kuitenkin, jos ajattelee, että joku ostaa ihan tosissaan keskellä kesää pipolankaa niin kuin minä kolme kerää akryyliä tietämättä, kuka jaksaisi neuloa ne.
Kopioin edelle taas liudan viestejä, tällä kertaa ketjusta "Mitäs sää - Herran ilmoja pitelee", joihin kaikkiin on merkattava lähde, joka on aika hidasta ja tarkkaa puuhaa, kun linkin pitäisi osoittaa vielä oikeaan paikkaan. Näköjään kopioidut viestit kasvattavat foorumin viestien kokonaismäärää, muttei kirjoittamieni viestieni määrää, tämän ollessa 10100. viestini.
Yön mennessä myöhään tärkeästä aiheesta kirjoittaessani toivoin voivani nukkua pitkään aamulla, onhan pyhäpäiväkin, jota lepopäivää kunnioitan kristittynä ja jota elimistöni kaipaa kipeästi. Arkena jos menee myöhään, kun ulkoa voi kantautua sisään raskaiden ajoneuvojen ääniä ja muuta meteliä, laitan korvaani hyväksi osoittautuneet korvatulpat, joista kerron täällä. Nyt kun on sunnuntai, arvelin aamulla olevan hiljaista levätäkseni tarpeeksi pitkään. Ikävä kyllä heräsin vasaran ääniin jo kymmenen maissa vain nelisen tunnin unien jälkeen. Terveelle se ei merkkaa mitään, mutta herätessäni ennen aikojani johonkin meteliin se on elimistölle hirveä stressi, joka tarkoittaa omassa borrelioosissani kauheaa, kaikkialla jäytävää luusärkyä.
Se tapahtuu kuin nakutettu kolmisen nelisen tunnin unien jälkeen, että luuytimiä myöten särkee kuin riivattu, mutta jos saa nukkua kunnon levolliset unet rauhassa, mitään luusärkyäkään ei ole.
Mitä sitten, kun tänä aamuna taas särki? Yrittää lämmittää villaneuleilla ja lämpöpullolla niitä jäytäviä luita. Vasaran naputus on jo loppunut, muttei unikaan tule, vaikka korvatulppa on korvassa ja cd soi hiljaa. Olen ottanut jo kipulääkettä, johon turvaudun vain harvoin, luiden jäytäessä edelleen. Kipu on niin terävää ja vihlovaa, ettei 50 milligrammaa Voltaren Rapidia tehoa siihen juuri yhtään.
Toinen juttu on se, että keuhkojani ahdistaa nielemis- ja hengittämisongelman vaivattua enemmän. Joka päivä on muistettava puhaltaa pulloon saadakseen liman keuhkoputkista pois. Ongelma muistuttaa kyllä itsestään niin kauan, parhaillaankin, että pulloon muistaa puhaltaa.
Pitkiä viestejä ja oleellisia asioita, voisi olla tämän ja monen muun otsikkona. Katsoessani edeltä, mistä kohtaa poikkaisisin, ettei tule liian pitkää viestiä, se ei käynyt mistään yrittäessäni juuri viitata kyseisiin asioihin.
Edellä kirjoitan, että on muistettava puhaltaa pulloon joka päivä saadakseen liman keuhkoputkista pois. En ole muistanut enkä jaksanut tehdä niin kahteen päivään.
Kun on tietty energiamäärä käytössä, sitä ei riitä joka paikkaan. Ei pysty millään pitämään kaikkia palloja ilmassa yhtä aikaa. Väsyy ja toiset pallot tippuvat maahan, välillä kaikki ja joskus lopullisesti.
Olen alkanut sentään valmistaa Cat's Claw'sta ja inkiväärirouheesta haudutettua teetä isoon kannuun niin, että sitä on joka päivä saatavilla joko kuumana tai kylmänä laittaen lopun teen jääkaappiin. Sillähän on niin hyvä tehokin Eva Sapin ja kumppanusten tutkittua Samentoa, jossa kissankynsi pistetään rahoiksi. Motiiviani teen keittelyyn lisää se, että täällä on nyt kaksi hoidettavaa, niin kuin kerron tuolla, jos huomasitte. Ketään ei pure punkki kaupassa, paitsi minua, eikä punkki tipu kenenkään päälle puusta, paitsi poikani päälle, vieläpä viimeisellä viikolla oltuamme muuttamassa pois Helsingistä. En kerro tässä sen enempää poikani asioista, mutta ottaessaan huomioon lähtökohdat ja borrelioosin luonteen täällä keitetään Uncaria tomentosaa kahdelle.
Päivä on ollut pitkä, kello tulee kaksi aamuyöllä ja vielä pitäisi jatkaa. Onneksi sain nukuttua yön vähän paremmin johtuen kai siitä, että jätin jälleen kerran syömisen väliin, vaikka teki ihan hirveästi mieli hapankorppua toisen mussuttaessa milloin mitäkin ruokaa. Siperian opettaessa meikäläistä muistin, mitä hapankorppujen kanssa aiemmin tapahtui ja jätin väliin, jossa yhteydessä päivän toiset lääkkeetkin unohtuivat ottaa.
Jos on aivan pakko valita, unet vai ruoka, unet vievät voiton valvomisesta jo tarpeeksi riutuneella, jonka takia paino ei pääse nousemaan, päinvastoin.
Ennen ylösnousua mieleeni nousi niitä näitä ajatuksia, joita pohdin, kuten kaikkea lukemaani ja kokemaani. Nytkin muokkailin ja kehittelin otsikoita maatessani siinä vielä pötköllään. Yksi oli luterilaisen kirkon rappiotilasta, piispojen läträtessä kansan laskuun viinaa. Olen aina ihmetellyt Irja Askolan lihomista, luullen hänen vain syöpötelleen epäterveellisesti, mutta Helsingin piispahan nauttii paljon myös alkoholia, joka selittää paisumisen. Toinen teema liittyi terveydenhuoltoon, kun mainokset ja käytäntö eivät kohtaa. Mainostettaessa palvelua www.valinnanvapaus.fi voitaisiin aivan hyvin ohjata osoitteeseen www.vaihda-lehmä-toiseen-samanlaiseen-lehmään.fi johtaessaan vähemmän harhaan. Parempaa palvelua ei ole se, että vain mainostetaan paremmaksi ja valkaistaan mainoksissa esiintyvien hampaat.
Oltuani päivällä vähän aikaa pihalla, kun lämpöä oli vajaan parinkymmenen asteen hujakoilla, mutta tuuli viileähköä, otsaani ja päätäni nakersi ikävästi sen jälkeen. Illalla lähtiessämme lenkille kun ulkona oli viitisentoista astetta lämmintä, tiesin jo etukäteen, että pipo on laitettava päähän - keskellä kesää. Poikani pyysi laittamaan vielä hupparin hupun, että näyttäisi paremmalta niin. Riskinä kaikessa on se, että joku vetää minua vielä turpaan joutuessani kulkemaan talvitamineissa keskellä kesää hyvinvointi-Suomessa, jossa palvelut ja terveydenhuolto pelaavat.
Jk. klo 3.29. Oireista jäi mainitsematta toispuoleinen nuha, joka tulee yleensä oikeasta sieraimesta. Sillä lailla tätä kaikkea luulotautia pukkaa, Hesassa ennen ja Mansessa nykyään.
Voi, tätä luulotautia.
Toisille kuuluu hyvinvointiyhteiskunta, toisille hidas kidutus.
Olenko nukkunut tuntiakaan?
Reisien vihloessa edestä ja takaa kankusta vuoroteltava lämpöpullon paikkaa.
Vähän rankkaa puuhaa, kun pitäisi voida nukkua.
Hengitys on raskasta, keuhkoja ahdistaa oikealta, vaikka jaksoin puhaltaa pulloon kolmen päivän jälkeen.
Höyryhengitystä en ole jaksanut ottaa, tehtävä henkitoreissaan seuraavaksi.
Limaa valuu yöllä nieluun, kun ei luulotaudissa nukkuessaan hengitä ja niele normaalisti.
Sain harvinaisen hyväntahtoiselta ja herttaiselta keuhkolääkäriltä vuosi sitten lähetteen keuhkojen MRI:hin, muttei sitä ole voitu ottaa missään vanhan naisen lähetteen mennessä hukkaan.
Poikkeustapauksia lukuun ottamatta lääkärikunta elää kollektiivisessa valheessa eikä heiltä saa mitään apua.
Pahinta kollektiivinen valhe on terveyskeskuksissa, joissa ei edes kannata käydä itseään kiusaamassa ja menettämässä viimeisiä voimiaan.
Viesti 12125To 23 Kes 2016, 3:15 (GMT+3) Aihe: Re: Toisille kuuluu hyvinvointiyhteiskunta, toisille hidas kidutus.
Admin 22.6.2016 klo 8.42 kirjoitti:
Admin 21.6.2016 klo 3.07 kirjoitti:
Admin 19.6.2016 klo 15.28 kirjoitti:
Admin 19.6.2016 klo 1.19 kirjoitti:
Admin 18.6.2016 klo 12.26 kirjoitti:
Admin 18.6.2016 klo 2.11 kirjoitti:
Admin 17.6.2016 klo 12.00 kirjoitti:
Tukka takkuisena juonut vasta pahaa, vanhaa kahvia.
Miksei elämä voi olla vaan hauskaa ja mukavaa?
Hetken aikaa voi olla hyvä mieli, muttei vääryydet unohdu. Ei voi vaan nauraa päälle, että kiva juttu, kun lyötte lyötyä kuin vierasta sikaa ja potkitte sairaita lisää.
Suomessa moralisoidaan ja ihmetellään hurskaina sitä, miten jossain muualla raiskauksen uhrit voidaan pahoinpidellä, jopa tappaa ja tuomita kuolemaan.
Mutta täällähän kiusataan sairaita, minkä ehditään. "Oikeus" on sitä, että saadaan se rääkätty kärsimään vielä lisää. Jos häntä on kiusattu, kiusataan vielä lisää; haetaan vaikka ambulanssilla sairaalaan kiusaajien silmien edestä, jotka jäävät ilkkumaan perään. Tai jos hänelle on pahoinpitelemällä aiheutettu aivovamma, pistetään pahoinpidelty pakkohoitoon pahoinpitelijän päästessä kuin koira veräjästä.
Hirveä sarvikuonolauma vyöryy päälle ja jyrää raukkamaisesti ylivoimalla sen yhden. Suomessa. Täällä lintukodossa.
+ + +
Miksi sen tukka on takkuinen, voin kuulla moralisoinnin äänen.
Siksi, ettei ole jaksanut kammata sitä vielä.
Miksi juo vanhaa pahaa kahvia?
Siksi, ettei ole saanut vielä uutta.
+ + +
Suomi on täynnä ilkeitä ja häijyjä ihmisiä, joita voi olla ihan kotinurkissa tai tuttavapiirissä.
Sukulaisissa.
Kun ajattelen kummitätiäni, tulee vain paha mieli.
