|
KT TIEDOTTAA 20.9.2007
KT:n valtuuskunta hyväksyi neuvottelutuloksen
Hoitoalalle tarjolla 284 - 439 euron korotukset
Kunnallisen työmarkkinalaitoksen valtuuskunta hyväksyi tänään neuvottelutuloksen kunta-alan virka- ja työehtosopimuksista 2007 - 2009. Neuvottelutulos sisältää kaikki kunta-alan sopimukset eli kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES), opetusalan sopimuksen, lääkärisopimuksen, teknisten sopimuksen ja tuntipalkkaisten sopimuksen.
Neuvottelutulos saavutettiin kuntatyönantajan ja kolmen pääsopijajärjestön kesken. Hoitoalaa edustava TNJ ei vielä ottanut kantaa KT:n tarjoukseen. Se voi kuitenkin yhtyä sopimukseen viimeistään 1.10.2007 mennessä.
Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten sopimuskausi on 1.10.2007 - 31.1.2010. Sopimuskaudella toteutettavien korotusten kustannusvaikutus on yhteensä noin 11 %. Kustannusvaikutus vaihtelee kunnan tai kuntayhtymän henkilöstörakenteesta riippuen.
Sopimuskausi alkaa 1.10.2007 toteutettavalla yleiskorotuksella, jonka suuruus on 54 euroa kuukaudessa tai vähintään 3,4 %. Vuoden 2007 joulukuussa maksetaan lisäksi 270 euron suuruinen kertaerä "jouluraha".
Samapalkkaisuuserä, jonka suuruus vaihtelee sopimusaloittain, toteutetaan 1.3.2008. Samapalkkaisuuserän sekä samana ajankohtana toteutettavan paikallisen järjestelyerän kustannusvaikutus on yhteensä 2 %. Lisäksi 1.5.2009 toteutetaan samapalkkaisuuserä ja järjestelyerä, joiden kustannusvaikutus on yhteensä 0,8 %.
Sopimuskauden toinen ja kolmas yleiskorotus toteutetaan 1.9.2008 ja 1.9.2009. Molemmat ovat suuruudeltaan 2,4 %.
Kunta-alan työvoimakustannukset ovat yhteensä 17 miljardia euroa. Uudet sopimukset kasvattavat kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenoja lähes 2 miljardilla eurolla.
Jouluraha vain neuvottelutulokseen tuleville
Hoitoalaa edustava TNJ voi edelleen tulla sopimukseen viimeistään 1.10.2007 mennessä, jolloin kunta-alan virka- ja työehtosopimukset allekirjoitetaan. Muussa tapauksessa hoitajat menettävät myös joulukuussa maksettavan 270 euron kertaerän, joka koskee vain neuvottelutuloksessa mukana olevia ryhmiä.
Sopimus nostaisi sairaanhoitajan keskiansiot 2 800 euroon kuukaudessa
Työnantajan viimeisessä tarjouksessa varoja oli kohdennettu osin uudella tavalla ja tehty painotuksia erityisesti hoitajaryhmiin, joille tarjottujen korotusten kustannusvaikutus olisi yhteensä 12,7 %.
Neuvottelutulos toisi hoitajille sopimuskauden aikana keskimäärin 284 - 439 euroa kuukaudessa. Sairaanhoitajien kuukausipalkkoja sopimus nostaisi sopimuskauden aikana keskimäärin 317 euroa kuukaudessa, perushoitajien 284 euroa, osastonhoitajien 351 euroa ja ylihoitajien kuukausipalkkoja keskimäärin 439 euroa kuukaudessa. Sopimus nostaisi sairaanhoitajien keskiansiot 2 487 eurosta 2 804 euroon kuukaudessa ja perushoitajien ansiot 2 236 eurosta yli 2 520 euroon kuukaudessa.
Lisätietoja: Kunnallinen työmarkkinalaitos, kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, puh. (09) 771 2500 neuvottelupäällikkö Ulla-Riitta Parikka, puh. (09) 771 2127, 050 320 9744
Tietoa kunta-alan neuvotteluista ja sopimusaloista: www.kuntatyonantajat.fi > Sopimusneuvottelut 2007
|