”Olen saanut kokea kaiken muun”

Janita Lukkarisen erikoishaastattelu Iltalehdelle on julkaistu alun perin 27. lokakuuta 2019.

Enemmän kuin mitään muuta Janita Lukkarinen haluaa tulla äidiksi.

On vuosi 2016, ja hän asuu elämänsä rakkauden Tenhon kanssa Loviisassa. Hän on ihmeissään ja ikionnellinen, miten autokorjaamolla tapaamasta miehestä on tullut lyhyessä ajassa sielunystävä, läheisempi kuin kukaan. Kun mies ottaa hänet yöllä nukkumaan mennessä syliin ja isot kädet kietoutuvat ympärille, olo on turvallisin. Vauva täydentäisi onnen, moninkertaistaisi sen. Janita näkee jo itsensä pyöreän vatsan kanssa, heijaamassa pikkuista sylissään. Ei olisi mitään ihanampaa kuin tuo pieni ihmisen alku.

Jokin on kuitenkin pielessä. Kerta toisensa jälkeen raskaustesti näyttää negatiivista.

Haavekuva murskautuu lääkärin tutkimuksiin: Janita ei voi saada lasta.

Janita ja hänen miesystävänsä eivät halua luovuttaa. Apua lähdetään etsimään hedelmöityshoidoista, jotka ovat Janitan keholle ja mielelle raskaat. Janita voi niiden takia niin huonosti, että viheltää lopulta pelin poikki.

Myrskypilvet kerääntyvät myös suhteen ylle, ja tulee vakavia riitoja.

Pieni häilyvä ajatus pyrkii mieleen. Yrittääkö keho kertoa jotain? Miksi se ei suostu toimimaan kunnolla?

Vahva esikoinen

Nuo ajatukset on helppo työntää taka-alalle.

Janita ei kuormita muita suruillaan ja tuskillaan, vaan lukitsee kaiken sisälleen. Piilottaa jonnekin, minne kukaan ei näe. Kuin arkkuun, jonka avaimen hän heittää pois. Ulospäin hän vaikuttaa vahvalta ja reippaalta.

Taipumus voi johtua varhaislapsuuden traumaattisesta kokemuksesta.

Nelivuotias Janita, isä ja äiti asuvat Nurmijärvellä ja muodostavat tiiviin kolmikon, joka tekee asioita yhdessä. Perheeseen syntyy toinen lapsi. Sisko joutuu heti synnytyssalista teho-osastolle ja saa hätäkasteen. Lääkärit antavat elinaikaa kaksi kuukautta.

– Tiedostin yhtäkkiä, ettei täällä olla ikuisesti. Pienempänä olin saanut vanhemmiltani kaiken, nyt jouduinkin päivähoitoon. Tuntui siltä, kuin vanhemmat olisivat hylänneet minut, kun he viettivät kaiken aikansa sairaalassa Janette-siskoni kanssa, 26-vuotias Janita pohtii nyt.

– Minäkin pidin siskoani sylissä ja tajusin, ettei häntä kohta välttämättä olekaan.

Kuin ihmeen kaupalla sisko selviää ja elämä jatkuu. Janitan sisällä jotain on kuitenkin muuttunut. Lapsuus on ohi.

Hänestä kasvaa nopeasti pihapiirinsä hauskuuttaja ja läheistensä hoivaaja. Pikkusiskon lisäksi perheeseen tulee vielä toinen sisko ja veli, ja Janita paimentaa pienempiä.

Kasvuvuosina tulee vastaan erikoisia selittämättömiä kokemuksia: Janita näkee edesmenneen pappansa ja perheen menehtyneen kissan henget. Näkyjen vuoksi hän alkaa uskoa henkimaailmaan, mutta tämän herkkyyden hän kätkee sisälleen.

Johtajaluonne ottaa vallan kouluaikana, ja Janita huomaa päätyneensä suosittujen oppilaiden porukkaan. Hänen on helppoa lukea ihmisiä, mutta vahvan pinnan alla hän tuntee sorrettuja kohtaan empatiaa.