Admin 18.3.2016 klo 15.57 kirjoitti:
Kun elämästä ei voi nauttia enää niin kuin ennen, jäljellä on vain vähäiset nautinnot. Lokakuussa, ennen kuin varsinainen hullunmylly iski päälle voimalla, poikani toi minulle Krupsin kahvimyllyn, josta on ollut paljon iloa. Alkoholin ollessa paitsiossa juodessani vain otsonoitua vettä erilaisten rohtojen kera ja öisin hedelmäteetä, vastajauhetusta papukahvista on ollut paljon iloa. Juon tavallista suodatinkahvia edelleenkin, mutta välillä on mukava herkutella oikein kunnon papukahvillakin. Kerrottuani kummitädilleni innoissani asiasta, että Juhla Mokan pavuista tulee parasta kahvia, hänellä oli tympeä ilme kasvoillaan. Ajattelin hänenkin Juhla Mokan ystävänä innostuvan, lytätessään minua kaikesta. Mutta juhlat olivat päättyneet ja hänen naamionsa valahtanut alas paljastaen kaiken, mitä hän oli vuosien varrella ajatellut ja päätellyt. Astmaan sairastumiseni saattoi vielä ymmärtää, muttei kroonista poskiontelontulehdusta eikä borrelioosia epämääräisine oireineen, joten minussa täytyi viirata jotain, viimeistään ambulanssikyydityksen jälkeen, josta menin hänellekin kertomaan.
Olimme juuri olleet poikani kanssa katsomassa yhtä asuntoa ajateltuamme voida poiketa samalla reissulla kylässä, jos sopisi. Mutta puhelin oli varattu yrittäessäni soittaa parikin kertaa, ja soittaessaan takaisin kummitätini kertoi puhuneensa vanhan työkaverinsa kanssa. Tätini on ollut osana työyhteisöä ja parempaa porukkaa, jossa on tehty vaikka minkälaisia rikoksia ihmisyyttä vastaan. En syytä tätiäni mistään, mutta jonkinlaista suhteellisuudentajua olisin toivonut. Mikäli hän ja kaltaisensa - joilla ei ole mitään käsitystä tekstin tuottamisen vaatimuksista ja siihen menevästä ajasta - lukevat näitä kirjoituksia, tiedoksi vaan, ettei kaikesta voi kertoa yhtä aikaa. Lyhyessä puhelussakin jää paljon sanomatta niin kuin jossain lääkärin vastaanotolla, vaikka olisi kuinka kipeä ja kärsisi monesta sairaudesta yhtä aikaa. Koko viime kesänkin kirjoittaessani aamusivuja pidin reisieni päällä lämpötyynyä särkyä vastaan kuten nyt ja samasta syystä lataan lämpöpullon joka yö peittovuoreni alle sänkyyn ja käytän yhtä tai kahta myssyä nukkuessani.
On mahdotonta kirjoittaa sairaana joka ikisestä asiasta ylittäessäni itseni pystyessäni edes tähän, mutta niin kuin sanoin, kirjoitan niin kauan kuin henki pihisee siitä, mitä olen kokenut.
Lainaus edellä tuolta potiessani sieni-infektiota edelleen. Maaliskuusta alkaen on sentään ollut oikeat lääkkeet, jotka ovat auttaneet paljon. Mutta sitten kun loppuu terbinafiini, jonka jälkeen flukonatsoli, mitä sitten? Suomettuneet lääkärit haluavat olla oikeassa, vaikka väärät lääkkeet kuten kortisoni ovat tappavia sieni-infektiossa. Mieluummin uhrataan henki kuin uhmataan pinttyneitä opinkappaleita siitä, etteikö sieni voisi elää lähes huomaamattomana muuallakin kuin vain varpaanvälissä, että poskiontelossa sen pitäisi olla joku möykky, jotain muuta kuin hiivamuodossa oleva dimorfinen sieni, josta lääkärit eivät ymmärrä mitään.
Koko ajan päässäni on ollut oireita, vaikken olekaan raportoinut siitä täällä. Jos jotakuta kiitän, niin Jumalan johdatusta oikeiden lääkkeiden saamisessa auttaessaan niin paljon. Huolettomia, arvokkaita päiviä riittää muutamaksi kuukaudeksi, niin kauan kuin oikeita lääkkeitä riittää, tosin varpaille vaan, jonka jälkeen voi vain arvailla, mitä tapahtuu. Mitä sitkeä sieni tykkää hoidon lopettamisesta? Ei ole satua se, mistä olen kertonut, kaikki ne oireet ja pään vihlominen ja kalvaminen ennen sienikuurin aloittamista 2.3.2016. Suomesta ei ainakaan apua saa, mutta lääkärit voivat ottaa väärällä lääkityksellä nirrin pois.
Psyykenlääkkeistäkään ei ole sieni-infektiossa mitään apua, mutta voivat turruttaa ja tappaa. Mieleeni on tullut sekin, kuinka paljon ihmisiä on menehtynyt hoitovirheiden uhrina mielisairaaloissa ja psykiatrisilla osastoilla, kun siitä ei ole raportoitu mitään. Kiinnostaisi tietää, mitä puoskarointi ja ihmisten hengellä leikkiminen maksaa täällä ihmisoikeuksien takapajulassa, jossa nujertaminen on ainoa kommunikointimuoto; kun jo lapsesta lähtien opetetaan alistumaan ja kärsimään erilaisuuden hyväksymisen ja todellisen sivistyksen sijaan, jota Suomessa ei sallita niin kuin muissa länsimaissa.
Nujertaminen on tärkeää. On tärkeää tukahduttaa erilaiset mielipiteet ja sallia vain vahvemman totuus, joka lienee enemmän miesten kuin naisten ja enemmän mies- kuin naislääkäreiden totuutta. Suomi on hyvin syrjivä ja sovinistinen kaikessa.
Muistan esimerkiksi Riitta Kauppisen tapauksen kauan sitten. Minua pöyristytti kummitätini asenne todettuaan, että "kyllä siinä on jotain" - siis jotain hullua kollegalääkäreiden toimitettua pakkohoitoon legionellabakteerin takia, joka vaivasi potilaita. Lääkäreiden epäeettiset kollegiaalisuusohjeet estävät tehokkaasti kaiken kritiikin ja ylläpitävät nokkimisjärjestystä, jossa ylin lääkärimafia määrää tahdin. Ajattelun hintana voi olla pakkohoitoon toimittaminen, etenkin naislääkäreillä. Näppärää mafialle, eikö totta. Pidä suusi kiinni, tai pääset mielisairaalaan. Eikä kukaan kritisoi tai puhu Suomessa mitään.
Jälki on erinäköistä, mihin kirjoittaa ensimmäiset sanansa yön jälkeen. Purettuaan paineet voi keskittyä muuhun, jos jaksaa, mutta voinnista voi saada liian siloisen kuvan.
Kun ei voi edes syödä normaalisti vatsaansa täyteen niin kuin ihmiset yleensä. Viime yön syntini puolilta öin oli hapankorput margariinin kera. Käytän hyvälaatuista kasvimargariinia ihan sen takia, ettei verenkiertoni kaikesta hehkutuksesta huolimatta kestä voita suonikohjuongelman pahetessa heti. Mitä juoksevampaa ja pehmeämpää rasvaa, sen parempi. Hapankorppujen päällä levitettävää, maistuessaan liiankin hyvälle. Korppuja taisi mennä kymmenen tai ylikin laskematta määrää tai kaloreita, joihin en kiinnitä mitään huomiota. Kaloripommit eivät lihota vaan jokin muu, alkoholi, tai jos puputtaa ruokaa koko ajan ja elää syödäkseen.
Hapankorpuissa taisi olla vaan liikaa suolaa yötä vasten, sillä mennessäni aamuyöllä nukkumaan sydämeni hakkasi niin, ettei nukkumisesta tahtonut tulla mitään. Se oli sitä saatanan takykardiaa, joka jatkui ja jatkui vaan. Ääreisverenkierron ongelmien ja Raynaudin takia en voi käyttää edes beetasalpaajia heikentäessään verenkiertoa entisestään. Sänkyni vieressä on ubikinonia juuri tällaisia tilanteita varten, mutta olin syönyt purkin loppuun enkä tiedä, onko sitä enää muuallakaan.
Aika vetämätön olo on tuollaisen yön jälkeen. Menen keittämään kahvia saatuani Lidlistä taas hurjan hyvää Mövenpickiä, jota olen juonut jo monta paketillista, jonka jälkeen kasvopesulle ja aamusivuja ja näitä purnauksia ja kuulumisia kirjoittamaan.
Jonkunlaista väsymystä foorumin jatkuvassa päivittelyssä eikä ihmekään kirjoittamisen viedessä niin paljon aikaa. Aamusivuista en luovu niin kauan kuin kynä pysyy kädessä. Niihin tallentuu kaikkein tärkein data ihan manuaalisesti rustaamalla, joka on osoittautunut toimivaksi systeemiksi. Etsin juuri päivällä uusia mappeja, jos olisin löytänyt Tigerista samanlaisia kuin viimeksi olen käyttänyt. Edellinen mappi reissasi mukanani aika erikoisissa paikoissa; oikeussalissa tehdessäni reaaliaikaisia muistiinpanoja, ambulanssikyydissä ja mielenterveyden arvioinnissa mukana käsilaukussa Rukousystävien lehden takana, jonka poliisikin näki kurkattuaan laukkuuni, ettei siellä olisi mitään vaarallista. Sama mappi on reissannut edestakaisin Helsingin ja Tallinnan väliä, sitä on päivitetty ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen sairaalassa, toimien tällä hetkellä väliaikaisarkistona maalis-, huhti- ja toukokuun aamusivuilleni, kunnes hävitän sen kokonaan. Nykyiselle mapilleni kävi vähän ikävästi istahdettuani sen päälle niin, että pahvi meni ryttyyn eikä toimi niin tukevana kirjoitusalustana enää. Mitkään niistä eivät ole ikuisia, kaikki on uusittava ajallaan.
Huomasin vaan lauantaina sivujani kirjoittaessani, että viime yöstä jäi edelle kirjaamatta kokonaan hengenahdistus, joka vaivasi taas. Olen joutunut viime aikoina puhaltamaan joka päivä pulloon saadakseni keuhkoputkiin valuneen liman pois. Ubikinonia löytyi vielä pari kapselia ennen kuin saan lisää ollessaan tosi tyyriitä. Otsa ja pää oireilevat edelleen, mutta toistaiseksi on vielä oikeat lääkkeet, jotka hillitsevät oireita. Jotain häikkää kuitenkin, jos ajattelee, että joku ostaa ihan tosissaan keskellä kesää pipolankaa niin kuin minä kolme kerää akryyliä tietämättä, kuka jaksaisi neuloa ne.
Kopioin edelle taas liudan viestejä, tällä kertaa ketjusta "Mitäs sää - Herran ilmoja pitelee", joihin kaikkiin on merkattava lähde, joka on aika hidasta ja tarkkaa puuhaa, kun linkin pitäisi osoittaa vielä oikeaan paikkaan. Näköjään kopioidut viestit kasvattavat foorumin viestien kokonaismäärää, muttei kirjoittamieni viestieni määrää, tämän ollessa 10100. viestini.
Yön mennessä myöhään tärkeästä aiheesta kirjoittaessani toivoin voivani nukkua pitkään aamulla, onhan pyhäpäiväkin, jota lepopäivää kunnioitan kristittynä ja jota elimistöni kaipaa kipeästi. Arkena jos menee myöhään, kun ulkoa voi kantautua sisään raskaiden ajoneuvojen ääniä ja muuta meteliä, laitan korvaani hyväksi osoittautuneet korvatulpat, joista kerron täällä. Nyt kun on sunnuntai, arvelin aamulla olevan hiljaista levätäkseni tarpeeksi pitkään. Ikävä kyllä heräsin vasaran ääniin jo kymmenen maissa vain nelisen tunnin unien jälkeen. Terveelle se ei merkkaa mitään, mutta herätessäni ennen aikojani johonkin meteliin se on elimistölle hirveä stressi, joka tarkoittaa omassa borrelioosissani kauheaa, kaikkialla jäytävää luusärkyä.
