Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Ympäristöministeri Ville Niinistölle 1 500 euron sakot ylinopeudesta  - ”olen pahoillani”

Ville Niinistö sanoo halunneensa tuoda asian julki, jotta vihreiden puoluekokousedustajat ovat tietoisia asiasta.

Ville Niinistö.
Ville Niinistö. Kuva: Jana Romanova / AFP
Kalle Pirhonen

Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) kertoo tiistaina lähettämässään tiedotteessa saaneensa ylinopeussakot ja olevansa asiasta pahoillaan.

Niinistö kertoo, että hän on saanut ylinopeudesta sakot 2. maaliskuuta matkalla moottoritietä Helsingistä Turkuun. Hän ajoi 139 kilometrin tuntinopeutta 100 kilometrin nopeusrajoitusalueella Paimion kohdalla. Poliisi määräsi Niinistön mukaan 18 päiväsakkoa. Hänen maksettavakseen tulee 1 566 euroa.

Niinistön mukaan sakko ei ole vielä lainvoimainen, vaan syyttäjän vahvistettamana.

Niinistö sanoo, että ei ole ennen saanut sakkoja.

- Otan nöyrästi vastaan rangaistuksen, joka minulle oikeutetusti langetettiin. Olin varomaton ajonopeuden suhteen hyvissä keliolosuhteissa. Ei ole syytä selitellä tapahtunutta vaan pyytää rehellisesti anteeksi huonoa toimintaani, Niinistö sanoo tiedotteessa.

- Haluan tuoda asian avoimesti julki, jotta vihreiden puoluekokousedustajat ovat tietoisia asiasta puoluekokouksessa toukokuussa. Olen pahoillani ja vaadin itseltäni jatkossa entistäkin enemmän, hän sanoo.

Suosittelemme