HUS sai Kiinasta huolestuttavia tietoja parantuneiksi luulluista korona­potilaista – sairastunut voi erittää virusta luultua pidempään

HUS kokousti Shanghain terveysviraston kanssa ja pohtii nyt, pitäisikö sairastuneita eristää vielä toipumisen jälkeenkin.

Lasse Lehtosen mukaan myös jo sairastaneiden karanteenia tulee pohtia, kun koronavirus onkin aiempaa pidempään tarttuva.

Kiinalaistutkijat kertoivat HUS:lle, että testien mukaan parantuneiksi osoitetut koronaviruspotilaat ovatkin vielä levittäneet virusta. Asiasta twiittasi HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen eilen perjantaina.

– HUSin johto piti tänään videokonferenssia Shanghain terveysviraston kanssa. Kuulimme mm. kokemuksia Wuhanista sekä lapsipotilaiden hoidosta. Tärkeä tieto oli, että jotkut sairaalasta kotiutetut voivat tulla uudestaan viruspositiivisiksi eli heitäkin pitää testata, hän twiittasi.

Lehtonen täsmensi asiaa Ilta-Sanomille. Kiinalaiskokemukset Lehtosen mukaan osoittavat, että koronan sairastanut henkilö voi erittää virusta aiempaa luultua pidempään.

– Viruksen erittyminen voi kestää viiteenkin viikkoon saakka. Potilaat eivät siis siinä mielessä tervehdy niin nopeasti, kuin on luultu, vaikka oireet ovatkin hävinneet. Limakalvoilla virusta on yhä, vaikka henkilö vaikuttaa parantuneen, Lehtonen kertoo.

Hän painottaa, että tutkimustulosta ei voi sivuuttaa Suomenkaan koronatoimissa. Lehtonen painottaa puhuvansa vain omasta ja HUSin näkökulmasta, mutta hänen mukaansa ”parantumisen” jälkeenkin sairastuneet tulisi ohjata karanteeniolosuhteisiin ja jatkaa testaamista.

– Olisi hyvä pitää heidät karanteenissa, etteivät he levitä virusta muille. Jos nyt ihan tiukkoja ollaan, niin voi olla, ettei kiinalaisten käyttämä kaksi viikkoakaan ole kaikissa tilanteissa riittävä.

Myös testaamista tulisi Lehtosen mukaan jatkaa kotiuttamisen jälkeen, mutta se ei hänen mukaansa voi olla strategian ainoa keino. Testit nimittäin voivat olla taudin eri vaiheissa epäluotettavia. Tämä johtuu siitä, että viruksen eritys voi olla taudin eri vaiheissa voimakkuudeltaan eriävää.

 Pitää olla varovainen, että voidaanko luottaa siihen, että negatiivisen tuloksen saanut henkilö olisi terve.

Jonain päivänä virusta voi olla keuhkoissa, mutta limakalvoilta otettavasta testistä virusta ei välttämättä silloin löydy.

– Testaaminen ei ole yksinkertaista. Pitää olla varovainen, että voidaanko luottaa siihen, että negatiivisen tuloksen saanut henkilö olisi terve.

Lehtosen mukaan Suomessakin olisi siis hyvä olla vähintään kaksi viikkoa sairaalasta pääsyn jälkeen kotieristyksessä ja mahdollisuuksien mukaan testata vielä henkilö eristysjakson lopuksi.

Lehtonen kuitenkin ymmärtää, että Suomen strategia ei voi olla yhtä raju kuin hallinnoltaan toisenlaisessa Kiinassa, mutta kiinalaisten tutkijoiden asiantuntemusta ei voi jättää huomiotta.

– Maanantaiaamuna istutaan jälleen pandemiaryhmissä HUSissa ja varmasti keskustellaan, että miten nämä asiat meilläkin käytäntöihin vaikuttavat.

Vaikka sairaalasta kotiutetut ovat jatkaneet viruksen erittämistä, Lehtonen painottaa, että kyse ei ole siitä, etteikö virukselle voisi tulla immuuniksi ja etteikö sairastaminen tuottaisi vasta-aineita. Lehtonen kertoo yhä olevansa hyvin optimistinen sen suhteen, että toimiva rokotevalmiste löydetään kahden vuoden kuluessa.

Hän myös muistuttaa, että vasta-aineiden lisäksi nykyinen rokoteteknologia voi mahdollistaa myös DNA- ja RNA-rokotteet.

– SARS:in ja MERS:in kanssa päästiin aika pitkälle. Nyt kun rokotteelle on globaali kysyntä ja rahamäärät ovat valtavia aiempaan nähden, niin pidän todennäköisenä, että jokin rokotekandidaateista osoittautuu toimivaksi, Lehtonen toteaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?