Se tapahtuu kuin nakutettu kolmisen nelisen tunnin unien jälkeen, että luuytimiä myöten särkee kuin riivattu, mutta jos saa nukkua kunnon levolliset unet rauhassa, mitään luusärkyäkään ei ole.
Mitä sitten, kun tänä aamuna taas särki? Yrittää lämmittää villaneuleilla ja lämpöpullolla niitä jäytäviä luita. Vasaran naputus on jo loppunut, muttei unikaan tule, vaikka korvatulppa on korvassa ja cd soi hiljaa. Olen ottanut jo kipulääkettä, johon turvaudun vain harvoin, luiden jäytäessä edelleen. Kipu on niin terävää ja vihlovaa, ettei 50 milligrammaa Voltaren Rapidia tehoa siihen juuri yhtään.
Toinen juttu on se, että keuhkojani ahdistaa nielemis- ja hengittämisongelman vaivattua enemmän. Joka päivä on muistettava puhaltaa pulloon saadakseen liman keuhkoputkista pois. Ongelma muistuttaa kyllä itsestään niin kauan, parhaillaankin, että pulloon muistaa puhaltaa.
Pitkiä viestejä ja oleellisia asioita, voisi olla tämän ja monen muun otsikkona. Katsoessani edeltä, mistä kohtaa poikkaisisin, ettei tule liian pitkää viestiä, se ei käynyt mistään yrittäessäni juuri viitata kyseisiin asioihin.
Edellä kirjoitan, että on muistettava puhaltaa pulloon joka päivä saadakseen liman keuhkoputkista pois. En ole muistanut enkä jaksanut tehdä niin kahteen päivään.
Kun on tietty energiamäärä käytössä, sitä ei riitä joka paikkaan. Ei pysty millään pitämään kaikkia palloja ilmassa yhtä aikaa. Väsyy ja toiset pallot tippuvat maahan, välillä kaikki ja joskus lopullisesti.
Olen alkanut sentään valmistaa Cat's Claw'sta ja inkiväärirouheesta haudutettua teetä isoon kannuun niin, että sitä on joka päivä saatavilla joko kuumana tai kylmänä laittaen lopun teen jääkaappiin. Sillähän on niin hyvä tehokin Eva Sapin ja kumppanusten tutkittua Samentoa, jossa kissankynsi pistetään rahoiksi. Motiiviani teen keittelyyn lisää se, että täällä on nyt kaksi hoidettavaa, niin kuin kerron tuolla, jos huomasitte. Ketään ei pure punkki kaupassa, paitsi minua, eikä punkki tipu kenenkään päälle puusta, paitsi poikani päälle, vieläpä viimeisellä viikolla oltuamme muuttamassa pois Helsingistä. En kerro tässä sen enempää poikani asioista, mutta ottaessaan huomioon lähtökohdat ja borrelioosin luonteen täällä keitetään Uncaria tomentosaa kahdelle.
Päivä on ollut pitkä, kello tulee kaksi aamuyöllä ja vielä pitäisi jatkaa. Onneksi sain nukuttua yön vähän paremmin johtuen kai siitä, että jätin jälleen kerran syömisen väliin, vaikka teki ihan hirveästi mieli hapankorppua toisen mussuttaessa milloin mitäkin ruokaa. Siperian opettaessa meikäläistä muistin, mitä hapankorppujen kanssa aiemmin tapahtui ja jätin väliin, jossa yhteydessä päivän toiset lääkkeetkin unohtuivat ottaa.
Jos on aivan pakko valita, unet vai ruoka, unet vievät voiton valvomisesta jo tarpeeksi riutuneella, jonka takia paino ei pääse nousemaan, päinvastoin.
Ennen ylösnousua mieleeni nousi niitä näitä ajatuksia, joita pohdin, kuten kaikkea lukemaani ja kokemaani. Nytkin muokkailin ja kehittelin otsikoita maatessani siinä vielä pötköllään. Yksi oli luterilaisen kirkon rappiotilasta, piispojen läträtessä kansan laskuun viinaa. Olen aina ihmetellyt Irja Askolan lihomista, luullen hänen vain syöpötelleen epäterveellisesti, mutta Helsingin piispahan nauttii paljon myös alkoholia, joka selittää paisumisen. Toinen teema liittyi terveydenhuoltoon, kun mainokset ja käytäntö eivät kohtaa. Mainostettaessa palvelua www.valinnanvapaus.fi voitaisiin aivan hyvin ohjata osoitteeseen www.vaihda-lehmä-toiseen-samanlaiseen-lehmään.fi johtaessaan vähemmän harhaan. Parempaa palvelua ei ole se, että vain mainostetaan paremmaksi ja valkaistaan mainoksissa esiintyvien hampaat.
Oltuani päivällä vähän aikaa pihalla, kun lämpöä oli vajaan parinkymmenen asteen hujakoilla, mutta tuuli viileähköä, otsaani ja päätäni nakersi ikävästi sen jälkeen. Illalla lähtiessämme lenkille kun ulkona oli viitisentoista astetta lämmintä, tiesin jo etukäteen, että pipo on laitettava päähän - keskellä kesää. Poikani pyysi laittamaan vielä hupparin hupun, että näyttäisi paremmalta niin. Riskinä kaikessa on se, että joku vetää minua vielä turpaan joutuessani kulkemaan talvitamineissa keskellä kesää hyvinvointi-Suomessa, jossa palvelut ja terveydenhuolto pelaavat.
Jk. klo 3.29. Oireista jäi mainitsematta toispuoleinen nuha, joka tulee yleensä oikeasta sieraimesta. Sillä lailla tätä kaikkea luulotautia pukkaa, Hesassa ennen ja Mansessa nykyään.
Voi, tätä luulotautia.
Toisille kuuluu hyvinvointiyhteiskunta, toisille hidas kidutus.
Olenko nukkunut tuntiakaan?
Reisien vihloessa edestä ja takaa kankusta vuoroteltava lämpöpullon paikkaa.
Vähän rankkaa puuhaa, kun pitäisi voida nukkua.
Hengitys on raskasta, keuhkoja ahdistaa oikealta, vaikka jaksoin puhaltaa pulloon kolmen päivän jälkeen.
Höyryhengitystä en ole jaksanut ottaa, tehtävä henkitoreissaan seuraavaksi.
Limaa valuu yöllä nieluun, kun ei luulotaudissa nukkuessaan hengitä ja niele normaalisti.
Sain harvinaisen hyväntahtoiselta ja herttaiselta keuhkolääkäriltä vuosi sitten lähetteen keuhkojen MRI:hin, muttei sitä ole voitu ottaa missään vanhan naisen lähetteen mennessä hukkaan.
Poikkeustapauksia lukuun ottamatta lääkärikunta elää kollektiivisessa valheessa eikä heiltä saa mitään apua.
Pahinta kollektiivinen valhe on terveyskeskuksissa, joissa ei edes kannata käydä itseään kiusaamassa ja menettämässä viimeisiä voimiaan.
Oikeasti näiden sairauksien kanssa eläminen on helvetin raskasta ja pelkkää kidutusta, niin kuin edellä kerron. Kaukana jostain luulotaudista, josta lääkärit kehtaavat edes puhua.
Poikani huomasi jo kauan sitten, että vatsani on täynnä luomia, joista hän on ollut huolissaan. Luomia on noussut kuin sieniä sateella poskiontelotulehduksen alettua alkuvuonna 2010 tekemäni hometestin jälkeen, josta sain jonkun helvetillisen tartunnan. Vatsani alkoi täristä ja elimistö on lykännyt myrkkyjä ihoon, niihin luomiin, joita on isompia ja pienempiä ihan vieri vieressä.
Olkoon. Olkoot kaikki. On tyydyttävä siihen, mitä ei voi muuttaa, ja tehtävä sitä, mihin voi vaikuttaa. Olen harjoitellut tätä kirjoittamista kurinalaisesti jo pitkään. Vasta äsken kirjoitin eiliset aamusivut loppuun oikolukien ne huomenna ennen uusia aamusivuja. Tähän minä voin vaikuttaa ja tätä minä teen. Jos ei kerran voi hoidattaa itseään kuntoon, niin sitten ei voi. Ompelin jo monta vuotta keskeneräisinä olleet hautauspuvutkin valmiiksi.
Viesti 12130Ma 27 Kes 2016, 2:41 (GMT+3) Aihe: Toisille kuuluu hoito, toiset saavat sairastaa näkymättöminä.
Admin 23.6.2016 klo 3.15 kirjoitti:
Admin 22.6.2016 klo 8.42 kirjoitti:
Admin 21.6.2016 klo 3.07 kirjoitti:
Admin 19.6.2016 klo 15.28 kirjoitti:
Admin 19.6.2016 klo 1.19 kirjoitti:
Admin 18.6.2016 klo 12.26 kirjoitti:
Admin 18.6.2016 klo 2.11 kirjoitti:
Admin 17.6.2016 klo 12.00 kirjoitti:
Tukka takkuisena juonut vasta pahaa, vanhaa kahvia.
Miksei elämä voi olla vaan hauskaa ja mukavaa?
Hetken aikaa voi olla hyvä mieli, muttei vääryydet unohdu. Ei voi vaan nauraa päälle, että kiva juttu, kun lyötte lyötyä kuin vierasta sikaa ja potkitte sairaita lisää.
Suomessa moralisoidaan ja ihmetellään hurskaina sitä, miten jossain muualla raiskauksen uhrit voidaan pahoinpidellä, jopa tappaa ja tuomita kuolemaan.
Mutta täällähän kiusataan sairaita, minkä ehditään. "Oikeus" on sitä, että saadaan se rääkätty kärsimään vielä lisää. Jos häntä on kiusattu, kiusataan vielä lisää; haetaan vaikka ambulanssilla sairaalaan kiusaajien silmien edestä, jotka jäävät ilkkumaan perään. Tai jos hänelle on pahoinpitelemällä aiheutettu aivovamma, pistetään pahoinpidelty pakkohoitoon pahoinpitelijän päästessä kuin koira veräjästä.
Hirveä sarvikuonolauma vyöryy päälle ja jyrää raukkamaisesti ylivoimalla sen yhden. Suomessa. Täällä lintukodossa.
+ + +
Miksi sen tukka on takkuinen, voin kuulla moralisoinnin äänen.
Siksi, ettei ole jaksanut kammata sitä vielä.
Miksi juo vanhaa pahaa kahvia?
Siksi, ettei ole saanut vielä uutta.
+ + +
Suomi on täynnä ilkeitä ja häijyjä ihmisiä, joita voi olla ihan kotinurkissa tai tuttavapiirissä.
Sukulaisissa.
Kun ajattelen kummitätiäni, tulee vain paha mieli.
