Syksyn sevillanas-kurssit
Tervetuloa opettelemaan sevillanasta! Syksyn sevillanaskursseilla opettelemme tanssin kolmannen ja neljännen säkeistön. Kurssit ovat jatkoa kevään kursseille, joilla opeteltiin sevillanaksen ensimmäinen ja toinen säkeistö.

Sevillanas on näyttävä ja kepeä tanssi, joka itse asiassa luokitellaan kansantanssiksi eikä niinkään flamencoksi. Siinä on kuitenkin kaikki flamencon tunnuspiirteet, kuten koputukset, ranteiden pyöritykset ja flamencopiruetit. Sevillanasta tanssitaan paljon fiestoissa ja flamencoesityksissä, sekä useimmiten parin kanssa. Siihen voi myös yhdistää kastanjetit tai viuhkan. Tanssissa on neljä säkeistöä.

Kolmas säkeistö opetellaan 13. ja 15. syyskuuta. Tunnit ovat perjantaina klo 19.30-21 ja sunnuntaina klo 18-19.30. Neljäs säkeistö opetellaan 4. ja 6. lokakuuta vastaavina aikoina. Kursseilla kerrataan myös ensimmäinen ja toinen säkeistö. Kurssi sopii hyvin myös aloittelijoille. Kurssilla keskitytään askeliin. Käsiliikkeet näytetään, mutta varsinaiseen käsitekniikkaan ei kurssilla keskitytä.

Kurssiajat ja -paikka:

Kulttuuritalo Valve, kolmossali, Hallituskatu 7

Kolmossäkeistö:

Perjantai 13.9. 2019 klo 19.30-21
Sunnuntai 15.9. 2019 klo 18-19.30

Nelossäkeistö:

Perjantai 4.10. 2019 klo 19.30-21
Sunnuntai 6.10. 2019 klo 18-19.30

Kurssilla opettaa pitkään flamencoa tanssinut palonuevolainen Mari Kellokumpu.

Kummankin kurssin hinta on 35 euroa. Jos et ole maksanut Palo Nuevon 20 euron jäsenmaksua vuodelle 2019, se lisätään hintaan.
 Kurssille osallistuminen vahvistetaan maksamalla kurssimaksu Palo Nuevon tilille FI74 8000 1071 4019 71. Syyskuun kurssi maksetaan 10. syyskuuta ja lokakuun kurssi 1. lokakuuta mennessä.

Jos pääset osallistumaan vain osalle kurssia, joustamme kyllä, mutta vain, jos ilmoitat meille asiasta etukäteen. Emme hyvitä kurssimaksuja jälkikäteen. Kurssille ilmoittauminen on sitova. Emme palauta kurssimaksua takaisin peruuntumisen vuoksi. Sairaustapauksissa palautamme puolet kurssimaksusta lääkärintodistusta vastaan. Varatun kurssin voi kuitenkin siirtää toiselle henkilölle. Jos et ole maksanut Palo Nuevon 20 euron jäsenmaksua vuodelle 2019, se lisätään hintaan.

Sign in to Google to save your progress. Learn more
Email *
Nimi *
Sähköposti *
Puhelinnumero *
Kurssi-ilmoittautuminen *
Required
A copy of your responses will be emailed to the address you provided.
Submit
Clear form
Never submit passwords through Google Forms.
reCAPTCHA
This content is neither created nor endorsed by Google. Report Abuse - Terms of Service - Privacy Policy