– Viihdyin koulussa. Olin perfektionisti, piti olla värikkäät kynät ja kaunis käsiala. Äidinkielessä, kuvaamataidossa ja puukäsitöissä tavoittelin täydellisiä tuloksia ja sain onnistumisen tunteita. Samalla vähän kiusoittelin opettajia ja jekutin muita. Olen ajanut intiaanipäähine päässäni kouluun mopolla, koska halusimme pelleillä bestikseni kanssa.

Yläasteiässä kapinallisuus kasvaa, ja seiskaluokalla Janita huomaa päätyneensä kovisten jengiin, jossa läträtään alkoholilla ja etsitään hurjia kokemuksia. Hän kuulee olevansa kaunis, ja se tuo itseluottamusta.

– Aloin lintsata koulusta ja jouduin tekemisiin sosiaalityöntekijöiden kanssa. Karkasin kerran pois kotoa ystäväni kanssa. En osannut käsitellä voimakkaita tunteitani ja yritin paeta niitä.

Tunnekuohut kärjistyvät itsemurhayritykseen 13-vuotiaana.

– Mietin paljon kuolemaa ja halusin tappaa itseni. Otin purkillisen lääkkeitä ja vetäisin ne nassuun parin kaljan kanssa. Kerroin sen äidille, ja hän kertoi, että olinkin vahingossa vetänyt antibiootteja. Menin vain sekaisin, en joutunut edes vatsahuuhteluun. Jälkeenpäin tämä idioottimainen episodi on huvittanut, Janita sanoo, eikä voi nytkään olla nauramatta muistolle.

Elämän rakkaus

Yläasteen jälkeen Janita alkaa käydä Klaukkalan aikuislukiota. Hän hakee syvempää merkitystä elämäänsä hengellisyydestä ja seurakuntailloista, mutta innostuu samoihin aikoihin myös uudesta tosi-tv-formaatista Big Brotherista ja kiirehtii iltalukiosta kotisohvalle katsomaan ohjelmaa. Hän haluaa nähdä käytännössä, miltä BB-talon sisällä näyttää. Koettuaan yksityiselämässään vaikeita vaiheita hän hakee 19-vuotiaana ohjelmaan ja pääsee.

Aivan ennen BB-taloon astumista Janita kihlautuu silloisen miesystävänsä kanssa. Rakkaussuhde kokee kolauksen, kun Big Brother -talossa Janita suutelee muita miehiä. Hän näkee lehtiotsikot vasta tultuaan talosta ulos.

– Psyykkeeni alkoi rakoilla. 17 päivän jälkeen sanoin tuotantoryhmälle, että tulen ikkunasta läpi, jos en pääse ulos BB-talosta. Aivoni ylirasittuivat ja menivät siellä sumuun. En pystynyt prosessoimaan sitä, että siellä oli niin paljon ihmisiä, eikä yhtään omaa rauhaa ja tilaa. Ulkopuolella odotti suhdekriisi. Olin talossa ollessani heittänyt kihlasormuksen menemään, Janita muistelee.

Kihlatun kanssa tulee valtava väkivaltainen riita, joka etenee käsirysyyn asti. Ero tuntuu parhaalta vaihtoehdolta.

Alkuvuodesta 2014 Janita tapaa nappisilmäisen Tenhon, ja vanha sydänsuru unohtuu. Maailma keikahtaa ympäri ja pari muuttaa pian yhteen.

– Hän oli töissä autokorjaamolla. Vein sinne auton huoltoon ja mietin heti, että tuossa on mun mies. Rakastuin heti hänen miehekkääseen olemukseensa. Halusimme perustaa perheen ja saada lapsia, Janita kertoo silmät loistaen.

Big Brotheria seuraavat Martina ja hengenpelastajat sekä Temptation Island Suomi. Janita tuntee kylpevänsä kohujulkisuudessa, ja jokin osa hänestä nauttii tästä täysin rinnoin.

Tulee hienoja mahdollisuuksia ja työtehtäviä, eikä tunnu merkitykselliseltä jatkaa lukion jälkeen kouluttautumista ammattiin. Eikö julkkiksena olo ole jo tavallaan sitä?