Admin 18.3.2016 klo 15.57 kirjoitti:
Kun elämästä ei voi nauttia enää niin kuin ennen, jäljellä on vain vähäiset nautinnot. Lokakuussa, ennen kuin varsinainen hullunmylly iski päälle voimalla, poikani toi minulle Krupsin kahvimyllyn, josta on ollut paljon iloa. Alkoholin ollessa paitsiossa juodessani vain otsonoitua vettä erilaisten rohtojen kera ja öisin hedelmäteetä, vastajauhetusta papukahvista on ollut paljon iloa. Juon tavallista suodatinkahvia edelleenkin, mutta välillä on mukava herkutella oikein kunnon papukahvillakin. Kerrottuani kummitädilleni innoissani asiasta, että Juhla Mokan pavuista tulee parasta kahvia, hänellä oli tympeä ilme kasvoillaan. Ajattelin hänenkin Juhla Mokan ystävänä innostuvan, lytätessään minua kaikesta. Mutta juhlat olivat päättyneet ja hänen naamionsa valahtanut alas paljastaen kaiken, mitä hän oli vuosien varrella ajatellut ja päätellyt. Astmaan sairastumiseni saattoi vielä ymmärtää, muttei kroonista poskiontelontulehdusta eikä borrelioosia epämääräisine oireineen, joten minussa täytyi viirata jotain, viimeistään ambulanssikyydityksen jälkeen, josta menin hänellekin kertomaan.
Olimme juuri olleet poikani kanssa katsomassa yhtä asuntoa ajateltuamme voida poiketa samalla reissulla kylässä, jos sopisi. Mutta puhelin oli varattu yrittäessäni soittaa parikin kertaa, ja soittaessaan takaisin kummitätini kertoi puhuneensa vanhan työkaverinsa kanssa. Tätini on ollut osana työyhteisöä ja parempaa porukkaa, jossa on tehty vaikka minkälaisia rikoksia ihmisyyttä vastaan. En syytä tätiäni mistään, mutta jonkinlaista suhteellisuudentajua olisin toivonut. Mikäli hän ja kaltaisensa - joilla ei ole mitään käsitystä tekstin tuottamisen vaatimuksista ja siihen menevästä ajasta - lukevat näitä kirjoituksia, tiedoksi vaan, ettei kaikesta voi kertoa yhtä aikaa. Lyhyessä puhelussakin jää paljon sanomatta niin kuin jossain lääkärin vastaanotolla, vaikka olisi kuinka kipeä ja kärsisi monesta sairaudesta yhtä aikaa. Koko viime kesänkin kirjoittaessani aamusivuja pidin reisieni päällä lämpötyynyä särkyä vastaan kuten nyt ja samasta syystä lataan lämpöpullon joka yö peittovuoreni alle sänkyyn ja käytän yhtä tai kahta myssyä nukkuessani.
On mahdotonta kirjoittaa sairaana joka ikisestä asiasta ylittäessäni itseni pystyessäni edes tähän, mutta niin kuin sanoin, kirjoitan niin kauan kuin henki pihisee siitä, mitä olen kokenut.
Lainaus edellä tuolta potiessani sieni-infektiota edelleen. Maaliskuusta alkaen on sentään ollut oikeat lääkkeet, jotka ovat auttaneet paljon. Mutta sitten kun loppuu terbinafiini, jonka jälkeen flukonatsoli, mitä sitten? Suomettuneet lääkärit haluavat olla oikeassa, vaikka väärät lääkkeet kuten kortisoni ovat tappavia sieni-infektiossa. Mieluummin uhrataan henki kuin uhmataan pinttyneitä opinkappaleita siitä, etteikö sieni voisi elää lähes huomaamattomana muuallakin kuin vain varpaanvälissä, että poskiontelossa sen pitäisi olla joku möykky, jotain muuta kuin hiivamuodossa oleva dimorfinen sieni, josta lääkärit eivät ymmärrä mitään.
Koko ajan päässäni on ollut oireita, vaikken olekaan raportoinut siitä täällä. Jos jotakuta kiitän, niin Jumalan johdatusta oikeiden lääkkeiden saamisessa auttaessaan niin paljon. Huolettomia, arvokkaita päiviä riittää muutamaksi kuukaudeksi, niin kauan kuin oikeita lääkkeitä riittää, tosin varpaille vaan, jonka jälkeen voi vain arvailla, mitä tapahtuu. Mitä sitkeä sieni tykkää hoidon lopettamisesta? Ei ole satua se, mistä olen kertonut, kaikki ne oireet ja pään vihlominen ja kalvaminen ennen sienikuurin aloittamista 2.3.2016. Suomesta ei ainakaan apua saa, mutta lääkärit voivat ottaa väärällä lääkityksellä nirrin pois.
Psyykenlääkkeistäkään ei ole sieni-infektiossa mitään apua, mutta voivat turruttaa ja tappaa. Mieleeni on tullut sekin, kuinka paljon ihmisiä on menehtynyt hoitovirheiden uhrina mielisairaaloissa ja psykiatrisilla osastoilla, kun siitä ei ole raportoitu mitään. Kiinnostaisi tietää, mitä puoskarointi ja ihmisten hengellä leikkiminen maksaa täällä ihmisoikeuksien takapajulassa, jossa nujertaminen on ainoa kommunikointimuoto; kun jo lapsesta lähtien opetetaan alistumaan ja kärsimään erilaisuuden hyväksymisen ja todellisen sivistyksen sijaan, jota Suomessa ei sallita niin kuin muissa länsimaissa.
Nujertaminen on tärkeää. On tärkeää tukahduttaa erilaiset mielipiteet ja sallia vain vahvemman totuus, joka lienee enemmän miesten kuin naisten ja enemmän mies- kuin naislääkäreiden totuutta. Suomi on hyvin syrjivä ja sovinistinen kaikessa.
Muistan esimerkiksi Riitta Kauppisen tapauksen kauan sitten. Minua pöyristytti kummitätini asenne todettuaan, että "kyllä siinä on jotain" - siis jotain hullua kollegalääkäreiden toimitettua pakkohoitoon legionellabakteerin takia, joka vaivasi potilaita. Lääkäreiden epäeettiset kollegiaalisuusohjeet estävät tehokkaasti kaiken kritiikin ja ylläpitävät nokkimisjärjestystä, jossa ylin lääkärimafia määrää tahdin. Ajattelun hintana voi olla pakkohoitoon toimittaminen, etenkin naislääkäreillä. Näppärää mafialle, eikö totta. Pidä suusi kiinni, tai pääset mielisairaalaan. Eikä kukaan kritisoi tai puhu Suomessa mitään.
Jälki on erinäköistä, mihin kirjoittaa ensimmäiset sanansa yön jälkeen. Purettuaan paineet voi keskittyä muuhun, jos jaksaa, mutta voinnista voi saada liian siloisen kuvan.
Kun ei voi edes syödä normaalisti vatsaansa täyteen niin kuin ihmiset yleensä. Viime yön syntini puolilta öin oli hapankorput margariinin kera. Käytän hyvälaatuista kasvimargariinia ihan sen takia, ettei verenkiertoni kaikesta hehkutuksesta huolimatta kestä voita suonikohjuongelman pahetessa heti. Mitä juoksevampaa ja pehmeämpää rasvaa, sen parempi. Hapankorppujen päällä levitettävää, maistuessaan liiankin hyvälle. Korppuja taisi mennä kymmenen tai ylikin laskematta määrää tai kaloreita, joihin en kiinnitä mitään huomiota. Kaloripommit eivät lihota vaan jokin muu, alkoholi, tai jos puputtaa ruokaa koko ajan ja elää syödäkseen.
Hapankorpuissa taisi olla vaan liikaa suolaa yötä vasten, sillä mennessäni aamuyöllä nukkumaan sydämeni hakkasi niin, ettei nukkumisesta tahtonut tulla mitään. Se oli sitä saatanan takykardiaa, joka jatkui ja jatkui vaan. Ääreisverenkierron ongelmien ja Raynaudin takia en voi käyttää edes beetasalpaajia heikentäessään verenkiertoa entisestään. Sänkyni vieressä on ubikinonia juuri tällaisia tilanteita varten, mutta olin syönyt purkin loppuun enkä tiedä, onko sitä enää muuallakaan.
Aika vetämätön olo on tuollaisen yön jälkeen. Menen keittämään kahvia saatuani Lidlistä taas hurjan hyvää Mövenpickiä, jota olen juonut jo monta paketillista, jonka jälkeen kasvopesulle ja aamusivuja ja näitä purnauksia ja kuulumisia kirjoittamaan.
Jonkunlaista väsymystä foorumin jatkuvassa päivittelyssä eikä ihmekään kirjoittamisen viedessä niin paljon aikaa. Aamusivuista en luovu niin kauan kuin kynä pysyy kädessä. Niihin tallentuu kaikkein tärkein data ihan manuaalisesti rustaamalla, joka on osoittautunut toimivaksi systeemiksi. Etsin juuri päivällä uusia mappeja, jos olisin löytänyt Tigerista samanlaisia kuin viimeksi olen käyttänyt. Edellinen mappi reissasi mukanani aika erikoisissa paikoissa; oikeussalissa tehdessäni reaaliaikaisia muistiinpanoja, ambulanssikyydissä ja mielenterveyden arvioinnissa mukana käsilaukussa Rukousystävien lehden takana, jonka poliisikin näki kurkattuaan laukkuuni, ettei siellä olisi mitään vaarallista. Sama mappi on reissannut edestakaisin Helsingin ja Tallinnan väliä, sitä on päivitetty ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen sairaalassa, toimien tällä hetkellä väliaikaisarkistona maalis-, huhti- ja toukokuun aamusivuilleni, kunnes hävitän sen kokonaan. Nykyiselle mapilleni kävi vähän ikävästi istahdettuani sen päälle niin, että pahvi meni ryttyyn eikä toimi niin tukevana kirjoitusalustana enää. Mitkään niistä eivät ole ikuisia, kaikki on uusittava ajallaan.
Huomasin vaan lauantaina sivujani kirjoittaessani, että viime yöstä jäi edelle kirjaamatta kokonaan hengenahdistus, joka vaivasi taas. Olen joutunut viime aikoina puhaltamaan joka päivä pulloon saadakseni keuhkoputkiin valuneen liman pois. Ubikinonia löytyi vielä pari kapselia ennen kuin saan lisää ollessaan tosi tyyriitä. Otsa ja pää oireilevat edelleen, mutta toistaiseksi on vielä oikeat lääkkeet, jotka hillitsevät oireita. Jotain häikkää kuitenkin, jos ajattelee, että joku ostaa ihan tosissaan keskellä kesää pipolankaa niin kuin minä kolme kerää akryyliä tietämättä, kuka jaksaisi neuloa ne.
Kopioin edelle taas liudan viestejä, tällä kertaa ketjusta "Mitäs sää - Herran ilmoja pitelee", joihin kaikkiin on merkattava lähde, joka on aika hidasta ja tarkkaa puuhaa, kun linkin pitäisi osoittaa vielä oikeaan paikkaan. Näköjään kopioidut viestit kasvattavat foorumin viestien kokonaismäärää, muttei kirjoittamieni viestieni määrää, tämän ollessa 10100. viestini.
Yön mennessä myöhään tärkeästä aiheesta kirjoittaessani toivoin voivani nukkua pitkään aamulla, onhan pyhäpäiväkin, jota lepopäivää kunnioitan kristittynä ja jota elimistöni kaipaa kipeästi. Arkena jos menee myöhään, kun ulkoa voi kantautua sisään raskaiden ajoneuvojen ääniä ja muuta meteliä, laitan korvaani hyväksi osoittautuneet korvatulpat, joista kerron täällä. Nyt kun on sunnuntai, arvelin aamulla olevan hiljaista levätäkseni tarpeeksi pitkään. Ikävä kyllä heräsin vasaran ääniin jo kymmenen maissa vain nelisen tunnin unien jälkeen. Terveelle se ei merkkaa mitään, mutta herätessäni ennen aikojani johonkin meteliin se on elimistölle hirveä stressi, joka tarkoittaa omassa borrelioosissani kauheaa, kaikkialla jäytävää luusärkyä.
Se tapahtuu kuin nakutettu kolmisen nelisen tunnin unien jälkeen, että luuytimiä myöten särkee kuin riivattu, mutta jos saa nukkua kunnon levolliset unet rauhassa, mitään luusärkyäkään ei ole.
Mitä sitten, kun tänä aamuna taas särki? Yrittää lämmittää villaneuleilla ja lämpöpullolla niitä jäytäviä luita. Vasaran naputus on jo loppunut, muttei unikaan tule, vaikka korvatulppa on korvassa ja cd soi hiljaa. Olen ottanut jo kipulääkettä, johon turvaudun vain harvoin, luiden jäytäessä edelleen. Kipu on niin terävää ja vihlovaa, ettei 50 milligrammaa Voltaren Rapidia tehoa siihen juuri yhtään.
Toinen juttu on se, että keuhkojani ahdistaa nielemis- ja hengittämisongelman vaivattua enemmän. Joka päivä on muistettava puhaltaa pulloon saadakseen liman keuhkoputkista pois. Ongelma muistuttaa kyllä itsestään niin kauan, parhaillaankin, että pulloon muistaa puhaltaa.
Pitkiä viestejä ja oleellisia asioita, voisi olla tämän ja monen muun otsikkona. Katsoessani edeltä, mistä kohtaa poikkaisisin, ettei tule liian pitkää viestiä, se ei käynyt mistään yrittäessäni juuri viitata kyseisiin asioihin.
Edellä kirjoitan, että on muistettava puhaltaa pulloon joka päivä saadakseen liman keuhkoputkista pois. En ole muistanut enkä jaksanut tehdä niin kahteen päivään.
Kun on tietty energiamäärä käytössä, sitä ei riitä joka paikkaan. Ei pysty millään pitämään kaikkia palloja ilmassa yhtä aikaa. Väsyy ja toiset pallot tippuvat maahan, välillä kaikki ja joskus lopullisesti.
Olen alkanut sentään valmistaa Cat's Claw'sta ja inkiväärirouheesta haudutettua teetä isoon kannuun niin, että sitä on joka päivä saatavilla joko kuumana tai kylmänä laittaen lopun teen jääkaappiin. Sillähän on niin hyvä tehokin Eva Sapin ja kumppanusten tutkittua Samentoa, jossa kissankynsi pistetään rahoiksi. Motiiviani teen keittelyyn lisää se, että täällä on nyt kaksi hoidettavaa, niin kuin kerron tuolla, jos huomasitte. Ketään ei pure punkki kaupassa, paitsi minua, eikä punkki tipu kenenkään päälle puusta, paitsi poikani päälle, vieläpä viimeisellä viikolla oltuamme muuttamassa pois Helsingistä. En kerro tässä sen enempää poikani asioista, mutta ottaessaan huomioon lähtökohdat ja borrelioosin luonteen täällä keitetään Uncaria tomentosaa kahdelle.
Päivä on ollut pitkä, kello tulee kaksi aamuyöllä ja vielä pitäisi jatkaa. Onneksi sain nukuttua yön vähän paremmin johtuen kai siitä, että jätin jälleen kerran syömisen väliin, vaikka teki ihan hirveästi mieli hapankorppua toisen mussuttaessa milloin mitäkin ruokaa. Siperian opettaessa meikäläistä muistin, mitä hapankorppujen kanssa aiemmin tapahtui ja jätin väliin, jossa yhteydessä päivän toiset lääkkeetkin unohtuivat ottaa.
Jos on aivan pakko valita, unet vai ruoka, unet vievät voiton valvomisesta jo tarpeeksi riutuneella, jonka takia paino ei pääse nousemaan, päinvastoin.
Ennen ylösnousua mieleeni nousi niitä näitä ajatuksia, joita pohdin, kuten kaikkea lukemaani ja kokemaani. Nytkin muokkailin ja kehittelin otsikoita maatessani siinä vielä pötköllään. Yksi oli luterilaisen kirkon rappiotilasta, piispojen läträtessä kansan laskuun viinaa. Olen aina ihmetellyt Irja Askolan lihomista, luullen hänen vain syöpötelleen epäterveellisesti, mutta Helsingin piispahan nauttii paljon myös alkoholia, joka selittää paisumisen. Toinen teema liittyi terveydenhuoltoon, kun mainokset ja käytäntö eivät kohtaa. Mainostettaessa palvelua www.valinnanvapaus.fi voitaisiin aivan hyvin ohjata osoitteeseen www.vaihda-lehmä-toiseen-samanlaiseen-lehmään.fi johtaessaan vähemmän harhaan. Parempaa palvelua ei ole se, että vain mainostetaan paremmaksi ja valkaistaan mainoksissa esiintyvien hampaat.
Oltuani päivällä vähän aikaa pihalla, kun lämpöä oli vajaan parinkymmenen asteen hujakoilla, mutta tuuli viileähköä, otsaani ja päätäni nakersi ikävästi sen jälkeen. Illalla lähtiessämme lenkille kun ulkona oli viitisentoista astetta lämmintä, tiesin jo etukäteen, että pipo on laitettava päähän - keskellä kesää. Poikani pyysi laittamaan vielä hupparin hupun, että näyttäisi paremmalta niin. Riskinä kaikessa on se, että joku vetää minua vielä turpaan joutuessani kulkemaan talvitamineissa keskellä kesää hyvinvointi-Suomessa, jossa palvelut ja terveydenhuolto pelaavat.
Jk. klo 3.29. Oireista jäi mainitsematta toispuoleinen nuha, joka tulee yleensä oikeasta sieraimesta. Sillä lailla tätä kaikkea luulotautia pukkaa, Hesassa ennen ja Mansessa nykyään.
Voi, tätä luulotautia.
Toisille kuuluu hyvinvointiyhteiskunta, toisille hidas kidutus.
Olenko nukkunut tuntiakaan?
Reisien vihloessa edestä ja takaa kankusta vuoroteltava lämpöpullon paikkaa.
Vähän rankkaa puuhaa, kun pitäisi voida nukkua.
Hengitys on raskasta, keuhkoja ahdistaa oikealta, vaikka jaksoin puhaltaa pulloon kolmen päivän jälkeen.
Höyryhengitystä en ole jaksanut ottaa, tehtävä henkitoreissaan seuraavaksi.
Limaa valuu yöllä nieluun, kun ei luulotaudissa nukkuessaan hengitä ja niele normaalisti.
Sain harvinaisen hyväntahtoiselta ja herttaiselta keuhkolääkäriltä vuosi sitten lähetteen keuhkojen MRI:hin, muttei sitä ole voitu ottaa missään vanhan naisen lähetteen mennessä hukkaan.
Poikkeustapauksia lukuun ottamatta lääkärikunta elää kollektiivisessa valheessa eikä heiltä saa mitään apua.
Pahinta kollektiivinen valhe on terveyskeskuksissa, joissa ei edes kannata käydä itseään kiusaamassa ja menettämässä viimeisiä voimiaan.
Oikeasti näiden sairauksien kanssa eläminen on helvetin raskasta ja pelkkää kidutusta, niin kuin edellä kerron. Kaukana jostain luulotaudista, josta lääkärit kehtaavat edes puhua.
Poikani huomasi jo kauan sitten, että vatsani on täynnä luomia, joista hän on ollut huolissaan. Luomia on noussut kuin sieniä sateella poskiontelotulehduksen alettua alkuvuonna 2010 tekemäni hometestin jälkeen, josta sain jonkun helvetillisen tartunnan. Vatsani alkoi täristä ja elimistö on lykännyt myrkkyjä ihoon, niihin luomiin, joita on isompia ja pienempiä ihan vieri vieressä.
Olkoon. Olkoot kaikki. On tyydyttävä siihen, mitä ei voi muuttaa, ja tehtävä sitä, mihin voi vaikuttaa. Olen harjoitellut tätä kirjoittamista kurinalaisesti jo pitkään. Vasta äsken kirjoitin eiliset aamusivut loppuun oikolukien ne huomenna ennen uusia aamusivuja. Tähän minä voin vaikuttaa ja tätä minä teen. Jos ei kerran voi hoidattaa itseään kuntoon, niin sitten ei voi. Ompelin jo monta vuotta keskeneräisinä olleet hautauspuvutkin valmiiksi.
Vaikkei Helsingistä olekaan kukaan kirjoittanut tuonne mitään, lähes kaikki kokemukseni 30.4.2016 asti ovat sieltä.
Olipa vaan järkkyä lukea, mitä Tampereesta kerrotaan, miten hirveitä kokemuksia ihmisillä on, miten heitä on kohdeltu.
Poikani sanoi vastikään, ettei kukaan jaksa lukea näitä pitkiä viestejäni. Vaan enpä jaksa aina kirjoittaakaan täällä mitään. Niin rankka juhannus takana sairaana ja selvin päin, että hyvä kun jaksoin aamusivut kirjoittaa ja nekin vain niukin naukin. Juhannusaattona meinasi kirjoittaminen jäädä kokonaan väliin ja aloitinkin vasta puolen yön jälkeen. Olin niin kivulias, että sain hoitaa koko päivän itseäni. Keuhkot olivat niin huonossa kunnossa, ettei pulloon puhaltaminen auttanut, vaan höyryhengitystäkin piti ottaa monta kertaa frankinsensin ja mirhan eteeristen öljyjen kera. Mutta jos päivä on alkanut sillä, että unet katkeavat julmettuun reisisärkyyn, jossa luita leikataan kuin pienillä terävillä veitsillä kivun ollessa viiltävää, vointi on romahtanut taas.
Sairas palikkakasa on niin helppoa saada alas. Tauti on niin ovela, että pieni määrä painetta ja stressiä riittää buustaamaan kortisolihormonin tuotannon, joka ajaa immuunipuolustuksen alas ja päästää spirokeetat ja muut taudinaiheuttajat valloilleen, jonka saa tuntea nahoissaan pääsemättä tästä saatanan taudista eroon.
Sattuneesta syystä sairastettuani koko juhannuksen en jaksa niin hirveästi kirjoittaa. Mitä kirjoitan ollenkaan.
Eihän tätä haluta edes nähdä tai parantaa, tätä muille näkymätöntä helvettiä, kun on nukkunut koko juhannuksenkin pipo päässä.
Sisällä on nyt 27,8 astetta lämmintä asunnon ollessa Luojan kiitos lämpimämpi kuin edellinen läävä, muttei se riitä estämään reisisärkyä, jos ei ole pukeutunut tarpeeksi paksusti. Korjatessani olohaalariani laitoin kesän kunniaksi shortsit jalkaan, isävainaani käyttämättömät yöpuvun shortsit, ja yläkroppaan jo vuosikymmeniä sitten menehtyneen äidinäitini hihattoman aluspaidan, jonka villa on ihanan laheaa edelleen. Mutta sitten tuli kylmä, ja sääriin oli vedettävä äidiltä saamani säärystimet ja jalkoihin anopin neulomat paksut villasukat, jonka jälkeen piti hakea vielä pitkä huppari keskivartaloa lämmittämään. Ongelma tässä istuessani on vaan polven yläpuolinen alue, jossa ei ole kuin paljasta ihoa, joka kolottaa ja palelee sairaasti. Vieressä on lämpötyyny, olen käyttänyt sitä koko kesän ja jouduin laittamaan sen päälle taas ennen kuin puen jotain peittävämpää.