– Olen ollut näkyvillä paljon. Rakastan huomiota, totta kai ja varmasti jokainen, joka on julkisuudessa. Julkisuus avasi ovia: olen päässyt surffimessuille edustamaan Jenkkeihin suomalaista firmaa kolme kertaa, saanut kutsuja tilaisuuksiin, ja tienasinkin yhdessä vaiheessa tosi hyvin julkisuudella. Minulla oli kymmeniätuhansia säästössä, Janita kertoo.

Janita saa julkisuuden siivellä myös haluamansa silikonit. Niitä varten tehdyssä ultratutkimuksessa vuonna 2014 rinnoista löytyy neljä hyvänlaatuista kasvainta. Tieto järkyttää Janitaa ja hän haluaa, että kasvaimet leikataan pois silikonioperaation aikana.

Rinnat tulehtuvat implanteista ja tutkimuksissa selviää, ettei kasvaimia olekaan poistettu, vaikka näin on Janitalle luvattu.

– Minulla oli huijattu ja petetty olo. Olihan minulle väitetty, että ne on kaikki otettu pois, hän muistelee.

Vuotta myöhemmin alkavat oudot oireet Martina ja hengenpelastajat -ohjelman kuvauksissa.

– Minulla oli keuhkokuume ja 40 astetta kuumetta. Martina ja hengenpelastajat -ohjelman kuvausryhmä ei päästänyt minua lääkäriin. Kun pääsin Suomeen, diagnoosina oli akuutti astma. Siitä lähti jatkuva sairasteluni ja oireet, jotka vain pahenivat.

Järkyttävä diagnoosi

Keväällä 2018 Janitan on vaikea hengittää, hän ravaa lääkärissä Mäntsälässä ja syö antibioottikuureja toisensa perään. Diagnooseina oli usein keuhkoputkentulehdus, keuhkokuume tai kurkunpääntulehdus. Hälytyskellot alkavat soida, kun lääkkeet eivät auta. Janitan mieleen tulee yhä useammin etiäinen syövästä.

– Kun otin lääkäreille puheeksi syövän yhtenä mahdollisuutena, minulle sanottiin suoraan, että olen liian nuori sairastuakseni syöpään, Janita muistelee.

Toukokuussa nukkuminen on mahdotonta kovien kipujen takia, ja Janita jää pois töistä. Jatkuva oksentelu herättää hetkeksi toiveet: entä jos kyse olisikin toivotusta raskaudesta?

Muutto toiselle paikkakunnalle tuo selvyyden. Loviisassa lääkäri ottaa Janitan todesta, ja keuhkokuvissa näkyvät selvästi laajentuneet imusolmukkeet. Heinäkuussa todetaan, että Janita sairastaa imusolmukesyöpää.

Janitan vointi romahtaa diagnoosin jälkeen, ja jatkotutkimuksissa sairaalassa häneltä löytyy yhteensä kuusi syöpäkasvainta, jotka sijaitsevat sydämen päällä, keuhkoissa, vatsassa ja ohutsuolessa.

Kauhunsekaisissa tunteissa Janita miettii, mitä olisi jo voitu tehdä, jos hänen oireensa olisi alun alkaen otettu tosissaan.

Parin vuoden takaiset äitiyshaaveet ja epäonnistuneet hedelmöityshoidot jäävät taka-alalle, kun kaikki huomio menee nyt rankkoihin sytostaattihoitoihin. Onneksi avopuoliso seisoo vierellä, tukee ja tuo lääkkeitä, kun Janita itkee suihkussa sikiöasennossa kipujaan. Jokapäiväisinä ilon lähteinä ovat koirat Goljat ja Dina, jotka tuntuvat aistivan emäntänsä kivut ja tuovat lohtua.

Instagramissa sairaudestaan avoimesti kertova Janita saa mediahuomiota ja tukea tuntemattomilta. Joulukuussa 2018 tilanne vaikuttaa paranevan kuin ihmeen kaupalla. Janitalle kerrotaan lääkärissä, että syöpä on poissa. Jossain syvällä sisimmässä kalvaa silti tunne, joka ei mene pois.