Vaikka meillä oli muuttaessamme noin kaksi matkalaukullista luontaistuotteita, olen yrittänyt pärjätä mahdollisimman vähällä määrällä rohtoja jo ihan siitä syystä, että olen väsynyt kaikkeen puputtamiseen ja pillerien nieleskelyyn.
Minua kiinnostaa tietää, mikä on vähin rohtomäärä, millä selviää, koska apua ja lääkkeitä ei kerran saa.
Pelkkä Cat's Claw'n kissankynsitee ei näköjään riitä kokeiltuani sitä juuri. Se ei riitä pitämään spirokeettaa yksin kurissa. Nigella sativa auttaa kaikkeen muuhun paitsi kuolemaan, jota mustaakuminaa on muodossa tai toisessa nautittava, jos meinaa pysyä jossain kunnossa, olen huomannut. Kolmas on aprikoosinytimet, joiden kanssa on oltava varovainen, ettei saa liikaa vetysyanidia. Amygdaliini tehoaa eläviin spirokeettoihin, joiden tappaminen vähentää särkyä kipulääkkeiden peittäessä vain oireita.
Viesti 12131Ma 27 Kes 2016, 15:49 (GMT+3) Aihe: Re: Toisille kuuluu hoito, toiset saavat sairastaa näkymättöminä.
Admin 27.6.2016 klo 2.41 kirjoitti:
Admin 23.6.2016 klo 3.15 kirjoitti:
Admin 22.6.2016 klo 8.42 kirjoitti:
Admin 21.6.2016 klo 3.07 kirjoitti:
Admin 19.6.2016 klo 15.28 kirjoitti:
Admin 19.6.2016 klo 1.19 kirjoitti:
Admin 18.6.2016 klo 12.26 kirjoitti:
Admin 18.6.2016 klo 2.11 kirjoitti:
Admin 17.6.2016 klo 12.00 kirjoitti:
Tukka takkuisena juonut vasta pahaa, vanhaa kahvia.
Miksei elämä voi olla vaan hauskaa ja mukavaa?
Hetken aikaa voi olla hyvä mieli, muttei vääryydet unohdu. Ei voi vaan nauraa päälle, että kiva juttu, kun lyötte lyötyä kuin vierasta sikaa ja potkitte sairaita lisää.
Suomessa moralisoidaan ja ihmetellään hurskaina sitä, miten jossain muualla raiskauksen uhrit voidaan pahoinpidellä, jopa tappaa ja tuomita kuolemaan.
Mutta täällähän kiusataan sairaita, minkä ehditään. "Oikeus" on sitä, että saadaan se rääkätty kärsimään vielä lisää. Jos häntä on kiusattu, kiusataan vielä lisää; haetaan vaikka ambulanssilla sairaalaan kiusaajien silmien edestä, jotka jäävät ilkkumaan perään. Tai jos hänelle on pahoinpitelemällä aiheutettu aivovamma, pistetään pahoinpidelty pakkohoitoon pahoinpitelijän päästessä kuin koira veräjästä.
Hirveä sarvikuonolauma vyöryy päälle ja jyrää raukkamaisesti ylivoimalla sen yhden. Suomessa. Täällä lintukodossa.
+ + +
Miksi sen tukka on takkuinen, voin kuulla moralisoinnin äänen.
Siksi, ettei ole jaksanut kammata sitä vielä.
Miksi juo vanhaa pahaa kahvia?
Siksi, ettei ole saanut vielä uutta.
+ + +
Suomi on täynnä ilkeitä ja häijyjä ihmisiä, joita voi olla ihan kotinurkissa tai tuttavapiirissä.
Sukulaisissa.
Kun ajattelen kummitätiäni, tulee vain paha mieli.
Admin 18.3.2016 klo 15.57 kirjoitti:
Kun elämästä ei voi nauttia enää niin kuin ennen, jäljellä on vain vähäiset nautinnot. Lokakuussa, ennen kuin varsinainen hullunmylly iski päälle voimalla, poikani toi minulle Krupsin kahvimyllyn, josta on ollut paljon iloa. Alkoholin ollessa paitsiossa juodessani vain otsonoitua vettä erilaisten rohtojen kera ja öisin hedelmäteetä, vastajauhetusta papukahvista on ollut paljon iloa. Juon tavallista suodatinkahvia edelleenkin, mutta välillä on mukava herkutella oikein kunnon papukahvillakin. Kerrottuani kummitädilleni innoissani asiasta, että Juhla Mokan pavuista tulee parasta kahvia, hänellä oli tympeä ilme kasvoillaan. Ajattelin hänenkin Juhla Mokan ystävänä innostuvan, lytätessään minua kaikesta. Mutta juhlat olivat päättyneet ja hänen naamionsa valahtanut alas paljastaen kaiken, mitä hän oli vuosien varrella ajatellut ja päätellyt. Astmaan sairastumiseni saattoi vielä ymmärtää, muttei kroonista poskiontelontulehdusta eikä borrelioosia epämääräisine oireineen, joten minussa täytyi viirata jotain, viimeistään ambulanssikyydityksen jälkeen, josta menin hänellekin kertomaan.
Olimme juuri olleet poikani kanssa katsomassa yhtä asuntoa ajateltuamme voida poiketa samalla reissulla kylässä, jos sopisi. Mutta puhelin oli varattu yrittäessäni soittaa parikin kertaa, ja soittaessaan takaisin kummitätini kertoi puhuneensa vanhan työkaverinsa kanssa. Tätini on ollut osana työyhteisöä ja parempaa porukkaa, jossa on tehty vaikka minkälaisia rikoksia ihmisyyttä vastaan. En syytä tätiäni mistään, mutta jonkinlaista suhteellisuudentajua olisin toivonut. Mikäli hän ja kaltaisensa - joilla ei ole mitään käsitystä tekstin tuottamisen vaatimuksista ja siihen menevästä ajasta - lukevat näitä kirjoituksia, tiedoksi vaan, ettei kaikesta voi kertoa yhtä aikaa. Lyhyessä puhelussakin jää paljon sanomatta niin kuin jossain lääkärin vastaanotolla, vaikka olisi kuinka kipeä ja kärsisi monesta sairaudesta yhtä aikaa. Koko viime kesänkin kirjoittaessani aamusivuja pidin reisieni päällä lämpötyynyä särkyä vastaan kuten nyt ja samasta syystä lataan lämpöpullon joka yö peittovuoreni alle sänkyyn ja käytän yhtä tai kahta myssyä nukkuessani.
On mahdotonta kirjoittaa sairaana joka ikisestä asiasta ylittäessäni itseni pystyessäni edes tähän, mutta niin kuin sanoin, kirjoitan niin kauan kuin henki pihisee siitä, mitä olen kokenut.
Lainaus edellä tuolta potiessani sieni-infektiota edelleen. Maaliskuusta alkaen on sentään ollut oikeat lääkkeet, jotka ovat auttaneet paljon. Mutta sitten kun loppuu terbinafiini, jonka jälkeen flukonatsoli, mitä sitten? Suomettuneet lääkärit haluavat olla oikeassa, vaikka väärät lääkkeet kuten kortisoni ovat tappavia sieni-infektiossa. Mieluummin uhrataan henki kuin uhmataan pinttyneitä opinkappaleita siitä, etteikö sieni voisi elää lähes huomaamattomana muuallakin kuin vain varpaanvälissä, että poskiontelossa sen pitäisi olla joku möykky, jotain muuta kuin hiivamuodossa oleva dimorfinen sieni, josta lääkärit eivät ymmärrä mitään.
Koko ajan päässäni on ollut oireita, vaikken olekaan raportoinut siitä täällä. Jos jotakuta kiitän, niin Jumalan johdatusta oikeiden lääkkeiden saamisessa auttaessaan niin paljon. Huolettomia, arvokkaita päiviä riittää muutamaksi kuukaudeksi, niin kauan kuin oikeita lääkkeitä riittää, tosin varpaille vaan, jonka jälkeen voi vain arvailla, mitä tapahtuu. Mitä sitkeä sieni tykkää hoidon lopettamisesta? Ei ole satua se, mistä olen kertonut, kaikki ne oireet ja pään vihlominen ja kalvaminen ennen sienikuurin aloittamista 2.3.2016. Suomesta ei ainakaan apua saa, mutta lääkärit voivat ottaa väärällä lääkityksellä nirrin pois.
Psyykenlääkkeistäkään ei ole sieni-infektiossa mitään apua, mutta voivat turruttaa ja tappaa. Mieleeni on tullut sekin, kuinka paljon ihmisiä on menehtynyt hoitovirheiden uhrina mielisairaaloissa ja psykiatrisilla osastoilla, kun siitä ei ole raportoitu mitään. Kiinnostaisi tietää, mitä puoskarointi ja ihmisten hengellä leikkiminen maksaa täällä ihmisoikeuksien takapajulassa, jossa nujertaminen on ainoa kommunikointimuoto; kun jo lapsesta lähtien opetetaan alistumaan ja kärsimään erilaisuuden hyväksymisen ja todellisen sivistyksen sijaan, jota Suomessa ei sallita niin kuin muissa länsimaissa.
Nujertaminen on tärkeää. On tärkeää tukahduttaa erilaiset mielipiteet ja sallia vain vahvemman totuus, joka lienee enemmän miesten kuin naisten ja enemmän mies- kuin naislääkäreiden totuutta. Suomi on hyvin syrjivä ja sovinistinen kaikessa.
Muistan esimerkiksi Riitta Kauppisen tapauksen kauan sitten. Minua pöyristytti kummitätini asenne todettuaan, että "kyllä siinä on jotain" - siis jotain hullua kollegalääkäreiden toimitettua pakkohoitoon legionellabakteerin takia, joka vaivasi potilaita. Lääkäreiden epäeettiset kollegiaalisuusohjeet estävät tehokkaasti kaiken kritiikin ja ylläpitävät nokkimisjärjestystä, jossa ylin lääkärimafia määrää tahdin. Ajattelun hintana voi olla pakkohoitoon toimittaminen, etenkin naislääkäreillä. Näppärää mafialle, eikö totta. Pidä suusi kiinni, tai pääset mielisairaalaan. Eikä kukaan kritisoi tai puhu Suomessa mitään.
Jälki on erinäköistä, mihin kirjoittaa ensimmäiset sanansa yön jälkeen. Purettuaan paineet voi keskittyä muuhun, jos jaksaa, mutta voinnista voi saada liian siloisen kuvan.
Kun ei voi edes syödä normaalisti vatsaansa täyteen niin kuin ihmiset yleensä. Viime yön syntini puolilta öin oli hapankorput margariinin kera. Käytän hyvälaatuista kasvimargariinia ihan sen takia, ettei verenkiertoni kaikesta hehkutuksesta huolimatta kestä voita suonikohjuongelman pahetessa heti. Mitä juoksevampaa ja pehmeämpää rasvaa, sen parempi. Hapankorppujen päällä levitettävää, maistuessaan liiankin hyvälle. Korppuja taisi mennä kymmenen tai ylikin laskematta määrää tai kaloreita, joihin en kiinnitä mitään huomiota. Kaloripommit eivät lihota vaan jokin muu, alkoholi, tai jos puputtaa ruokaa koko ajan ja elää syödäkseen.
Hapankorpuissa taisi olla vaan liikaa suolaa yötä vasten, sillä mennessäni aamuyöllä nukkumaan sydämeni hakkasi niin, ettei nukkumisesta tahtonut tulla mitään. Se oli sitä saatanan takykardiaa, joka jatkui ja jatkui vaan. Ääreisverenkierron ongelmien ja Raynaudin takia en voi käyttää edes beetasalpaajia heikentäessään verenkiertoa entisestään. Sänkyni vieressä on ubikinonia juuri tällaisia tilanteita varten, mutta olin syönyt purkin loppuun enkä tiedä, onko sitä enää muuallakaan.
Aika vetämätön olo on tuollaisen yön jälkeen. Menen keittämään kahvia saatuani Lidlistä taas hurjan hyvää Mövenpickiä, jota olen juonut jo monta paketillista, jonka jälkeen kasvopesulle ja aamusivuja ja näitä purnauksia ja kuulumisia kirjoittamaan.
Jonkunlaista väsymystä foorumin jatkuvassa päivittelyssä eikä ihmekään kirjoittamisen viedessä niin paljon aikaa. Aamusivuista en luovu niin kauan kuin kynä pysyy kädessä. Niihin tallentuu kaikkein tärkein data ihan manuaalisesti rustaamalla, joka on osoittautunut toimivaksi systeemiksi. Etsin juuri päivällä uusia mappeja, jos olisin löytänyt Tigerista samanlaisia kuin viimeksi olen käyttänyt. Edellinen mappi reissasi mukanani aika erikoisissa paikoissa; oikeussalissa tehdessäni reaaliaikaisia muistiinpanoja, ambulanssikyydissä ja mielenterveyden arvioinnissa mukana käsilaukussa Rukousystävien lehden takana, jonka poliisikin näki kurkattuaan laukkuuni, ettei siellä olisi mitään vaarallista. Sama mappi on reissannut edestakaisin Helsingin ja Tallinnan väliä, sitä on päivitetty ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen sairaalassa, toimien tällä hetkellä väliaikaisarkistona maalis-, huhti- ja toukokuun aamusivuilleni, kunnes hävitän sen kokonaan. Nykyiselle mapilleni kävi vähän ikävästi istahdettuani sen päälle niin, että pahvi meni ryttyyn eikä toimi niin tukevana kirjoitusalustana enää. Mitkään niistä eivät ole ikuisia, kaikki on uusittava ajallaan.
Huomasin vaan lauantaina sivujani kirjoittaessani, että viime yöstä jäi edelle kirjaamatta kokonaan hengenahdistus, joka vaivasi taas. Olen joutunut viime aikoina puhaltamaan joka päivä pulloon saadakseni keuhkoputkiin valuneen liman pois. Ubikinonia löytyi vielä pari kapselia ennen kuin saan lisää ollessaan tosi tyyriitä. Otsa ja pää oireilevat edelleen, mutta toistaiseksi on vielä oikeat lääkkeet, jotka hillitsevät oireita. Jotain häikkää kuitenkin, jos ajattelee, että joku ostaa ihan tosissaan keskellä kesää pipolankaa niin kuin minä kolme kerää akryyliä tietämättä, kuka jaksaisi neuloa ne.
Kopioin edelle taas liudan viestejä, tällä kertaa ketjusta "Mitäs sää - Herran ilmoja pitelee", joihin kaikkiin on merkattava lähde, joka on aika hidasta ja tarkkaa puuhaa, kun linkin pitäisi osoittaa vielä oikeaan paikkaan. Näköjään kopioidut viestit kasvattavat foorumin viestien kokonaismäärää, muttei kirjoittamieni viestieni määrää, tämän ollessa 10100. viestini.
Yön mennessä myöhään tärkeästä aiheesta kirjoittaessani toivoin voivani nukkua pitkään aamulla, onhan pyhäpäiväkin, jota lepopäivää kunnioitan kristittynä ja jota elimistöni kaipaa kipeästi. Arkena jos menee myöhään, kun ulkoa voi kantautua sisään raskaiden ajoneuvojen ääniä ja muuta meteliä, laitan korvaani hyväksi osoittautuneet korvatulpat, joista kerron täällä. Nyt kun on sunnuntai, arvelin aamulla olevan hiljaista levätäkseni tarpeeksi pitkään. Ikävä kyllä heräsin vasaran ääniin jo kymmenen maissa vain nelisen tunnin unien jälkeen. Terveelle se ei merkkaa mitään, mutta herätessäni ennen aikojani johonkin meteliin se on elimistölle hirveä stressi, joka tarkoittaa omassa borrelioosissani kauheaa, kaikkialla jäytävää luusärkyä.
Se tapahtuu kuin nakutettu kolmisen nelisen tunnin unien jälkeen, että luuytimiä myöten särkee kuin riivattu, mutta jos saa nukkua kunnon levolliset unet rauhassa, mitään luusärkyäkään ei ole.
Mitä sitten, kun tänä aamuna taas särki? Yrittää lämmittää villaneuleilla ja lämpöpullolla niitä jäytäviä luita. Vasaran naputus on jo loppunut, muttei unikaan tule, vaikka korvatulppa on korvassa ja cd soi hiljaa. Olen ottanut jo kipulääkettä, johon turvaudun vain harvoin, luiden jäytäessä edelleen. Kipu on niin terävää ja vihlovaa, ettei 50 milligrammaa Voltaren Rapidia tehoa siihen juuri yhtään.
Toinen juttu on se, että keuhkojani ahdistaa nielemis- ja hengittämisongelman vaivattua enemmän. Joka päivä on muistettava puhaltaa pulloon saadakseen liman keuhkoputkista pois. Ongelma muistuttaa kyllä itsestään niin kauan, parhaillaankin, että pulloon muistaa puhaltaa.
Pitkiä viestejä ja oleellisia asioita, voisi olla tämän ja monen muun otsikkona. Katsoessani edeltä, mistä kohtaa poikkaisisin, ettei tule liian pitkää viestiä, se ei käynyt mistään yrittäessäni juuri viitata kyseisiin asioihin.
Edellä kirjoitan, että on muistettava puhaltaa pulloon joka päivä saadakseen liman keuhkoputkista pois. En ole muistanut enkä jaksanut tehdä niin kahteen päivään.
Kun on tietty energiamäärä käytössä, sitä ei riitä joka paikkaan. Ei pysty millään pitämään kaikkia palloja ilmassa yhtä aikaa. Väsyy ja toiset pallot tippuvat maahan, välillä kaikki ja joskus lopullisesti.
Olen alkanut sentään valmistaa Cat's Claw'sta ja inkiväärirouheesta haudutettua teetä isoon kannuun niin, että sitä on joka päivä saatavilla joko kuumana tai kylmänä laittaen lopun teen jääkaappiin. Sillähän on niin hyvä tehokin Eva Sapin ja kumppanusten tutkittua Samentoa, jossa kissankynsi pistetään rahoiksi. Motiiviani teen keittelyyn lisää se, että täällä on nyt kaksi hoidettavaa, niin kuin kerron tuolla, jos huomasitte. Ketään ei pure punkki kaupassa, paitsi minua, eikä punkki tipu kenenkään päälle puusta, paitsi poikani päälle, vieläpä viimeisellä viikolla oltuamme muuttamassa pois Helsingistä. En kerro tässä sen enempää poikani asioista, mutta ottaessaan huomioon lähtökohdat ja borrelioosin luonteen täällä keitetään Uncaria tomentosaa kahdelle.
Päivä on ollut pitkä, kello tulee kaksi aamuyöllä ja vielä pitäisi jatkaa. Onneksi sain nukuttua yön vähän paremmin johtuen kai siitä, että jätin jälleen kerran syömisen väliin, vaikka teki ihan hirveästi mieli hapankorppua toisen mussuttaessa milloin mitäkin ruokaa. Siperian opettaessa meikäläistä muistin, mitä hapankorppujen kanssa aiemmin tapahtui ja jätin väliin, jossa yhteydessä päivän toiset lääkkeetkin unohtuivat ottaa.
Jos on aivan pakko valita, unet vai ruoka, unet vievät voiton valvomisesta jo tarpeeksi riutuneella, jonka takia paino ei pääse nousemaan, päinvastoin.
Ennen ylösnousua mieleeni nousi niitä näitä ajatuksia, joita pohdin, kuten kaikkea lukemaani ja kokemaani. Nytkin muokkailin ja kehittelin otsikoita maatessani siinä vielä pötköllään. Yksi oli luterilaisen kirkon rappiotilasta, piispojen läträtessä kansan laskuun viinaa. Olen aina ihmetellyt Irja Askolan lihomista, luullen hänen vain syöpötelleen epäterveellisesti, mutta Helsingin piispahan nauttii paljon myös alkoholia, joka selittää paisumisen. Toinen teema liittyi terveydenhuoltoon, kun mainokset ja käytäntö eivät kohtaa. Mainostettaessa palvelua www.valinnanvapaus.fi voitaisiin aivan hyvin ohjata osoitteeseen www.vaihda-lehmä-toiseen-samanlaiseen-lehmään.fi johtaessaan vähemmän harhaan. Parempaa palvelua ei ole se, että vain mainostetaan paremmaksi ja valkaistaan mainoksissa esiintyvien hampaat.
Oltuani päivällä vähän aikaa pihalla, kun lämpöä oli vajaan parinkymmenen asteen hujakoilla, mutta tuuli viileähköä, otsaani ja päätäni nakersi ikävästi sen jälkeen. Illalla lähtiessämme lenkille kun ulkona oli viitisentoista astetta lämmintä, tiesin jo etukäteen, että pipo on laitettava päähän - keskellä kesää. Poikani pyysi laittamaan vielä hupparin hupun, että näyttäisi paremmalta niin. Riskinä kaikessa on se, että joku vetää minua vielä turpaan joutuessani kulkemaan talvitamineissa keskellä kesää hyvinvointi-Suomessa, jossa palvelut ja terveydenhuolto pelaavat.
Jk. klo 3.29. Oireista jäi mainitsematta toispuoleinen nuha, joka tulee yleensä oikeasta sieraimesta. Sillä lailla tätä kaikkea luulotautia pukkaa, Hesassa ennen ja Mansessa nykyään.
Voi, tätä luulotautia.
Toisille kuuluu hyvinvointiyhteiskunta, toisille hidas kidutus.
Olenko nukkunut tuntiakaan?
Reisien vihloessa edestä ja takaa kankusta vuoroteltava lämpöpullon paikkaa.
Vähän rankkaa puuhaa, kun pitäisi voida nukkua.
Hengitys on raskasta, keuhkoja ahdistaa oikealta, vaikka jaksoin puhaltaa pulloon kolmen päivän jälkeen.
Höyryhengitystä en ole jaksanut ottaa, tehtävä henkitoreissaan seuraavaksi.
Limaa valuu yöllä nieluun, kun ei luulotaudissa nukkuessaan hengitä ja niele normaalisti.
Sain harvinaisen hyväntahtoiselta ja herttaiselta keuhkolääkäriltä vuosi sitten lähetteen keuhkojen MRI:hin, muttei sitä ole voitu ottaa missään vanhan naisen lähetteen mennessä hukkaan.
Poikkeustapauksia lukuun ottamatta lääkärikunta elää kollektiivisessa valheessa eikä heiltä saa mitään apua.