Tässä vaiheessa hän myös tajuaa, ettei muista enää, miltä terveenä oleminen tuntuu.

Kaikessa hiljaisuudessa Janita alkaa valmistautua huhtikuussa 2019 omaan kuolemaansa.

– Soitin äidille, ja olin silloin alkanut tehdä listaa siitä, mitä kaikkea täytyy tehdä ennen kuin kuolen. Sanoin äidille, että olen varma, että syöpä uusiutuu minulle. Hän torjui ajatuksen. Tiesin sisälläni, että näin on tapahtumassa. Äiti alkoi tietenkin itkeä, mutta hän tietää, että saan niitä etiäisiä. Tämä on henkinen helvetti äidille, kun hän joutui pelkäämään lapsensa kuolemaa jo siskoni Janeten kanssa.

Janita tekee soittolistoja ja videotervehdyksiä läheisilleen – myös entiselle kumppanilleen, jonka Janita on työntänyt sairautensa tuskissa pois elämästään neljän vuoden suhteen jälkeen.

Etiäinen osoittautuu todeksi: toukokuussa 2019 iskevät päälle kivut ja kuukautta myöhemmin syövän uusiutuminen todetaan tutkimuksilla.

Lääkärit epäilevät Janitalla kateenkorvan syöpää, mutta onneksi näin ei ole. Kuukausi sitten syyskuussa Janita sai kuulla kuitenkin musertavia uutisia: sytostaattihoidot eivät tehoa lymfoomaan. Lääkärit pitävät hänen syöpäänsä parantumattomana.

– Uutisten jälkeen pimahdin, jätin koirani isälleni ja lähdin menemään ilmoittamatta kellekään mitään.

Janita kiittää tuhansia Instagram-seuraajiaan, joilta hän on saanut kannustavia viestejä syöpäarkensa keskelle. Niiden viestien voimalla on menty monen vaikean hetken yli. Janitalla on seuraajilleen tärkeä viesti takaisin.

– Haluaisin tosi paljon painottaa sitä, ettei se katso ikää, koska syöpä voi tulla. Moni sivuuttaa oireensa, mutta kuunnelkaa kehon viestejä. Jokainen on niin arvokas, että omasta itsestä pitäisi pitää huolta. Pyydän, että nuoret ihmiset menisivät oireineen lääkäriin ja ajaisivat omaa asiaansa.

– Jotkut synkillä hetkillä tekemäni avautumiset hävettävät jälkikäteen. En halua kuitenkaan peitellä tätä arkea syövän kanssa. Nekin voivat auttaa ihmisiä. Koen, että Jumala koettelee enkeleitään ja minua hän käyttää tässä asiassa äänenään.

Elinajanodotettaan Janita Lukkarinen ei tiedä. Vaikka hän käy tällä hetkellä 20 kerran jaksoaan sädehoitoja, vasta kolmen kuukauden päässä PET-kuvauksista selviää, miten pitkälle syöpä on edennyt.

Hänestä itsestään tuntuu, että sairaus on vain villiintynyt. Hän sanoo, että oman perheen on ollut äärimmäisen vaikeaa seurata kamppailua syövän kanssa. Janitan on vaikea sopeutua ajatukseen siitä, että hän tarvitsisi apua. Hän kun on ollut se, joka selvittelee muidenkin riitoja ja hymähtelee kateellisten pahoille puheille.

Sairaus on tuonut pinnalle oman herkkyyden ja riisunut kaikki roolit. Järkyttävät kivut, muistiongelmat ja pahoinvointi ovat arkipäivää, ja lääkkeitä menee päivittäin kourallinen. Mihinkään ei lähdetä ilman hoitolaukkua.

– Kehoni on tukossa. Keuhkot eivät ole olleet yhteistyöhaluisia. Saan kohtauksia, joissa happi ei kulje ja kivut ovat raastavia. Tulee pakokauhu, että mitä jos mä kuolen, olen ihan yksin tämän kanssa. Haluan ulos mun kehosta, Janita kuvailee tuntemuksiaan.