Pahinta kollektiivinen valhe on terveyskeskuksissa, joissa ei edes kannata käydä itseään kiusaamassa ja menettämässä viimeisiä voimiaan.
Oikeasti näiden sairauksien kanssa eläminen on helvetin raskasta ja pelkkää kidutusta, niin kuin edellä kerron. Kaukana jostain luulotaudista, josta lääkärit kehtaavat edes puhua.
Poikani huomasi jo kauan sitten, että vatsani on täynnä luomia, joista hän on ollut huolissaan. Luomia on noussut kuin sieniä sateella poskiontelotulehduksen alettua alkuvuonna 2010 tekemäni hometestin jälkeen, josta sain jonkun helvetillisen tartunnan. Vatsani alkoi täristä ja elimistö on lykännyt myrkkyjä ihoon, niihin luomiin, joita on isompia ja pienempiä ihan vieri vieressä.
Olkoon. Olkoot kaikki. On tyydyttävä siihen, mitä ei voi muuttaa, ja tehtävä sitä, mihin voi vaikuttaa. Olen harjoitellut tätä kirjoittamista kurinalaisesti jo pitkään. Vasta äsken kirjoitin eiliset aamusivut loppuun oikolukien ne huomenna ennen uusia aamusivuja. Tähän minä voin vaikuttaa ja tätä minä teen. Jos ei kerran voi hoidattaa itseään kuntoon, niin sitten ei voi. Ompelin jo monta vuotta keskeneräisinä olleet hautauspuvutkin valmiiksi.
Vaikkei Helsingistä olekaan kukaan kirjoittanut tuonne mitään, lähes kaikki kokemukseni 30.4.2016 asti ovat sieltä.
Olipa vaan järkkyä lukea, mitä Tampereesta kerrotaan, miten hirveitä kokemuksia ihmisillä on, miten heitä on kohdeltu.
Poikani sanoi vastikään, ettei kukaan jaksa lukea näitä pitkiä viestejäni. Vaan enpä jaksa aina kirjoittaakaan täällä mitään. Niin rankka juhannus takana sairaana ja selvin päin, että hyvä kun jaksoin aamusivut kirjoittaa ja nekin vain niukin naukin. Juhannusaattona meinasi kirjoittaminen jäädä kokonaan väliin ja aloitinkin vasta puolen yön jälkeen. Olin niin kivulias, että sain hoitaa koko päivän itseäni. Keuhkot olivat niin huonossa kunnossa, ettei pulloon puhaltaminen auttanut, vaan höyryhengitystäkin piti ottaa monta kertaa frankinsensin ja mirhan eteeristen öljyjen kera. Mutta jos päivä on alkanut sillä, että unet katkeavat julmettuun reisisärkyyn, jossa luita leikataan kuin pienillä terävillä veitsillä kivun ollessa viiltävää, vointi on romahtanut taas.
Sairas palikkakasa on niin helppoa saada alas. Tauti on niin ovela, että pieni määrä painetta ja stressiä riittää buustaamaan kortisolihormonin tuotannon, joka ajaa immuunipuolustuksen alas ja päästää spirokeetat ja muut taudinaiheuttajat valloilleen, jonka saa tuntea nahoissaan pääsemättä tästä saatanan taudista eroon.
Sattuneesta syystä sairastettuani koko juhannuksen en jaksa niin hirveästi kirjoittaa. Mitä kirjoitan ollenkaan.
Eihän tätä haluta edes nähdä tai parantaa, tätä muille näkymätöntä helvettiä, kun on nukkunut koko juhannuksenkin pipo päässä.
Sisällä on nyt 27,8 astetta lämmintä asunnon ollessa Luojan kiitos lämpimämpi kuin edellinen läävä, muttei se riitä estämään reisisärkyä, jos ei ole pukeutunut tarpeeksi paksusti. Korjatessani olohaalariani laitoin kesän kunniaksi shortsit jalkaan, isävainaani käyttämättömät yöpuvun shortsit, ja yläkroppaan jo vuosikymmeniä sitten menehtyneen äidinäitini hihattoman aluspaidan, jonka villa on ihanan laheaa edelleen. Mutta sitten tuli kylmä, ja sääriin oli vedettävä äidiltä saamani säärystimet ja jalkoihin anopin neulomat paksut villasukat, jonka jälkeen piti hakea vielä pitkä huppari keskivartaloa lämmittämään. Ongelma tässä istuessani on vaan polven yläpuolinen alue, jossa ei ole kuin paljasta ihoa, joka kolottaa ja palelee sairaasti. Vieressä on lämpötyyny, olen käyttänyt sitä koko kesän ja jouduin laittamaan sen päälle taas ennen kuin puen jotain peittävämpää.
Vaikka meillä oli muuttaessamme noin kaksi matkalaukullista luontaistuotteita, olen yrittänyt pärjätä mahdollisimman vähällä määrällä rohtoja jo ihan siitä syystä, että olen väsynyt kaikkeen puputtamiseen ja pillerien nieleskelyyn.
Minua kiinnostaa tietää, mikä on vähin rohtomäärä, millä selviää, koska apua ja lääkkeitä ei kerran saa.
Pelkkä Cat's Claw'n kissankynsitee ei näköjään riitä kokeiltuani sitä juuri. Se ei riitä pitämään spirokeettaa yksin kurissa. Nigella sativa auttaa kaikkeen muuhun paitsi kuolemaan, jota mustaakuminaa on muodossa tai toisessa nautittava, jos meinaa pysyä jossain kunnossa, olen huomannut. Kolmas on aprikoosinytimet, joiden kanssa on oltava varovainen, ettei saa liikaa vetysyanidia. Amygdaliini tehoaa eläviin spirokeettoihin, joiden tappaminen vähentää särkyä kipulääkkeiden peittäessä vain oireita.
Korpeaa tämä epätäydellisyys ja riittämättömyys, ettei pysty kirjoittamaankaan kaikkea, mitä haluaisi ja että väsyy. Tänään kirjoittanut vasta liuskan aamusivuja, joita jatkettava päivän mittaan. Huomasin esimerkiksi, etten ollut kirjoittanut juhannusaatosta kaikkea, että olin kipeämpi kuin pitkään aikaan tai koskaan näistä taudeista. Poskiontelotkin olivat otsaa myöten niin karseassa kunnossa, ettei höyryhengitykset riittäneet, että piti tehdä vielä nenähuuhtelu vedellä, jossa oli sekä merisuolaa että ruokasoodaa hippunen. Oikeastaan sekään ei auttanut, epäilin sienen päässeen jylläämään liikaa sienilääkkeiden ottamisen jäätyä iltaan. Tässä kunnossa flukonatsoli ja terbinafiini ovat minulle tärkeitä lääkkeitä, vaikka auttavatkin vain sieni-infektioon, jota ei niin vain kukisteta edes varpaanvälistä.
Juhannusaaton vastaisena yönä meni myöhään niin kuin tuolta voi lukea olon ollessa kuitenkin aika ok saadessani kirjoittaa rauhassa. Pojan piti kuitenkin täydentää omaa osuuttaan sähköpostissa, jonka ehdotin tekemään vasta päivällä nukuttuaan ensin. Mutta hän halusi lutviutua hommasta mahdollisimman vähällä vaivalla viitaten vain viestiini, joka löytyy siitä alapuolelta. Se oli niin tragikoomista, että luettuaan sen ääneen purskahdin nauramaan, ja siinä samassa lihakseni rentoutuivat ja virtsarakkoni sanoi sopimuksensa irti. Olin juuri pessyt pyykkiä, ettei juhannusaattona tarvitsisi, mutta seuraavassa hetkessä koko suihkuallas oli täynnä pissaan sotkettuja vaatteita.
Virtsarakon sanottua sopimuksensa irti lorotus vaan jatkui, vaikka pistin käden alle ja yritin juosta mahdollisimman nopeasti vessaan, jonka senkin sotkin. Olin vihainen pojalleni, ettei hän jättänyt viestiään seuraavalle päivälle niin kuin ehdotin, että koko juhannusaatto menisi pilalle. Riitelymme pahensi stressiäni ja borrelioosiani herättyäni sen jälkeen ikimuistoiseen luusärkyyn, jaksamatta tehdä muuta kuin hoitaa itseäni.
Rankan päivän jälkeen poikani laittoi meille ruokaa, jossa oli uunissa kypsennettyjä maissintähkiä, joista olin tullut homealtistumiseni jälkeen aina kipeäksi. Tietäessään oireeni poikani ehdotti, että maistaisin maissintähkää vain vähän, etten tulisi niin kipeäksi. Mutta koska maissi maistui niin hyvälle ja voisin kestää sen paremmin käyttämieni sienilääkkeiden ansiosta, pistelin koko tähkän poskeeni. Olin viettänyt selvää juhannusta, syönyt vain yhden maissintähkän, josta hyvästä sain nukkua koko seuraavan yön huonosti vatsani täristessä ties minkä myrkkyjen takia.
Kaiken takana on niin paljon patologiaa, muttei sitä viitsitä edes tutkia ja selvittää.
Ommellessani juhannuksen alusviikolla vihdoin viimein isäni nimipäivänä hautapukujani kuntoon poikani loihi kysymään, missä hänen pukunsa on. Ei missään tietenkään vaaliessani häntä kuin silmäterääni ja rukoillessani puolestaan. Mutta hän pesi koko päivän käsiään kuin Pilatus ruumispukujen vallattua keittiönpöydän suunnittelun ollessa hidasta ja hankalaa. Alkuperäisessä kaavassa ruumispuvussa ei ollut huppua, jonka olin molempiin pukuihin leikannut. Koska puku oli selästä avonainen niin kuin leikkauspuku, hupun istuttaminen ei kävisi niin vain päinsä. Sitä paitsi kuolonkankeus hankaloittaisi pukeutumista entisestään eikä pukuun kiinnitettyä huppua saisi vedettyä päähän ehkä ollenkaan.
Ratkaisuna oli irtohuppu, joka sidottaisiin nyörillä kaulan alle kiinni. Hupusta tuli kaksinkertainen ja testasin vähän omaani, joka oli aika iso, mutta ok. Kaiken ollessa valmista oli kirjailujen vuoro kultaisella kangastussilla. Omaani halusin paljon ristejä, kummallekin päänsivustalle. Ristissä on tukeni ja turvani, josta pidän Tuonelankin porteilla kiinni. Toiseen hupuista piirsin yhden ristin ja kaksi lintua Pyhän Hengen merkkinä. Hautauspukujen ollessa edelleen esillä olen viimeistellyt vielä piirustuksiani ja katunut koko kurssille osallistumista.
Ihmisen kuuluu elää eikä miettiä mitään ahdistavaa kuolemaa.
Lapsena pelkäsin hammaslääkäriä enemmän kuin kuolemaa. Vasta päivä pari sitten tajusin, että koko elämähän on kuin istuisi hammaslääkärin odotushuoneessa. Tietämättöminä siitä, milloin vuoro tulee omalle kohdalle, jatkamme puuhaamista ja hääräämistä, kunnes viikatemies tulee.
Kaikki ajat ovat GMT + 3 tuntia Siirry sivulle Edellinen1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8
Sivu 8 Yht. 8
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
Ohje
Käyttäjälista
Käyttäjäryhmät
Rekisteröidy
Omat asetukset
Kirjaudu sisään tarkistaaksesi yksityiset viestit
Kirjaudu sisään
Uskonkirkko | Church of Faith
Viesti 11472
Muuta tekstin kokoa: - -