Kouluaikojen suosittu tyttö, villi kohujulkkis – ne ovat kaikki ollutta ja mennyttä. Janita on alkanut käsitellä menneisyyttään ja kipeät, piiloon painuneet muistot tulevat mieleen useammin.

– Se hoivavietti on ollut heikkouteni, olen unohtanut itseni. Ehkä siksikin syöpä on päässyt tulemaan, koska olen laittanut muut etusijalle. Uskon, että syöpä tulee tunnepatoutumista, joista tulee vuosien varrella fyysisiä. En ole koskaan puhunut vaikeista asioistani ja tunteistani, olen salannut kaiken vaikean muilta, Janita miettii nyt.

– Olen alkanut käsitellä muistojani lapsuudesta asti, juuri siksi, että saisin käsiteltyä ne ennen kuin kuolen. En halua jäädä tänne rauhattomana henkenä vaeltamaan.

Vaikka sädehoidot ovat kesken, Janita sanoo tietävänsä, että se on menoa nyt. Hän on valinnut hautakivensä ja luopunut jo ylimääräisistä tavaroista.

– Sen vaan tuntee. Olen tosi rikki. Herään aamuisin kivussa ja huonossa olossa, mutta haluan silti elää niin paljon kuin mahdollista. Kun se päättyy, olen tehnyt kaiken mahdollisen. Uskon, että keuhkoni ja sydämeni pettää, ja kuolen nukkuessani. Niin ainakin toivon.

Hän paljastaa saaneensa pelottavan etiäisen vuosi sitten syöpäosastolla. Hänelle tuli unihalvaus, jossa musta käsi yritti kuristaa häntä.

– Uskon, että uni oli varoitus. Aloin tuntea sen jälkeen sitä, miltä kuolema tuntuisi.

Suurin unelma

Janita Lukkarinen on melko varma, että kaunis kuva omassa sylissä tuhisevasta lapsesta ei tule koskaan toteutumaan. Suurin unelma äitiydestä ei ole kadonnut minnekään, mutta parantuminen on etusijalla. Hän tajuaa, miten epätodennäköistä lapsen saaminen olisi enää tässä vaiheessa.

Jos se olisi mahdollista, Janita yrittäisi vielä tulla raskaaksi. Kumppania hänellä ei tällä hetkellä ole.

Hän on saanut voimaa uskostaan Jumalaan. Tänä vuonna Janita otti vastaan kasteen ja hän kertoo rukoilevansa päivittäin. Hengelliset ystävät antoivat voimaa kohdata pelottavat sädehoidot.

Kuolema pelottaa Janitaa, mutta samalla hän tuntee jollain lailla, että asiat ovat tulemassa päätökseen. Hän tuntee olevansa vanha sielu nuoren ihmisen kehossa.

– Olen saanut kokea tulisen rakkauden ja kaiken, mitä ihminen voi kokea. Ja vielä enemmänkin, mitä moni ehtii vanhuusiälläkään kokemaan. Olen saanut tutustua ihmisiin, hoitaa heitä, olen matkustanut ympäri maailmaa tehden töitä ja tv-ohjelmia, olen saanut antaa kasvoni syövälle ja varmasti tämä on ollut elämäntehtäväni. Uskon, että elämäntehtäväni on päättymässä täällä. Se kaikki on tässä. Olen saanut kokea kaikki tunteet, jotka kuuluvat ihmiselämään. Mikään ei yllätä, olo on seesteinen jossain sisemmällä tasolla, hän kertoo.

– Ehkä mä siksikin lähden niin nuorena, koska olen elänyt niin paljon. Olen saanut olla lähipiirini johtaja, se joka kääntää kaikkien katseet ja tunnetaan laajalti. Olen saanut hoivata nuorinta siskoani kuin hän olisi mun oma lapsi. Olen saanut kokea kaiken muun paitsi rakkauden omaan lapseen, eli äidinrakkauden, hän liikuttuu.

– Olisi pahinta kuolla niin, ettei minusta jää tänne jälkeläistä. Haluaisin jatkaa elämää lapseni kautta.